Edellinen jakso: Kansallinen voitto, § 4
Seuraava jakso: Kansallinen voitto, § 6
7
§ 5
Jos edellä sanottu pitää paikkansa, esitän sen perusteella seuraavan väittämän: jokainen tavoittelee itsestään sitä asemaa ja elinkeinoa, jossa hän eniten kasvattaa kansallista voittoa, sikäli kuin säädökset eivät estä pääsyä siihen.
Kukin tavoittelee omaa parastaan. Tämä taipumus on niin luonnollinen ja tarpeellinen, että maailman kaikki yhteiskunnat perustuvat siihen. Ilman sitä ei lakeja, rangaistuksia ja palkitsemista olisi edes olemassa, ja koko ihmissuku katoaisi kokonaan lyhyessä ajassa. Parhaiten maksetaan aina siitä työstä, jolla on suurin arvo, ja mieluiten hakeudutaan työhön, josta maksetaan parhaiten.
Jos pystyn yhdessä työssä valmistamaan tavaroita 6 taalerilla päivässä, en mielelläni siirry sellaiseen työhön, joka tuottaa 4 taaleria. Edellisessä sekä kansakunnan että minun voittoni on kolmanneksen suurempi kuin jälkimmäisessä.
Kansakunta kärsii siis varman tappion, jos joku joutuu parhaiten palkatun sijasta muuhun työhön pakosta tai julkisten kannustepalkkioiden vaikutuksesta – sillä muutoin niin ei tapahdu, yhtä vähän kuin kauppias myy tavaran alle sen mitä hänelle tarjotaan.
Jos se, jonka hyväksi toinen joutuu tekemään työtä, voittaa yhtä paljon kuin työläinen on hävinnyt, ei synny kansallista voittoa, mutta jos hän saa enemmän, vain erotus on kansallista voittoa, mutta se on silloin saatu aikaan sortamalla kansalaista.
Siten käy selväksi, että jos joku toisten työn avulla harjoittaa elinkeinoa, mutta ei maksa tai ei kykene tappiota kärsimättä maksamaan yhtä paljon kuin työntekijä voi jollakin toisella ammattialalla ansaita, täytyy työntekijän päiväansiostaan menettämän summan olla kansallista tappiota.
7
§. 5.
Står nu detta fast, så tänker jag därpå bygga följande satts, näml. at hwar enskildt söker sjelfmant up det stället och den näring där han bäst ökar den Nationnale winsten, om författningarna intet stänga honom därifrån.
Hwar och en söker sitt bästa. Denna böjelse är så naturlig och nödig, at alla Samfund, som finnas i hela werlden, fota sig1 därpå: annars ägde Lagar, straff och belöningar icke ens rum, och hela människo-slägtet skulle inom en kårt tid gå aldeles under. Det arbete betalas altid bäst, som hafwer högsta wärdet, och det sökes hälst, som bäst betalas.
Så länge jag i den ena handteringen kan tilwerka waror för 6 Daler om dagen, går jag ogerna i den som räntar2 4. I den förra war både Nationens och min winst en tredjedel större, än i den senare.
När altså någon nödgas, eller genom publique belöningar3 upmuntras, at arbeta i någon annan näring, än där han förtjenar högsta winsten; ty annars sker det icke, mera än en Köpman säljer sin Wara under det honom bjudes; så är ofelbart, at det sker med Nations förlust.
Winner den hwars arbete någon nödgas göra, så mycket som arbetaren förlorat, är det icke Nationnal winst; men winner han mera, blifwer endast differancen en Nations winst, men utwerkad genom medborgares förtryck.
Således blifwer tydeligt, at när någon genom andras arbete drifwer et werk, men hwarken betalar, eller utan förlust, är i stånd, at betala så mycket, som arbetaren i något annat närings-fång kan förtjena, måste saknaden i deras dagspenning wara en Nationnal förlust.
7
§ 5
Jos edellä sanottu pitää paikkansa, esitän sen perusteella seuraavan väittämän: jokainen tavoittelee itsestään sitä asemaa ja elinkeinoa, jossa hän eniten kasvattaa kansallista voittoa, sikäli kuin säädökset eivät estä pääsyä siihen.
Kukin tavoittelee omaa parastaan. Tämä taipumus on niin luonnollinen ja tarpeellinen, että maailman kaikki yhteiskunnat perustuvat siihen. Ilman sitä ei lakeja, rangaistuksia ja palkitsemista olisi edes olemassa, ja koko ihmissuku katoaisi kokonaan lyhyessä ajassa. Parhaiten maksetaan aina siitä työstä, jolla on suurin arvo, ja mieluiten hakeudutaan työhön, josta maksetaan parhaiten.
Jos pystyn yhdessä työssä valmistamaan tavaroita 6 taalerilla päivässä, en mielelläni siirry sellaiseen työhön, joka tuottaa 4 taaleria. Edellisessä sekä kansakunnan että minun voittoni on kolmanneksen suurempi kuin jälkimmäisessä.
Kansakunta kärsii siis varman tappion, jos joku joutuu parhaiten palkatun sijasta muuhun työhön pakosta tai julkisten kannustepalkkioiden vaikutuksesta – sillä muutoin niin ei tapahdu, yhtä vähän kuin kauppias myy tavaran alle sen mitä hänelle tarjotaan.
Jos se, jonka hyväksi toinen joutuu tekemään työtä, voittaa yhtä paljon kuin työläinen on hävinnyt, ei synny kansallista voittoa, mutta jos hän saa enemmän, vain erotus on kansallista voittoa, mutta se on silloin saatu aikaan sortamalla kansalaista.
Siten käy selväksi, että jos joku toisten työn avulla harjoittaa elinkeinoa, mutta ei maksa tai ei kykene tappiota kärsimättä maksamaan yhtä paljon kuin työntekijä voi jollakin toisella ammattialalla ansaita, täytyy työntekijän päiväansiostaan menettämän summan olla kansallista tappiota.
7
§ 5
If that is the case, I intend to base the following hypothesis on it, namely, that each individual will of his own accord gravitate towards the locality and the enterprise where he will most effectively increase the national profit, provided that the laws do not prevent him from doing so.
Each individual pursues his own advantage. That inclination is so natural and necessary that every society in the world is based on it: otherwise laws, penalties and rewards would not even exist and the whole human race would perish completely within a short space of time. That work is always best rewarded that is of the greatest value and that most sought after that is best rewarded.
As long as I can produce commodities for 6 daler each day in one industry, I am most unwilling to engage in one that brings in 4. In the former the profit both to the nation and to myself is one-third larger than in the latter.
When anyone is thus either obliged or induced by public subsidies to work in some other industry than where he earns the highest reward – for it will not happen otherwise, any more than a merchant will sell his commodity below its current price – that will inevitably incur a loss to the nation.
If the person whose work someone else is obliged to perform earns as much as the worker has lost, it is not profitable to the nation; but should he earn more, only the difference will constitute a profit to the nation, although obtained by the oppression of citizens.
It thus becomes obvious that when someone conducts an enterprise with the labour of others but neither pays nor, without suffering a loss, is able to pay as much as the workers can earn in some other line of business, the deficit in their daily wages must constitute a loss to the nation.
7
§. 5.
Står nu detta fast, så tänker jag därpå bygga följande satts, näml. at hwar enskildt söker sjelfmant up det stället och den näring där han bäst ökar den Nationnale winsten, om författningarna intet stänga honom därifrån.
Hwar och en söker sitt bästa. Denna böjelse är så naturlig och nödig, at alla Samfund, som finnas i hela werlden, fota sig4 därpå: annars ägde Lagar, straff och belöningar icke ens rum, och hela människo-slägtet skulle inom en kårt tid gå aldeles under. Det arbete betalas altid bäst, som hafwer högsta wärdet, och det sökes hälst, som bäst betalas.
Så länge jag i den ena handteringen kan tilwerka waror för 6 Daler om dagen, går jag ogerna i den som räntar5 4. I den förra war både Nationens och min winst en tredjedel större, än i den senare.
När altså någon nödgas, eller genom publique belöningar6 upmuntras, at arbeta i någon annan näring, än där han förtjenar högsta winsten; ty annars sker det icke, mera än en Köpman säljer sin Wara under det honom bjudes; så är ofelbart, at det sker med Nations förlust.
Winner den hwars arbete någon nödgas göra, så mycket som arbetaren förlorat, är det icke Nationnal winst; men winner han mera, blifwer endast differancen en Nations winst, men utwerkad genom medborgares förtryck.
Således blifwer tydeligt, at när någon genom andras arbete drifwer et werk, men hwarken betalar, eller utan förlust, är i stånd, at betala så mycket, som arbetaren i något annat närings-fång kan förtjena, måste saknaden i deras dagspenning wara en Nationnal förlust.
7
§ 5
Jos edellä sanottu pitää paikkansa, esitän sen perusteella seuraavan väittämän: jokainen tavoittelee itsestään sitä asemaa ja elinkeinoa, jossa hän eniten kasvattaa kansallista voittoa, sikäli kuin säädökset eivät estä pääsyä siihen.
Kukin tavoittelee omaa parastaan. Tämä taipumus on niin luonnollinen ja tarpeellinen, että maailman kaikki yhteiskunnat perustuvat siihen. Ilman sitä ei lakeja, rangaistuksia ja palkitsemista olisi edes olemassa, ja koko ihmissuku katoaisi kokonaan lyhyessä ajassa. Parhaiten maksetaan aina siitä työstä, jolla on suurin arvo, ja mieluiten hakeudutaan työhön, josta maksetaan parhaiten.
Jos pystyn yhdessä työssä valmistamaan tavaroita 6 taalerilla päivässä, en mielelläni siirry sellaiseen työhön, joka tuottaa 4 taaleria. Edellisessä sekä kansakunnan että minun voittoni on kolmanneksen suurempi kuin jälkimmäisessä.
Kansakunta kärsii siis varman tappion, jos joku joutuu parhaiten palkatun sijasta muuhun työhön pakosta tai julkisten kannustepalkkioiden vaikutuksesta – sillä muutoin niin ei tapahdu, yhtä vähän kuin kauppias myy tavaran alle sen mitä hänelle tarjotaan.
Jos se, jonka hyväksi toinen joutuu tekemään työtä, voittaa yhtä paljon kuin työläinen on hävinnyt, ei synny kansallista voittoa, mutta jos hän saa enemmän, vain erotus on kansallista voittoa, mutta se on silloin saatu aikaan sortamalla kansalaista.
Siten käy selväksi, että jos joku toisten työn avulla harjoittaa elinkeinoa, mutta ei maksa tai ei kykene tappiota kärsimättä maksamaan yhtä paljon kuin työntekijä voi jollakin toisella ammattialalla ansaita, täytyy työntekijän päiväansiostaan menettämän summan olla kansallista tappiota.
7
§ 5
If that is the case, I intend to base the following hypothesis on it, namely, that each individual will of his own accord gravitate towards the locality and the enterprise where he will most effectively increase the national profit, provided that the laws do not prevent him from doing so.
Each individual pursues his own advantage. That inclination is so natural and necessary that every society in the world is based on it: otherwise laws, penalties and rewards would not even exist and the whole human race would perish completely within a short space of time. That work is always best rewarded that is of the greatest value and that most sought after that is best rewarded.
As long as I can produce commodities for 6 daler each day in one industry, I am most unwilling to engage in one that brings in 4. In the former the profit both to the nation and to myself is one-third larger than in the latter.
When anyone is thus either obliged or induced by public subsidies to work in some other industry than where he earns the highest reward – for it will not happen otherwise, any more than a merchant will sell his commodity below its current price – that will inevitably incur a loss to the nation.
If the person whose work someone else is obliged to perform earns as much as the worker has lost, it is not profitable to the nation; but should he earn more, only the difference will constitute a profit to the nation, although obtained by the oppression of citizens.
It thus becomes obvious that when someone conducts an enterprise with the labour of others but neither pays nor, without suffering a loss, is able to pay as much as the workers can earn in some other line of business, the deficit in their daily wages must constitute a loss to the nation.
Edellinen jakso: Kansallinen voitto, § 4
Seuraava jakso: Kansallinen voitto, § 6
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: