Kun Kokkolan kirkkoherran virka vapautui 1769, herrnhutilaista herätysliikettä edustavat paikkakuntalaiset toivoivat Kuusamon kirkkoherran Johan Kranckin valintaa tähän tehtävään, etenkin kun Turun tuomiokapituli oli asettanut hänet ensimmäiselle ehdokassijalle. Alavetelin kappeliseurakunnan kappalainen Anders Chydenius onnistui kuitenkin turkulaisten ystäviensä avulla pääsemään kolmannelle ehdokassijalle ja voitti sitten vaalin selvästi. Herrnhutilaiset arvostelivat Chydeniusta kirpeästi, ja häntä syytettiin ehdokassijansa hankkimisesta ystävien avun lisäksi myös lahjusten avulla. Hyökkäys yltyi, kun Chydeniuksen kimppuun käytiin ärhäkästi Stockholms Dageligt Godt -lehden palstoilla, etenkin vuoden 1776 alussa julkaistussa laajassa artikkelissa.1
Anna Kristina Silahka syntyi Kokkolan pitäjän Palon kylässä 1757. Hänen isänsä Mårten Mattson Strang oli saanut vaikutteita herrnhutilaisuudesta. Tytär osallistui kirkkoherran konfirmaatio-opetukseen 1772, eli sitten naapurikylässä Rödsössä maalaistalon miniänä ja myöhemmin emäntänä ja kuoli siellä leskenä 1826. Matthias Akianderin mukaan hänen kiinnostuksensa hengellisiin asioihin voimistui 1780-luvulla, jolloin hän omaksui isänsä tapaan evankelisen, lähinnä herrnhutilaisen uskonkäsityksen. Hän sai vaikutteita myös oman aikansa mystiikasta, jonka mukaan Jumalan Henki ilmaisi sanomansa suoraan tietyille henkilöille, jotka voivat sitten välittää sitä eteenpäin. Vaikka Silahka alkoi toimia sananjulistajana vasta 1800-luvulla, häneen turvauduttiin sielunhoitajana jo varhaisemmassa vaiheessa. Tämä toiminta herätti siinä määrin huomiota, että Chydenius piti välttämättömänä selityksen pyytämistä häneltä. Heidän kirjeenvaihtonsa ajankohta ei ole tiedossa, mutta todennäköisimmältä tuntuu, että se tapahtui 1790-luvulla. Akiander on julkaissut sekä ”Silahkamuorin” – tätä nimitystä hänestä käytettiin – selvityksiä opistaan että Chydeniuksen hänelle lähettämän vastauksen.
Kaikesta päätellen Chydenius oli kysynyt, mitä Anna Kristina Silahkalla oli kirkkoherransa opetusta vastaan, ja tämän johdosta Silahka suoraa vastausta antamatta lähetti selityksen ”vanhurskauttamisensa perustasta”. Hän korostaa selityksessään, että ihminen voidaan nimetä vanhurskaaksi Jumalan edessä sillä edellytyksellä, että hän on saanut sielussaan Pyhän Hengen opetusta, niin että hän voi vapautua synnin spitaalista ja päästä sokeudestaan ja puhdistua armossa Jeesuksen veressä. Tämän jälkeen ihminen voi luopua kaikesta omajärkisestä valmistautumisestaan ja lain vaatimuksista ja luottaa täydellisesti Jeesuksen täydelliseen sovitustyöhön. Vastauksessaan Chydenius painottaa, ettei hänellä ole oikeastaan mitään vastaväitteitä esitettävänään Silahkan käsitykselle siitä, miten ihminen saavuttaa vanhurskauden Jumalan edessä. Hän selventää kuitenkin omaa näkemystään neljässä kohdassa. Ihminen on luonnostaan Jumalan vihollinen ja kuollut synneissään, mutta hän voi lain julistamisen välityksellä oppia tuntemaan surkeutensa ja armon tarpeensa. Evankeliumin julistamisen välityksellä hän voi oppia tuntemaan Jeesuksen rakkauden ja tavan, jolla pääsee osalliseksi armosta. Kun syntinen sitten ottaa vastaan Vapahtajansa, hän pääsee osalliseksi tämän sovitustyöstä, vapautuu synneistään ja hänet voidaan nimetä vanhurskaaksi Jumalan edessä. Tällä tavalla hänestä on tullut Jumalan lapsi ja taivaan valtakunnan perillinen.
Chydenius ei kuitenkaan jätä asiaa tähän. Hän korostaa, että myös armahdettu syntinen voi helposti menettää saamansa armon. Hän tarvitsee päivittäin parannuksentekoa tai pyhitystä. Tämän takia sananjulistajalla on velvollisuus saarnata lakia kuten Jeesus itse saarnasi, jotta ihminen tiedostaa syntisyytensä. Totta on, että autuuden opin ytimenä on sen julistaminen, että uskon avulla syntiset saavuttavat vanhurskauden. Koska salaiset himot ja huonot hedelmät voivat kuitenkin ilmaantua uskoon tulleidenkin elämään, Jumalan lapset eivät tarvitse pelkästään evankeliumin julistusta, vaan myös uutteraa kehottamista hyveelliseen kristilliseen vaellukseen, niin etteivät he väsy hyvien hedelmien tuottamiseen. Tätä oppia Chydenius itse julisti, ja tuhannet sielut olivat saaneet sen välityksellä kokea Jumalan laupeuden. Surukseen hän oli kokenut, että monet hänen rippilapsistaan olivat tulleet sielunhoitajansa puheille valittaen, että Jumalan armon kokemuksestaan huolimatta he olivat alkaneet palata entisten syntiensä pariin. Chydenius sanoo olevansa iloinen siitä, ettei Silahkamuori kuulu tähän joukkoon. Kirjeen lopuksi hän kiittää Silahkaa tämän osoittamasta luottamuksesta ja korostaa, että samaa Herraa palvelevien ja saman uskon jakavien pitäisi myös olla sovussa keskenään voidakseen sitten olla yhdessä iankaikkisuuden maailmassa.
Chydenius lähestyy huomiota herättävän nöyrästi ja varovaisesti entistä rippilastaan ja seurakuntansa jäsentä, joka arvostelee häntä avoimesti. Tämä on sitäkin merkittävämpää, kun herrnhutilaiset olivat aiemmissa vaiheissa hyökänneet julkisuudessa voimakkaasti häntä vastaan. Hän hyväksyy Silahkan uskon niin pitkälle kuin pystyy, mutta lisää sitten ne asiat, jotka siitä hänen mielestään puuttuivat: lain julistaminen ja kehotukset myös niille, jotka olivat ottaneet pelastuksen vastaan. Tässä Chydenius noudatti uskollisesti pietismille ominaista armonjärjestystä, jossa pyhityksellä oli tärkeä sijansa. Hän osoitti olevansa itse valmis noudattamaan uskonnonvapausmuistiossa suosittelemaansa linjaa. Siinähän hän korostaa, että ihmisiä voidaan käännyttää ainoastaan lempeydellä, kärsivällisyydellä, valistamisella ja rauhallisella opettamisella (ks. Uskonnonvapausmuistio). Oppi, jota myöhemmin sanottiin ”Silahkan uskoksi”, eli kuitenkin seudulla 1900-luvulle asti ja sai ajan mittaan yhä runsaammin mystiikan piirteitä: Raamattua tulkittiin symbolisesti ja sen katsottiin antavan osviittaa ihmisen sisimmälle, myös silloin kun se kuvasi maantieteellisiä ilmiöitä ja historiallisia tapahtumia. Evankelinen piirre muuntui hyperevankelisuudeksi, jonka mukaan kaikki ihmisen teot, niin hyvät kuin pahatkin, olivat Jumalan työtä, joten ihminen sai tehdä mitä halusi.
Gustav Björkstrand
Suom. Heikki Eskelinen
Kirjallisuus
Akiander, Matthias, Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider, 2. delen, Helsingfors: Kejserliga Alexanders-Universitetet 1858.
Krook, Tor, Anders Chydenius. Samhällsreformator och församlingsherde, Helsingfors: Förbundets för svenskt församlingsarbete i Finland bokförlag 1952.
Krook, Tor, ”Seurakunta ja papisto”, Kaarlelan pitäjän historia I, Kaarlela: Kaarlelan pitäjän historiatoimikunta 1967, s. 183–300.
Laasonen, Pentti, Suomen kirkon historia 2. Vuodet 1593–1808, Porvoo: WSOY 1991.
Lenhammar, Harry, ”Gustaviansk tid från 1772 till 1792”, Lennart Tegborg & Harry Lenhammar (red.), Sveriges kyrkohistoria. 5, Individualismens och upplysningens tid, Stockholm: Verbum i samarbete med Svenska kyrkans forskningsråd 2000, s. 124–170.
Virrankoski, Pentti, ”Silahka, Anna Kristina”, Pentti Pulakka (toim.), Keskipohjalaisia elämäkertoja, Kokkola: Keskipohjanmaa-säätiö 1995, s. 727–728.