Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Ensimmäinen saarna

Ensimmäinen katekismussaarna, § 34

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 34

Toiseksi Luojallemme kuuluu sydämellinen kiitos kaikista hänen hyvistä teoistaan. Yhtä suuria hyviä töitä tulee osaksemme myös toisessa ja kolmannessa uskonkohdassa. Jumala on niiden vuoksi yhtä lailla oikeutettu kiitokseemme kuin tässäkin pääkohdassa luettelemistamme syistä, ja kiitollisuus on sen luontoista, että kun sydän on täynnä kiitosta yhdestä hyvästä työstä, se ei unohda myöskään toisia, vaan ikään kuin kokoaa ne kaikki yhteen ja niitä tarkastellessa lähettää sitä palavamman suitsutuksen Jumalalle. Mutta me rohkaisemme tänään itseämme ennen muuta kiittämään niistä Jumalan hyvistä töistä, jotka tässä pääkappaleessa on asetettu silmiemme eteen. Emme voi milloinkaan kieltää velvollisuuttamme kiittää Jumalaamme hänen monista ja suurista hyvistä teoistaan, sillä hän on siitä nimenomaan määrännyt ja sanonut Israelin lapsille: Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, mikä tarkoittaa, että kiität häntä sydämestäsi siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. 5. Moos. 8:10. Ja kun Daavid sanoo: Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan, siis hänen hyvistä töistään Ps. 105:1, niin tässä eivät kelpaa kiittämättömän anteeksipyytelyt, Jumala ei sellaisia tarvitse. Emmekä me silti osaa kiittää häntä niin kuin pitäisi, riittää että hän sen määrännyt. Hän haistaa siinä makean tuoksun ja vihastuu kiittämättömille, sillä näin sanoo Herra: Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua Ps. 50:23, ja toisaalta kiittämättömyydestä hän sanoo Israelin lapsille: Näinkö sinä palkitset Herran, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa? Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi? Hän sinut teki ja rakensi 5. Moos. 32:6. Mutta käykäämme tarkemmin asiaan nähdäksemme, mitä tämä kiitollisuus varsinaisesti on. Siihen kuuluu ensinnäkin Jumalan suurten ja moninaisten hyvien tekojen huolellinen tarkasteleminen. Niitä on, oi rakkaat kuulijat, edellä jonkin verran avattu teidän silmienne eteen, mutta kiitollinen sielu laventaa niitä vielä sydämessään paljon. Se menee pienimpiin yksityiskohtiin, tarkastelee ruumiinsa jäseniä ja niiden käyttöä, sielunsa toimintaa, ja näkee kaikesta, miten viisaasti Herra on kaiken tehnyt sekä hyväksi että hyödylliseksi. Hän etenee kaitselmuksen teille ja ihmeelliseen johdatukseen, miten Jumala on antanut hänelle kaiken äidinkohdusta nykyhetkeen saakka, miten hän on ruokkinut ja vaatettanut meidät ja huolehtinut meistä. Ja kuinka monesta vaarasta hän on meidät varsin ihmeellisesti pelastanut ja armostaan ne torjunut. Jumalan rakkauden pohjattoman syvyyden hän näkee siinä, että hän on antanut ainoan Poikansa meidän vapahtamiseksemme, ja paljon muuta. Hän ei vain kerran tarkastele näitä suuria hyviä tekoja ja jätä niitä sitten kiittämättömän tavoin sivuun, vaan hän virkistää niiden muistoa joka päivä. Toiseksi tähän kuuluu se, että hän tunnustaa vilpittömästi oman arvottomuutensa, oman mitättömyytensä, monet suuret virheensä, lukemattomat heikkoutensa, joita hän suuresti häveten vertaa Jumalan hyviin tekoihin itseään kohtaan ja huudahtaa patriarkka Jaakobin tavoin: Minä en ole ansainnut sitä suurta armoa ja uskollisuutta, jota olet osoittanut minulle, palvelijallesi.1 1. Moos. 32:10. Kolmanneksi tähän kuuluu itse kiitosuhri, joka tästä nousee ja joka muodostuu ensinnäkin rakkauden ja kunnioituksen innostaman sydämen avautumisesta Jumalalle, eikä se ole muuta kuin sielun kiitoshuuto, jossa luettelemme hänen hyvät tekonsa, toistamme omaa arvottomuuttamme ja vahvistamme sitä tuhansilla kiitollisilla huokauksilla. Sellainen sydän on alttari, josta oikea, Jumalalle mieluinen ja lämmin kiitosuhri kohoaa korkeuksiin; Herra tuntee sen mieluisan tuoksun. Tällainen kiitollisuuden lämmittämä sydän ei voi mitenkään kätkeä tätä tulta sisäänsä, se tulee esiin niin, että ilo ja tunnustus näkyvät kaikissa sen toimissa, mutta aivan erityisesti tämä liekki purkautuu suusta, joka ryhtyy kiittämään ja ylistämään. Herran kiittämisestä ja Herran, kaikista korkeimman nimen ylistämisestä tulee kallisarvoinen asia: aamuisin julistaa hänen armoaan ja iltaisin hänen totuuttaan Ps. 92:2–3. Näin voi hän rohkaista itseään Daavidin tavoin ja sanoa: Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella Ps. 103:2–4.


  1. 1992/muokattu

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: