Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 17
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 19
§ 18
Näiden rälssitalonpoikien lisäksi maassa on joukoittain aateliskartanoiden alaisia torppareita, joiden on työskenneltävä joka viikko 2–3 päivää jopa hevosineenkin päivätöissä omissa ruoissaan vailla minkäänlaista varmuutta siitä, että he saavat pitää hallussaan asumansa torpat, ja tietoa siitä, kuinka paljon heidän on tehtävä työtä. Heidät voidaan vain vähäisellä viittauksella karkottaa asumaltaan maalta, ja he uskaltavat vieläkin vähemmän vedota minkäänlaisiin oikeuksiin. Niinpä monet väittävätkin, että kartanoiden pihoille olisi pystytettävä paaluja kaularautoineen ja rakennettava vankikoppeja,1 jotta heidät voitaisiin kurituksella saada täyttämään velvollisuutensa.
Valitetaan eikä varmaankaan aiheetta, että tuollaiset päivätöitä tekevät torpparit ja rengit ovat patalaiskoja, irstaita ja584 monin tavoin paheellisia ja heitä on kurituksella pakotettava täyttämään velvollisuutensa, koska heitä ei voida hyvällä saada niitä täyttämään, ja tässä ollaan jo kutakuinkin lähellä orjuutta. Mutta millaista ahkeruutta ja hyveellisyyttä voidaan vaatia ihmisiltä, jotka tuskin ennättävät nuoruusvuosinaan saada välttämättömintäkään käsitystä hyveistä ja kristillisestä uskosta, joita ei koskaan kannusteta vähimmässäkään määrin ja jotka epätoivoisen tulevaisuutensa takia hakeutuvat kaikenmoiseen irstailuun? Niinpä tarvitaankin kartanon työnjohtaja heitä valvomaan piiska lyöntiin valmiina, ja he soittavat silti suutaan eivätkä tottele.
Mutta tarkastelkaamme tässä kuitenkin ihmisyyden lohdutukseksi asiaa lyhyesti tarkemmin. Kokemus osoittaa meille vakuuttavasti, että lasten ja nuorten lisäksi myös varttuneemmat ihmiset voidaan vasta monenlaisilla kannustimilla, olkootpa ne millaisia tahansa, saada täyttämään velvollisuutensa pitkällekin. Silti noiden kannustimien ei tarvitse olla kalliita lahjoja, vaan useinkin riittää rohkaiseva ilme, avoimesti ilmaistu myötämielisyys, kohtuullinen kiitos, jonkinlaisen kilpailun aikaansaaminen tai enintään neljännesnaula tupakkaa tai viinaryyppy tai jokin vastaava tunnustus, kunhan ne ojentaa hyvätahtoinen käsi. Vastaanottaja tuntee silloin kuuluvansa sentään yhä ihmiskuntaan vapaana olentona ja saavansa vielä kokea, että hänen halveksittua olemustaan valaisee lempein katsein aurinko, joka on aiemmin aina polttanut ja kuluttanut häntä. Ja tuollainen kohtelu saa varmasti suurimman osan täyttämään velvollisuutensa. Osa jää jonkinlaiseen väliryhmään, joita voi toisinaan kannustaa, mutta joihin pitää useammin suhtautua jollakin tavoin tunteettomasti, mikä jo varmasti satuttaa heitä, kun he näkevät muiden osaksi tulevan lempeän kohtelun. Paheisiin sortuneet on sitä vastoin ohjattava oikealle tielle lempeillä puheilla ilman moitiskelua ja kiroilua, ja annan varman vakuutukseni siitä, että kartanoissa ei tarvita montakaan häpeäpaalua eikä vankikoppia, jos toimitaan tuolla tavalla maltillisesti ja kärsivällisesti, ja silloin päästään paljon parempaan tulokseen. Toisaalta vaikutus osoittautuu aivan päinvastaiseksi, jos työnjohtaja tai kartanon vouti aloittaa heti ärjymällä, uhkailemalla ja kiroilemalla ja on valmis lyömään pienimmänkin erehdyksen takia tai usein jopa ilman mitään aihetta, jolloin orjaparan käsitykset ihmismäisestä käytöksestä väistämättä samentuvat ja hän pyrkii mielipahaansa purkaakseen sortajansa kimppuun, vaikka hän ei silloin saa aikaan muuta kuin kasvattaa rikkomustensa taakkaa ja kaksinkertaistaa kärsimystensä määrän, ja silloin häpeäpaalut ja vankikopit tulevat välttämättömiksi.585
Samoja havaintojahan voidaan yhä päivittäin tehdä lasten opetuksessa: yksi opettaja kasvattaa koulussaan melkein vitsaa käyttämättä vapaita, vireitä, kunnollisia ja kuuliaisia olentoja, toinen taas aloittaa lyönneillä ja sivalluksilla ja lopettaa samoja keinoja käyttäen ja jättää jälkeensä tyhmiä, orjamaisia ja epäluotettavia, ilkitöihin valmiita ihmisiä.
§ 18.
Men utom dessa Frälse bönder gifvas sedan stora skarar af Torpare, som lyda under Adeliga Gods, som måste arbeta 2 a 3 dagar i hvarje vecka äfven med häst dagsvärcken och egen kost, utan at äga någon säkerhet om besittningen af sina torp dem de bebo, eller huru mycket de böra arbeta, och kunna vid första vink afvisas från den jord som de bebo, än mindre våga sig at åberopa några rättigheter, hvarföre äfven flera påstått at pålar med Halsjärn och tuchthus borde inrättas vid Landtgods,2 at med stryk tilhålla dem til sina skyldigheter.
Man klagar och tör väl hända icke utan orsak, at sådana dagsvärks Torpare och drängar äro ståcklata, liderliga och på584 flerahanda sätt lastfulla, hvilcka då de ei med godo kunna förmås til sina skyldigheter nödgas man med stryk bringa dem dertil, och då stå de redan närmast vid slafveriet. Men hvad flit och hvad dygd vill man väl fordra af dem som näppeligen hinna i sin ungdom få de nödvändigaste begrep om dygd och Christendom, som aldrig äga den minsta upmuntran, och som förtviflade om sin framtid ledas til all slags liderlighet? derföre behöfves en Herregårds Rättare3 at stå med karbasen4 öfver dem i högsta hugg och lika väl äro de sturska och olydiga.
Men lät oss likväl til mennisklighetens tröst härvid anställa en kort betra[chtelse]. Ärfarenheten öfvertygar oss derom, at ei a[llena]st barn och ungdom, utan ock menniskor af mognare år kunna först genom flerahanda uppmuntringar a[f] hvad beskaffenhet de ock må vara drifvas ganska långt i efterlefnaden af sina skyldighe[ter,] hvilcka derföre ei behöfva bestå uti några dyrbar[a] skäncker, utan ofta uti en upmuntrande mine, förklarad välvilja, ett billigt5 beröm, en slags täflan eller til det högsta uti et qvarter tobak eller en liten sup bränvin, eller något annat sådant, när det utdelas af en kär hand. Han känner då igen, at han ännu hörer til mennisko classen, såsom en fri varelse, som ännu får se sitt förachtade väsende bestrålas med milda blickar från en sol, som altid förr bränt och förtärt honom, och det är vist at största delen genom sådant drifves til sina skyldigheter. En del stanna uti en mellan class, som stundom tåla någon upmuntran, men oftare måste bemötas med någon slags känslo löshet, hvilcket redan måste såra dem, då de se med hvad ömhet de andra bemötas. Men deremot de lastfulla måste med ömma föreställningar, utan banskap och svordom, föras til rätta, och då försäkrar jag vist, at om sådant sker med sachtmodighet och tålamod, så skola ei många pålar och tuchthus behöfvas vid Herregårdarna och doch långt mera uträttas. Hvaremot man åter måste se en aldeles motstridig värckan, om Rättaren eller gårdsfogden börjar straxt med buller, hot, och svordomar, och är färdig at slå til vid minsta förseelse, eller ock ofta utan brått, hvarigenom den arma trälens menniskliga begrep måste förvillas, och han nytjar i harmen sin gadd at komma åt sin förtryckare, ehuru han därmed icke annat uträttar, än förökar sina brått och fördublar sina plågor, och då blifva pålar och tuchthus nödvändige.585
Sådant visar sig ännu dageligen vid barna undervisningen; den ena läraren upammar6 uti sin Schola nästan utan ris fria, qvicka, dygdiga och lydiga varelser, den andra börjar från hugg och slag, och sluter med det samma, och lämnar dum[ma] slafviska och dolska7 illgiärnings menniskor efter sig.
§ 18
Näiden rälssitalonpoikien lisäksi maassa on joukoittain aateliskartanoiden alaisia torppareita, joiden on työskenneltävä joka viikko 2–3 päivää jopa hevosineenkin päivätöissä omissa ruoissaan vailla minkäänlaista varmuutta siitä, että he saavat pitää hallussaan asumansa torpat, ja tietoa siitä, kuinka paljon heidän on tehtävä työtä. Heidät voidaan vain vähäisellä viittauksella karkottaa asumaltaan maalta, ja he uskaltavat vieläkin vähemmän vedota minkäänlaisiin oikeuksiin. Niinpä monet väittävätkin, että kartanoiden pihoille olisi pystytettävä paaluja kaularautoineen ja rakennettava vankikoppeja,8 jotta heidät voitaisiin kurituksella saada täyttämään velvollisuutensa.
Valitetaan eikä varmaankaan aiheetta, että tuollaiset päivätöitä tekevät torpparit ja rengit ovat patalaiskoja, irstaita ja584 monin tavoin paheellisia ja heitä on kurituksella pakotettava täyttämään velvollisuutensa, koska heitä ei voida hyvällä saada niitä täyttämään, ja tässä ollaan jo kutakuinkin lähellä orjuutta. Mutta millaista ahkeruutta ja hyveellisyyttä voidaan vaatia ihmisiltä, jotka tuskin ennättävät nuoruusvuosinaan saada välttämättömintäkään käsitystä hyveistä ja kristillisestä uskosta, joita ei koskaan kannusteta vähimmässäkään määrin ja jotka epätoivoisen tulevaisuutensa takia hakeutuvat kaikenmoiseen irstailuun? Niinpä tarvitaankin kartanon työnjohtaja heitä valvomaan piiska lyöntiin valmiina, ja he soittavat silti suutaan eivätkä tottele.
Mutta tarkastelkaamme tässä kuitenkin ihmisyyden lohdutukseksi asiaa lyhyesti tarkemmin. Kokemus osoittaa meille vakuuttavasti, että lasten ja nuorten lisäksi myös varttuneemmat ihmiset voidaan vasta monenlaisilla kannustimilla, olkootpa ne millaisia tahansa, saada täyttämään velvollisuutensa pitkällekin. Silti noiden kannustimien ei tarvitse olla kalliita lahjoja, vaan useinkin riittää rohkaiseva ilme, avoimesti ilmaistu myötämielisyys, kohtuullinen kiitos, jonkinlaisen kilpailun aikaansaaminen tai enintään neljännesnaula tupakkaa tai viinaryyppy tai jokin vastaava tunnustus, kunhan ne ojentaa hyvätahtoinen käsi. Vastaanottaja tuntee silloin kuuluvansa sentään yhä ihmiskuntaan vapaana olentona ja saavansa vielä kokea, että hänen halveksittua olemustaan valaisee lempein katsein aurinko, joka on aiemmin aina polttanut ja kuluttanut häntä. Ja tuollainen kohtelu saa varmasti suurimman osan täyttämään velvollisuutensa. Osa jää jonkinlaiseen väliryhmään, joita voi toisinaan kannustaa, mutta joihin pitää useammin suhtautua jollakin tavoin tunteettomasti, mikä jo varmasti satuttaa heitä, kun he näkevät muiden osaksi tulevan lempeän kohtelun. Paheisiin sortuneet on sitä vastoin ohjattava oikealle tielle lempeillä puheilla ilman moitiskelua ja kiroilua, ja annan varman vakuutukseni siitä, että kartanoissa ei tarvita montakaan häpeäpaalua eikä vankikoppia, jos toimitaan tuolla tavalla maltillisesti ja kärsivällisesti, ja silloin päästään paljon parempaan tulokseen. Toisaalta vaikutus osoittautuu aivan päinvastaiseksi, jos työnjohtaja tai kartanon vouti aloittaa heti ärjymällä, uhkailemalla ja kiroilemalla ja on valmis lyömään pienimmänkin erehdyksen takia tai usein jopa ilman mitään aihetta, jolloin orjaparan käsitykset ihmismäisestä käytöksestä väistämättä samentuvat ja hän pyrkii mielipahaansa purkaakseen sortajansa kimppuun, vaikka hän ei silloin saa aikaan muuta kuin kasvattaa rikkomustensa taakkaa ja kaksinkertaistaa kärsimystensä määrän, ja silloin häpeäpaalut ja vankikopit tulevat välttämättömiksi.585
Samoja havaintojahan voidaan yhä päivittäin tehdä lasten opetuksessa: yksi opettaja kasvattaa koulussaan melkein vitsaa käyttämättä vapaita, vireitä, kunnollisia ja kuuliaisia olentoja, toinen taas aloittaa lyönneillä ja sivalluksilla ja lopettaa samoja keinoja käyttäen ja jättää jälkeensä tyhmiä, orjamaisia ja epäluotettavia, ilkitöihin valmiita ihmisiä.
Unfortunately this content isn't available in English
§ 18.
Men utom dessa Frälse bönder gifvas sedan stora skarar af Torpare, som lyda under Adeliga Gods, som måste arbeta 2 a 3 dagar i hvarje vecka äfven med häst dagsvärcken och egen kost, utan at äga någon säkerhet om besittningen af sina torp dem de bebo, eller huru mycket de böra arbeta, och kunna vid första vink afvisas från den jord som de bebo, än mindre våga sig at åberopa några rättigheter, hvarföre äfven flera påstått at pålar med Halsjärn och tuchthus borde inrättas vid Landtgods,9 at med stryk tilhålla dem til sina skyldigheter.
Man klagar och tör väl hända icke utan orsak, at sådana dagsvärks Torpare och drängar äro ståcklata, liderliga och på584 flerahanda sätt lastfulla, hvilcka då de ei med godo kunna förmås til sina skyldigheter nödgas man med stryk bringa dem dertil, och då stå de redan närmast vid slafveriet. Men hvad flit och hvad dygd vill man väl fordra af dem som näppeligen hinna i sin ungdom få de nödvändigaste begrep om dygd och Christendom, som aldrig äga den minsta upmuntran, och som förtviflade om sin framtid ledas til all slags liderlighet? derföre behöfves en Herregårds Rättare10 at stå med karbasen11 öfver dem i högsta hugg och lika väl äro de sturska och olydiga.
Men lät oss likväl til mennisklighetens tröst härvid anställa en kort betra[chtelse]. Ärfarenheten öfvertygar oss derom, at ei a[llena]st barn och ungdom, utan ock menniskor af mognare år kunna först genom flerahanda uppmuntringar a[f] hvad beskaffenhet de ock må vara drifvas ganska långt i efterlefnaden af sina skyldighe[ter,] hvilcka derföre ei behöfva bestå uti några dyrbar[a] skäncker, utan ofta uti en upmuntrande mine, förklarad välvilja, ett billigt12 beröm, en slags täflan eller til det högsta uti et qvarter tobak eller en liten sup bränvin, eller något annat sådant, när det utdelas af en kär hand. Han känner då igen, at han ännu hörer til mennisko classen, såsom en fri varelse, som ännu får se sitt förachtade väsende bestrålas med milda blickar från en sol, som altid förr bränt och förtärt honom, och det är vist at största delen genom sådant drifves til sina skyldigheter. En del stanna uti en mellan class, som stundom tåla någon upmuntran, men oftare måste bemötas med någon slags känslo löshet, hvilcket redan måste såra dem, då de se med hvad ömhet de andra bemötas. Men deremot de lastfulla måste med ömma föreställningar, utan banskap och svordom, föras til rätta, och då försäkrar jag vist, at om sådant sker med sachtmodighet och tålamod, så skola ei många pålar och tuchthus behöfvas vid Herregårdarna och doch långt mera uträttas. Hvaremot man åter måste se en aldeles motstridig värckan, om Rättaren eller gårdsfogden börjar straxt med buller, hot, och svordomar, och är färdig at slå til vid minsta förseelse, eller ock ofta utan brått, hvarigenom den arma trälens menniskliga begrep måste förvillas, och han nytjar i harmen sin gadd at komma åt sin förtryckare, ehuru han därmed icke annat uträttar, än förökar sina brått och fördublar sina plågor, och då blifva pålar och tuchthus nödvändige.585
Sådant visar sig ännu dageligen vid barna undervisningen; den ena läraren upammar13 uti sin Schola nästan utan ris fria, qvicka, dygdiga och lydiga varelser, den andra börjar från hugg och slag, och sluter med det samma, och lämnar dum[ma] slafviska och dolska14 illgiärnings menniskor efter sig.
§ 18
Näiden rälssitalonpoikien lisäksi maassa on joukoittain aateliskartanoiden alaisia torppareita, joiden on työskenneltävä joka viikko 2–3 päivää jopa hevosineenkin päivätöissä omissa ruoissaan vailla minkäänlaista varmuutta siitä, että he saavat pitää hallussaan asumansa torpat, ja tietoa siitä, kuinka paljon heidän on tehtävä työtä. Heidät voidaan vain vähäisellä viittauksella karkottaa asumaltaan maalta, ja he uskaltavat vieläkin vähemmän vedota minkäänlaisiin oikeuksiin. Niinpä monet väittävätkin, että kartanoiden pihoille olisi pystytettävä paaluja kaularautoineen ja rakennettava vankikoppeja,15 jotta heidät voitaisiin kurituksella saada täyttämään velvollisuutensa.
Valitetaan eikä varmaankaan aiheetta, että tuollaiset päivätöitä tekevät torpparit ja rengit ovat patalaiskoja, irstaita ja584 monin tavoin paheellisia ja heitä on kurituksella pakotettava täyttämään velvollisuutensa, koska heitä ei voida hyvällä saada niitä täyttämään, ja tässä ollaan jo kutakuinkin lähellä orjuutta. Mutta millaista ahkeruutta ja hyveellisyyttä voidaan vaatia ihmisiltä, jotka tuskin ennättävät nuoruusvuosinaan saada välttämättömintäkään käsitystä hyveistä ja kristillisestä uskosta, joita ei koskaan kannusteta vähimmässäkään määrin ja jotka epätoivoisen tulevaisuutensa takia hakeutuvat kaikenmoiseen irstailuun? Niinpä tarvitaankin kartanon työnjohtaja heitä valvomaan piiska lyöntiin valmiina, ja he soittavat silti suutaan eivätkä tottele.
Mutta tarkastelkaamme tässä kuitenkin ihmisyyden lohdutukseksi asiaa lyhyesti tarkemmin. Kokemus osoittaa meille vakuuttavasti, että lasten ja nuorten lisäksi myös varttuneemmat ihmiset voidaan vasta monenlaisilla kannustimilla, olkootpa ne millaisia tahansa, saada täyttämään velvollisuutensa pitkällekin. Silti noiden kannustimien ei tarvitse olla kalliita lahjoja, vaan useinkin riittää rohkaiseva ilme, avoimesti ilmaistu myötämielisyys, kohtuullinen kiitos, jonkinlaisen kilpailun aikaansaaminen tai enintään neljännesnaula tupakkaa tai viinaryyppy tai jokin vastaava tunnustus, kunhan ne ojentaa hyvätahtoinen käsi. Vastaanottaja tuntee silloin kuuluvansa sentään yhä ihmiskuntaan vapaana olentona ja saavansa vielä kokea, että hänen halveksittua olemustaan valaisee lempein katsein aurinko, joka on aiemmin aina polttanut ja kuluttanut häntä. Ja tuollainen kohtelu saa varmasti suurimman osan täyttämään velvollisuutensa. Osa jää jonkinlaiseen väliryhmään, joita voi toisinaan kannustaa, mutta joihin pitää useammin suhtautua jollakin tavoin tunteettomasti, mikä jo varmasti satuttaa heitä, kun he näkevät muiden osaksi tulevan lempeän kohtelun. Paheisiin sortuneet on sitä vastoin ohjattava oikealle tielle lempeillä puheilla ilman moitiskelua ja kiroilua, ja annan varman vakuutukseni siitä, että kartanoissa ei tarvita montakaan häpeäpaalua eikä vankikoppia, jos toimitaan tuolla tavalla maltillisesti ja kärsivällisesti, ja silloin päästään paljon parempaan tulokseen. Toisaalta vaikutus osoittautuu aivan päinvastaiseksi, jos työnjohtaja tai kartanon vouti aloittaa heti ärjymällä, uhkailemalla ja kiroilemalla ja on valmis lyömään pienimmänkin erehdyksen takia tai usein jopa ilman mitään aihetta, jolloin orjaparan käsitykset ihmismäisestä käytöksestä väistämättä samentuvat ja hän pyrkii mielipahaansa purkaakseen sortajansa kimppuun, vaikka hän ei silloin saa aikaan muuta kuin kasvattaa rikkomustensa taakkaa ja kaksinkertaistaa kärsimystensä määrän, ja silloin häpeäpaalut ja vankikopit tulevat välttämättömiksi.585
Samoja havaintojahan voidaan yhä päivittäin tehdä lasten opetuksessa: yksi opettaja kasvattaa koulussaan melkein vitsaa käyttämättä vapaita, vireitä, kunnollisia ja kuuliaisia olentoja, toinen taas aloittaa lyönneillä ja sivalluksilla ja lopettaa samoja keinoja käyttäen ja jättää jälkeensä tyhmiä, orjamaisia ja epäluotettavia, ilkitöihin valmiita ihmisiä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 17
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 19
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: