[1]
Muistio uskonnonvapaudesta.
Laatinut Anders Chydenius, rovasti ja Kokkolan kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa Kuninkaallisessa kirjapainossa 1779.[2][3]
Jätetty kunnianarvoisalle pappissäädylle 11. tammikuuta 1779.
Luettu kunnianarvoisassa pappissäädyssä 18. tammikuuta 1779.
Nöyrä muistio.
Aikana, jolloin Ruotsin asukkaat lempeän ja viisaan kuninkaan hallitusvallan alaisina ovat melkeinpä ainoa täydellistä sisäistä ja ulkoista rauhaa nauttiva kansa Euroopassa, sydämemme voivat vain vuotaa verta niiden hirmuisten sotien, kauheuksien ja vainojen takia, jotka parhaillaan kiivaasti leviävät useissa maanosissa.
Voisiko siis mikään olla perustellumpaa, paremmin kaikkiin ihmisiin yleisesti kohdistuvan oikeamielisen kristillisen rakkauden sekä onnelliselle kansalle sopivan yksimielisyyden ja vapauden jalon hengen ja siunatun, mutta vähäväestöisen isänmaamme todellisen edun mukaista kuin se, että juuri tällaisessa tilanteessa avaisimme sylimme hellästi kaikille onnettomille, jotka jo ovat vailla tai tulevaisuudessa saattavat jäädä vaille turvaa isänmaassaan ja sen takia kaipaavat pääsyä jonnekin muualle saadakseen itselleen, vaimolleen ja lapsilleen sekä omaisuudelleen jonkinlaista turvaa väkivaltaa ja sortoa vastaan?
Kristillisen oppimme pilkkaajat, jotka hillittömässä ajatuksenvapaudessaan ovat yrittäneet repiä rikki koko Jumalan sanaan ja terveeseen järkeen perustuvan moraalioppimme, ovat niin meillä kuin muissakin valtakunnissa pyrkineet, vaikkakin usein perusteettomasti, mustamaalaamaan hengellistä säätyä pitäen sen suvaitsemattomuutta useissa tapauksissa pääsyynä ihmisyyden[4] polkemiseen sekä esteenä valtakuntien kasvulle ja vaurastumiselle. Eikö siis olisi kunnianarvoisan säädyn arvon mukaista juuri näin onnellisena aikana, kun valtakunnan säädyt ovat saaneet luovuttaa valtakunnan hallitsemisen taakan armollisen ja viisaan kuninkaansa harteille, ryhtyä tekemään työtä, jotta koko maailma voitaisiin saada vakuuttumaan siitä, miten innokkaasti Ruotsin valtakunnan papisto haluaa lempeydessä ja kärsivällisyydessä seurata päämiehensä, koko maailman Vapahtajan, suuriarvoista ja pyhää esimerkkiä?
Meillä on onni elää aikana, jona autuaallisen sisäisen rauhan vallitessa Kaitselmuksen lempeä käsi on suonut meille kuningashuoneessamme suuren siunauksen,1 joka herättää kaikkien sydämessä hartaan ilon lisäksi myös keskinäistä kilpailua laupeudentöiden ja jalojen tekojen aikaansaamisessa. Voisiko siis mikään hanke olla paremmin kunnianarvoisan säädyn arvon mukainen kuin että se omalta osaltaan työskentelisi voimakkaasti tällaisten siunattujen tavoitteiden hyväksi?
Hänen kuninkaallinen majesteettinsa on tässä tilanteessa osoittanut sydämensä lempeyttä monille Ruotsin rajojen sisäpuolella asuville kurjille ja onnettomille ihmisille armollisella, äskettäin julkaistulla armahdusplakaatillaan.2 Eikö siis kunnianarvoisalle säädylle olisi kunniaksi pyrkiä vaikuttamaan alamaisilla ehdotuksilla siihen, että Kuninkaallinen Majesteetti ulottaisi yleisen rauhanjulistuksen koskemaan myös sellaisia valtakunnan rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, jotka eivät ole menettäneet kansalaisoikeuksiaan paheellisen elämän takia, mutta ovat sorron ja vainon takia silti jääneet isänmaattomiksi? Näin Ruotsista voisi tulla heidän kaikkien kaipaamansa turvapaikka, ja he rakastaisivat meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme korkeata nimeä yhtä suuresti kuin kaikki hänen uskolliset alamaisensa sitä jo rakastavat.
Jokainen Ruotsin kansalainen tietää, miten auliisti hänen kuninkaallinen majesteettinsa osoittaa armeliaisuutta onnettomille, ja koska rakkaus ja laupeus ovat joka suhteessa niiden velvollisuutena, joiden käsiin pyhä saarnavirka on uskottu, ja koska meidän säätymme velvoitteena tässä tehtävässä todellakin on näyttää muille tietä hyvää esimerkkiä osoittamalla, ei kunnianarvoisan säädyn alamainen lausunto tästä asiasta suinkaan[5] jäisi vaille vaikutusta sellaiseen kuninkaaseen, joka suuressa jalomielisyydessään voi vain armollisen suopeasti suhtautua kaikkiin ehdotuksiin, jotka johtavat isänmaan menestykseen ja ihmissuvun pelastumiseen.
Synnyinmaamme tekee työtä yleisen väenpuutteen vallitessa: maanviljelijät valittavat pulaa työntekijöistä, tehtaista ja verstaista puuttuu käsityön taitajia, ja isäntien kuullaan yleisesti valittavan palkollisten korkeita palkkoja. Kestää kiistattomasti kauan, ennen kuin kaikki nämä puutteet voidaan täyttää syntyperäisillä Ruotsin alamaisilla. Eikö siis olisi oikea aika avata rajapuomit kerta kaikkiaan ja ottaa vastaan kansakuntaan uusia hyödyllisiä jäseniä, jotka lisäävät valtakunnan voimaa ja keventävät meidän taakkojamme?
Sellaiset virheelliset käsitykset, että harhaopit voitaisiin kitkeä omaatuntoa pakottamalla ja vainojen avulla, ovat Jumalan kiitos jo kauan sitten haihtuneet, ja juuri meidän evankelisen uskomme tunnustajat ovat etenkin Euroopan eteläisissä maissa olleet niiden kurjaakin kurjempia uhreja.
Kokemus ja kaikkien aikojen historia osoittavat vastaansanomattomasti, että lempeys, kärsivällisyys, valistaminen ja rauhallinen opetus ovat Jumalan siunaamina ainoat keinot, joilla voidaan oikealla tavalla käännyttää harhautuneita ihmisiä. Ja olkoon meistä kaikista Ruotsin valtakunnan papiston jäsenistä kaukana sellainen epäluottamus Jumalan ilmoitettuun sanaan ja pyhään evankeliseen oppiimme, että pelkäisimme sen millään tavoin järkkyvän, jos maahan voisi saapua joitakin muihinkin uskontokuntiin kuuluvia muukalaisia asettuakseen keskuuteemme asumaan eivätkä he heti haluaisi sitä omaksua, vaan hiljaisesti ja rauhallisesti palvoisivat iankaikkista ja kaikkivaltiasta Jumalaa, kaikkien meidän Isäämme, kukin oman vakaumuksensa mukaisesti. Eihän Tukholma todellakaan ole muuttunut kalvinilaiseksi, vaikka reformoidut ovat täällä jo useiden vuosien ajan pitäneet julkisia jumalanpalveluksiaan. Ei Tanska ole juutalainen, vaikka tämä onneton kansa elää siellä rauhassa ja käy julkisesti synagogissaan. Ei Preussi ole roomalaiskatolinen, vaikka katolilaiset ja kaikki muut vierasuskoiset saavat siellä vapaasti harjoittaa uskontoaan.[6]
Kaiken tämän huomioon ottaen pyydän nöyrimmin lupaa saada ehdottaa, että kunnianarvoisa sääty näkisi hyväksi yhteisesti muiden säätyjen kanssa alamaisesti suositella kuninkaalliselle majesteetille, että hänen kuninkaallinen majesteettinsa suvaitsisi armollisesti säätää:
1) että iästään, säädystään, sukupuolestaan tai uskontunnustuksestaan riippumatta kaikilla muukalaisilla, jotka tästä lähtien haluavat muuttaa Ruotsiin ja sen alaisiin maakuntiin asuakseen ja elättääkseen itsensä siellä kunniallisesti, olkoon tähän täysi vapaus, ainakin valtakunnan suurimmissa tapulikaupungeissa, ja heille luvataan kaikkein armollisimmin sama kuninkaallinen turva ja suojelus kuin kaikille muille Ruotsin valtakunnan alamaisille siitä päivästä lähtien, jona he vannovat uskollisuutta ja kuuliaisuutta kuninkaalliselle majesteetille, mikä voisi tapahtua sen kaupungin raastuvanoikeudessa, johon he ensimmäiseksi saapuvat. Ja tästä syystä ei rajapaikkakunnilla pitäisi millään tavoin vaikeuttaa maahanpääsyä passia vaatimalla, vaan olisi ainoastaan merkittävä luetteloihin, keillä on ollut passi ja keillä ei. Tätä kuninkaallisen majesteetin takaamaa suojelusta ei kuitenkaan pitäisi suoda sellaisille henkilöille, joista saataisiin tietyn ajan kuluessa heidän saapumisestaan varma tieto, että he ovat paenneet kotiseuduiltaan tehtyään törkeitä rikoksia.
2) että kuninkaallinen majesteetti takaisi kaikille maahan saapuville muukalaisille täydellisen omantunnonvapauden niin heille itselleen kuin heidän lapsilleen ja jälkeläisilleenkin sekä sen, että he saisivat häiritsemättä pitää omia jumalanpalveluksiaan hyviä tapoja noudattaen ja herättämättä pahennusta meidän omien seurakuntiemme keskuudessa, kuitenkin sillä mitä vakavimmin esitetyllä ehdolla, etteivät he yritä salaa eivätkä julkisesti johdattaa ketään luopumaan puhtaasta evankelisluterilaisesta opista syyllisen koko omaisuuden takavarikoinnin ja pysyvän maastakarkotuksen uhalla. Lisäksi määrätään, ettei valtakunnan perustuslain mukaan kukaan vierasuskoinen saa toimia missään virassa, ei korkeassa eikä alempiarvoisessa. Heidän avioliittoihinsa, heidän lastensa kastamiseen ja kasvatukseen liittyvät mahdolliset vaikeudet voitaisiin vähäisen järkeni mukaan parhaiten välttää, jos kaikki vierasuskoisten ja evankelisluterilaisten väliset avioliitot solmittaisiin meidän kirkollisten menojemme mukaisella vihkitoimituksella ja uskonnosta annettava säädös velvoittaisi antamaan kaikille heidän avioliitoissaan syntyville lapsille[7] meidän pappiemme suorittama kaste ja kasvattamaan heidät meidän evankeliseen oppiimme, ja heidän olisi pysyttävä meidän seurakunnissamme, kun taas kaikki sekä isän että äidin puolelta muihin uskontoihin syntyneet lapset saataisiin myös kasvattaa omaan uskontoonsa.
3) että kaikilla maahanmuuttajilla, niin muukalaisilla kuin aiemmin eri syistä maasta lähteneillä Ruotsin alamaisilla, olisi oikeus kaupungeissa ja maaseudulla, minne asettumiseen he vain saisivat asianmukaisen luvan, harjoittaa kenenkään siihen puuttumatta kukin sellaista käsityöammattia, elinkeinoa, taidetta tai tiedettä, jolla he voivat ja haluavat elättää itsensä ja perheensä, niiden säädösten ja määräysten mukaan, jotka kuninkaallinen majesteetti näkisi hyväksi antaa, mutta sitä vastoin heidän suoritettavakseen ei määrättäisi raskaampia maksuja kuin syntyperäiset Ruotsin alamaiset toiminnastaan maksavat.
Tällainen vapaakirja näyttäisi tuottavan kouriintuntuvia etuja.
Suuren kuninkaamme kallisarvoinen nimi herättäisi sen ansiosta kunnioitusta maailman useimpien kansojen keskuudessa. Kaikki ahdistetut, kaikki onnettomat siunaisivat hallitsijamme lempeyttä ja rientäisivät etsimään turvaa hänen siipiensä suojasta, ja valtakunta saisi muiden kansakuntien verisistä sodista mitä runsaimman sadon: suuren määrän työtä tekeviä kansalaisia. Maatalous, tehtaat ja käsityöammatit voitaisiin kohottaa korkeammalle tasolle, ja valtakuntaa rasittavat taakat tulisivat sen entisille asukkaille siedettävämmiksi, kun ne jaettaisiin useammille hartioille.
Silloin Ruotsi saisi myös iloiten nähdä monenmoisista syistä maasta poistuneiden, yhä isänmaataan kohtaan hellyyttä tuntevien lastensa palaavan joukoittain takaisin jakamaan ilon veljiensä kanssa ja nauttimaan kuningas Kustaa III:n onnellisen hallituskauden siunauksesta.
Asia ei myöskään ole uusi: viisaat hallitsijat ovat toki osanneet kartuttaa valtakuntansa voimaa ja arvostusta ottamalla vastaan tällaisia maahanmuuttovirtoja. Preussi ei[8] olisi ilman maahanmuuttoa koskaan kohonnut tuossa tuokiossa niin mahtavaksi kuningaskunnaksi. Toscanan suurherttuakunta, roomalaiskatolinen valtio, saa kiittää yleistä uskonnon- ja elinkeinojen vapautta nopeasta kasvustaan. Ranska, joka on edelleenkin syvällä katolisuuden orjuudessa, näyttää jo harkitsevan suvaitsevuuden osoittamista protestanteille, ja jopa kaukaisinkin maanosa3 on useita uskontoja suvaitsemalla vetänyt asukkaikseen tuhansia perheitä Euroopasta. Juuri nyt näyttäisi olevan Ruotsin kannalta oikea aika hankkia tuollainen siunattu saalis samanlaisen vapauden myöntämisellä.
Tuntien liikutusta lähimmäisiäni kohdanneiden onnettomuuksien takia ja haluten hartaasti edistää kotiseutuni kasvua ja voimaa olen mitä syvimmin pyhää ja evankelista oppiamme kunnioittaen esittänyt ajatukseni, jotka nöyrimmästi jätän kunnianarvoisan säädyn tarkan ja mitä kypsimmän harkinnan arvioitaviksi. Ja iloitsen siitä, että saan myös esittää ne lempeän kuninkaamme sangen valistuneen katseen tarkastettaviksi. Hänet Korkea Kaitselmus on todellakin tarkoittanut kaikkien sorrettujen siunatuksi suojelijaksi ja kohottamaan valtakuntansa suureksi ja tekemään alamaisensa onnellisiksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
Memorial, Angående Religions-Frihet.
Af Anders Chydenius, Probst och Kyrkoherde i Gamla-Carleby.
Stockholm, Trykt i Kongl. Tryckeriet, 1779. [2] [3]
Ing. i det Högw. Präste-Ståndet, den 11 Januarii 1779.
Upläst i det Högw. Präste-Ståndet, den 18 Januarii 1779.
Ödmiukt Memorial.
I en tid, då Sweriges inbyggare, under en Mild och Wis Konungs styrelse, äro nästan det enda folkslag i Europa, som niuter fullkomlig in- och utwärtes fred, kunna wåra hiertan ej annat än blöda öfwer de förskräckeliga krig, wederwärdigheter och förföljelser, som nu häftigt utbreda sig i flera werlds-delar.
Månne då någon ting kunde wara mera wälbetänkt, mera enligt med en rättskaffens4 Christelig kärlek för alla menniskor i gemen, mera instämmande med den ädla enighets- och frihets-anda, som anstår et sällt5 folk, och med wårt wälsignade men folkfattiga fäderneslands sanskyldiga interesse, än om wi just wid et sådant tilfälle med ömhet öpnade wåra armar emot alla de olyckeliga, som redan äro, eller framdeles kunna blifwa utan fristad i sina fädernesland, och derföre längtade någon annorstädes, at emot wåld och förtryck, för sig sielfwa, sina hustrur och barn och sin egendom, söka någon säkerhet?
Wår Christeliga Läras bespottare, som, genom sin tygellösa tankefrihet, sökt sönderslita all med Guds Ord och sundt förnuft instämmande Dygde-Lära,6 hafwa så i wårt som andra riken, fast ofta utan grund, sökt kasta på det Andeliga Ståndet en swart skugga af intolerance, såsom en hufwud-orsak, hwarigenom menniskligheten ofta blifwer förtram[4]pad, och rikens tilwäxt och förkofran hindrade. Månne det då ej wore Högwördiga Ståndet wärdigt, at just i en lyckelig tid, då Riksens Ständer fått öfwerlemna tyngden af Riks-Styrelsen på sin Nådiga och Wisa Konungs skuldror, arbeta derhän, at kunna öfwertyga hela werlden derom, huru nitiskt Swea Rikes Presterskap i mildhet och tolamod wilja efterfölja sin Hufwudmans, hela werldenes Frelsares, höga och heliga efterdöme?
Wi ege den lyckan, at lefwa i en tid, då under et sällt inwärtes lugn Försynens milda hand skänkt oss en stor wälsignelse i wårt Konunga-Hus,7 som upwäcker i allas hiertan, jemte en innerlig glädie, äfwen inbördes täflan til barmhertighets-werk och ädla gerningar; kunde då någon föresats wara Högwördige Ståndet wärdigare, än at med eftertryck äfwen för sin del arbeta på så wälsignade ändamål?
Hans Kongl. Maj:t har wid detta tilfälle öpnat Sit öma hierta för många uslingar och olyckeliga inom Sweriges Rikes gränsor, genom Sit Nådiga och nyligen utfärdade Pardons-Placat:8 Skulle det då icke pryda det Högwördiga Ståndet, at genom underdåniga förestälningar söka förmå Kongl. Maj:t at utbreda et Almänt Fredsbud til sådana medmenniskor äfwen utom Rikets gränsor, som, utan at genom laster hafwa förwerkat sina medborgerliga rättigheter, likwäl genom förtryck och förföljelser blifwit utan fädernesland? at Swerige kunde blifwa en efterlängtad fristad för dem alla, och wår Allernådigste Konungs höga Namn så älskadt af dem, som det redan är af alla Des trogna undersåtare.
Ingen Swensk medborgare är, som icke känner, huru redebogen9 Hans Kongl. Maj:t är, at förbarma Sig öfwer olyckeliga; och såsom kärlek och miskundsamhet10 i alla afseenden åligger dem, som hafwa sig det Heliga Prediko-Embetet ombetrodt, och det wisserligen är wårt Stånds skyldighet, at derutinnan förelysa andra med goda efterdömen, så skulle ock det Högwördiga Ståndets underdåniga ytrande i denna delen ingalun[5]da blifwa kraftlöst hos en Konung, Hwilkens höga ädelmod ej annat kan, än med Nådigt wälbehag anse alla de förslager, som leda til Fäderneslandets upkomst och mennisko-slägtets rädning.
Wår Fosterbygd arbetar under en almän folk-brist, hemmansbrukare klaga öfwer trångmål11 om arbetare, fabriker och werkstäder sakna slögdemän, och af husbönder höres et almänt rop om dyrlegt12 tienstefolk. Det drager ofelbart långt ut på tiden, innan alle desse brister kunna fyllas af infödda Swenska. Wore då icke rätta tiden inne, at på en gång öpna bomarna, och emottaga nyttiga medlemmar, at föröka Rikets styrka och lätta wåra bördor?
De fördomar äro, Gudi lof! länge sedan skingrade, at genom samwets-twång och förföljelser söka utrota willo-meningar, och hafwa just wåre Evangeliske Tros-bekännare, i synnerhet i de Södra Europeiska Länder, warit et mera än ömkeligit föremål för dem.
Erfarenheten och alla tiders Historier å daga lägga owedersägeligen, at under Guds wälsignelse äro mildhet, tolsamhet,13 uplysning och en saktmodig underwisning de enda medel, som rätteligen kunna omwända willfarande menniskor. Och ware långt ifrån oss alla, som utgöra Sweriges Rikes Presterskap, det misstroende til Guds Uppenbarade Ord och wår Heliga Evangeliska Lära, at wi skulle befara någon des rubning derigenom, om någre fremlingar, äfwen af andra Religioner, kunde inkomma, at ibland oss nedslå sina bopålar, om de icke genast wille den samma antaga, utan i stilhet och späkt,14 efter hwar sin öfwertygelse, skulle dyrka den Ewige och Alsmägtige Guden, alles wår Fader. Nej! icke är Stockholm blefwet Calvinistiskt, ehuru de Reformerte här i flera år haft sin offenteliga Gudstienst: icke är Dannemark Judiskt, fast detta osälla folket der lefwer i fred och besöker sina Synagogor offenteligen: icke är Preussen Romerskt Catholskt, fast desse och alle andre fremande Tros-förwanter der hafwa fri Religions-öfning.[6]
I anseende til alt detta utbeder mig ödmiukast om lof, at få föreslå, om icke Högwördige Ståndet, i samråd med de öfriga Respective Stånden, funne för godt, at hos Kongl. Maj:t i underdånighet anmäla, om icke Hans Kongl. Maj:t i Nåder täktes förordna:
1) At alle Fremlingar, af hwad ålder, stånd, kön, eller tros bekännelse de som helst wara måge, hwilke hädanefter wilja til Swerige och des underliggande Provincer inflytta, at derstädes bo och sig ärligen nära, skola dertil, åtminstone i Rikets större Stapelstäder, ega fullkomlig frihet, med allernådigste tilsägelse af samma Kongl. hägn och beskydd, som alle andre Sweriges Rikes undersåtare, ifrån den dag de Kongl. Maj:t tro och lydnad swärja,15 hwilket kunde ske wid Rådstufwu-Rätt i den första Stad, dit de worde ankommande: Och skulle fördenskul wid gränse-orterne icke göras minsta swårighet för pass,16 utan alenast annoteras,17 hwilke dermed warit föresedde eller icke. Dock borde denna Kongl. Maj:ts frid icke komma dem til godo, som inom någon wiss tid, efter sin ankomst, blefwe öfwertygade,18 at för grofwa brott wara från sina hemorter förrymde.
2) At alle inkommande Fremlingar skulle af Kongl. Maj:t försäkras om fullkomlig samwets-frihet för sig, sina barn och efterkommande, och at få ostörde, med sedighet och utan at få göra wåra infödde menigheter19 förargelse, idka hwar sin Gudstienst, dock med alfwarligaste förbehåll, at hwarken hemligen eller uppenbarligen söka förleda någon til affall ifrån den rena Evangeliska Lutherska Läran, wid wite af all des egendoms confiscation och ewärdelig landsflygtighet; såsom ock, at ingen af fremande Religion skal, enligt Rikets Grundlag, få der bekläda något högre eller lägre embete. Den swårighet, som kunde yppa sig wid deras giftermål, barna-dop och upfostran, skulle efter min ringa tanka bäst afhielpas, om alla ägtenskap emellan en fremande Religions-Förwant och en Evangelisk Luthersk skulle stadfästas med wigsel efter wåra Kyrko-Ceremonier, och det blefwe en nödwändighet, at alle af deras ägtenskap blifwande barn[7] skulle, enligt Religions-Stadgan, döpas af wåra Prester, och upfostras i wår Evangeliska Lära, och hålla sig til wår Församling; men alle å fäderne och möderne i annan Religion infödde finge ock upfostras i sin egen Religion.
3) At alle inflyttande, ware sig fremlingar, eller förr af hwarjehanda orsaker utflyttade Swenske, skulle hafwa lof, at i städer och på landet, ehwarest de kunna med wederbörligt tilstånd sig nedsätta, opåtalt idka hwar och en någon slögd, näring, konst eller wetenskap, som de kunna och wilja försörja sig och de sina med, efter de stadgar och ordningar Kongl. Maj:t skulle för godt finna at fastställa, och deremot ej betungas med swårare utlagor,20 än infödde Swenske i grund af sin handtering erlägga.
Förmonerne af et sådant fri-bref synas blifwa handgripelige.
Wår Store Konungs dyra Namn blefwe derigenom wördadt hos de fleste folkslag i werlden: alle trängde, alle olyckelige skulle wälsigna wår Regents mildhet, och skynda sig at söka skygd under Hans wingar, och Riket skörda af andra Nationers blodiga krig den rikaste bergning, som bestode i en myckenhet af arbetande medborgare. Jordbruk, Fabriker och Slögde-tilwerkningar kunde updrifwas til större högd, och Rikets tyngder, fördelte på fleras skuldror, blifwa des förra inbyggare drägeligare.
Då skulle ock Swerige med hugnad få se sina af hwarjehanda orsaker utflyttade barn, som ännu med ömhet tänka på sit fädernesland, hopetals komma tilbaka, at dela glädien med sina medbröder och skörda wälsignelse under Gustaf III. lyckeliga tidehwarf.
Saken är ej eller ny: Kloke Regenter hafwa wäl förstått, at genom sådana inflyttningar öka sit rikes styrka och anseende: Preussen hade al[8]drig i en hast utom dem blifwit så mägtigt Konungarike: Stor-Hertigdömet Toscana, en Romersk Catholsk Stat, leder ifrån en almän Religions- och Närings-frihet sin hastiga tilwäxt: Frankrike, som ligger så diupt under Catholska träldomen, synes redan wara omtänkt på tolerance emot Protestanterne: och sielfwe den aflägsnaste Werldsdelen21 har genom fördrag af flera religioner dragit många tusende familler ifrån Europa. Nu just tyckes tiden wara inne för Swerige, at äfwen genom lika frihet winna et så wälsignadt byte.
Rörd öfwer mina med-menniskors olyckor, och öm om min fosterbygds tilwäxt och styrka, har jag med den aldradiupaste wördnad för wår rena och Evangeliska Lära i upriktigaste wälmening ytrat mina tankar, dem jag allerödmiukast underkastar Högwördige Ståndets öma och mognaste granskning. Och det gläder mig at äfwen få lägga dem för wår milda Konungs högtuplysta ögon, som af Höga Försynen wisserligen är ämnad at blifwa et wälsignadt skydd för alla förtrykta, och at göra Sit Rike stort och Sina Undersåtare lyckeliga.
Anders Chydenius.
[1]
Muistio uskonnonvapaudesta.
Laatinut Anders Chydenius, rovasti ja Kokkolan kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa Kuninkaallisessa kirjapainossa 1779.[2][3]
Jätetty kunnianarvoisalle pappissäädylle 11. tammikuuta 1779.
Luettu kunnianarvoisassa pappissäädyssä 18. tammikuuta 1779.
Nöyrä muistio.
Aikana, jolloin Ruotsin asukkaat lempeän ja viisaan kuninkaan hallitusvallan alaisina ovat melkeinpä ainoa täydellistä sisäistä ja ulkoista rauhaa nauttiva kansa Euroopassa, sydämemme voivat vain vuotaa verta niiden hirmuisten sotien, kauheuksien ja vainojen takia, jotka parhaillaan kiivaasti leviävät useissa maanosissa.
Voisiko siis mikään olla perustellumpaa, paremmin kaikkiin ihmisiin yleisesti kohdistuvan oikeamielisen kristillisen rakkauden sekä onnelliselle kansalle sopivan yksimielisyyden ja vapauden jalon hengen ja siunatun, mutta vähäväestöisen isänmaamme todellisen edun mukaista kuin se, että juuri tällaisessa tilanteessa avaisimme sylimme hellästi kaikille onnettomille, jotka jo ovat vailla tai tulevaisuudessa saattavat jäädä vaille turvaa isänmaassaan ja sen takia kaipaavat pääsyä jonnekin muualle saadakseen itselleen, vaimolleen ja lapsilleen sekä omaisuudelleen jonkinlaista turvaa väkivaltaa ja sortoa vastaan?
Kristillisen oppimme pilkkaajat, jotka hillittömässä ajatuksenvapaudessaan ovat yrittäneet repiä rikki koko Jumalan sanaan ja terveeseen järkeen perustuvan moraalioppimme, ovat niin meillä kuin muissakin valtakunnissa pyrkineet, vaikkakin usein perusteettomasti, mustamaalaamaan hengellistä säätyä pitäen sen suvaitsemattomuutta useissa tapauksissa pääsyynä ihmisyyden[4] polkemiseen sekä esteenä valtakuntien kasvulle ja vaurastumiselle. Eikö siis olisi kunnianarvoisan säädyn arvon mukaista juuri näin onnellisena aikana, kun valtakunnan säädyt ovat saaneet luovuttaa valtakunnan hallitsemisen taakan armollisen ja viisaan kuninkaansa harteille, ryhtyä tekemään työtä, jotta koko maailma voitaisiin saada vakuuttumaan siitä, miten innokkaasti Ruotsin valtakunnan papisto haluaa lempeydessä ja kärsivällisyydessä seurata päämiehensä, koko maailman Vapahtajan, suuriarvoista ja pyhää esimerkkiä?
Meillä on onni elää aikana, jona autuaallisen sisäisen rauhan vallitessa Kaitselmuksen lempeä käsi on suonut meille kuningashuoneessamme suuren siunauksen,22 joka herättää kaikkien sydämessä hartaan ilon lisäksi myös keskinäistä kilpailua laupeudentöiden ja jalojen tekojen aikaansaamisessa. Voisiko siis mikään hanke olla paremmin kunnianarvoisan säädyn arvon mukainen kuin että se omalta osaltaan työskentelisi voimakkaasti tällaisten siunattujen tavoitteiden hyväksi?
Hänen kuninkaallinen majesteettinsa on tässä tilanteessa osoittanut sydämensä lempeyttä monille Ruotsin rajojen sisäpuolella asuville kurjille ja onnettomille ihmisille armollisella, äskettäin julkaistulla armahdusplakaatillaan.23 Eikö siis kunnianarvoisalle säädylle olisi kunniaksi pyrkiä vaikuttamaan alamaisilla ehdotuksilla siihen, että Kuninkaallinen Majesteetti ulottaisi yleisen rauhanjulistuksen koskemaan myös sellaisia valtakunnan rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, jotka eivät ole menettäneet kansalaisoikeuksiaan paheellisen elämän takia, mutta ovat sorron ja vainon takia silti jääneet isänmaattomiksi? Näin Ruotsista voisi tulla heidän kaikkien kaipaamansa turvapaikka, ja he rakastaisivat meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme korkeata nimeä yhtä suuresti kuin kaikki hänen uskolliset alamaisensa sitä jo rakastavat.
Jokainen Ruotsin kansalainen tietää, miten auliisti hänen kuninkaallinen majesteettinsa osoittaa armeliaisuutta onnettomille, ja koska rakkaus ja laupeus ovat joka suhteessa niiden velvollisuutena, joiden käsiin pyhä saarnavirka on uskottu, ja koska meidän säätymme velvoitteena tässä tehtävässä todellakin on näyttää muille tietä hyvää esimerkkiä osoittamalla, ei kunnianarvoisan säädyn alamainen lausunto tästä asiasta suinkaan[5] jäisi vaille vaikutusta sellaiseen kuninkaaseen, joka suuressa jalomielisyydessään voi vain armollisen suopeasti suhtautua kaikkiin ehdotuksiin, jotka johtavat isänmaan menestykseen ja ihmissuvun pelastumiseen.
Synnyinmaamme tekee työtä yleisen väenpuutteen vallitessa: maanviljelijät valittavat pulaa työntekijöistä, tehtaista ja verstaista puuttuu käsityön taitajia, ja isäntien kuullaan yleisesti valittavan palkollisten korkeita palkkoja. Kestää kiistattomasti kauan, ennen kuin kaikki nämä puutteet voidaan täyttää syntyperäisillä Ruotsin alamaisilla. Eikö siis olisi oikea aika avata rajapuomit kerta kaikkiaan ja ottaa vastaan kansakuntaan uusia hyödyllisiä jäseniä, jotka lisäävät valtakunnan voimaa ja keventävät meidän taakkojamme?
Sellaiset virheelliset käsitykset, että harhaopit voitaisiin kitkeä omaatuntoa pakottamalla ja vainojen avulla, ovat Jumalan kiitos jo kauan sitten haihtuneet, ja juuri meidän evankelisen uskomme tunnustajat ovat etenkin Euroopan eteläisissä maissa olleet niiden kurjaakin kurjempia uhreja.
Kokemus ja kaikkien aikojen historia osoittavat vastaansanomattomasti, että lempeys, kärsivällisyys, valistaminen ja rauhallinen opetus ovat Jumalan siunaamina ainoat keinot, joilla voidaan oikealla tavalla käännyttää harhautuneita ihmisiä. Ja olkoon meistä kaikista Ruotsin valtakunnan papiston jäsenistä kaukana sellainen epäluottamus Jumalan ilmoitettuun sanaan ja pyhään evankeliseen oppiimme, että pelkäisimme sen millään tavoin järkkyvän, jos maahan voisi saapua joitakin muihinkin uskontokuntiin kuuluvia muukalaisia asettuakseen keskuuteemme asumaan eivätkä he heti haluaisi sitä omaksua, vaan hiljaisesti ja rauhallisesti palvoisivat iankaikkista ja kaikkivaltiasta Jumalaa, kaikkien meidän Isäämme, kukin oman vakaumuksensa mukaisesti. Eihän Tukholma todellakaan ole muuttunut kalvinilaiseksi, vaikka reformoidut ovat täällä jo useiden vuosien ajan pitäneet julkisia jumalanpalveluksiaan. Ei Tanska ole juutalainen, vaikka tämä onneton kansa elää siellä rauhassa ja käy julkisesti synagogissaan. Ei Preussi ole roomalaiskatolinen, vaikka katolilaiset ja kaikki muut vierasuskoiset saavat siellä vapaasti harjoittaa uskontoaan.[6]
Kaiken tämän huomioon ottaen pyydän nöyrimmin lupaa saada ehdottaa, että kunnianarvoisa sääty näkisi hyväksi yhteisesti muiden säätyjen kanssa alamaisesti suositella kuninkaalliselle majesteetille, että hänen kuninkaallinen majesteettinsa suvaitsisi armollisesti säätää:
1) että iästään, säädystään, sukupuolestaan tai uskontunnustuksestaan riippumatta kaikilla muukalaisilla, jotka tästä lähtien haluavat muuttaa Ruotsiin ja sen alaisiin maakuntiin asuakseen ja elättääkseen itsensä siellä kunniallisesti, olkoon tähän täysi vapaus, ainakin valtakunnan suurimmissa tapulikaupungeissa, ja heille luvataan kaikkein armollisimmin sama kuninkaallinen turva ja suojelus kuin kaikille muille Ruotsin valtakunnan alamaisille siitä päivästä lähtien, jona he vannovat uskollisuutta ja kuuliaisuutta kuninkaalliselle majesteetille, mikä voisi tapahtua sen kaupungin raastuvanoikeudessa, johon he ensimmäiseksi saapuvat. Ja tästä syystä ei rajapaikkakunnilla pitäisi millään tavoin vaikeuttaa maahanpääsyä passia vaatimalla, vaan olisi ainoastaan merkittävä luetteloihin, keillä on ollut passi ja keillä ei. Tätä kuninkaallisen majesteetin takaamaa suojelusta ei kuitenkaan pitäisi suoda sellaisille henkilöille, joista saataisiin tietyn ajan kuluessa heidän saapumisestaan varma tieto, että he ovat paenneet kotiseuduiltaan tehtyään törkeitä rikoksia.
2) että kuninkaallinen majesteetti takaisi kaikille maahan saapuville muukalaisille täydellisen omantunnonvapauden niin heille itselleen kuin heidän lapsilleen ja jälkeläisilleenkin sekä sen, että he saisivat häiritsemättä pitää omia jumalanpalveluksiaan hyviä tapoja noudattaen ja herättämättä pahennusta meidän omien seurakuntiemme keskuudessa, kuitenkin sillä mitä vakavimmin esitetyllä ehdolla, etteivät he yritä salaa eivätkä julkisesti johdattaa ketään luopumaan puhtaasta evankelisluterilaisesta opista syyllisen koko omaisuuden takavarikoinnin ja pysyvän maastakarkotuksen uhalla. Lisäksi määrätään, ettei valtakunnan perustuslain mukaan kukaan vierasuskoinen saa toimia missään virassa, ei korkeassa eikä alempiarvoisessa. Heidän avioliittoihinsa, heidän lastensa kastamiseen ja kasvatukseen liittyvät mahdolliset vaikeudet voitaisiin vähäisen järkeni mukaan parhaiten välttää, jos kaikki vierasuskoisten ja evankelisluterilaisten väliset avioliitot solmittaisiin meidän kirkollisten menojemme mukaisella vihkitoimituksella ja uskonnosta annettava säädös velvoittaisi antamaan kaikille heidän avioliitoissaan syntyville lapsille[7] meidän pappiemme suorittama kaste ja kasvattamaan heidät meidän evankeliseen oppiimme, ja heidän olisi pysyttävä meidän seurakunnissamme, kun taas kaikki sekä isän että äidin puolelta muihin uskontoihin syntyneet lapset saataisiin myös kasvattaa omaan uskontoonsa.
3) että kaikilla maahanmuuttajilla, niin muukalaisilla kuin aiemmin eri syistä maasta lähteneillä Ruotsin alamaisilla, olisi oikeus kaupungeissa ja maaseudulla, minne asettumiseen he vain saisivat asianmukaisen luvan, harjoittaa kenenkään siihen puuttumatta kukin sellaista käsityöammattia, elinkeinoa, taidetta tai tiedettä, jolla he voivat ja haluavat elättää itsensä ja perheensä, niiden säädösten ja määräysten mukaan, jotka kuninkaallinen majesteetti näkisi hyväksi antaa, mutta sitä vastoin heidän suoritettavakseen ei määrättäisi raskaampia maksuja kuin syntyperäiset Ruotsin alamaiset toiminnastaan maksavat.
Tällainen vapaakirja näyttäisi tuottavan kouriintuntuvia etuja.
Suuren kuninkaamme kallisarvoinen nimi herättäisi sen ansiosta kunnioitusta maailman useimpien kansojen keskuudessa. Kaikki ahdistetut, kaikki onnettomat siunaisivat hallitsijamme lempeyttä ja rientäisivät etsimään turvaa hänen siipiensä suojasta, ja valtakunta saisi muiden kansakuntien verisistä sodista mitä runsaimman sadon: suuren määrän työtä tekeviä kansalaisia. Maatalous, tehtaat ja käsityöammatit voitaisiin kohottaa korkeammalle tasolle, ja valtakuntaa rasittavat taakat tulisivat sen entisille asukkaille siedettävämmiksi, kun ne jaettaisiin useammille hartioille.
Silloin Ruotsi saisi myös iloiten nähdä monenmoisista syistä maasta poistuneiden, yhä isänmaataan kohtaan hellyyttä tuntevien lastensa palaavan joukoittain takaisin jakamaan ilon veljiensä kanssa ja nauttimaan kuningas Kustaa III:n onnellisen hallituskauden siunauksesta.
Asia ei myöskään ole uusi: viisaat hallitsijat ovat toki osanneet kartuttaa valtakuntansa voimaa ja arvostusta ottamalla vastaan tällaisia maahanmuuttovirtoja. Preussi ei[8] olisi ilman maahanmuuttoa koskaan kohonnut tuossa tuokiossa niin mahtavaksi kuningaskunnaksi. Toscanan suurherttuakunta, roomalaiskatolinen valtio, saa kiittää yleistä uskonnon- ja elinkeinojen vapautta nopeasta kasvustaan. Ranska, joka on edelleenkin syvällä katolisuuden orjuudessa, näyttää jo harkitsevan suvaitsevuuden osoittamista protestanteille, ja jopa kaukaisinkin maanosa24 on useita uskontoja suvaitsemalla vetänyt asukkaikseen tuhansia perheitä Euroopasta. Juuri nyt näyttäisi olevan Ruotsin kannalta oikea aika hankkia tuollainen siunattu saalis samanlaisen vapauden myöntämisellä.
Tuntien liikutusta lähimmäisiäni kohdanneiden onnettomuuksien takia ja haluten hartaasti edistää kotiseutuni kasvua ja voimaa olen mitä syvimmin pyhää ja evankelista oppiamme kunnioittaen esittänyt ajatukseni, jotka nöyrimmästi jätän kunnianarvoisan säädyn tarkan ja mitä kypsimmän harkinnan arvioitaviksi. Ja iloitsen siitä, että saan myös esittää ne lempeän kuninkaamme sangen valistuneen katseen tarkastettaviksi. Hänet Korkea Kaitselmus on todellakin tarkoittanut kaikkien sorrettujen siunatuksi suojelijaksi ja kohottamaan valtakuntansa suureksi ja tekemään alamaisensa onnellisiksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
Memorial Regarding Freedom of Religion
By Anders Chydenius, Dean and Rector of Kokkola. Stockholm. Printed at the Royal Printing-Press, 1779.[2][3]
Submitted to the most Reverend Estate of Clergy on 11 January 1779. Read to the most Reverend Estate of Clergy on 18 January 1779.
At a time when the inhabitants of Sweden, under the rule of a gentle and wise King, are almost the only people in Europe to enjoy perfect internal and external peace, we cannot but be profoundly moved by the terrible wars, horrendous events and persecutions that are now rapidly spreading in several parts of the world.
Could anything then be more well advised, more in accord with a righteous Christian love for humankind as a whole, more suited to the noble spirit of unity and liberty that befits a fortunate nation and to the true interest of our blessed but underpopulated fatherland than that we, at just such a juncture, should tenderly open our arms to all those unfortunates who already are or may in future be deprived of a sanctuary in their native countries and therefore yearn to move elsewhere in search of some protection from violence and oppression for themselves, for their wives and children, and for their property?
Those who mock our Christian faith, who, by their unbridled freedom of thought, have sought to tear apart all moral philosophy that is consonant with the Word of God and with common sense, have both in this and other countries, though often without reason, sought to cast a dark shadow of intolerance over the Spiritual Estate as being a main cause of the frequent oppression of humanity[4] and the obstruction of the growth and improvement of countries. Would it not then be worthy of the most Reverend Estate if, precisely in an auspicious era, when the Estates of the Realm have been enabled to transfer the weight of the administration of the realm onto the shoulders of their gracious and wise King,25 it were able to persuade the whole world of the zeal with which the clergy of Sweden mildly and patiently desire to follow the elevated and holy example of their head, the Saviour of the whole world?
We are fortunate to live at a time when the gentle hand of Providence, during a period of blessed internal calm, has vouchsafed us a great blessing in our Royal Family, which awakens in all our hearts, in addition to heartfelt joy, a mutual emulation to accomplish works of charity and noble deeds; could any aim, then, be worthier of the most Reverend Estate than to likewise diligently strive on its own part towards such blessed ends?
His Royal Majesty has at this juncture opened his tender heart to many wretches and unfortunates within the borders of the Kingdom of Sweden by His gracious and recently issued Proclamation of Amnesty.26 Would it not then be an adornment to the most Reverend Estate if it were to seek to persuade His Majesty by humble representations to extend a General Decree of Peace to such fellow beings, even beyond the borders of the Kingdom, who, without having forfeited their civic rights through any vices, have nonetheless been deprived of a fatherland by oppression and persecutions, so that Sweden may become a longed-for refuge for them all and the lofty name of our Most Gracious King become as beloved to them as it already is to all his loyal subjects?
There is not a Swedish citizen who does not know how willing His Majesty is to show mercy to unfortunates. And, as love and compassion in all respects are incumbent upon those to whom the holy ministry of preaching has been entrusted, and as it is certainly the duty of our Estate to set a good example to others in that regard, a humble statement by the most Reverend Estate on this matter would also certainly not[5] fail to influence a King whose great magnanimity can only view with gracious pleasure every proposal that will promote the progress of the Fatherland and the salvation of humanity.
Our native land suffers from an overall deficit of population. Farmers complain about the shortage of labourers, factories and workshops lack craftsmen, and a general outcry is heard from masters regarding the expense of engaging servants. It will inevitably take a long time before native Swedes can satisfy all these deficiencies. Has not the right time arrived, then, to simultaneously lift the barriers and welcome useful people to increase the strength of the Kingdom and ease our burdens?
The prejudices that led to efforts to eradicate heterodox opinions by means of constraint of conscience and persecutions have, thank God, long since been dispelled, and it is precisely our Evangelical co-religionists,27 especially in the southern countries of Europe, who have been the most pitiable victims of such efforts.
Actual experience and universal history provide incontrovertible proof that, with the blessing of God, mildness, patience, enlightenment and gentle instruction are the only means by which people who have gone astray may truly be converted. And may any such lack of faith in God’s revealed Word and our holy Evangelical doctrine be banished from all of us who constitute the clergy of the Kingdom of Sweden that might cause us to fear some alteration in them merely because a few strangers might settle among us, including some of other religions, who, if they do not immediately accept our faith, quietly and peacefully worship the Eternal and Almighty God, our common Father, each according to his own conviction. No, Stockholm has not become Calvinist, although members of the Reformed Church have conducted public services here for several years. Denmark is not Jewish, although that unhappy people lives there in peace and publicly attends its synagogues. Prussia is not Roman Catholic,28 although these and all other foreign believers are free to practise their religion there.[6]
In view of all this, I most humbly request permission to propose that the most Reverend Estate, in consultation with the other respective Estates, would think fit to humbly propose to His Royal Majesty that he may graciously decree:
1 That all foreigners, of whatever age, civil status, sex or creed they may be, who hereafter wish to immigrate to Sweden and its subordinate provinces to reside there and support themselves by honest work, shall be entirely free to do so, at least in the larger staple towns of the Kingdom, with the most gracious assurance of the same royal patronage and protection as all other subjects of the Swedish Realm, from the day on which they swear allegiance to His Royal Majesty, which might be done in the Magistrates’ Court of the first town in which they arrive. And to that end not the slightest difficulty shall be imposed at the borders concerning passports, but it shall merely be recorded which of them have been provided with these and which not. However, the King’s peace shall not extend to those who, within a certain time after their arrival, are found to have fled their home countries because of serious crimes.
2 That all arriving foreigners shall be assured by His Royal Majesty of complete freedom of conscience for themselves, their children and descendants, and each be permitted to practise his own religion quietly and without being allowed to cause offence to our native communities, though with the strictest proviso that they neither secretly nor publicly seek to inveigle anyone into apostasy from the pure Evangelical Lutheran doctrine, on penalty of confiscation of all their property and permanent expulsion; as also, that no one of a foreign religion shall, in accordance with the constitution of the realm, be allowed to occupy any higher or lower office. The difficulties that may arise with regard to their marriages, infant baptisms and education would, in my humble opinion, be most advantageously overcome if all marriages between a follower of a foreign religion and an Evangelical Lutheran were sanctioned by a wedding according to our Church rituals, while it should be obligatory for all children that result from these marriages[7] to be baptized by our clergy in accordance with the Statute on Religion, be brought up in our Evangelical Faith and remain in our Congregation. But that all who are born into another religion on both their mother’s and their father’s side likewise be allowed to be brought up in their own religion.
3 That all immigrants, whether foreigners or Swedes who, for various reasons, have previously emigrated, shall be allowed, in town or country, wherever they are able to settle with the appropriate permission, to individually practise, without any restriction, some craft, trade, art or science by which they are able and willing to support themselves and their families in accordance with the statutes and regulations that His Royal Majesty shall think fit to promulgate, and that they shall not, on the other hand, be burdened with heavier imposts than native Swedes incur in pursuit of their occupation.
The advantages of such a charter of freedom would seem obvious.
The sacred name of our Great King would thereby come to be revered among most nations in the world. All who are oppressed, all unfortunates would bless the mildness of our Sovereign and hasten to seek shelter under His wings, and the Kingdom would gain a very rich harvest from the bloody wars of other nations that would consist of a multitude of working citizens. Agriculture, factories and craft production could be developed to a higher level and the burdens of the State, borne by a greater number of shoulders, become more tolerable for its previous inhabitants.
Sweden would then also have the pleasure of seeing those of its children who, for a variety of reasons, have emigrated, who still think with affection of their fatherland, returning in large numbers to share the joy with their brethren and reap the blessings of the felicitous era of Gustavus III.
Nor is this a new issue. Wise rulers have well understood how to increase the strength and reputation of their realms by such immigration. Prussia would never[8] have become such a powerful kingdom so rapidly without it. The Grand Duchy of Tuscany,29 a Roman Catholic state, owes its rapid progress to a general freedom of religion and commerce. France, which is so deeply in thrall to Catholicism, already appears to be considering toleration for Protestants, and even the remotest part of the world has, by tolerating various religions, attracted many thousands of families from Europe. At this precise moment the time appears to have come for Sweden to likewise win such blessed spoils by means of the same liberty.
Moved by the misfortunes of my fellow beings and concerned for the progress and strength of my native land, I have, with the most profound reverence for our pure and Evangelical faith and the sincerest good intentions, expressed my thoughts, which I most humbly submit to the careful and considered examination of the most Reverend Estate, and I rejoice to be allowed also to present them for the most enlightened scrutiny of our mild King, who is certainly destined by High Providence to become a blessed protector of all oppressed individuals and to make his Kingdom great and his subjects happy.
Anders Chydenius
[1]
Memorial, Angående Religions-Frihet.
Af Anders Chydenius, Probst och Kyrkoherde i Gamla-Carleby.
Stockholm, Trykt i Kongl. Tryckeriet, 1779. [2] [3]
Ing. i det Högw. Präste-Ståndet, den 11 Januarii 1779.
Upläst i det Högw. Präste-Ståndet, den 18 Januarii 1779.
Ödmiukt Memorial.
I en tid, då Sweriges inbyggare, under en Mild och Wis Konungs styrelse, äro nästan det enda folkslag i Europa, som niuter fullkomlig in- och utwärtes fred, kunna wåra hiertan ej annat än blöda öfwer de förskräckeliga krig, wederwärdigheter och förföljelser, som nu häftigt utbreda sig i flera werlds-delar.
Månne då någon ting kunde wara mera wälbetänkt, mera enligt med en rättskaffens30 Christelig kärlek för alla menniskor i gemen, mera instämmande med den ädla enighets- och frihets-anda, som anstår et sällt31 folk, och med wårt wälsignade men folkfattiga fäderneslands sanskyldiga interesse, än om wi just wid et sådant tilfälle med ömhet öpnade wåra armar emot alla de olyckeliga, som redan äro, eller framdeles kunna blifwa utan fristad i sina fädernesland, och derföre längtade någon annorstädes, at emot wåld och förtryck, för sig sielfwa, sina hustrur och barn och sin egendom, söka någon säkerhet?
Wår Christeliga Läras bespottare, som, genom sin tygellösa tankefrihet, sökt sönderslita all med Guds Ord och sundt förnuft instämmande Dygde-Lära,32 hafwa så i wårt som andra riken, fast ofta utan grund, sökt kasta på det Andeliga Ståndet en swart skugga af intolerance, såsom en hufwud-orsak, hwarigenom menniskligheten ofta blifwer förtram[4]pad, och rikens tilwäxt och förkofran hindrade. Månne det då ej wore Högwördiga Ståndet wärdigt, at just i en lyckelig tid, då Riksens Ständer fått öfwerlemna tyngden af Riks-Styrelsen på sin Nådiga och Wisa Konungs skuldror, arbeta derhän, at kunna öfwertyga hela werlden derom, huru nitiskt Swea Rikes Presterskap i mildhet och tolamod wilja efterfölja sin Hufwudmans, hela werldenes Frelsares, höga och heliga efterdöme?
Wi ege den lyckan, at lefwa i en tid, då under et sällt inwärtes lugn Försynens milda hand skänkt oss en stor wälsignelse i wårt Konunga-Hus,33 som upwäcker i allas hiertan, jemte en innerlig glädie, äfwen inbördes täflan til barmhertighets-werk och ädla gerningar; kunde då någon föresats wara Högwördige Ståndet wärdigare, än at med eftertryck äfwen för sin del arbeta på så wälsignade ändamål?
Hans Kongl. Maj:t har wid detta tilfälle öpnat Sit öma hierta för många uslingar och olyckeliga inom Sweriges Rikes gränsor, genom Sit Nådiga och nyligen utfärdade Pardons-Placat:34 Skulle det då icke pryda det Högwördiga Ståndet, at genom underdåniga förestälningar söka förmå Kongl. Maj:t at utbreda et Almänt Fredsbud til sådana medmenniskor äfwen utom Rikets gränsor, som, utan at genom laster hafwa förwerkat sina medborgerliga rättigheter, likwäl genom förtryck och förföljelser blifwit utan fädernesland? at Swerige kunde blifwa en efterlängtad fristad för dem alla, och wår Allernådigste Konungs höga Namn så älskadt af dem, som det redan är af alla Des trogna undersåtare.
Ingen Swensk medborgare är, som icke känner, huru redebogen35 Hans Kongl. Maj:t är, at förbarma Sig öfwer olyckeliga; och såsom kärlek och miskundsamhet36 i alla afseenden åligger dem, som hafwa sig det Heliga Prediko-Embetet ombetrodt, och det wisserligen är wårt Stånds skyldighet, at derutinnan förelysa andra med goda efterdömen, så skulle ock det Högwördiga Ståndets underdåniga ytrande i denna delen ingalun[5]da blifwa kraftlöst hos en Konung, Hwilkens höga ädelmod ej annat kan, än med Nådigt wälbehag anse alla de förslager, som leda til Fäderneslandets upkomst och mennisko-slägtets rädning.
Wår Fosterbygd arbetar under en almän folk-brist, hemmansbrukare klaga öfwer trångmål37 om arbetare, fabriker och werkstäder sakna slögdemän, och af husbönder höres et almänt rop om dyrlegt38 tienstefolk. Det drager ofelbart långt ut på tiden, innan alle desse brister kunna fyllas af infödda Swenska. Wore då icke rätta tiden inne, at på en gång öpna bomarna, och emottaga nyttiga medlemmar, at föröka Rikets styrka och lätta wåra bördor?
De fördomar äro, Gudi lof! länge sedan skingrade, at genom samwets-twång och förföljelser söka utrota willo-meningar, och hafwa just wåre Evangeliske Tros-bekännare, i synnerhet i de Södra Europeiska Länder, warit et mera än ömkeligit föremål för dem.
Erfarenheten och alla tiders Historier å daga lägga owedersägeligen, at under Guds wälsignelse äro mildhet, tolsamhet,39 uplysning och en saktmodig underwisning de enda medel, som rätteligen kunna omwända willfarande menniskor. Och ware långt ifrån oss alla, som utgöra Sweriges Rikes Presterskap, det misstroende til Guds Uppenbarade Ord och wår Heliga Evangeliska Lära, at wi skulle befara någon des rubning derigenom, om någre fremlingar, äfwen af andra Religioner, kunde inkomma, at ibland oss nedslå sina bopålar, om de icke genast wille den samma antaga, utan i stilhet och späkt,40 efter hwar sin öfwertygelse, skulle dyrka den Ewige och Alsmägtige Guden, alles wår Fader. Nej! icke är Stockholm blefwet Calvinistiskt, ehuru de Reformerte här i flera år haft sin offenteliga Gudstienst: icke är Dannemark Judiskt, fast detta osälla folket der lefwer i fred och besöker sina Synagogor offenteligen: icke är Preussen Romerskt Catholskt, fast desse och alle andre fremande Tros-förwanter der hafwa fri Religions-öfning.[6]
I anseende til alt detta utbeder mig ödmiukast om lof, at få föreslå, om icke Högwördige Ståndet, i samråd med de öfriga Respective Stånden, funne för godt, at hos Kongl. Maj:t i underdånighet anmäla, om icke Hans Kongl. Maj:t i Nåder täktes förordna:
1) At alle Fremlingar, af hwad ålder, stånd, kön, eller tros bekännelse de som helst wara måge, hwilke hädanefter wilja til Swerige och des underliggande Provincer inflytta, at derstädes bo och sig ärligen nära, skola dertil, åtminstone i Rikets större Stapelstäder, ega fullkomlig frihet, med allernådigste tilsägelse af samma Kongl. hägn och beskydd, som alle andre Sweriges Rikes undersåtare, ifrån den dag de Kongl. Maj:t tro och lydnad swärja,41 hwilket kunde ske wid Rådstufwu-Rätt i den första Stad, dit de worde ankommande: Och skulle fördenskul wid gränse-orterne icke göras minsta swårighet för pass,42 utan alenast annoteras,43 hwilke dermed warit föresedde eller icke. Dock borde denna Kongl. Maj:ts frid icke komma dem til godo, som inom någon wiss tid, efter sin ankomst, blefwe öfwertygade,44 at för grofwa brott wara från sina hemorter förrymde.
2) At alle inkommande Fremlingar skulle af Kongl. Maj:t försäkras om fullkomlig samwets-frihet för sig, sina barn och efterkommande, och at få ostörde, med sedighet och utan at få göra wåra infödde menigheter45 förargelse, idka hwar sin Gudstienst, dock med alfwarligaste förbehåll, at hwarken hemligen eller uppenbarligen söka förleda någon til affall ifrån den rena Evangeliska Lutherska Läran, wid wite af all des egendoms confiscation och ewärdelig landsflygtighet; såsom ock, at ingen af fremande Religion skal, enligt Rikets Grundlag, få der bekläda något högre eller lägre embete. Den swårighet, som kunde yppa sig wid deras giftermål, barna-dop och upfostran, skulle efter min ringa tanka bäst afhielpas, om alla ägtenskap emellan en fremande Religions-Förwant och en Evangelisk Luthersk skulle stadfästas med wigsel efter wåra Kyrko-Ceremonier, och det blefwe en nödwändighet, at alle af deras ägtenskap blifwande barn[7] skulle, enligt Religions-Stadgan, döpas af wåra Prester, och upfostras i wår Evangeliska Lära, och hålla sig til wår Församling; men alle å fäderne och möderne i annan Religion infödde finge ock upfostras i sin egen Religion.
3) At alle inflyttande, ware sig fremlingar, eller förr af hwarjehanda orsaker utflyttade Swenske, skulle hafwa lof, at i städer och på landet, ehwarest de kunna med wederbörligt tilstånd sig nedsätta, opåtalt idka hwar och en någon slögd, näring, konst eller wetenskap, som de kunna och wilja försörja sig och de sina med, efter de stadgar och ordningar Kongl. Maj:t skulle för godt finna at fastställa, och deremot ej betungas med swårare utlagor,46 än infödde Swenske i grund af sin handtering erlägga.
Förmonerne af et sådant fri-bref synas blifwa handgripelige.
Wår Store Konungs dyra Namn blefwe derigenom wördadt hos de fleste folkslag i werlden: alle trängde, alle olyckelige skulle wälsigna wår Regents mildhet, och skynda sig at söka skygd under Hans wingar, och Riket skörda af andra Nationers blodiga krig den rikaste bergning, som bestode i en myckenhet af arbetande medborgare. Jordbruk, Fabriker och Slögde-tilwerkningar kunde updrifwas til större högd, och Rikets tyngder, fördelte på fleras skuldror, blifwa des förra inbyggare drägeligare.
Då skulle ock Swerige med hugnad få se sina af hwarjehanda orsaker utflyttade barn, som ännu med ömhet tänka på sit fädernesland, hopetals komma tilbaka, at dela glädien med sina medbröder och skörda wälsignelse under Gustaf III. lyckeliga tidehwarf.
Saken är ej eller ny: Kloke Regenter hafwa wäl förstått, at genom sådana inflyttningar öka sit rikes styrka och anseende: Preussen hade al[8]drig i en hast utom dem blifwit så mägtigt Konungarike: Stor-Hertigdömet Toscana, en Romersk Catholsk Stat, leder ifrån en almän Religions- och Närings-frihet sin hastiga tilwäxt: Frankrike, som ligger så diupt under Catholska träldomen, synes redan wara omtänkt på tolerance emot Protestanterne: och sielfwe den aflägsnaste Werldsdelen47 har genom fördrag af flera religioner dragit många tusende familler ifrån Europa. Nu just tyckes tiden wara inne för Swerige, at äfwen genom lika frihet winna et så wälsignadt byte.
Rörd öfwer mina med-menniskors olyckor, och öm om min fosterbygds tilwäxt och styrka, har jag med den aldradiupaste wördnad för wår rena och Evangeliska Lära i upriktigaste wälmening ytrat mina tankar, dem jag allerödmiukast underkastar Högwördige Ståndets öma och mognaste granskning. Och det gläder mig at äfwen få lägga dem för wår milda Konungs högtuplysta ögon, som af Höga Försynen wisserligen är ämnad at blifwa et wälsignadt skydd för alla förtrykta, och at göra Sit Rike stort och Sina Undersåtare lyckeliga.
Anders Chydenius.
[1]
Muistio uskonnonvapaudesta.
Laatinut Anders Chydenius, rovasti ja Kokkolan kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa Kuninkaallisessa kirjapainossa 1779.[2][3]
Jätetty kunnianarvoisalle pappissäädylle 11. tammikuuta 1779.
Luettu kunnianarvoisassa pappissäädyssä 18. tammikuuta 1779.
Nöyrä muistio.
Aikana, jolloin Ruotsin asukkaat lempeän ja viisaan kuninkaan hallitusvallan alaisina ovat melkeinpä ainoa täydellistä sisäistä ja ulkoista rauhaa nauttiva kansa Euroopassa, sydämemme voivat vain vuotaa verta niiden hirmuisten sotien, kauheuksien ja vainojen takia, jotka parhaillaan kiivaasti leviävät useissa maanosissa.
Voisiko siis mikään olla perustellumpaa, paremmin kaikkiin ihmisiin yleisesti kohdistuvan oikeamielisen kristillisen rakkauden sekä onnelliselle kansalle sopivan yksimielisyyden ja vapauden jalon hengen ja siunatun, mutta vähäväestöisen isänmaamme todellisen edun mukaista kuin se, että juuri tällaisessa tilanteessa avaisimme sylimme hellästi kaikille onnettomille, jotka jo ovat vailla tai tulevaisuudessa saattavat jäädä vaille turvaa isänmaassaan ja sen takia kaipaavat pääsyä jonnekin muualle saadakseen itselleen, vaimolleen ja lapsilleen sekä omaisuudelleen jonkinlaista turvaa väkivaltaa ja sortoa vastaan?
Kristillisen oppimme pilkkaajat, jotka hillittömässä ajatuksenvapaudessaan ovat yrittäneet repiä rikki koko Jumalan sanaan ja terveeseen järkeen perustuvan moraalioppimme, ovat niin meillä kuin muissakin valtakunnissa pyrkineet, vaikkakin usein perusteettomasti, mustamaalaamaan hengellistä säätyä pitäen sen suvaitsemattomuutta useissa tapauksissa pääsyynä ihmisyyden[4] polkemiseen sekä esteenä valtakuntien kasvulle ja vaurastumiselle. Eikö siis olisi kunnianarvoisan säädyn arvon mukaista juuri näin onnellisena aikana, kun valtakunnan säädyt ovat saaneet luovuttaa valtakunnan hallitsemisen taakan armollisen ja viisaan kuninkaansa harteille, ryhtyä tekemään työtä, jotta koko maailma voitaisiin saada vakuuttumaan siitä, miten innokkaasti Ruotsin valtakunnan papisto haluaa lempeydessä ja kärsivällisyydessä seurata päämiehensä, koko maailman Vapahtajan, suuriarvoista ja pyhää esimerkkiä?
Meillä on onni elää aikana, jona autuaallisen sisäisen rauhan vallitessa Kaitselmuksen lempeä käsi on suonut meille kuningashuoneessamme suuren siunauksen,48 joka herättää kaikkien sydämessä hartaan ilon lisäksi myös keskinäistä kilpailua laupeudentöiden ja jalojen tekojen aikaansaamisessa. Voisiko siis mikään hanke olla paremmin kunnianarvoisan säädyn arvon mukainen kuin että se omalta osaltaan työskentelisi voimakkaasti tällaisten siunattujen tavoitteiden hyväksi?
Hänen kuninkaallinen majesteettinsa on tässä tilanteessa osoittanut sydämensä lempeyttä monille Ruotsin rajojen sisäpuolella asuville kurjille ja onnettomille ihmisille armollisella, äskettäin julkaistulla armahdusplakaatillaan.49 Eikö siis kunnianarvoisalle säädylle olisi kunniaksi pyrkiä vaikuttamaan alamaisilla ehdotuksilla siihen, että Kuninkaallinen Majesteetti ulottaisi yleisen rauhanjulistuksen koskemaan myös sellaisia valtakunnan rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, jotka eivät ole menettäneet kansalaisoikeuksiaan paheellisen elämän takia, mutta ovat sorron ja vainon takia silti jääneet isänmaattomiksi? Näin Ruotsista voisi tulla heidän kaikkien kaipaamansa turvapaikka, ja he rakastaisivat meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme korkeata nimeä yhtä suuresti kuin kaikki hänen uskolliset alamaisensa sitä jo rakastavat.
Jokainen Ruotsin kansalainen tietää, miten auliisti hänen kuninkaallinen majesteettinsa osoittaa armeliaisuutta onnettomille, ja koska rakkaus ja laupeus ovat joka suhteessa niiden velvollisuutena, joiden käsiin pyhä saarnavirka on uskottu, ja koska meidän säätymme velvoitteena tässä tehtävässä todellakin on näyttää muille tietä hyvää esimerkkiä osoittamalla, ei kunnianarvoisan säädyn alamainen lausunto tästä asiasta suinkaan[5] jäisi vaille vaikutusta sellaiseen kuninkaaseen, joka suuressa jalomielisyydessään voi vain armollisen suopeasti suhtautua kaikkiin ehdotuksiin, jotka johtavat isänmaan menestykseen ja ihmissuvun pelastumiseen.
Synnyinmaamme tekee työtä yleisen väenpuutteen vallitessa: maanviljelijät valittavat pulaa työntekijöistä, tehtaista ja verstaista puuttuu käsityön taitajia, ja isäntien kuullaan yleisesti valittavan palkollisten korkeita palkkoja. Kestää kiistattomasti kauan, ennen kuin kaikki nämä puutteet voidaan täyttää syntyperäisillä Ruotsin alamaisilla. Eikö siis olisi oikea aika avata rajapuomit kerta kaikkiaan ja ottaa vastaan kansakuntaan uusia hyödyllisiä jäseniä, jotka lisäävät valtakunnan voimaa ja keventävät meidän taakkojamme?
Sellaiset virheelliset käsitykset, että harhaopit voitaisiin kitkeä omaatuntoa pakottamalla ja vainojen avulla, ovat Jumalan kiitos jo kauan sitten haihtuneet, ja juuri meidän evankelisen uskomme tunnustajat ovat etenkin Euroopan eteläisissä maissa olleet niiden kurjaakin kurjempia uhreja.
Kokemus ja kaikkien aikojen historia osoittavat vastaansanomattomasti, että lempeys, kärsivällisyys, valistaminen ja rauhallinen opetus ovat Jumalan siunaamina ainoat keinot, joilla voidaan oikealla tavalla käännyttää harhautuneita ihmisiä. Ja olkoon meistä kaikista Ruotsin valtakunnan papiston jäsenistä kaukana sellainen epäluottamus Jumalan ilmoitettuun sanaan ja pyhään evankeliseen oppiimme, että pelkäisimme sen millään tavoin järkkyvän, jos maahan voisi saapua joitakin muihinkin uskontokuntiin kuuluvia muukalaisia asettuakseen keskuuteemme asumaan eivätkä he heti haluaisi sitä omaksua, vaan hiljaisesti ja rauhallisesti palvoisivat iankaikkista ja kaikkivaltiasta Jumalaa, kaikkien meidän Isäämme, kukin oman vakaumuksensa mukaisesti. Eihän Tukholma todellakaan ole muuttunut kalvinilaiseksi, vaikka reformoidut ovat täällä jo useiden vuosien ajan pitäneet julkisia jumalanpalveluksiaan. Ei Tanska ole juutalainen, vaikka tämä onneton kansa elää siellä rauhassa ja käy julkisesti synagogissaan. Ei Preussi ole roomalaiskatolinen, vaikka katolilaiset ja kaikki muut vierasuskoiset saavat siellä vapaasti harjoittaa uskontoaan.[6]
Kaiken tämän huomioon ottaen pyydän nöyrimmin lupaa saada ehdottaa, että kunnianarvoisa sääty näkisi hyväksi yhteisesti muiden säätyjen kanssa alamaisesti suositella kuninkaalliselle majesteetille, että hänen kuninkaallinen majesteettinsa suvaitsisi armollisesti säätää:
1) että iästään, säädystään, sukupuolestaan tai uskontunnustuksestaan riippumatta kaikilla muukalaisilla, jotka tästä lähtien haluavat muuttaa Ruotsiin ja sen alaisiin maakuntiin asuakseen ja elättääkseen itsensä siellä kunniallisesti, olkoon tähän täysi vapaus, ainakin valtakunnan suurimmissa tapulikaupungeissa, ja heille luvataan kaikkein armollisimmin sama kuninkaallinen turva ja suojelus kuin kaikille muille Ruotsin valtakunnan alamaisille siitä päivästä lähtien, jona he vannovat uskollisuutta ja kuuliaisuutta kuninkaalliselle majesteetille, mikä voisi tapahtua sen kaupungin raastuvanoikeudessa, johon he ensimmäiseksi saapuvat. Ja tästä syystä ei rajapaikkakunnilla pitäisi millään tavoin vaikeuttaa maahanpääsyä passia vaatimalla, vaan olisi ainoastaan merkittävä luetteloihin, keillä on ollut passi ja keillä ei. Tätä kuninkaallisen majesteetin takaamaa suojelusta ei kuitenkaan pitäisi suoda sellaisille henkilöille, joista saataisiin tietyn ajan kuluessa heidän saapumisestaan varma tieto, että he ovat paenneet kotiseuduiltaan tehtyään törkeitä rikoksia.
2) että kuninkaallinen majesteetti takaisi kaikille maahan saapuville muukalaisille täydellisen omantunnonvapauden niin heille itselleen kuin heidän lapsilleen ja jälkeläisilleenkin sekä sen, että he saisivat häiritsemättä pitää omia jumalanpalveluksiaan hyviä tapoja noudattaen ja herättämättä pahennusta meidän omien seurakuntiemme keskuudessa, kuitenkin sillä mitä vakavimmin esitetyllä ehdolla, etteivät he yritä salaa eivätkä julkisesti johdattaa ketään luopumaan puhtaasta evankelisluterilaisesta opista syyllisen koko omaisuuden takavarikoinnin ja pysyvän maastakarkotuksen uhalla. Lisäksi määrätään, ettei valtakunnan perustuslain mukaan kukaan vierasuskoinen saa toimia missään virassa, ei korkeassa eikä alempiarvoisessa. Heidän avioliittoihinsa, heidän lastensa kastamiseen ja kasvatukseen liittyvät mahdolliset vaikeudet voitaisiin vähäisen järkeni mukaan parhaiten välttää, jos kaikki vierasuskoisten ja evankelisluterilaisten väliset avioliitot solmittaisiin meidän kirkollisten menojemme mukaisella vihkitoimituksella ja uskonnosta annettava säädös velvoittaisi antamaan kaikille heidän avioliitoissaan syntyville lapsille[7] meidän pappiemme suorittama kaste ja kasvattamaan heidät meidän evankeliseen oppiimme, ja heidän olisi pysyttävä meidän seurakunnissamme, kun taas kaikki sekä isän että äidin puolelta muihin uskontoihin syntyneet lapset saataisiin myös kasvattaa omaan uskontoonsa.
3) että kaikilla maahanmuuttajilla, niin muukalaisilla kuin aiemmin eri syistä maasta lähteneillä Ruotsin alamaisilla, olisi oikeus kaupungeissa ja maaseudulla, minne asettumiseen he vain saisivat asianmukaisen luvan, harjoittaa kenenkään siihen puuttumatta kukin sellaista käsityöammattia, elinkeinoa, taidetta tai tiedettä, jolla he voivat ja haluavat elättää itsensä ja perheensä, niiden säädösten ja määräysten mukaan, jotka kuninkaallinen majesteetti näkisi hyväksi antaa, mutta sitä vastoin heidän suoritettavakseen ei määrättäisi raskaampia maksuja kuin syntyperäiset Ruotsin alamaiset toiminnastaan maksavat.
Tällainen vapaakirja näyttäisi tuottavan kouriintuntuvia etuja.
Suuren kuninkaamme kallisarvoinen nimi herättäisi sen ansiosta kunnioitusta maailman useimpien kansojen keskuudessa. Kaikki ahdistetut, kaikki onnettomat siunaisivat hallitsijamme lempeyttä ja rientäisivät etsimään turvaa hänen siipiensä suojasta, ja valtakunta saisi muiden kansakuntien verisistä sodista mitä runsaimman sadon: suuren määrän työtä tekeviä kansalaisia. Maatalous, tehtaat ja käsityöammatit voitaisiin kohottaa korkeammalle tasolle, ja valtakuntaa rasittavat taakat tulisivat sen entisille asukkaille siedettävämmiksi, kun ne jaettaisiin useammille hartioille.
Silloin Ruotsi saisi myös iloiten nähdä monenmoisista syistä maasta poistuneiden, yhä isänmaataan kohtaan hellyyttä tuntevien lastensa palaavan joukoittain takaisin jakamaan ilon veljiensä kanssa ja nauttimaan kuningas Kustaa III:n onnellisen hallituskauden siunauksesta.
Asia ei myöskään ole uusi: viisaat hallitsijat ovat toki osanneet kartuttaa valtakuntansa voimaa ja arvostusta ottamalla vastaan tällaisia maahanmuuttovirtoja. Preussi ei[8] olisi ilman maahanmuuttoa koskaan kohonnut tuossa tuokiossa niin mahtavaksi kuningaskunnaksi. Toscanan suurherttuakunta, roomalaiskatolinen valtio, saa kiittää yleistä uskonnon- ja elinkeinojen vapautta nopeasta kasvustaan. Ranska, joka on edelleenkin syvällä katolisuuden orjuudessa, näyttää jo harkitsevan suvaitsevuuden osoittamista protestanteille, ja jopa kaukaisinkin maanosa50 on useita uskontoja suvaitsemalla vetänyt asukkaikseen tuhansia perheitä Euroopasta. Juuri nyt näyttäisi olevan Ruotsin kannalta oikea aika hankkia tuollainen siunattu saalis samanlaisen vapauden myöntämisellä.
Tuntien liikutusta lähimmäisiäni kohdanneiden onnettomuuksien takia ja haluten hartaasti edistää kotiseutuni kasvua ja voimaa olen mitä syvimmin pyhää ja evankelista oppiamme kunnioittaen esittänyt ajatukseni, jotka nöyrimmästi jätän kunnianarvoisan säädyn tarkan ja mitä kypsimmän harkinnan arvioitaviksi. Ja iloitsen siitä, että saan myös esittää ne lempeän kuninkaamme sangen valistuneen katseen tarkastettaviksi. Hänet Korkea Kaitselmus on todellakin tarkoittanut kaikkien sorrettujen siunatuksi suojelijaksi ja kohottamaan valtakuntansa suureksi ja tekemään alamaisensa onnellisiksi.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[1]
Memorial Regarding Freedom of Religion
By Anders Chydenius, Dean and Rector of Kokkola. Stockholm. Printed at the Royal Printing-Press, 1779.[2][3]
Submitted to the most Reverend Estate of Clergy on 11 January 1779. Read to the most Reverend Estate of Clergy on 18 January 1779.
At a time when the inhabitants of Sweden, under the rule of a gentle and wise King, are almost the only people in Europe to enjoy perfect internal and external peace, we cannot but be profoundly moved by the terrible wars, horrendous events and persecutions that are now rapidly spreading in several parts of the world.
Could anything then be more well advised, more in accord with a righteous Christian love for humankind as a whole, more suited to the noble spirit of unity and liberty that befits a fortunate nation and to the true interest of our blessed but underpopulated fatherland than that we, at just such a juncture, should tenderly open our arms to all those unfortunates who already are or may in future be deprived of a sanctuary in their native countries and therefore yearn to move elsewhere in search of some protection from violence and oppression for themselves, for their wives and children, and for their property?
Those who mock our Christian faith, who, by their unbridled freedom of thought, have sought to tear apart all moral philosophy that is consonant with the Word of God and with common sense, have both in this and other countries, though often without reason, sought to cast a dark shadow of intolerance over the Spiritual Estate as being a main cause of the frequent oppression of humanity[4] and the obstruction of the growth and improvement of countries. Would it not then be worthy of the most Reverend Estate if, precisely in an auspicious era, when the Estates of the Realm have been enabled to transfer the weight of the administration of the realm onto the shoulders of their gracious and wise King,51 it were able to persuade the whole world of the zeal with which the clergy of Sweden mildly and patiently desire to follow the elevated and holy example of their head, the Saviour of the whole world?
We are fortunate to live at a time when the gentle hand of Providence, during a period of blessed internal calm, has vouchsafed us a great blessing in our Royal Family, which awakens in all our hearts, in addition to heartfelt joy, a mutual emulation to accomplish works of charity and noble deeds; could any aim, then, be worthier of the most Reverend Estate than to likewise diligently strive on its own part towards such blessed ends?
His Royal Majesty has at this juncture opened his tender heart to many wretches and unfortunates within the borders of the Kingdom of Sweden by His gracious and recently issued Proclamation of Amnesty.52 Would it not then be an adornment to the most Reverend Estate if it were to seek to persuade His Majesty by humble representations to extend a General Decree of Peace to such fellow beings, even beyond the borders of the Kingdom, who, without having forfeited their civic rights through any vices, have nonetheless been deprived of a fatherland by oppression and persecutions, so that Sweden may become a longed-for refuge for them all and the lofty name of our Most Gracious King become as beloved to them as it already is to all his loyal subjects?
There is not a Swedish citizen who does not know how willing His Majesty is to show mercy to unfortunates. And, as love and compassion in all respects are incumbent upon those to whom the holy ministry of preaching has been entrusted, and as it is certainly the duty of our Estate to set a good example to others in that regard, a humble statement by the most Reverend Estate on this matter would also certainly not[5] fail to influence a King whose great magnanimity can only view with gracious pleasure every proposal that will promote the progress of the Fatherland and the salvation of humanity.
Our native land suffers from an overall deficit of population. Farmers complain about the shortage of labourers, factories and workshops lack craftsmen, and a general outcry is heard from masters regarding the expense of engaging servants. It will inevitably take a long time before native Swedes can satisfy all these deficiencies. Has not the right time arrived, then, to simultaneously lift the barriers and welcome useful people to increase the strength of the Kingdom and ease our burdens?
The prejudices that led to efforts to eradicate heterodox opinions by means of constraint of conscience and persecutions have, thank God, long since been dispelled, and it is precisely our Evangelical co-religionists,53 especially in the southern countries of Europe, who have been the most pitiable victims of such efforts.
Actual experience and universal history provide incontrovertible proof that, with the blessing of God, mildness, patience, enlightenment and gentle instruction are the only means by which people who have gone astray may truly be converted. And may any such lack of faith in God’s revealed Word and our holy Evangelical doctrine be banished from all of us who constitute the clergy of the Kingdom of Sweden that might cause us to fear some alteration in them merely because a few strangers might settle among us, including some of other religions, who, if they do not immediately accept our faith, quietly and peacefully worship the Eternal and Almighty God, our common Father, each according to his own conviction. No, Stockholm has not become Calvinist, although members of the Reformed Church have conducted public services here for several years. Denmark is not Jewish, although that unhappy people lives there in peace and publicly attends its synagogues. Prussia is not Roman Catholic,54 although these and all other foreign believers are free to practise their religion there.[6]
In view of all this, I most humbly request permission to propose that the most Reverend Estate, in consultation with the other respective Estates, would think fit to humbly propose to His Royal Majesty that he may graciously decree:
1 That all foreigners, of whatever age, civil status, sex or creed they may be, who hereafter wish to immigrate to Sweden and its subordinate provinces to reside there and support themselves by honest work, shall be entirely free to do so, at least in the larger staple towns of the Kingdom, with the most gracious assurance of the same royal patronage and protection as all other subjects of the Swedish Realm, from the day on which they swear allegiance to His Royal Majesty, which might be done in the Magistrates’ Court of the first town in which they arrive. And to that end not the slightest difficulty shall be imposed at the borders concerning passports, but it shall merely be recorded which of them have been provided with these and which not. However, the King’s peace shall not extend to those who, within a certain time after their arrival, are found to have fled their home countries because of serious crimes.
2 That all arriving foreigners shall be assured by His Royal Majesty of complete freedom of conscience for themselves, their children and descendants, and each be permitted to practise his own religion quietly and without being allowed to cause offence to our native communities, though with the strictest proviso that they neither secretly nor publicly seek to inveigle anyone into apostasy from the pure Evangelical Lutheran doctrine, on penalty of confiscation of all their property and permanent expulsion; as also, that no one of a foreign religion shall, in accordance with the constitution of the realm, be allowed to occupy any higher or lower office. The difficulties that may arise with regard to their marriages, infant baptisms and education would, in my humble opinion, be most advantageously overcome if all marriages between a follower of a foreign religion and an Evangelical Lutheran were sanctioned by a wedding according to our Church rituals, while it should be obligatory for all children that result from these marriages[7] to be baptized by our clergy in accordance with the Statute on Religion, be brought up in our Evangelical Faith and remain in our Congregation. But that all who are born into another religion on both their mother’s and their father’s side likewise be allowed to be brought up in their own religion.
3 That all immigrants, whether foreigners or Swedes who, for various reasons, have previously emigrated, shall be allowed, in town or country, wherever they are able to settle with the appropriate permission, to individually practise, without any restriction, some craft, trade, art or science by which they are able and willing to support themselves and their families in accordance with the statutes and regulations that His Royal Majesty shall think fit to promulgate, and that they shall not, on the other hand, be burdened with heavier imposts than native Swedes incur in pursuit of their occupation.
The advantages of such a charter of freedom would seem obvious.
The sacred name of our Great King would thereby come to be revered among most nations in the world. All who are oppressed, all unfortunates would bless the mildness of our Sovereign and hasten to seek shelter under His wings, and the Kingdom would gain a very rich harvest from the bloody wars of other nations that would consist of a multitude of working citizens. Agriculture, factories and craft production could be developed to a higher level and the burdens of the State, borne by a greater number of shoulders, become more tolerable for its previous inhabitants.
Sweden would then also have the pleasure of seeing those of its children who, for a variety of reasons, have emigrated, who still think with affection of their fatherland, returning in large numbers to share the joy with their brethren and reap the blessings of the felicitous era of Gustavus III.
Nor is this a new issue. Wise rulers have well understood how to increase the strength and reputation of their realms by such immigration. Prussia would never[8] have become such a powerful kingdom so rapidly without it. The Grand Duchy of Tuscany,55 a Roman Catholic state, owes its rapid progress to a general freedom of religion and commerce. France, which is so deeply in thrall to Catholicism, already appears to be considering toleration for Protestants, and even the remotest part of the world has, by tolerating various religions, attracted many thousands of families from Europe. At this precise moment the time appears to have come for Sweden to likewise win such blessed spoils by means of the same liberty.
Moved by the misfortunes of my fellow beings and concerned for the progress and strength of my native land, I have, with the most profound reverence for our pure and Evangelical faith and the sincerest good intentions, expressed my thoughts, which I most humbly submit to the careful and considered examination of the most Reverend Estate, and I rejoice to be allowed also to present them for the most enlightened scrutiny of our mild King, who is certainly destined by High Providence to become a blessed protector of all oppressed individuals and to make his Kingdom great and his subjects happy.
Anders Chydenius
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Eurooppa Pohjois-Amerikka Preussi Ranska Ruotsi Tanska Tukholma
Henkilöt: Kustaa III Kustaa IV Adolf
Raamatunkohdat:
Aiheet: