Kolmas katekismussaarna, § 13

§. 13.

Men vi skynde oss vidare at betrakta det femte den Helga Andas nådeverk i människan, som är Helgelsen, och är aldeles en fölgd af den Saliggörande Tron, äfven som rättfärdiggörelsen, dock med den skilnad at rättfärdiggörelsen sker hos Gud, men förnyelsen eller helgelsen hos människan, och at den förra sker på en gång eller uti et ögnablick, men den sednare småningom så länge människan lefver och blifver beståndande uti nåden. Den följer väl altid och oskiljaktigt uppå rättfärdiggörelsen, men kan derföre icke egenteligen sägas härflyta af den samma, utan af den lefvande tron, och består rätteligen uti en trogen själs alfvarliga upsåt och ifriga bemödande, at uti all ting vara sin Gud til viljes och troligen efterkomma hans helga bud och befallningar. At helga något, är at afsöndra det ifrån vanligit bruk och öfverlämna det til Guds tjenst. Här skiljer sig et troget Guds barn med kropp och själ ifrån sin förra syndiga vandel, från djefvulens och verldenes kärlek,130 och öfverlämnar sig helt och hållit åt sin Gud. I en sådan bemärkelse förekommer det ordet helgelse ganska ofta i den Helga Skrift. Såsom då Paulus skrifver til sina kära Thessalonicer: Gud hafver icke kallat oss til orenlighet, utan til helgelse, 1 Ep. 4:7. och när han upmuntrar sina Corinther sägande: Mine käreste, så görom oss rene af all köttsens och andans besmittelse, fullbordande helgelsen i Guds räddhoga. 2 Ep. 7:1. Den kallas ock rätt förnyelse och har detta namnet äfven sin grund i sjelfva saken; ty förnya något är det samma, som gifva et fördärfvat och försämradt ting sin förra glans och anseende. När vi vete huru synden i grund beröfvat oss den fägring och fullkomlighet, som vi först undfingo i skapelsen, hvilken kallades Guds beläte så förstå vi lätt hvad förnyelsen har at innebära, nämligen at åter hos oss uprätta det förlorade Guds beläte. Uti hvilken mening Apostelen Paulus märkeligen brukar detta ordet til sina Colosser, och förmanar dem således: Afkläder eder then gamla människan, med hans gärningar och ikläder eder then nya, then ther förnyas til hans kunskap och beläte, som honom skapat hafver. Cap. 3:9,10. Vi märke härvid följande omständigheter, nemligen först, at Gud den Helga Trefaldigheten är den rätta orsaken til vår helgelse. Sjelfver Fridsens Gud, säger Paulus, helge eder öfver alt; han och ingen annan var den,131 som kunde verka helgelsen hos de trogna. 1 Thess. 5:23. Derföre finne vi det vara tilräknadt stundom den ena Gudomens Person, stundom en annan. Fadren tilärkänner vår Frälsare Jesus denna nådeverkan, då han kallar honom en vingårdsman och säger, at hvar och en som bär frugt, then ränsar han; det är med sin nåd styrker och drifver, at han mer frugt bära skal. Joh. 15:1,2. Om Frälsaren berättar åter Paulus, at han såsom församlingens rätta Hufvud därföre utgifvit sig för henne, på thet han henne helga skulle; Eph. 5:25,26. och åter på et annat ställe tilräknar han detta nåde-verk den Helga Anda, så at han kallar vår helgelse den Helga Andas förnyelse, Tit. 3:5. hvarvid jag äfven bör ärinra, at denna helgelsen kan betraktas på tvänne sätt, antingen i anseende til sjelfva Guds nådeverkningar som användas på de trogna, eller ock i anseende til de verkeliga förändringar och förbättringar, som därigenom i deras hjertan upkomma *). Skriften omrörer helgelsen i båda slags bemärkelserna. Såsom då Apostelen tilskrifver helgelsens verkan Gud allena och säger til de Philipper: Gud är then som verkar i eder både vilja och gärning efter sit goda behag; Cap. 2:13. och Frälsaren underrättar sjelf sina trogna derom, at de honom förutan intet godt kunde göra och uträtta. Joh. 15:5.132 Men på andra ställen omtalas åter helgelsen såsom den, hvilken af oss sjelfva bör förrättas, fast ingalunda genom egna utan genom de af Gud i Nya Födelsen oss förlänta krafter. Så förmanade Paulus sina Romare vid Guds barmhärtighet, at the icke skulle hålla sig efter thenna verlden, utan förvandla sig uti sin sinnes förnyelse; Cap. 12:1,2. och sina Ebreer förmanar han likaledes och säger: Farer efter helgelse, utan hvilken ingen får se Herran. Ebr. 12:14. För det andra anmärke vi, hos hvilka denna förnyelsen sker, nämligen hos dem, hvilka genom trona på Jesum Christum äro på nytt födde och genom samma tro hos Gud rättfärdige gjorde; ty ända dertil at trones lif blifvit uptändt i deras hjerta, äro de döde i syndene och äga hvarken kraft eller vilja at beflita sig om någon Gudi behagelig helgelse. När syndarenas ögon öpnas at lifligen se sit djupa fördärf och en fasa för synden upkommer i deras hjertan, heida de sig väl uti sit syndalopp, men kunna aldrig komma til någon kraft, at af et villigt hjerta lyda sin Frälsare, för än det andeliga lifvet upgår i deras själ igenom tron, uti Nya Födelsen, hvarest både förståndet uplyses och viljan kraftigt böjes til en brinnande kärlek och en villig lydnad för Frälsaren och hans bud. Denna förnyelsen sker hos människan til båda själens förmögenheter. Förståndet hämtar här dageligen alt mer och mer andeligit ljus i133 de himmelska sanningarna, men i synnerhet om sit eget och sin Frälsares öfversvinneliga kärlek. Viljan böjes äfven mer och mer bort ifrån synden och denna verldenes flygtiga fåfänga, men däremot drages närmare til sin Frälsare at älska honom, at umgås troligen med honom och hon får en innerlig lust til Guds lag at efterkomma des befallningar, som förr voro henne så svåra; hon dödar gamla Adam dageligen och vinlägger sig om at kunna täckas sin Frälsare och den högsta drif-kraften til alla dess gärningar är Christi kärlek som tvingar de trogna til en villig hörsamhet och lydnad, så at de säga med Paulo: Han är ju förthenskull död för oss alla, at vi som lefve, skola icke nu lefva oss sjelfvom, utan honom, som för oss död och upstånden är. 2 Cor. 5:14,15.12bör vara 2 Kor 5:15 Denna själens helgelse helgar äfven hela de trognas kropp uti alla sina böjelser och företaganden, at fly köttsens gärningar, hvilka strida emot själen, at dämpa sina sinliga begär, at ej upoffra orättfärdighetene sina lemmar, utan använda dem til Guds och sin Frälsares tjenst och lof: och detta är hvartil samma Apostel förmanade sina Epheser nemligen at lägga bort then gamla människan, then the förra med umgingo, hvilken genom lusta i vilfarelse sig fördärfvar, och förnya sig i sin sinnes anda, och ikläda sig then nya människan, then efter Gud skapad är i sanskylliga rättfärdighet och helighet, Cap. 4:22,23,24.134 och Petrus sina trogna, då han upmuntrar dem, at göra sina själar kyska i sanningenes lydno genom andan til oskrymtad broderlig kärlek. 1 Ep. 1:22. För det tredje anmärke vi medlen, hvarigenom denna helgelsen verkas och vid magt hålles hos de trogna, nemligen först genom Guds ord, hvarvid Evangelium, såsom det rätta lifsens ord är det hufvudsakeligaste, men lagen ej heller utan sin stora nytta; för det andra de heliga Sacramenterna, och för det tredje bönen, samt ändteligen en rätt Christelig vaksamhet. För det fjerde bör jag erinra, at denna helgelsen på människans sida, ehuru den är både upriktig och alfvarlig, blifver den dock här i dödligheten ofullkomlig, icke i anseende til de trognas upsåt, ty det bör vara alfvarligit, icke heller i anseende til vissa stycken af deras skyldigheter, ty lydnan bör vara oinskränkt, utan i anseende til högden eller sin fullkomliga utöfning *). Ty såsom uplysningen är ännu ofullkomlig, då Paulus äfven måste säja om sig sjelf: Vi förstå endels, 1 Cor. 13:9. och at han thet ännu icke aldeles fattat hade eller allaredo fullkommen var: Phil. 3:12. så måste ock förnyelsen, som deraf upkommer vara ofullkomlig, så at vi måste instämma med Apostelen Johannes: Säje vi, at vi hafve ingen synd, så bedrage vi135 oss sjelfva, och sanningen är icke i oss. 1 Ep. 1:3.13bör vara 1 Joh 1:8 Änteligen och för det femte anmärke vi, at alla helgelsens verkningar egenteligen kallas goda gärningar, det är sådana gärningar, som aldeles äro med Guds vilja och lag öfverensstämmande, och utaf Guds anda i de trognas hjertan verkade, dem Frälsaren sjelf alfvarligen anbefalt sina barn, då han säger: Låter edart ljus lysa för människomen, at the måge se edra goda gärningar och prisa edor Fader, som är i himmelen. Mat. 5:16. Ingalunda för at genom dem förtjena saligheten, ja icke en gång bidraga det aldraminsta til vår rättfärdiggörelse, som förut är anmärkt och bevist. Ty af nåden, säger Apostelen, ären I frälste, och thet icke af eder: Guds gåfva är thet. Icke af gärningar, på thet ingen skal berömma sig. Icke desto mindre äro vi hans verk, skapade i Christo Jesu til goda gärningar, Eph. 2:8,9,10. hvilka kunna rätteligen indelas i tvänne slag, nemligen invärtes och utvärtes, då med invärtes förstås sjelfva vår själs bemödande, at vara sin Gud til viljes och med utvärtes deras utöfning med vår kropp och dess lemmar til at afhålla oss ifrån det som strider emot Guds lag och uträtta hvad han befalt. De äro och blifva så oskiljaktiga fölgder af det andeliga lifvet, som rörelse och verkningar äro af et lekamligit. Utan et andeligit lif kunna de aldrig åstadkommas, och utan dem kan andeligit lif aldrig vara til.

*) Renovatio transitiva & intransitiva.14Renovatio transitiva & intransitiva.: lat. vad helgelsen är och vilka förändringar den åstadkommer; helgelsen betraktad dels ur Guds, dels ur människans perspektiv

*) Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum.15Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum.: lat. helgelsen sker delvis, inte fullständigt

1. bör vara 2 Kor 5:15
2. bör vara 1 Joh 1:8
3. Renovatio transitiva & intransitiva.: lat. vad helgelsen är och vilka förändringar den åstadkommer; helgelsen betraktad dels ur Guds, dels ur människans perspektiv
4. Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum.: lat. helgelsen sker delvis, inte fullständigt

§ 13

Mutta riensimme edelleen eteenpäin tarkastelemaan viidenneksi sitä Pyhän Hengen armontyötä ihmisessä, joka on pyhitys, ja joka siten on täysin autuuttavan uskon seurausta, aivan kuten vanhurskauttaminenkin, mutta kuitenkin sillä erolla, että vanhurskauttaminen tapahtuu Jumalassa mutta uudesti syntyminen tai pyhitys ihmisessä, ja että edellinen tapahtuu kerralla, yhdessä silmänräpäyksessä, mutta jälkimmäinen vähitellen niin kauan kuin ihminen elää ja pysyy armossa. Se seuraa kyllä aina ja erottamattomasti vanhurskauttamista, mutta sen ei tästä huolimatta varsinaisesti voida sanoa johtuvan siitä, vaan elävästä uskosta, ja se rakentuu oikeastaan uskovan sielun vakavasta tarkoituksesta ja innokkaasta pyrkimyksestä kaikissa asioissa tehdä Jumalan tahto ja uskollisesti noudattaa hänen pyhiä käskyjään ja määräyksiään. Jonkin pyhittäminen on sen erottamista tavallisesta käytöstä ja jättämistä Jumalan palvelukseen. Tässä uskolliset Jumalan lapset erottautuvat ruumiillaan ja sielullaan aiemmasta syntisestä vaelluksestaan, paholaisen ja maailman rakkaudesta,130 ja jättävät itsensä kokonaan Jumalalleen. Tällaisessa merkityksessä sana pyhitys esiintyykin sangen usein Pyhässä kirjassa, kuten silloin kun Paavali kirjoittaa rakkaille tessalonikalaisilleen: Jumala ei ole kutsunut meitä saastaisuuteen vaan pyhitykseen161938/muokattu 1. Tess. 4:7, ja kun hän rohkaisee korinttilaisiaan sanoen: Rakkaat ystävät! – – – Meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle 2. Kor. 7:1. Tätä kutsutaankin aiheellisesti uudistumiseksi ja tällä nimityksellä on perusteensa itse asiassa, sillä jonkin uudistaminen on sama asia kuin antaa turmeltuneelle ja huonontuneelle asialla takaisin sen aikaisempi loisto ja arvo. Kun tiedämme, kuinka synti on perusteellisesti riistänyt meiltä sen kauneuden ja täydellisyyden, jonka me luomisessa aluksi saimme ja jota kutsuttiin Jumalan kuvaksi, niin ymmärrämme helposti, mitä uudistuminen pitää sisällään, nimittäin että se nostaa kadotetun Jumalan kuvan uudelleen esille meissä. Tässä merkityksessä apostoli Paavali käyttää painokkaasti tätä ilmausta kolossalaisilleen ja kehottaa heitä näin: Riisukaa yltänne vanha minänne kaikkine tekoineen ja pukeutukaa uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kuvakseen171938/1992/muokattu Kol. 3:9–10. Huomaamme tässä seuraavat seikat, nimittäin ensinnäkin, että pyhittymisemme todellinen syy on pyhä kolmiyhteinen Jumala. Paavali sanoo: Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan, hän eikä kukaan muu oli se,131 joka kykeni saamaan aikaan pyhityksen uskovissa 1. Tess. 5:23. Siksi havaitsemme, että tämä luetaan milloin yhden, milloin toisen jumaluuden persoonan työksi. Isä myöntää Vapahtajallemme Jeesukselle tämän armontyön, kun hän kutsuu tätä viinitarhurikseen ja sanoo, että jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa, siis armollaan vahvistaa niitä ja edistää niiden kasvua, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän Joh. 15:1–2. Paavali puolestaan sanoo Vapahtajasta, että hän seurakunnan oikeana päänä antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen Ef. 5:25–26, ja toisessa paikassa hän laskee tämän armontyön kuuluvaksi Pyhälle Hengelle, kun hän sanoo pyhityksestämme, että Pyhä Henki uudisti meidät Tit. 3:5. Tässä minun on myös muistutettava, että tätä pyhitystä voidaan tarkastella kahdella tavalla: nimittäin suhteessa itse Jumalan armovaikutuksiin, joita käytetään uskoviin, tai sitten suhteessa siihen todelliseen muutokseen ja parannukseen, joita heidän sydämissään sen kautta tapahtuu *). Raamattu käsittelee pyhitystä molemmissa merkityksissä. Niin kuin silloin, kun apostoli liittää pyhityksen työn yksin Jumalaan ja sanoo filippiläisilleen: Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa Fil. 2:13. Vapahtaja itse sanoo uskovilleen, että ilman häntä he eivät voisi tehdä ja saada aikaan mitään hyvää Joh. 15:5.132 Mutta toisissa kohdissa pyhityksestä taas puhutaan sellaisena, joka meidän itsemme tulee suorittaa, vaikkei suinkaan omin, vaan Jumalan meille uudestisyntymässä suomin voimin. Paavali kehottaakin roomalaisiaan Jumalan armahtavaan laupeuteen – – –, niin että he eivät mukautuisi tämän maailman menoon, vaan muuttuisivat, uudistuisivat mieleltään181992/muokattu Room. 12:1–2, ja samoin hän kehottaa heprealaisiaan sanomalla: Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa Hepr. 12:14. Toiseksi huomaamme, keissä tämä uudistuminen tapahtuu, nimittäin niissä, jotka uskossa Jeesukseen Kristukseen ovat uudesti syntyneet ja jotka sama usko on tehnyt Jumalan edessä vanhurskaiksi; sillä aina siihen asti kun uskon elämä on syttynyt heidän sydämissään, he ovat kuolleet synnissä eikä heillä ole ollut halua tai voimaa pyrkiä Jumalalle mieluisaan pyhitykseen. Kun syntisen silmät avautuvat elävästi näkemään syvän turmeluksensa ja synnin kauhu syntyy heidän sydämissään, he kyllä lopettavat syntisen menonsa, mutta heillä ei milloinkaan ole voimaa siihen, että he halukkain sydämin tottelisivat Vapahtajaansa, ennen kuin heidän sielussaan syntyy uskon kautta hengellinen elämä uudestisyntymässä, jossa ymmärrys valaistaan ja tahto voimakkaasti taivutetaan palavaksi rakkaudeksi Vapahtajaan ja hänen käskyjensä halulliseen tottelemiseen. Tämä uudistuminen tapahtuu ihmisessä molempien sielun kykyjen suhteen. Ymmärrys omaksuu päivä päivältä enemmän hengellistä valoa133 taivaallisista totuuksista, mutta erityisesti omasta ja hänen Vapahtajansa ylitsevuotavasta rakkaudesta. Tahto taas taivutetaan yhä enemmän pois synnistä ja tämä maailman haihtuvasta turhuudesta, mutta sitä vastoin se suuntautuu lähemmin Vapahtajaansa, hänen rakastamiseensa ja uskolliseen kanssakäymiseen hänen kanssaan. Tahto saa hartaan halun Jumalan lakiin, halun noudattaa sen määräyksiä, jotka ennen olivat sille niin vaikeita. Tahto kuolettaa joka päivä vanhan Aatamin ja kilvoittelee ollakseen otollinen Vapahtajalleen, ja kaikkien sen tekojensa suurin edistävä voima on Kristuksen rakkaus, joka pakottaa uskovat halukkaaseen kuuliaisuuteen ja tottelemiseen, niin että he sanovat Paavalin tavoin: Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä 2. Kor. 5:15. Tämä sielun pyhitys pyhittää myös uskovien ruumiin kaikissa sen taipumuksissa ja toimissa karttamaan lihan tekoja, jotka sotivat sielua vastaan, sekä hillitsemään aistilliset himonsa, niin etteivät he uhraa ruumiinjäseniään jumalattomuuteen vaan käyttävät niitä Jumalan ja Vapahtajansa palvelemiseksi ja kiitokseksi. Tähän apostoli kehotti efesolaisiaan tällä tavoin: Teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää Ef. 4:22–24.134 Samoin kehottaa Pietari uskoviaan rohkaistessaan heitä: Puhdistautukaa totuudelle kuuliaisina elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa191992/muokattu 1. Piet. 1:22. Kolmanneksi panemme merkille välineet, joiden kautta tämä pyhitys uskovissa saadaan aikaan ja pidetään voimassa, nimittäin ensinnäkin Jumalan sana, jossa evankeliumi oikeana elämän sanana on tärkein asia, mutta myöskään laki ei ole vailla suurta hyötyä. Toiseksi pyhät sakramentit ja kolmanneksi rukous sekä lopuksi oikea kristillinen valppaus. Neljänneksi minun tulee muistuttaa, että tämä pyhitys ihmisen puolelta, vaikka se onkin sekä vilpitöntä että vakavaa, kuitenkin jää täällä kuolevaisuudessa vajavaiseksi: tämä ei koske uskovien tarkoitusta, sillä sen tulee olla vakava, eikä myöskään tiettyjä heidän velvollisuuksiaan, sillä kuuliaisuuden tulee olla rajatonta, vaan suhteessa pyhityksen korkeuteen tai sen täydelliseen harjoittamiseen *). Sillä kuten valaistuminen on vielä epätäydellistä, niin kuin Paavalinkin piti sanoa itsestään: Tietämisemme on vajavaista 1. Kor. 13:9, ja: En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi Fil. 3:12, niin täytyy myös sen pohjalta tapahtuvan uudistumisen jäädä epätäydelliseksi, niin että meidän tulee yhtyä apostoli Johannekseen: Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme135 itseämme eikä totuus ole meissä 1. Joh. 1:8. Lopuksi ja viidenneksi huomautamme, että kaikkia pyhityksen vaikutuksia kutsutaan oikeastaan hyviksi teoiksi. Ne ovat sellaisia tekoja, jotka ovat täysin Jumalan tahdon ja lain kanssa yhdenmukaisia, ja ne ovat syntyneet Jumalan Hengen vaikutuksesta uskovien sydämessä, ja ne Vapahtaja itse on vakavasti määrännyt lapsiensa tehtäviksi sanoessaan: Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa Matt. 5:16. Ei siksi, että niiden kautta ansaittaisiin autuus tai että ne edes vähimmässäkään määrin voisivat auttaa meidän vanhurskauttamistamme, kuten edellä on todettu ja osoitettu. Armosta, apostoli sanoo, Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Ja yhtä lailla olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan hyviä tekoja201992/muokattu Ef. 2:8–10. Hyvät teot voitaisiin oikeastaan jakaa kahteen lajiin, sisäisiin ja ulkoisiin, jolloin sisäisellä hyvällä teolla tarkoitetaan sielumme pyrkimystä olla Jumalalle mieliksi ja ulkoisella tarkoitetaan tekojen harjoittamista ruumiimme ja sen jäsenten avulla, niin että torjuisimme luotamme sen, mikä sotii Jumalan lakia vastaan ja toteuttaisimme sen, minkä hän on käskenyt. Ne ovat ja tulevat olemaan erottamattomia seurauksia hengellisestä elämästä samalla tavoin kuin liike ja toiminnot ovat seurauksia ruumiillisesta elämästä. Niitä ei voi milloinkaan aikaansaada ilman hengellistä elämää ja ilman niitä ei koskaan voi olla hengellistä elämää.

*) Renovatio transitiva & intransitiva21Renovatio transitiva & intransitiva: Renovatio transitiva tarkoittaa Jumalan aikaansaamaa pyhitystä, renovatio intransitiva ihmisessä tämän johdosta tapahtuvaa sisäistä muutosta.

*) Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum22Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum: lat. ”Pyhitys tapahtuu osittain, ei täydellisesti.”

1. 1938/muokattu
2. 1938/1992/muokattu
3. 1992/muokattu
4. 1992/muokattu
5. 1992/muokattu
6. Renovatio transitiva & intransitiva: Renovatio transitiva tarkoittaa Jumalan aikaansaamaa pyhitystä, renovatio intransitiva ihmisessä tämän johdosta tapahtuvaa sisäistä muutosta.
7. Renovati sunt perfecti ratione partium, non graduum: lat. ”Pyhitys tapahtuu osittain, ei täydellisesti.”

Unfortunately this content isn't available in English