Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 29
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 31
§ 30
Vielä meidän Herrassa siunattujen on tarkasteltava yhtä Isän Jumalan isoa hyvää tekoa, nimittäin sitä, että hän on myös antanut oman rakkaimman poikansa meidän vuoksemme. Tässä meidän on otettava esille erityisesti kolme asiaa: nimittäin ensinnäkin, mikä sai Jumalan antamaan meille ihmisille tämän lahjan; toiseksi, millainen se on; ja kolmanneksi, miten hän on sen meille antanut? Vastaamme lyhyesti kuhunkin näistä kysymyksistä sen mukaan kuin aika riittää.
Mitä tulee ensimmäiseen seikkaan, siis siihen mikä on saanut
Jumalan antamaan meille rakkaimman Poikansa, niin meidän puolellamme ei ole mitään syytä, miksi hän olisi tehnyt näin suuren hyvän työn meidän edestämme. Ihmiset olivat silloin juuri kapinoineet Jumalaansa vastaan, kääntäneet sydämensä hänestä ja ryhtyneet luottamaan hänen vihollisiinsa. Jumalan suurta majesteettisuutta oli näin loukattu, hänen pyhyytensä ja oikeamielisyytensä ärsytetty vihaan ja kostoon, ja kuolemantuomio olisi pitänyt panna toimeen välittömästi. Apostoli Paavali sanookin selkeästi, että se ei tapahtunut meidän hurskaiden tekojemme tähden Tit. 3:5, ja vielä vähemmän siksi, että langennut ihminen olisi surkeassa tilassaan osannut tai halunnut etsiä apua Jumalaltaan. Siinä tilassa hänellä ei myöskään luotujen joukossa ollut yhtään puolestapuhujaa. Saatana ei voinut eikä halunnut tehdä mitään, vaan naureskeli tuhoon syöksemänsä ihmisen epäonnelle, ja lisäksi saatana oli jo aiemmin joutunut Jumalan syvimpään epäsuosioon. Mistä siis löydämme syyn tähän avun lähettämiseen? Se ei voi olla muualla kuin Jumalassa itsessään. Kuten edellä olemme kuulleet, Jumala oli suhtautunut erityisen suopeasti ja rakastavasti koko luomaansa maailmaan ja kaikkiin sen olioihin, joiden joukossa ihmisellä ilman muuta oli ensimmäinen sija. Sillä hän ei vain ollut antanut tälle ennen kaikkia muita järjellistä sielua, vaan Jumala oli myös luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Kun paholainen sitten syntiinlankeemuksessa oli yllättäen riistänyt ihmiseltä tämän Jumalan kuvan ja pukenut ihmisen omaan kauhistuttavaan hahmoonsa, niin (puhumme Jumalasta ihmisen tapaan, niin kuin hän ilmaissut itsensä meille) täytyihän sen suuresti surettaa Jumalaa, että hän näki mestariteoksensa menetetyn. Vanhurskaus vaati kostoa, mutta viisaus oli ajatellut keinot ja hyvyys hyväksyi ne, niin että oikeudenmukaisuus voitiin täyttää ja ihminen silti pelastaa syvästä turmeluksestaan. Perussyynä ei siten ollut mikään muu kuin kolmiyhteisen Jumalan rakkaus ja ikuinen armahtavaisuus, jolla hän suhtautui onnettomaan ja langenneeseen ihmiseen pelastaakseen hänet tuhosta. Tätä perustetta kiittää pappi Sakarias ihanasti ylistyslaulussaan, jossa hän sanoo: Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen. Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta – – – Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto Luuk. 1:68–69,78. Ja vaikka tämä lunastus varsinaisesti oli Pojan, jumaluuden toisen persoonan tehtävä, hänen, joka on ikuisesti syntynyt Isästä, niin tämä hyvä teko lasketaan varsinaisesti ensimmäisen, Poikansa lähettäneen persoonan tekemäksi. Apostoli Johannes ilmaisee tämän selkeästi näin: Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Ja seuraavassa jakeessa hän jatkaa: Siinä on rakkaus – – – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, ja olisimme näin synnyttäneet hänessä jonkinlaista hyvyyttä meitä kohtaan, ei suinkaan, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi 1. Joh. 4:9–10. Ja saakoot Vapahtajamme Jeesuksen omat kalliit sanat vahvimmin korostaa tätä lohdullista totuutta, kun hän sanoo neuvoa etsivälle Nikodemokselle: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa Joh. 3:16. Tällä halutaan sanoa: suurin ja ainoa syy, joka sai Jumalan tähän hyvän tekoon, oli kolmiyhteisen Jumalan ikuinen rakkaus ja sanomaton armahtavaisuus.
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 29
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 31
paikat:
Henkilöt: Daavid Johannes Nikodemos Paavali Sakarias
Raamatunkohdat:
Aiheet: