Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 50
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 52
§ 51
Kolmanneksi väitän, että ehdotetulla tapulivapaudella saadaan elintarvikkeiden hinta säädetyksi luonnollisen ja vakaan arvonsa mukaiseksi.
Pykälästä 33 eteenpäin osoitettiin selvästi, että vahingolliset monopolit ovat meillä hallitsevina. Mutta ellei sitä olisi osoitettu, asian todistaisivat mitä kouriintuntuvimmin epävakaat hinnat, jotka nousevat välillä uskomattoman korkealle ja välillä taas laskevat puoleen. On helppo päätellä, mitä sekasortoa tämä aiheuttaa sekä ostajille että myyjille, mutta valtakunnan työpajat se vie kerta kaikkiaan kaaokseen. Toisinaan ne saavat onnenpotkuna ostaa kohtuuhintaisia raaka-aineita, mutta ennen kuin voi arvatakaan, hinta on noussut kaksinkertaiseksi. Niillä ei ole pääomia, joilla voisivat kerralla ostaa tarvikkeita, ja sen lisäksi eivät myöskään saa mitään, vaan ne kynitään sitten puille paljaille ja joskus ne joutuvat vielä puutteeseenkin. Työpajat eivät voi määrätä tuotteilleen tiettyä hintaa, ja jos ne haluaisivat niin tehdä, tuotteista tulisi niin luonnottoman kalliita, että ne menisivät hädin tuskin kaupaksi oman maan kansalaisille. Ulkomailla niitä ei saisi lainkaan myydyksi.
Jos pohjalaiset ja länsipohjalaiset saisivat anomansa tapulioikeudet, he myisivät elintarvikkeensakin49 muiden tavaroiden tavoin harkitusti parhaalla hinnalla. Siinä tarkoituksessa he pitäisivät yhteyttä tärkeimpiin kotimaisiin ja ulkomaisiin satamiin saadakseen tietää elintarvikkeiden hinnat. Ne lastinaan he purjehtisivat tavalliseen tapaan Tukholmaan, mutta jos heille siellä tarjottaisi vähemmän kuin he muualla voisivat saada, he menisivät sinne missä maksetaan paremmin. Silloin tukholmalaisten olisi pakko maksaa oikeat hinnat heidän elintarvikkeistaan. Jos norrbottenilaiset haluaisivat nostaa tavaroidensa hinnat liian korkeiksi ja purjehtisivat niiden kanssa uteliaisuuttaan jonnekin muualle, he oppisivat tappioistaan, ettei jousta kannata jännittää liian kireälle. Tukholmalaiset ottaisivat samalla lailla selvää, mitä elintarvikkeet maksavat muissa satamissa, ja osaisivat sen jälkeen maksaa norrbottenilaisille sen verran, etteivät nämä saisi missään muualla sen suurempaa voittoa. Jos jossakin kotimaan satamakaupungissa tulisi puutetta, apua tulisi nopeasti Pohjanmaalta ja Länsipohjasta. Kaiken tämän seurauksena elintarvikkeiden hinnat saataisiin vakiintumaan luonnolliselle tasolleen.
§. 51.
För det tredje påstår jag, at genom den föreslagna Stapel-frihet regleras victualiernas pris til sit naturliga och jämna wärde.
At skadeliga monopolier äro rådande ibland oss, det är §. 33. och de följande tydeligen wisat: men om det ock intet wore, äro de obeständiga prisen, hwarmed warorna stegras ibland otroligen högt, och ibland fällas til halfwa wärdet, handgripeligaste bewis dertil. Hwad oredor det åstadkommer för både köpare och säljare, är lätt at sluta, men Wärckstäderna i Riket sättes derigenom aldeles i willerwalla. De få ibland, som lyckskott köpa sig drägelig föda, men innan de weta af, få de dubbelt betala den. De hafwa intet förlager at förse sig på en gång, och utom dess få de heller intet, utan blifwa sedan skinnade intil benen, och ibland ändock satta uti nöd. De kunna intet reglera et wist pris på sina tilwärkningar, och om de wilja görat, blifwa de onaturligt dyra, at de med möda få afsättning på dem ibland Medborgare, men aldrig Utomlands.
Wunne Öster- och Wästerbotningarna den sökta Stapel-rätt, blefwe de omtänckta, at sälja sina victualier äfwen som49 andra waror til högsta wärde, och hade derföre correspondence på de förnämste In- och Utrikes hamnar, hwad victualierna der kåsta. De seglade med dem efter wanligheten til Stockholm, men böd man dem under det de gjort sig annorstädes förslag uppå, sökte de en annan plats, som betalte dem bättre. Då blefwe Stockholms-boen nödgad at gifwa rätta wärdet derföre. Wille Norrbotningarna stegra sin wara för högt, och af nyfikenhet segla på någon annan plats dermed, finge de med sin egen skada lära, at ej spänna bogan för högt. Stockholms-boen skulle icke mindre göra sig underrättad, om hwad victualierna kåstade i andra hamnar, och wiste derefter betala Norrbotningen, at han med ingen winst kunde sälja den någon annorstädes. Wore en eller annan Inrikes Stad ut med Sjökanten stadd i nöd, finge den från Öster- och Wästerbotn en snar undsättning. Alt detta wore af den fölgd, at et reglerat pris på victualierna skulle erhållas, som wore deras naturliga wärde.
§ 51
Kolmanneksi väitän, että ehdotetulla tapulivapaudella saadaan elintarvikkeiden hinta säädetyksi luonnollisen ja vakaan arvonsa mukaiseksi.
Pykälästä 33 eteenpäin osoitettiin selvästi, että vahingolliset monopolit ovat meillä hallitsevina. Mutta ellei sitä olisi osoitettu, asian todistaisivat mitä kouriintuntuvimmin epävakaat hinnat, jotka nousevat välillä uskomattoman korkealle ja välillä taas laskevat puoleen. On helppo päätellä, mitä sekasortoa tämä aiheuttaa sekä ostajille että myyjille, mutta valtakunnan työpajat se vie kerta kaikkiaan kaaokseen. Toisinaan ne saavat onnenpotkuna ostaa kohtuuhintaisia raaka-aineita, mutta ennen kuin voi arvatakaan, hinta on noussut kaksinkertaiseksi. Niillä ei ole pääomia, joilla voisivat kerralla ostaa tarvikkeita, ja sen lisäksi eivät myöskään saa mitään, vaan ne kynitään sitten puille paljaille ja joskus ne joutuvat vielä puutteeseenkin. Työpajat eivät voi määrätä tuotteilleen tiettyä hintaa, ja jos ne haluaisivat niin tehdä, tuotteista tulisi niin luonnottoman kalliita, että ne menisivät hädin tuskin kaupaksi oman maan kansalaisille. Ulkomailla niitä ei saisi lainkaan myydyksi.
Jos pohjalaiset ja länsipohjalaiset saisivat anomansa tapulioikeudet, he myisivät elintarvikkeensakin49 muiden tavaroiden tavoin harkitusti parhaalla hinnalla. Siinä tarkoituksessa he pitäisivät yhteyttä tärkeimpiin kotimaisiin ja ulkomaisiin satamiin saadakseen tietää elintarvikkeiden hinnat. Ne lastinaan he purjehtisivat tavalliseen tapaan Tukholmaan, mutta jos heille siellä tarjottaisi vähemmän kuin he muualla voisivat saada, he menisivät sinne missä maksetaan paremmin. Silloin tukholmalaisten olisi pakko maksaa oikeat hinnat heidän elintarvikkeistaan. Jos norrbottenilaiset haluaisivat nostaa tavaroidensa hinnat liian korkeiksi ja purjehtisivat niiden kanssa uteliaisuuttaan jonnekin muualle, he oppisivat tappioistaan, ettei jousta kannata jännittää liian kireälle. Tukholmalaiset ottaisivat samalla lailla selvää, mitä elintarvikkeet maksavat muissa satamissa, ja osaisivat sen jälkeen maksaa norrbottenilaisille sen verran, etteivät nämä saisi missään muualla sen suurempaa voittoa. Jos jossakin kotimaan satamakaupungissa tulisi puutetta, apua tulisi nopeasti Pohjanmaalta ja Länsipohjasta. Kaiken tämän seurauksena elintarvikkeiden hinnat saataisiin vakiintumaan luonnolliselle tasolleen.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 51.
För det tredje påstår jag, at genom den föreslagna Stapel-frihet regleras victualiernas pris til sit naturliga och jämna wärde.
At skadeliga monopolier äro rådande ibland oss, det är §. 33. och de följande tydeligen wisat: men om det ock intet wore, äro de obeständiga prisen, hwarmed warorna stegras ibland otroligen högt, och ibland fällas til halfwa wärdet, handgripeligaste bewis dertil. Hwad oredor det åstadkommer för både köpare och säljare, är lätt at sluta, men Wärckstäderna i Riket sättes derigenom aldeles i willerwalla. De få ibland, som lyckskott köpa sig drägelig föda, men innan de weta af, få de dubbelt betala den. De hafwa intet förlager at förse sig på en gång, och utom dess få de heller intet, utan blifwa sedan skinnade intil benen, och ibland ändock satta uti nöd. De kunna intet reglera et wist pris på sina tilwärkningar, och om de wilja görat, blifwa de onaturligt dyra, at de med möda få afsättning på dem ibland Medborgare, men aldrig Utomlands.
Wunne Öster- och Wästerbotningarna den sökta Stapel-rätt, blefwe de omtänckta, at sälja sina victualier äfwen som49 andra waror til högsta wärde, och hade derföre correspondence på de förnämste In- och Utrikes hamnar, hwad victualierna der kåsta. De seglade med dem efter wanligheten til Stockholm, men böd man dem under det de gjort sig annorstädes förslag uppå, sökte de en annan plats, som betalte dem bättre. Då blefwe Stockholms-boen nödgad at gifwa rätta wärdet derföre. Wille Norrbotningarna stegra sin wara för högt, och af nyfikenhet segla på någon annan plats dermed, finge de med sin egen skada lära, at ej spänna bogan för högt. Stockholms-boen skulle icke mindre göra sig underrättad, om hwad victualierna kåstade i andra hamnar, och wiste derefter betala Norrbotningen, at han med ingen winst kunde sälja den någon annorstädes. Wore en eller annan Inrikes Stad ut med Sjökanten stadd i nöd, finge den från Öster- och Wästerbotn en snar undsättning. Alt detta wore af den fölgd, at et reglerat pris på victualierna skulle erhållas, som wore deras naturliga wärde.
§ 51
Kolmanneksi väitän, että ehdotetulla tapulivapaudella saadaan elintarvikkeiden hinta säädetyksi luonnollisen ja vakaan arvonsa mukaiseksi.
Pykälästä 33 eteenpäin osoitettiin selvästi, että vahingolliset monopolit ovat meillä hallitsevina. Mutta ellei sitä olisi osoitettu, asian todistaisivat mitä kouriintuntuvimmin epävakaat hinnat, jotka nousevat välillä uskomattoman korkealle ja välillä taas laskevat puoleen. On helppo päätellä, mitä sekasortoa tämä aiheuttaa sekä ostajille että myyjille, mutta valtakunnan työpajat se vie kerta kaikkiaan kaaokseen. Toisinaan ne saavat onnenpotkuna ostaa kohtuuhintaisia raaka-aineita, mutta ennen kuin voi arvatakaan, hinta on noussut kaksinkertaiseksi. Niillä ei ole pääomia, joilla voisivat kerralla ostaa tarvikkeita, ja sen lisäksi eivät myöskään saa mitään, vaan ne kynitään sitten puille paljaille ja joskus ne joutuvat vielä puutteeseenkin. Työpajat eivät voi määrätä tuotteilleen tiettyä hintaa, ja jos ne haluaisivat niin tehdä, tuotteista tulisi niin luonnottoman kalliita, että ne menisivät hädin tuskin kaupaksi oman maan kansalaisille. Ulkomailla niitä ei saisi lainkaan myydyksi.
Jos pohjalaiset ja länsipohjalaiset saisivat anomansa tapulioikeudet, he myisivät elintarvikkeensakin49 muiden tavaroiden tavoin harkitusti parhaalla hinnalla. Siinä tarkoituksessa he pitäisivät yhteyttä tärkeimpiin kotimaisiin ja ulkomaisiin satamiin saadakseen tietää elintarvikkeiden hinnat. Ne lastinaan he purjehtisivat tavalliseen tapaan Tukholmaan, mutta jos heille siellä tarjottaisi vähemmän kuin he muualla voisivat saada, he menisivät sinne missä maksetaan paremmin. Silloin tukholmalaisten olisi pakko maksaa oikeat hinnat heidän elintarvikkeistaan. Jos norrbottenilaiset haluaisivat nostaa tavaroidensa hinnat liian korkeiksi ja purjehtisivat niiden kanssa uteliaisuuttaan jonnekin muualle, he oppisivat tappioistaan, ettei jousta kannata jännittää liian kireälle. Tukholmalaiset ottaisivat samalla lailla selvää, mitä elintarvikkeet maksavat muissa satamissa, ja osaisivat sen jälkeen maksaa norrbottenilaisille sen verran, etteivät nämä saisi missään muualla sen suurempaa voittoa. Jos jossakin kotimaan satamakaupungissa tulisi puutetta, apua tulisi nopeasti Pohjanmaalta ja Länsipohjasta. Kaiken tämän seurauksena elintarvikkeiden hinnat saataisiin vakiintumaan luonnolliselle tasolleen.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 50
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 52
paikat: Länsipohja Norrbotten Pohjanmaa Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: