[1]
Mitä nöyrin muistio.
Luettu joulukuun 8. päivänä 1778.
Kun korkea-arvoisen säädyn edellisessä täysistunnossa eräs arvoisa jäsen1 suvaitsi perusteellisesti ilmaista, miten vaikeaa herrojen jäsenten siinä valiokunnassa, jossa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen kummilahja hänen kuninkaalliselle korkeudelleen kruununprinssille tullaan määrittelemään,2 on voida päättää jostakin tietystä summasta tähän tarkoitukseen, niin kauan kun ei ole vahvistettu miten monien veronimikkeiden alla valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen varojen kokoaminen tulisi tapahtumaan. Vasta tuolloin he voisivat nähdä ikään kuin yhteydessään toisaalta alamaisen velvollisuutensa korkean esivaltansa tyydyttämistä sekä valtakunnan ja valtion pysyvyyttä kohtaan, toisaalta oman ja kansalaistensa kyvyn osallistua niin hyviin tarkoituksiin: Tämä aihe ei ole voinut välttää herkintä huomiotani, kun toisaalta tunnen itsessäni[2] palavaa halua uhrata melkein kaiken armolliselle korkeudelleni, kalliille kuningashuoneellemme ja isänmaani hyväksi, mutta toisaalta olen täysin vakuuttunut, että Ruotsin valtakunnan asukkaiden joukossa on monia köyhiä kansalaisia, jotka voivat sortua niiden taakkojen alle, jotka meistä voisivat tuntua kohtuullisilta. Heidän asiansa on tältä osin uskottu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen käsiin.
Minun on siksi täysin yhdyttävä kyseiseen arvoisaan jäseneen siinä, että on erittäin välttämätöntä että ne jäsenet, jotka korkea-arvoinen sääty on asettanut tähän valiokuntaan, saisivat kerralla nähdä kaikki ne tarpeet, joiden tyydyttämiseksi he tulevat ehdottamaan parhaimpia ratkaisuja.
Sellaisia erityisiä menoeriä nimettiin ja tutkittiin korkea-arvoisen säädyn toimesta edellisessä täysistunnossa,3 mutta niitä lienee vielä useita muita.
Mutta nämä eivät suinkaan ole ainoat. Tällaisessa tilanteessa lienee tarpeellista huomioida eräs toinen, jolla on suurempi merkitys,[3] nimittäin valtakunnan ja valtiolaitoksen ylläpitämiseen tarkoitettu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suostuntavero, josta myös viimeksi kuluneena täysistuntopäivänä on kuulemma korkea-arvoisen ritariston ja aatelin parissa keskusteltu,4 ja jonka suhteen myöskään korkea-arvoinen pappissääty ei voi olla tunteeton.
Tämä on se asia, johon olen erityisesti tällä kertaa kiinnittänyt huomioni, ja pyydän nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn kärsivällisyyttä saada lausua vilpittömät ajatukseni sen suhteen.
Korkea-arvoiselle säädylle on varsin hyvin tunnettua, miten valtakunnan korkea-arvoiset säädyt menneinä aikoina, valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, ja kruunun vakinaisten verojen laskiessa laskuarvon nousun myötä,5 ovat olleet pakotettuja ylimääräisillä suostuntaveroilla kannattelemaan valtakuntaa. Nämä ovat olleet voimassa kulloisistakin valtiopäivistä lähtien ja päättyneet seuraaviin. Tämän vapauden, tai valtakunnan säätyjen silmäterän, kuten sitä syystä kutsuttakoon, eli että ne saavat valtakunnan tarpeisiin verottaa itseään, on hänen kuninkaallinen majesteettinsa korkeimmin ylistetyssä armollisuudessaan myös suvainnut hallitusmuodon 45 §:ssä elokuun 21. päivältä 1772 kalliina aarteena lahjoittaa valtakunnan korkea-arvoisille säädyille. Sillä siinä sanotaan: Kuninkaallinen majesteetti[4] älköön vastoin lakia, kuninkaanvalaa ja vakuutusta asettako alamaisille mitään uusia veroja, sotaväenottoja ja muita maksuja valtakunnan säätyjen tietämättä, ilman niiden vapaata tahtoa ja suostumusta. Tämän nojalla valtakunnan tuolloin kokoontuneet säädyt seuraavaksi tapahtuneessa suostunnassaan syyskuun 8. päivänä kyseisenä vuonna päättivät ottaa sen hoitaakseen vapaaehtoisesti seuraavin nimenomaisin sanoin (sivu 5): Täten sitoudumme ja otamme vastuullemme omasta ja kotona olevien kanssaveljien puolesta ensi vuonna 1773 ja sitä seuraavina vuosina, aina sen vuoden loppuun, jolloin seuraavat valtiopäivät voidaan päättää, maksaa ja suorittaa samanlaisen suostuntaveron yleisenä maksuna tai apuverona kuin mihin edellisillä valtiopäivillä olemme sitoutuneet jne.6 Täten on selvää ja kouraantuntuvaa, että päättyvät valtiopäivät sitten tänä tai seuraavana vuonna, niin tämä suostuntavero umpeutuu ja päättyy kyseisen vuoden lopussa, semminkin kuin samat valtakunnan säädyt 6. momentissa tai loppupuolella lausuvat seuraavasti: Lopuksi – – – esitämme mitä voimakkaimmin varauman, että se mitä me nyt olemme ottaneet vastuullemme valtakunnan pakottavien tarpeiden takia, ei saa johtaa mihinkään puuttumiseen privilegioihimme, vapauksiimme ja oikeuksiimme, tai että siihen tulevaisuudessa vedotaan esimerkkinä.7Lopuksi - - - esitämme ... vedotaan esimerkkinä.: ibid., s. 14
Korkea-arvoisessa säädyssä ei ole ketään, joka[5] ei tunne hänen kuninkaallisen majesteettimme, kaikkein armollisimman kuninkaamme rakastavaa ja isällistä, uskollisten alamaistensa rasituksien lievittämiseen pyrkivää mielenlaatua, kun he kuulevat hänen valtaistuimelta jopa vakuuttavan syvimmän tyytyväisyytensä siitä, että hän vastaanottaa valtakunnan säädyt ilman, että hänen tarvitsee turvautua niihin saadakseen apua ja tukea valtakunnan tarpeisiin.8
Mutta ei suinkaan ole niin, että tämä meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme suuri aulius alamaistensa olojen helpottamiseen sitoisi käsiämme ja sydämiämme vielä lisäksi tarjoamaan sitä, mitä me ja kotona olevat kanssaveljemme voisimme saada kokoon.
Niin monet siunatut ja suuret toimenpiteet, joihin hänen kuninkaallinen majesteettinsa on ryhtynyt valtakunnan vaurauden ja maineen kasvattamiseksi, ovat tosin vaatineet huomattavia varoja. Eikä voi ollakaan toisin, kuin että vielä on paljon tehtävää, ja edes välttämättömimmän toteuttamiseen tarvitaan myös melkoisesti varoja. On valtakunnan korkeasti ylistettyjen säätyjen tehtävä miettiä keinoja kysymyksen ratkaisemiseksi. Ja tiedän, että korkea-arvoinen sääty ei halua olla tässä asiassa viimeisenä.[6]
Pitäisikö suostuntavero toteuttaa ja miten suuri summa valtakunnan ja valtion ylläpitämiseksi tulisi koota, siitä kunnianarvoisella säädyllä tuskin voi olla mitään luotettavaa tietoa, ennen kuin nämä asiat on valtiovarainvaliokunnan toimesta asianmukaisesti tutkittu ja tästä on valtakunnan säätyjen täysistuntoihin annettu niin paljon tietoa kuin suostuntaveroa koskevan esityksen laatimista varten voidaan pitää tarpeellisena.
Tätä vastaan väitettäneen, että valtakunnan säätyjen ei tarvitse huolehtia mistään suostuntaverosta, sillä hallitusmuodon § 46 sanoo, että jos valtiopäivien loppuessa ei mitään uutta suostuntaveroa ole vahvistettu, silloin vanha jää voimaan. Mutta minä vastaan: asiayhteyden perusteella on selvää, että tämä koskee sellaista hätätapausta, jossa valtakunnan säädyt eivät haluaisi myöntää mitään valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, tai myös jos ne venyttäisivät talousarvion käsittelyä samassa pykälässä vahvistetun valtiopäivien istuntoajan yli.9
Mutta miksi valtakunnan korkea-arvoiset säädyt huolehtisivat niin huonosti tästä vapautensa helmestä eivätkä ajoissa ottaisi asiaa käsittelyyn? Tai miten valtakunnan säädyt voisivat valtakunnan tarpeiden vaatiessa olla tunteettomia maailman parasta hallitsijaa kohtaan, ja antaa sattuman[7] tai hätätapauksen ratkaista, kun kaikki kuitenkin haluavat iloisina ja vapaaehtoisesti tarjota kuninkaalliselle majesteetille ja valtakunnalle sen, mitä se tarvitsee ja mihin he pystyvät. Hänen kuninkaallinen majesteettinsahan on lempeytensä ja armonsa kautta valmistanut kunniakkaan tien meidän kaikkien sydämiin, miten me siis voisimme kieltää häneltä varoja, joita tarvitaan oman ja valtakuntamme onnen lisäämiseksi?
Lopuksi, ja koska valtakunnan nyt kokoontuneiden säätyjen on mahdoton nähdä pitkälle tulevien aikojen tapahtumiin, että voisiko silloin ilmaantua suurempia tarpeita tai voisiko valtakunnan menosääntö riittää ilman jotakin siitä mikä nyt voitaisiin myöntää, alistan mitä nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn omaan kypsempään harkintaan, voisiko sellainen suostuntavero, mikäli sitä tarvitaan, olla asetettu tietyiksi vuosiksi, esimerkiksi neljäksi tai viideksi vuodeksi, minkä jälkeen se joko lakkaisi, sitä kasvatettaisiin tai pienennettäisiin.
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
[1]
Aldra ödmiukaste Memorial.
Upl. d. 8 Dec. 1778.
Då en Wärdig Ledamot10 wed Högwördiga Ståndets sednaste sammanträde in Pleno behagade grundeligen yttra sig, huru swårt det för Herrar Ledamöterna uti det Utskott där Riksens Högl. Ständers Faddergåfwa til Hans Kongl. Höghet Kron Prinsen11 kommer at regleras måste falla, at kunna determinera sig til någon wiss summa, til detta behof, så länge det icke wore faststält, under huru många titlar12 några sammanskott skulle ske af Riksens Höglofliga Ständer, då de först såsom i ett sammanhang kunde å ena sidan se sin undersåteliga skyldighet, til sin Höga Öfwerhets nöje, och Rikets och Statens bestånd, och å den andra sin och sina Medborgares förmåga, at bijdraga til så goda ändamål: Har detta ämne ei kunnat undgå, min ömmaste up märksamhet, då jag å ena sidan känner hos mig[2] en brinnande Åhoga, at för min Nådiga Öfwerhet, wårt Dyra Konunga Hus, och mitt fosterlands wäl upoffra nästan alt, men å den andra äger den fullaste öfwertygelse, at ibland Sweriges Rikets inbyggare gifwas många fattiga Medborgare, som kunna digna under de bördor, som för oss kunde falla drägeliga, hwars sak i denna wägen är Riksens Högl. Ständer anför trodd.
Jag kan derföre ei annat, än aldeles förena mig med samma Wärda Ledamot, om högsta nödwändigheten deraf, at de Lemmar, hwilcka Högwördiga Ståndet satt uti detta Utskott måtte på en gång få se alla de behofwer, til hwilckas fyllande de komma at föreslå de bästa utwäg[a]r.
Sådanna särskilta titlar, blefwo af Högwördiga Ståndet wed sidsta pleno upnämde och granskade,13 men flera torde ännu återstå.
Men dessa äro ingalunda de endaste. Här gifwes en annan af mera betydelse, som wed ett sådant tilfälle lärer finnas[3] nödig, at hafwas afsende uppå, nemligen Riksens Högl: Ständers Bewillning, til Rikets och Stats wär[k]ets uprätthållande, hwarom hos Högl. Ridderskapet och Adelen äfwen sidstledne Pleni dag skall fråga upkommit,14 och hwarwed Högwördiga Ståndet för sin del ei eller kan wara känslo lös.
Wed denna är det, som jag i synnerhet för denna gången fästat min upmärksamhet, och utbeder mig ödmiukast Högw: Ståndets tålamod, at derwed i enfallighet få yttra mina tanckar.
Det är Högwördiga Ståndet ganska wäl bekant, huru Riksens Högl: Ständer, under de framflutna tider för Rikets trä[n]gande behof, och under förminskandet af Kronones ordinarie räntor, genom ett uphögt räknewärde15 warit nödsakade, at genom extraordinarie Bewillningar taga Riket under armarna, som gådt ifrån den Riksdagen, och slutat sig wed en annan. Denna Friheten, eller som den med skäl må kallas dess ögnasten at Riksens Ständer få til Rikets behof taxera sig sielfwa, Hafwer Hans Kongl. Maij:stt, af Högst bepriselig nåd äfwen täkts i Regerings Formens 45 §. af d:n 21. Augusti 1772, såsom ett dyrt klenod skäncka Riksens Högl. Ständer, då det heter: Kongl. Maj:stt[4] må ei emot Lag, Konunga Ed och Försäkran, pålägga undersåtare några nya gärder,16(extraordinarie) skatter utskrifningar och andra afgifter, utan Riksens Ständers wetskap, fria wilja och samtycke. I stöd hwarpå Riksens då församlade Ständer i sin derpå skende17 Bewillning af d:n 8 September samma år åtaga sig densamma frijwilligt, med sådanna uttryckelige ord: pag: 5 Så förbinde och åtage wi oss å egne och wåre hemma warande Medbröders wägnar, at för nästkommande år 1773 och the påföljande til och med det årets utgång, uti hwi[l]ket nästa Riksdag kan slutas, [u]tgöra och ärlägga e[n] lika bewillning til allmän afgift eller contribution [som] wij oss wid sidsta Riksdag åtagit18Så förbinde och åtage ... wid sidsta Riksdag åtagit: citat ur Sweriges rikes ständers bewillning til allmän contribution, för nästkommande år 1773 och the påföljande åren til och med thet årets slut, hwaruti nästa riksdag kommer at uphöra. Såsom ock til särskild krönings- och begrafnings-hielp, som kommer at betalas för åren 1773, 1774, 1775 och 1776. Giord och samtyckt wid riksdagen i Stockholm then 8 september 1772, s. 5. m[ed] mera. Hwaraf är klart och handgripeligit, at antingen Riksdagen slutar s[ig] på detta eller nästkommande [å]r samma Bewillning då med samma års slut går til ända och uphör[er,] hälst samma Riksens Ständer uti 6:te momentet eller mot slutet yttra sig således: Sidst = = förbehålle wij oss på det Kraftigaste, at hwad wij oss til Rikets trängande behof nu påtagit, icke måtte lända til något inbrott i wåra Privilegier, frij och rättighet[er], eller til exempel i framtiden åb[er]opas.19
Ingen af Högwördiga Ståndet är, som[5] ei känner Hans Kongl. Maij:stts w[år] aller Nådigste Kon[ungs ö]mma o[ch l]andsfaderliga hie[r]telag[, a]t lindra sina trogna Underså[ta]res bördor, då de höra honom ifrån Thronen just betyga sin innerliga förnöjelse deröfwer, at han emottager Riksens Ständer utan at behöfwa anlita dem om hielp och understöd til Rikets behof.20
Men långt ifrån, at denna wår Aller nådigste Konungs stora ömhet, at lätta sina Undersåtare skulle binda wåra händer och hiertan, at än ytterligare ärbiuda, hwad wij och wåra hemma warande Medbröder kun[de] åstadkomma.
Så många wälsignade och stora mått,21 som af Hans Kongl. Maij:stt äro tagna til Rikets förkofran och ansende, hafwa wisserligen fordrat ansenliga medel, det kan ei eller annors wara, än at ännu mycket måste återstå, som äfwen fordrar någorlunda tillgångar, hwarmed hälst det nödwändigaste må kunna wärckställas, det åligger Riksens Höglåfliga Ständer, at wara omtänkta på medel och utwägar dertil; och jag wet, at Högwördiga Ståndet ei will wara det sidsta i den wägen.[6]
Om, och huru stora dessa sammanskott eller bewillningar borde wara til Rikets och Statens upprätthållande, dä[r]om lärer Högwördiga Ståndet neppeligen kunna äga någon tilförlåtelig22 underrättelse, innan de delar af Stats Utskottet blifwit wederbörligen granskade, och deraf så mycket til Riksens Ständers Plena upgifwit, som til Bewillningens projecterand[e] kunde finnas nödigt.
Häremot torde wäl inwändas: at Riksens Ständer behöfwa ei beky[m]ra sig om någon b[e]willning, då Reg[er:]s F[or]men §46. säger, at om wed Riksda[gens] slut ingen ny Bewillning wore fa[st]stäld, tå förblifwe thet wid then gamla men jag swarar: af sammanhanget [är] handgripeligit, at detta är ett nödfall i händelse Riksens Ständer intet w[il]le bewilja något, til Rikets trängande behof, eller ock utdroge med regleringen deraf öfwer den i samma §. faststälta Riksdags tiden.23
Men hwarföre skulle Riksens Höglofl. Ständer så wårds lösa denna perlan af si[n] frihet, utan at i tid uptaga den? Eller huru kunde Riksens Ständer wara känslolösa wed Rikets behof emot den bästa Rege[nt] i werlden, och låta det ankomma på en slump[7] eller nödfall, då alla likwäl glada och sielfmant wilja offerera Kongl. Maj:stt och Riket, det som betarfwa[s] och de förmå. Hans Kongl. Maij:stt har ju genom sin mildhet och Nåd banat sig en ärofull wäg til alles wåra hiertan, huru skulle wij då kunna neka honom några medel, at öka wår ock Rikets sälhet?
Sluteligen, och emedan det är omöjeligit för Riksens nu församlade Ständer, at kunna inse långt uti tilkommande tiders händelser ehwad då större behof kunde yppas eller ock Rikets Stat umbära något af det som nu kunde bewiljas, underställer jag i diupaste ödmiukhet Högwördige Ståndets eget mognare ompröfwande, om ei en sådan Bewillning, i fall den tarfwas24 kunde wara stäld på wissa år til exempel 4 eller 5: då den, antingen uphörde, förökades eller förminskades
Anders Chydenius.
[1]
Mitä nöyrin muistio.
Luettu joulukuun 8. päivänä 1778.
Kun korkea-arvoisen säädyn edellisessä täysistunnossa eräs arvoisa jäsen25 suvaitsi perusteellisesti ilmaista, miten vaikeaa herrojen jäsenten siinä valiokunnassa, jossa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen kummilahja hänen kuninkaalliselle korkeudelleen kruununprinssille tullaan määrittelemään,26 on voida päättää jostakin tietystä summasta tähän tarkoitukseen, niin kauan kun ei ole vahvistettu miten monien veronimikkeiden alla valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen varojen kokoaminen tulisi tapahtumaan. Vasta tuolloin he voisivat nähdä ikään kuin yhteydessään toisaalta alamaisen velvollisuutensa korkean esivaltansa tyydyttämistä sekä valtakunnan ja valtion pysyvyyttä kohtaan, toisaalta oman ja kansalaistensa kyvyn osallistua niin hyviin tarkoituksiin: Tämä aihe ei ole voinut välttää herkintä huomiotani, kun toisaalta tunnen itsessäni[2] palavaa halua uhrata melkein kaiken armolliselle korkeudelleni, kalliille kuningashuoneellemme ja isänmaani hyväksi, mutta toisaalta olen täysin vakuuttunut, että Ruotsin valtakunnan asukkaiden joukossa on monia köyhiä kansalaisia, jotka voivat sortua niiden taakkojen alle, jotka meistä voisivat tuntua kohtuullisilta. Heidän asiansa on tältä osin uskottu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen käsiin.
Minun on siksi täysin yhdyttävä kyseiseen arvoisaan jäseneen siinä, että on erittäin välttämätöntä että ne jäsenet, jotka korkea-arvoinen sääty on asettanut tähän valiokuntaan, saisivat kerralla nähdä kaikki ne tarpeet, joiden tyydyttämiseksi he tulevat ehdottamaan parhaimpia ratkaisuja.
Sellaisia erityisiä menoeriä nimettiin ja tutkittiin korkea-arvoisen säädyn toimesta edellisessä täysistunnossa,27 mutta niitä lienee vielä useita muita.
Mutta nämä eivät suinkaan ole ainoat. Tällaisessa tilanteessa lienee tarpeellista huomioida eräs toinen, jolla on suurempi merkitys,[3] nimittäin valtakunnan ja valtiolaitoksen ylläpitämiseen tarkoitettu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suostuntavero, josta myös viimeksi kuluneena täysistuntopäivänä on kuulemma korkea-arvoisen ritariston ja aatelin parissa keskusteltu,28 ja jonka suhteen myöskään korkea-arvoinen pappissääty ei voi olla tunteeton.
Tämä on se asia, johon olen erityisesti tällä kertaa kiinnittänyt huomioni, ja pyydän nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn kärsivällisyyttä saada lausua vilpittömät ajatukseni sen suhteen.
Korkea-arvoiselle säädylle on varsin hyvin tunnettua, miten valtakunnan korkea-arvoiset säädyt menneinä aikoina, valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, ja kruunun vakinaisten verojen laskiessa laskuarvon nousun myötä,29 ovat olleet pakotettuja ylimääräisillä suostuntaveroilla kannattelemaan valtakuntaa. Nämä ovat olleet voimassa kulloisistakin valtiopäivistä lähtien ja päättyneet seuraaviin. Tämän vapauden, tai valtakunnan säätyjen silmäterän, kuten sitä syystä kutsuttakoon, eli että ne saavat valtakunnan tarpeisiin verottaa itseään, on hänen kuninkaallinen majesteettinsa korkeimmin ylistetyssä armollisuudessaan myös suvainnut hallitusmuodon 45 §:ssä elokuun 21. päivältä 1772 kalliina aarteena lahjoittaa valtakunnan korkea-arvoisille säädyille. Sillä siinä sanotaan: Kuninkaallinen majesteetti[4] älköön vastoin lakia, kuninkaanvalaa ja vakuutusta asettako alamaisille mitään uusia veroja, sotaväenottoja ja muita maksuja valtakunnan säätyjen tietämättä, ilman niiden vapaata tahtoa ja suostumusta. Tämän nojalla valtakunnan tuolloin kokoontuneet säädyt seuraavaksi tapahtuneessa suostunnassaan syyskuun 8. päivänä kyseisenä vuonna päättivät ottaa sen hoitaakseen vapaaehtoisesti seuraavin nimenomaisin sanoin (sivu 5): Täten sitoudumme ja otamme vastuullemme omasta ja kotona olevien kanssaveljien puolesta ensi vuonna 1773 ja sitä seuraavina vuosina, aina sen vuoden loppuun, jolloin seuraavat valtiopäivät voidaan päättää, maksaa ja suorittaa samanlaisen suostuntaveron yleisenä maksuna tai apuverona kuin mihin edellisillä valtiopäivillä olemme sitoutuneet jne.30 Täten on selvää ja kouraantuntuvaa, että päättyvät valtiopäivät sitten tänä tai seuraavana vuonna, niin tämä suostuntavero umpeutuu ja päättyy kyseisen vuoden lopussa, semminkin kuin samat valtakunnan säädyt 6. momentissa tai loppupuolella lausuvat seuraavasti: Lopuksi – – – esitämme mitä voimakkaimmin varauman, että se mitä me nyt olemme ottaneet vastuullemme valtakunnan pakottavien tarpeiden takia, ei saa johtaa mihinkään puuttumiseen privilegioihimme, vapauksiimme ja oikeuksiimme, tai että siihen tulevaisuudessa vedotaan esimerkkinä.31Lopuksi - - - esitämme ... vedotaan esimerkkinä.: ibid., s. 14
Korkea-arvoisessa säädyssä ei ole ketään, joka[5] ei tunne hänen kuninkaallisen majesteettimme, kaikkein armollisimman kuninkaamme rakastavaa ja isällistä, uskollisten alamaistensa rasituksien lievittämiseen pyrkivää mielenlaatua, kun he kuulevat hänen valtaistuimelta jopa vakuuttavan syvimmän tyytyväisyytensä siitä, että hän vastaanottaa valtakunnan säädyt ilman, että hänen tarvitsee turvautua niihin saadakseen apua ja tukea valtakunnan tarpeisiin.32
Mutta ei suinkaan ole niin, että tämä meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme suuri aulius alamaistensa olojen helpottamiseen sitoisi käsiämme ja sydämiämme vielä lisäksi tarjoamaan sitä, mitä me ja kotona olevat kanssaveljemme voisimme saada kokoon.
Niin monet siunatut ja suuret toimenpiteet, joihin hänen kuninkaallinen majesteettinsa on ryhtynyt valtakunnan vaurauden ja maineen kasvattamiseksi, ovat tosin vaatineet huomattavia varoja. Eikä voi ollakaan toisin, kuin että vielä on paljon tehtävää, ja edes välttämättömimmän toteuttamiseen tarvitaan myös melkoisesti varoja. On valtakunnan korkeasti ylistettyjen säätyjen tehtävä miettiä keinoja kysymyksen ratkaisemiseksi. Ja tiedän, että korkea-arvoinen sääty ei halua olla tässä asiassa viimeisenä.[6]
Pitäisikö suostuntavero toteuttaa ja miten suuri summa valtakunnan ja valtion ylläpitämiseksi tulisi koota, siitä kunnianarvoisella säädyllä tuskin voi olla mitään luotettavaa tietoa, ennen kuin nämä asiat on valtiovarainvaliokunnan toimesta asianmukaisesti tutkittu ja tästä on valtakunnan säätyjen täysistuntoihin annettu niin paljon tietoa kuin suostuntaveroa koskevan esityksen laatimista varten voidaan pitää tarpeellisena.
Tätä vastaan väitettäneen, että valtakunnan säätyjen ei tarvitse huolehtia mistään suostuntaverosta, sillä hallitusmuodon § 46 sanoo, että jos valtiopäivien loppuessa ei mitään uutta suostuntaveroa ole vahvistettu, silloin vanha jää voimaan. Mutta minä vastaan: asiayhteyden perusteella on selvää, että tämä koskee sellaista hätätapausta, jossa valtakunnan säädyt eivät haluaisi myöntää mitään valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, tai myös jos ne venyttäisivät talousarvion käsittelyä samassa pykälässä vahvistetun valtiopäivien istuntoajan yli.33
Mutta miksi valtakunnan korkea-arvoiset säädyt huolehtisivat niin huonosti tästä vapautensa helmestä eivätkä ajoissa ottaisi asiaa käsittelyyn? Tai miten valtakunnan säädyt voisivat valtakunnan tarpeiden vaatiessa olla tunteettomia maailman parasta hallitsijaa kohtaan, ja antaa sattuman[7] tai hätätapauksen ratkaista, kun kaikki kuitenkin haluavat iloisina ja vapaaehtoisesti tarjota kuninkaalliselle majesteetille ja valtakunnalle sen, mitä se tarvitsee ja mihin he pystyvät. Hänen kuninkaallinen majesteettinsahan on lempeytensä ja armonsa kautta valmistanut kunniakkaan tien meidän kaikkien sydämiin, miten me siis voisimme kieltää häneltä varoja, joita tarvitaan oman ja valtakuntamme onnen lisäämiseksi?
Lopuksi, ja koska valtakunnan nyt kokoontuneiden säätyjen on mahdoton nähdä pitkälle tulevien aikojen tapahtumiin, että voisiko silloin ilmaantua suurempia tarpeita tai voisiko valtakunnan menosääntö riittää ilman jotakin siitä mikä nyt voitaisiin myöntää, alistan mitä nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn omaan kypsempään harkintaan, voisiko sellainen suostuntavero, mikäli sitä tarvitaan, olla asetettu tietyiksi vuosiksi, esimerkiksi neljäksi tai viideksi vuodeksi, minkä jälkeen se joko lakkaisi, sitä kasvatettaisiin tai pienennettäisiin.
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Aldra ödmiukaste Memorial.
Upl. d. 8 Dec. 1778.
Då en Wärdig Ledamot34 wed Högwördiga Ståndets sednaste sammanträde in Pleno behagade grundeligen yttra sig, huru swårt det för Herrar Ledamöterna uti det Utskott där Riksens Högl. Ständers Faddergåfwa til Hans Kongl. Höghet Kron Prinsen35 kommer at regleras måste falla, at kunna determinera sig til någon wiss summa, til detta behof, så länge det icke wore faststält, under huru många titlar36 några sammanskott skulle ske af Riksens Höglofliga Ständer, då de först såsom i ett sammanhang kunde å ena sidan se sin undersåteliga skyldighet, til sin Höga Öfwerhets nöje, och Rikets och Statens bestånd, och å den andra sin och sina Medborgares förmåga, at bijdraga til så goda ändamål: Har detta ämne ei kunnat undgå, min ömmaste up märksamhet, då jag å ena sidan känner hos mig[2] en brinnande Åhoga, at för min Nådiga Öfwerhet, wårt Dyra Konunga Hus, och mitt fosterlands wäl upoffra nästan alt, men å den andra äger den fullaste öfwertygelse, at ibland Sweriges Rikets inbyggare gifwas många fattiga Medborgare, som kunna digna under de bördor, som för oss kunde falla drägeliga, hwars sak i denna wägen är Riksens Högl. Ständer anför trodd.
Jag kan derföre ei annat, än aldeles förena mig med samma Wärda Ledamot, om högsta nödwändigheten deraf, at de Lemmar, hwilcka Högwördiga Ståndet satt uti detta Utskott måtte på en gång få se alla de behofwer, til hwilckas fyllande de komma at föreslå de bästa utwäg[a]r.
Sådanna särskilta titlar, blefwo af Högwördiga Ståndet wed sidsta pleno upnämde och granskade,37 men flera torde ännu återstå.
Men dessa äro ingalunda de endaste. Här gifwes en annan af mera betydelse, som wed ett sådant tilfälle lärer finnas[3] nödig, at hafwas afsende uppå, nemligen Riksens Högl: Ständers Bewillning, til Rikets och Stats wär[k]ets uprätthållande, hwarom hos Högl. Ridderskapet och Adelen äfwen sidstledne Pleni dag skall fråga upkommit,38 och hwarwed Högwördiga Ståndet för sin del ei eller kan wara känslo lös.
Wed denna är det, som jag i synnerhet för denna gången fästat min upmärksamhet, och utbeder mig ödmiukast Högw: Ståndets tålamod, at derwed i enfallighet få yttra mina tanckar.
Det är Högwördiga Ståndet ganska wäl bekant, huru Riksens Högl: Ständer, under de framflutna tider för Rikets trä[n]gande behof, och under förminskandet af Kronones ordinarie räntor, genom ett uphögt räknewärde39 warit nödsakade, at genom extraordinarie Bewillningar taga Riket under armarna, som gådt ifrån den Riksdagen, och slutat sig wed en annan. Denna Friheten, eller som den med skäl må kallas dess ögnasten at Riksens Ständer få til Rikets behof taxera sig sielfwa, Hafwer Hans Kongl. Maij:stt, af Högst bepriselig nåd äfwen täkts i Regerings Formens 45 §. af d:n 21. Augusti 1772, såsom ett dyrt klenod skäncka Riksens Högl. Ständer, då det heter: Kongl. Maj:stt[4] må ei emot Lag, Konunga Ed och Försäkran, pålägga undersåtare några nya gärder,40(extraordinarie) skatter utskrifningar och andra afgifter, utan Riksens Ständers wetskap, fria wilja och samtycke. I stöd hwarpå Riksens då församlade Ständer i sin derpå skende41 Bewillning af d:n 8 September samma år åtaga sig densamma frijwilligt, med sådanna uttryckelige ord: pag: 5 Så förbinde och åtage wi oss å egne och wåre hemma warande Medbröders wägnar, at för nästkommande år 1773 och the påföljande til och med det årets utgång, uti hwi[l]ket nästa Riksdag kan slutas, [u]tgöra och ärlägga e[n] lika bewillning til allmän afgift eller contribution [som] wij oss wid sidsta Riksdag åtagit42Så förbinde och åtage ... wid sidsta Riksdag åtagit: citat ur Sweriges rikes ständers bewillning til allmän contribution, för nästkommande år 1773 och the påföljande åren til och med thet årets slut, hwaruti nästa riksdag kommer at uphöra. Såsom ock til särskild krönings- och begrafnings-hielp, som kommer at betalas för åren 1773, 1774, 1775 och 1776. Giord och samtyckt wid riksdagen i Stockholm then 8 september 1772, s. 5. m[ed] mera. Hwaraf är klart och handgripeligit, at antingen Riksdagen slutar s[ig] på detta eller nästkommande [å]r samma Bewillning då med samma års slut går til ända och uphör[er,] hälst samma Riksens Ständer uti 6:te momentet eller mot slutet yttra sig således: Sidst = = förbehålle wij oss på det Kraftigaste, at hwad wij oss til Rikets trängande behof nu påtagit, icke måtte lända til något inbrott i wåra Privilegier, frij och rättighet[er], eller til exempel i framtiden åb[er]opas.43
Ingen af Högwördiga Ståndet är, som[5] ei känner Hans Kongl. Maij:stts w[år] aller Nådigste Kon[ungs ö]mma o[ch l]andsfaderliga hie[r]telag[, a]t lindra sina trogna Underså[ta]res bördor, då de höra honom ifrån Thronen just betyga sin innerliga förnöjelse deröfwer, at han emottager Riksens Ständer utan at behöfwa anlita dem om hielp och understöd til Rikets behof.44
Men långt ifrån, at denna wår Aller nådigste Konungs stora ömhet, at lätta sina Undersåtare skulle binda wåra händer och hiertan, at än ytterligare ärbiuda, hwad wij och wåra hemma warande Medbröder kun[de] åstadkomma.
Så många wälsignade och stora mått,45 som af Hans Kongl. Maij:stt äro tagna til Rikets förkofran och ansende, hafwa wisserligen fordrat ansenliga medel, det kan ei eller annors wara, än at ännu mycket måste återstå, som äfwen fordrar någorlunda tillgångar, hwarmed hälst det nödwändigaste må kunna wärckställas, det åligger Riksens Höglåfliga Ständer, at wara omtänkta på medel och utwägar dertil; och jag wet, at Högwördiga Ståndet ei will wara det sidsta i den wägen.[6]
Om, och huru stora dessa sammanskott eller bewillningar borde wara til Rikets och Statens upprätthållande, dä[r]om lärer Högwördiga Ståndet neppeligen kunna äga någon tilförlåtelig46 underrättelse, innan de delar af Stats Utskottet blifwit wederbörligen granskade, och deraf så mycket til Riksens Ständers Plena upgifwit, som til Bewillningens projecterand[e] kunde finnas nödigt.
Häremot torde wäl inwändas: at Riksens Ständer behöfwa ei beky[m]ra sig om någon b[e]willning, då Reg[er:]s F[or]men §46. säger, at om wed Riksda[gens] slut ingen ny Bewillning wore fa[st]stäld, tå förblifwe thet wid then gamla men jag swarar: af sammanhanget [är] handgripeligit, at detta är ett nödfall i händelse Riksens Ständer intet w[il]le bewilja något, til Rikets trängande behof, eller ock utdroge med regleringen deraf öfwer den i samma §. faststälta Riksdags tiden.47
Men hwarföre skulle Riksens Höglofl. Ständer så wårds lösa denna perlan af si[n] frihet, utan at i tid uptaga den? Eller huru kunde Riksens Ständer wara känslolösa wed Rikets behof emot den bästa Rege[nt] i werlden, och låta det ankomma på en slump[7] eller nödfall, då alla likwäl glada och sielfmant wilja offerera Kongl. Maj:stt och Riket, det som betarfwa[s] och de förmå. Hans Kongl. Maij:stt har ju genom sin mildhet och Nåd banat sig en ärofull wäg til alles wåra hiertan, huru skulle wij då kunna neka honom några medel, at öka wår ock Rikets sälhet?
Sluteligen, och emedan det är omöjeligit för Riksens nu församlade Ständer, at kunna inse långt uti tilkommande tiders händelser ehwad då större behof kunde yppas eller ock Rikets Stat umbära något af det som nu kunde bewiljas, underställer jag i diupaste ödmiukhet Högwördige Ståndets eget mognare ompröfwande, om ei en sådan Bewillning, i fall den tarfwas48 kunde wara stäld på wissa år til exempel 4 eller 5: då den, antingen uphörde, förökades eller förminskades
Anders Chydenius.
[1]
Mitä nöyrin muistio.
Luettu joulukuun 8. päivänä 1778.
Kun korkea-arvoisen säädyn edellisessä täysistunnossa eräs arvoisa jäsen49 suvaitsi perusteellisesti ilmaista, miten vaikeaa herrojen jäsenten siinä valiokunnassa, jossa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen kummilahja hänen kuninkaalliselle korkeudelleen kruununprinssille tullaan määrittelemään,50 on voida päättää jostakin tietystä summasta tähän tarkoitukseen, niin kauan kun ei ole vahvistettu miten monien veronimikkeiden alla valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen varojen kokoaminen tulisi tapahtumaan. Vasta tuolloin he voisivat nähdä ikään kuin yhteydessään toisaalta alamaisen velvollisuutensa korkean esivaltansa tyydyttämistä sekä valtakunnan ja valtion pysyvyyttä kohtaan, toisaalta oman ja kansalaistensa kyvyn osallistua niin hyviin tarkoituksiin: Tämä aihe ei ole voinut välttää herkintä huomiotani, kun toisaalta tunnen itsessäni[2] palavaa halua uhrata melkein kaiken armolliselle korkeudelleni, kalliille kuningashuoneellemme ja isänmaani hyväksi, mutta toisaalta olen täysin vakuuttunut, että Ruotsin valtakunnan asukkaiden joukossa on monia köyhiä kansalaisia, jotka voivat sortua niiden taakkojen alle, jotka meistä voisivat tuntua kohtuullisilta. Heidän asiansa on tältä osin uskottu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen käsiin.
Minun on siksi täysin yhdyttävä kyseiseen arvoisaan jäseneen siinä, että on erittäin välttämätöntä että ne jäsenet, jotka korkea-arvoinen sääty on asettanut tähän valiokuntaan, saisivat kerralla nähdä kaikki ne tarpeet, joiden tyydyttämiseksi he tulevat ehdottamaan parhaimpia ratkaisuja.
Sellaisia erityisiä menoeriä nimettiin ja tutkittiin korkea-arvoisen säädyn toimesta edellisessä täysistunnossa,51 mutta niitä lienee vielä useita muita.
Mutta nämä eivät suinkaan ole ainoat. Tällaisessa tilanteessa lienee tarpeellista huomioida eräs toinen, jolla on suurempi merkitys,[3] nimittäin valtakunnan ja valtiolaitoksen ylläpitämiseen tarkoitettu valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suostuntavero, josta myös viimeksi kuluneena täysistuntopäivänä on kuulemma korkea-arvoisen ritariston ja aatelin parissa keskusteltu,52 ja jonka suhteen myöskään korkea-arvoinen pappissääty ei voi olla tunteeton.
Tämä on se asia, johon olen erityisesti tällä kertaa kiinnittänyt huomioni, ja pyydän nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn kärsivällisyyttä saada lausua vilpittömät ajatukseni sen suhteen.
Korkea-arvoiselle säädylle on varsin hyvin tunnettua, miten valtakunnan korkea-arvoiset säädyt menneinä aikoina, valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, ja kruunun vakinaisten verojen laskiessa laskuarvon nousun myötä,53 ovat olleet pakotettuja ylimääräisillä suostuntaveroilla kannattelemaan valtakuntaa. Nämä ovat olleet voimassa kulloisistakin valtiopäivistä lähtien ja päättyneet seuraaviin. Tämän vapauden, tai valtakunnan säätyjen silmäterän, kuten sitä syystä kutsuttakoon, eli että ne saavat valtakunnan tarpeisiin verottaa itseään, on hänen kuninkaallinen majesteettinsa korkeimmin ylistetyssä armollisuudessaan myös suvainnut hallitusmuodon 45 §:ssä elokuun 21. päivältä 1772 kalliina aarteena lahjoittaa valtakunnan korkea-arvoisille säädyille. Sillä siinä sanotaan: Kuninkaallinen majesteetti[4] älköön vastoin lakia, kuninkaanvalaa ja vakuutusta asettako alamaisille mitään uusia veroja, sotaväenottoja ja muita maksuja valtakunnan säätyjen tietämättä, ilman niiden vapaata tahtoa ja suostumusta. Tämän nojalla valtakunnan tuolloin kokoontuneet säädyt seuraavaksi tapahtuneessa suostunnassaan syyskuun 8. päivänä kyseisenä vuonna päättivät ottaa sen hoitaakseen vapaaehtoisesti seuraavin nimenomaisin sanoin (sivu 5): Täten sitoudumme ja otamme vastuullemme omasta ja kotona olevien kanssaveljien puolesta ensi vuonna 1773 ja sitä seuraavina vuosina, aina sen vuoden loppuun, jolloin seuraavat valtiopäivät voidaan päättää, maksaa ja suorittaa samanlaisen suostuntaveron yleisenä maksuna tai apuverona kuin mihin edellisillä valtiopäivillä olemme sitoutuneet jne.54 Täten on selvää ja kouraantuntuvaa, että päättyvät valtiopäivät sitten tänä tai seuraavana vuonna, niin tämä suostuntavero umpeutuu ja päättyy kyseisen vuoden lopussa, semminkin kuin samat valtakunnan säädyt 6. momentissa tai loppupuolella lausuvat seuraavasti: Lopuksi – – – esitämme mitä voimakkaimmin varauman, että se mitä me nyt olemme ottaneet vastuullemme valtakunnan pakottavien tarpeiden takia, ei saa johtaa mihinkään puuttumiseen privilegioihimme, vapauksiimme ja oikeuksiimme, tai että siihen tulevaisuudessa vedotaan esimerkkinä.55Lopuksi - - - esitämme ... vedotaan esimerkkinä.: ibid., s. 14
Korkea-arvoisessa säädyssä ei ole ketään, joka[5] ei tunne hänen kuninkaallisen majesteettimme, kaikkein armollisimman kuninkaamme rakastavaa ja isällistä, uskollisten alamaistensa rasituksien lievittämiseen pyrkivää mielenlaatua, kun he kuulevat hänen valtaistuimelta jopa vakuuttavan syvimmän tyytyväisyytensä siitä, että hän vastaanottaa valtakunnan säädyt ilman, että hänen tarvitsee turvautua niihin saadakseen apua ja tukea valtakunnan tarpeisiin.56
Mutta ei suinkaan ole niin, että tämä meidän kaikkein armollisimman kuninkaamme suuri aulius alamaistensa olojen helpottamiseen sitoisi käsiämme ja sydämiämme vielä lisäksi tarjoamaan sitä, mitä me ja kotona olevat kanssaveljemme voisimme saada kokoon.
Niin monet siunatut ja suuret toimenpiteet, joihin hänen kuninkaallinen majesteettinsa on ryhtynyt valtakunnan vaurauden ja maineen kasvattamiseksi, ovat tosin vaatineet huomattavia varoja. Eikä voi ollakaan toisin, kuin että vielä on paljon tehtävää, ja edes välttämättömimmän toteuttamiseen tarvitaan myös melkoisesti varoja. On valtakunnan korkeasti ylistettyjen säätyjen tehtävä miettiä keinoja kysymyksen ratkaisemiseksi. Ja tiedän, että korkea-arvoinen sääty ei halua olla tässä asiassa viimeisenä.[6]
Pitäisikö suostuntavero toteuttaa ja miten suuri summa valtakunnan ja valtion ylläpitämiseksi tulisi koota, siitä kunnianarvoisella säädyllä tuskin voi olla mitään luotettavaa tietoa, ennen kuin nämä asiat on valtiovarainvaliokunnan toimesta asianmukaisesti tutkittu ja tästä on valtakunnan säätyjen täysistuntoihin annettu niin paljon tietoa kuin suostuntaveroa koskevan esityksen laatimista varten voidaan pitää tarpeellisena.
Tätä vastaan väitettäneen, että valtakunnan säätyjen ei tarvitse huolehtia mistään suostuntaverosta, sillä hallitusmuodon § 46 sanoo, että jos valtiopäivien loppuessa ei mitään uutta suostuntaveroa ole vahvistettu, silloin vanha jää voimaan. Mutta minä vastaan: asiayhteyden perusteella on selvää, että tämä koskee sellaista hätätapausta, jossa valtakunnan säädyt eivät haluaisi myöntää mitään valtakunnan pakottaviin tarpeisiin, tai myös jos ne venyttäisivät talousarvion käsittelyä samassa pykälässä vahvistetun valtiopäivien istuntoajan yli.57
Mutta miksi valtakunnan korkea-arvoiset säädyt huolehtisivat niin huonosti tästä vapautensa helmestä eivätkä ajoissa ottaisi asiaa käsittelyyn? Tai miten valtakunnan säädyt voisivat valtakunnan tarpeiden vaatiessa olla tunteettomia maailman parasta hallitsijaa kohtaan, ja antaa sattuman[7] tai hätätapauksen ratkaista, kun kaikki kuitenkin haluavat iloisina ja vapaaehtoisesti tarjota kuninkaalliselle majesteetille ja valtakunnalle sen, mitä se tarvitsee ja mihin he pystyvät. Hänen kuninkaallinen majesteettinsahan on lempeytensä ja armonsa kautta valmistanut kunniakkaan tien meidän kaikkien sydämiin, miten me siis voisimme kieltää häneltä varoja, joita tarvitaan oman ja valtakuntamme onnen lisäämiseksi?
Lopuksi, ja koska valtakunnan nyt kokoontuneiden säätyjen on mahdoton nähdä pitkälle tulevien aikojen tapahtumiin, että voisiko silloin ilmaantua suurempia tarpeita tai voisiko valtakunnan menosääntö riittää ilman jotakin siitä mikä nyt voitaisiin myöntää, alistan mitä nöyrimmin korkea-arvoisen säädyn omaan kypsempään harkintaan, voisiko sellainen suostuntavero, mikäli sitä tarvitaan, olla asetettu tietyiksi vuosiksi, esimerkiksi neljäksi tai viideksi vuodeksi, minkä jälkeen se joko lakkaisi, sitä kasvatettaisiin tai pienennettäisiin.
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Backman, Daniel Kaarle XIII Kustaa III Kustaa IV Adolf
Raamatunkohdat:
Aiheet: