Edellinen jakso: Ajatuksia rokonistutuksesta, § 9
Seuraava jakso: Ajatuksia rokonistutuksesta, § 11
§ 10
Tällä seudulla syttyi äskettäin laajalle levinnyt kiistely1 istutti rokkoa säätyläisten ja kauppiaiden lapsiin, jotta tartunta saataisiin voitetuksi ennen mätäkuuta. Kävi kuitenkin niin kehnosti, ettei kukaan herra rykmentinvälskärin rokottamista saanut rokkoa. Odotettiin kaksi viikkoa ja kauemminkin, mutta mitään merkkejä taudista ei näkynyt. Silloin oli vain aloitettava rokonistutus uudelleen, ja sitä jatkettiin mätäkuun puolelle, mutta mitään pahoja seurauksia ei ilmennyt, vaan koko rokonistutus sujui niin kaupungissa kuin maaseudullakin mitä parhaassa järjestyksessä, joten koko tämä kiistely ja turhantarkkuus pitäisi lopettaa. Niinpä pidän tuollaisia vuodenaikojen sopivuutta koskevia laskelmia verukkeina, joiden taakse voidaan suojautua, kun rokonistuttajat epäonnistuvat joissakin rokonistutuksissaan, samaan tapaan kuin jotkut emännät syyttävät asiaan mitenkään vaikuttamattomia tapahtumia silloin, kun huono taloudenhoito on jotakin pilannut.
siitä, mihin aikaan vuodesta rokonistutus on sopivinta ja hyödyllisintä suorittaa, mutta kokemus ratkaisi tämän kiistan varsin selvästi. Tapahtui näin: Isorokko ilmaantui viime keväänä toukokuun lopussa tänne lähimpään naapurikylään ja osoittautui varsin ankaraksi. Edellisestä rokonistutuksesta oli kulunut kolme vuotta. Isorokolla oli siis riittävästi mahdollisuuksia tartuntaan. Silloin nousi esiin kysymys, oliko järkevää suorittaa rokonistutuksia kesän lämpimimpien säiden aikana vai ei. Vastasin rahvaalle, että vaikka lämpimimpänä vuodenaikana suoritetut rokonistutukset eivät menestyneet täysin toivotulla tavalla, tartunta olisi kuitenkin varmasti paljon lievempi kuin luonnollinen tartunta samana epäsuotuisana aikana. Niinpä rokonistutukset aloitettiin tämän jälkeen kaikissa lähiympäristön kylissä. Kun kaupunki taas oli joka puolelta näiden kylien ympäröimä, heräsi kysymys, mihin kaupungin olisi tässä tapauksessa ryhdyttävä. Tästä syntyi ankara kiista. Hyvin monet sanoivat, että kaupunki altistettiin pahimpaan aikaan tälle kauhealle tartunnalle, joka olisi pitänyt lykätä syksyyn, mutta oli jo liian myöhäistä. Luonnollinen isorokkotartunta oli tarttunut muutamiin ihmisiin kaupunkia lähinnä sijaitsevassa kylässä, ja se pakotti rahvaan turvautumaan tähän ainoaan pelastuskeinoon suuremman onnettomuuden välttämiseksi, eikä kaupungillakaan silloin ollut mahdollisuuksia muuhun. Maisteri Stenhagen istutti silloin kaupungissa rokkoa vähäväkisimpiin ja muutamiin omaistensa lapsiin. Rykmentinvälskäri ja kaupunginkirurgi Gottsman
Edellinen jakso: Ajatuksia rokonistutuksesta, § 9
Seuraava jakso: Ajatuksia rokonistutuksesta, § 11
Henkilöt: Gottsman, Johan Stenhagen, Fredrik
Raamatunkohdat:
Aiheet: