Anders Chydeniuksen tunnetuimpia poliittisia kirjoituksia on kesäkuun lopulla 1766 julkaistu pamfletti Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla (Rikets hjelp, genom en naturlig finance-system). Siinä Alavetelin kappalainen arvosteli ankarasti myssypuolueen johtajien päättämää ja valtiosäätyjen hyväksymää suunnitelmaa inflaatiosta johtuvan taloudellisen kriisin torjumiseksi. Chydeniuksen kirjanen nosti ankaran poliittisen myrskyn. Hänen aikalaisiaan pamfletti hämmästytti senkin vuoksi, että Chydeniuksen käsitys inflaatiosta oli muuttunut perin pohjin vajaan vuoden kuluessa.
Myssypuolue oli päässyt 1765 alkaneilla valtiopäivillä valtaan oltuaan kymmeniä vuosia oppositiossa. Hatuilta puolue sai perinnöksi vaikeita ongelmia, joista pahimpia oli Ruotsin setelirahan arvon aleneminen. Tästä oli ollut suurta vahinkoa niille lukuisille virkamiehille ja upseereille, joiden palkka maksettiin rahamääräisenä, koska palkan ostovoima oli alentunut suunnilleen puoleen. Henkilöt, joilla oli talletuksia seteleinä, olivat menettäneet varojaan vastaavasti, samoin setelirahana perittävien saatavien haltijat.
Hallitus joutui suhtautumaan rahan arvon alenemiseen hyvin vakavasti, koska siitä kärsineillä oli paljon vaikutusvaltaa aatelis- ja porvarissäädyssä. Vuosien 1765–1766 valtiopäivillä myssyt pyrkivät selvittämään inflaation syyt ja nojautuivat tällöin kauppaneuvos Anders Nordencrantzin leimuaviin kirjoituksiin, joissa hän sälytti syyn rahan arvon alenemisesta muutamien Tukholman suurkauppiaiden hartioille. Ollessaan hattujen perustamien vaihto- eli vekselikonttorien johdossa nämä miehet olivat yrittäneet hallituksen toimeksiannosta tukea Ruotsin rahan arvoa erinäisin valtion varoin suoritetuin finanssioperaatioin. Nordencrantz selitti heidän hoitaneen asiat tahallisesti siten, että he rikastuivat valtion kustannuksella, kun taas rahan arvo aleni yhä enemmän.
Myssyjen johtomiehet näyttävät uskoneen Nordencrantzin syytökset perustelluiksi, ja joka tapauksessa he halusivat käyttää niitä yleisen tyytymättömyyden kanavoimiseksi, jottei se kohdistuisi koko vapaudenajan valtiolliseen järjestelmään. Tässä tarkoituksessa ”vekseliherrat” tuomittiin kesällä ja syksyllä 1765 valtiosäätyjen toimeenpanemissa, luonteeltaan poliittisissa oikeudenkäynneissä ankariin rangaistuksiin ja määrättiin maksamaan valtiolle suuret korvaukset. Tämän prosessin aikana Anders Chydeniuksen todettiin kuuluvan fanaattisimpiin myssyihin.
Tähän saakka Chydenius näkyy uskoneen kirjaimellisesti Nordencrantzin kaikkiin väitteisiin siitä huolimatta, että Uppsalan yliopiston talousopin apulainen Pehr Niclas Christiernin oli jo 1761 julkaisemassaan teoksessa Utdrag af föreläsningar angående den i Swea rike upstigne wexel-coursen esittänyt täysin erilaisen käsityksen inflaation syistä, luonteesta ja vaikutuksesta. Jotkut ruotsalaiset poliitikot, joihin kuului myös myssyjen kannattajia, vakuuttuivat sen sijaan siitä, että Christiernin oli oikeassa. Chydeniuskin oli tutustunut hänen kirjaansa, mutta ei finansseihin heikosti perehtyneenä ollut ymmärtänyt siitä paljoakaan. Vielä keväällä 1765 Chydenius vastusti maastamuuton syitä koskevassa teoksessaan Christierninin mielipiteitä ja kirjoitti niistä ironisesti. Kirjoitukset, joissa kannatettiin Christierninin ajatuksia, ja keskustelut hänen kantaansa yhtyneiden valtiopäivämiesten kanssa saivat Chydeniuksen lukemaan hänen teoksensa uudelleen loppusyksyllä 1765. Koska Chydeniuksen tiedot Ruotsin valtion finansseista ja niiden historiasta olivat tällä välin kohentuneet, hänelle selvisi, että Christiernin olikin oikeassa.
P. N. Christiernin, joka oli oppinut taloustieteen teoriaa englantilaisilta ja ranskalaisilta auktoreilta, totesi kirjassaan, että rahanarvon aleneminen ei johtunut Ruotsin kauppataseen alijäämäisyydestä eikä vientiä harjoittavien kauppiaiden tai vaihtokonttorin johtajien keinottelusta, vaan sen syynä oli valtionpankin menettely sen laskiessa liikkeelle runsaasti seteleitä. Inflaation vaikutuksia Christiernin analysoi sekä kansantalouden että eri kansalaisryhmien kannalta. Hänen käsityksensä oli, että rahan arvon aleneminen ei ollut suinkaan köyhdyttänyt Ruotsia. Se oli edistänyt vientiä ja supistanut tuontia, joten kauppatase oli tullut aktiivisemmaksi, ja rahan runsaus oli piristänyt kaikkia elinkeinoja sekä tukenut siten työllisyyttä.
Nordencrantzin pitäessä inflaatiota kansallisena katastrofina Christiernin suhtautui siihen tyynesti. Talonpojat olivat hyötyneet inflaatiosta, samoin luoton varassa toimineet yrittäjät. Rahamääräisten virkapalkkojen alenemisen Christiernin totesi ja suositteli niiden sitomista vastedes hopean ja kuparin arvoon, mutta virkamiesten jo kärsimien vahinkojen hyvittämistä hän ei käsitellyt. Säästöjään tai saataviaan menettäneisiin kapitalisteihin Christiernin suhtautui hyvin kylmästi, koska heidän tappionsa olivat hyödyttäneet muuta yhteiskuntaa. Mahdollisia hyvitystoimia hän piti ilmeisesti poliittisena kysymyksenä, johon hän ei puuttunut.
Tulojaan ja omaisuuttaan menettäneet eivät tietenkään hyväksyneet Christierninin kantaa vaan odottivat hallituksen hyvittävän vahingot, ja tämä saattoi myssyjen johtajat vaikeaan asemaan. Leimaamalla tietyt rahamiehet syyllisiksi inflaatioon puolue oli tehnyt siitä oikeudellisen kysymyksen: kun oli tehty raskaita rikoksia, niistä johtuneet vahingot oli korvattava. Tästä syystä hallitus ei voinut hyväksyä Christierninin ohjelmaa, jonka mukaan rahan arvo oli vakautettava silloiseen, hopearahassa määriteltyyn kurssiin ja sidottava hopean arvoon. Pyrkimykset Ruotsin rahan revalvointiin millä keinolla tahansa aiheuttaisivat sen sijaan rahan häviämisen liikkeestä, jolloin pääoman puute ja kulutuksen väheneminen johtaisivat kansantalouden tuhoisaan lamaan. Tervein teoreettisin päätelmin Christiernin siis hahmotteli juuri ne seuraukset, joihin deflatorinen rahapolitiikka on useimmiten johtanut. Myssyjohtajat eivät kuitenkaan uskoneet häntä tai eivät uskaltaneet uhmata itse lietsomaansa yleistä mielipidettä. Niinpä he yrittivät todella revalvoida Ruotsin setelirahan, ja tulos oli se, jonka Christiernin oli ennustanut. Siitä johtui myös myssyjen raskas vaalitappio 1769.
Anders Chydenius yritti aluksi vaikuttaa rahapolitiikkaan puhumalla uudesta vakaumuksestaan myssypuolueen johtomiehille, mutta kun nämä eivät olleet uskoneet P. N. Christierniniä, he eivät tietenkään uskoneet myöskään hänen vastakääntynyttä oppilastaan. Chydenius kirjoitti nyt voimakkaan pamfletin puolueensa rahapolitiikkaa vastaan ja sai kesäkuussa 1766 pappissäädyn antamaan sille painoluvan, vaikka itse maamarsalkka T. G. Rudbeck oli yrittänyt estää kirjasen julkaisemisen.
Kirjasen alussa Chydenius selostaa laajasti Euroopan rahaolojen historiaa Kaarle Suuren ajasta lähtien. Hän ei mainitse lähteitään, mutta kyseessä oli selvästi kirjallisuus, jossa oli etupäässä kuviteltua tietoa. Niinpä Chydenius otaksuu hopean arvon pysyneen vakinaisena Amerikasta saaduista valtavista hopeavaroista huolimatta. Tekstiä on vaikea seurata, varsinkin kun Ruotsin kuparitaalerin kurssi määriteltiin 1700-luvulla useimmiten ilmoittamalla, kuinka paljon tätä rahaa tarvittiin vastaamaan Hampurin pankin täyspitoisen hopeataalerin ostovoimaa. Jos siihen tarvittiin 20 kuparitaaleria, sanottiin Ruotsin rahan kurssin olevan 20, kun sen sanottaisin nykyään olevan 0,05. Jos Ruotsin rahan ostovoima aleni tästä puoleen, sen kurssi olisi nykyisen laskutavan mukaan 0,025 mutta 1700-luvun laskujen mukaan 40. Siten sanottiin Ruotsin rahan kurssin nousseen, kun sen ostovoima oli laskenut.
Päästyään Ruotsissa vastikään tapahtuneen inflaation syihin ja vaikutuksiin Anders Chydenius käsittelee niitä tarkalleen samoin kuin P. N. Christiernin, minkä Eli F. Heckscher osoitti jo 1949.1 Christierniniä seuraten Chydenius ennustaa myös seuraukset, joihin revalvaation yrittäminen johtaisi. Vain inflaation aiheuttamien vahinkojen hyvittämisestä puhuessaan hän poikkeaa Christierninin teoksesta. Chydenius ei ollut kuitenkaan syventynyt tähän asiaan, ja hänen ehdotuksensa ennen vuotta 1757 otettujen lainojen maksamisesta eräänlaisen indeksin mukaan oli käytännössä mahdoton, koska se olisi saattanut enimmät velalliset vararikkoon.
Vaikka Anders Chydenius siis nojautuu Christierninin teokseen, hän ei mainitse sitä kertaakaan. Tätä hän ei ole voinut tehdä siinä tarkoituksessa, että saisi itse kaiken kunnian turmiollisen rahapolitiikan vastustamisesta, koska monet valtiopäivämiehet tunsivat Christierninin teoksen hyvin, mutta Chydeniuksen oli vaikea vedota nimeltä mainiten tähän tutkijaan, josta hän oli vuotta aikaisemmin kirjoittanut halveksivasti.
P. N. Christiernin kirjoitti rahapolitiikasta teoreetikkona antautumatta politiikkaan. Anders Chydenius taas oli keväällä 1766 valtiopäivillä kokemusta saanut ja tunnettu poliitikko. Hän oli ajanut myssyjen radikaalin siiven tärkeimpänä toimimiehenä voimakkaasti ja taitavasti niin tärkeitä tavoitteita kuin painovapautta ja virallisten asiakirjojen julkisuutta sekä valtiontalouden valvonnan siirtämistä aatelin hallitsemalta salaiselta valiokunnalta valtiosäädyille. Myös Chydeniuksen rahapoliittinen pamfletti liittyy radikaalien myssyjen periaatteisiin heidän pyrkiessään laajentamaan niiden kansalaisten piiriä, joiden oli mahdollista vaikuttaa valtiollisiin asioihin. Chydenius pyrki vetoamaan pamfletissaan säätyjen rivimiehiin ja muihin yleisistä asioista kiinnostuneisiin kansalaisiin, toisin sanoen yleiseen mielipiteeseen. Tämä oli harkittu isku myssypuoluetta johtavaa, muutaman aatelismiehen ja prelaatin muodostamaa ryhmää vastaan, ja tämä ryhmä reagoi häätämällä rohkean vastustajansa valtiopäiviltä. Muodollisena aiheena oli hallitusmuodon tulkinta, jonka mukaan säätyjen tekemän päätöksen arvosteleminen oli valtiollinen rikos. Myssyjen radikaali falangi ei pystynyt estämään Chydeniuksen karkottamista. Puolueen johto yritti sitten todella revalvoida Ruotsin rahan, ja tulos oli juuri se, minkä P. N. Christiernin ja hänen oppilaansa Chydenius olivat ennustaneet.
PV