Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 13
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 15
§ 14
Ruotsissa varsinaisia maanviljelijöitä ovat kruunun-, vero- ja rälssitalonpojat. Ns. kruununtalonpoikia lienee meidän aikoinamme kohdeltu varsin vaihtelevasti. Kuningas Kustaa III:n hallituskauden ensimmäiset vuodet olivat aivan toisenlaisia kuin viimeiset. Alussa kruununtalonpojalla ei ollut toivoakaan siitä, että hän saisi lunastaa tilansa verotilaksi, vaan kruununtilojen hallintaoikeuksia tarjottiin vuokralle, mutta vuodesta 1789 lähtien jokaisella kruununmaan hallintaoikeuden haltijalla on vapaus lunastaa tilansa perintömaaksi varsin kohtuullisella summalla,1 josta täten varmaankin tulee uusi verolaji. Sitä on kuitenkin maksettava vain kerran eikä enää sen jälkeen, ja tätä suoritusta vastaan tilan haltija saa sitten kunnianarvoisalta kuninkaalliselta kamarikollegiolta tilanluontoa koskevan kirjeen, jonka mukaan haltijat saavat miehestä mieheen, perillisestä seuraavaan perilliseen, hallita tuota tilaa laillisesti hankittuna kiistattomana omaisuutenaan, eikä tässä suhteessa nykyisin oikeastaan olekaan valittamisen aihetta, kunhan580 tilanne vain voisi nyt pysyä muuttumattomana. Niin käy kuitenkin taloudellisessa lainsäädännössämme vain harvoin. Tosin tulos olisi kiistatta ollut paljon parempi, ellei mitään kuninkaankartanoita2 olisi koskaan ollutkaan, vaan kaikki maaomaisuuksien haltijat olisivat olleet niiden oikeita omistajia ja kantaneet samat rasitukset kuin verotalonpoikakin. Mitä nimittäin kruunu on? Ei muuta kuin ylin mahti, joka on välttämätön pitämään miljoonia ihmisiä koossa yhden yhteiskunnan jäseninä, ja tämän runkona siis on itse kansa, joka on maailman alusta asti asuttanut ja viljellyt maata ennen kuin mitään ylempää ja kaikki saman johdon alaisuuteen yhdistävää mahtia oli olemassakaan. Tästä voidaan kyllin selvästi havaita, että maa, jolle Jumala ihmisen sijoitti, ei kuulunut millekään muulle maalliselle mahdille kuin viljelijälleen, ja näitä ihmisiä ovat nykyisten valtakuntien miljoonat alamaiset, joilta omistusoikeutta valtakunnan maahan ei pitäisi voida millään perusteella riistää.
§ 14.
I Sverige gifvas ordenteliga jordbrukare, Krono- Skatte- och frälse bönder. Hvad de så kallade Krono [bö]nder beträffar så har väl förfarandet med dem i våra tider varit ganska olika. Första åren af Konung Gustaf den 3:dies regering voro aldeles olika med de sidsta. I början var ingen förhopning för en Krono bonde, at få inlösa sitt hemman til Skatte, utan ärbodos Krono hemmanen at på städja3 få besittas, men ifrån 1789 hafver en och hvar som är rätt innehafvare af krono jord frihet at lösa sitt hemman til börde,4 emot en icke odrägelig penning, som uppå detta sättet väl blifver en ny beskattning; men allenast för en gång, och sedan intet mera, emot hvilcken innehafvaren sedan får af Högl. Kongl. Cammar Collegium ett Skatte bref at man efter man, arfvinge efter arfvinge, få oklandradt behålla och besitta det samma, som en lagligen förvärfvad egendom, så at därvid för det närvarande intet egenteligen är at klaga, allenast at det580 dervid nu kunde oförändrat få blifva beståndande, hvilcket doch sällan med våra œconomiska författningar händer. Ehuru det ofelbart hade varit långt bättre om intet något Upsala Öde5 hade varit til, utan innehafvaren af all jord hade varit dess rätta ägare, och burit samma tyngder med Skatteman. Ty hvad är Kronan? intet annat än den Högsta macht, som blifver nödvändig til bibehållande af millioner menniskor i ett Samfund, hvarest folket således utgör sielfva stommen, som alla verldenes tider bodt och bebygdt jorden förr än någon högre macht var til, som skulle hålla dem under ett hufvud, hvaraf nog klart kan ses, at den jord som Gud satte menniskan uppå tilhörde ingen annan macht på jorden än den som arbetade däruppå, och detta äro de millioner undersåtare, som nu bo uti ett Rike, hvilckom ägande rätten til Rikets jord ei med något skäl kunde beröfvas.
§ 14
Ruotsissa varsinaisia maanviljelijöitä ovat kruunun-, vero- ja rälssitalonpojat. Ns. kruununtalonpoikia lienee meidän aikoinamme kohdeltu varsin vaihtelevasti. Kuningas Kustaa III:n hallituskauden ensimmäiset vuodet olivat aivan toisenlaisia kuin viimeiset. Alussa kruununtalonpojalla ei ollut toivoakaan siitä, että hän saisi lunastaa tilansa verotilaksi, vaan kruununtilojen hallintaoikeuksia tarjottiin vuokralle, mutta vuodesta 1789 lähtien jokaisella kruununmaan hallintaoikeuden haltijalla on vapaus lunastaa tilansa perintömaaksi varsin kohtuullisella summalla,6 josta täten varmaankin tulee uusi verolaji. Sitä on kuitenkin maksettava vain kerran eikä enää sen jälkeen, ja tätä suoritusta vastaan tilan haltija saa sitten kunnianarvoisalta kuninkaalliselta kamarikollegiolta tilanluontoa koskevan kirjeen, jonka mukaan haltijat saavat miehestä mieheen, perillisestä seuraavaan perilliseen, hallita tuota tilaa laillisesti hankittuna kiistattomana omaisuutenaan, eikä tässä suhteessa nykyisin oikeastaan olekaan valittamisen aihetta, kunhan580 tilanne vain voisi nyt pysyä muuttumattomana. Niin käy kuitenkin taloudellisessa lainsäädännössämme vain harvoin. Tosin tulos olisi kiistatta ollut paljon parempi, ellei mitään kuninkaankartanoita7 olisi koskaan ollutkaan, vaan kaikki maaomaisuuksien haltijat olisivat olleet niiden oikeita omistajia ja kantaneet samat rasitukset kuin verotalonpoikakin. Mitä nimittäin kruunu on? Ei muuta kuin ylin mahti, joka on välttämätön pitämään miljoonia ihmisiä koossa yhden yhteiskunnan jäseninä, ja tämän runkona siis on itse kansa, joka on maailman alusta asti asuttanut ja viljellyt maata ennen kuin mitään ylempää ja kaikki saman johdon alaisuuteen yhdistävää mahtia oli olemassakaan. Tästä voidaan kyllin selvästi havaita, että maa, jolle Jumala ihmisen sijoitti, ei kuulunut millekään muulle maalliselle mahdille kuin viljelijälleen, ja näitä ihmisiä ovat nykyisten valtakuntien miljoonat alamaiset, joilta omistusoikeutta valtakunnan maahan ei pitäisi voida millään perusteella riistää.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 13
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 15
paikat: Ruotsi
Henkilöt: Kustaa III
Raamatunkohdat:
Aiheet: