Ensimmäinen katekismussaarna, § 3

§. 3.

I anförde orden säger han sedan: Jag är viss, at han förmår förvara mit betrodda gods in til den dagen. Här förklarar Apostelen åter, hvad denna hans oryggeliga tro värkade hos honom, nemligen en visshet om en stor nådelön i himmelen af sin dyra Frälsare, den han här kallar för sitt betrodda gods. Den Heliga Skrifts uttolkare äro väl ej af enahanda tanka derom, hvad95 Paulus här förstår med sitt betrodda gods och med den dagen til hvilken det skal förvaras; men saken blifver nog tydelig, då vi jämföre detta med hvad han sjelf i Cap. 4: v. 6,7,8. säger: Jag offras nu, och tiden tilstundar, at jag skal skiljas hädan. Jag hafver kämpat en god kamp, jag hafver fullbordat loppet, jag hafver hållit trona. Härefter är mig förvarad rättfärdighetenes krona, hvilken Herren mig gifva skall på then dagen, then rättfärdige domaren. Han talar ju i dessa orden om sin tros kamp och seger, och om den visshet han hade om sin nådelön, den han här kallar rättfärdighetens krona, hvilken han ej allenast hoppades få, utan han var så viss om den, som hade han den allaredo i sina händer; den är, vil han säga, i godt förvar: hvarken synd, djefvul eller verld, ingen tyran, inga plågor, icke en gång sjelfva den grymma döden kunna beröfva mig den. Likaledes förklaras här tydeligen hvad dag han talar om, nemligen dödsens och domsens dag; ty då, men ej förr, blifva Jesu vänner härligen krönte.

§ 3

Mainitussa kohdassa hän sanoo seuraavaksi: olen varma siitä, että hän kykenee varjelemaan sen omaisuuden, mikä on minun haltuuni uskottu, aina siihen päivään asti. Tässä apostoli jälleen selittää, mitä hänen järkkymätön uskonsa sai hänessä aikaan, nimittäin varmuuden hänen kalliin Vapahtajansa suuresta armonpalkasta taivaassa, mitä hän tässä kutsuu hänelle uskotuksi omaisuudeksi. Pyhän kirjan tulkitsijat eivät tosin ole yksimielisiä siitä, mitä95 Paavali tässä tarkoittaa hänelle uskotulla omaisuudella ja sillä päivällä, johon asti se tullaan säilyttämään, mutta asia tulee varsin selväksi, kun vertaamme tätä siihen, mitä hän itse sanoo: Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle sinä päivänä21992/muokattu 2. Tim. 4:6–8. Hänhän puhuu näissä sanoissa uskontaistelustaan ja voitostaan, ja varmuudesta, joka hänellä on armonpalkastaan. Sitä hän tässä kutsuu vanhurskauden seppeleeksi, jota hän ei vain toivo saavansa vaan josta hän on niin varma kuin se jo olisi hänen käsissään. Se on, hän tahtoo sanoa, hyvässä turvassa. Mikään synti, paholainen tai maailma, mikään tyranni, mitkään vaivat tai edes julma kuolema eivät voi sitä minulta riistää. Samoin tässä tulee selväksi, mistä päivästä hän puhuu, nimittäin kuoleman ja tuomion päivästä, sillä silloin, mutta ei aiemmin, Jeesuksen ystävät tulevat ihanasti kruunatuiksi.

1. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English