Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 30
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 32
§ 31
Koskaan ei voi siis kieltää, että vapaa kaupankäynti ja liiketoiminta kasvattavat väestön määrää ja se puolestaan tavaroiden ja viennin määrää. Mutta tässä tapauksessa on lähinnä kyse siitä, onko pohjalaisilla ja länsipohjalaisilla ollut kuluneina vuosina kaikki tarvittava vapaus, kuten halutaan väittää. Siitä on näet helppo päätellä, voiko valtakunta heille ehdotetun tapulivapauden perusteella toivoa näiden maakuntien viennin kasvua vai ei. Todisteeksi esitetään nyt, ettei Tukholma ole milloinkaan kieltäytynyt ottamasta vastaan Norlannin tuotteita, mikäli niille on voinut saada menekkiä. Mutta eiköhän kaupankäyntiin ole voinut sisältyä pakkoa jo ennen kuin tavaroita ei enää edes oteta vastaan?
Ei kai tuotteista ole tarjottu pakkohintaa? Tai mahtaisiko tähän kaupankäyntiin muutoin liittyä joitakin rasituksia? Eikö vapaa kauppa vaadi kahta asiaa, nimittäin sitä että saan myydä vientituotteeni siellä, missä saan niistä parhaan voiton ja ostaa vuorostani paluulastiksi tuontitavaroita sieltä, missä ne maksavat vähiten. Kauppa on vapaata vasta silloin, kun näin tapahtuu. Sen sijaan Tukholman kaupunki ei ole pystynyt esittämään puolustuksekseen muuta kuin sen, ettei kaupungissa ole milloinkaan kieltäydytty ottamasta vastaan norrbottenilaisten tavaroita, mikäli on näyttänyt, että ne26 voidaan myydä jonkinlaisella voitolla. Onpa suuri meriitti! Mitä tästä on pääteltävä? Tukholmalaiset eivät ole voineet tuoda esille, mikä tuo myytävissä olevan tavaran hinta olisi, vaikka se on tässä yhteydessä sentään pääasia. Vapaan kaupan toisen puolen, tuontitavaroiden halvan saannin, he ovat kaikessa hiljaisuudessa sivuuttaneet kokonaan.
Paluulastina tuotavien tavaroiden saanti, ja vielä halpaan hintaan, on vapaalle kaupalle ja maan tuotannon kasvattamiselle kaikin puolin yhtä välttämätöntä kuin vientitavaroiden myynti. Elleivät työntekijät saa tarpeeksi suolaa ja viljaa, on nälkiintyneeltä kansalta turha odottaa suurta vientiä. Elleivät erilaiset valmistajat saa raaka-aineita, verstaat pysähtyvät nopeasti. Jos kaikki nämä tarvikkeet ovat saatavissa, mutta ne joudutaan ostamaan kovaan hintaan, vientitavaroista tulee kalliita eikä niitä saada myydyiksi ulkomaalaisille. Miksi näin merkittävät seikat on ohitettu todistelussa, ja miksi on esitetty vain sellaista, mikä ei todista mitään? Näetkö miten sairasta tämä on?
§. 31.
At således fri handel och rörelse ökar folk-nummern, och folk-numern wahror och exporter kan aldrig nekas. Men om Öster- och Wästerbotningarna i dessa framflutna tider ägt all nödig frihet, som man will påstå, derpå lärer det denna gången mäst komma an; ty deraf blifwer sedan lätt at sluta, om den föreslagna Stapel-friheten för dem, kan lämna Riket hopp om exporternas förökning från dessa Landskap eller ej. At bestyrka detta anför man nu, at Stockholm aldrig wägrat emottaga Norrlands producter, då afsättning kunnat winnas. Men monn det intet kan förr wara twång uti handel, än då man icke ens mera emottager någons wara?
Monn intet wärdet, som man bjuder för producterna kan wara twungit? Eller monn intet denna Handel kan annars med några betungande omständigheter wara förknippad? Fordras det intet twenne ting til en fri handel? Nemligen, at jag får föryttra mina exporter, der jag med dem kan winna mäst, och deremot får upköpa retour-warorna1, der de kåsta mig minst. När det sker, då är Handelen först fri. Deremot har nu Stockholms Stad sjelf ej kunnat til sit förswar påstå mer, än, at det aldrig wägrat emottaga Norrbotningarnas wahror, när de sedt sig med26 någon fördel kunna afsätta dem. Stor merit! Eller hwad följer deraf? Sälgbara warans pris, hafwa de intet kunnat nämna om, som likwäl är i denna omständighet en hufwudsak. Och hela det andra stycket af en fri Handel, om retour-warornas undfående2 til billigt pris, hafwa de med stilla-tigande gått aldeles förbi.
Retour-warornas undfående, och det för billigt pris, är i alla delar lika nödig, som exporternas försälgning, til en fri Handel och at öka Landets afkastningar. Få intet Arbetarena tilräckeligen salt och Spanmål, lärer man af et uthungrat folk, fåfängt wänta stora exporter; finnas intet allahanda Fabriquers råämnen at tilgå, stadna snart wärkstäderne. Fås alt detta ändteligen, men måste köpas dyrt, så blifwa exporterne dyra, och til utlänningen aldeles oselgbara. Hwarföre har man då gått så betydande omständigheter förbi uti sitt bewis, som dessa äro? och det allenast anfördt, som ingen ting bewiser? Se nu om icke saken är sjuk.
§ 31
Koskaan ei voi siis kieltää, että vapaa kaupankäynti ja liiketoiminta kasvattavat väestön määrää ja se puolestaan tavaroiden ja viennin määrää. Mutta tässä tapauksessa on lähinnä kyse siitä, onko pohjalaisilla ja länsipohjalaisilla ollut kuluneina vuosina kaikki tarvittava vapaus, kuten halutaan väittää. Siitä on näet helppo päätellä, voiko valtakunta heille ehdotetun tapulivapauden perusteella toivoa näiden maakuntien viennin kasvua vai ei. Todisteeksi esitetään nyt, ettei Tukholma ole milloinkaan kieltäytynyt ottamasta vastaan Norlannin tuotteita, mikäli niille on voinut saada menekkiä. Mutta eiköhän kaupankäyntiin ole voinut sisältyä pakkoa jo ennen kuin tavaroita ei enää edes oteta vastaan?
Ei kai tuotteista ole tarjottu pakkohintaa? Tai mahtaisiko tähän kaupankäyntiin muutoin liittyä joitakin rasituksia? Eikö vapaa kauppa vaadi kahta asiaa, nimittäin sitä että saan myydä vientituotteeni siellä, missä saan niistä parhaan voiton ja ostaa vuorostani paluulastiksi tuontitavaroita sieltä, missä ne maksavat vähiten. Kauppa on vapaata vasta silloin, kun näin tapahtuu. Sen sijaan Tukholman kaupunki ei ole pystynyt esittämään puolustuksekseen muuta kuin sen, ettei kaupungissa ole milloinkaan kieltäydytty ottamasta vastaan norrbottenilaisten tavaroita, mikäli on näyttänyt, että ne26 voidaan myydä jonkinlaisella voitolla. Onpa suuri meriitti! Mitä tästä on pääteltävä? Tukholmalaiset eivät ole voineet tuoda esille, mikä tuo myytävissä olevan tavaran hinta olisi, vaikka se on tässä yhteydessä sentään pääasia. Vapaan kaupan toisen puolen, tuontitavaroiden halvan saannin, he ovat kaikessa hiljaisuudessa sivuuttaneet kokonaan.
Paluulastina tuotavien tavaroiden saanti, ja vielä halpaan hintaan, on vapaalle kaupalle ja maan tuotannon kasvattamiselle kaikin puolin yhtä välttämätöntä kuin vientitavaroiden myynti. Elleivät työntekijät saa tarpeeksi suolaa ja viljaa, on nälkiintyneeltä kansalta turha odottaa suurta vientiä. Elleivät erilaiset valmistajat saa raaka-aineita, verstaat pysähtyvät nopeasti. Jos kaikki nämä tarvikkeet ovat saatavissa, mutta ne joudutaan ostamaan kovaan hintaan, vientitavaroista tulee kalliita eikä niitä saada myydyiksi ulkomaalaisille. Miksi näin merkittävät seikat on ohitettu todistelussa, ja miksi on esitetty vain sellaista, mikä ei todista mitään? Näetkö miten sairasta tämä on?
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 30
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 32
paikat: Länsipohja Norlanti Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: