Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen asettamassa kalastusdeputaatiossa on ollut esillä seuraava aihe: missä määrin kalastukselle maksettavat tukipalkkiot ovat edelleen tarpeellisia? Mainittu deputaatio on katsonut tarpeelliseksi suositella korkea-arvoisille säädyille palkkioiden maksamista valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä Grönlannissa ja Davisinsalmessa1 jatkossakin. Mutta kun en ole havainnut niiden olevan valtakunnalle ja kansalaisille millään tavoin hyödyllisiä, en ole mitenkään voinut yhtyä tähän suositukseen. Päinvastoin olen katsonut, että kansalaisvelvollisuuteni on esittää vilpittömät ajatukseni tässä asiassa valtakunnan korkea-arvoisille ja korkeasti valistuneille säädyille ja alistaa ne säätyjen omaan kypsään harkintaan.
Tuet ovat yleisesti katsoen itse asiassa veronmaksua yhdeltä kansalaiselta toiselle. Tai myös eräänlainen rasitus kansalaiselle tietyssä asiassa, jotta hän voisi saada jonkin helpotuksen toisessa asiassa. Jälkimmäisessä tapauksessa on vain kyse siitä, että otetaan toisesta kädestä ja pannaan toiseen käteen. Jos esimerkiksi sillinsuolaaja maksaa yhden taalerin enemmän tullia suolasta kuin aiemmin ja hän saa kruunulta taalerin kolmasosan palkkiona jokaisesta suolaamastaan tynnyristä, niin tämä on turha operaatio, joka ei hyödytä mitään. Runsas vaivannäkö ja aikaavievät muodollisuudet vain tyrehdyttävät elinkeinon.
Mutta mitä aiempaan tapaan tulee, eli että kerätään rahasto kruunulta tai kansalaisilta ja jaetaan siitä tietyille henkilöille ja elinkeinonharjoittajille, niin on selvää että ne, jotka saavat tällaisesta rahastosta varoja, hyötyvät niistä kruunun ja kansalaisten kustannuksella, ja nämä taas kantavat verotaakan edellisten hyväksi.
En kuitenkaan kokonaan halua kiistää sellaisten keräysten hyödyllisyyttä valtakunnassa. Mielestäni niitä saa esiintyä ainoastaan silloin, kun varoja kerätään kukoistavalta, vähemmän tarpeelliselta ja vähemmän kannattavalta elinkeinolta uuden, tarpeellisemman ja hyödyllisemmän elinkeinon rohkaisemiseksi. Muuten käy kerran vielä niin, että saamme kulkea silkkivaatteissa tyhjin vatsoin ja ravita itsemme sillillä ilman leipää.
Petämme itseämme lähes kaikkialla sanoilla ”kansallinen voitto”2 ja väitämme, että vaikka työ ei olisi kannattavaa ilman yleisesti koottuja varoja, niin kansakunta kuitenkin saa siitä voittoa. Jos Ruotsin kaikki viljelykelpoinen maa olisi kaikkialla yhtä hoidettua kuin Hollannissa, jos maata ei enää olisi tarpeeksi rakentamista varten, vaan asuisimme proomuissa kuten Kiinassa, eikä maaseudulla enää olisi kannattavaa harjoittaa elinkeinoja, silloin voitaisiin tietyssä mielessä kutsua kansalliseksi voitoksi sitä, minkä väestön ylijäämä vähemmän kannattavassa elinkeinossa ansaitsee, vaikka tätä tukiessaan muut kansalaiset köyhtyvät. Mutta että meillä, jossa maa on kesannolla, ruukeissa ei ole seppiä, kangaspuut seisovat käyttämättöminä ja rannat ovat vailla kalastajia, tukipalkkioilla kannustetaan ja jopa ylläpidetään joitakin muita elinkeinoja, sen täytyy aina olla kansallista tappiota.
Vähäisinkin kansalainen, joka kaukaisessa nurkassaan hankkii itselleen ja perheelleen ravinnon työllään, säilyttää tai lisää aina kansallista voittoa niin kauan kuin hän pysyy työssään. Mutta heti kun hän ryhtyy harjoittamaan elinkeinoa, joka ei kannata ilman valtion apua, hänestä tulee rasite ja hän kasvattaa samassa määrin valtakunnan alijäämää. Tämä johtuu siitä, että hänen entinen työpanoksensa ei silloin ole käytettävissä kotona ja se korvautuu vain siinä määrin kuin hän todellisuudessa pystyy muualla ansaitsemaan. Loput hänen täytyy saada valtiolta ja tästä muodostuu vääjäämättä kansakunnalle tappiota. Se vaikea tilanne, jossa laitoksemme tässä suhteessa ovat, ja lähes koko Euroopassa omaksuttu ja hyväksytty virhearvio kansallisesta voitosta on isänmaani osalta minusta näyttänyt niin surkealta, että minun on ollut mahdoton peittää sitä koskeva huoleni valtakunnan korkea-arvoisilta säädyiltä.
Kun tarkastelen kalastuksen avustamiseksi osoitettua rahastoa, havaitsen että se rasittaa kansalaisia vuosittain noin 3 aikana, jolloin kruunu ja sen alamaiset taipuvat meitä painavien sisäisten onnettomuuksien alla. Näistä valtakunnan korkea-arvoiset säädyt saavat päivittäin mitä surullisimpia todisteita, kun kansalaiset välttämättä tarvitsevat jotakin lievennystä ja kruunu tarvitsee apua.
Minun tekee pahaa nähdä se huomattava velkatilanne, johon tämä kalastusrahasto on joutunut. Se johtuu rahaston riittämättömyydestä luvattujen tukipalkkioiden välittömään maksamiseen. Edellisten valtiopäivien jälkeen tulleet varat ovat vaivoin riittäneet sen velan maksamiseen, joka mainitulla rahastolla oli vuonna 1762. Mikäli rahasto jatkossa olisi yhtä suuri kuin se tähän asti on ollut, kuluvat sen varat seuraavien kuuden vuoden aikana pelkästään niiden tukipalkkioiden maksuun, joihin kalastusta ja vientiä harjoittavat jo nyt ovat oikeutettuja. Mikäli nyt annetaan joitakin asetuksia uusien tukipalkkioiden jakamisesta valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle, ei pelkästään avaudu uusi keino kasvattaa rahaston tasetta, vaan tätä kautta valtakunnan korkea-arvoiset säädyt joutuvat tietyllä tavalla pakosta ylläpitämään tätä rahastoa jatkossakin. Tähän on syynä se, että joku on perustanut liiketoimintansa suunnitelmat valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle lupaamien tukien varaan.
Seuraavaksi tarkastelen tämän rahaston hallintoa ja törmään niin erikoisiin seikkoihin, että en voi niistä hyvällä omallatunnolla vaieta valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen edessä.
On uskomatonta, miten paljon tämä on aiheuttanut tehtäviä, laskuja ja pöytäkirjoja kuninkaalliselle kauppakollegiolle, joka huolehtii siitä, että kaikki sujuisi oikeassa järjestyksessä. Tämä aiheuttaa neuvottomuutta virkamiehissä, jotka eivät näiden töiden lisäksi ehdi hoitaa muita tehtäviään. Viime vuosina suurin osa hallinnosta on ollut mainitun kuninkaallisen kollegion tiettyjen jäsenten alaisuudessa. Vuosittain tämä on aiheuttanut rahastolle 4 hopeataalerin kulut, mutta kaikki on kuitenkin ollut kuninkaallisen kollegion valvonnassa ja sen vastuulla. Virkamiehiä on työllistänyt, tosin vähäisellä palkalla, niin laaja ja rasittava työ, että he ovat vain vähän tai eivät lainkaan ole voineet huomioida muita velvollisuuksiaan kuninkaallisessa kollegiossa.
Paperinkulutus on näiden tehtävien takia kasvanut sadoilla, ellei tuhansilla seksterneillä5, ja muutamassa vuodessa on täyttynyt kokonainen arkisto. Mutta erityisesti minua kauhistuttaa, kun ajattelen niitä tuhansia kalastajien, pakkauksenvalvojien6 ja tarkastajien vannomia valoja7, joita on ohjeiden mukaan käytetty, tai paremminkin käytetty väärin, jopa niin pitkälle, että poika on vannonut isänsä tai palvelija isäntänsä rehellisyyttä.
Sivuutan tahallani kysymyksen siitä, ovatko maksetut tukipalkkiot päätyneet oikeisiin käsiin tai olisiko se edes mahdollista. Tästä asiasta deputaatio saanee tulevaisuudessa lähemmin lausua ajatuksensa. Se haitta, joka itse kalastukselle aiheutuu virkamiesten ja katsastajien toimista sekä muista muodollisuuksista, joihin kalastajien on alistuttava tukipalkkioiden takia, on niin merkittävä, että suurimmat kalastajat pitävät tukipalkkioita enemmän rasituksena kalastukselle kuin etuna. Kalastuksen kaltainen herkkä ja merkittävä elinkeino ei koskaan menesty vähäisenkään pakon alaisena. Mutta kun kalastaja on vaarassa joutua pakkauksenvalvojan vehkeilyn kohteeksi, suolavesi valuu hukkaan, hän ei pääse matkaan oikeaan aikaan ja joutuu täydessä sillilastissa ja hyvässä tuulessa odottamaan viidestä kahdeksaan päivää pakkauksenvalvojaa ja tarkastajaa, joka viinaryypyllä saadaan hyväksymään pilaantunut kala (mutta ellei ryyppyä tule, purkaa harminsa jonkun toisen hyvään tavaraan ja astioihin), eikä ulkomaalaista saada hyväksymisleiman perusteella kelpuuttamaan pilaantunutta tavaraa, tästä kaikesta on sanottava, että se ei voi muuta kuin uuvuttaa ahkeran ja valppaan kalastajan.
Jos vielä tarkastelen itse valaanpyyntiä Shetlannissa ja Grönlannissa, jota deputaatio on erityisesti kannattanut esityksessään valtakunnan korkea-arvoisille säädyille, havaitsen siinäkin mitä suurimpia epäilyttäviä seikkoja.
On tunnettua, miten paljon Herran siunaama runsas sillikanta, joka nyt on hakeutunut Ruotsin rannikoille, on vetänyt työväkeämme puoleensa. Tämä on kaiketi suuri asia muiden elinkeinojen harjoittajille, mutta se on hyväksyttävä, kun siunaus on niin runsas. Mutta että nyt tukipalkkioilla samanaikaisesti kannustetaan joukko ihmisiä hylkäämään kotona tekemänsä kannattava työ, jota vastaan he voisivat puolet pienemmillä kustannuksilla, ajalla ja vaivalla ostaa yhtä paljon traania ja valaanluuta kuin Grönlannissa voivat saada, se on mielestäni täysin vahingollista valtakunnalle.
Erityisesti tässä nousee esiin se erikoinen seikka, että Hollanti, joka aiemmin hyvällä menestyksellä on harjoittanut tätä valaanpyyntiä, ja jolla on siihen kaikki tieto ja kokemus, nyt yleisesti valittaa valaiden puutetta Grönlannin vesillä. Tämän syyksi he ilmoittavat oman ja muiden kansakuntien liian ahkeran pyynnin. He ovat siksi vähentäneet valaanpyyntialustensa8 määrän 300:sta 150:een ja vähentävät vielä päivittäin niiden lukumäärää. Englanti, joka myös on merimahti ja sijaitsee lähempänä, on samasta syystä katsonut tarpeelliseksi lopettaa tämän valaanpyynnin. Sitä vastoin on valaita nykyään vuosittain näyttäytynyt Ruotsin rannikolla Göteborgin ja Bohusin läänissä ja niitä on satunnaisesti myös pyydetty. Miten ajattelematonta olisikaan, että me palkkioilla yrittäisimme kannustaa kalastusta, jota parhaimmat mestarit ovat joutuneet vähentämään ja kokonaan lopettamaan, kun meillä on kädet täynnä muita tehtäviä.
Mielestäni Ruotsi tekisi itsensä täysin naurunalaiseksi muiden kansakuntien silmissä, jos se jättäisi huomioimatta omille rannoillemme uivat valaat ja suurilla kustannuksilla ylläpitää huonosti kannattavaa kaupanalaa, vain voidakseen teeskennellä merivaltaa. Tähän lisään vielä hylkeet, joita on siunauksellisen runsaasti omissa merenlahdissamme, sen vahingon, jonka ne aiheuttavat muulle kalastuksellemme, ja sen hyödyn, jonka oma kalastuksemme niiden kautta saisi sekä sen vähäisen kustannuksen, joka niiden pyytämisestä aiheutuisi.
Tämä kaikki huomioiden en voi todeta muuta kuin että deputaatiolle ehdotetut valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä maksettavat tukipalkkiot ovat valtakunnalle mitä suurimmassa määrin vahingollisia. Tällaisten olosuhteiden vallitessa olen myös yrittänyt selvittää syntyperäisiltä hollantilaisilta, maksavatko valtiot siellä mitään tukipalkkioita sillin- tai valaanpyynnistä, ja olen saanut tietää, että muinaisista ajoista lähtien ei julkinen valta koskaan ole sellaisia tukipalkkioita tarjonnut. Erityisesti minua on kovin huolestuttanut se, että kotimaisen traanin vienti valtakunnasta on tietyllä hinnalla9 täysin kielletty10. Sen sijaan ulkomailta saatua viedään huomattavien tukipalkkioiden avulla.
Olen täysin tyytyväinen siihen ratkaisuun, jonka valtakunnan korkea-arvoiset säädyt suvaitsevat tässä asiassa tehdä, ja nöyrimmin varmistan että siitä tulee sellainen, joka välittömästi johtaa valtakunnan, ei pelkästään muutaman harvan kansalaisen, hyödyksi ja ahdingossa olevan isänmaamme avuksi.
Suom. VMP
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Baffininlahti Baffininsaari Davisinsalmi Englanti Eurooppa Grönlanti Göteborgin ja Bohusin lääni Hollanti Kiina Labradorinmeri Ruotsi Shetlanti
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: