Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Kansallinen voitto

Kansallinen voitto, § 29

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 29

Me valittelemme seurauksia, mutta emme halua mennä niiden lähteille. Heti kun sanotaan jotakin vapaasta kaupasta, siihen vastataan ettei sellaisia yksityisiä asioita pidä sekoittaa yleisiin ja koko valtakuntaa koskeviin asioihin. En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Joko me emme lue mitään tai sitten ajattelemme kovin vähän.

Eikö vekselisairautemme1 ole suurinta kauppapakkoa mitä maailmasta löytyy? Voiko mikään muu apukeino kuin kaupan vapauttaminen olla järkeenkäyvä?

Siihen on kaksi pääkeinoa: ensimmäistä käytettäessä vekselityrannian harjoittajien valta murretaan henkilöön katsomatta, jotta he eivät pysty enää toimimaan. Mikäli tätä ei enää voida panna toimeen, on selvää että valtakunta on menettänyt liian paljon ja joutuu pelkäämään niitä aseita, jotka se itse on luovuttanut heidän käsiinsä. Kun valta on viety, on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Toisena keinona on kumota määräykset, jotka jollakin tavalla kahlitsevat kaupankäyntiä ja tukahduttavat uutteruutta. Jos jokaisella olisi ­oikeus ja tilaisuus käydä itse kauppaa ulkomaalaisten kanssa, niin monien ei tarvitsisi antaa uhriaan muutamien harvojen viejien alttarille saadakseen ostaa vekseleitä. On mielestäni tuulentupien rakentamista, jos toivotaan valtakuntaa autettavan sillä, että viejät sidotaan laeilla ja valoilla kohtuuhintoihin.

Molemmat keinot ovat aivan välttämättömiä. Niistä ei kuitenkaan ole apua ellei ensimmäistä käytetä ensin. Tämä taas ei auta mitään, jos määräykset pysyvät voimassa: siinä tapauksessa vain uudet ihmiset astuvat edellisten tilalle, eikä kansakuntaa paljon hyödytä onko omavaltaisen osapuolen nimi Caesar vai Octavius. On tarpeeksi paha asia, että vapaus on menetetty!

Miten yksinkertaisilta nämä epävakaan kurssin parannuskeinot näyttävätkään, ne jäävät joka tapauksessa ainoiksi oikeiksi keinoiksi, joita ilman on turha odottaa apua.

Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että vaihtokurssi alenee, jos valtakunnan vientiä lisätään ja yleiseen kiertoon tuodaan todellista rahaa. Edellistä ei voi milloinkaan tapahtua ilman elinkeinovapautta, ja ainoa tuntemani keino rahan hankkimiseksi on ulkomaankauppa. Jos ulkomaankauppa on harvojen käsissä, he pitävät väistämättä yllä samankaltaisia vaihtokonttoreita2 kuin edeltäjänsä, joskin toisella nimellä. Vaikutus vaihtokurssiin on sama kuin aikaisemminkin.

Kaikki omassa maassa tapahtuvat liiketoimet ja mitä hienoimmat finanssitemput, jotka eivät samalla avaa ulkomaankauppaa, ovat mielestäni yhtä hyödyttömiä kuin ajatusten uhraaminen ikiliikkujan keksimiseen tai itsestään toimivan vesimyllyn rakentaminen kaivoon.

Sellaisten keksijän sopii edetä niin pitkälle kuin lystää. Siitä ei päästä kuitenkaan mihinkään, että laitoksen on pakko joskus pysähtyä. Ja kaikkein hienoimpien laskelmien tekijä saa ehdotustaan toteuttaessaan lopulta nähdä, että koko operaatiossa on vain otettu yhdestä kädestä ja siirretty toiseen.


  1. Käsitteillä ”vekselisairaus” ja ”vekselityrannia” Chydenius viittaa rahan ulkoisen arvon heikkenemiseen ja sen oletettuihin syihin. Ulkomaankauppaa käytiin ulkomaisessa valuutassa asetettujen vekselien avulla. Esim. tuontikauppaa harjoittavien oli ostettava vekseleitä voidakseen maksaa ulkomailta hankkimansa tuotteet, ja vekseleitä asettivat ja myivät lähinnä ne, joilla oli saatavia ulkomailta. Chydeniuksen (suurelta osalta Nordencranzilta omaksutun) käsityksen mukaan erityisesti raudalla käytävä kauppa oli keskittynyt muutamille viejille, jotka saattoivat heille kertyneiden pääomien avulla hallita vekselikauppaa ja määrittää vaihtokurssin heidän kannaltaan edulliseksi. Nämä henkilöt olivat Chydeniuksen mukaan osittain samoja kuin ns. ”vaihtokonttorin herrat” (ks. seuraava viite), mikä antoi heille vielä paremmat mahdollisuudet harjoittaa manipulointia. Ks. myös Maastamuutto, s. § 16.
  2. Tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen.

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: