[1]
Saneltu pöytäkirjaan 11.5.1769
Havaitsen, että valtakirjojen tarkastusta koskevassa herrojen valtuutettujen lausunnossa minua vastaan on esitetty kaksi huomautusta, joista toinen koskee edustajanvaltakirjaani ja toinen äänestyspäätöstä, jolla minut poistettiin säädyn keskuudesta viime valtiopäivillä1 ja jonka pitäisi päteä myös näillä ensimmäisillä sen jälkeen kokoontuvilla valtiopäivillä.
Mitä tulee ensiksi mainittuun asiaan ja sitä koskevaan huomautukseen, jonka mukaan minulla ei ole vuoden 1767 sääntöjen2 edellyttämää hiippakunnan papiston enemmistön antamaa valtiopäiväkutsua, minun on ensiksikin huomautettava, että koska Turun hiippakunnassa ei ole viime valtiopäivien jälkeen pidetty synodaalikokousta,3 siellä ei ole voitu sääntöjen edellyttämällä tavalla sopia kappalaisten yhteisestä edustajasta, vaan kunnianarvoisa Turun tuomiokapituli on tämän takia antanut hiippakunnan kappalaisille käskyn kokoontua kunkin omassa rovastikunnassaan seurakunnan paimenten kanssa ja silloin ilmoittaa, haluavatko he lähettää erityisen edustajansa valtiopäiville ja kenet he siinä tapauksessa haluaisivat edustajaksi nimitettävän. Tällä tavalla ja annettua käskyä noudattaen koko hiippakunnan kappalaiset ovat ilmaisseet kantansa paitsi ne 45, jotka ovat olleet poissa eivätkä siis ole vastanneet kysymykseen myöntävästi eivätkä kieltävästi ja ovat näin[2] menettäneet puhevaltansa ja joutuvat joka tapauksessa tyytymään läsnä olleiden päätökseen. Lieneehän käsittämätön ajatus, että poissa olleet voitaisiin lukea minkään äänestyspäätöksen kannattajiin tai vastustajiin. Läsnä olleista 60 on jättänyt asiansa suuresti kunnioitetun herra piispan4 hoitoon ja siis vastannut esitettyyn kysymykseen kieltävästi. Sen sijaan 84 on pyytänyt oikeutta oman edustajan lähettämiseen ja ovat siis huomattava enemmistö ensiksi mainittuihin verrattuna, joten kysymys on sääntöjen mukaisesti oikein ratkaistu.
Vastattaessa kysymykseen henkilöstä näyttää taas selvältä, että kun olen saanut 62 ääntä ja muut äänet ovat hajaantuneet useille henkilöille, minulla on puolellani kiistaton enemmistö hiippakunnassa.
Vaikka asia on näin selvitetty, haluan hetkeksi luopua saamastani oikeudesta ja tarkastella toiselta näkökannalta kysymystä, voisiko Pohjanmaan kappalaisilla olla sääntöjen mukaan oikeus saada erikseen oma edustajansa.
Sääntöjen 6. pykälässä sanotaan nimenomaisesti, että jos jotkin hiippakunnan papiston jaostot ovat erikseen valtuuttaneet ja ylläpitäneet omia valtiopäivämiehiään, tämä menettely voi edelleen jatkua samalla tavalla;5 ja koska tässä pykälässä ei aseteta[3] kappalaisia poikkeusasemaan, saman varauksen täytyy kaikkien tulkintasääntöjen mukaan päteä heidänkin kohdallaan, koska lakien tulkinta ei saa olla mielivaltaista.
Kun kunnianarvoisa sääty nyt armollisesti palauttaa mieleensä, että Pohjanmaan kappalaiset ovat vuodesta 1727 saakka, jolloin kappalaisille suotiin tämä oikeus omaan edustajaan,6 kustantaneet useimmille valtiopäiville oman edustajansa kenenkään siitä valittamatta ja että tämä hiippakunnan osa eroaa kaikista muista Ruotsin valtakunnan hiippakunnista juuri kappalaisten osalta siten, että he kokoontuvat erillisiin synodaalikokouksiinsa eivätkä näin ollen koskaan tapaa hiippakunnan eteläosan kappalaisia7 tai pääse neuvottelemaan heidän kanssaan, kunnianarvoisa sääty havaitsee, että 2. pykälässä kappalaisille yleensä säädetty valintamenettely8 ja asiasta sopiminen hiippakunnan synodaalikokouksessa ei lainkaan sovellu Pohjanmaan tapaukseen, joten sikäläiset kappalaiset on sisällytettävä edellä esitetyn nimenomaisen ja luonteeltaan yleisen poikkeussäännön piiriin, jotta he eivät kokonaan menettäisi tätä kalleinta oikeuttaan.
Kun nyt samalla otan huomioon Pohjanmaan ja hiippakunnan eteläosan kappalaisten oikeuksien eron ja ensiksi mainittujen merkittävät edut[4] jälkimmäisten etuihin verrattuna, mistä voi aiheutua eturistiriitoja heidän välilleen, ja vaikka hiippakunnan eteläosasta valittu edustaja tuskin suhtautuisi suorastaan karsaasti meidän oikeuksiimme, hän kuitenkin voisi jättää Pohjanmaan kappalaisten oikeuksien valvonnan vähemmälle, havaitsen selvästi, että kunnianarvoisa sääty on tämän poikkeuksen hyväksyessään myös täydellisesti säilyttänyt Pohjanmaan kappalaisten sekä kohtuuden mukaisen että vanhan ja tarpeellisen oikeuden omaan valtiopäivämieheen.
Jos nyt vielä jatkaakseni haluaisin vastoin näitä mielestäni kumoamattomia perusteita myöntää, ettei valtuutukseni valtiopäiväedustajaksi olisi sääntöjen mukainen, tiedän kuitenkin varmasti, että valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat näillä valtiopäivillä täysin kumonneet sen kaikilta osilta, joita ei perustuslaeissa ole säädetty. Lisäksi kunnianarvoisa sääty on toteuttanut saman kumoamisen taannehtivastikin eli ennen sen kumoamista tapahtuneiden vaalien osalta, minkä selvästi näen siitä, että kunnianarvoisa sääty on ottanut vastaan muutamia täysin vastoin mainittuja sääntöjä valtiopäiville valittuja ja valtuutettuja ylimääräisiä edustajia. Niinpä esimerkiksi Göteborgin hiippakunnasta ei valtiopäiville pitäisi sääntöjen[5] mukaan saapua useampia edustajia kuin kolme, mihin määrään, huomattakoon, sisältyy piispa tai hiippakunnan valtuuttama edustaja, mutta kunnianarvoisa sääty on siitä huolimatta nähnyt oikeaksi hyväksyä täysin vastoin mainitujen sääntöjen rajoitusta tapahtuneen kolmen edustajan valinnan piispan lisäksi. En siis voi olla väärässä tässä asiassa; sillä ellei piispoja olisi luettu tähän määrättyyn edustajien lukuun itseoikeutettuina valtiopäivämiehinä, puuttuisi vaadittu määrä useimmista hiippakunnista ja silloin säädyn kiinteäksi säädetty jäsenmäärä kasvaisi 15 ylimääräisellä edustajalla kappalaisia tähän määrään laskematta.
Kun kunnianarvoisa sääty siis ei voi menetellä asiassa monin eri tavoin ja hyväksyä toisessa tapauksessa vastoin sääntöjä suoritetun valtiopäivämiesten vaalin ja kumota sen toisessa tapauksessa juuri samojen sääntöjen perusteella, olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka valintani valtiopäivämieheksi olisikin sääntöjen vastainen, tämä ristiriita ei missään tapauksessa voi olla syy, jonka takia minut suljettaisiin kunnianarvoisan säädyn ulkopuolelle.
Mitä taas jälkimmäiseen huomautukseen tulee, siis siihen, että minut on äänestetty pois kunnianarvoisan säädyn jäsenyydestä ja että tämän päätöksen pitäisi yltää myös näille valtiopäiville,9 olen kyllä kuullut tästä puhuttavan, mutta sitä ei ole millään tavoin[6] ilmoitettu minulle eikä minun valitsijoilleni. Jos asia nyt todella näin on, minun on tällöin nöyrästi muistutettava, että vaikka tuollaisia ulkopuolelle sulkemisia, jotka yltävät seuraaville valtiopäiville asti, onkin toisinaan tapahtunut korkeasti kunnioitetun ritariston ja aatelin piirissä, missä sukujen päämiehet ovat itseoikeutettuja valtiopäivämiehiä, tällaisesta ei ole kuultukaan niissä säädyissä, joihin edustajat valitaan vaalien kautta, koska se ei koske ainoastaan ulos äänestettyjen oikeuksia, vaan tietyllä tavalla rajoittaa myös vaaleihin osallistuvien valtakunnan alamaisten mahdollisuuksia antaa luottamuksensa sille, jolle he muussa tapauksessa haluaisivat sen antaa mieluummin kuin muille.
En häpeä rikosta, jonka takia minut silloin äänestettiin ulos. En voi moittia itseäni mistään sen suhteen, mutta varmaankin moittisin, jos olisin häpeällisesti pelännyt ihmisiä ja antanut taivutella itseni salaamaan ajatukseni ja näyttäisin arvottoman vaikenemiseni takia yleisön silmissä osasyylliseltä niihin isänmaamme surullisiin kohtaloihin, jotka silloin ennalta näin ja ilmoitin ja jotka ovat nyt osaksemme tulleet.
Iloitsen siitä, että rikostani luetaan kaikkialla valtakunnassa10 ja että totuus, jota olen pitänyt johtotähtenäni, on hankkinut minulla suuren määrän aivan tuntemattomia suosijoita ja ystäviä, joiden joukossa minulla on kunnia[7] arvostaa myös useita kunnianarvoisan säädyn jäseniä.
Politiikassa ei voi olla rikos ajatella, miten isänmaa olisi pelastettava. Ei ole rikos merkitä muistiin ajatuksiaan. Kunnianarvoisa sääty tarkasti ne valtuuttamiensa edustajien välityksellä. Sääty hyväksyi niiden painattamisen, sääty vahvisti antamansa painoluvan, sääty luki kirjoitukseni painettuna, ennen kuin yhtään sen kappaletta myytiin, eikä esittänyt huomautuksia; muutamaa päivää myöhemmin se kuitenkin ilmoitti, että olin menettänyt sen luottamuksen.11
Kun nyt siis olen saanut toisaalta esittää valitsijoitteni oikeudet ja toisaalta syyttömyyteni, jätän aivan tyynesti itseni kunnianarvoisan säädyn ratkaisun varaan, kun näen, että asiaani käsittelee jumalanpelostaan, herkästä omastatunnostaan ja hyveellisyydestään kautta valtakunnan hyvin tunnettu sääty, joka on valinnut keskuudestaan parhaat miehet tekemään täällä valtakunnan ja kansalaisten oikeuksia koskevia päätöksiä, miehet, jotka eivät koskaan luovu totuudesta, kohtuudesta eivätkä oikeudenmukaisuudesta, joita ei ylipuhumalla voida johtaa harhaan ja joiden keskuudessa puolueellisuus ja henkilöiden suosinta tai syrjintä eivät koskaan saa jalansijaa, ja miehet, jotka tämän ohella ovat sekä yhteisesti että yksityisesti osoittaneet minulle sangen suurta suosiollisuutta.[8]
Vieläkin enemmän minua kuitenkin ilahduttaa se, etten voi omassa mielessäni moittia itseäni mistään pahasta ja että siitä riippumatta, mitä huhuja kateelliset voisivat minusta levitellä, kukaan ei kuitenkaan voi asiallisin perustein syyttää minua mistään, joten millaisen päätöksen kunnianarvoisa sääty tekeekin, kukaan kuolevainen ei kuitenkaan voi riistää minulta sitä tyydytystä, jonka rauhallinen omatunto aina ihmiselle suo, eikä nauttimaani rehellisten kansalaisten horjumatonta luottamusta.
Eniten iloa minulle kuitenkin tuottaa järkkymätön luottamukseni Kaikkivaltiaan viisaaseen johdatukseen ja kaitselmukseen kaikessa, mitä minulle voi tapahtua, joten millaisen ratkaisun kunnianarvoisa sääty minun kohdallani ja minun veljieni oikeuksien suhteen tekeekin, se osoittautuu kaikkein parhaaksi minulle nyt ja tulevaisuudessa. Tätä lujaa luottamusta tuntien jättäydyn ilomielin kunnianarvoisan säädyn armoille nöyrästi pyytäen, että saan panna itse paperille tämän puheeni ja sitten kuulla kaiken, mikä jollakin tavoin koskee minua ja asiaani ja on kunnianarvoisassa säädyssä esiin tullut.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
Til Protocollet talt d:n 11: Maji 1769.
Jag finner af Herrar Deputerades öfwer Fullmagternas granskning utlåtande, twenne anmärckningar emot mig wara giorda, af hwilcka den ena rörer min kallelse den andra min utvotering sidsta Riksdag,12 som äfwen skall sträcka sig til denna nästpåföljande.
Hwad nu det förra beträffar och den anmärckning som är giord, at jag ei äger pluralitetens i Stiftet kallelse enligit Convention,13 bör jag derwid först anmärcka, at så wida ingen synodus14 sedan sidsta Riksdag warit i Åbo Stift, har icke någon sådan öfwerenskommelse om samfält Fullmägtig för Capellanerna, som Conventionen fordrar kunnat träffas, utan hafwer derföre Högw: DomCapitlet i Åbo befalt Capellanerna i Stiftet, at i hwar sitt Probsteri, tillika med Herrar Pastorerne sammanträda, och sig då utlåta, om de någon enskilt Fullmägtig til Riksdagen wille utfärda, och hwem de i den händelsen dertil wille utnämna. På detta sättet, och til hörsammande häraf hafwa nu Capellanerne öfwer hela Stiftet gifwit sitt utlåtande utom 45, som Absenterat15 och qvæstio, an,16 således hwarcken med Ja, eller Nei beswarat, i följe hwaraf de aldeles[2] förlorat sin talan, och i alla fall måste åtnöjas med hwad de närwarande slutat; ty, at borta warelsen17 skall kunna räknas för något utlåtande med eller emot lärer blifwa obegripeligit. Af de närwarande hafwa 60 anförtrodt sina angelägenheter Högwördigste Herr Biskopen,18 och således beswarat qvæstio an med nei. Deremot hafwa 84 begärat at få sin enskilta Fullmägtig som emot de förra utgöra en märckelig pluralitet, hwarigenom qvæstio an således enligit conventionen är rätteligen afgiord.
Uti qvæstio qvis,19 synes åter tydeligen at då mig tilfallit 62 röster och de öfrige äro spridde på flera tilkommer mig derigenom en odisputerlig pluralitet i stiftet.
Ehuru updagad denna sak således är will jag doch på en stund afstå denna rätt och på en annan sida betrachta, huru wida Österbotns Capellaner enligit Convention kunde äga rättighet at enskilt hålla sin Fullmägtig.
Det står uttryckeligen i dess 6:te moment, at hwarest några Divisioner20avdelningar i vilka prästerskapet i stiften var indelat för att utse riksdagsman särskilt kallat och underhållit sine enskilte Riksdagsmän förhålles jämwäl framdeles thermed på enahanda sätt;21 och som i detta talesätt22 icke[3] göres något undantag för Capellanerne, måste de efter alla uttolcknings lagar äfwen under samma förbehåll inne begripas, då lagars uttolckning ei får bero af godtycko.
När nu Högwördige Ståndet höggunstigt förer sig til sinnes, at Capellanerna från Österbotn alt ifrån 1727 då den frihet föruntes Sacellanis,23 at hafwa enskilt Fullmägtig, wed flästa Riksdagar utan åtal underhållit sin enskilta Riksdagsman, och den hufwudsakeliga skilnad i denna Division sig yppar med Capellanerne, emot andra Stift i hela Sweriges Rike, at de hafwa sin särskilta Synodus, och således aldrig träffa Capellanerne i Södra delen af Stiftet24 eller kunna komma i någon öfwerläggning med dem, finner H: Ståndet det i 2:dra momentet25 för Capellanerna i gemen föreskrefna wälnings sätt och öfwerenskommelse wid Synodus wara på Österbotn aldeles olämpeligit, och måste derföre, om de icke aldeles skola sättas i mistning af denna sin ömmaste rättighet inrättas efter det nyligen anförda uttryckeliga och allmänna undantag.
När jag nu tillika betrachtar den olikhet, som är emellan Capellans rättigheterna i Österbotn och Södra delen af Stiftet och de betydeliga förmåner Capellanerne[4] äga i det förra emot den sednare, och hwaraf kan gifwas anledning til stridigt interesse dem emellan, och om icke missundsamhet emot wåra rättigheter doch ett mindre ömt bewakande af Österbotns Capellaners rätt af en Fullmägtig från Södra division, då finner jag tydeligen at Hög wördige Ståndet i detta undantag äfwen fulkomligen förwarat Österbotns Capellaners så billiga26 så gamla och nödiga Riksdagsmanna rätt.
Wille jag nu widare twert emot dessa i min tancka oryggeliga grunder likwäl medgifwa, at min kallelse til Riksdags fullmägtig med denna Convention ei wore enlig, så wet jag för wisso, at Riksens Högl. Ständer wed denna Riksdag helt och hållit uphäfwit densamma til all sin kraft och wärckan, i alt som i Grundlagarna ei finnes utstakat. Och at Högw: Ståndet tagit samma uphäfwande äfwen retroactivt eller i afsende på de för dess uphäfwande skedda walen, det ser jag liusligen27 deraf, at Högw: Ståndet emottagit några twert emot den samma kallade och befullmägtigade supranumerarier,28 såsom til Exempel från Götheborgs Stift skulle enligit conven[5]tionen ei upkomma til Riksdagen flera än trenne. NB: med Biskopen eller Stiftets Fullmägtig inberäknad. icke destå mindre har Högw: Ståndet funnit för godt at gilla det twert emot samma Convention skedda wahl på trenne utom Biskopen. Jag kan således ei misstaga mig härutinnan; ty om Biskoparne ei warit i detta faststälta antal inberäknade, såsom sielfskrefna Riksdagsmän skulle detta fordrade antal saknas för de flästa Stiften då skulle ock den fixerade Ståndets Numer29 ökas med 15 supranumerarier utom Capellanerna.
Då nu altså Högwördige Ståndet ei kan wara sig sielfwan olikt och i den ena casu30 gilla ett emot Convention förrättat Riksdagsmanna wahl, och i en annan Casu just i kraft af samma convention uphäfwa det samma, tryggar jag mig fulleligen derwed, at om ock mitt wal til Riksdagsman wore stridande med Convention, denna stridighet doch aldrig kan blifwa skäl til mitt uteslutande utur Högw: Ståndet.
Hwad nu det sednare angår, nemligen min utvotering utur H: Ståndet, som äfwen skall sträcka sig til denna Riksdag,31 har jag wäl hört talas derom, men det är hwarcken mig eller mina Committenter32 på något sätt[6] tilkänna gifwit. Är det nu så i sanning måste jag derwed i ödmiukhet påminna at ehuru sådant utvoterande som äfwen sträcker sig til nästa Riksdag har stundom händt hos Högl: Ridderskapet och adelen därest Capita33 äro sielfskrifna Riksdagsmän har doch sådant icke härtils blifwit hördt uti de wäljande Stånden,34 emedan det ei allenast rörer deras rätt, som utvoteras, utan sätter ock ett wisst slags band på Rikets wäljande undersåtare, at wända sitt förtroende från den, som de annors wille framför andra lämna det åt.
Mitt brott hwarföre jag då blef utvoterad blyges jag icke före: Jag har i den delen icke at förebrå mig något; men wäl om jag af en neslig menniskofruchtan låtit öfwertala mig, at gömma mina tanckar, och genom ett owärdigt stillatigande synas för Allmänheten hafwa del uti de bedröfweliga Fosterlandets öden, som jag då såg och sade förut och nu drabbat på oss.
Jag gläder mig deråt, at mitt brått läses öfwer hela Riket,35 och at sanningen som jag fört uti skölden36 förwärfwat mig ett stort antal mäst okända Gynnare och wänner, ibland hwilcka jag äfwen får[7] wörda flera i Högwördiga Ståndet.
Det kan icke wara brott in foro politico,37 at täncka om Fäderneslandets räddning. Icke är det brått, at tekna up sina tanckar, deras revision skedde af Högwördige Ståndet genom Deputerade, Ståndet bijfaller deras tryckning, Ståndet justerar påskriften, Ståndet läser min skrift trykt innan något exemplar såldes, utan anmärkning; men några dagar derefter förklarar mig förlustig38 sitt förtroende.39
När jag nu således fått på ena sidan föreställa mina Committenters rätt och på den andra min oskuld kastar jag mig helt nögd i Högw: Ståndets armar, då jag ser min sak blifwa handterad af det Stånd, som igenkännes lätt af sin Gudsfruchtan, samwetsömhet och dygd öfwer hela Riket, och hwilcket Stånd walt de ypperligaste män ibland sig, at här dömma om Rikets och Medborgares rätt: Män, som aldrig swigta för sanning billighet och rättwisa, som ei förledas af persvasioner,40 och där wäld och mannamån41 aldrig kunna få inrymme,42 och män, som utom dess både allmänt och enskilt wisat mig så mycken gunst.[8]
Men hwad som än mer gläder mig, är at jag innom mig ei hafwer något ondt at förebrå mig, och at, ehwad ock afwunden kunde strö ut om mig någon doch skäligen ei kan mig något förewita,43 så at, hwad slut Högw: Ståndet och kan stadna uti, kan doch ingen dödelig betaga mig det nöje ett befredat samwete altid tildelar sin ägare, och det förtroende jag oförrykt44 niuter af redeliga Medborgare.
Doch det som aldramäst fägnar mig är den oryggeliga tilförsigt jag hafwer til den Aldrahögstas wisa styrelse och försyn i alt, som mig kan hända, at ehwad utslag ock H: Ståndet om mig ock mine Medbröders rätt kan fälla, måste det ofelbart blifwa det aldra bästa för mig nu och i framtiden. I hwilcken fasta förtröstan jag med glädie innesluter mig i H: Ståndets grace,45 med ödmiukaste begäran, at få detta mitt tal sielf i pennan fatta,46 och sedan undfå del af alt hwad som mig och min sak i någor måtto rörer och i Högwörd. Ståndet förelupit.47
Anders Chydenius.
[1]
Saneltu pöytäkirjaan 11.5.1769
Havaitsen, että valtakirjojen tarkastusta koskevassa herrojen valtuutettujen lausunnossa minua vastaan on esitetty kaksi huomautusta, joista toinen koskee edustajanvaltakirjaani ja toinen äänestyspäätöstä, jolla minut poistettiin säädyn keskuudesta viime valtiopäivillä48 ja jonka pitäisi päteä myös näillä ensimmäisillä sen jälkeen kokoontuvilla valtiopäivillä.
Mitä tulee ensiksi mainittuun asiaan ja sitä koskevaan huomautukseen, jonka mukaan minulla ei ole vuoden 1767 sääntöjen49 edellyttämää hiippakunnan papiston enemmistön antamaa valtiopäiväkutsua, minun on ensiksikin huomautettava, että koska Turun hiippakunnassa ei ole viime valtiopäivien jälkeen pidetty synodaalikokousta,50 siellä ei ole voitu sääntöjen edellyttämällä tavalla sopia kappalaisten yhteisestä edustajasta, vaan kunnianarvoisa Turun tuomiokapituli on tämän takia antanut hiippakunnan kappalaisille käskyn kokoontua kunkin omassa rovastikunnassaan seurakunnan paimenten kanssa ja silloin ilmoittaa, haluavatko he lähettää erityisen edustajansa valtiopäiville ja kenet he siinä tapauksessa haluaisivat edustajaksi nimitettävän. Tällä tavalla ja annettua käskyä noudattaen koko hiippakunnan kappalaiset ovat ilmaisseet kantansa paitsi ne 45, jotka ovat olleet poissa eivätkä siis ole vastanneet kysymykseen myöntävästi eivätkä kieltävästi ja ovat näin[2] menettäneet puhevaltansa ja joutuvat joka tapauksessa tyytymään läsnä olleiden päätökseen. Lieneehän käsittämätön ajatus, että poissa olleet voitaisiin lukea minkään äänestyspäätöksen kannattajiin tai vastustajiin. Läsnä olleista 60 on jättänyt asiansa suuresti kunnioitetun herra piispan51 hoitoon ja siis vastannut esitettyyn kysymykseen kieltävästi. Sen sijaan 84 on pyytänyt oikeutta oman edustajan lähettämiseen ja ovat siis huomattava enemmistö ensiksi mainittuihin verrattuna, joten kysymys on sääntöjen mukaisesti oikein ratkaistu.
Vastattaessa kysymykseen henkilöstä näyttää taas selvältä, että kun olen saanut 62 ääntä ja muut äänet ovat hajaantuneet useille henkilöille, minulla on puolellani kiistaton enemmistö hiippakunnassa.
Vaikka asia on näin selvitetty, haluan hetkeksi luopua saamastani oikeudesta ja tarkastella toiselta näkökannalta kysymystä, voisiko Pohjanmaan kappalaisilla olla sääntöjen mukaan oikeus saada erikseen oma edustajansa.
Sääntöjen 6. pykälässä sanotaan nimenomaisesti, että jos jotkin hiippakunnan papiston jaostot ovat erikseen valtuuttaneet ja ylläpitäneet omia valtiopäivämiehiään, tämä menettely voi edelleen jatkua samalla tavalla;52 ja koska tässä pykälässä ei aseteta[3] kappalaisia poikkeusasemaan, saman varauksen täytyy kaikkien tulkintasääntöjen mukaan päteä heidänkin kohdallaan, koska lakien tulkinta ei saa olla mielivaltaista.
Kun kunnianarvoisa sääty nyt armollisesti palauttaa mieleensä, että Pohjanmaan kappalaiset ovat vuodesta 1727 saakka, jolloin kappalaisille suotiin tämä oikeus omaan edustajaan,53 kustantaneet useimmille valtiopäiville oman edustajansa kenenkään siitä valittamatta ja että tämä hiippakunnan osa eroaa kaikista muista Ruotsin valtakunnan hiippakunnista juuri kappalaisten osalta siten, että he kokoontuvat erillisiin synodaalikokouksiinsa eivätkä näin ollen koskaan tapaa hiippakunnan eteläosan kappalaisia54 tai pääse neuvottelemaan heidän kanssaan, kunnianarvoisa sääty havaitsee, että 2. pykälässä kappalaisille yleensä säädetty valintamenettely55 ja asiasta sopiminen hiippakunnan synodaalikokouksessa ei lainkaan sovellu Pohjanmaan tapaukseen, joten sikäläiset kappalaiset on sisällytettävä edellä esitetyn nimenomaisen ja luonteeltaan yleisen poikkeussäännön piiriin, jotta he eivät kokonaan menettäisi tätä kalleinta oikeuttaan.
Kun nyt samalla otan huomioon Pohjanmaan ja hiippakunnan eteläosan kappalaisten oikeuksien eron ja ensiksi mainittujen merkittävät edut[4] jälkimmäisten etuihin verrattuna, mistä voi aiheutua eturistiriitoja heidän välilleen, ja vaikka hiippakunnan eteläosasta valittu edustaja tuskin suhtautuisi suorastaan karsaasti meidän oikeuksiimme, hän kuitenkin voisi jättää Pohjanmaan kappalaisten oikeuksien valvonnan vähemmälle, havaitsen selvästi, että kunnianarvoisa sääty on tämän poikkeuksen hyväksyessään myös täydellisesti säilyttänyt Pohjanmaan kappalaisten sekä kohtuuden mukaisen että vanhan ja tarpeellisen oikeuden omaan valtiopäivämieheen.
Jos nyt vielä jatkaakseni haluaisin vastoin näitä mielestäni kumoamattomia perusteita myöntää, ettei valtuutukseni valtiopäiväedustajaksi olisi sääntöjen mukainen, tiedän kuitenkin varmasti, että valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat näillä valtiopäivillä täysin kumonneet sen kaikilta osilta, joita ei perustuslaeissa ole säädetty. Lisäksi kunnianarvoisa sääty on toteuttanut saman kumoamisen taannehtivastikin eli ennen sen kumoamista tapahtuneiden vaalien osalta, minkä selvästi näen siitä, että kunnianarvoisa sääty on ottanut vastaan muutamia täysin vastoin mainittuja sääntöjä valtiopäiville valittuja ja valtuutettuja ylimääräisiä edustajia. Niinpä esimerkiksi Göteborgin hiippakunnasta ei valtiopäiville pitäisi sääntöjen[5] mukaan saapua useampia edustajia kuin kolme, mihin määrään, huomattakoon, sisältyy piispa tai hiippakunnan valtuuttama edustaja, mutta kunnianarvoisa sääty on siitä huolimatta nähnyt oikeaksi hyväksyä täysin vastoin mainitujen sääntöjen rajoitusta tapahtuneen kolmen edustajan valinnan piispan lisäksi. En siis voi olla väärässä tässä asiassa; sillä ellei piispoja olisi luettu tähän määrättyyn edustajien lukuun itseoikeutettuina valtiopäivämiehinä, puuttuisi vaadittu määrä useimmista hiippakunnista ja silloin säädyn kiinteäksi säädetty jäsenmäärä kasvaisi 15 ylimääräisellä edustajalla kappalaisia tähän määrään laskematta.
Kun kunnianarvoisa sääty siis ei voi menetellä asiassa monin eri tavoin ja hyväksyä toisessa tapauksessa vastoin sääntöjä suoritetun valtiopäivämiesten vaalin ja kumota sen toisessa tapauksessa juuri samojen sääntöjen perusteella, olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka valintani valtiopäivämieheksi olisikin sääntöjen vastainen, tämä ristiriita ei missään tapauksessa voi olla syy, jonka takia minut suljettaisiin kunnianarvoisan säädyn ulkopuolelle.
Mitä taas jälkimmäiseen huomautukseen tulee, siis siihen, että minut on äänestetty pois kunnianarvoisan säädyn jäsenyydestä ja että tämän päätöksen pitäisi yltää myös näille valtiopäiville,56 olen kyllä kuullut tästä puhuttavan, mutta sitä ei ole millään tavoin[6] ilmoitettu minulle eikä minun valitsijoilleni. Jos asia nyt todella näin on, minun on tällöin nöyrästi muistutettava, että vaikka tuollaisia ulkopuolelle sulkemisia, jotka yltävät seuraaville valtiopäiville asti, onkin toisinaan tapahtunut korkeasti kunnioitetun ritariston ja aatelin piirissä, missä sukujen päämiehet ovat itseoikeutettuja valtiopäivämiehiä, tällaisesta ei ole kuultukaan niissä säädyissä, joihin edustajat valitaan vaalien kautta, koska se ei koske ainoastaan ulos äänestettyjen oikeuksia, vaan tietyllä tavalla rajoittaa myös vaaleihin osallistuvien valtakunnan alamaisten mahdollisuuksia antaa luottamuksensa sille, jolle he muussa tapauksessa haluaisivat sen antaa mieluummin kuin muille.
En häpeä rikosta, jonka takia minut silloin äänestettiin ulos. En voi moittia itseäni mistään sen suhteen, mutta varmaankin moittisin, jos olisin häpeällisesti pelännyt ihmisiä ja antanut taivutella itseni salaamaan ajatukseni ja näyttäisin arvottoman vaikenemiseni takia yleisön silmissä osasyylliseltä niihin isänmaamme surullisiin kohtaloihin, jotka silloin ennalta näin ja ilmoitin ja jotka ovat nyt osaksemme tulleet.
Iloitsen siitä, että rikostani luetaan kaikkialla valtakunnassa57 ja että totuus, jota olen pitänyt johtotähtenäni, on hankkinut minulla suuren määrän aivan tuntemattomia suosijoita ja ystäviä, joiden joukossa minulla on kunnia[7] arvostaa myös useita kunnianarvoisan säädyn jäseniä.
Politiikassa ei voi olla rikos ajatella, miten isänmaa olisi pelastettava. Ei ole rikos merkitä muistiin ajatuksiaan. Kunnianarvoisa sääty tarkasti ne valtuuttamiensa edustajien välityksellä. Sääty hyväksyi niiden painattamisen, sääty vahvisti antamansa painoluvan, sääty luki kirjoitukseni painettuna, ennen kuin yhtään sen kappaletta myytiin, eikä esittänyt huomautuksia; muutamaa päivää myöhemmin se kuitenkin ilmoitti, että olin menettänyt sen luottamuksen.58
Kun nyt siis olen saanut toisaalta esittää valitsijoitteni oikeudet ja toisaalta syyttömyyteni, jätän aivan tyynesti itseni kunnianarvoisan säädyn ratkaisun varaan, kun näen, että asiaani käsittelee jumalanpelostaan, herkästä omastatunnostaan ja hyveellisyydestään kautta valtakunnan hyvin tunnettu sääty, joka on valinnut keskuudestaan parhaat miehet tekemään täällä valtakunnan ja kansalaisten oikeuksia koskevia päätöksiä, miehet, jotka eivät koskaan luovu totuudesta, kohtuudesta eivätkä oikeudenmukaisuudesta, joita ei ylipuhumalla voida johtaa harhaan ja joiden keskuudessa puolueellisuus ja henkilöiden suosinta tai syrjintä eivät koskaan saa jalansijaa, ja miehet, jotka tämän ohella ovat sekä yhteisesti että yksityisesti osoittaneet minulle sangen suurta suosiollisuutta.[8]
Vieläkin enemmän minua kuitenkin ilahduttaa se, etten voi omassa mielessäni moittia itseäni mistään pahasta ja että siitä riippumatta, mitä huhuja kateelliset voisivat minusta levitellä, kukaan ei kuitenkaan voi asiallisin perustein syyttää minua mistään, joten millaisen päätöksen kunnianarvoisa sääty tekeekin, kukaan kuolevainen ei kuitenkaan voi riistää minulta sitä tyydytystä, jonka rauhallinen omatunto aina ihmiselle suo, eikä nauttimaani rehellisten kansalaisten horjumatonta luottamusta.
Eniten iloa minulle kuitenkin tuottaa järkkymätön luottamukseni Kaikkivaltiaan viisaaseen johdatukseen ja kaitselmukseen kaikessa, mitä minulle voi tapahtua, joten millaisen ratkaisun kunnianarvoisa sääty minun kohdallani ja minun veljieni oikeuksien suhteen tekeekin, se osoittautuu kaikkein parhaaksi minulle nyt ja tulevaisuudessa. Tätä lujaa luottamusta tuntien jättäydyn ilomielin kunnianarvoisan säädyn armoille nöyrästi pyytäen, että saan panna itse paperille tämän puheeni ja sitten kuulla kaiken, mikä jollakin tavoin koskee minua ja asiaani ja on kunnianarvoisassa säädyssä esiin tullut.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Til Protocollet talt d:n 11: Maji 1769.
Jag finner af Herrar Deputerades öfwer Fullmagternas granskning utlåtande, twenne anmärckningar emot mig wara giorda, af hwilcka den ena rörer min kallelse den andra min utvotering sidsta Riksdag,59 som äfwen skall sträcka sig til denna nästpåföljande.
Hwad nu det förra beträffar och den anmärckning som är giord, at jag ei äger pluralitetens i Stiftet kallelse enligit Convention,60 bör jag derwid först anmärcka, at så wida ingen synodus61 sedan sidsta Riksdag warit i Åbo Stift, har icke någon sådan öfwerenskommelse om samfält Fullmägtig för Capellanerna, som Conventionen fordrar kunnat träffas, utan hafwer derföre Högw: DomCapitlet i Åbo befalt Capellanerna i Stiftet, at i hwar sitt Probsteri, tillika med Herrar Pastorerne sammanträda, och sig då utlåta, om de någon enskilt Fullmägtig til Riksdagen wille utfärda, och hwem de i den händelsen dertil wille utnämna. På detta sättet, och til hörsammande häraf hafwa nu Capellanerne öfwer hela Stiftet gifwit sitt utlåtande utom 45, som Absenterat62 och qvæstio, an,63 således hwarcken med Ja, eller Nei beswarat, i följe hwaraf de aldeles[2] förlorat sin talan, och i alla fall måste åtnöjas med hwad de närwarande slutat; ty, at borta warelsen64 skall kunna räknas för något utlåtande med eller emot lärer blifwa obegripeligit. Af de närwarande hafwa 60 anförtrodt sina angelägenheter Högwördigste Herr Biskopen,65 och således beswarat qvæstio an med nei. Deremot hafwa 84 begärat at få sin enskilta Fullmägtig som emot de förra utgöra en märckelig pluralitet, hwarigenom qvæstio an således enligit conventionen är rätteligen afgiord.
Uti qvæstio qvis,66 synes åter tydeligen at då mig tilfallit 62 röster och de öfrige äro spridde på flera tilkommer mig derigenom en odisputerlig pluralitet i stiftet.
Ehuru updagad denna sak således är will jag doch på en stund afstå denna rätt och på en annan sida betrachta, huru wida Österbotns Capellaner enligit Convention kunde äga rättighet at enskilt hålla sin Fullmägtig.
Det står uttryckeligen i dess 6:te moment, at hwarest några Divisioner67avdelningar i vilka prästerskapet i stiften var indelat för att utse riksdagsman särskilt kallat och underhållit sine enskilte Riksdagsmän förhålles jämwäl framdeles thermed på enahanda sätt;68 och som i detta talesätt69 icke[3] göres något undantag för Capellanerne, måste de efter alla uttolcknings lagar äfwen under samma förbehåll inne begripas, då lagars uttolckning ei får bero af godtycko.
När nu Högwördige Ståndet höggunstigt förer sig til sinnes, at Capellanerna från Österbotn alt ifrån 1727 då den frihet föruntes Sacellanis,70 at hafwa enskilt Fullmägtig, wed flästa Riksdagar utan åtal underhållit sin enskilta Riksdagsman, och den hufwudsakeliga skilnad i denna Division sig yppar med Capellanerne, emot andra Stift i hela Sweriges Rike, at de hafwa sin särskilta Synodus, och således aldrig träffa Capellanerne i Södra delen af Stiftet71 eller kunna komma i någon öfwerläggning med dem, finner H: Ståndet det i 2:dra momentet72 för Capellanerna i gemen föreskrefna wälnings sätt och öfwerenskommelse wid Synodus wara på Österbotn aldeles olämpeligit, och måste derföre, om de icke aldeles skola sättas i mistning af denna sin ömmaste rättighet inrättas efter det nyligen anförda uttryckeliga och allmänna undantag.
När jag nu tillika betrachtar den olikhet, som är emellan Capellans rättigheterna i Österbotn och Södra delen af Stiftet och de betydeliga förmåner Capellanerne[4] äga i det förra emot den sednare, och hwaraf kan gifwas anledning til stridigt interesse dem emellan, och om icke missundsamhet emot wåra rättigheter doch ett mindre ömt bewakande af Österbotns Capellaners rätt af en Fullmägtig från Södra division, då finner jag tydeligen at Hög wördige Ståndet i detta undantag äfwen fulkomligen förwarat Österbotns Capellaners så billiga73 så gamla och nödiga Riksdagsmanna rätt.
Wille jag nu widare twert emot dessa i min tancka oryggeliga grunder likwäl medgifwa, at min kallelse til Riksdags fullmägtig med denna Convention ei wore enlig, så wet jag för wisso, at Riksens Högl. Ständer wed denna Riksdag helt och hållit uphäfwit densamma til all sin kraft och wärckan, i alt som i Grundlagarna ei finnes utstakat. Och at Högw: Ståndet tagit samma uphäfwande äfwen retroactivt eller i afsende på de för dess uphäfwande skedda walen, det ser jag liusligen74 deraf, at Högw: Ståndet emottagit några twert emot den samma kallade och befullmägtigade supranumerarier,75 såsom til Exempel från Götheborgs Stift skulle enligit conven[5]tionen ei upkomma til Riksdagen flera än trenne. NB: med Biskopen eller Stiftets Fullmägtig inberäknad. icke destå mindre har Högw: Ståndet funnit för godt at gilla det twert emot samma Convention skedda wahl på trenne utom Biskopen. Jag kan således ei misstaga mig härutinnan; ty om Biskoparne ei warit i detta faststälta antal inberäknade, såsom sielfskrefna Riksdagsmän skulle detta fordrade antal saknas för de flästa Stiften då skulle ock den fixerade Ståndets Numer76 ökas med 15 supranumerarier utom Capellanerna.
Då nu altså Högwördige Ståndet ei kan wara sig sielfwan olikt och i den ena casu77 gilla ett emot Convention förrättat Riksdagsmanna wahl, och i en annan Casu just i kraft af samma convention uphäfwa det samma, tryggar jag mig fulleligen derwed, at om ock mitt wal til Riksdagsman wore stridande med Convention, denna stridighet doch aldrig kan blifwa skäl til mitt uteslutande utur Högw: Ståndet.
Hwad nu det sednare angår, nemligen min utvotering utur H: Ståndet, som äfwen skall sträcka sig til denna Riksdag,78 har jag wäl hört talas derom, men det är hwarcken mig eller mina Committenter79 på något sätt[6] tilkänna gifwit. Är det nu så i sanning måste jag derwed i ödmiukhet påminna at ehuru sådant utvoterande som äfwen sträcker sig til nästa Riksdag har stundom händt hos Högl: Ridderskapet och adelen därest Capita80 äro sielfskrifna Riksdagsmän har doch sådant icke härtils blifwit hördt uti de wäljande Stånden,81 emedan det ei allenast rörer deras rätt, som utvoteras, utan sätter ock ett wisst slags band på Rikets wäljande undersåtare, at wända sitt förtroende från den, som de annors wille framför andra lämna det åt.
Mitt brott hwarföre jag då blef utvoterad blyges jag icke före: Jag har i den delen icke at förebrå mig något; men wäl om jag af en neslig menniskofruchtan låtit öfwertala mig, at gömma mina tanckar, och genom ett owärdigt stillatigande synas för Allmänheten hafwa del uti de bedröfweliga Fosterlandets öden, som jag då såg och sade förut och nu drabbat på oss.
Jag gläder mig deråt, at mitt brått läses öfwer hela Riket,82 och at sanningen som jag fört uti skölden83 förwärfwat mig ett stort antal mäst okända Gynnare och wänner, ibland hwilcka jag äfwen får[7] wörda flera i Högwördiga Ståndet.
Det kan icke wara brott in foro politico,84 at täncka om Fäderneslandets räddning. Icke är det brått, at tekna up sina tanckar, deras revision skedde af Högwördige Ståndet genom Deputerade, Ståndet bijfaller deras tryckning, Ståndet justerar påskriften, Ståndet läser min skrift trykt innan något exemplar såldes, utan anmärkning; men några dagar derefter förklarar mig förlustig85 sitt förtroende.86
När jag nu således fått på ena sidan föreställa mina Committenters rätt och på den andra min oskuld kastar jag mig helt nögd i Högw: Ståndets armar, då jag ser min sak blifwa handterad af det Stånd, som igenkännes lätt af sin Gudsfruchtan, samwetsömhet och dygd öfwer hela Riket, och hwilcket Stånd walt de ypperligaste män ibland sig, at här dömma om Rikets och Medborgares rätt: Män, som aldrig swigta för sanning billighet och rättwisa, som ei förledas af persvasioner,87 och där wäld och mannamån88 aldrig kunna få inrymme,89 och män, som utom dess både allmänt och enskilt wisat mig så mycken gunst.[8]
Men hwad som än mer gläder mig, är at jag innom mig ei hafwer något ondt at förebrå mig, och at, ehwad ock afwunden kunde strö ut om mig någon doch skäligen ei kan mig något förewita,90 så at, hwad slut Högw: Ståndet och kan stadna uti, kan doch ingen dödelig betaga mig det nöje ett befredat samwete altid tildelar sin ägare, och det förtroende jag oförrykt91 niuter af redeliga Medborgare.
Doch det som aldramäst fägnar mig är den oryggeliga tilförsigt jag hafwer til den Aldrahögstas wisa styrelse och försyn i alt, som mig kan hända, at ehwad utslag ock H: Ståndet om mig ock mine Medbröders rätt kan fälla, måste det ofelbart blifwa det aldra bästa för mig nu och i framtiden. I hwilcken fasta förtröstan jag med glädie innesluter mig i H: Ståndets grace,92 med ödmiukaste begäran, at få detta mitt tal sielf i pennan fatta,93 och sedan undfå del af alt hwad som mig och min sak i någor måtto rörer och i Högwörd. Ståndet förelupit.94
Anders Chydenius.
[1]
Saneltu pöytäkirjaan 11.5.1769
Havaitsen, että valtakirjojen tarkastusta koskevassa herrojen valtuutettujen lausunnossa minua vastaan on esitetty kaksi huomautusta, joista toinen koskee edustajanvaltakirjaani ja toinen äänestyspäätöstä, jolla minut poistettiin säädyn keskuudesta viime valtiopäivillä95 ja jonka pitäisi päteä myös näillä ensimmäisillä sen jälkeen kokoontuvilla valtiopäivillä.
Mitä tulee ensiksi mainittuun asiaan ja sitä koskevaan huomautukseen, jonka mukaan minulla ei ole vuoden 1767 sääntöjen96 edellyttämää hiippakunnan papiston enemmistön antamaa valtiopäiväkutsua, minun on ensiksikin huomautettava, että koska Turun hiippakunnassa ei ole viime valtiopäivien jälkeen pidetty synodaalikokousta,97 siellä ei ole voitu sääntöjen edellyttämällä tavalla sopia kappalaisten yhteisestä edustajasta, vaan kunnianarvoisa Turun tuomiokapituli on tämän takia antanut hiippakunnan kappalaisille käskyn kokoontua kunkin omassa rovastikunnassaan seurakunnan paimenten kanssa ja silloin ilmoittaa, haluavatko he lähettää erityisen edustajansa valtiopäiville ja kenet he siinä tapauksessa haluaisivat edustajaksi nimitettävän. Tällä tavalla ja annettua käskyä noudattaen koko hiippakunnan kappalaiset ovat ilmaisseet kantansa paitsi ne 45, jotka ovat olleet poissa eivätkä siis ole vastanneet kysymykseen myöntävästi eivätkä kieltävästi ja ovat näin[2] menettäneet puhevaltansa ja joutuvat joka tapauksessa tyytymään läsnä olleiden päätökseen. Lieneehän käsittämätön ajatus, että poissa olleet voitaisiin lukea minkään äänestyspäätöksen kannattajiin tai vastustajiin. Läsnä olleista 60 on jättänyt asiansa suuresti kunnioitetun herra piispan98 hoitoon ja siis vastannut esitettyyn kysymykseen kieltävästi. Sen sijaan 84 on pyytänyt oikeutta oman edustajan lähettämiseen ja ovat siis huomattava enemmistö ensiksi mainittuihin verrattuna, joten kysymys on sääntöjen mukaisesti oikein ratkaistu.
Vastattaessa kysymykseen henkilöstä näyttää taas selvältä, että kun olen saanut 62 ääntä ja muut äänet ovat hajaantuneet useille henkilöille, minulla on puolellani kiistaton enemmistö hiippakunnassa.
Vaikka asia on näin selvitetty, haluan hetkeksi luopua saamastani oikeudesta ja tarkastella toiselta näkökannalta kysymystä, voisiko Pohjanmaan kappalaisilla olla sääntöjen mukaan oikeus saada erikseen oma edustajansa.
Sääntöjen 6. pykälässä sanotaan nimenomaisesti, että jos jotkin hiippakunnan papiston jaostot ovat erikseen valtuuttaneet ja ylläpitäneet omia valtiopäivämiehiään, tämä menettely voi edelleen jatkua samalla tavalla;99 ja koska tässä pykälässä ei aseteta[3] kappalaisia poikkeusasemaan, saman varauksen täytyy kaikkien tulkintasääntöjen mukaan päteä heidänkin kohdallaan, koska lakien tulkinta ei saa olla mielivaltaista.
Kun kunnianarvoisa sääty nyt armollisesti palauttaa mieleensä, että Pohjanmaan kappalaiset ovat vuodesta 1727 saakka, jolloin kappalaisille suotiin tämä oikeus omaan edustajaan,100 kustantaneet useimmille valtiopäiville oman edustajansa kenenkään siitä valittamatta ja että tämä hiippakunnan osa eroaa kaikista muista Ruotsin valtakunnan hiippakunnista juuri kappalaisten osalta siten, että he kokoontuvat erillisiin synodaalikokouksiinsa eivätkä näin ollen koskaan tapaa hiippakunnan eteläosan kappalaisia101 tai pääse neuvottelemaan heidän kanssaan, kunnianarvoisa sääty havaitsee, että 2. pykälässä kappalaisille yleensä säädetty valintamenettely102 ja asiasta sopiminen hiippakunnan synodaalikokouksessa ei lainkaan sovellu Pohjanmaan tapaukseen, joten sikäläiset kappalaiset on sisällytettävä edellä esitetyn nimenomaisen ja luonteeltaan yleisen poikkeussäännön piiriin, jotta he eivät kokonaan menettäisi tätä kalleinta oikeuttaan.
Kun nyt samalla otan huomioon Pohjanmaan ja hiippakunnan eteläosan kappalaisten oikeuksien eron ja ensiksi mainittujen merkittävät edut[4] jälkimmäisten etuihin verrattuna, mistä voi aiheutua eturistiriitoja heidän välilleen, ja vaikka hiippakunnan eteläosasta valittu edustaja tuskin suhtautuisi suorastaan karsaasti meidän oikeuksiimme, hän kuitenkin voisi jättää Pohjanmaan kappalaisten oikeuksien valvonnan vähemmälle, havaitsen selvästi, että kunnianarvoisa sääty on tämän poikkeuksen hyväksyessään myös täydellisesti säilyttänyt Pohjanmaan kappalaisten sekä kohtuuden mukaisen että vanhan ja tarpeellisen oikeuden omaan valtiopäivämieheen.
Jos nyt vielä jatkaakseni haluaisin vastoin näitä mielestäni kumoamattomia perusteita myöntää, ettei valtuutukseni valtiopäiväedustajaksi olisi sääntöjen mukainen, tiedän kuitenkin varmasti, että valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat näillä valtiopäivillä täysin kumonneet sen kaikilta osilta, joita ei perustuslaeissa ole säädetty. Lisäksi kunnianarvoisa sääty on toteuttanut saman kumoamisen taannehtivastikin eli ennen sen kumoamista tapahtuneiden vaalien osalta, minkä selvästi näen siitä, että kunnianarvoisa sääty on ottanut vastaan muutamia täysin vastoin mainittuja sääntöjä valtiopäiville valittuja ja valtuutettuja ylimääräisiä edustajia. Niinpä esimerkiksi Göteborgin hiippakunnasta ei valtiopäiville pitäisi sääntöjen[5] mukaan saapua useampia edustajia kuin kolme, mihin määrään, huomattakoon, sisältyy piispa tai hiippakunnan valtuuttama edustaja, mutta kunnianarvoisa sääty on siitä huolimatta nähnyt oikeaksi hyväksyä täysin vastoin mainitujen sääntöjen rajoitusta tapahtuneen kolmen edustajan valinnan piispan lisäksi. En siis voi olla väärässä tässä asiassa; sillä ellei piispoja olisi luettu tähän määrättyyn edustajien lukuun itseoikeutettuina valtiopäivämiehinä, puuttuisi vaadittu määrä useimmista hiippakunnista ja silloin säädyn kiinteäksi säädetty jäsenmäärä kasvaisi 15 ylimääräisellä edustajalla kappalaisia tähän määrään laskematta.
Kun kunnianarvoisa sääty siis ei voi menetellä asiassa monin eri tavoin ja hyväksyä toisessa tapauksessa vastoin sääntöjä suoritetun valtiopäivämiesten vaalin ja kumota sen toisessa tapauksessa juuri samojen sääntöjen perusteella, olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka valintani valtiopäivämieheksi olisikin sääntöjen vastainen, tämä ristiriita ei missään tapauksessa voi olla syy, jonka takia minut suljettaisiin kunnianarvoisan säädyn ulkopuolelle.
Mitä taas jälkimmäiseen huomautukseen tulee, siis siihen, että minut on äänestetty pois kunnianarvoisan säädyn jäsenyydestä ja että tämän päätöksen pitäisi yltää myös näille valtiopäiville,103 olen kyllä kuullut tästä puhuttavan, mutta sitä ei ole millään tavoin[6] ilmoitettu minulle eikä minun valitsijoilleni. Jos asia nyt todella näin on, minun on tällöin nöyrästi muistutettava, että vaikka tuollaisia ulkopuolelle sulkemisia, jotka yltävät seuraaville valtiopäiville asti, onkin toisinaan tapahtunut korkeasti kunnioitetun ritariston ja aatelin piirissä, missä sukujen päämiehet ovat itseoikeutettuja valtiopäivämiehiä, tällaisesta ei ole kuultukaan niissä säädyissä, joihin edustajat valitaan vaalien kautta, koska se ei koske ainoastaan ulos äänestettyjen oikeuksia, vaan tietyllä tavalla rajoittaa myös vaaleihin osallistuvien valtakunnan alamaisten mahdollisuuksia antaa luottamuksensa sille, jolle he muussa tapauksessa haluaisivat sen antaa mieluummin kuin muille.
En häpeä rikosta, jonka takia minut silloin äänestettiin ulos. En voi moittia itseäni mistään sen suhteen, mutta varmaankin moittisin, jos olisin häpeällisesti pelännyt ihmisiä ja antanut taivutella itseni salaamaan ajatukseni ja näyttäisin arvottoman vaikenemiseni takia yleisön silmissä osasyylliseltä niihin isänmaamme surullisiin kohtaloihin, jotka silloin ennalta näin ja ilmoitin ja jotka ovat nyt osaksemme tulleet.
Iloitsen siitä, että rikostani luetaan kaikkialla valtakunnassa104 ja että totuus, jota olen pitänyt johtotähtenäni, on hankkinut minulla suuren määrän aivan tuntemattomia suosijoita ja ystäviä, joiden joukossa minulla on kunnia[7] arvostaa myös useita kunnianarvoisan säädyn jäseniä.
Politiikassa ei voi olla rikos ajatella, miten isänmaa olisi pelastettava. Ei ole rikos merkitä muistiin ajatuksiaan. Kunnianarvoisa sääty tarkasti ne valtuuttamiensa edustajien välityksellä. Sääty hyväksyi niiden painattamisen, sääty vahvisti antamansa painoluvan, sääty luki kirjoitukseni painettuna, ennen kuin yhtään sen kappaletta myytiin, eikä esittänyt huomautuksia; muutamaa päivää myöhemmin se kuitenkin ilmoitti, että olin menettänyt sen luottamuksen.105
Kun nyt siis olen saanut toisaalta esittää valitsijoitteni oikeudet ja toisaalta syyttömyyteni, jätän aivan tyynesti itseni kunnianarvoisan säädyn ratkaisun varaan, kun näen, että asiaani käsittelee jumalanpelostaan, herkästä omastatunnostaan ja hyveellisyydestään kautta valtakunnan hyvin tunnettu sääty, joka on valinnut keskuudestaan parhaat miehet tekemään täällä valtakunnan ja kansalaisten oikeuksia koskevia päätöksiä, miehet, jotka eivät koskaan luovu totuudesta, kohtuudesta eivätkä oikeudenmukaisuudesta, joita ei ylipuhumalla voida johtaa harhaan ja joiden keskuudessa puolueellisuus ja henkilöiden suosinta tai syrjintä eivät koskaan saa jalansijaa, ja miehet, jotka tämän ohella ovat sekä yhteisesti että yksityisesti osoittaneet minulle sangen suurta suosiollisuutta.[8]
Vieläkin enemmän minua kuitenkin ilahduttaa se, etten voi omassa mielessäni moittia itseäni mistään pahasta ja että siitä riippumatta, mitä huhuja kateelliset voisivat minusta levitellä, kukaan ei kuitenkaan voi asiallisin perustein syyttää minua mistään, joten millaisen päätöksen kunnianarvoisa sääty tekeekin, kukaan kuolevainen ei kuitenkaan voi riistää minulta sitä tyydytystä, jonka rauhallinen omatunto aina ihmiselle suo, eikä nauttimaani rehellisten kansalaisten horjumatonta luottamusta.
Eniten iloa minulle kuitenkin tuottaa järkkymätön luottamukseni Kaikkivaltiaan viisaaseen johdatukseen ja kaitselmukseen kaikessa, mitä minulle voi tapahtua, joten millaisen ratkaisun kunnianarvoisa sääty minun kohdallani ja minun veljieni oikeuksien suhteen tekeekin, se osoittautuu kaikkein parhaaksi minulle nyt ja tulevaisuudessa. Tätä lujaa luottamusta tuntien jättäydyn ilomielin kunnianarvoisan säädyn armoille nöyrästi pyytäen, että saan panna itse paperille tämän puheeni ja sitten kuulla kaiken, mikä jollakin tavoin koskee minua ja asiaani ja on kunnianarvoisassa säädyssä esiin tullut.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Göteborg Pohjanmaa Ruotsi Turku
Henkilöt: Mennander, Carl Fredrik Salvius, Lars
Raamatunkohdat:
Aiheet: