Vastaus 30.12. Dagligt Allehandan numerossa 298 julkaistuun arvosteluun, joka kohdistuu teokseen Isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista.
Kiitoksia, arvoisa herra, joka olette pitänyt ajatuksiani jonkinmoisen arvostelun arvoisina. Vakuutan pyhästi, etten toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että palkollisten, puolustuskyvyttömimpien kansalaisten, oikeuksia pohdiskeltaisiin puolesta ja vastaan, sillä juuri sen kautta heidän päivänsä Jumalan avulla joskus kirkastuu. Mutta mitä arvoisa herra arvostelee? Minun palkollisia puolustavia päätelmiäni, mutta ei niitä perusteita, joiden nojalla olen ne esittänyt. Eikö arvoisa herra ymmärtänyt niitä? Vai eikö arvoisalla herralla ollut riittävästi kärsivällisyyttä niiden lukemiseen lävitse? Vai olivatko ne liian vaikeita kumottaviksi? Olipa kyse mistä tahansa, herra kriitikon olisi pitänyt tietää, että niin kauan kuin perusteet saavat pysyä koskemattomina, päätelmät seuraavat itsestään eivätkä kaadu joihinkin huonosti sovellettuihin päähänpistoihin ja kohtuuttomiin vertailuihin.
Herra kriitikko havainnee pian aiheelliseksi peruuttaa yleisön edessä voimakkaat hyökkäyksensä, jotka hän on suunnannut siihen vapauden periaatteeseeni, että maksettavasta työpalkasta on sovittava palkollisen kanssa, kun hänelle ystävällisesti kerrotaan, että kuninkaallinen valtaneuvosto määrittelee mitä kypsimmän asioiden tarkastelun pohjalta laatimassaan ehdotuksessa uudistetuksi palkollissäännöksi sen 1. ja 2. pykälässä1 isännän ja palvelijan välisen suhteen melkein samanlaiseksi ja vapauden melkein yhtä laajaksi. Minulle ei suinkaan kuulu kunnia tämän vapautta puoltavan kannanoton laatimisesta. Jo kauan ennen kuin aloitin tästä aiheesta kirjoittamisen se oli ehtinyt valtaistuimen huomion kohteeksi ja vallannut viisaan ja terävänäköisen hallitsijan sydämen haluamaan laupeutta hänen sorretuille alamaisilleen. Mm. yliopistonapulainen Barchaeus on useita vuosia sitten kumoamattomin perustein todistanut asian palkitussa kirjoituksessaan Vastaus Kuninkaallisen Tiedeakatemian kysymykseen: Kuinka Ruotsin vähäistä väestömäärää voitaisiin parhaiten käyttää?, joka on painettu 1772.2 Tämän ajatuksen mukaisesti toimitaan koko Euroopan kaikissa onnellisissa valtioissa, eikä mikään valtakunta voi saada väestöään pysymään kotimaassa ja olla onnellinen sen linjauksia noudattamatta. Tätä linjaa ei ole kuitenkaan meidän maassamme yleisesti hyväksytty, ja sen valitettavasti osoittavat paitsi arvoisan herran arvostelu myös se, mitä olen sanonut pikku kirjaseni sivuilla 7 ja 8,3 ja tällä tavalla vapauden suotuisa vaikutus on monissakin suhteissa estynyt pääsemästä esiin. Mutta herra kriitikko erehtyy siinäkin, että hän ilmoittaa vapaiden työsopimusten olevan ainoa esittämäni keino palvelusväen puutteen poistamiseen maastamme. Eikö hän ole lukenut 12. ja 17. kohtaa,4 joissa puhutaan heidän henkilökohtaisesta oikeudestaan ja vapaudestaan avioitua? Onko arvoisalla herralla jotakin sanottavaa näitä seikkoja vastaan? Vai uskooko hän, että hän voi myös ilman noita keinoja hankkia työläisiä palvelukseemme? Silloin hänen varmaankin täytyy hankkia meille työläisiä joltakin toiselta planeetalta.
Koska olen pappi, herra kriitikko haluaa pelotella minua sillä, että meidän entiset lailliset oikeutemme supistuvat, jos vapauden periaatetta sovelletaan tuollaisella laajennetulla tavalla, mutta voin vakuuttaa arvoisalle herralle, etteivät minua kirjoittajana ensiksikään sido mitkään oman edun tavoittelun siteet puhuessani kansalaisten puolesta: tätä pikkulintua ei pyydystetä siltä oksalta kuin arvoisa herra luulee. Toiseksi minun on kerrottava arvoisalle herralle, että tiedän monien pappismiesten saavan hyvän palkan kaupungeissa, joissa heidän palkkansa ei määräydy minkään lakien mukaisesti, vaan keskinäisen rakkauden perusteella. Kolmanneksi arvoisan herran on opittava erottamaan toisistaan elinkeinot ja yhteiskunnan hallitustapa. Olen käsitellyt ensiksi mainittua aihepiiriä, ja arvoisa herra sekoittaa sen jälkimmäiseen. Hallitusvallan kumoaminen tuhoaa yhteiskunnan ja vie kansalaisten siltä odottaman turvan, mutta elinkeinojen vapaus vahvistaa sitä. Hallitusvallasta Ruotsissa sanotaan: Kuninkaan tulee hallita valtakuntaansa – – hänen eikä kenenkään muun.5 Hallitsemisen on tapahduttava ylemmillä ja alemmilla tasoilla toimivien virkamiesten välityksellä. Heistä eräiden tehtävänä on kasvattaa kansaa lapsuudesta lähtien päivittäisellä opetuksella järkeviksi ihmisiksi, hyviksi kristityiksi ja kunnon kansalaisiksi, toisten on täytettävä kuninkaan käskyjä kaikenlaisissa tehtävissä ja eräiden muiden ratkaistava kansalaisten välisiä oikeuskiistoja ja tuomittava rikolliset teot ja suojeltava syyttömiä. Jos hallitusvalta havaitsee näiden toimielintensä olevan välttämättömiä, se osannee myös maksaa niissä palveleville ihmisille heidän tarpeittensa ja maan lakien mukaisesti sellaisen palkan, että he suorittavat tehtävänsä ilomielin ja että hallitusvalta heidän työnsä kautta voi parhaiten olla hyödyksi itselleen, valtakunnalle ja sen kansalaisille. Mutta kiinteiden palkkojen määrääminen palkollisille on sama, kuin jos ostajalle annettaisiin lupa määrätä hinta toisten myymälle tavaralle. Jumalien kesken tämä saattaisi kenties käydä päinsä, mutta turmeltuneen ihmissuvun keskuudessa sille tuskin voitaisiin antaa parempaa nimitystä kuin yhtäältä aristokraattinen herruus ja toisaalta orjuus, ja se heikentäisi väistämättä ennemmin tai myöhemmin valtakunnan luontaista voimaa.
Vertaaminen laivaan, josta vesi tai muonavarat loppuvat, on täysin järjetön. Kumpaa lajia palkolliset ovat? Pitäisikö heitä verrata muonaan vai miehistöön? Jos heidät tulkitaan tässä vertauksessa muonaksi, kysyn: Luuleeko kriitikko ehkä, että hallitusvalta pystyy jakamaan palvelijat tasan isäntien kesken? Tai miten tyytyväinen arvoisa herra olisi, jos hän neljän tarvitsemansa palkollisen sijasta saisi
luvan pestata vain kaksi? Uskon varmasti, että arvoisa herra olisi ensimmäisenä huutamassa: Eihän tässä ole vapautta lainkaan. Jos palveluskunta taas tulkitaan miehistöksi, joka saa nälänhätään jouduttuaan puoliannoksia, kysyn: mikä hätä nyt pakottaa isännät maksamaan väelleen vain puolta palkkaa? Puoliannoksilla miehistö voidaan pelastaa kuolemalta, mutta pienillä palkoilla pakotetaan työväki pakenemaan isänmaastaan. Lyhyesti sanottuna: tässä ei ole mitään järkeä.Kolmannessa kohdassa herra kriitikko kysyy minulta, ovatko sopimukset mahdollisia, jos jostakin tavarasta ilmenee pulaa? Vastaan: tottahan toki. Mutta miten noin yksinkertainen asia saattoi olla arvoisalle herralle arvoitus. Tietäähän sen typerinkin. Tosin tavaran hinta sellaisessa tapauksessa kohoaa korkeammaksi, mistä syystä sitä hankitaan markkinoille ulkomailta, vaikka tiellä olisi satamäärinkin kieltoja. Sama koskee myös palkollisia. Kertomus miehestä, joka teki pistoolia käyttäen sopimuksen matkalaisen kellosta ja kukkarosta, ei suinkaan sovi tarkoittamaan vähäistä työntekijää, jonka on ansaittava ruokansa ja vaatteensa tekemällä työtä joka päivä, eihän hänellä ole pistoolia, jolla hän voisi uhata ketään. Se voisi kuvata pikemminkin niitä ihmisiä, jotka haluavat luoda uusia lakeja ja pakottaa puolustuskyvyttömät niiden avulla myymään työnsä, hikensä ja vaivannäkönsä pilkkahinnalla.
Neljänteen kysymykseensä herra kriitikko voi saada vastauksen arvostellun teoksen 13. jaksosta.6 Jos hän olisi ensin lukenut sen, hänen ei olisi tarvinnut nyt esittää kysymystä.
Viidennessä kohdassa arvoisa herra kysyy, loukataanko luonnollista oikeutta muutamilla pienillä rajoituksilla, joilla hän tarkoittaa kiinteiksi määrättyjä palkkoja. Hänen mielestään ne ovat pieniä rajoituksia, mutta köyhästä työläisestä ne näyttävät suurilta, koska ne voivat joissakin tilanteissa riistää häneltä puolet hänen työnsä arvosta, ja niinpä vastaankin: loukataan ilman muuta. Haluan tällä kertaa vahvistaa näkemystäni Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n sanoilla: Itse Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle omaksi työnteon oikeuden, ja tämä omistusoikeus on kaikkein tärkein ja kallisarvoisin, huomaa: se, jota vähiten voidaan rajoittaa.7
Satu vatsan ja muiden ruumiinosien yhteydestä sopii varsin hyvin, sillä toden totta, arvoisa herra kriitikko, jos työläisten mahat jäävät tyhjiksi pienten rajoitusten takia, kuihtuu valtakunnan koko ruumis pois ja muistuttaa pian luurankoa.
Lopuksi arvoisa herra paisuttelee kauhukuvillaan seurauksia ja sysää ne yksinkertaisten ihmisten vastuulle, koska hän ei uskalla väittää niitä minun väitteistäni seuraaviksi päätelmiksi. Toivonpa kuitenkin todella, että ne saavat jäädä arvoisan herran omalle vastuulle, kunnes joku tomppeli haluaa ottaa ne omalle tililleen, eikä tätä varmaankaan aivan heti tapahdu. Vai mistä uskontoa, hyviä tapoja ja säätyprivilegioita vastaan suuntautuvista yllykkeistä arvoisa herra puhuu? Tässä ei voi olla kyse yllykkeiden vastaanottamisesta, vaan niiden antamisesta. Mitä minä voin sille, että arvoisa herra on saanut teoksestani yllykkeitä esittääkseen useita järjettömiä väitteitä? Mutta se, että minä olisin ne yllykkeet antanut, jää arvoisan herran todistettavaksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Eurooppa Ranska Ruotsi
Henkilöt: Barchaeus, Anders Gustaf Bergius, Bengt Ludvig XVI
Raamatunkohdat:
Aiheet: