Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 11
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 13
§ 12
Neljänneksi näihin säädöksiin kuuluvat myös kaikki esteet, jotka estävät työntekijää omistamasta ja hallitsemasta maata, jolla hän asuu ja jota hän viljelee tai jonka omistajaksi hän voisi muuten tulla.
Kaikesta siitä, minkä parissa me ihmiset täällä ajassa kilvoittelemme, tuottanee maatalous varmimmin tulosta ja lienee ajan mittaan kannattavinta, mutta tähän pääseminen vaatii toki monta vuotta, suuria kustannuksia ja uupumatonta uurastusta. Silti tuotantomäärät osoittautuvat usein aluksi hyvin vähäisiksi ja talonpidon perusteissa tehtyjen lukuisten virheiden takia aivan epätoivoisen kehnoiksi, ja kukapa ei useinkin erehtyisi seuratessaan esi-isien vanhoja menettelytapoja tai luottaessaan uusien keinojen ehdottelijoiden suuriin lupauksiin tai omiakin kokeilujaan tehdessään, ja silloin vahinko aina jää maanviljelijän itsensä kannettavaksi. Mikä avun lähde sitten kykenee opastamaan maanviljelijää noiden monien vaikeuksien läpi? Sanottaneen, että apu tulee sitkeästä aherruksesta, kyllähän se tiedetään. Mutta jos maanviljelijää vaaditaan ahertamaan kiinnittämättä mitään huomiota omaan hyötyynsä, häntä pyydetään toimimaan pikemminkin järjettömän eläimen tapaan kuin järjellisenä olentona. Ellei työjuhtia hoideta lempeästi ja jos niiltä puuttuu välttämättömin ravinto, niin heikkoudessaan jopa nekin kieltäytyvät vaaditusta työstä.
Ei! Järjellisillä olennoilla pitää olla näköpiirissään onnellisempia tulevaisuuden mahdollisuuksia itselleen ja jälkeläisilleen, muuten heiltä on mahdotonta odottaa mitään suurta tai kiitosta ansaitsevaa panosta minkäänlaisissa hankkeissa. Mikä tekee soturista sankarin?578 Ei pelkästään lepo, jota hänellä on oikeus odottaa verisen kamppailun jälkeen, vaan myös kunnia, jota kansalaiset muinoin osoittivat kruunaamalla hänet laakeriseppeleellä ja jonka nykyisin suo hallitsija myöntämällä kunniamerkin ja korottamalla hänet säätyveljiensä yläpuolelle. Maanviljelijälle, joka joutuu päivästä päivään kantamaan päivän taakkaa niin vilussa ja pakkasessa kuin helteessä ja sadesäässäkin, eivät tyhjät puheet paljoa merkitse, vaikka niitä pidettäisiinkin ja ne voisivat hivellä hänen turhamaisuuttaan hetken verran. Ei, jotakin kestävämpää tarvitaan, eivätkä tässä myöskään mitkään vähäiset palkinnot tuota merkittäviä tuloksia. Tarvitaan enemmän, nimittäin turvallista tietoa siitä, että saa itse omistaa sen maan, jota on hiellä ja vaivalla raivannut ja viljellyt, ja jättää sen myös vaimolle, lapsille ja jälkeläisille. Tätä palkintoa maanviljelijä arvostaa eniten, ja sen saatuaan hän on tyytyväinen, vaikka mitkä tahansa muut taakat häntä painaisivatkin, elleivät ne kohoa aivan sietämättömiksi, kunhan ne vain tiedetään ja kunhan ne pysyvät muuttumattomina.
§ 12.
För det 4:de höra til dessa författningar äfven alla de hinder, som afhålla en arbetare ifrån at äga och besitta den jord han bebor och brukar, eller annors kunde blifva ägare af.
Af alt hvad vi menniskor i tiden äflas med1 så blifver väl Landtbruket det säkraste, och i längden det mäst lönande, men dertil fordras och många år, stora förlager och en outtröttelig idoghet, hvarvid ofta afkastningarna i början visa sig mycket svaga, och genom flera misstag uti hushålls principerna helt förtviflade, och hvem är det väl som icke genom förfäders gamla plägseder2 eller genom förslags makares stora löften eller ock genom egen försök oftast irrar sig, då skadan altid blifver jordbrukarens egen. Hvad skall då väl vara i stånd at leda fram en landtbrukare genom så många svårigheter? Man säger väl, det bör ske genom trägen flit, det vet man, men begärar man den af en jordbrukare aldeles utan afsende på någon egen vinst, så begärar man at han skall mera likna ett oförnuftigt diur än ett förnuftigt väsende: Ja sielfva arbets diuren då de sakna öm vård och nödtorftigt uppehälle så upsäja de genom sin vanmacht det af dem fordrade arbetet.
Nei! förnuftiga varelser böra hafva några lykligare utsigter för sig och sina efterkommande i en framtid, annors blifver det omöjeligit at vänta något stort eller berömligit af dem i hvad företaganden det hälst må vara. Hvad gör en krigsman til hielte?578 Ei allenast det lugn han äger at vänta efter en blodig fächtning utan ock den heder at af medborgare i fordna dagar varda Lagerkrönt och nu at blifva bestiernad3 af Regenten och uphögd bland sine medbröder. Hos en Jordbrukare, som dag ut och dag in måsta draga dagsens tunga,4 under köld och fråst, mycken heta och väta, gäller ett mun-väder5 icke stort, om det ock gåfves och kunde smikra honom en stund, nei! varachtigare måste det vara, här uträtta icke eller några små belöningar något hufvudsakeligit. Mera måste det vara, nemligen en tryghet, at sielf ei allenast få besitta den jord han med svett och möda upodlat och brukat utan ock för hustru, barn och efterkommande. Det är den belöning som en jordbrukare sätter högsta värdet uppå, och då är han nögd, ehvad andra bördor ock måtte trycka honom, om de ei blifva aldeles odrägeliga, allenast de blifva vissa och oföränderliga.
§ 12
Neljänneksi näihin säädöksiin kuuluvat myös kaikki esteet, jotka estävät työntekijää omistamasta ja hallitsemasta maata, jolla hän asuu ja jota hän viljelee tai jonka omistajaksi hän voisi muuten tulla.
Kaikesta siitä, minkä parissa me ihmiset täällä ajassa kilvoittelemme, tuottanee maatalous varmimmin tulosta ja lienee ajan mittaan kannattavinta, mutta tähän pääseminen vaatii toki monta vuotta, suuria kustannuksia ja uupumatonta uurastusta. Silti tuotantomäärät osoittautuvat usein aluksi hyvin vähäisiksi ja talonpidon perusteissa tehtyjen lukuisten virheiden takia aivan epätoivoisen kehnoiksi, ja kukapa ei useinkin erehtyisi seuratessaan esi-isien vanhoja menettelytapoja tai luottaessaan uusien keinojen ehdottelijoiden suuriin lupauksiin tai omiakin kokeilujaan tehdessään, ja silloin vahinko aina jää maanviljelijän itsensä kannettavaksi. Mikä avun lähde sitten kykenee opastamaan maanviljelijää noiden monien vaikeuksien läpi? Sanottaneen, että apu tulee sitkeästä aherruksesta, kyllähän se tiedetään. Mutta jos maanviljelijää vaaditaan ahertamaan kiinnittämättä mitään huomiota omaan hyötyynsä, häntä pyydetään toimimaan pikemminkin järjettömän eläimen tapaan kuin järjellisenä olentona. Ellei työjuhtia hoideta lempeästi ja jos niiltä puuttuu välttämättömin ravinto, niin heikkoudessaan jopa nekin kieltäytyvät vaaditusta työstä.
Ei! Järjellisillä olennoilla pitää olla näköpiirissään onnellisempia tulevaisuuden mahdollisuuksia itselleen ja jälkeläisilleen, muuten heiltä on mahdotonta odottaa mitään suurta tai kiitosta ansaitsevaa panosta minkäänlaisissa hankkeissa. Mikä tekee soturista sankarin?578 Ei pelkästään lepo, jota hänellä on oikeus odottaa verisen kamppailun jälkeen, vaan myös kunnia, jota kansalaiset muinoin osoittivat kruunaamalla hänet laakeriseppeleellä ja jonka nykyisin suo hallitsija myöntämällä kunniamerkin ja korottamalla hänet säätyveljiensä yläpuolelle. Maanviljelijälle, joka joutuu päivästä päivään kantamaan päivän taakkaa niin vilussa ja pakkasessa kuin helteessä ja sadesäässäkin, eivät tyhjät puheet paljoa merkitse, vaikka niitä pidettäisiinkin ja ne voisivat hivellä hänen turhamaisuuttaan hetken verran. Ei, jotakin kestävämpää tarvitaan, eivätkä tässä myöskään mitkään vähäiset palkinnot tuota merkittäviä tuloksia. Tarvitaan enemmän, nimittäin turvallista tietoa siitä, että saa itse omistaa sen maan, jota on hiellä ja vaivalla raivannut ja viljellyt, ja jättää sen myös vaimolle, lapsille ja jälkeläisille. Tätä palkintoa maanviljelijä arvostaa eniten, ja sen saatuaan hän on tyytyväinen, vaikka mitkä tahansa muut taakat häntä painaisivatkin, elleivät ne kohoa aivan sietämättömiksi, kunhan ne vain tiedetään ja kunhan ne pysyvät muuttumattomina.
Unfortunately this content isn't available in English
§ 12.
För det 4:de höra til dessa författningar äfven alla de hinder, som afhålla en arbetare ifrån at äga och besitta den jord han bebor och brukar, eller annors kunde blifva ägare af.
Af alt hvad vi menniskor i tiden äflas med6 så blifver väl Landtbruket det säkraste, och i längden det mäst lönande, men dertil fordras och många år, stora förlager och en outtröttelig idoghet, hvarvid ofta afkastningarna i början visa sig mycket svaga, och genom flera misstag uti hushålls principerna helt förtviflade, och hvem är det väl som icke genom förfäders gamla plägseder7 eller genom förslags makares stora löften eller ock genom egen försök oftast irrar sig, då skadan altid blifver jordbrukarens egen. Hvad skall då väl vara i stånd at leda fram en landtbrukare genom så många svårigheter? Man säger väl, det bör ske genom trägen flit, det vet man, men begärar man den af en jordbrukare aldeles utan afsende på någon egen vinst, så begärar man at han skall mera likna ett oförnuftigt diur än ett förnuftigt väsende: Ja sielfva arbets diuren då de sakna öm vård och nödtorftigt uppehälle så upsäja de genom sin vanmacht det af dem fordrade arbetet.
Nei! förnuftiga varelser böra hafva några lykligare utsigter för sig och sina efterkommande i en framtid, annors blifver det omöjeligit at vänta något stort eller berömligit af dem i hvad företaganden det hälst må vara. Hvad gör en krigsman til hielte?578 Ei allenast det lugn han äger at vänta efter en blodig fächtning utan ock den heder at af medborgare i fordna dagar varda Lagerkrönt och nu at blifva bestiernad8 af Regenten och uphögd bland sine medbröder. Hos en Jordbrukare, som dag ut och dag in måsta draga dagsens tunga,9 under köld och fråst, mycken heta och väta, gäller ett mun-väder10 icke stort, om det ock gåfves och kunde smikra honom en stund, nei! varachtigare måste det vara, här uträtta icke eller några små belöningar något hufvudsakeligit. Mera måste det vara, nemligen en tryghet, at sielf ei allenast få besitta den jord han med svett och möda upodlat och brukat utan ock för hustru, barn och efterkommande. Det är den belöning som en jordbrukare sätter högsta värdet uppå, och då är han nögd, ehvad andra bördor ock måtte trycka honom, om de ei blifva aldeles odrägeliga, allenast de blifva vissa och oföränderliga.
§ 12
Neljänneksi näihin säädöksiin kuuluvat myös kaikki esteet, jotka estävät työntekijää omistamasta ja hallitsemasta maata, jolla hän asuu ja jota hän viljelee tai jonka omistajaksi hän voisi muuten tulla.
Kaikesta siitä, minkä parissa me ihmiset täällä ajassa kilvoittelemme, tuottanee maatalous varmimmin tulosta ja lienee ajan mittaan kannattavinta, mutta tähän pääseminen vaatii toki monta vuotta, suuria kustannuksia ja uupumatonta uurastusta. Silti tuotantomäärät osoittautuvat usein aluksi hyvin vähäisiksi ja talonpidon perusteissa tehtyjen lukuisten virheiden takia aivan epätoivoisen kehnoiksi, ja kukapa ei useinkin erehtyisi seuratessaan esi-isien vanhoja menettelytapoja tai luottaessaan uusien keinojen ehdottelijoiden suuriin lupauksiin tai omiakin kokeilujaan tehdessään, ja silloin vahinko aina jää maanviljelijän itsensä kannettavaksi. Mikä avun lähde sitten kykenee opastamaan maanviljelijää noiden monien vaikeuksien läpi? Sanottaneen, että apu tulee sitkeästä aherruksesta, kyllähän se tiedetään. Mutta jos maanviljelijää vaaditaan ahertamaan kiinnittämättä mitään huomiota omaan hyötyynsä, häntä pyydetään toimimaan pikemminkin järjettömän eläimen tapaan kuin järjellisenä olentona. Ellei työjuhtia hoideta lempeästi ja jos niiltä puuttuu välttämättömin ravinto, niin heikkoudessaan jopa nekin kieltäytyvät vaaditusta työstä.
Ei! Järjellisillä olennoilla pitää olla näköpiirissään onnellisempia tulevaisuuden mahdollisuuksia itselleen ja jälkeläisilleen, muuten heiltä on mahdotonta odottaa mitään suurta tai kiitosta ansaitsevaa panosta minkäänlaisissa hankkeissa. Mikä tekee soturista sankarin?578 Ei pelkästään lepo, jota hänellä on oikeus odottaa verisen kamppailun jälkeen, vaan myös kunnia, jota kansalaiset muinoin osoittivat kruunaamalla hänet laakeriseppeleellä ja jonka nykyisin suo hallitsija myöntämällä kunniamerkin ja korottamalla hänet säätyveljiensä yläpuolelle. Maanviljelijälle, joka joutuu päivästä päivään kantamaan päivän taakkaa niin vilussa ja pakkasessa kuin helteessä ja sadesäässäkin, eivät tyhjät puheet paljoa merkitse, vaikka niitä pidettäisiinkin ja ne voisivat hivellä hänen turhamaisuuttaan hetken verran. Ei, jotakin kestävämpää tarvitaan, eivätkä tässä myöskään mitkään vähäiset palkinnot tuota merkittäviä tuloksia. Tarvitaan enemmän, nimittäin turvallista tietoa siitä, että saa itse omistaa sen maan, jota on hiellä ja vaivalla raivannut ja viljellyt, ja jättää sen myös vaimolle, lapsille ja jälkeläisille. Tätä palkintoa maanviljelijä arvostaa eniten, ja sen saatuaan hän on tyytyväinen, vaikka mitkä tahansa muut taakat häntä painaisivatkin, elleivät ne kohoa aivan sietämättömiksi, kunhan ne vain tiedetään ja kunhan ne pysyvät muuttumattomina.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 11
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 13
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: