Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Ajatuksia luonnollisista oikeuksista

Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 11

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 11

Mutta mistä löydämme perustotuudet, joiden varaan voimme rakentaa todistelumme, kun toden sanoakseni politiikassa on tuskin mitään, mistä ei väiteltäisi puolesta ja vastaan? No, uskonpa kaikkien valtiollisia asioita tuntevien hyväksyvän ilman todistelua totuudeksi sen, että valtakunnan todellisen voiman lähde on työtä tekevien asukkaiden runsaus. Tämä väittämä vastaa myös isäntien todellisia etuja, sillä kun työläisiä on yllin kyllin, on aina olemassa jokin keino saada työt tehdyksi, mutta kun heitä ei ole tai heitä on vain vähän, työt on väistämättä jätettävä joko kokonaan tai osaksi tekemättä. Tämän takia myös säädökset, jotka edistävät työläisten runsautta, ovat hyödyllisimpiä valtakunnalle ja sen asukkaille yleensä, ja vahingollisia ovat sen sijaan säädökset, jotka vaikuttavat, eräät voimakkaammin, toiset heikommin, työläisten määrän vähenemiseen. Enää on siis vain kysyttävä: millaisia pitäisi tuollaiseen hyvin arvokkaaseen tavoitteeseen johtavien ja siitä juontuvien säädösten olla?

Yhtä kiistatonta kuin ihmisen luontainen vapaudenrakkaus on myös sen väistämätön seuraus: mitä paremmin säädökset edistävät ja suosivat tätä vapautta, sitä runsaammin maan asukkaita kerääntyy siitä nauttimaan, ja päinvastoin: mitä enemmän tätä vapautta rajoitetaan, sitä enemmän ihmisiä pakenee tuollaisilta seuduilta, joilla he eivät saa olla rauhassa. Järki varmasti osoittaa, että olen tässä asiassa oikeassa, ja vähäisinkin oman sydämemme tuntemus paljastaa nämä totuudet, ja päivänselvä kokemus julistaa tätä tietoa äänekkäästi. Järjettömät eläimet, jotka on luotu elämään paljon vähäisemmässä vapaudessa kuin me, kaipaavat sitä kuitenkin; ne pakenevat sellaisilta seuduilta, joilla niitä usein metsästetään, mutta kokoontuvat runsaiksi laumoiksi rauhoitetuille alueille. Ihminen, jaloin maailman asukkaista, asutti vapaudessaan maailman jokseenkin nopeasti, mutta pakko on vaikuttanut heihin niin tuhoisasti, että laajat alueet ovat pakostakin 4 000 vuoden asuttamisen jälkeen yhä asumattomia. On kai kaikkien myönnettävä, että asumisen ja rakentamisen vapaus on täyttänyt väestöllä Brandenburgin1 ja että inkvisitio on tyhjentänyt Espanjan asukkaista?2 Näitä totuuksia ei kukaan tervejärkinen ihminen voi väittää kyseenalaisiksi.

Tällä kertaa emme pyri osoittamaan, missä määrin säädöksemme yleensä tai monet niistä, vaikka niiden tarkoitukseksi on ilmoitettu järjestyksen turvaaminen elinkeinotoiminnassamme, johtavat kansan vapauksien tuhoon ja samalla valtakunnan turmioon. Nämä asiat ansaitsevat päätöksentekijöiden huomiota, mutta valitettavasti niitä on selvitetty niin vähän, että virheitä tehdään väistämättä joka suunnalla. Tutkimme tällä kertaa vain sitä, vastaavatko palkollissääntö ja siihen ehdotetut lisäykset täysin valtakunnan ja sen asukkaiden todellisia etuja, kuten monet väittävät, vai onko se täysin niiden vastainen.

Asiaa ei tarvitse tutkia laveasti. Se on jo esitettyjen perustelujen nojalla väistämättä ilmeisen selvä. Jos palkollissäännössä on määräyksiä, jotka tekevät joistakin valtakunnan asukkaista lainsuojattomia ja ajojahdin kohteita, on selvää, että se karkottaa työläisiämme valtakunnasta ja on tämän takia valtakunnan tärkeimmän edun vastainen. Otetaanpa uudelleen esiin 1. luvun 1. pykälä: Maankiertäjiä, irtolaisia, laiskureita ja loisia älköön maassamme ja valtakunnassamme suvaittako, ei kaupungeissa eikä maaseudulla. Kuvitelkaamme kaikkien kruunun virkamiesten lähtevän saman luvun 5. pykälän perusteella etsimään, ottamaan kiinni sekä pakolla viemään isäntien palvelukseen, sotilaiksi tai laivamiehiksi sekä linnoitus- ja kehruuhuonetöihin näitä ihmisiä. Millaista rauhattomuutta ja turvattomuutta tämä saisikaan aikaan työväkemme keskuudessa? He etsivät suojaa, he piiloutuvat, he asuvat mökeissään kauhun vallassa ja tähyilevät maailmasta turvapaikkaa, jossa he saisivat rauhassa ansaita toimeentulonsa.

Hallitsijat ovat jo kaukaisista ajoista asti ymmärtäneet armahtaa sotilaskarkurit, jotka olisivat muuten sota-artikloiden3 mukaan ansainneet kuolemantuomion, houkutellakseen heidät valtakuntaan, mutta Ruotsissa ei vielä ole julkaistu mitään armahdusplakaattia joka antaisi rikoksiin syyllistymättömille työläisille luvan elää vapaina Ruotsin valtakunnan rajojen sisäpuolella. Millaista väkiluvun kasvua, millaista valtakunnan voimaa, millaista työläisten saatavuutta voidaankaan odottaa maassamme, kun tätä ei vielä ole saatu aikaan?

Kun puhun vapauden puolesta niin paljon, joku ehkä haluaisi esittää minulle vastaväitteen, että niin kauan kuin ihmiset elivät luonnontilassa ilman yhteiskuntia, heillä olikin oikeus tuollaiseen laajaan vapauteen, jossa sanotaan eletyn vailla mitään lakeja. Heti kun ihminen yhdistyy muiden ihmisten kanssa hallitusvallan johtamaksi yhteisöksi, hän joutuu kuitenkin väistämättä luovuttamaan osan luonnollisista oikeuksistaan ja alistumaan tuon yhteiskunnan lakeihin, eikä lain noudattamista näin ollen voida sanoa pakoksi eikä orjuudeksi. Vastaan: tuo pitää kyllä paikkansa, kuitenkin siten täsmennettynä, ettei luonnollisesta vapaudesta tarvitse maailman kaikissa valtakunnissa menettää yhtä paljon, vaan jossakin enemmän ja toisessa vähemmän, kuten kokemus selvästi osoittaa. Niinpä on selvää, että onnellisin on väistämättä se yhteisö, jossa luonnon suomasta vapaudesta menetetään vähiten, sillä sinne kertyy ihmisiä eniten, siellä he elävät tyytyväisimpinä ja siellä valtakunta kasvattaa voimansa niin pitkälle kuin mahdollista on. Mutta mitä enemmän joudumme menettämään luonnon suomia oikeuksiamme, sitä suuremmaksi pakoksi koemme noihin siteisiin alistumisen, sitä tyytymättömämmiksi tulemme yhteiskunnan oloihin ja sitä pikemmin muutamme sieltä toiseen yhteiskuntaan, jossa vapautta suodaan enemmän.

Kuinka paljon alamaisten on väistämättä menetettävä luonnollista vapauttaan yhteiskunnan pysyvän menestyksen takaamiseksi? Tämä on äärimmäisen tärkeä kysymys ruhtinaille, jotka haluavat ihmisten tunnustavan heidät suuriksi ja olevan onnellisia heidän hallitessaan. En tiedä, ovatko suuret ja ihmiskuntaa rakastavat neromme vastanneet tähän ja selvittäneet asiaa pohjia myöten. Miten sitten hallitsijat voivat välttyä tekemästä mitä suurimpia erehdyksiä käsitellessään sukukuntamme oikeuksia? Kaikki rajoitukset, jotka eivät ole välttämättömiä, johtavat väistämättä valtakunnalle ja kansalaisille koituviin onnettomuuksiin.

Oikeus asua ja hankkia toimeentulonsa omalla työllään on kuitenkin luonnon suomista oikeuksista ensimmäinen ja vähiten kajoamista sietävä. Se on perustuslaeissamme vahvistettu mitä pyhimmin, eikä sen rajoittaminen siis voi tulla kysymykseen. Valitamme maastamuuttoa, ja ihmisten lähtöä on syytäkin valittaa, mutta vielä emme ole antaneet luonnon ja perustuslakimme suomaa vapaakirjettä pakenevien työläistemme käsiin pitääksemme heidät maassa.

Onko mikään ihme, että jo kauan jatkunut vuotuinen säntäily ja ajojahti palkollisten perässä on jättänyt meidät vaille väkeä ja nostattanut yleisen valituksen väen pulasta ja kalleudesta? Enemmänkin on aihetta ihmetellä sitä, että lainlaatijamme ovat pitäneet ainoana keinona tämän pulan poistamiseksi vielä ankarampien ajojahtien järjestämistä ja vielä tiukempaa ihmisten liikkumisen estämistä, aivan kuin olisi kalastettu pieni sisäjärvi lähes tyhjäksi ja pidettäisiin parhaana hoitokeinona kalastuksen lisäämistä niin kauan kuin järvessä on jäljellä edes yksi ainoa kala, vaikka vaarana saattaisi olla koko kalakannan katoaminen.


  1. vapaus on täyttänyt väestöllä Brandenburgin: 1600- ja 1700-luvuilla Brandenburg-Preussin hallitsijat rohkaisivat taloudellisesti tuottavan väestönosan, erityisesti talonpoikien maahanmuuttoa valtion vähemmän kehittyneisiin ja harvaanasuttuihin osiin. Fredrik II Suuren aikana lisäksi uskonnollinen suvaitsevaisuus salli muiden uskonryhmien jäsenten asettua Brandenburgiin.
  2. inkvisitio on tyhjentänyt Espanjan asukkaista: Ei-katolisessa Euroopassa oli vuosisatojen mittaan luotu espanjalaisesta inkvisiosta hyvin synkkä kuva, johon valistuksen aikana toi maallistuneen lisäsävyn mm. Montesquieun edustama näkemys, että inkvisitiolla oli yhteys katolisten maiden taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin.
  3. Sota-artiklat säätelivät kurinpitoa ja oikeudenkäyttöä armeijan piirissä.

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: