Original language
§. 29.
6:o. Hindras genom Coursens fällande, gångbarheten af alt redbart Mynt, så länge några Sedlar äro uti rörelserna. 37
Alla torde wara ense däruti, at wåra Finance-operationer hafwa til et hufwud-ändamål, at bringa reelt mynt tilbaka uti wår rörelse, sedan ingen kan neka, at under Coursens obeständighet det reela aldeles förswunnit. Men om sådant ändamål härigenom någonsin kan winnas, det är wärdt, at taga i öfwerwägande.
Om en Riksdaler specie gått på en gång från 9 til 27 Daler, och sedan stannat därwid, hade R:dalern efteråt, lika wäl som förut, kunnat röras, jämte sedlarna, fast det på sedlarna hade warit et haskligt afslag. Men med det Coursen war wacklande, så at jag det ena året kunde köpa en R:daler för 2, det andra året för 3 Nio-dalers sedlar, och nu åter tilbaka för 2, då R:dalern likwäl är och blifwer den samma, war ingen möjelighet, at nyttja den eller något annat mynt, som äger inwärtes wärde uti rörelsen, jämte sedlarne, som Coursen kastade up och ned.
Penningarna komma at anses uti rörelserna, dels såsom måttstock, hwarmed andra Warors wärde mätas, dels ock såsom Waror, hwarmed de betalas. På hwilketdera sättet, som hälst wi betrakte dem, kunna de aldrig trifwas jemte Sedlarna, om dessas wärde är obeständigt. R:dalern är och blifwer en ständig måttståck, så länge han innehåller en wiss quantitet af Silfwer. Men Sedelen är, såsom redan i början är wist, under en fallande Cours, lik et alne-mått, som årligen blifwer iskarfwat, med några tum, och bär lika wäl namn af en aln. Så orimmeligt, som nu det är, at i en Köpmans-bod bruka 2:ne alne-mått, det ena beständigt, det andra tilwäxande, hwilket måste åstadkomma en obeskrifwelig oreda; så är det ock, at i Handel bruka et stadgadt och tillika et fallande räkne-wärde.
Anse wi penningarna, såsom Waror, hwarmed andra Waror tilbytas oss, såsom de wisst böra anses, i hwilket afseende äfwen Banco-sedeln innehåller så mycket Silfwer, Koppar eller Guld, som Banken, eller någon annan, för hänne wil ärlägga; men när Banken eller Wäxel-säljare wilja för et och samma Sedel-Capital à 9 000 daler, i år ärlägga 514 2/7 R:daler, och efter några års förlopp 1 000 Riksdaler; så frågar jag med skäl, hwad är då Sedlarnes rätta wärde? eller huru kunna R:dalrar och andra redbarheter trifwas i Sedel-sällskapet, då misstroende hos Allmänheten icke kan betagas, om den nya operationens lyckeliga utgång.38
När wi nu erhindre oss, at flera tunnor Guld årligen inflyta i Banken: at Sedel-stocken för speculation på fallande Cours, måste dragas utur näringar och rörelser, som förut är bewist; och ändteligen, at redbara Capitaler, för sist anförda orsaker, ej kunna upfylla bristen, eller så länge med fördel nyttjas i rörelserna, som några Sedlar gifwas til; så blifwer det för hwar förnuftig handgripeligt, hwad penninge-brist, utan werkelig brist: hwad stagnation i handel och näringar, och sist, hwad fattigdom och nöd sådant alt måste åstadkomma i Staten.
Emot denna stagnation i näringarna inwänder man, at så länge den utelöpande Sedel-stocken är långt större, än för 5 à 6 år tilbaka, och waru-prisen ännu äro höga, kunna näringarna omöjeligen qwäfwas af någon penninge-brist: hwilket äfwen skulle äga sin riktighet, om NB. pengarna kunde med fördel blifwa rörliga. Men då de genom en Finance-operation, sådan, som Coursens fällande är, dragas utur rörelserna, torde et sådant hopp, som af sjelfwa förfarenheten redan wederlägges, innan kårt än mera röja sin swaghet.
- reelt mynt: metallmynt i motsats till bankens förskrivningar och sedlar
- ett haskligt afslag: förskräckligt prisfall, minskning i värde
Finnish
§ 29
6) Kurssia laskettaessa kaiken metallirahan käyttökelpoisuus estyy niin pitkään kuin seteleitä on liikkeessä lainkaan.37
Kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että rahajärjestelyillämme on yksi päätavoite, täysiarvoisen metallirahan palauttaminen liikkeeseen maassamme, sillä kukaan ei enää voi kiistä sitä, että kurssin epävakaisuuden takia se on kokonaan kadonnut käytöstä. On kuitenkin syytä harkita, voidaanko tuohon tavoitteeseen tällä keinolla koskaan päästä.
Jos hopeisen riikintaalerin kurssi olisi kerralla muuttunut yhdeksästä 27 taaleriksi ja sitten vakiintunut siihen, olisi riikintaaleri voinut olla liikkeessä sen jälkeen yhtä hyvin kuin ennenkin samoin kuin setelit, vaikka se olisi ollut seteleille hirmuinen arvonalennus. Mutta kun kurssin heilahdellessa olen jonakin vuonna pystynyt ostamaan riikintaalerin kahdella ja toisena vuonna kolmella yhdeksän taalerin setelillä ja sitten taas kahdella, ja riikintaaleri on kuitenkin pysynyt ja pysyy samana, ei ole ollut mitenkään mahdollista käyttää sitä eikä muutakaan sellaista rahaa, jolla on vakaa metalliarvo, kurssiarvoltaan heittelehtivien seteleiden rinnalla.
Liiketoiminnassa rahoja pidetään osaksi muiden tavaroiden arvon mittana, osaksi myös tavaroina, joilla nämä maksetaan. Tarkastellaanpa niitä kummalta kannalta tahansa, ne eivät koskaan viihdy yhdessä seteleiden kanssa, jos näiden arvo vaihtelee. Riikintaaleri on pysyvästi vakaa mittayksikkö, niin kauan kuin se sisältää tietyn määrän hopeaa. Seteli taas on, kuten jo alussa osoitettiin, kurssin laskiessa ikään kuin kyynäränmitta, johon vuosittain lisätään muutama tuuma, vaikka sen nimenä on edelleenkin kyynärä. Samana pysyvän kyynärän ja sen rinnalla toisen, kasvavan kyynäränmitan käyttäminen kauppapuodissa aiheuttaa varmasti sanoin kuvaamattoman sekaannuksen, ja yhtä kohtuutonta on myös soveltaa kaupankäynnissä sekä kiinteää että alenevaa laskenta-arvoa.
Jos pidämme rahoja tavaroina, joilla vaihdamme itsellemme muita tavaroita, ja sellaisinahan niitä on tietysti pidettävä, pankin seteli sisältää tältä kannalta katsottuna niin paljon hopeaa, kuparia tai kultaa kuin pankki tai joku muu haluaa sen vastineeksi antaa. Kun kuitenkin pankki tai vekselien myyjät haluavat maksaa samasta 9 000 taalerin setelipääomasta tänä vuonna 514 2/7 riikintaaleria ja muutaman vuoden kuluttua 1 000 riikintaaleria, kysyn aivan aiheellisesti, mikä siis on seteleiden oikea arvo tai miten riikintaalerit ja muut arvoltaan vakaat rahat viihtyvät setelien seurassa, kun yleisön epäluuloista suhtautumista uuden operaation menestymisen mahdollisuuksiin ei voida pyyhkiä olemattomiin.38
Palauttakaamme mieleen, mitä edellä on osoitettu: pankkiin virtaa vuosittain useita tynnyreitä kultaa, setelistö imetään kurssin alentumiseen perustuvan keinottelun takia väistämättä pois elinkeinojen ja liiketoiminnan piiristä, eikä rahanpuutetta pystytä yllä esitettyjen syiden takia poistamaan metalliarvoltaan luotettavilla pääomilla eikä näitä voida käyttää edullisesti hyväksi liiketoimissa niin kauan kuin seteleitä on olemassa. Tältä pohjalta jokainen järkevästi ajatteleva varmasti käsittää, millaisen rahapulan, vaikka varsinaista pulaa ei olekaan, millaisen lamatilan kaupan ja elinkeinojen piirissä ja lopulta millaista köyhyyttä ja hätää kaikki tuommoinen väistämättä saa valtiossa aikaan.
Tätä elinkeinotoiminnan lamaantumista ei haluta uskoa sen vastaväitteen perusteella, että niin kauan kuin liikkeessä oleva setelistö on paljon suurempi kuin 5–6 vuotta sitten ja tavaroiden hinnat ovat yhä korkealla, elinkeinot eivät voi mitenkään tukahtua rahapulaan. Tämä pitäisikin paikkansa, huomattakoon, jos rahat saataisiin edullisesti liikkeelle. Mutta kun ne vedetään liikkeestä finanssioperaatiolla, jollainen kurssin laskeminen on, paljastunee ennen pitkää vielä selvemmin, miten heiveröinen on tuo toive, jonka kokemus jo nyt osoittaa turhaksi.
English
§ 29
Sixth, the lowering of the exchange rate impedes the negotiability of all ready coin as long as any banknotes are in circulation.37
Everyone is likely to agree that our financial measures have as their chief purpose to bring good coin back into circulation among us, as it is undeniable that while the rate has been unstable, good coin has completely disappeared. But whether such a purpose can ever be achieved by this means is something worth reflecting on.
If 1 riksdaler specie had moved directly from 9 to 27 daler and then remained there, the riksdaler could afterwards have circulated just as well as before, along with the banknotes, even if there had been a drastic reduction in the value of the banknotes. But while the rate was fluctuating, so that I could purchase one riksdaler for two 9-daler notes one year but for three the next year, and then back again to two, although the riksdaler is and remains the same, there was no possibility of using it or any other coin with an intrinsic value in circulation along with the banknotes, which were thrown up and down by the exchange rate.
The coins will be regarded by the enterprises partly as a yardstick by which the value of other commodities is measured, partly also as commodities with which the others are paid for. Whichever way one looks at them, they can never flourish alongside the banknotes if the value of the latter is unstable. The riksdaler is and remains a constant yardstick, as long as it contains a certain quantity of silver. The banknote, however, as has already been shown at the beginning, is, when subject to a falling exchange rate, like an ell-measure that is extended every year by a few inches yet is still called an ell. As absurd as it is to use two ell-measures in a retail shop, one constant and the other expanding, which must cause indescribable confusion, is it also to use a stable and at the same time a falling tale-value in commerce.
If we regard the coins as a commodity with which we obtain other commodities by exchange, as they really ought to be, in which regard the banknote also contains as much silver, copper or gold as the Bank or anyone else is willing to pay for it, though the Bank or bill-dealers are willing to pay for one and the same sum of 9,000 daler in banknotes 514 2/7 riksdaler this year and a few years later 1,000 riksdaler, then I ask with good reason what the true value of the banknotes is or how riksdaler and other assets can flourish alongside banknotes when the distrust among the general public regarding the successful outcome of the new measure cannot be dispelled.38
When we now recall that several tunnor guld annually enter the Bank, that the stock of banknotes gives rise to speculation during a falling exchange rate and has to be withdrawn from productive occupations and enterprises, as was demonstrated above, and finally that sums of ready money, for the reasons just given, cannot relieve the shortage or be profitably employed in the enterprises as long as there are any banknotes, then it will be obvious to every sensible person what a shortage of money, without any genuine shortage, what stagnation in commerce and productive occupations, and, finally, what poverty and distress all that must give rise to in the country.
It is argued against such a stagnation in the productive occupations that, as long as the circulating stock of banknotes is much greater than it was five or six years ago and the commodity prices remain high, the productive occupations cannot possibly be stifled by any shortage of money, which would also be true if (N.B.) the money could be profitably circulated. As it is removed from circulation, however, by a financial measure such as lowering the exchange rate, such a hope, which is already refuted by actual experience, is soon likely to reveal its fragility even more.
