Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Huomautuksia tapulikysymykseen

Huomautuksia tapulikysymykseen

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande i rikets norra provincer”1.

Jokin aika sitten Hesselbergin kirjapaino julkaisi tutkielman ”Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus”. Siinä tuodaan esiin tärkeimmät asiasta esitetyt väitteet ja vastataan niihin. Muutamaa viikkoa myöhemmin Grefingin kirjapaino julkaisi kirjasen ”Oförgripeliga tankar om fem nya stapel-städers inrättande i rikets norra provincer”, jossa puolestaan yritetään todistaa, että on oikeus ja kohtuus, että Tukholma saa lähes yksin käydä kauppaa norlantilaisten kanssa.

Kun lukee nämä julkaisut ja vertailee niitä, ei voi olla huomaamatta, että jälkimmäisen sisältö on lähes täydellisessä ristiriidassa edellisen kanssa. Jälkimmäisessä käytetään miltei yksinomaan niitä perusteluja, jotka edellisessä on tarkasteltu ja kumottu, mutta siinä esitettyjä vastakkaisia perusteluja ei kosketella ollenkaan.

Edellisen julkaisun tekijä uskaltautuu kaksintaisteluun vastustajansa kanssa valistuneen yleisön edessä. Jälkimmäisen tekijän joukot ovat puolestaan hajalla ja hän haluaa saada katsojat jälkeenpäin uskomaan voittoonsa, vaikka hän ei uskaltaudu kohtaamaan vastustajaa. Näyttää siltä, että hän on joko istunut niin syvissä mietteissä, ettei ole nähnyt eikä kuullut mitä asiassa on tapahtunut, vaikka vastakirjoitus on myynnissä kahdessa kirjakaupassa, vaikka siitä on ollut ilmoituksia lehdissä ja arvosteluja Lärda Tidningar -lehdessä ja vaikka se on jaettu kaikille neljälle säädylle. Tai sitten hän on pelännyt häviävänsä, jos laivat kävisivät lähitaisteluun, ja on pysytellyt rannan tuntumassa ja puolustautunut vain yhdeltä laidalta.

Kun vihollinen ei voi osua meihin, varovaisuus neuvoo säästämään kuulia ja ohjaamaan laivasto-osaston vapaille vesille. Mutta vain aivan pieni vähemmistö ymmärtää meritaistelun operaatiot oikein. Useimmat seisovat niin etäällä, etteivät erota niiden vaikutuksia, vaan panevat vain merkille, kuka ampui viimeisen tunnuslaukauksen, ja päättelevät sillä perusteella voittajan. Näyttää siis siltä ettei laukauksia kannata liian tarkkaan laskeskella, varsinkin jos niissä on ammuttu pelkät etupanokset, kun tämäkin riittää vakuuttamaan yleisön menestyksestä.

Jälkimmäisen kirjoituksen tekijä osoittaa sivuilla 5–10 meidän valistuneena aikanamme julkaistuista kuninkaallisista säädöksistä poimimillaan monilla sanoilla, kuinka kaupankäynnin perustan muutos ei järkyttäisi merkittävästi vain yleisön luottamusta, vaan samalla myös yhteistä hyvää. Hän näkyy kuitenkin unohtaneen, että niin valistunut kuin lähimenneisyytemme onkin yhtäältä ollut niille, jotka ovat itse saaneet olla valossa, toisaalta viime ajat ovat olleet äärimmäisen omanvoitonpyyteisiä. Minun on siis myönnettävä, että tässä esitetty arvovaltainen perustelu on yksi keveimmistä. Mitä tulee itse säädösten sanoihin, joilla nykyistä kaupan pakko­järjestystä kuvataan valtakunnalle edulliseksi, voin vain vakuuttaa, että yleisö olisi erittäin taipuvainen luottamaan niihin, jos se löytäisi tällaisia viehättäviä sanontoja vain kaupankäynnin järjestelmää koskevissa asetuksissa. Kun kuitenkin havaitsen, että perustetaan kupari- ja tervayhtiöitä, vekseli- ja suolakonttoreita jne. ja että niitä puolustetaan yhtä miellyttävin termein miten pitkälle tahansa, en enää tiedä mitä pitäisi oikein sanoa koko asiasta.

Mutta tähän on vielä vaikeampi uskoa, kun havaitsee, ettei yksikään kukoistava valtio maailmassa ole pannut kaupankäyntiään sellaisiin kahleisiin kuin me, eikä yksikään ole tehnyt siihen rajoituksia kärsimättä vahinkoa. Kaikkein vaikeimmaksi uskominen käy, kun tarkastelemme miten kahleet ovat vaikuttaneet meihin: siitä hetkestä lähtien, jolloin maa- ja tapulikaupunkien onneton erottelu synnytettiin ja ulkomaalaiset suljettiin satamistamme, tavaroiden ja väestön määrä alkoi vähetä ja metalliraha syöksyä ulos maasta. Tämä tahti jatkuu edelleen: meistä on tullut rahattomia, ­vaikka taskumme ovat täynnä rahan korvikkeita2, ja kauppiaistamme on tullut provision varassa toimivia ulkomaalaisen vähittäiskauppiaita.

Kun me tästä lähin puhumme nykyisestä kauppajärjestelmästämme, neuvoisin välttämään ”edullinen”-sanaa, tai jos sitä on pakko käyttää, lisättäköön sanaan etuliite ”epä-”.

Mitä sitten tulee yleisön luottamukseen, on selvää että jos Tukholman kauppiaat luulevat, että heille on luvattu ehdoitta se, mikä on tapahtunut selvin varauksin, he joutuvat uskossaan pettymään siinä tapauksessa, että kaupankäynnin vapaus muissa kaupungeissa lisääntyy. Mutta jos toisaalta oletamme Purjehdusvapauden sivuilla 17–23 toteennäytetyksi, että Tukholma on vääryydellä kerännyt korkoja maanmiehiltään ja edelleen sivuilla 8–12, että sen näin saama liian vahva asema saattaa koko vapautemme ja perustuslakimme vaaraan, ja eikö silloin hallitusmuodon toiseen pykälään3 perustuva yleisön luottamus mahtaisi horjua, elleivät valtakunnan muut kaupungit saisi tarvitsemaansa apua, kuten hallitusmuodon 51. pykälässä4 nimenomaan edellytetään? Uskon myös, että mainittu toinen pykälä on niin olennainen tekijä perustuslaissamme, että ilman sitä olisi vaikea tunnistaa esivaltaa ja alamaisia, puhumattakaan minkäänlaisesta yleisön luottamuksesta.

Kuningas Juhana rajoitti vuonna 1587 Norlannin ulkomaankauppaa kannustaakseen siten tukholmalaisia rakentamaan kivitaloja. Kun kaupunki on nyt rakennettu täyteen mitä komeimpia huoneistoja, ja tärkeät erityissyyt ovat siten lakanneet vaikuttamasta, väitetäänkin yleisön luottamuksen kärsivän, jos tämä kaupan rajoitus poistettaisiin.

Vuoden 1617 säädöksen perussyy on Norlannin kaupankäynnin kannalta ilmeinen: kun Ruotsi ja Venäjä solmivat samana vuonna Stolbovan rauhan, kuningas Kustaa II Adolf ajatteli tehdä rajaseudut vilkkaammiksi ja puolustuksen kannalta varmemmiksi määräämällä tapulikaupungeiksi Käkisalmen ja Pähkinälinnan, jotka sijaitsivat aika sopivasti voidakseen vetää Savon ja Karjalan kaupankäynnin näihin kaupunkeihin. Merkillistä on, että kun Venäjä pitää nyt hallussaan kyseisiä kaupunkeja ja muitakin alueita, ja naapuri imee näiden maakuntien ydinmehun, meidän halutaan edelleen kauppaoperaatioissamme noudattavan samaa suunnitelmaa. Käy vastaansanomattomasti niin, että mitä enemmän kaupankäyntiä estetään Pohjanlahden suuntaan, sitä enemmän kauppa siirtyy sisämaahan, sitä enemmän salakuljetus saa elinmahdollisuuksia ja sitä varmemmin Norja ja Venäjä voivat kehuskella markkinoillaan.

Muutoin Tukholman kaupunki rakentaa väittämänsä kahden niin pettävän perustelun varaan, että toinen kumoaa toisen. Yhtäältä sanotaan, että kaupunki kärsisi vapaammasta kaupankäynnistä, koska se menettäisi elintarvikkeita ja tarvitsemiaan puutavaroita. Toisaalta väitetään, etteivät ne kaupungit, joille annettaisiin vapaa purjehdusoikeus, voisi voittaa siinä mitään.

Kaupankäynti muistuttaa täsmälleen virtaa: vesi kulkee aina alaspäin, eikä kaupankäyntiä puolestaan ohjaa mikään muu kuin voitonhalu. Jos toiset kaupungit eivät pystyisi saamaan suurempaa voittoa purjehtimalla ulkomaille Tukholman sijasta, siinä tapauksessa purjehduskielto olisi yhtä tarpeeton kuin jos joku pantaisiin vartioimaan, ettei joki virtaa yläjuoksuun, tai jos Norrströmiin5 tehtäisiin kallis pato, jotta merivettä ei pääsisi Mälareniin eikä hukuttamaan sen rantojen asukkaita, ja toimenpide osoitettaisiin välttämättömäksi esittämällä perusteelliset todisteet siitä, että meressä on enemmän vettä kuin Mälarenissa.

Me kutsumme omaa aikaamme valistuneeksi, ja voidaanhan sellaista nimeä käyttää. Mutta on kyllä häpeämätöntä, että koko kansakunnalta halutaan kirkkaassa päivänvalossa kätkeä totuus. Väitetään, ettei tervaa ja lautoja pystytä milloinkaan viemään ilman rautaa, ja että rauta jää viemättä, ellei lautoja saa mukaan ahtaukseen. Mitä mieltä sinä olet, lukijani? Onko tämä uskottavaa? Norjassa valmistetaan vuosittain suunnilleen 24 000 kippuntaa kankirautaa, joka tulee kansakunnalle niin kalliiksi, ettei sitä voi edes viedä maasta, vaan kaikki joudutaan käyttämään Norjassa ja muissa Tanskan kruunulle kuuluvissa maakunnissa. Tästä syystä myös kaikki ulkomaisen raudan tuonti on kielletty. Kuitenkin Norjasta viedään lauta­tavaraa enemmän kuin Ruotsista. Sitä viedään useimpiin Euroopan satamiin eikä rautaa käytetä lainkaan paarlastina. Ja päinvastoin: Pietarista laivataan hyvin runsaasti rautaa käyttämättä lautoja ahtauksessa, ja jos lopulta sanon mielipiteeni suoraan, ei kunnon lautoja voi milloinkaan käyttää ahtauksessa raudan joukossa ilman että rauta kolhii ja pilaa laudat. Niinpä siihen tarkoitukseen käytetäänkin mieluummin halkoja. Eikö näiden salaisuuksien ole jo meidän valistuneena aikanamme päästävä päivänvaloon?

Huomaan kuitenkin, että tähän asiaan puuttuminen on liian arkaluontoista. Huudetaan yhteen ääneen: väitteet ovat perusteettomia. Vastaan siihen: olkoot. Olkoon sitten mahdotonta, että puutavaraa voisi yksinään viedä voitollisesti maasta. Olkoon yhtä mahdotonta, että Tukholma pystyisi myymään rautaa voitolla käyttämättä lautoja ahtauksessa. Mutta eikö olisi sentään huomattavasti helpompaa tilata Pohjanmaalta ja Länsipohjasta tarvittava määrä lautoja, joista tukholmalaisilla itsellään on pulaa, kuin hankkia Englannista ja muualta ulkomailta ruokatarvikkeita ja muita tavaroita. Kuten huomaamme, jälkimmäinen toiminta on mahdollista ilman asetusta, joten miksi edellinen ei olisi?

Viimeksi kuluneena vuonna eli 1764 Tukholmaan tuotiin ulkomailta 7 133 leiviskää läskiä, 1 046 hanhenrintaa, 2 422 1/2 tynnyriä suolalihaa, 291 leiviskää kuivattua lihaa, 4 038 metvurstia, 1 336 063 naulaa piimäjuustoa, 34 907 naulaa tuorejuustoa, 875 kinkkua, 19 476 leiviskää voita, 19 318 leiviskää talia sekä 84 riikintaalerilla häränkieliä, ja ilman mitään asetusta. Vuonna 1763 Ruotsiin tuotiin kahvipapuja 239 720 naulaa, viljaa ja jauhoja 414 484 7/16 tynnyriä, erilaisia viinejä yhteensä 15 339 1/2 aamia, sokeria 2 267 351 naulaa, tupakkaa 1 047 348 naulaa sekä silkkiä 13 106 naulaa, ja viime vuonna tuotiin kahvia 438 599 naulaa, viljaa 644 993 1/4 tynnyriä, viinejä 10 509 3/4 aamia, sokeria 3 017 175 naulaa, tupakkaa 1 196 556 naulaa sekä silkkiä 26 333 naulaa, eikä mikään laki velvoittanut ulkomaalaisia tuomaan niitä, paitsi voitonpyynti, joka on kaikessa kaupankäynnissä ainoa oikea ja todellinen kannustin. Sanopa nyt, lukijani, mikä on syynä tukholmalaisten kauppiaiden luonnottomaan epätoivoon, kun he pelkäävät sekä nääntyvänsä nälkään että paleltuvansa kuoliaaksi jos kansalaiset saavat vapaasti käydä kauppaa? Jos he ovat tosissaan, asiaa sopii valittaa, mutta elleivät ole, moisesta ei kannata pelästyä.

Tietääkseni ei ole säädöstä, joka määräisi Tukholman lähistöllä asuvan rahvaan varustamaan kaupungin puuastioilla, seuloilla ja luudilla, mutta siitä huolimatta näen joka päivä kuormakaupalla näitä tavaroita torilla. Millaista päänvaivaa tuottaisikaan, jos haluttaisiin osoittaa, paljonko niitä vuodessa menee kaupaksi Tukholmassa, ja kuinka uhkarohkeaa onkaan, että jätetään riippumaan talonpoikien vapaasta halusta, milloin he tuovat näitä tavaroita kaupunkiin ja kuinka paljon. Sitten osoitettaisiin, miten surkeilta kaikki talot ja kadut näyttäisivätkään, jos siistimiseen ei enää saisikaan luutia ja ruvettaisiin miettimään säädöstä tälle pienelle elinkeinonhaaralle. Jos Tukholmassa ei ole milloinkaan koettu näiden tavaroiden puutetta, silloin sitäkin varmasti ilmaantuisi.

”Oförgripeliga tankar” -kirjasen herra kirjoittaja haluaa sivulla 11 todistaa ostajien lukumäärän perusteella, ettei Norlannin kaupassa ole mitään pakkoa. Hän ei kuitenkaan huomaa sitä merkillepantavaa eroa, joka on vallalla ruokatarvikkeiden ja ulkomaille vietävien tavaroiden ostajien välillä. Edellisiä on suurin joukoin, mutta enin osa on niin köyhiä, ettei heillä ole varaa isompiin ostoihin, vaan he joutuvat ostamaan ruokakauppiailta pienissä erissä. Näin tämä kauppiaiden joukko suurimmaksi osaksi säätelee myös ruokatarvikkeittemme hintoja. Mutta sellaisia vientitavaroiden ostajia, joilla olisi kylliksi voimaa ja yritteliäisyyttä vaikuttaakseen näiden tavaroiden hintoihin, on vain vähän, korkeintaan 15–20. Sopii miettiä! Vuosittain vientiin menevät noin 200 laivalastillista ovat hyvin harvojen käsissä, ja kyseiset henkilöt ovat joka päivä tekemisissä keskenään. Millaista vapautta sellaisessa kaupankäynnissä voi odottaa? Tästä voi lukea enemmän Purjehdusvapauden sivuilta 27–33.

Mitä sitten tulee siihen yliotteeseen, jonka tekijä uskoo norrbottenilaisten saaneen kaupankäynnissään ja hänen tästä tekemiinsä johtopäätöksiin, hän ei mielestäni esitä asiassa kypsää harkintaa. Jos maassa ei lyödä metallirahaa eikä lasketa liikkeelle seteleitä, ja jos useampia tynnyreitä kultaa virtaa sieltä veroina takaisin meren taakse, silloin kaikkein väistämättömin seuraus väestölle on, että velka kruunulle lisääntyy vuosi vuodelta, oikeudet perintötiloihin menetetään ja tilat jäävät veronmaksukyvyttömiksi, mikäli kaupankäynti ei joka vuosi tuo samaa rahamäärää takaisin. Vaikka norrbottenilaiset olisivatkin voitolla Tukholmaan verrattuna, he jäisivät pakosta tappiolle rajakaupan ja salakuljetuksen aiheuttamien menetysten vuoksi. Kun Norrbottenin alueen kaupankäynti on verkkaista, lisääntyvät vastaavasti rajakauppa ja salakuljetus ja aiheuttavat valtakunnalle vahinkoa. Silloin näet naapurit kahmivat itselleen meidän varallisuuttamme kelpo annoksina ja kuorivat kerman ponnisteluistamme. Siten jää toistaiseksi todistamatta, ovatko norrbottenilaiset nykyisessä tilanteessamme voitolla Tukholmaan vai ulkomaalaisiin nähden. Jos heidän voittonsa olisi tosiasia, silti siitä ei voi milloinkaan kirjoittajan lailla tehdä sitä johtopäätöstä, ettei elinkeinoissa ole vallalla mitään pakkoa eikä niistä puutu kannustusta.

Espanjan laivastot tuovat toistuvasti hopeaa Amerikasta, mutta silti heidän oma maansa on kesannolla. Me voitamme vuosittain suuria summia Englannin kanssa käytävässä kaupassa. Vuonna 1763 ylijäämä valtakunnan hyväksi oli 19 895 119 kuparitaaleria, mutta mahtaako olla niin, että tällä tavoin toimimme englantilaisten kauppa-asiamiehinä, vai voiko tästä päätellä, että Ruotsi jättää kaupan ja elinkeinojen vapaudessa ja kannustuksessa jälkeensä Englannin?

Vapaampaa kauppaa vastaan on muun ohella tapana esittää, että emme pysty käymään ulkomaankauppaa, koska meiltä puuttuu sopivia ja edullisia vientitavaroita. Tämä on todella heikko peruste. Mahdetaanko pelätä, että uudet tapulikaupungit harjoittaisivat purjehdusta yhtä lailla, vaikka niillä ei olisi vientituotteita eivätkä ne voisi saada mitään ulkomaisista rahdeista? Vai miksi näiden kaupunkien anomukseen suhtaudutaan niin nirsosti, vaikka se ei sinänsä merkitse juuri mitään? Mutta käsitelkäämme asiaa silti vakavasti.

Eiköhän ole niin, että kaupankäynti lisää vientiä? Vai onko ensin muutaman vuoden ajan koottava vientitavaroita ja vasta sitten anottava lupaa viedä ne maasta? Eikö minun pidä suunnilleen tietää mitä voin hyötyä työstäni, jotta minulla voisi olla kiinnostusta siihen? Tavaraa on etsittävä, sille on oltava kysyntää ennen kuin sitä ryhdytään valmistamaan. Eikö ole hulluutta, jos tänä vuonna ryhtyy tarmokkaasti viljelemään mauste- ja puutarhakasveja, joille hyvässä lykyssä kuuden vuoden kuluttua saattaisi olla odotettavissa vientilupa?

Tässä käytetään siis seuraavan kaltaista päättelytaitoa: koska emme havaitse niillä keinoilla, joita tähän mennessä ei ole saanut käyttää, olevan mitään vaikutusta, siksi samat keinot on vastedeskin pidettävä loitolla tästä maasta. Eikö olisi surkeaa, jos räätäli määrättäisiin menettämään mestarinkirjansa siitä syystä, ettei hän ole pystynyt tekemään kunnon vaatteita ollessaan vankilassa, ilman saksia ja sormustinta? Jos haluat lisävalaistusta asiaan, saat sitä Purjehdusvapauden sivuilta 45–48.

Ne siunatut toimet, joihin valtakunnan kunnioitetut säädyt ovat ryhtyneet auttaakseen valtakuntaa pääsemään veloistaan ja saamaan julkiset kassamme varmalle pohjalle, ovat meille kaikille niin mieluisia, että riemunkiljahduksemme kaiku vastaa jo meille Suomen ja Lapin tuntureilta6. Mutta ellei myös voitonhalua vapauteta ja päästetä verottamaan naapureitamme, jäämme entiseen voimattomuuden tilaamme yhtä varmasti kuin parantunut potilas, joka ei ikinä pulskistu pelkällä vedellä ja leivällä.

Näin tässä kävi! Olin sittenkin liian pitkäsanainen, vaikka aioin lopettaa ensimmäiselle sivulle. Painosta tulleen ”Oförgripeliga tankar”-kirjasen herra tekijä on todellakin käsitellyt aihetta sillä ensimmäisellä sivulla niin hyvin, ettei huonoa asiaa voisi saada enää näyttämään paremmalta. Työ kiittää todellakin tekijäänsä. Mutta jos sinä, lukijani, vakuutut muusta etkä silti ryhdy tosissasi auttamaan synnyinseutuasi, jotta et loukkaisi jotakuta toista, siinä tapauksessa isänmaanrakkautesi on niin heiveröistä, että se tuskin ansaitsee nimeään.

Suom. Antero Tiusanen

  1. ”Vilpittömiä ajatuksia viiden tapulikaupungin perustamisesta valtakunnan pohjoisille ­alueille.” Kirjoitus ilmestyi nimettömänä, mutta sen oli todennäköisesti kirjoittanut Erik Schröder, Tukholman porvariston entinen sihteeri.
  2. rahan korvikkeita: Tarkoitetaan säätyjen pankin seteleitä, joiden arvo oli laskenut huomattavasti suhteessa metalliarvoiseen rahaan. Säätyjen pankin setelit (banco-transportsedlar) laskettiin liikkeelle 1700-luvun alussa. Niiden käyttö lisääntyi 1720-luvulta alkaen ja vähitellen ne syrjäyttivät muut maksuvälineet. Vuonna 1745 säätyjen pankki lakkasi lunastamasta niitä, jolloin siirryttiin käytännössä paperirahakantaan.
  3. hallitusmuodon toiseen pykälään: Hallitusmuodon 1720 § 2 takasi alamaisille hengen, kunnian, ruumiillisen koskemattomuuden ja omistusoikeuden suojan, joka voitiin murtaa vain tuomioistuimen päätöksellä.
  4. hallitusmuodon 51. pykälässä: Hallitusmuodon § 51 takasi kaupungeille ne oikeudet ja privilegiot, jotka aikaisemmat hallitsijat olivat niille myöntäneet.
  5. Mälaren laskee Itämereen Tukholman halki kulkevan Norrströmin kautta.
  6. Suomen ja Lapin tuntureilta: Tässä viitataan yleisesti valtakunnan itäisiin ja pohjoisiin alueisiin. Alkutekstin Fin- och Lapska Fjällar ei viittaa välttämättä konkreettisiin tuntureihin, vaan yleisesti ja symbolisesti pohjoiseen maahan ja sen luontoon.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: