Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 9
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 11
§ 10
Tämän lisäksi sanotaan, että kaikki tuollainenhan voitaisiin parhaiten estää, jos Suomeen perustettaisiin lisää kaupunkeja 4–6 peninkulman päähän toisistaan. Silloin ei omien tuotteiden kuljettamiseksi kaupunkeihin tarvitsisi kulkea niin pitkiä matkoja kuin ennen ja liiketoiminta vilkastuisi. Mutta tähän minä vastaan, että tuollainen menettely ei missään tapauksessa auta asiaa oikealla tavalla. Samat vaikeudethan olisivat pakostakin aina edessä, vaikka niiden aste vaihtelisi. Jo 2–3 peninkulman matka on maamiehelle kiireimpänä työkautena liian pitkä kaupungissa käymiseen, tavaroittensa kauppaamiseen siellä ja päivittäin tarvitsemiensa tavaroiden ostamiseen. Ja mitä oikeastaan tehdään, kun privilegioin varustettuja kaupunkeja perustetaan lisää? Silloinhan vain suodaan yhdellä kertaa privilegiot suurelle joukolle virkamiehiä ja vetelehtijöitä, joille ei koskaan riitä tarpeeksi tehtäviä, vedetään väkeä pois maatalouden piiristä ja privilegioidaan samalla kuljeksimaan pääosan ajastaan jouten kaduillaan vain sen suositun käsityksen ylläpitämiseksi, että kaupunki- ja maalaiselinkeinot on pidettävä erillään toisistaan, ja siten valtiontalouden väärän järjestelyn säilyttämiseksi, vaikka se on asian luonteen vastainen ja estää liiketoiminnan luonnollista tasaista kulkua. Tämä asettuukin uomiinsa itsestään ilman esivallan toimia heti, kun maakaupan kieltävät lait kumotaan. Ja minun on sanottava, että jos Kuninkaallinen Suomen Talousseura onnistuisi mitä hartaimmilla armollisimmalle Kuninkaallemme osoittamillaan anomuksilla saamaan niin paljon aikaan, että tuo lainsäädäntö kokonaisuudessaan hylättäisiin luonnon vastaisena ja niin maalaisille kuin kaupunkilaisillekin erittäin haitallisena, se olisi saanut torjutuksi niiden kansalaisten maastamuuton, jotka nyt joutuvat työttöminä pakenemaan, edistänyt väestön kasvua, lisännyt tavaroiden saantia kaupunkeihin ja herättänyt puolinukuksissa elävän maamiehen täyteen toimintaan.
Mutta ei pidä uskoa, että tuohon tulokseen päästään kovin helposti, sillä tämäntapaisissa asioissa on väistämättä kuultava kuninkaallisten kauppakollegion ja kamarikollegion mielipidettä, ja nämä asettuvat tietysti vastustamaan tuollaista vapautta. Tällöin olisi vain toivottava, että niiden lausunnot saataisiin julkaista päivälehdissä, jotta yleisö pääsisi lausuntoja tarkastelemaan. On merkille pantavaa, että tohtori Chydenius on jo 1777 maakauppaa koskevassa vastauksessaan Göteborgin kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusseuralle1 varauksitta puolustanut sitä jokaiselle yksityiselle sekä yleensä koko valtakunnalle kokonaisuudessaan hyödyllisenä toimintana sellaisin perustein, jotka lienevät kumoamattomia ja joita kukaan ei ole uskaltanut epäillä tai asettua vastustamaan. Miten kauan tällaisen totuuden oikein pitää olla vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, tyhjää puhetta, jota ei sovelleta käytäntöön rutiköyhässä isänmaassamme?
Edellinen jakso: Suomen maatalous, § 9
Seuraava jakso: Suomen maatalous, § 11
paikat: Suomi
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: