Ensimmäinen katekismussaarna, § 21

§. 21.

Men det är ingalunda nog, at vi således betragte Skapelsen i gemen uti et kort sammanhang, likasom på långt håll; den salige Lutherus har förstått at146 ställa denna stora Guddomeliga välgärning oss närmare under ögonen, då han säger: Jag tror at Gud hafver mig skapat och alla kreatur: gifvit mig kropp och själ, ögon, öron och alla lemmar, förnuft och all sinne.2Jag tror at Gud ... förnuft och all sinne.: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den första artikeln Så skall denna välgärning sättas oss likasom lefvande för ögonen, at upväcka vår vördnad och värma vårt hjerta emot denna stora välgöraren. Lät oss då allenast på en handvänning äfven något närmare betrakta detta vårt och hela vårt slägtes uphof. När Gud hade skapat hela den synliga verlden, och sidst äfven på detta vårt jordklot satt allehanda lefvande kreatur och fänad,3fä, djur, boskap beslöt han änteligen i sitt heliga Treenighets råd, at äfven därpå skapa människan, at blifva rådande öfver alla de andra jordenes lefvande inbyggare, at nytja dem, och alt hvad på jordene skapadt var, til sin tjenst, nytta, nöje och beqvämlighet. Detta sitt sidsta händers värk och mästerstycke sammansatte Gud af tvänne särskilta och med hvarannan aldeles olika delar, nemligen kropp och själ; til den förra af dem nytjade Herren et lika tilredelse ämne, som til de andra lefvande kreaturens kroppar, nemligen jordenes stoft. 1 Mos. 2:7. jämfört med versen 19. Deraf bildade Gud människo-kroppen med alla sina lemmar, sådan som vi än äga den. Den147 andra delen var osynlig, och kunde af denna jordmassa ej tilredas; det var själen, den måste hafva et högre ursprung, den måste skapas å nyo, och om den heter det, at Gud inblåste en liflig andedrägt i människans näsa, så at människan blef et lefvande väsende. loco citat.4Lat. loco citato, samma ställe som citerades. 1 Mos 2:7 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Och Herren Gudh giorde menniskiona af jordenes stofft / och inblåste uthi hans näso en lefwande anda / och så vardt menniskian een lefwande siäl.” Dessa båda delarna blefvo med hvarandra på det närmaste så förenade, at de kunde meddela sig åt hvarandra, meddela uplysningar, deltaga i hvarderas öden, med mera sådant. Kroppen blef försedd med utvärtes sinnen, ögon, öron, lukt, smak och känsla, hvilka omedelbarligen gifva begrep åt själen; Själen deremot begåfvades med långt högre förmögenheter, nemligen förståndet och viljan, hvartil äfven kan läggas minnet. Den första af dem inhämtar ej allenast allehanda slags kunskaper om synliga och osynliga ting, utan äfven på åtskilligt sätt samlar och jämförer dem med hvarandra och ändteligen af sådana jemförelser upfinner nya och förut förborgade sanningar; eller at uttrycka detta ännu kortare och enfaldigare, så är det förståndets göromål at tänka om allehanda saker, at pröfva dem, och anse det ena för godt, det andra för ondt, och så vidare. Viljan däremot syslosätter sig med valet, at begära det som förståndet pröfvat godt, och fatta en148 afsky för det som är ondt. Men minnet är blott en förmåga at en lång tid bort åt förvara hos själen de kunskaper, som hon förut sig förvärfvat.

Si så stora och dyrbara äro de gåfvor, som den milde Guden förlänt oss människor i skapelsen. De gåfvos väl först allenast åt Adam och Eva, men han har ock så underligen inrättat naturen at vi genom födslen af hans goda hand undfå alla dessa kroppens och själens förmåner, så at vi med vördnad väl må med Luthero bekänna: Jag tror at Gud hafver mig skapat, gifvit mig kropp och själ, ögon, öron och alla lemmar, förnuft och all sinne; hvarigenom vi af vår store mästare blifvit uphögde öfver alla andra lefvande jordens inbyggare.

1. Jag tror at Gud ... förnuft och all sinne.: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den första artikeln
2. fä, djur, boskap
3. Lat. loco citato, samma ställe som citerades. 1 Mos 2:7 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Och Herren Gudh giorde menniskiona af jordenes stofft / och inblåste uthi hans näso en lefwande anda / och så vardt menniskian een lefwande siäl.”

§ 21

Mutta ei suinkaan riitä, että me tällä tavoin tarkastelemme luomista yleensä lyhyessä yhteenvedossa, ikään kuin matkan päästä. Autuas Luther on osannut asettaa tämän suuren jumalallisen hyvänteon146 lähemmäs silmiemme eteen kun hän sanoo: Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit.5Uskon, että Jumala ... ja kaikki aistit: lainaus Vähästä katekismuksesta (suom. 1999) Näin tämä hyvänteko asetetaan ikään kuin elävänä silmiemme eteen, herättämään kunnioitustamme ja lämmittämään sydäntämme tätä suurta hyväntekijää kohtaan. Tarkastelkaamme siis vaikkapa vain hetken ajan myös hieman tarkemmin tätä meidän ja koko sukumme alkua. Kun Jumala oli luonut koko näkyvän maailman ja viimeksi tälle maanpinnallemme asettanut kaikkinaiset elävät oliot ja eläimet, hän päätti lopuksi Pyhän Kolminaisuutensa viisaudessa luoda siihen myös ihmisen, joka hallitsisi kaikkia muita maan eläviä asujia, käyttäisi niitä ja kaikkea maan pinnalle luotua omaksi hyväkseen, hyödykseen, huvikseen ja mukavuudekseen. Tämän viimeisen kättensä työn ja mestariteoksen Jumala kokosi kahdesta erillisestä ja toisiinsa nähden täysin erilaisesta osasta, nimittäin ruumiista ja sielusta. Edelliseen Herra käytti samaa ainetta kuin muidenkin maassa elävien olioiden muotoamiseen, nimittäin maan tomua 1. Moos. 2:7, vertaa jakeeseen 19. Siitä Jumala muovasi ihmisruumiin kaikkine jäsenineen, sellaiseksi kuin se meillä vieläkin on.147 Toinen osa oli näkymätön, eikä sitä voitu tehdä tästä maamassasta. Se oli sielu, sillä täytyi olla korkeampi alkuperä, se täytyi luoda alusta alkaen, ja siitä sanotaan, että Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento 1. Moos. 2:7. Nämä molemmat osat liitettiin toisiinsa läheisesti siten, että ne saattoivat olla yhteydessä keskenään, välittää tietoa, olla mukana toinen toisensa kohtaloissa ja muuta sellaista. Ruumis sai ulkoiset aistit, silmät, korvat, hajun, maun ja tunnon, jotka antavat tietoa suoraan sielulle. Sielu sitävastoin sai paljon korkeammat kyvyt, nimittäin ymmärryksen ja tahdon, joihin voidaan lisätä myös muisti. Näistä ensimmäisenä mainittu ei vain hanki kaikenlaista tietoa näkyvistä ja näkymättömistä asioista vaan myös eri tavoin kokoaa ja vertaa näitä tietoja toisiinsa ja lopulta tällaisen vertailun kautta löytää uusia ja aiemmin piilossa olleita totuuksia. Tai jos sanomme tämän lyhyemmin ja yksinkertaisemmin, niin ymmärryksen tehtävä on ajatella kaikenlaisia asioita, tutkailla niitä, pitää jotain hyvänä ja toista pahana ja niin edelleen. Tahdon tehtävä sitä vastoin on valinta: se haluaa sitä minkä ymmärrys on nähnyt hyväksi ja148 karttaa sitä, mikä on pahaa. Mutta muisti on vain kyky säilyttää pitemmän aikaa sielussa niitä tietoja, joita sinne aiemmin on koottu.

Näin suuret ja arvokkaat ovat lahjat, jotka hellä Jumala on meille ihmisille luomisessa suonut. Ensin ne annettiin vain Aadamille ja Eevalle, mutta hän on myös niin ihmeellisesti järjestänyt luonnon, että nyt me syntymässä saamme hänen hyvästä kädestään kaikki nämä ruumiin ja sielun kyvyt, niin että voimme kunnioittaen Lutherin kera tunnustaa: Uskon, että Jumala on luonut minut sekä koko luomakunnan, antanut minulle ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit. Tämän kautta meidän suuri mestarimme on kohottanut meidät kaikkien muiden maan elävien olentojen yläpuolelle.

1. Uskon, että Jumala ... ja kaikki aistit: lainaus Vähästä katekismuksesta (suom. 1999)

Unfortunately this content isn't available in English