Seitsemännessä saarnassaan Chydenius käsittelee kuudetta käskyä: Älä tee aviorikosta. Hän jatkaa tässä käskyjen tulkintaa edellisissä saarnoissa käyttämänsä luonnonoikeudellisen jäsennyksen mukaisesti. Kuudes käsky ymmärretään osaksi kunnian rauhoittamista. Niinpä saarnan johdanto sisältää tälläkin kerralla luonnonoikeudellisen kehyksen, jonka puitteissa käskyä tulkitaan tuntuvasti vapaammin kuin saarnan jatkossa.
Chydeniuksen kuvaus todellisesta ja oikeasta kunniasta lähtee siitä, että kunnia ja kristillinen uskonharjoitus ovat yhteydessä toisiinsa. Chydeniuksen mukaan yhteiskunta perustuu ihmisten keskinäiseen luottamukseen. Tästä syystä kunnia on keskeinen asia ihmisten yhteiselämässä. Chydenius pitää miehen ja naisen välille syntyvää luottamussuhdetta yhteiskunnan tärkeimpänä ja kaikella muulle perustan luovana kunnian ilmenemismuotona. Hän yhdistää kunnian tämän erityisen ilmenemismuodon sukupuoliseen siveyteen ja on sitä mieltä, että kuudes käsky sisältää käskyn kollektiiviseen siveyteen ja kieltää samalla hänen mukaansa aivan liian yleisen siveettömyyden synnin.
Chydeniuksen käsitys tästä käskystä poikkeaa Lutherin tulkinnasta. Yhteistä on kuitenkin avioliiton asettaminen keskiöön. He käyttävät tämän käskyn tulkintaa hyväkseen kehottaakseen kaikkia ihmisiä avioitumaan. Lutherin mielestä kuudennessa käskyssä ovat kyseessä miesten väliset kunniasuhteet. Käsky on tietysti osoitettu myös naisille, mutta hänen mielestään varsinaisena tarkoituksena on säilyttää miesten kunnia naisten siveyden suojaamisella. Miehet eivät saa vahingoittaa muita miehiä aiheuttamalla heille aviollista häpeää. Mutta Luther on myös sitä mieltä, että käsky kieltää kaikki siveettömyyden muodot. Se ei siis tarkoita vain itse tekoa, vaan kaikkea, mikä saattaa johtaa siveettömyyteen.
Chydenius tarkastelee tässä saarnassa myös seksuaalisuuden tehtävää. Hän katsoo sukupuolisuuden juontuvan luonnosta ja näkee sen Jumalan luomana elämään sisältyvänä perustekijänä. Koko luonto tähtää sukupuolten yhtymiseen. Seksuaalisuus on siis luonnollista ja hyvää niin ihmisille kuin eläimillekin. Näin Chydenius yhdistää luonnontieteen uudet tutkimustulokset ja luomiskertomuksen. Raamattu oikeuttaa sen, mitä luonnontiede kuvaa, ja samalla empiirinen tutkimus todistaa Raamatun kertomuksen todeksi. Kyseessä ei siis ole pelkkä oikeuttaminen, vaan koko luomakunnalle annetaan uusi ulottuvuus – se seksualisoidaan. Tämä tapa seksuaalisuuden tuomiseen tarkastelun piiriin oli lievästi sanottuna poikkeuksellista katekismustekstien yhteydessä. Samantapaisia ajatuksia oli esittänyt myös Carl von Linné. Chydenius todennäköisesti kuunteli Linnén luentoja Uppsalassa 1750-luvulla, ja tämä saarna voidaan luultavasti tulkita Linnén esittämien teorioiden valossa kirjoitetuksi.
Tarkastellessaan ihmisten seksuaalisuutta Chydenius siis ottaa lähtökohdakseen vertailun eläinten, kasvien ja ihmisten suvunjatkamistapojen välillä. Järjettömät eläimet noudattavat vaistojaan eivätkä ole minkäänlaisten lakien alaisia. Ihminen on kuitenkin saanut sekä järjen että luonnollisen vapauden ja voi noudattaa tai rikkoa Jumalan hänelle antamia lakeja. Eläimet noudattavat jonkinlaista järjestystä. Ne pariutuvat tiettyinä vuodenaikoina ja valitsevat toisinaan erityisesti joitakin yksilöitä kumppaneikseen. Kun tällaista ilmenee eläinten keskuudessa, on Chydeniuksen mukaan ymmärrettävissä, että ihmisen suvunjatkamisen säätely on sitäkin tärkeämpää. Koska järjestyneesti hoidettu suvunjatkaminen myös estää mustasukkaisuutta, murhia ja muuta pahaa, se voi myös edistää ihmisen onnellisuutta siten, että puolisoiden välillä vallitsee pysyvä luottamus ja kodissa eletään sopuisasti. Chydenius on myös sitä mieltä, että järjestyneesti toteutuva suvunjatkaminen voimistaa isien tunteita lapsiaan kohtaan, koska isä voi olla varma siitä, että nämä ovat hänen omiaan. Tämä vaikuttaa myönteisesti myös isien tapaan kasvattaa lapsiaan.
Esitettyään sarjan luonnontieteisiin nojautuvia huomioita seksuaalisuudesta Chydenius toteaa, että lisää tietoja suvunjatkamisesta saa etsimällä vastauksia Raamatusta. Jos ihmiset tekevät niin ja noudattavat sitten Raamatun antamia sääntöjä, syntyy siveydeksi sanottu hyve. Mutta jos ihminen rikkoo näitä sääntöjä, hän syyllistyy huoruuteen ja epäsiveellisyyteen. Pitemmälle pääsemiseen tarvitaan tietoutta niistä Jumalan ilmoituksen lauseista, joista siveyden säännöstö koostuu. Näistä säännöistä ilmenee, että suvunjatkamisen on tapahduttava oikeaan aikaan, oikeassa tarkoituksessa, oikeiden henkilöiden kesken sekä Jumalan ja ihmisten lain säätämässä järjestyksessä. Säännöt koskevat sekä miehiä että naisia, niin avioituneita kuin naimattomiakin. Kuvatessaan siveyden säännöstöä Chydenius esittää johdonmukaisesti ja tiivistetysti kirkon ja lainsäädännön hänen aikanaan suosiman näkemyksen.
Chydenius selittää samalla avioliiton olevan nimenomaisesti liittosuhde. Parin valinta on tärkeä asia, ja liiton on oltava elinikäinen. Tästä syystä vanhemmat eivät saa pakottaa lastaan ottamaan puolisoa, jonka kanssa tämä ei halua naimisiin. Chydenius korostaa, että puolisot muodostavat yksikön, joka on jopa lujempi kuin heidän suhteensa omiin vanhempiinsa. Jotta he voisivat elää siveästi, on välttämätöntä, että he ovat olleet siveitä myös naimattomina, että he hillitsevät halujaan ja antavat anteeksi toistensa virheet. Avioliiton valtasuhteita Chydenius ei saarnassaan kuitenkaan käsittele. Tässä hänen esityksensä eroaa tuon ajan huoneentauluselityksistä, siveysopetuksista ja neidoille suunnatuista elämänohjeista. Hän eroaa myös luonnonoikeudellisista kirjoittajista, vaikkapa Pufendorfista, jotka korostavat naisen alisteista asemaa avioliitossa.
Saarnan toisessa osassa Chydenius selittää, mitkä teot kuudes käsky kieltää. Näitä ovat esimerkiksi siveettömät ajatukset ja tunteet, siveettömät eleet (merkinannot ja ruumiinkieli), liian kevyt vaatetus, siveettömät sanat ja keskustelut sekä tietysti konkreettiset seksuaaliset teot. Tämä ei kuitenkaan riitä. Chydeniuksen mielestä Jumala kieltää myös kaiken, mikä saattaa johtaa siveettömyyteen. Tähän kuuluvia seikkoja ovat laiskottelu, mässäily, juopottelu, kevytmielisessä seurassa viihtyminen sekä vapaaehtoinen naimattomana pysyminen.
Chydenius selittää myös, mitä Jumala kuudennessa käskyssä määrää tehtäväksi. Tässä yhteydessä esitetyt velvollisuudet vastaavat kieltoja, jotka Chydenius on esittänyt saarnan ensimmäisessä osassa. Hän ottaa ensiksi esiin ihmisen velvollisuuden puhdassydämisyyteen eli tietoiseen seksuaalisten tunteiden välttämiseen ja torjumiseen. Tässä kohdassa Chydenius valittaa, että perin harvat ihmiset ovat tietoisia siitä, mitä heidän sisimmässään tapahtuu. He eivät tiedä, miten heidän pitäisi puhdistaa sydämensä ja saada oma tunne-elämänsä hallintaansa. Tässä asiassa Chydenius antaa paljon vastuuta kaikille lasten vanhemmille. Heidän on opetettava lapsensa tunnistamaan halunsa ja hillitsemään ja jopa voittamaan ne.
Todellinen kunnia riippuu siis Chydeniuksen käsityksen mukaan siitä, että ihmisen sisin kuvastuu hänen ulkonaisessa esiintymisessään. Se, että Chydenius sisällyttää kiellon piiriin ajatukset, tunteet, katseet ja eleet, kertoo kuinka syvällisesti tässä määritellään synnin ja kunnian luonne. Hänen mielestään Jumala tutkii sydämen, eikä ulkonainen teeskentely häntä harhauta. Ihmisen sisäinen luonne – hänen tunne-elämänsä ja hänen ajatustensa sisältö – määrittää hänen moraalisen asemansa. Teologisen määrittelyn mukaan todellinen kunnia on siis se kunnia, joka jää jäljelle Jumalan katsottua ihmisen sydämeen. Tämä tuo esiin jyrkän rajan, joka erottaa teologien laintulkinnan maallisesti suuntautuneesta luonnon lain tulkinnasta. Vaikka Chydenius lähteekin saarnan johdannossa luonnonoikeudellisesti suuntautuneesta kunnian kuvauksesta, hänen kunnialle antamansa määrittely ei vastaa hänen aikansa moraalifilosofien tulkintaa tästä käsitteestä. Luonnonoikeudelliset ajattelijat, esimerkiksi Pufendorf, painottavat ulkonaista hyvämaineisuutta. Kun ihminen nauttii arvostusta ja hänen maineensa on tahraton, hän on kunniallinen. Pufendorf pyrkii pikemminkin säätelemään käyttäytymistä, jossa keskeisiä ovat sanat ja teot. Niinpä kunniakin on se käsitys, joka ympäristöllä ihmisestä on.
Chydeniuksen tapa tarkastella kunniaa heijastelee kunnian ja maineen merkitystä 1700-luvulla. Henkilökohtainen kunnia eli muilta saatu arvostus oli hyvin tärkeä asia. Se kuului yksilölle, mutta sai vahvistuksensa hänen sosiaalisten suhteidensa puitteissa. Kunnian menetys merkitsi kielteistä sosiaalista leimautumista. Ihmisen kunnian tärkeä ominaisuus 1700-luvulla oli hänen sukupuolinen siveytensä. Seksuaalisuus saattoi siis vaikuttaa sekä kunnian säilymiseen että sen menettämiseen.
Chydeniuksen saarnasta ilmenee myös erilainen suhtautuminen miehen ja naisen seksuaalisuuteen. Yhtäältä hänen ohjeensa eivät erottele sukupuolia. Samat siveyssäännöt koskevat sekä miehiä että naisia. Toisaalta joissakin kohdissa käy ilmi seksuaalimoraali, joka pitää kaikesta huolimatta naisten epäsiveellisyyttä suurempana häpeänä kuin miesten siveettömyyttä. Chydenius toteaa myös, että mies haluaa avioitua siveän naisen kanssa. Niinpä kaikki vanhemmat ovat velvollisia varjelemaan tytärtensä koskemattomuutta. Tässä ilmenee patriarkaalinen ajattelutapa, jonka mukaan vanhempien on huolehdittava nuoren naisen koskemattomuuden säilymisestä ja taattava hänen olevan viaton, kun hänet luovutetaan tulevalle aviomiehelleen. Nuoren tyttären mahdolliset esiaviolliset sukupuolisuhteet eivät siis tahraisi pelkästään häntä itseään, vaan häpäisisivät myös hänen vanhempansa. Vastaavaa miesten viattomuuden tarkastelua ei saarnassa ole. Sama näkemys ilmenee myös hänen kuvatessaan miesten suhdetta lapsiinsa. Avioliiton uskollisuudenlupaukset takaavat syntyvien lasten biologisen isyyden. Tällä edellytyksellä miehet voivat tuntea oikeanlaisia tunteita lapsiaan kohtaan.
Vaikka Chydeniuksen tapa tarkastella naisten ja miesten seksuaalisuutta ja kunniaa heijastelee patriarkaalista ajattelutapaa, hän arvostelee hyvin voimakkaasti miehiä, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan seurauksia ajattelematta. Hän kohdistaa kritiikkinsä siihen, että tuollaiset miehet voivat toimia vastuuttomasti joutumatta itse kokemaan, miltä tuntuu petetyn osa. Heitä suojelee se, että yhteiskunnan muut jäsenet toimivat vallalla olevan moraalisäännöstön mukaisesti.
Chydenius huomauttaa, että naimattomien holtittoman seksuaalisen vapauden salliminen heikentää yhteiskunnan mahdollisuuksia lasten hyvään kasvattamiseen. Lisäksi siveettömyyden leviäminen vaikuttaa kielteisesti väestönkasvuun. Monet miehet pakenevat isyyttään, kun nainen on tullut irrallisessa suhteessa raskaaksi. Isät kadottavat isäntunteensa, ja naiset joutuvat kasvattamaan lapsensa yksin. Naiset ovat Chydeniuksen mielestä lisäksi usein sekä tietämättömiä että kykenemättömiä pystyäkseen kasvattamaan lapsia oikealla tavalla. Aviottomat lapset jäävät yhteiskunnassa vakiintuneiden sukulaisuussiteiden ulkopuolelle. He kaipaavat isäänsä, ja usein äidit hylkäävät heidät. Kukaan ei halua olla tekemisissä heidän kanssaan, eikä kukaan suojele heitä. Lapsista tulee taakka äidilleen, ja tämä voi lopulta johtaa lapsenmurhaan.
Chydenius käyttää tilaisuutta hyväkseen myös arvostellakseen ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevia oloja. Hänen mielestään liian harvat ylempien yhteiskuntakerrosten miehet avioituvat. Hänen mukaansa tämä johtuu muun muassa sitä, että vallalla ovat ylellisyyden ja nautinnon ihanteet. Monet miehet joutuvat elämään yksin, koska heillä ei ole varaa pukeutua ja elää ajan maun mukaisesti. Tämä taas johtaa siihen, että suuri joukko naisia joutuu jäämään naimattomiksi ja altistuu kiusauksille, joita he eivät pysty hallitsemaan. Lopputuloksena ovat niin miesten kuin naistenkin siveetön käyttäytyminen, ei-toivotut raskaudet ja viimein lapsenmurhat. Tästä Chydenius tulee johtopäätökseen, että tuollainen elämä avioliittoa solmimatta on paheksuttavaa.
Chydeniuksen tapa tarkastella siveellisyyden ongelmakenttää ja mieltämiään yhteiskunnallisia ongelmia herätti jossakin määrin huomiota. Stockholms Posten nosti vuonna 1782 esiin hänen vastikään julkaistun saarnansa kuudennesta käskystä. ”Kirjeessä uppsalalaiselle ystävälle” arvostellaan Chydeniuksen näkemystä satiirin keinoin. Kirjoittaja pilkkaa Chydeniuksen käsitystä siveellisyyskysymyksistä. Anonyymi kirjoittaja otti pilailunsa kohteeksi ruotsalaisen yhteiskunnan kuvauksen, joka sisältyy saarnan soveltavaan osaan ja polemisoi keksittyä siveyden vapaa-ajattelijaa vastaan. Chydeniuksen hyökkäyksen kohteena oli luultavasti Johan Henrik Kellgren. Hän oli 1779 julkaissut Stockholms Postenissa useita kirjoituksia, joissa hän yritti vähentää sukupuolisen siveyden merkitystä niin miesten kuin naistenkin nuhteettomuuden arvioinnissa. Luultavasti juuri vapaa-ajattelija – Kellgren – itse vastasi käymällä Chydeniuksen saarnan kimppuun Stockholms Postenissa.1
Chydeniuksen suhtautuminen siveellisyyskysymykseen oli sellainen kuin luterilaiselta papilta voitiin odottaa. Hänen noihin ilmiöihin kohdistamansa arvostelun motiivit ovat kuitenkin ennen muuta yhteiskunnalliset, kun hän viittaa laajoihin ongelmiin, joita siveettömyys hänen mielestään tuo mukanaan. Kyseessä on huoli lapsista, jotka joutuvat varttumaan ilman isäänsä, ja naisista, jotka Chydeniuksen mukaan joutuvat hyväksikäytön uhreiksi. Ilmaistessaan osaksi patriarkaalista näkemystä naisen seksuaalisuudesta hän samalla tuomitsee miesten toiminnan ympäröivässä yhteiskunnassa ja panee syntyneen tilanteen suureksi osaksi heidän syykseen. Osaksi hän arvostelee miehiä, jotka ottavat seksuaalisia vapauksia vastaamatta seurauksista, osaksi yhteiskuntajärjestelmää, joka estää ihmisten luonnollisen pariutumisen, ja lopuksi niitä yhteiskunnallisia voimia, jotka yrittävät muuttaa ja liberalisoida käsitystä seksuaalisuudesta. Näkemyksiä ja lakeja ei tarvitse liberalisoida – pikemminkin niitä on Chydeniuksen mielestä tiukennettava. Hänen näkemyksensä mukaan ollaan väärällä tiellä, jos naiset ja miehet vapautetaan rangaistuksista. Se johtaisi vain siveettömyyden lisääntymiseen.
Chydeniuksen tarkastelutavassa ilmenee pappissäädyssä 1700-luvulla vallinnut näkemys. Vahva into siveellisyyskysymyksen käsittelyyn yhdistyi usein moraalin löystymisen ja yhä lempeämmäksi muuttuvan rikoslainsäädännön arvosteluun. Chydenius kirjoitti saarnansa aikana, jolloin Ruotsin seksuaalilainsäädäntö muuttui siten, että avioliiton ulkopuolisten sukupuoliyhteyksien rangaistavuus asteittain poistettiin. Tämän rinnalla avioliiton ulkopuolisia suhteita koskeva näkemys muuttui maltillisemmaksi, mikä ilmeni muun muassa vuoden 1778 lapsenmurhaplakaatissa. Tällä lainmuutoksella pyrittiin vähentämään lapsenmurhia lieventämällä naisten kielteistä sosiaalista leimautumista aviottomien lasten syntyessä. Uskottiin, että lastenmurhat vähenisivät, kun naiset saisivat helpommat mahdollisuudet synnyttämiseen. Tulos ei kuitenkaan aivan vastannut lainsäätäjän oletuksia. Päädyttiin pikemminkin päinvastaisiin tuloksiin.
Chydenius huomauttaa myös, että rangaistusten poistaminen oli vaikuttanut isättöminä varttuvien lasten määrän kasvuun. Tämän havainnon olivat tehneet muutkin pappissäädyn jäsenet. Myöhempi tutkimus onkin osoittanut, että isät saattoivat väistää vastuunsa lapsesta tuntuvasti entistä helpommin lapsenmurhaplakaatin voimaantulon jälkeen. Naisten tilanne taas muuttui – mikäli mahdollista – entistäkin tukalammaksi. Avioliiton ulkopuolella syntyneiden ja samalla tietysti isättömien lasten määrä kasvoi jyrkästi.
Edellä on nähty, että Chydeniuksen käsityksessä epäsiveellisyydestä oli tärkeä osa sen suhteella kunnian ja rangaistuksen merkitykseen ja tehtävään. Hän arvosteli ympäröivässä yhteiskunnassa havaitsemaansa muuttunutta näkemystä kunnian ja seksuaalisuuden välisestä suhteesta. Hän kuvailee tilannetta, jossa miehet voivat toimia kutakuinkin mielensä mukaan ja välttää rangaistuksen. Kehittymässä oli normijärjestelmä, joka purki teon, rangaistuksen ja kunnian yhteyden ja katkaisi siveyden ja kunnian väliset siteet. Chydeniuksen mielestä tämä normien purkautuminen uhkasi kaataa koko yhteiskunnan.
Yhteenvedoksi voidaan todeta, että Chydeniuksen tässä saarnassa ilmaisema suhtautumistapa on monisäikeinen ja mielenkiintoisella tavalla ristiriitainen. Yhtäältä hänen perusnäkemyksensä seksuaalisuuden arvosta ja merkityksestä on myönteinen. Toisaalta seksuaalisuutta on säädeltävä pienimpiä yksityiskohtia myöten, jotta sillä olisi tuo myönteinen sisältö. Muuten se uhkaa tuhota yhteiskunnan perustana olevat sosiaaliset suhteet. Seksuaalisuuden tehtävä on toimia peruskannustimena vakaiden perheiden muodostamiseen. Suvunjatkamista on säädeltävä. Hänen maalailemansa uhkakuva ennustaa katastrofaalisia seurauksia niin yksilöille kuin yhteisöelämällekin. Äidit, lapset ja isät joutuvat turmioon, kun seksuaalisuutta käytetään väärällä tavalla. Yhteiskunnan tasolla tuloksena tästä ovat traagiset tilanteet ja yksilöiden jääminen turvaa vaille. Hengelliselläkin tasolla seuraukset ovat kohtalokkaita. Chydenius kuvailee seurauksia ilmeisen myötätuntoisesti. Mutta kun hän siirtyy tarkastelussaan yleiselle yhteiskunnalliselle tasolle, kannan perustelut nojautuvat pikemminkin väestötilastoihin ja hyötyajatteluun. Tässä heijastuvat merkantilistisen väestöpolitiikan perusajatukset, jotka liitetään teologisiin dogmeihin. Yhteiskunnan jäsenistön uusiutuminen oli keskeinen asia maan tulevan hyvinvoinnin kannalta. Chydeniuksen näkemys seksuaalisuudesta ei siis ole periaatteellisesti kielteinen, mutta sen sijaan hän arvostelee hyvin tiukasti kaikkia seksuaalisuuden muotoja, joita ei toteuteta luonnon ja Jumalan lain sanelemien sääntöjen puitteissa.
Seksuaalisuuden toteuttaminen säädetyllä tavalla on Chydeniuksen mukaan jokaisen kansalaisen luonnollinen ja siis Jumalan antama oikeus. Tämä oikeusajattelu on hänen katekismusperinteeseen tuomansa lisä. Tuon ajan katekismusteksteissä avioliitossa on useimmiten kyse kristillisen velvollisuuden täyttämisestä. Chydeniuksen saarnassa oikeus ja velvollisuus vastaavat toisiaan. Oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan yhdistyy velvollisuuteen tehdä se vastuullisella tavalla ja lisäksi täyttää vanhemmuutensa tehtävä siten, että lapsen huolenpidon ja kasvatuksen tarpeet täytetään. Hyökkäyksissään Chydeniuksen saarnaa vastaan Kellgren leimasi hänet tuomitsevaksi ja pikkumaiseksi kirkolliseksi siveysmoralistiksi, mutta ei ottanut kantaa siihen arvosteluun, jonka Chydenius kohdisti siveettömyyden vaikutuksiin, jotka ilmenivät yhteiskunnan kasvavana vastuuttomuutena suvunjatkamisen tuloksia – lapsia – kohtaan.
Carola Nordbäck
Suom. Heikki Eskelinen