Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 3
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 5
§ 4
Onko joukossanne, rakkaat Herrassa, joku, joka ei tästä näe, kuinka onnellinen tämä Jumalan mies jo oli, kun hän vielä kuolevaisuudessa vaeltaessaan oli saavuttanut96 näin iloisen ja järkkymättömän varmuuden edessään olevasta suuresta autuudesta? Jos ette suhtaudu vihamielisen halveksuvasti kaikkiin meidän ilmoitettuihin totuuksiimme, niin teissä epäilemättä syntyy ainakin toive, että teillä Paavalin tavoin olisi samanlainen pettämätön toive tästä vanhurskauden seppeleestä. Yhdynkin tänään teidän kaikkien toiveisiin, sekä itseni että teidän kaikkien puolesta ja vakuutan iloisesti, että se vielä voidaan saavuttaa, kunhan vain sitä vakavasti ja oikeassa järjestyksessä etsimme. Mutta me näemme, mitä meiltä siihen vaaditaan, nimittäin että tiedämme varmasti, kehen me uskomme, ja että tämä usko on elävänä meissä, niin että meillä Paavalin tavoin on rohkeutta tunnustaa se, vaikka se johtaisi meidät kaiken maallisen hyvän menettämiseen. Mitä sanoisimmekaan silloin tämän päivän kristillisyydestä? Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos tämä varmuus useimmilta meistä puuttuu, sillä on monia, joilla ei edes ole kirjallista tietoa autuutensa asiasta. Ja vielä enemmän on niitä, joilla on tämä tieto, mutta se on jäänyt täysin kuolleeksi, ja sydän on sitä vastoin täysin vajonnut jumalattomuuteen ja maailmallisiin himoihin. Sellaiset eivät voi siksi milloinkaan sanoa: minä tiedän kehen minä uskon, ja vielä vähemmän he voivat olla varmoja tulevasta autuudestaan, joka heille on tarjolla.97 Tällaisten Siionin haavojen parantamiseksi ja turmeltuneen kristikunnan auttamiseksi on siksi tarpeen, että me painokkaasti esitämme, kehen meidän tulee uskoa ja millaista tämän uskon tulee olla, sillä mitä on meidän kristinuskomme ilman tällaista uskoa ja mitä on onnellisuutemme ilman tätä toivoa? Olemme niin kuin Paavali kirjoittaa efesolaisista ennen näiden kääntymistä: te elitte ilman Kristusta ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vaikka nimellisesti kristittyjä niin vailla Jumalaa Ef. 2:12. Kunpa Siionin vartijat1 Paavalin tavoin oikein tietäisivät, kehen he uskovat, ja julistaisivat elävästi myös toisille, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa Ef. 1:18.
Meidän apostolinen uskontunnustuksemme, jota autuas Luther selittää Vähässä katekismuksessamme ja joka muodostaa sen toisen pääkappaleen ja jota me Jumalan armollisella tuella käymme nyt tarkastelemaan, antaa meille parhaan lähtökohdan koetella uskoamme ja elvyttää autuuden toivoamme.
Mutta ennen kun pääsemme tähän pääasiaan, meidän on tarpeen ainakin lyhyesti muodostaa käsitys tämän uskontunnustuksemme historiasta.
§. 4.
Är någon af Eder, Älskade i Herranom! som icke ser härvid, huru lycklig denna Guds man redan var, då han, än vandrande i dödligheten, hunnit til96 en så glad och oryggelig visshet om sin förestående stora salighet? Om i icke med et fiendteligit förakt anseen alla våra uppenbarade sanningar, upkommer utan all tvifvel hos eder åtminstone en önskan, at med Paulo äga et lika osvikeligit hopp om denna rättfärdighetenes krona, och jag förenar i dag min med alles Edre önskningar, både för mig sjelf och eder alla, med en glädjefull försäkran, at den ännu kan ärhållas, allenast vi med alfvare och i rätt ordning söke den. Men vi se hvad därtil fordras, nemligen at veta visst på hvem man tror, at denna tron är lefvande hos oss, så at vi med Paulo finnas behjertade at bekänna den, om det ock skulle ske med förlust af alt vårt timmeliga goda. Hvad skole vi då säga om vår tids Christendom? Det är ingalunda underligt om denna vissheten hos de fläste ibland oss saknas, då många finnas, som icke en gång äga en bokstafvelig kunskap i sin salighets sak, och än flera hos hvilka, om den än finnes, ligger den dock död och hjertat däremot helt och hållit nedsänkt i orättfärdighet och verldslig lusta. Sådane kunna därföre aldrig säga: Jag vet på hvem jag tror, och än mindre vara visse om den tilkommande salighet, som dem är til buds.97 At bota dessa Zions2 refvor, at uphjelpa en förfallen Christendom, blir därföre nödigt, at med eftertryck föreställa hvem vi skole tro uppå, och huru denna tro bör vara beskaffad; ty hvad är vår Christendom utan en sådan tro, och vår lycksalighet utan detta hopp? Vi äre som Paulus skrifver om de Epheser före deras omvändelse, utan Christo och främmande ifrån löftsens testament, intet hopp hafvande, och äro under Christna namnet likväl utan Gud i verldene. Ephes. 2:12. Måtte då Zions väktare3 rätt veta med Paulo på hvem de tro och med en liflig känsla äfven förkunna androm hvad hopp Herren kallat oss til, och huru rik hans arfs härlighet är uti helgonen. Eph. 1:18.
Vår Apostoliska Tros-bekännelse, som af den salige Luthero förklaras uti vår lilla Cateches, och utgör det Andra Hufvudstycket däruti, och af oss genom Guds Nådiga bistånd kommer i ordning at afhandlas, gifver oss den bästa anledning at pröfva vår tro och uplifva vårt salighets hopp.
Men innan vi komme til detta hufvudämne, blir oss nödigt at få åtminstone et kort historiskt begrep om denna vår tros-bekännelse.
§ 4
Onko joukossanne, rakkaat Herrassa, joku, joka ei tästä näe, kuinka onnellinen tämä Jumalan mies jo oli, kun hän vielä kuolevaisuudessa vaeltaessaan oli saavuttanut96 näin iloisen ja järkkymättömän varmuuden edessään olevasta suuresta autuudesta? Jos ette suhtaudu vihamielisen halveksuvasti kaikkiin meidän ilmoitettuihin totuuksiimme, niin teissä epäilemättä syntyy ainakin toive, että teillä Paavalin tavoin olisi samanlainen pettämätön toive tästä vanhurskauden seppeleestä. Yhdynkin tänään teidän kaikkien toiveisiin, sekä itseni että teidän kaikkien puolesta ja vakuutan iloisesti, että se vielä voidaan saavuttaa, kunhan vain sitä vakavasti ja oikeassa järjestyksessä etsimme. Mutta me näemme, mitä meiltä siihen vaaditaan, nimittäin että tiedämme varmasti, kehen me uskomme, ja että tämä usko on elävänä meissä, niin että meillä Paavalin tavoin on rohkeutta tunnustaa se, vaikka se johtaisi meidät kaiken maallisen hyvän menettämiseen. Mitä sanoisimmekaan silloin tämän päivän kristillisyydestä? Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos tämä varmuus useimmilta meistä puuttuu, sillä on monia, joilla ei edes ole kirjallista tietoa autuutensa asiasta. Ja vielä enemmän on niitä, joilla on tämä tieto, mutta se on jäänyt täysin kuolleeksi, ja sydän on sitä vastoin täysin vajonnut jumalattomuuteen ja maailmallisiin himoihin. Sellaiset eivät voi siksi milloinkaan sanoa: minä tiedän kehen minä uskon, ja vielä vähemmän he voivat olla varmoja tulevasta autuudestaan, joka heille on tarjolla.97 Tällaisten Siionin haavojen parantamiseksi ja turmeltuneen kristikunnan auttamiseksi on siksi tarpeen, että me painokkaasti esitämme, kehen meidän tulee uskoa ja millaista tämän uskon tulee olla, sillä mitä on meidän kristinuskomme ilman tällaista uskoa ja mitä on onnellisuutemme ilman tätä toivoa? Olemme niin kuin Paavali kirjoittaa efesolaisista ennen näiden kääntymistä: te elitte ilman Kristusta ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vaikka nimellisesti kristittyjä niin vailla Jumalaa Ef. 2:12. Kunpa Siionin vartijat4 Paavalin tavoin oikein tietäisivät, kehen he uskovat, ja julistaisivat elävästi myös toisille, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa Ef. 1:18.
Meidän apostolinen uskontunnustuksemme, jota autuas Luther selittää Vähässä katekismuksessamme ja joka muodostaa sen toisen pääkappaleen ja jota me Jumalan armollisella tuella käymme nyt tarkastelemaan, antaa meille parhaan lähtökohdan koetella uskoamme ja elvyttää autuuden toivoamme.
Mutta ennen kun pääsemme tähän pääasiaan, meidän on tarpeen ainakin lyhyesti muodostaa käsitys tämän uskontunnustuksemme historiasta.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 4.
Är någon af Eder, Älskade i Herranom! som icke ser härvid, huru lycklig denna Guds man redan var, då han, än vandrande i dödligheten, hunnit til96 en så glad och oryggelig visshet om sin förestående stora salighet? Om i icke med et fiendteligit förakt anseen alla våra uppenbarade sanningar, upkommer utan all tvifvel hos eder åtminstone en önskan, at med Paulo äga et lika osvikeligit hopp om denna rättfärdighetenes krona, och jag förenar i dag min med alles Edre önskningar, både för mig sjelf och eder alla, med en glädjefull försäkran, at den ännu kan ärhållas, allenast vi med alfvare och i rätt ordning söke den. Men vi se hvad därtil fordras, nemligen at veta visst på hvem man tror, at denna tron är lefvande hos oss, så at vi med Paulo finnas behjertade at bekänna den, om det ock skulle ske med förlust af alt vårt timmeliga goda. Hvad skole vi då säga om vår tids Christendom? Det är ingalunda underligt om denna vissheten hos de fläste ibland oss saknas, då många finnas, som icke en gång äga en bokstafvelig kunskap i sin salighets sak, och än flera hos hvilka, om den än finnes, ligger den dock död och hjertat däremot helt och hållit nedsänkt i orättfärdighet och verldslig lusta. Sådane kunna därföre aldrig säga: Jag vet på hvem jag tror, och än mindre vara visse om den tilkommande salighet, som dem är til buds.97 At bota dessa Zions5 refvor, at uphjelpa en förfallen Christendom, blir därföre nödigt, at med eftertryck föreställa hvem vi skole tro uppå, och huru denna tro bör vara beskaffad; ty hvad är vår Christendom utan en sådan tro, och vår lycksalighet utan detta hopp? Vi äre som Paulus skrifver om de Epheser före deras omvändelse, utan Christo och främmande ifrån löftsens testament, intet hopp hafvande, och äro under Christna namnet likväl utan Gud i verldene. Ephes. 2:12. Måtte då Zions väktare6 rätt veta med Paulo på hvem de tro och med en liflig känsla äfven förkunna androm hvad hopp Herren kallat oss til, och huru rik hans arfs härlighet är uti helgonen. Eph. 1:18.
Vår Apostoliska Tros-bekännelse, som af den salige Luthero förklaras uti vår lilla Cateches, och utgör det Andra Hufvudstycket däruti, och af oss genom Guds Nådiga bistånd kommer i ordning at afhandlas, gifver oss den bästa anledning at pröfva vår tro och uplifva vårt salighets hopp.
Men innan vi komme til detta hufvudämne, blir oss nödigt at få åtminstone et kort historiskt begrep om denna vår tros-bekännelse.
§ 4
Onko joukossanne, rakkaat Herrassa, joku, joka ei tästä näe, kuinka onnellinen tämä Jumalan mies jo oli, kun hän vielä kuolevaisuudessa vaeltaessaan oli saavuttanut96 näin iloisen ja järkkymättömän varmuuden edessään olevasta suuresta autuudesta? Jos ette suhtaudu vihamielisen halveksuvasti kaikkiin meidän ilmoitettuihin totuuksiimme, niin teissä epäilemättä syntyy ainakin toive, että teillä Paavalin tavoin olisi samanlainen pettämätön toive tästä vanhurskauden seppeleestä. Yhdynkin tänään teidän kaikkien toiveisiin, sekä itseni että teidän kaikkien puolesta ja vakuutan iloisesti, että se vielä voidaan saavuttaa, kunhan vain sitä vakavasti ja oikeassa järjestyksessä etsimme. Mutta me näemme, mitä meiltä siihen vaaditaan, nimittäin että tiedämme varmasti, kehen me uskomme, ja että tämä usko on elävänä meissä, niin että meillä Paavalin tavoin on rohkeutta tunnustaa se, vaikka se johtaisi meidät kaiken maallisen hyvän menettämiseen. Mitä sanoisimmekaan silloin tämän päivän kristillisyydestä? Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos tämä varmuus useimmilta meistä puuttuu, sillä on monia, joilla ei edes ole kirjallista tietoa autuutensa asiasta. Ja vielä enemmän on niitä, joilla on tämä tieto, mutta se on jäänyt täysin kuolleeksi, ja sydän on sitä vastoin täysin vajonnut jumalattomuuteen ja maailmallisiin himoihin. Sellaiset eivät voi siksi milloinkaan sanoa: minä tiedän kehen minä uskon, ja vielä vähemmän he voivat olla varmoja tulevasta autuudestaan, joka heille on tarjolla.97 Tällaisten Siionin haavojen parantamiseksi ja turmeltuneen kristikunnan auttamiseksi on siksi tarpeen, että me painokkaasti esitämme, kehen meidän tulee uskoa ja millaista tämän uskon tulee olla, sillä mitä on meidän kristinuskomme ilman tällaista uskoa ja mitä on onnellisuutemme ilman tätä toivoa? Olemme niin kuin Paavali kirjoittaa efesolaisista ennen näiden kääntymistä: te elitte ilman Kristusta ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vaikka nimellisesti kristittyjä niin vailla Jumalaa Ef. 2:12. Kunpa Siionin vartijat7 Paavalin tavoin oikein tietäisivät, kehen he uskovat, ja julistaisivat elävästi myös toisille, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa Ef. 1:18.
Meidän apostolinen uskontunnustuksemme, jota autuas Luther selittää Vähässä katekismuksessamme ja joka muodostaa sen toisen pääkappaleen ja jota me Jumalan armollisella tuella käymme nyt tarkastelemaan, antaa meille parhaan lähtökohdan koetella uskoamme ja elvyttää autuuden toivoamme.
Mutta ennen kun pääsemme tähän pääasiaan, meidän on tarpeen ainakin lyhyesti muodostaa käsitys tämän uskontunnustuksemme historiasta.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 3
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 5
paikat:
Henkilöt: Luther, Martti Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: