Edellinen jakso: Kansallinen voitto, § 4
Seuraava jakso: Kansallinen voitto, § 6
§ 5
Jos edellä sanottu pitää paikkansa, esitän sen perusteella seuraavan väittämän: jokainen tavoittelee itsestään sitä asemaa ja elinkeinoa, jossa hän eniten kasvattaa kansallista voittoa, sikäli kuin säädökset eivät estä pääsyä siihen.
Kukin tavoittelee omaa parastaan. Tämä taipumus on niin luonnollinen ja tarpeellinen, että maailman kaikki yhteiskunnat perustuvat siihen. Ilman sitä ei lakeja, rangaistuksia ja palkitsemista olisi edes olemassa, ja koko ihmissuku katoaisi kokonaan lyhyessä ajassa. Parhaiten maksetaan aina siitä työstä, jolla on suurin arvo, ja mieluiten hakeudutaan työhön, josta maksetaan parhaiten.
Jos pystyn yhdessä työssä valmistamaan tavaroita 6 taalerilla päivässä, en mielelläni siirry sellaiseen työhön, joka tuottaa 4 taaleria. Edellisessä sekä kansakunnan että minun voittoni on kolmanneksen suurempi kuin jälkimmäisessä.
Kansakunta kärsii siis varman tappion, jos joku joutuu parhaiten palkatun sijasta muuhun työhön pakosta tai julkisten kannustepalkkioiden vaikutuksesta – sillä muutoin niin ei tapahdu, yhtä vähän kuin kauppias myy tavaran alle sen mitä hänelle tarjotaan.
Jos se, jonka hyväksi toinen joutuu tekemään työtä, voittaa yhtä paljon kuin työläinen on hävinnyt, ei synny kansallista voittoa, mutta jos hän saa enemmän, vain erotus on kansallista voittoa, mutta se on silloin saatu aikaan sortamalla kansalaista.
Siten käy selväksi, että jos joku toisten työn avulla harjoittaa elinkeinoa, mutta ei maksa tai ei kykene tappiota kärsimättä maksamaan yhtä paljon kuin työntekijä voi jollakin toisella ammattialalla ansaita, täytyy työntekijän päiväansiostaan menettämän summan olla kansallista tappiota.
Edellinen jakso: Kansallinen voitto, § 4
Seuraava jakso: Kansallinen voitto, § 6
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: