§. 8.
Det andra skäl wil man taga utaf Handels-ordinantien af år 1617, som i §. 4. förbinder de Städer i Norrlanden Hernösand, Uhleåborg och Wasa, at segla til Stockholm, och de twenne sistnämde äfwen til Åbo. Man påstår, at denna Handels-ordinantie i de följande tider såsom en grundsats blifwit altid fölgd, och som en grundlag, hwarefter alla stridigheter och oskick i in- och Utrikes handelen blifwit rättade. At nu intet förhasta oss i en granlaga Sak, måste wi göra oss först redigt begrep om en handels-ordinantie. Är det icke en författning, at så wäl med en Medborgare, som Utlänningar utbyta waror och penningar, som Högsta Magten finner på bästa sätt befordra hwar och en enskilts och hela Rikets sanna wäl? Så stora förändringar, som nu et Rikets handel, så i anseende til In- som Utlänningar är underkastad, så nödigt blifwer ock, om et Rike skal altid föra den nyttigaste handel, at denna förfatning förändras efter omständigheter.
De waror hwarmed et Rike för hundrade år tilbaka dref den profitablaste handel, kunna til äfwentyrs intet nu finnas, och twert om, eller af Utlänningen nu mera ej så dyrt som förr betalas. De Handels-platser, som förr gåfwo den säkraste winsten utomlands, kunna nu betala warorna sämst, derföre fordrar försiktigheten, at söka up nya Handels-utsikter. De inrikes Städer, som wid denna ordinantiens utfärdande til sin låfliga tilwäxt behöfde et större tillop af wahror och folk, kunna nu genom samma författning hafwa wuxit så högt öfwer alla andra Städer, at all jämwigt är förlorad, och andra måste buga för deras styrka. Det bör altså Handels-ordinantiernes förändring, så mycket mindre anses för något inbrått i Lagarna, som ju oftare de efter det Allmännas behof owäldugt förändras, ju kraftigare medel måtte de blifwa til et Rikes handels tilwäxt. Huru obilligt åberopas icke då Handels-ordinantien af år 1617, som en Fundamental Lag i6 wåra tider, stäld efter den Handels-situation, som war i Swerige för in emot 150 år sedan? Härwid är ock märkeligit, at 3 år före åfwannämda, utkom år 1614, den 10 Februarii en annan Handels-ordinantie, som bland annat §. 9. förbjuder Stockholm och alla andra Sjöstäders boer, at handla i Upstädernas frimarcknader, och all handel med andra i Landsorterne, än Upstads Borgare, men huru kom det til, at denne författning måste straxt efter 3 år förändras, och nu will man, at den derpå skedda förändring skal blifwa ewärdelig? Jo, det war denna näst anförda 9. §., som blef et agn i ögat och en bom för Stockholms Stads Borgerskap, samt hindrade dem från sin oinskränkta handels utöfwande, med alla Up-Städers förfång. Derföre blef ordinantien af 1614, af Stockholms-boerne påtald, dock samma år stadfästad, med tilsäjelse, at om i denna §. någon ändring sker, så måste hela ordinantien falla, och Upstäderne få straxt fri Seglation, emedan dessa båda omständigheter woro uti et oskiljaktigt sammanhang med hwarandra. Men här halp hwarcken bewis eller förordningar, utan man arbetade i denna Sak, tils en ny Handels-ordinantie utkom, sådan som de åstundade, år 1617. Skal en för 145 år sedan, så utwärkad författning nu blifwa en Grundlag för et fritt samhälle? Nej, det må aldrig ske. Eller, hwad säger jag? Ja må göra. Lät oss antaga den för en Grundlag, och se om Stockholms Handlande sjelfwa hållit den i det wärde, som de wilja andra skola hålla den.
Bemälte ordinanties §. 10. förbjuder Stockholms och andra Sjöstäders Handlande, at drifwa någon Kjöpslag i Koppar- och Järn-Bergslagen, som allenast skola blifwa försörgde af Upstäderne. Jag frågar allenast, hwilken Stads Handlande är det, som uphandlar det mästa Järnet från Bergslagen, och hwem förser dem med deras mästa behof? Lika så har den äfwen i andra mål undergått förändringar, i det somliga, som här upräknas bland Stapelstäder, hafwa sedermera gått i mistning af samma förmån; men andra, som här ej nämnas, fått henne. Hwem ser då intet denna ordi7nantie i wår tid missbrukas til et dwärgs-nät, som man will fånga Harkrankor och Mygg med, men Brömsar flyga igenom.
- oegentligheter, felaktigheter
- viktig, betydande
- anmärkningsvärt
- at om i denna ... med hwarandra: fritt citerat ur Gustav II Adolfs Swahr på Bårgemestere och Rådz sampt menige Bårgerskapedz här i Staden ödmjuke Suplication 22.12.1614. Det ursprungliga textstället lyder: ”... män efther denne Puncht om Marknerne är således fatt, att hwar där uthi nogon förändring skeer, då måste hele Ordinantien falla, I dett Upstäderne strax skole begäre deres frije Seglatz igen, och således Sjöstäderne, som ähre bygde på Seglationen, och Upstäderne, som ähre bygde på Landzhandelen, sijn emillen sammanblandades, och den ene hindrer den andre i sin nähring, som här till skeedt ähr”, enligt en avskrift i Claes Wilhelm Grönhagens Ödmjukt memorial, Stockholm 1761.
- hjälpte
- Koppar- och Järn-Bergslagen: syftar på bergslagen som sammanslutningar, inte på en viss geografisk ort
- spindelnät
- större långbent mygga (Tipuloidea)
- bromsar (Tabanidae)
§ 8
Toinen peruste löytyy vuoden 1617 kauppa-asetuksesta, jonka 4. pykälässä velvoitetaan Norlannin kaupungeista Härnösand, Oulu ja Vaasa purjehtimaan Tukholmaan ja kaksi jälkimmäistä myös Turkuun. Väitetään, että tätä kauppa-asetusta on sittemmin aina noudatettu perusperiaatteena ja perustuslakina, jonka mukaan kaikki kotimaan- ja ulkomaankaupassa ilmenneet riidat ja virheelliset menettelyt on ratkaistu. Jotta emme tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä näin tärkeässä asiassa, meidän on ensin saatava selvä käsitys siitä, mikä kauppa-asetus on. Eikö se ole sellainen säädös, jonka mukaan tavaroiden ja rahan vaihto sekä maanmiesten että ulkomaalaisten kanssa tapahtuu, ja jonka korkein valta katsoo parhaalla tavalla edistävän sekä jokaisen yksittäisen ihmisen että koko valtakunnan todellista etua? Jos jonkin valtakunnan kaupankäynnissä tapahtuu sekä omia kansalaisia että ulkomaalaisia koskevia muutoksia, on välttämätöntä, että asetusta muutetaan olosuhteiden mukaan, mikäli valtakunta aikoo aina pitää kaupankäyntinsä hyödyllisimmällä tasolla.
Tavaroita, joilla valtakunta kävi edullisinta kauppaa satoja vuosia sitten, ei nykyään ehkä ole olemassakaan, tai sitten käy niin, että ulkomaalainen ei enää maksakaan niistä yhtä korkeaa hintaa kuin aikaisemmin. Voi olla, että ne ulkomaiset kauppapaikat, joista ennen saatiin varmimmat voitot, maksavatkin tavaroista nyt huonoimmin, minkä vuoksi varovaisuus vaatii etsimään uusia näkymiä kaupankäyntiin. Ne kotimaan kaupungit, jotka asetuksen antamisen aikoihin tarvitsivat oikeutetun kasvunsa vuoksi suurempaa tavaroiden ja ihmisten virtaa, ovat voineet nyt saman asetuksen avulla kasvaa niin paljon kaikkien muiden kaupunkien yläpuolelle, että tasapaino on menetetty ja toisten on taivuttava niiden voiman edessä. Kauppa-asetuksen muuttamista voidaan siis vielä vähemmän pitää minään lainrikkomuksena, koska mitä useammin lakeja muutetaan yhteisön tarpeiden kannalta oikeudenmukaisesti, sitä vahvempi väline niistä voi tulla valtakunnan kaupankäynnin kasvulle. Kuinka perusteetonta onkaan väittää, että vuoden 1617 kauppa-asetus on meidän aikamme perustuslaki,6 kun se on säädetty Ruotsin kaupankäynnissä lähes 150 vuotta sitten vallinneen tilanteen mukaan? Tässä yhteydessä on huomattava, että helmikuun 10. päivänä 1614, kolme vuotta ennen mainittua asetusta, julkaistiin toinen kauppa-asetus, jonka 9. pykälässä muun ohessa kielletään Tukholman ja kaikkien muiden tapulikaupunkien asukkaita käymästä kauppaa maakaupunkien vapaamarkkinoilla, ja samoin niiltä kielletään maakunnissa kaupankäynti kaikkien muiden paitsi maakaupunkien porvarien kanssa. Miksi tätä asetusta piti muuttaa jo kolme vuotta myöhemmin ja miksi silloin tehdyn muutoksen pitäisi nyt olla ikuinen? Asia on niin, että mainitusta 9. pykälästä tuli malka Tukholman porvariston silmään ja este sen toiminnalle, ja se ehkäisi Tukholman porvaristoa harjoittamasta rajoittamatonta kaupankäyntiä kaikkia maakaupunkeja haittaavalla tavalla. Siitä syystä tukholmalaiset esittivät vastalauseen vuoden 1614 kauppa-asetuksesta. Kuitenkin se vahvistettiin samana vuonna sillä evästyksellä, että jos pykälään tehdään jokin muutos, silloin koko asetus on kumottava ja maakaupunkien on saatava heti vapaa purjehdusoikeus, koska nämä kaksi seikkaa kuuluvat erottamattomasti yhteen. Mutta tässä eivät auttaneet sen enempää todisteet kuin säädöksetkään, vaan asiaa ajettiin kunnes vuonna 1617 saatiin toivotun kaltainen uusi kauppa-asetus. Pitäisikö 145 vuotta sitten tällä tavoin aikaansaadusta säädöksestä nyt tehdä perustuslaki vapaalle yhteiskunnalle? Ei, niin ei saa koskaan tapahtua. Tai mitä sanonkaan? Olkoon sitten niin. Olettakaamme, että se on perustuslaki, ja katsokaamme ovatko itse Tukholman kauppiaat pitäneet lain siinä arvossa, missä he tahtovat muiden sen pitävän.
Asetuksen 10. pykälässä kielletään Tukholman ja muiden tapulikaupunkien kauppiaita käymästä mitään kauppaa kuparia ja rautaa tuottavien vuorikuntien kanssa, ja se kaupankäynti sallitaan vain maakaupungeille. Kysyn nyt vain minkä kaupungin kauppiaat ostavatkaan suurimman osan vuorikuntien raudasta ja ketkä tyydyttävät heidän enimmät tarpeensa? Samoin on muissakin asioissa tapahtunut muutoksia. Jotkin tässä tapulikaupunkeihin luetut kaupungit ovat myöhemmin menettäneet tämän edun, kun taas toiset, tässä mainitsemattomat kaupungit ovat saaneet sen. Eikö jokaisen ole silloin pakko nähdä, että tätä kauppa-asetusta7 käytetään meidän aikanamme väärin hämähäkinverkkona vaaksiaisten ja hyttysten pyydystämiseen, vaikka paarmat lentävät siitä läpi.
- Tämä on vapaa lainaus Kustaa II Adolfin Tukholman pormestarille, raadille ja porvaristolle antamasta vastauksesta Swahr på bårgemestere och rådz sampt menige bårgerskapedz här i staden ödmjuke suplication 22.12.1614, joka on julkaistu Claes Wilhelm Grönhagenin Ödmjukt memorial -kirjoituksen (1761) liitteenä.
- Alkutekstin Koppar- och Järn-Bergslagen ei viittaa tiettyyn maantieteelliseen alueeseen,
vaan yleisesti kaivostoimintaa harjoittaneisiin korporaatioihin, vuorikuntiin.
