Kahdeksas saarna käskyistä, § 12

§. 12.

Vidare befalles i detta budet at vi rätteligen böra hushålla med våra egna ägodelar, hvilket bör ske 1) vid deras förvärfvande, 2) vid deras förvarande och 3) vid deras rätta användande.

Det 1) som här i anseende til våra egna ägodelar befalles är således, at vi rätteligen förvärfva dem; ty såsom det är en oss allom ålagd skyldighet at föda oss med arbete, så blifver det ock en vederstyggelig synd, at utur akt låta något, hvarigenom vi kunna befordra vårt och nästans väl, och genom hvilkets försummande vi fördärfva oss129 sjelfva och blifva androm människom til last: men härtil höra åter trenne särskilta plikter, nemligen 1) at bruka en förnuftig omtanka i alla våra göromål, så at man undersöker så väl bästa och tjenligaste tiden då et arbete bör förrättas, som ock sjelfva sättet och ordningen, huru det bör ske, och hvilka medel lämpeligast bidraga därtil, at en syssla sker med minsta tids och krafters förspillande, som möjeligit är. 2) At arbetet förrättas med den flit och idoghet som hälsan och förmåga sådant tillåta. Den visa Konung Salomo gaf här myran til läromästare åt den lata til at se och lära huru träget hon fiks2strävar, mödar sig och arbetar, Ordsp. B. 6:6. Och hvad äro väl vår tids lättingar annat än daga-tjufvar? de stjäla dagen genom lättjan af sin Skapare, som gifvit honom, de stjäla den af sig sjelfva, då de intet förvärfva något på honom, de stjäla den af samhället, då de icke gagna det allmänna. 3) Fordras här, at arbetet sker med upriktig trohet och ära emot nästan, at vi icke arbeta på nästans undergång, intet förkofra våra ägodelar i en eller annan måtto på hans bekostnad, utan söka at förvärfva oss vårt egit bröd.

Den 2) plikten härvid är, at vi med all christelig sorgfällighet förvara vår egendom. Det är ingalunda ägodelarnas130 myckenhet, som gör människor välmående; ty ärfarenheten vitnar, at stora arf, präktiga gods och gårdar, och tunnor guld hafva på en kort tid förlorats; då de ej varda rätt vårdade, men däremot är et litet förråd ofta tilräckeligit, när man umgår aktsamt därmed, efter et gammalt, men ganska sant ordspråk ibland oss: at mycket går åt, men litet räcker väl til. Til ägodelarnas förvarande höra äfven, 1) en flitig omtanka, huru hvart och et på bästa sätt måtte i rättan tid vårdas och förvaras; 2) en dagelig tilsyn och skötsel, at ej alt stannar i goda förslager utan värkställighet, och at man ej liter i sådant uppå andra, hvad man sjelf kan efterse och vårda, och 3) at äfven detta sker med redelighet emot nästan, at man ej innehåller Öfverhetens, Lärares och andra Ämbetsmäns del, eller något som med rätta bör utgöras, ej heller sin egen nödtorft, sina barns och tjenares.

Men här fordras 3) ingalunda mindre försiktighet vid ägodelarnas rätta användande. En visdom af så mycken vidd och granlagenhet, at man sällan finner den vara fattad af andra än dem som mognat af år. Härvid är ingen ting farligare, än at göra det utan eftertanka, och låta hela sin hushållning gå vind för våg, som man plägar säga, med den131 tankan, at man har nog; ty det har störtat mången ungdom, ja mången man ifrån rikedomar i yttersta armod, at ligga androm til last. Här fordras således 1) en noga urskillning af våra nödvändigaste behof och hvad som kan vara nyttigast, och på andra sidan et förnuftigt öfverslag, eller uträkning på hvart förråd, at däraf kunna sluta, hvilka af våra behof, såsom mindre nyttiga böra uteslutas, bland hvilka yppighet i kläder, välluster, lustbarheter och flyktiga nöjen altid måste få det sista rummet. 2) Blifver härvid hufvudsakeligit, at med all magt dämpa sina begär, som annors äro hos oss i et dageligit tilväxande i mån af tilgångar, at mätta dem med. 3) Fordras ock här en dagelig flit och sparsamhet vid våra utgifters bestridande, at intet något af oaktsamhet förspilles eller förloras, och at så mycket möjeligit är, äfven något måtte finnas i behåll til oförmodade behof, och at hjelpa den fattiga och nödlidande nästan. Konung Salomo säger: Den som går efter de ting, som intet af nöden äro, han är en dåre, Ordsp. B. 12:11. och förmanar derföre: Var icke ibland drinkare och slösare; ty de drinkare och slösare varda fattige: och en såfvare måste rifvin3rivna kläder bära, Cap. 23:20,21. Och än säger han rätt: Den som gärna lefver i vällust, han132 skal blifva fattig, och den der vin och oljo älskar han varder icke rik, Cap. 21:17. Och om allmosor til de fattiga säger han: Neka dig icke, at göra dem torftiga godt, om din hand af Gudi hafver magt sådant göra, Cap. 3:284bör vara Ords 3:27 . det är, om Gud välsignar dig med råd dertil.

1. strävar, mödar sig
2. rivna
3. bör vara Ords 3:27

§ 12

Edelleen tässä käskyssä määrätään, että meidän tulee oikein hoitaa omaa omaisuuttamme. Tämä koskee 1) sen hankkimista, 2) säilyttämistä ja 3) oikeaa käyttämistä.

Ensimmäinen asia, joka meidän omaisuuttamme koskien tässä säädetään, on siis se, että meidän on hankittava sitä oikealla tavalla. Koska meille kaikille on asetettu velvollisuus ruokkia itsemme työllämme, niin on kauhistuttava synti lyödä laimin mitään, jolla voimme edistää omaa ja lähimmäisemme hyvää. Tämä laiminlyönti turmelee myös meidät129 itsemme ja joudumme toisten ihmisten vaivoiksi. Mutta tähän kuuluu lisäksi kolme erillistä velvollisuutta, nimittäin: 1) Meidän on harkittava järkevästi kaikkia tekemisiämme, niin että otamme selvää, milloin jokin työ on parasta ja edullisinta suorittaa, miten se pitää tehdä, missä järjestyksessä se tehdään ja mitä välineitä siihen on paras käyttää, niin että se vaatii mahdollisimman vähän aikaa ja kuluttaa vähiten voimia. 2) Työ on tehtävä niin ahkerasti ja uutterasti kuin terveys ja kykymme sallivat. Viisas kuningas Salomo asetti tässä muurahaisen laiskurille oppimestariksi ja pyysi häntä katsomaan, kuinka uutterasti tämä ahersi Sananl. 6:6. Ja mitä muuta meidän aikamme laiskurit ovat kuin aikavarkaita? Laiskottelemalla he varastavat Luojaltaan päivän, jonka tämä heille antoi, he varastavat sen itseltään, jos he eivät käytä sitä mihinkään hyödylliseen, ja he varastavat sen myös yhteiskunnalta, jos he eivät millään tavoin hyödytä yleistä etua. 3) Vaaditaan, että työ tulee tehdä vilpittömän uskollisesti ja kunnioittavasti lähimmäistä kohtaan, niin ettemme työskentele hänen vahingokseen emmekä missään mielessä kartuta omaa varallisuuttamme hänen kustannuksellaan vaan koetamme itse ansaita oman leipämme.

2) Toinen velvollisuus tässä on se, että meidän on kristillisellä huolellisuudella varjeltava omaisuuttamme. Ihmisen hyvinvointi ei synny omaisuuden130 paljoudesta, sillä kokemus osoittaa, että suuret perinnöt, komeat tilat ja kartanot sekä kultatynnyrilliset voidaan hävittää lyhyessä ajassa, kun niitä ei hoideta oikein. Sitävastoin pienikin varasto on usein riittävä, jos sen kanssa toimii huolellisesti, niin kuin vanha mutta hyvin tosi sananlasku meille opettaa: paljon menee menojaan, mutta vähäinen riittää oikein hyvin. Omaisuuden varjelemiseen kuuluu myös: 1) Huolellinen harkinta, miten mitäkin sen osaa tulee hoitaa ja säilyttää, jotta se tapahtuisi parhaalla tavalla ja oikeaan aikaan. 2) On päivittäin pidettävä silmällä ja huolehdittava siitä, että kaikki ei jää vain hyviksi aikomuksiksi vaan myös toteutuu, eikä tällaisessa pidä laskea toisten varaan sitä, minkä itse voi pitää silmällä ja huolehtia. 3) Myös tämän tulee tapahtua rehellisesti toisia kohtaan, niin ettei jätä suorittamatta esivallan, papin tai muiden virkamiesten osuuksia tai mitään, mikä oikeutetusti kuuluu maksaa, tai pidätä tallessaan sitä mikä tarvitaan omiin, lasten ja palvelijoiden välttämättömiin tarpeisiin.

3) Mutta myös omaisuuden oikea käyttäminen vaatii yhtä lailla varovaisuutta. Tähän liittyvä viisaus on niin laaja-alaista ja hienosyistä, että sitä harvoin näkee muissa kuin niissä, joita vuodet ovat kypsyttäneet. Mikään ei tässä ole vaarallisempaa kuin sellainen harkitsemattomuus, että annetaan koko talouden olla tuuliajolla, niin kuin sanotaan, koska131 ajatellaan, että kyllähän tätä riittää. Sellainen on syössyt monen nuoren ja myös monen miehen rikkaudesta äärimmäiseen kurjuuteen ja toisten vaivoiksi. Tässä täytyy siten 1) osata tarkoin eritellä välttämättömimmät tarpeensa ja se, mikä voi olla hyödyllisintä, ja toisaalta järkevästi arvioida tai laskea kaikki varansa, ja tästä sitten voi päätellä, mikä on vähemmän hyödyllistä ja mistä tulee luopua. Komeat vaatteet, nautinnot, huvitukset ja hetken ilot tulee aina jättää viimeiselle sijalle. 2) Tässä on tärkeintä kaikin voimin hillitä halujaan, jotka muuten koko ajan kasvavat suhteessa varoihin, joilla niitä tyydytämme. 3) Vaaditaan myös päivittäistä vaivannäköä ja säästäväisyyttä menojemme suorittamisessa, niin ettei mitään mene pilalle tai häviä huolimattomuutemme vuoksi, ja että mahdollisuuksien mukaan aina olisi myös jotain varalla odottamattomia tarpeita varten, samoin kuin köyhien ja hätääkärsivien lähimmäisten auttamiseksi. Kuningas Salomo sanoo: Mieletön se, joka tavoittelee tyhjää Sananl. 12:11, ja siksi hän kehottaakin: Älä eksy juomarien seuraan, karta lihapadan ääressä mässäileviä, sillä juomari ja syömäri köyhtyy, ja unelias nuokkuu lopulta ryysyissä51992/muokattu Sananl. 23:20–21. Ja hän jatkaa oikeaan osuvasti: Ilonpitäjää132 odottavat ankeat ajat, juomari ja syömäri ei rikastu Sananl. 21:17. Köyhille annettavista almuista hän sanoo: Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää Sananl. 3:27, siis jos Jumala on siunannut sinua varoilla sitä varten.

1. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English