[1]
Nro 54.
Kunnianarvoisan pappissäädyn valtuuttamien edustajien lausunto heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten laatimasta ehdotuksesta uudeksi ja parannelluksi palkollissäännöksi, jonka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut esittää valtakunnan kunnianarvoisille säädyille ja josta kuninkaallinen majesteetti on kaikkein armollisimmin halunnut neuvotella. Annettu 27. marraskuuta 1778.
Sen jälkeen kun valtuutetut olivat antaneet lukea itselleen sekä kuninkaallisen majesteetin korkean esityksen valtakunnan kunnianarvoisille säädyille viime vuoden lokakuun 31. päivältä1 että myös heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten lausunnot helmikuun 11. päivältä 1774 ja kuluvan vuoden lokakuun 20., 22. ja 26. päivältä2 ja niiden pohjalta laaditun tätä asiaa koskevan säädösehdotuksen,3 he ovat huolellisesti niissä esitetyt seikat läpi käytyään todenneet, että heidän ylhäisyytensä ovat selvittäneet ne niin tehokkaasti ja esittäneet niille luonnolliseen vapauteen pohjautuvat perusteet, joiden puuttuessa yhteiskunnan vaurauden kasvu käy väistämättömästi mahdottomaksi, etteivät valtuutetut olisi mitenkään rohjenneet esittää niihin mitään muutoksia, ellei kunnianarvoisan säädyn luottamus olisi velvoittanut valtuutettuja ilmaisemaan mielipiteensä näistä seikoista.
Pyrkiäkseen jollakin tavoin olemaan tämän[2] luottamuksen arvoisia valtuutettujen on näin ollen ikään kuin hetkeksi unohdettava heikot voimansa lakien säätämisessä ainoana tarkoituksenaan antaa huomautuksillaan kunnianarvoisalle säädylle aihetta käsiteltävänä olevan asian kypsempään tarkasteluun ja toivoa, että vaikka valtuutetut eivät olisikaan onnistuneet tässä yrityksessään, se kuitenkin todistaisi heidän alttiuttaan tehdä parhaansa.
Palkollissäännön uudistusehdotuksen 1. pykälän4 valtuutetut ovat toki todenneet toisaalta aivan liian suuressa määrin yleisten ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen vastaiseksi, mutta toisaalta niin hyvin sukukuntamme yleisiä oikeuksia sekä isäntien ja palkollisten yhteistä etua vastaavaksi, etteivät he ole rohjenneet ehdottaa siihen mitään rajoituksia, vaan ovat uskoneet, että sen on pysyttävä muuttamatta aivan ehdotuksen sanamuodon mukaisena.
2. pykälästä5 valtuutetut huomauttivat, että sanat: ottakoon edellisen isännän todistuksen siitä, miten hän on palvellut, onko hänet irtisanottu ja milloin hänen palvelusaikansa on päättynyt pitäisi jättää pois, osaksi siitä syystä, että palvelutodistuksesta säädetään erikseen 7. pykälässä, ja niin isännälle kuin palkollisellekin asetetaan uhkasakko, ja osaksi siitä syystä, että edellinen isäntä voisi jättämällä omavaltaisesti palvelutodistuksen antamatta estää sekä toista isäntää[3] ajoissa pestaamasta tätä palkollista että palkollista pestautumasta toisen palvelukseen, koska palvelutodistuksen epäämistä koskeva oikeudenkäynti tapahtuisi 6. pykälän mukaisesti liian myöhään, vasta sen jälkeen kun palkolliselta olisi tällä tavalla estetty pestautuminen uuteen palvelussuhteeseen. Valtuutetut eivät myöskään pitäneet välttämättömänä sanan palvelusaika käyttämistä viimeisessä virkkeessä, koska laillinen muuttopäivä on seuraavassa pykälässä säilytetty, vaan valtuutetut olivat sitä mieltä, että tämän pykälän pitäisi olla sanamuodoltaan seuraava: Se joka haluaa pestata palkollisen, sopikoon palkollisen kanssa, mieluimmin kirjallisesti, pestuurahasta ja palkasta sen mukaan mihin hänellä on varaa, noudattaen kunkin seudun tavallista käytäntöä.
Tarkasteltuaan 3. pykälää,6 jossa säädetään oikeasta pestuupäivästä eli palkollisten muuttopäivästä, valtuutetut eivät voi peitellä päätymistään neuvottomuuden valtaan. Valtuutetut ovat havainneet, että lukuisissa kunnianarvoisalle säädylle tulleissa valituksissa on ehdotettu niin erilaisia muuttopäiviä, että ne melkeinpä kattavat kaikki vuodenajat. He ovat myös pyrkineet huolellisesti puntaroimaan niitä kaikkia ja todenneet, että jokaiseen niistä liittyy joitakin erityisiä hankaluuksia, joiden kaikkien esittäminen kunnianarvoisalle säädylle laventaisi esitystä liiaksi. He ovat kuitenkin tutustuneet heidän ylhäisyyksiensä[4] selvitykseen erilaisista muuttopäivistä, joita nämä ovat ehdottaneet estääkseen väen kerääntymisen maatalouden piiristä kaupunkeihin, ja tarkemmin harkittuaan havainneet, ettei tämä keino johda tarkoitettuun tavoitteeseen, vaan pikemminkin edistää muuttoliikettä kaupunkeihin ja palkollisten pysyttelemistä monenmoisin verukkein vapaina vuosipalveluksesta kaikkein kiireisimpänä työaikana. Kaiken tämän johdosta valtuutetuille on tuottanut mitä suurimpia vaikeuksia päästä vakaaseen käsitykseen asiasta, mutta he ovat loppujen lopuksi päättäneet ehdottaa kunnianarvoisalle säädylle, että 15. kesäkuuta olisi yleinen muuttopäivä niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tämän takia tämän pykälän sanamuoto muuttuisi seuraavaksi: Laillinen palveluskausi olkoon niin maaseudulla kuin kaupungeissakin kesäkuun 15. päivästä samaan seuraavan vuoden päivään asti, ja mitä tulee kahteen vuosittaiseen muuttopäivään, mikä on ollut käytäntönä Tukholmassa, valtuutetut olivat sitä mieltä, ettei tätä käytäntöä pitäisi soveltaa ainoastaan Tukholmassa, vaan valtakunnan muidenkin suurehkojen kaupunkien pitäisi saada sama etu; tästä syystä tämän pykälän viimeinen virke olisi muutettava muotoon: Kuitenkin säilytettäköön edelleen tähänastiset kaksi muuttopäivää Tukholman kaupungissa ja ulotettakoon tämä käytäntö myös muihin valtakunnan suurehkoihin kaupunkeihin.
Palkollissääntöehdotuksen 4. pykälässä7 valtuutetut pitivät toki välttämättömänä, että jokin[5] tietty aikamäärä olisi säädettävä muuttoa haluavan palkollisen irtisanoutumisen määräajaksi ja hyväksyivät tämän takia ehdotetun muuttopäivän eli kesäkuun 15. päivän tullessa voimaan, että irtisanoutumisen olisi tapahduttava 25. huhtikuuta mennessä. Sen sijaan valtuutetut pitivät irtisanomisajan alkupäivän määräämistä täysin tarpeettomana ja niin pois muuttavalle palkolliselle kuin hänen uudelle isälleenkin pikemminkin haitallisena ja arvioivat sen rajoittavan kummankin luontoon perustuvaa vapautta toistensa luo hakeutumiseen ja esittivät tehtäväksi lisäyksen, että vaikka ehdotettu irtisanomisajan alkupäivä palkollissäännössä säilyisikin, se ei voisi estää toista isäntää jo ennen tuota ajankohtaakin etsimästä itselleen palkollista seudulla, jolla puutetta palkollisista ilmenee. Tämän takia valtuutetut ehdottivat, että tätä pykälää olisi muutettava näin kuuluvaksi: Jos isäntä haluaa irtisanoa palkollisensa tai palkollinen palvelussuhteensa, tämän on tapahduttava huhtikuun 25. päivään mennessä jne. Muusta tämän pykälän sisällöstä valtuutetut saattoivat vain olla joka suhteessa samaa mieltä.
5. ja 6. pykälästä8 valtuutetuilla ei ollut vähäisintäkään muistutettavaa, vaan ne on heidän käsityksensä mukaan sellaisinaan hyväksyttävä.
7. pykälän9 osalta valtuutetut kuitenkin muistuttivat, että vaikka isännän on 6. pykälän mukaan vuorokauden kuluessa palvelussuhteen irtisanomisesta annettava palkolliselle palvelutodistus 1 riikintaalerin 32 killingin sakon uhalla, voisi kuitenkin käydä niin, että saadakseen pitää entisen palkollisensa isäntä[6] lykkäisi omavaltaisesti palvelutodistuksen antamista siihen saakka, kunnes hänet lainmukaisessa oikeudenkäynnissä voitaisiin siihen velvoittaa, mikä estäisi palkollisen siirtymisen muuttopäivänä uuden isäntänsä luo, ja uskoivat tämän takia, että pykälän sanamuodon olisi oltava seuraava: Jos isäntä ottaa palkollisen palvelukseensa, ennen kuin edellisen isännän palvelutodistus on luovutettu, tai milloin sen antaminen on vääryydellä evätty, ennen kuin palkollinen on todistettavasti vapaa edellisestä palvelussuhteestaan, maksakoon jne.
8. pykälän10 valtuutetut taas katsoivat vastaavan täysin kuninkaallisen majesteetin korkeata oikeudenmukaisuutta ja samalla pitävän voimassa isännän ja palkollisen väliset sopimukset, ja sen takia he ilman muuta hyväksyivät sen joka suhteessa.
Ja mitä 9. pykälään11 tulee, valtuutetuilla ei ollut siitä mitään erityistä huomautettavaa, mutta he olivat kuitenkin sitä mieltä, että koko valtakunnassa valitetun yleisen palkollisten pulan takia jonkinlainen tarkempi rajaus on tarpeen. Valtuutetut eivät halunneet moittia sitä, että tilalliset rahvaan miehet ja torpparit saisivat pitää taloudessaan niin paljon väkeä kuin haluaisivat, mutta olivat kuitenkin sitä mieltä, että jokin sellainen rajoitus tähän on asetettava, ettei mäkitupalaisilla eikä tilan maalla asuvilla loisilla ole oikeutta pitää suojeluksessaan vuosipalveluksesta vapaina useampia henkilöitä kuin he välttämättä taloutensa hoidossa tarvitsevat, ja sen takia tämän pykälän jälkimmäisen virkkeen pitäisi kuulua seuraavasti: Älköön kukaan[7] antako merkitä suojelukseensa naimatonta palkollista, miestä eikä naista, älköönkä kukaan loisasukas tai mäkitupalainen pitäkö palveluksessaan useampia henkilöitä kuin he taloutensa hoidossa välttämättä tarvitsevat, vaan olkoot nuo henkilöt velvollisia hankkimaan vuosipalveluspaikan suojeluksen saadakseen.
Valtuutetuilla ei ollut 10. pykälästä12 mitään muistutettavaa, vaan he suosittelevat nöyrästi, että sen pitäisi oikeuteen ja kohtuuteen perustavana säilyä muuttamattomana.
11. pykälästä13 valtuutetut sen sijaan olivat sitä mieltä, että jos tapauksessa, jossa palkollinen ei 14 päivän kuluessa astuisi isännän palvelukseen, eikä isäntä haluaisi häntä enää ottaa, palkollisen olisi pestirahan palauttamisen lisäksi sekä korvattava isännän kärsimä tappio että koko vuoden palkka, tämä olisi sangen paljon raskaampi rangaistus kuin rikos edellyttää. Tässä kohdassa ei voi olla kyse siitä, että palkollinen on laiskuuttaan tai pahantahtoisuuttaan poissa palveluspaikastaan, mistä 5. pykälässä on selkeä säädös ja mistä riittäväksi sakoksi on arvioitu 3 riikintaaleria 16 killinkiä, vaan tässä on kyseessä vain viipyminen ilman laillista estettä palvelussuhteen alkaessa, mikäli palkollinen omien asioittensa tai muiden henkilöiden asioiden takia pysyisi poissa enemmän kuin 14 päivää. Heidän ylhäisyytensä ehdottavat, että tuollaisen poissaolon takia palkollinen voitaisiin pestirahan takaisin perimisen lisäksi häätää palveluspaikastaan[8] ja hänen olisi korvattava isännän kärsimä vahinko kokonaan ja lisäksi maksettava sakkoa koko vuosipalkkansa verran. Valtuutettujen mielestä kutakuinkin kohtuutta vastaisi se, että häädön saava palkollinen palauttaa pestirahan ja korvaa isännän kärsimän vahingon kokonaan, ja että tämän lisäksi määrättävä sakko jätetään pois, mistä syystä säännön tämän pykälän sanamuodon pitäisi olla: Jos palkollinen ilman laillista estettä jää saapumatta palvelukseen 14 päivän kuluessa, eikä isäntä halua pitää häntä palveluksessaan, palauttakoon pestirahan ja korvatkoon kaiken vahingon arviomiesten ratkaisun mukaisesti, mutta muu tähän pykälään merkitty teksti jätetään liian ankarana pois pykälän loppuun asti.
Valtuutetut ovat myös pyrkineet tarkoin tutkimaan tämän ehdotetun säännön 12., 13., 14., 15. ja 16. pykälän14 ja havainneet niiden perustuvan täysin lakiin ja kohtuuteen, joten he eivät voi ehdottaa niihin mitään muutosta.
17. pykälästä15 näyttää sen sijaan puuttuvan isännän ja palkollisen välisen suhteen kohtuullinen vastavuoroisuus, kun sanotaan: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa – – – – jos joku niin menettelee, maksakoon sakkoa 1 riikintaalerin 32 killinkiä. Kun ruoka kuitenkin saattaa jossakin tapauksessa olla joko liian niukkaa tai pilaantunutta tai huonosti valmistettua, mistä palkollisen terveys ja voimat saattaisivat kärsiä, ja hän joutuisi lain tuollaisen selvän sanamuodon takia lisäksi maksamaan sakkoa saamatta vähintäkään oikeutta puolustautua tuomioistuimessa, valtuutetut ehdottivat, että tämän pykälän pitäisi kuulua seuraavasti: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa, kun se on kelvollista,[9] tai millään tavoin jne. – – – Jos joku näin menettelee jne.
18. pykälän,16 joka koskee hoitoa, jota isännän on annettava sairaalle palkolliselle ilman eri korvausta, valtuutetut arvioivat niin täysin vastaavan ihmisille ja kansalaisille osoitettavaa kristillistä laupeutta, että he eivät missään tapauksessa halua asettaa sitä kyseenalaiseksi, koska he juuri tässä kohdassa näkivät toteutuvan kalliin velvollisuutensa pyrkiä kaikin tavoin saamaan kuulijansa osoittamaan tuollaista kristillistä myötätuntoa ja olla heille tässä esikuvana omalla esimerkillään. Vain yksi ainoa mahdollinen tapaus tuntui heistä tässä yhteydessä arveluttavalta, nimittäin se, että palkollinen saattaisi omalla irstaalla ja paheellisella elämäntavallaan aiheuttaa itselleen pitkäaikaisia sairauksia, joiden parantaminen saattaisi olla isännälle niin kallista ja hankalaa, ettei olisi aihetta velvoittaa isäntää maksamaan kustannuksia ilman korvausta, mistä syystä tämän pykälän pitäisi valtuutettujen mielestä alkaa seuraavasti: Jos palkollinen sairastuu isännän palveluksessa ollessaan ilman omaa syytään, isännän on jne.
Myöskään 19. pykälästä17 valtuutetuilla ei ollut mitään muistuttamista, mutta he olivat vain sitä mieltä, että vanhoilla ja voimattomilla palvelijoilla on kaupungeissa oltava sama oikeus kuin maaseudullakin köyhäintaloon pääsyyn ja että sen tähden pykälän loppupuolella sanamuoto olkoon: olkoon oikeutettu niin kaupungeissa kuin maaseudullakin saamaan elatuksensa köyhäintalossa.[10]
Lopuksi valtuutetut tarkastelivat myös ehdotetun palkollissäännön 20. ja 21. pykälää,18 mutta eivät löytäneet niistä mitään muistuttamista, vaan arvioivat, että niiden on pysyttävä muuttamattomina.
Näin siis valtuutetut ovat parhaan järkensä ja ymmärryksensä mukaan pyrkineet täyttämään kunnianarvoisalta säädyltä saamansa velvoitteen, ja niin vähäisiltä kuin valtuutettujen tässä suorittamat toimet nyt saattavatkin näyttää, niihin pääseminen on kuitenkin vaatinut heiltä useita työläitä neuvotteluja, ennen kuin he ovat saaneet useista vaikeista asioista vakaan käsityksen ja päätyneet täyteen yksimielisyyteen. Valtuutetut jättävät nyt kaiken tämä nöyrästi kunnianarvoisan säädyn oman kypsemmän arvioinnin varaan, yhtä alttiisti valmiina toisaalta selittämään kunnianarvoisalle säädylle syitä, joiden takia he ovat päätyneet tällaisiin päätöksiin, laajemmin kuin se on kirjallisesti mahdollista, kuin toisaalta omaksumaan täysin toisen käsityksen, kun he saavat kunnianarvoisan säädyn syvempien tietojen ja terävien arvioiden perusteella nähdä asiat kirkkaammassa valaistuksessa. Päiväys kuten edellä.
Kaikki jäsenet tarkistivat ja allekirjoittivat puhtaaksi kirjoitetun kappaleen 1. joulukuuta 1778.
Vakuudeksi
Anders Chydenius
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
N:o 54.
Deputerades af Högwördiga PrästaStåndet utlåtande, öfwer det af Deras Excellencer Herrar Riksens Råd författade Project til en Ny och förbättrad Tienstehions Stadga, hwilcket Hans Kongl. Maij:st täkts Riksens Högl. Ständer i Nåder meddela, och hwaröfwer Kongl. Maij:st med dem allernådigst åstundat samråda, afgifwit d:n 27: November 1778.
Sedan Deputerade låtit sig föreläsas, såwäl Kongl: Maij:sts Höga Remis til Riksens Högl. Ständer af d:n 31: Octobr: sidstl.,19 såsom ock deras Excellencers Herrar Riksens Råds yttranden af d:n 11: Februarii 1774 och d:n 20, 22 och 26 Octobr: innewarande år,20 och det i grund deraf författade Förordnings Project21 i detta ämne, hafwa de wid nogaste granskning af de uti dem förekommande ärender funnit dem wara af deras Excellencer med så mycken styrcka utredda, och på de naturliga Frihetsgrunder fotade, utom hwilcka ett Samhälles tilwäxt måste blifwa omöjelig, at Deputerade ingalunda hade wågat deruti föreslå några förändringar om ei Högwördiga Ståndets förtroende hade ålagt Deputerade såsom en skyldighet, at häröfwer afgifwa sina tanckar.
At i någor måtto söka swara emot det[2]ta förtroende, nödgas derföre Deputerade liksom för en stund glömma sin swaghet i Lagstiftningen, för at genom sina anmärkningar allenast lemna Högwördiga Ståndet någon anledning til mognare granskning af förewarande Ämne i den förhoppning, at om ock Deputerade ei warit nog lyckeliga i detta sitt företagande, må det doch witna om deras redebogenhet22 at biuda til.
Den 1:sta §23 af Projectet til en Förnyad Tienstehionsstadga Hafwa Deputerade funnit wara å ena sidan altförmycket stridande, emot allmänna fördomar och tänckesätt, men å den andra sidan så öfwerensstämmande med wårt slägtes allmänna rättigheter och husbönders och Tienste hions gemensamma interesse, at de ei wågade deruti föreslå någon inskränkning, utan trodde den böra blifwa oförändrad, aldeles sådan som hon står i projectet.
Wed den 2:dra §.24 anmärkte Deputerade, at orden: taga dess förra husbondes bewis huru det tient, om det upsagt och när des tienstetid ute är, borde gå ut, dels emedan om orlofssedel25 i 7:de § särskilt förordnas, och wite26 så husbonde som tienare förelägges, dels ock derföre, at förra husbonden kunde genom egenwilligt innehållande af orlofssedeln hindra så wäl annan husbonde, at få[3] i tid stedsla sig Tienstehion, som en tienare, at taga stedia af en annan, då rättegången för wägrad orlofssedel enligit 6:te § komme för sent, sedan tienstehionet blifwit derigenom afhållet, at antaga ny tienst. Ei heller kunde Deputerade inse nödwändigheten af det ordet: tienstetid i slutmeningen, då laglig stemmodag i följande §. bijbehålles, utan trodde Deputerade, at denna §. borde så lyda: Will man legohion stedsla, förene sig med hionet om Städsel och lön bäst han gitter, efter ty i hwarje lands ort wanligit warit, hälst skrifteligen.
Då Deputerade förehaft 3:die §.27 hwaruti stadgas om rätter stemmodag, eller flyttningstid för tienstehionen, kunna de ei fördölja den willrådighet de därwed stadnat uti. Deputerade hafwa af flera til Högwördiga Ståndet inkomna beswär funnit så olika flyttnings tider föreslagna, som nästan tidskiften28 gifwas om året; de hafwa ock sökt noga granska dem alla, och funnit en och hwar af dem medföra sina särskilta olägenheter, hwilcka alla, at för Högwördiga Ståndet anföra blefwe för widlöftigt. De hafwa icke mindre gåt in uti undersökningen, af de olika flyttningstider, som deras Excellen[4]cer, för at hindra folckets skockning ifrån Landtbruket til Städerna föreslagit, och wed närmare eftersinnande funnit detta medel icke leda til ett sådant ändam[ål,] utan fast mera befordra inflyttningen til Städerna, och bijdraga dertil, at tienstehion kunde under hwarjehanda förewän[d]ningar hålla sig lösa ifrån årstienst den aldra angelägnaste arbetstiden, och i ansende til alt detta ei utan största swårighet kunnat stadga sina tanckar, men änteligen beslutat, at Hos Högwördiga Ståndet föreslå d:n 15: Junii, såsom en allmän fardag så i Städerna som på landet. Til följe hwaraf denna § blefwe så lydande: Å Landet och i Städerna ware rätter legostämma ifrån d:n 15 Junii til samma tid året derefter, och hwad twenne Legostämmor om året beträffar, som warit brukelig[a] i Stockholm, trodde Deputerade, at de ei allenast i Stockholm borde bijbehållas, utan äfwen andra Rikets större Städer niuta samma förmån; hwarföre sidsta meningen i de[n]na §. borde blifwa af detta innehåll: Doch m[å] hädan åt29 som hijttils Twenne legostämmor ei allenast i Stockholms Stad bijbehållas, utan ock i andra Rikets större Städer införas.
Uti den 4:de §.30 af projectet til Tienstehions Stadgan ansågo wäl Deputerade för oumbärligit, at nå[5]gon wiss tid borde wara utstakad til hwilcken upsägningen af Tienstehion, som flytta will bör ske, och bijföllo derföre, under den föreslagna flyttningstiden d:n 15. Junii, at upsägningen borde ske til d:n 25: Aprill, men ansågo deremot terminum a quo?31 wara aldeles onödig och för det afflyttande tienstehionet, och dess nya husbonde mera hinderlig, och således inskräncka bådas i naturen grundade frihet, at upsöka hwarandra, och tillade derjemte, at om ock den föreslagna terminus a quo blefwe i Tienstehions Stadgan ståndande, den doch, där brist på Legohion sig yppar ei kunde hindra annan husbonde, at äfwen för den tiden redan upsöka sig något tienstehion; Hwarföre Deputerade föreslogo, at denna §. borde således ändras: Will husbonde upsäga sitt Tienstehion, eller Tienstehionet sin tienst, bör sådant ske til d:n 25. Aprill etc:a det öfriga i denna § kunde Deputerade ei annat än til alla delar bijfalla.
Wid 5:te och 6:te §§.32 funno åter Deputerade ei det ringaste at anmärka, utan trodde dem aldeles böra bijbehållas.
Men wid 7:de §.33 ärhindrade Deputerade, at ehuru i 6:te §. förordnas, det Husbonden innom dygnet efter upsägelsen bör meddela tienstehionet orlofssedel wed 1 Rd:s och 32 sk:s wite, kunde doch hända, at husbonde för at få behålla sitt förra[6] tienstehion egenwilligt innehölle med orlofssedelns aflämnande, tils han genom laga rättegång kunde nödgas dertil, hwarigenom tienstehionet skulle hindras at å stemmodag afflytta til sin nya husbonde, och trodde derföre at denna § borde så lyda: Tager någon husbonde legohion i sin tienst innan förre husbondens orlofssedel är aflemnad, eller i fall den orätt wägras, innan han ifrån sin förra tienst bewisligen ledig är böte etc:a
Den 8:de §.34 ansågo åter Deputerade för aldeles öfwerensstämmande med Kongl. Maij:ts Höga rätt och derjemte bibehållande de emellan husbonde och tienare träffade öfwerenskommelser, och kunde derföre ei annat, än bijfalla den til alla delar.
Och hwad den 9:de §35 beträffar, hade wäl Deputerade derwid ei synnerligit at anmärka, men trodde doch i ansende til den allmänna brist på tienste folck hwaröfwer i hela Riket klagas någon närmare inskränkning wara nödig. Deputerade wille ei göra åtal derpå,36 at Allmogen och Torpare wed jordbruk kunde hålla så mycket folck hos sig som de åstundade, men tyckte doch någon inskränkning härwed böra hafwa rum i så måtto, at bakstugu- och inhyseshion ei ägde frihet at skydda flera från års tienst, än de nödwändigt til sin skötsel betarfwade,37 och trodde derföre, at denna § i sednare meningen borde så lyda: Ei må någon[7] til förswar hos sig låta antekna ogifta hion man eller qwinna, eller något inhyses- och Backstuguhion hysa flera än de til sin skötsel nödwändigt betarfwa, utan ware desse skyldige til sitt förswar skaffa sig års tienst.
10:de §38 funno åter Deputerade intet wid at påminna, utan tilstyrckte i ödmiukhet, at den borde aldeles bestå oförändrad, såsom på rätt och billighet39 grundad.
Men wed 11:te §.40 tykte Deputerade, at då 14 dagars ute blifwande utur husbondens tienst skulle, då husbonden ei will det i sin tienst antaga umgällas af tienste hionet, utom Stedselns återbärande, med både ärsättning af husbondens skade stånd och hel års lön, detta wara en plicht som wida wägnar41 öfwerstiger brottet. På detta ställe kan ei frågan wara, om ett Tienstehion af sielfswåld eller illwilja utur sin tienst uteblifwer, såsom om hwilcket i § 5:te tydeligen stadgas, och är där ansett med 3 Rd:s 16 sk:s plicht, utan handlas här endast om drögsmålet wed inställandet i tiensten, då ei laga förfall mellan kommer, då ett tienstehion i sina eller andras angelägenheter drögde öfwer 14 dagar, och föreslå deras Excellencer, at tienstehionet för et sådant uteblifwande borde, utom stedselens återbärande, kunna wräkas utur[8] sin tienst, ärsätta alt husbondens skadestånd, och dertil plichta ett helt års lön. deremot hafwa Deputerade tykt med någorlunda billighet wara öfwerensstämmande, om tienstehionet i sådant fall, då det wräkes återbär städselen och ärsätter all husbondens skada, och at den öfriga plichten går ut i grund hwaraf denna mening komme i Stadgan at så lyda: Dröjer Tienstehion öfwer 14 dagar utan laga förfall, och will husbonde det ei behålla, återbäre stedselen och fylle allan skada, efter mätis manna ordom;42 men at det öfriga i denna § såsom för hårdt går ut alt til slutet.
Deputerade hafwa äfwen sökt granska 12:te, 13:de, 14:de, 15:de, och 16:de §§43 af denna projecterade stadga, men funnit dem, så aldeles på lag och billighet grundade, at de wid dem aldeles ingen ändring kunna föreslå.
Deremot synes uti 17:de §44 saknas en billig reciprocitet45 husbonde och tienstehion emellan då det heter Ei må tienstehion rata husbondes kost – – – gör det någor böte 1. Rd: 32 sk; då likwäl hända kan, at kosten är antingen altför swag, eller förskämd, eller ock illa tillagad, hwarigenom tienstehionet kunde lida til hälsa och krafter, och efter en sådan lags klara lydelse derutöfwer blifwa belagd med plicht, utan at wed domstolen äga den ringaste talan öpen til sitt förswar; hwarföre Deputerade höllo före, at denna § borde så lyda: Ei må tienstehion rata husbondes kost, då den förswarlig är[9] eller på något sätt etc:a – – – Gör det någor etc:a
Den 18:de §,46 som handlar om tienstehionets wårdande af husbonde under sin siuklighet, utan särskilt betalning ansågo Deputerade så öfwerensstämmande med en Christelig ömhet för menniskor och medborgare, at de aldraminst borde sätta den i fråga, emedan de just härwed igenkände sin dyra plicht, at til ett sådant Christeligit med lidande på alt sätt söka förmå sina åhörare, och dem med eget efterdömme deruti förelysa. Den enda händelse förekom dem härwed allenast betänckelig, at ett tienste hion kunde genom sin egen liderliga och lastfulla lefnad ådraga sig några långwariga siukdomar, hwilckas botande kunde falla husbonden så kostsam och beswärlig, at kostnaden med skäl ei kunde husbonden utan ärsättning åläggas, hwarföre Deputerade tykte at denna § borde sålunda börjas: Siuknar Legohion i husbondes tienst, utan eget förwållande, då äger husbonde etc:a
Den 19: §.47 hade ei eller Deputerade något at påminna wed, men trodde allenast, at gamla och orklösa tienare i Städerna må niuta lika beneficium48 med dem på Landet, at i fattighusen intagas, och at det derföre mot slutet af § må heta: ware berättigad at i fattighus, så i Städerna som på landet niuta sitt uppehälle.[10]
Sluteligen förehade ock Deputerade den 20:de och 21: §§.49 af den föreslagna Tienstehionsordningen, men funno ei något wed dem at ärhindra, utan trodde dem aldeles böra blifwa oförändrade.
Således hafwa Deputerade sökt efter sitt bästa wett och förstånd, at fullgöra sin af Högwördiga Ståndet ålagda skyldighet, och så liten som ock Deputerades åtgärd härwed nu kan synas, så har det doch kostat dem flera brydsamma öfwerläggningar innan de uti flera förekommande ömma frågor hunnit stadga sina tanckar och hinna til en fullkomlig unanimitet.50 Deputerade underkasta nu alt detta i ödmiukhet Högwördiga Prästa Ståndets eget mognare pröfwande, lika redebogne, at på ena sidan omständeligare uplysa Högwördiga Ståndet, om de orsaker som föranlåtit dem, at fatta sådanna beslut, än det skrifteligen sig göra låter, och på den andra sidan, at antaga en helt annan öfwertygelse, då de af Högwördiga Ståndets diupare insichter och skarpsinniga omdömen få se sakerna satta i ett större lius. datum ut supra.51
renskrefna exemplaret justerades och underskrefs af alla Ledamöter d:n 1. Decembr. 1778
infidem52
Anders Chydenius
[1]
Nro 54.
Kunnianarvoisan pappissäädyn valtuuttamien edustajien lausunto heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten laatimasta ehdotuksesta uudeksi ja parannelluksi palkollissäännöksi, jonka hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut esittää valtakunnan kunnianarvoisille säädyille ja josta kuninkaallinen majesteetti on kaikkein armollisimmin halunnut neuvotella. Annettu 27. marraskuuta 1778.
Sen jälkeen kun valtuutetut olivat antaneet lukea itselleen sekä kuninkaallisen majesteetin korkean esityksen valtakunnan kunnianarvoisille säädyille viime vuoden lokakuun 31. päivältä53 että myös heidän ylhäisyyksiensä herrojen valtaneuvosten lausunnot helmikuun 11. päivältä 1774 ja kuluvan vuoden lokakuun 20., 22. ja 26. päivältä54 ja niiden pohjalta laaditun tätä asiaa koskevan säädösehdotuksen,55 he ovat huolellisesti niissä esitetyt seikat läpi käytyään todenneet, että heidän ylhäisyytensä ovat selvittäneet ne niin tehokkaasti ja esittäneet niille luonnolliseen vapauteen pohjautuvat perusteet, joiden puuttuessa yhteiskunnan vaurauden kasvu käy väistämättömästi mahdottomaksi, etteivät valtuutetut olisi mitenkään rohjenneet esittää niihin mitään muutoksia, ellei kunnianarvoisan säädyn luottamus olisi velvoittanut valtuutettuja ilmaisemaan mielipiteensä näistä seikoista.
Pyrkiäkseen jollakin tavoin olemaan tämän[2] luottamuksen arvoisia valtuutettujen on näin ollen ikään kuin hetkeksi unohdettava heikot voimansa lakien säätämisessä ainoana tarkoituksenaan antaa huomautuksillaan kunnianarvoisalle säädylle aihetta käsiteltävänä olevan asian kypsempään tarkasteluun ja toivoa, että vaikka valtuutetut eivät olisikaan onnistuneet tässä yrityksessään, se kuitenkin todistaisi heidän alttiuttaan tehdä parhaansa.
Palkollissäännön uudistusehdotuksen 1. pykälän56 valtuutetut ovat toki todenneet toisaalta aivan liian suuressa määrin yleisten ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen vastaiseksi, mutta toisaalta niin hyvin sukukuntamme yleisiä oikeuksia sekä isäntien ja palkollisten yhteistä etua vastaavaksi, etteivät he ole rohjenneet ehdottaa siihen mitään rajoituksia, vaan ovat uskoneet, että sen on pysyttävä muuttamatta aivan ehdotuksen sanamuodon mukaisena.
2. pykälästä57 valtuutetut huomauttivat, että sanat: ottakoon edellisen isännän todistuksen siitä, miten hän on palvellut, onko hänet irtisanottu ja milloin hänen palvelusaikansa on päättynyt pitäisi jättää pois, osaksi siitä syystä, että palvelutodistuksesta säädetään erikseen 7. pykälässä, ja niin isännälle kuin palkollisellekin asetetaan uhkasakko, ja osaksi siitä syystä, että edellinen isäntä voisi jättämällä omavaltaisesti palvelutodistuksen antamatta estää sekä toista isäntää[3] ajoissa pestaamasta tätä palkollista että palkollista pestautumasta toisen palvelukseen, koska palvelutodistuksen epäämistä koskeva oikeudenkäynti tapahtuisi 6. pykälän mukaisesti liian myöhään, vasta sen jälkeen kun palkolliselta olisi tällä tavalla estetty pestautuminen uuteen palvelussuhteeseen. Valtuutetut eivät myöskään pitäneet välttämättömänä sanan palvelusaika käyttämistä viimeisessä virkkeessä, koska laillinen muuttopäivä on seuraavassa pykälässä säilytetty, vaan valtuutetut olivat sitä mieltä, että tämän pykälän pitäisi olla sanamuodoltaan seuraava: Se joka haluaa pestata palkollisen, sopikoon palkollisen kanssa, mieluimmin kirjallisesti, pestuurahasta ja palkasta sen mukaan mihin hänellä on varaa, noudattaen kunkin seudun tavallista käytäntöä.
Tarkasteltuaan 3. pykälää,58 jossa säädetään oikeasta pestuupäivästä eli palkollisten muuttopäivästä, valtuutetut eivät voi peitellä päätymistään neuvottomuuden valtaan. Valtuutetut ovat havainneet, että lukuisissa kunnianarvoisalle säädylle tulleissa valituksissa on ehdotettu niin erilaisia muuttopäiviä, että ne melkeinpä kattavat kaikki vuodenajat. He ovat myös pyrkineet huolellisesti puntaroimaan niitä kaikkia ja todenneet, että jokaiseen niistä liittyy joitakin erityisiä hankaluuksia, joiden kaikkien esittäminen kunnianarvoisalle säädylle laventaisi esitystä liiaksi. He ovat kuitenkin tutustuneet heidän ylhäisyyksiensä[4] selvitykseen erilaisista muuttopäivistä, joita nämä ovat ehdottaneet estääkseen väen kerääntymisen maatalouden piiristä kaupunkeihin, ja tarkemmin harkittuaan havainneet, ettei tämä keino johda tarkoitettuun tavoitteeseen, vaan pikemminkin edistää muuttoliikettä kaupunkeihin ja palkollisten pysyttelemistä monenmoisin verukkein vapaina vuosipalveluksesta kaikkein kiireisimpänä työaikana. Kaiken tämän johdosta valtuutetuille on tuottanut mitä suurimpia vaikeuksia päästä vakaaseen käsitykseen asiasta, mutta he ovat loppujen lopuksi päättäneet ehdottaa kunnianarvoisalle säädylle, että 15. kesäkuuta olisi yleinen muuttopäivä niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tämän takia tämän pykälän sanamuoto muuttuisi seuraavaksi: Laillinen palveluskausi olkoon niin maaseudulla kuin kaupungeissakin kesäkuun 15. päivästä samaan seuraavan vuoden päivään asti, ja mitä tulee kahteen vuosittaiseen muuttopäivään, mikä on ollut käytäntönä Tukholmassa, valtuutetut olivat sitä mieltä, ettei tätä käytäntöä pitäisi soveltaa ainoastaan Tukholmassa, vaan valtakunnan muidenkin suurehkojen kaupunkien pitäisi saada sama etu; tästä syystä tämän pykälän viimeinen virke olisi muutettava muotoon: Kuitenkin säilytettäköön edelleen tähänastiset kaksi muuttopäivää Tukholman kaupungissa ja ulotettakoon tämä käytäntö myös muihin valtakunnan suurehkoihin kaupunkeihin.
Palkollissääntöehdotuksen 4. pykälässä59 valtuutetut pitivät toki välttämättömänä, että jokin[5] tietty aikamäärä olisi säädettävä muuttoa haluavan palkollisen irtisanoutumisen määräajaksi ja hyväksyivät tämän takia ehdotetun muuttopäivän eli kesäkuun 15. päivän tullessa voimaan, että irtisanoutumisen olisi tapahduttava 25. huhtikuuta mennessä. Sen sijaan valtuutetut pitivät irtisanomisajan alkupäivän määräämistä täysin tarpeettomana ja niin pois muuttavalle palkolliselle kuin hänen uudelle isälleenkin pikemminkin haitallisena ja arvioivat sen rajoittavan kummankin luontoon perustuvaa vapautta toistensa luo hakeutumiseen ja esittivät tehtäväksi lisäyksen, että vaikka ehdotettu irtisanomisajan alkupäivä palkollissäännössä säilyisikin, se ei voisi estää toista isäntää jo ennen tuota ajankohtaakin etsimästä itselleen palkollista seudulla, jolla puutetta palkollisista ilmenee. Tämän takia valtuutetut ehdottivat, että tätä pykälää olisi muutettava näin kuuluvaksi: Jos isäntä haluaa irtisanoa palkollisensa tai palkollinen palvelussuhteensa, tämän on tapahduttava huhtikuun 25. päivään mennessä jne. Muusta tämän pykälän sisällöstä valtuutetut saattoivat vain olla joka suhteessa samaa mieltä.
5. ja 6. pykälästä60 valtuutetuilla ei ollut vähäisintäkään muistutettavaa, vaan ne on heidän käsityksensä mukaan sellaisinaan hyväksyttävä.
7. pykälän61 osalta valtuutetut kuitenkin muistuttivat, että vaikka isännän on 6. pykälän mukaan vuorokauden kuluessa palvelussuhteen irtisanomisesta annettava palkolliselle palvelutodistus 1 riikintaalerin 32 killingin sakon uhalla, voisi kuitenkin käydä niin, että saadakseen pitää entisen palkollisensa isäntä[6] lykkäisi omavaltaisesti palvelutodistuksen antamista siihen saakka, kunnes hänet lainmukaisessa oikeudenkäynnissä voitaisiin siihen velvoittaa, mikä estäisi palkollisen siirtymisen muuttopäivänä uuden isäntänsä luo, ja uskoivat tämän takia, että pykälän sanamuodon olisi oltava seuraava: Jos isäntä ottaa palkollisen palvelukseensa, ennen kuin edellisen isännän palvelutodistus on luovutettu, tai milloin sen antaminen on vääryydellä evätty, ennen kuin palkollinen on todistettavasti vapaa edellisestä palvelussuhteestaan, maksakoon jne.
8. pykälän62 valtuutetut taas katsoivat vastaavan täysin kuninkaallisen majesteetin korkeata oikeudenmukaisuutta ja samalla pitävän voimassa isännän ja palkollisen väliset sopimukset, ja sen takia he ilman muuta hyväksyivät sen joka suhteessa.
Ja mitä 9. pykälään63 tulee, valtuutetuilla ei ollut siitä mitään erityistä huomautettavaa, mutta he olivat kuitenkin sitä mieltä, että koko valtakunnassa valitetun yleisen palkollisten pulan takia jonkinlainen tarkempi rajaus on tarpeen. Valtuutetut eivät halunneet moittia sitä, että tilalliset rahvaan miehet ja torpparit saisivat pitää taloudessaan niin paljon väkeä kuin haluaisivat, mutta olivat kuitenkin sitä mieltä, että jokin sellainen rajoitus tähän on asetettava, ettei mäkitupalaisilla eikä tilan maalla asuvilla loisilla ole oikeutta pitää suojeluksessaan vuosipalveluksesta vapaina useampia henkilöitä kuin he välttämättä taloutensa hoidossa tarvitsevat, ja sen takia tämän pykälän jälkimmäisen virkkeen pitäisi kuulua seuraavasti: Älköön kukaan[7] antako merkitä suojelukseensa naimatonta palkollista, miestä eikä naista, älköönkä kukaan loisasukas tai mäkitupalainen pitäkö palveluksessaan useampia henkilöitä kuin he taloutensa hoidossa välttämättä tarvitsevat, vaan olkoot nuo henkilöt velvollisia hankkimaan vuosipalveluspaikan suojeluksen saadakseen.
Valtuutetuilla ei ollut 10. pykälästä64 mitään muistutettavaa, vaan he suosittelevat nöyrästi, että sen pitäisi oikeuteen ja kohtuuteen perustavana säilyä muuttamattomana.
11. pykälästä65 valtuutetut sen sijaan olivat sitä mieltä, että jos tapauksessa, jossa palkollinen ei 14 päivän kuluessa astuisi isännän palvelukseen, eikä isäntä haluaisi häntä enää ottaa, palkollisen olisi pestirahan palauttamisen lisäksi sekä korvattava isännän kärsimä tappio että koko vuoden palkka, tämä olisi sangen paljon raskaampi rangaistus kuin rikos edellyttää. Tässä kohdassa ei voi olla kyse siitä, että palkollinen on laiskuuttaan tai pahantahtoisuuttaan poissa palveluspaikastaan, mistä 5. pykälässä on selkeä säädös ja mistä riittäväksi sakoksi on arvioitu 3 riikintaaleria 16 killinkiä, vaan tässä on kyseessä vain viipyminen ilman laillista estettä palvelussuhteen alkaessa, mikäli palkollinen omien asioittensa tai muiden henkilöiden asioiden takia pysyisi poissa enemmän kuin 14 päivää. Heidän ylhäisyytensä ehdottavat, että tuollaisen poissaolon takia palkollinen voitaisiin pestirahan takaisin perimisen lisäksi häätää palveluspaikastaan[8] ja hänen olisi korvattava isännän kärsimä vahinko kokonaan ja lisäksi maksettava sakkoa koko vuosipalkkansa verran. Valtuutettujen mielestä kutakuinkin kohtuutta vastaisi se, että häädön saava palkollinen palauttaa pestirahan ja korvaa isännän kärsimän vahingon kokonaan, ja että tämän lisäksi määrättävä sakko jätetään pois, mistä syystä säännön tämän pykälän sanamuodon pitäisi olla: Jos palkollinen ilman laillista estettä jää saapumatta palvelukseen 14 päivän kuluessa, eikä isäntä halua pitää häntä palveluksessaan, palauttakoon pestirahan ja korvatkoon kaiken vahingon arviomiesten ratkaisun mukaisesti, mutta muu tähän pykälään merkitty teksti jätetään liian ankarana pois pykälän loppuun asti.
Valtuutetut ovat myös pyrkineet tarkoin tutkimaan tämän ehdotetun säännön 12., 13., 14., 15. ja 16. pykälän66 ja havainneet niiden perustuvan täysin lakiin ja kohtuuteen, joten he eivät voi ehdottaa niihin mitään muutosta.
17. pykälästä67 näyttää sen sijaan puuttuvan isännän ja palkollisen välisen suhteen kohtuullinen vastavuoroisuus, kun sanotaan: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa – – – – jos joku niin menettelee, maksakoon sakkoa 1 riikintaalerin 32 killinkiä. Kun ruoka kuitenkin saattaa jossakin tapauksessa olla joko liian niukkaa tai pilaantunutta tai huonosti valmistettua, mistä palkollisen terveys ja voimat saattaisivat kärsiä, ja hän joutuisi lain tuollaisen selvän sanamuodon takia lisäksi maksamaan sakkoa saamatta vähintäkään oikeutta puolustautua tuomioistuimessa, valtuutetut ehdottivat, että tämän pykälän pitäisi kuulua seuraavasti: Palkollinen älköön hylkikö isännän tarjoamaa ruokaa, kun se on kelvollista,[9] tai millään tavoin jne. – – – Jos joku näin menettelee jne.
18. pykälän,68 joka koskee hoitoa, jota isännän on annettava sairaalle palkolliselle ilman eri korvausta, valtuutetut arvioivat niin täysin vastaavan ihmisille ja kansalaisille osoitettavaa kristillistä laupeutta, että he eivät missään tapauksessa halua asettaa sitä kyseenalaiseksi, koska he juuri tässä kohdassa näkivät toteutuvan kalliin velvollisuutensa pyrkiä kaikin tavoin saamaan kuulijansa osoittamaan tuollaista kristillistä myötätuntoa ja olla heille tässä esikuvana omalla esimerkillään. Vain yksi ainoa mahdollinen tapaus tuntui heistä tässä yhteydessä arveluttavalta, nimittäin se, että palkollinen saattaisi omalla irstaalla ja paheellisella elämäntavallaan aiheuttaa itselleen pitkäaikaisia sairauksia, joiden parantaminen saattaisi olla isännälle niin kallista ja hankalaa, ettei olisi aihetta velvoittaa isäntää maksamaan kustannuksia ilman korvausta, mistä syystä tämän pykälän pitäisi valtuutettujen mielestä alkaa seuraavasti: Jos palkollinen sairastuu isännän palveluksessa ollessaan ilman omaa syytään, isännän on jne.
Myöskään 19. pykälästä69 valtuutetuilla ei ollut mitään muistuttamista, mutta he olivat vain sitä mieltä, että vanhoilla ja voimattomilla palvelijoilla on kaupungeissa oltava sama oikeus kuin maaseudullakin köyhäintaloon pääsyyn ja että sen tähden pykälän loppupuolella sanamuoto olkoon: olkoon oikeutettu niin kaupungeissa kuin maaseudullakin saamaan elatuksensa köyhäintalossa.[10]
Lopuksi valtuutetut tarkastelivat myös ehdotetun palkollissäännön 20. ja 21. pykälää,70 mutta eivät löytäneet niistä mitään muistuttamista, vaan arvioivat, että niiden on pysyttävä muuttamattomina.
Näin siis valtuutetut ovat parhaan järkensä ja ymmärryksensä mukaan pyrkineet täyttämään kunnianarvoisalta säädyltä saamansa velvoitteen, ja niin vähäisiltä kuin valtuutettujen tässä suorittamat toimet nyt saattavatkin näyttää, niihin pääseminen on kuitenkin vaatinut heiltä useita työläitä neuvotteluja, ennen kuin he ovat saaneet useista vaikeista asioista vakaan käsityksen ja päätyneet täyteen yksimielisyyteen. Valtuutetut jättävät nyt kaiken tämä nöyrästi kunnianarvoisan säädyn oman kypsemmän arvioinnin varaan, yhtä alttiisti valmiina toisaalta selittämään kunnianarvoisalle säädylle syitä, joiden takia he ovat päätyneet tällaisiin päätöksiin, laajemmin kuin se on kirjallisesti mahdollista, kuin toisaalta omaksumaan täysin toisen käsityksen, kun he saavat kunnianarvoisan säädyn syvempien tietojen ja terävien arvioiden perusteella nähdä asiat kirkkaammassa valaistuksessa. Päiväys kuten edellä.
Kaikki jäsenet tarkistivat ja allekirjoittivat puhtaaksi kirjoitetun kappaleen 1. joulukuuta 1778.
Vakuudeksi
Anders Chydenius
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English