Previous Section:
Next Section:
[1]
Då Riksens Höglåfliga Ständers öfwer Fiskerier[ne] tilförordnade Deputatio[n] förehaft ämnet om ock Huruwijda några præmier widare wore nödiga för fiskerierne Har bemälte Deputation funnit skäl, at styrcka Riksens Högl. Ständer til wijdare belöningars ärl[ä]ggande för wahlfiskfångsten och Robben slageriet1 på [G]rönland och Strat David[s]2 men som jag på intet sätt sedt dem wara Riket och Medborgare nyttiga har jag i detta tilstyrckande ei kunnat taga någon del, utan twert om trodt min medborgerliga skyldighet fodra min oförgripeliga tancka i denna delen Riksens Höglåfliga Ständers egna högt uplysta ögon framlägga och deras eget mogna ompröfwande underställa.[2]
Hwad förs[t præmi]er i gemen beträffar så äro de i sig sielfwa intet annat än en ränta af den ena medborgaren til den andra, eller ock en wiss slags tunga3 för en och samma Medborgare i en omständighet på det han skal få någon lijsa4 uti en annan. I detta sednare fallet är det intet annat än at taga utur den ena handen och lägga det uti den andra. Til exempel om en sillsaltare beta[la]r 1 d:r högre tul för saltet än tilförene och h[an] får af kronan en tredie [de]ls daler i belöning för hwar[je t]unna Sill han insaltar så är [det] en fåfäng operation som ingenting gagnar men genom mycket beswär och långa omgånger5 dämmer närings rörelsen.
Men hwad det förra sättet angår, neml:n at samla en fond af Krona eller Medborgare, och dela deraf til wissa personer och närings idkare, så är klart at de som sådant undfå intet annat äro Kronans6 och medborgares räntetagare, och dessa de förras skattdragare.[3]
Jag will wäl intet inalles bestrida sådanne sammanskots nytta i ett Rike Men finner dem aldrig annars böra äga rum, än när de af en florerande mindre nödi[g] och mindre lönande näring upbäras at encouragera7 en ny nödigare och nyttigare; annars måste det en gång hända at wij få bära siden kläder med hungrig maga och mätta oss med sill utan bröd.
Wij bedraga oss nästan öfwer alt på det ordet Nationel winst8, då wij påstå at fast arbetet intet lönar sig utan almänna sammanskott så winner doch Nation derigenom. När Sweriges brukbara jord wore ryktad9 öfwer alt såsom Hållands, när jorden intet mera wore tilräckelig at bygga på, utan pråmar blifwa wåra boningar som i China, och lönande näringar mera intet wore möjeliga på landet så kan det i wist afsende kallas en nationel winst, som et öfwer skott af menniskior i en mindre lönande näring förtiena, fast deras öfriga medborgare som bijspringa10 dem blifwa fattigare der af. Men at hos oss där jorden ligger i linda, bruken sakna smedar[4] wäfstolar stå [lediga och] egn[a] stränder sakna fiskare, at då genom præmier ei allenast upmuntra utan ock underhålla några andra handteringar, M[å]ste altid wara en nationel för[l]ust.
Den ringaste medborgare som i sin aflägsna wrå skaffar födan för sig och de sina med sitt arbete behåller eller ökar altid den nationela winsten, så länge han blifwer qwar derwed, men så snart han gifwer sig til en näring som ei lönar sig utan hielp af Staten, är han ei allenast henne til tunga utan ock ökar i samma mån Rike[ts] under Balance. ty hans förra arbete saknas då hemma och ärsättes i den mån som han werckel:n kan förtiena sig borta, men resten som han måste få af Staten blifwer owedersäjel:n Nationens förlust. Den swåra belägenhet i hwilcken wåra inrätningar i ansende härtil stå, och den nästan öfwer hela Europa antagna och gillade missräkning häremot om nationel winst har i ansende til mit Fadernas land förekommit mig så öm at jag omöjel:n kunnat för Riksens Högl. Ständer dölja mitt bekymmer deröfwer.[5]
Kastar jag mina ögon på den til Fiskeri[e]rnes uphielpande i riket anslagna fonden se[r] jag Medborgare derigenom wara belastade årl:n wedpass 11 i en tid då Krona och undersåtare swigta under de inwärtes olyckor som trycka oss, och hwaraf Riksens Högl. Ständer dagel:n inhämta de bedröfweligaste wedermälen12, då medborgare ofelbart tarfwa13 någon lindring och Kronan hielp.
Det gör mig ondt at se den märckeliga gäld14 de[n]na Fiskeri fond stadnat uti för dess otilräckelighet til de utlåfwade præmiers prompta15 utbetalande. då alt hwad sedan sidsta Riksdags influtit näppel:n hunnit til at upfylla den skuld samma fond stod uti til 1762. så at om fonden blefwe lijka stor hädan efter som härtils åtgår den samma i 6 års tid härefter endast at få de præmier betalta som fiskeri idkare och exporterare redan finnas wara berättigade til. göres nu några förfatningar til nya præmiers utdelande för Hwal fisk fångsten och Robbenslageriet[6] blifwer ei allen[ast en] ny utwäg at öka dess balance, utan ock Riksens Högl. Ständer dymedelst satta i en wiss slags nödwändighet at äfwen fram deles underhålla denna fond sedan någon på de af Riksens Högl. Ständer utlåfwade præmier för hwalfisk fångst och Robbenslageri bygt sin speculation16.
Wänder jag mig til förwaltningen af denna fond, möta mig derwed så besynnerliga omständigheter, at jag dem för Riksens Högl: Ständer med godt samwete ei kan förtiga.
Det är otroligt Huru mycket Kongl. Commerce Collegium genom den samma blifwit öfwerhopad med syslor, räkningar och protocoller, at alt skulle gå uti behörig ordning, som ei annat kan än sätta ämbets män hwilcka utom dess ei hinna med sina öfriga göromål uti willrådighet. I sednare åren hafwer den mästa förwaltning stadnat under wissa ledamöter i bemälte Kongl. Collegio och derföre warit årl: fonden 17 d: S:mt til last, men alt doch under Kongl. Collegii til syn och på Dess answar, dessa hafwa derwed blifwit fast för nog ringa lön syslosatte med et så widlöftigt och[7] trälsamt arbete at de litet e[l]ler intet hunnit i acht taga sina öfriga skyldigheter uti Kongl. Collegio[.]
Genom detta hafwer pappers Consumtion ökts til flera hunndrade om icke 1 000 sexterner18. så at på några år et helt archivum blifwit fylt dermed. Men i synnerhet ryser jag då jag täncker på de tusende tals eder af fiskare, packare och wrakare19 som derwed blifwit enligit reglementen brukade, eller rättare sagt missbrukade så långt at Sånen swurit på sin faders, och betienten på sin Herres redlighet.
Jag går med flit förbij huruwijda de utfalna præmier kommit i rätta händer eller någons[in] kunna komma, en sak hwarom Deputationen framdeles torde få närmare ytra sina tanckar. Men hwad twång sielfwa fiskerierna hafwa af de betienter och upsyningsmän jemte andra formaliteter som de för præmiernas skuld måste stå under är så betydande at de största fiskare räkna præmierna för fiskerierna mera för en tunga än förmån. En så öm och betydande näringsgren som fiskerierna äro tål aldrig det minsta twång om den skal hafwa framgång men när en fiskeri idkare måste stå i äfwentyr at af en packare chicaneras20, lakan förspil[8]las21 Han på sin prompta r[esa hin]dras och med et fu[l]l lastat fartyg med sill under en god blåsande wind wänta 5 a 8 dagar på en packare och wrakare, som med en sup brännewin kan bringas at gilla en skämd fisk eller om han den ei får släcka sin harm22 på den andras goda wahra och käril23, utan at utlänningen kan bringas, at rosa wahran för märckets skuld då hon är skä[md] det säger jag kan ei annat ä[n] afmatta en trefwen24 och waksam fiskare.
Ser jag ytterligare på sielfwa wahlfisk fångsten på Hittland25 och grönland, hwartil Deputationen i synnerhet styrkt Riksens Högl. Ständer finner jag äfwen därwed de största betänckeligheter.
Det är bekant Huru mycket den ymnoga Guds wälsignelse på sill som nu sökt Swenska stränder dragit af wår arbetshop til sig, och syslosätter dem där med, detta är wäl en stor sak för andra närings idkare men, måste tålas då wälsignelsen är så ömnig, me[n] at nu genom præmier tillika upmuntra en hop fålck at öfwer gifwa et lönande arbete hemma, för hwilcket de med hälfte[n] kostnad tid och möda kunna köpa sig så mycket tran och hwalfisk ben[9] som de på Grönland kunde få anser jag för aldeles skadeligit för Riket[.] I synnerhet yppar sig derwed den märckeliga Consideration26 at Hålland som tilförene med stor förmån idkat detta Hwahlfiske och äger deruti all kunskap och förfarenhet klagar nu almänt öfwer brist på dem under Grönland, och tilskrifwer det sitt och andra Nationers för flitiga fångande, och har derföre ifrån 300 Hwalfisk Hukare27 afslagit deras antal til 150: st: och än dagel:n minskar dem, Ängland som likwäl äfwen är en siömacht och bor närmare det har för samma orsaks skuld sedt sig nödsakad at lägga detta Hwalfisk fänge28 neder. deremot hafwa Hwahlar nu för tiden årligen wisat sig och äfwen tilfälligt wijs blifwit fångade wed swänska stränder i Göteborgs och Bohus län. Huru obetänkt skulle icke det då wara för oss at genom belöningar söka upmuntra et fiske som de bästa mästare måste minska och aflägga i en tid då wij hafwa händerna fulla med andra göromål.
Jag håller före at Swerige skulle aldeles göra sig löjelig för andra Nationer då hon skulle öfwerse sina til egna stränder flytande wahlar och med dryg kostnad för Riket wed macht hålla en illa lönande handelsgren[10] blått at få härma [e]n Siömacht. Lägger jag nu härtil den ymnoga wälsignelse som innom wåra egna Siö wijkar finnes af Robbar eller siälar, den skada de tilfoga wåra öfriga fiskerier, och den nytta egna fiskerierna derigenom skulle tilflyta, det ringa förlag som ärfordrades til deras fångande.
Kan jag ei annat finna än at de præmier som för Hwalfisk fångsten och Robbenslageriet af Deputationen nu äro före slagna äro Riket i högsta måtton skadeliga. – I sådanne omständigheter har jag äfwen sökt af infödda Hålländare göra mig underrättad, om några præmier där af Staterna förunna[s], antingen för Sill eller Hwalfis[k][11] fänge, men har fått ärfara at från urminnes tider aldrig några sådanne præmier af publico bestådde blifwit. I synnerhet har det altför mycket ömmat mig at wår inlänska Tran är wid ett wist pris29 til utförsel utur Rijket aldeles förbuden30, men den ute fångade exporteras med ansenliga præmier.
Jag är aldeles nögd med det beslut Riksens Högl. Ständer behaga taga härutinnan, och giör mig ödmiukt försäkrad derom at det blifwer sådant som omedelbarligen leder til Rikets och ei blott några få medborgares nytta och wårt beträngda [Fä]dernes lands hielp.
[1]
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen asettamassa kalastusdeputaatiossa on ollut esillä seuraava aihe: missä määrin kalastukselle maksettavat tukipalkkiot ovat edelleen tarpeellisia? Mainittu deputaatio on katsonut tarpeelliseksi suositella korkea-arvoisille säädyille palkkioiden maksamista valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä Grönlannissa ja Davisinsalmessa31 jatkossakin. Mutta kun en ole havainnut niiden olevan valtakunnalle ja kansalaisille millään tavoin hyödyllisiä, en ole mitenkään voinut yhtyä tähän suositukseen. Päinvastoin olen katsonut, että kansalaisvelvollisuuteni on esittää vilpittömät ajatukseni tässä asiassa valtakunnan korkea-arvoisille ja korkeasti valistuneille säädyille ja alistaa ne säätyjen omaan kypsään harkintaan.[2]
Tuet ovat yleisesti katsoen itse asiassa veronmaksua yhdeltä kansalaiselta toiselle. Tai myös eräänlainen rasitus kansalaiselle tietyssä asiassa, jotta hän voisi saada jonkin helpotuksen toisessa asiassa. Jälkimmäisessä tapauksessa on vain kyse siitä, että otetaan toisesta kädestä ja pannaan toiseen käteen. Jos esimerkiksi sillinsuolaaja maksaa yhden taalerin enemmän tullia suolasta kuin aiemmin ja hän saa kruunulta taalerin kolmasosan palkkiona jokaisesta suolaamastaan tynnyristä, niin tämä on turha operaatio, joka ei hyödytä mitään. Runsas vaivannäkö ja aikaavievät muodollisuudet vain tyrehdyttävät elinkeinon.
Mutta mitä aiempaan tapaan tulee, eli että kerätään rahasto kruunulta tai kansalaisilta ja jaetaan siitä tietyille henkilöille ja elinkeinonharjoittajille, niin on selvää että ne, jotka saavat tällaisesta rahastosta varoja, hyötyvät niistä kruunun ja kansalaisten kustannuksella, ja nämä taas kantavat verotaakan edellisten hyväksi.[3]
En kuitenkaan kokonaan halua kiistää sellaisten keräysten hyödyllisyyttä valtakunnassa. Mielestäni niitä saa esiintyä ainoastaan silloin, kun varoja kerätään kukoistavalta, vähemmän tarpeelliselta ja vähemmän kannattavalta elinkeinolta uuden, tarpeellisemman ja hyödyllisemmän elinkeinon rohkaisemiseksi. Muuten käy kerran vielä niin, että saamme kulkea silkkivaatteissa tyhjin vatsoin ja ravita itsemme sillillä ilman leipää.
Petämme itseämme lähes kaikkialla sanoilla ”kansallinen voitto”32 ja väitämme, että vaikka työ ei olisi kannattavaa ilman yleisesti koottuja varoja, niin kansakunta kuitenkin saa siitä voittoa. Jos Ruotsin kaikki viljelykelpoinen maa olisi kaikkialla yhtä hoidettua kuin Hollannissa, jos maata ei enää olisi tarpeeksi rakentamista varten, vaan asuisimme proomuissa kuten Kiinassa, eikä maaseudulla enää olisi kannattavaa harjoittaa elinkeinoja, silloin voitaisiin tietyssä mielessä kutsua kansalliseksi voitoksi sitä, minkä väestön ylijäämä vähemmän kannattavassa elinkeinossa ansaitsee, vaikka tätä tukiessaan muut kansalaiset köyhtyvät. Mutta että meillä, jossa maa on kesannolla, ruukeissa ei ole seppiä,[4] kangaspuut seisovat käyttämättöminä ja rannat ovat vailla kalastajia, tukipalkkioilla kannustetaan ja jopa ylläpidetään joitakin muita elinkeinoja, sen täytyy aina olla kansallista tappiota.
Vähäisinkin kansalainen, joka kaukaisessa nurkassaan hankkii itselleen ja perheelleen ravinnon työllään, säilyttää tai lisää aina kansallista voittoa niin kauan kuin hän pysyy työssään. Mutta heti kun hän ryhtyy harjoittamaan elinkeinoa, joka ei kannata ilman valtion apua, hänestä tulee rasite ja hän kasvattaa samassa määrin valtakunnan alijäämää. Tämä johtuu siitä, että hänen entinen työpanoksensa ei silloin ole käytettävissä kotona ja se korvautuu vain siinä määrin kuin hän todellisuudessa pystyy muualla ansaitsemaan. Loput hänen täytyy saada valtiolta ja tästä muodostuu vääjäämättä kansakunnalle tappiota. Se vaikea tilanne, jossa laitoksemme tässä suhteessa ovat, ja lähes koko Euroopassa omaksuttu ja hyväksytty virhearvio kansallisesta voitosta on isänmaani osalta minusta näyttänyt niin surkealta, että minun on ollut mahdoton peittää sitä koskeva huoleni valtakunnan korkea-arvoisilta säädyiltä.[5]
Kun tarkastelen kalastuksen avustamiseksi osoitettua rahastoa, havaitsen että se rasittaa kansalaisia vuosittain noin 33 aikana, jolloin kruunu ja sen alamaiset taipuvat meitä painavien sisäisten onnettomuuksien alla. Näistä valtakunnan korkea-arvoiset säädyt saavat päivittäin mitä surullisimpia todisteita, kun kansalaiset välttämättä tarvitsevat jotakin lievennystä ja kruunu tarvitsee apua.
Minun tekee pahaa nähdä se huomattava velkatilanne, johon tämä kalastusrahasto on joutunut. Se johtuu rahaston riittämättömyydestä luvattujen tukipalkkioiden välittömään maksamiseen. Edellisten valtiopäivien jälkeen tulleet varat ovat vaivoin riittäneet sen velan maksamiseen, joka mainitulla rahastolla oli vuonna 1762. Mikäli rahasto jatkossa olisi yhtä suuri kuin se tähän asti on ollut, kuluvat sen varat seuraavien kuuden vuoden aikana pelkästään niiden tukipalkkioiden maksuun, joihin kalastusta ja vientiä harjoittavat jo nyt ovat oikeutettuja. Mikäli nyt annetaan joitakin asetuksia uusien tukipalkkioiden jakamisesta valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle,[6] ei pelkästään avaudu uusi keino kasvattaa rahaston tasetta, vaan tätä kautta valtakunnan korkea-arvoiset säädyt joutuvat tietyllä tavalla pakosta ylläpitämään tätä rahastoa jatkossakin. Tähän on syynä se, että joku on perustanut liiketoimintansa suunnitelmat valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle lupaamien tukien varaan.
Seuraavaksi tarkastelen tämän rahaston hallintoa ja törmään niin erikoisiin seikkoihin, että en voi niistä hyvällä omallatunnolla vaieta valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen edessä.
On uskomatonta, miten paljon tämä on aiheuttanut tehtäviä, laskuja ja pöytäkirjoja kuninkaalliselle kauppakollegiolle, joka huolehtii siitä, että kaikki sujuisi oikeassa järjestyksessä. Tämä aiheuttaa neuvottomuutta virkamiehissä, jotka eivät näiden töiden lisäksi ehdi hoitaa muita tehtäviään. Viime vuosina suurin osa hallinnosta on ollut mainitun kuninkaallisen kollegion tiettyjen jäsenten alaisuudessa. Vuosittain tämä on aiheuttanut rahastolle 34 hopeataalerin kulut, mutta kaikki on kuitenkin ollut kuninkaallisen kollegion valvonnassa ja sen vastuulla. Virkamiehiä on työllistänyt, tosin vähäisellä palkalla, niin laaja ja[7] rasittava työ, että he ovat vain vähän tai eivät lainkaan ole voineet huomioida muita velvollisuuksiaan kuninkaallisessa kollegiossa.
Paperinkulutus on näiden tehtävien takia kasvanut sadoilla, ellei tuhansilla seksterneillä35, ja muutamassa vuodessa on täyttynyt kokonainen arkisto. Mutta erityisesti minua kauhistuttaa, kun ajattelen niitä tuhansia kalastajien, pakkauksenvalvojien36 ja tarkastajien vannomia valoja37, joita on ohjeiden mukaan käytetty, tai paremminkin käytetty väärin, jopa niin pitkälle, että poika on vannonut isänsä tai palvelija isäntänsä rehellisyyttä.
Sivuutan tahallani kysymyksen siitä, ovatko maksetut tukipalkkiot päätyneet oikeisiin käsiin tai olisiko se edes mahdollista. Tästä asiasta deputaatio saanee tulevaisuudessa lähemmin lausua ajatuksensa. Se haitta, joka itse kalastukselle aiheutuu virkamiesten ja katsastajien toimista sekä muista muodollisuuksista, joihin kalastajien on alistuttava tukipalkkioiden takia, on niin merkittävä, että suurimmat kalastajat pitävät tukipalkkioita enemmän rasituksena kalastukselle kuin etuna. Kalastuksen kaltainen herkkä ja merkittävä elinkeino ei koskaan menesty vähäisenkään pakon alaisena. Mutta kun kalastaja on vaarassa joutua pakkauksenvalvojan vehkeilyn kohteeksi, suolavesi valuu hukkaan,[8] hän ei pääse matkaan oikeaan aikaan ja joutuu täydessä sillilastissa ja hyvässä tuulessa odottamaan viidestä kahdeksaan päivää pakkauksenvalvojaa ja tarkastajaa, joka viinaryypyllä saadaan hyväksymään pilaantunut kala (mutta ellei ryyppyä tule, purkaa harminsa jonkun toisen hyvään tavaraan ja astioihin), eikä ulkomaalaista saada hyväksymisleiman perusteella kelpuuttamaan pilaantunutta tavaraa, tästä kaikesta on sanottava, että se ei voi muuta kuin uuvuttaa ahkeran ja valppaan kalastajan.
Jos vielä tarkastelen itse valaanpyyntiä Shetlannissa ja Grönlannissa, jota deputaatio on erityisesti kannattanut esityksessään valtakunnan korkea-arvoisille säädyille, havaitsen siinäkin mitä suurimpia epäilyttäviä seikkoja.
On tunnettua, miten paljon Herran siunaama runsas sillikanta, joka nyt on hakeutunut Ruotsin rannikoille, on vetänyt työväkeämme puoleensa. Tämä on kaiketi suuri asia muiden elinkeinojen harjoittajille, mutta se on hyväksyttävä, kun siunaus on niin runsas. Mutta että nyt tukipalkkioilla samanaikaisesti kannustetaan joukko ihmisiä hylkäämään kotona tekemänsä kannattava työ, jota vastaan he voisivat puolet pienemmillä kustannuksilla, ajalla ja vaivalla ostaa yhtä paljon traania ja valaanluuta[9] kuin Grönlannissa voivat saada, se on mielestäni täysin vahingollista valtakunnalle.
Erityisesti tässä nousee esiin se erikoinen seikka, että Hollanti, joka aiemmin hyvällä menestyksellä on harjoittanut tätä valaanpyyntiä, ja jolla on siihen kaikki tieto ja kokemus, nyt yleisesti valittaa valaiden puutetta Grönlannin vesillä. Tämän syyksi he ilmoittavat oman ja muiden kansakuntien liian ahkeran pyynnin. He ovat siksi vähentäneet valaanpyyntialustensa38 määrän 300:sta 150:een ja vähentävät vielä päivittäin niiden lukumäärää. Englanti, joka myös on merimahti ja sijaitsee lähempänä, on samasta syystä katsonut tarpeelliseksi lopettaa tämän valaanpyynnin. Sitä vastoin on valaita nykyään vuosittain näyttäytynyt Ruotsin rannikolla Göteborgin ja Bohusin läänissä ja niitä on satunnaisesti myös pyydetty. Miten ajattelematonta olisikaan, että me palkkioilla yrittäisimme kannustaa kalastusta, jota parhaimmat mestarit ovat joutuneet vähentämään ja kokonaan lopettamaan, kun meillä on kädet täynnä muita tehtäviä.
Mielestäni Ruotsi tekisi itsensä täysin naurunalaiseksi muiden kansakuntien silmissä, jos se jättäisi huomioimatta omille rannoillemme uivat valaat ja suurilla kustannuksilla ylläpitää huonosti kannattavaa kaupanalaa,[10] vain voidakseen teeskennellä merivaltaa. Tähän lisään vielä hylkeet, joita on siunauksellisen runsaasti omissa merenlahdissamme, sen vahingon, jonka ne aiheuttavat muulle kalastuksellemme, ja sen hyödyn, jonka oma kalastuksemme niiden kautta saisi sekä sen vähäisen kustannuksen, joka niiden pyytämisestä aiheutuisi.
Tämä kaikki huomioiden en voi todeta muuta kuin että deputaatiolle ehdotetut valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä maksettavat tukipalkkiot ovat valtakunnalle mitä suurimmassa määrin vahingollisia. Tällaisten olosuhteiden vallitessa olen myös yrittänyt selvittää syntyperäisiltä hollantilaisilta, maksavatko valtiot siellä mitään tukipalkkioita sillin- tai valaanpyynnistä,[11] ja olen saanut tietää, että muinaisista ajoista lähtien ei julkinen valta koskaan ole sellaisia tukipalkkioita tarjonnut. Erityisesti minua on kovin huolestuttanut se, että kotimaisen traanin vienti valtakunnasta on tietyllä hinnalla39 täysin kielletty40. Sen sijaan ulkomailta saatua viedään huomattavien tukipalkkioiden avulla.
Olen täysin tyytyväinen siihen ratkaisuun, jonka valtakunnan korkea-arvoiset säädyt suvaitsevat tässä asiassa tehdä, ja nöyrimmin varmistan että siitä tulee sellainen, joka välittömästi johtaa valtakunnan, ei pelkästään muutaman harvan kansalaisen, hyödyksi ja ahdingossa olevan isänmaamme avuksi.
Suom. VMP
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Då Riksens Höglåfliga Ständers öfwer Fiskerier[ne] tilförordnade Deputatio[n] förehaft ämnet om ock Huruwijda några præmier widare wore nödiga för fiskerierne Har bemälte Deputation funnit skäl, at styrcka Riksens Högl. Ständer til wijdare belöningars ärl[ä]ggande för wahlfiskfångsten och Robben slageriet41 på [G]rönland och Strat David[s]42 men som jag på intet sätt sedt dem wara Riket och Medborgare nyttiga har jag i detta tilstyrckande ei kunnat taga någon del, utan twert om trodt min medborgerliga skyldighet fodra min oförgripeliga tancka i denna delen Riksens Höglåfliga Ständers egna högt uplysta ögon framlägga och deras eget mogna ompröfwande underställa.[2]
Hwad förs[t præmi]er i gemen beträffar så äro de i sig sielfwa intet annat än en ränta af den ena medborgaren til den andra, eller ock en wiss slags tunga43 för en och samma Medborgare i en omständighet på det han skal få någon lijsa44 uti en annan. I detta sednare fallet är det intet annat än at taga utur den ena handen och lägga det uti den andra. Til exempel om en sillsaltare beta[la]r 1 d:r högre tul för saltet än tilförene och h[an] får af kronan en tredie [de]ls daler i belöning för hwar[je t]unna Sill han insaltar så är [det] en fåfäng operation som ingenting gagnar men genom mycket beswär och långa omgånger45 dämmer närings rörelsen.
Men hwad det förra sättet angår, neml:n at samla en fond af Krona eller Medborgare, och dela deraf til wissa personer och närings idkare, så är klart at de som sådant undfå intet annat äro Kronans46 och medborgares räntetagare, och dessa de förras skattdragare.[3]
Jag will wäl intet inalles bestrida sådanne sammanskots nytta i ett Rike Men finner dem aldrig annars böra äga rum, än när de af en florerande mindre nödi[g] och mindre lönande näring upbäras at encouragera47 en ny nödigare och nyttigare; annars måste det en gång hända at wij få bära siden kläder med hungrig maga och mätta oss med sill utan bröd.
Wij bedraga oss nästan öfwer alt på det ordet Nationel winst48, då wij påstå at fast arbetet intet lönar sig utan almänna sammanskott så winner doch Nation derigenom. När Sweriges brukbara jord wore ryktad49 öfwer alt såsom Hållands, när jorden intet mera wore tilräckelig at bygga på, utan pråmar blifwa wåra boningar som i China, och lönande näringar mera intet wore möjeliga på landet så kan det i wist afsende kallas en nationel winst, som et öfwer skott af menniskior i en mindre lönande näring förtiena, fast deras öfriga medborgare som bijspringa50 dem blifwa fattigare der af. Men at hos oss där jorden ligger i linda, bruken sakna smedar[4] wäfstolar stå [lediga och] egn[a] stränder sakna fiskare, at då genom præmier ei allenast upmuntra utan ock underhålla några andra handteringar, M[å]ste altid wara en nationel för[l]ust.
Den ringaste medborgare som i sin aflägsna wrå skaffar födan för sig och de sina med sitt arbete behåller eller ökar altid den nationela winsten, så länge han blifwer qwar derwed, men så snart han gifwer sig til en näring som ei lönar sig utan hielp af Staten, är han ei allenast henne til tunga utan ock ökar i samma mån Rike[ts] under Balance. ty hans förra arbete saknas då hemma och ärsättes i den mån som han werckel:n kan förtiena sig borta, men resten som han måste få af Staten blifwer owedersäjel:n Nationens förlust. Den swåra belägenhet i hwilcken wåra inrätningar i ansende härtil stå, och den nästan öfwer hela Europa antagna och gillade missräkning häremot om nationel winst har i ansende til mit Fadernas land förekommit mig så öm at jag omöjel:n kunnat för Riksens Högl. Ständer dölja mitt bekymmer deröfwer.[5]
Kastar jag mina ögon på den til Fiskeri[e]rnes uphielpande i riket anslagna fonden se[r] jag Medborgare derigenom wara belastade årl:n wedpass 51 i en tid då Krona och undersåtare swigta under de inwärtes olyckor som trycka oss, och hwaraf Riksens Högl. Ständer dagel:n inhämta de bedröfweligaste wedermälen52, då medborgare ofelbart tarfwa53 någon lindring och Kronan hielp.
Det gör mig ondt at se den märckeliga gäld54 de[n]na Fiskeri fond stadnat uti för dess otilräckelighet til de utlåfwade præmiers prompta55 utbetalande. då alt hwad sedan sidsta Riksdags influtit näppel:n hunnit til at upfylla den skuld samma fond stod uti til 1762. så at om fonden blefwe lijka stor hädan efter som härtils åtgår den samma i 6 års tid härefter endast at få de præmier betalta som fiskeri idkare och exporterare redan finnas wara berättigade til. göres nu några förfatningar til nya præmiers utdelande för Hwal fisk fångsten och Robbenslageriet[6] blifwer ei allen[ast en] ny utwäg at öka dess balance, utan ock Riksens Högl. Ständer dymedelst satta i en wiss slags nödwändighet at äfwen fram deles underhålla denna fond sedan någon på de af Riksens Högl. Ständer utlåfwade præmier för hwalfisk fångst och Robbenslageri bygt sin speculation56.
Wänder jag mig til förwaltningen af denna fond, möta mig derwed så besynnerliga omständigheter, at jag dem för Riksens Högl: Ständer med godt samwete ei kan förtiga.
Det är otroligt Huru mycket Kongl. Commerce Collegium genom den samma blifwit öfwerhopad med syslor, räkningar och protocoller, at alt skulle gå uti behörig ordning, som ei annat kan än sätta ämbets män hwilcka utom dess ei hinna med sina öfriga göromål uti willrådighet. I sednare åren hafwer den mästa förwaltning stadnat under wissa ledamöter i bemälte Kongl. Collegio och derföre warit årl: fonden 57 d: S:mt til last, men alt doch under Kongl. Collegii til syn och på Dess answar, dessa hafwa derwed blifwit fast för nog ringa lön syslosatte med et så widlöftigt och[7] trälsamt arbete at de litet e[l]ler intet hunnit i acht taga sina öfriga skyldigheter uti Kongl. Collegio[.]
Genom detta hafwer pappers Consumtion ökts til flera hunndrade om icke 1 000 sexterner58. så at på några år et helt archivum blifwit fylt dermed. Men i synnerhet ryser jag då jag täncker på de tusende tals eder af fiskare, packare och wrakare59 som derwed blifwit enligit reglementen brukade, eller rättare sagt missbrukade så långt at Sånen swurit på sin faders, och betienten på sin Herres redlighet.
Jag går med flit förbij huruwijda de utfalna præmier kommit i rätta händer eller någons[in] kunna komma, en sak hwarom Deputationen framdeles torde få närmare ytra sina tanckar. Men hwad twång sielfwa fiskerierna hafwa af de betienter och upsyningsmän jemte andra formaliteter som de för præmiernas skuld måste stå under är så betydande at de största fiskare räkna præmierna för fiskerierna mera för en tunga än förmån. En så öm och betydande näringsgren som fiskerierna äro tål aldrig det minsta twång om den skal hafwa framgång men när en fiskeri idkare måste stå i äfwentyr at af en packare chicaneras60, lakan förspil[8]las61 Han på sin prompta r[esa hin]dras och med et fu[l]l lastat fartyg med sill under en god blåsande wind wänta 5 a 8 dagar på en packare och wrakare, som med en sup brännewin kan bringas at gilla en skämd fisk eller om han den ei får släcka sin harm62 på den andras goda wahra och käril63, utan at utlänningen kan bringas, at rosa wahran för märckets skuld då hon är skä[md] det säger jag kan ei annat ä[n] afmatta en trefwen64 och waksam fiskare.
Ser jag ytterligare på sielfwa wahlfisk fångsten på Hittland65 och grönland, hwartil Deputationen i synnerhet styrkt Riksens Högl. Ständer finner jag äfwen därwed de största betänckeligheter.
Det är bekant Huru mycket den ymnoga Guds wälsignelse på sill som nu sökt Swenska stränder dragit af wår arbetshop til sig, och syslosätter dem där med, detta är wäl en stor sak för andra närings idkare men, måste tålas då wälsignelsen är så ömnig, me[n] at nu genom præmier tillika upmuntra en hop fålck at öfwer gifwa et lönande arbete hemma, för hwilcket de med hälfte[n] kostnad tid och möda kunna köpa sig så mycket tran och hwalfisk ben[9] som de på Grönland kunde få anser jag för aldeles skadeligit för Riket[.] I synnerhet yppar sig derwed den märckeliga Consideration66 at Hålland som tilförene med stor förmån idkat detta Hwahlfiske och äger deruti all kunskap och förfarenhet klagar nu almänt öfwer brist på dem under Grönland, och tilskrifwer det sitt och andra Nationers för flitiga fångande, och har derföre ifrån 300 Hwalfisk Hukare67 afslagit deras antal til 150: st: och än dagel:n minskar dem, Ängland som likwäl äfwen är en siömacht och bor närmare det har för samma orsaks skuld sedt sig nödsakad at lägga detta Hwalfisk fänge68 neder. deremot hafwa Hwahlar nu för tiden årligen wisat sig och äfwen tilfälligt wijs blifwit fångade wed swänska stränder i Göteborgs och Bohus län. Huru obetänkt skulle icke det då wara för oss at genom belöningar söka upmuntra et fiske som de bästa mästare måste minska och aflägga i en tid då wij hafwa händerna fulla med andra göromål.
Jag håller före at Swerige skulle aldeles göra sig löjelig för andra Nationer då hon skulle öfwerse sina til egna stränder flytande wahlar och med dryg kostnad för Riket wed macht hålla en illa lönande handelsgren[10] blått at få härma [e]n Siömacht. Lägger jag nu härtil den ymnoga wälsignelse som innom wåra egna Siö wijkar finnes af Robbar eller siälar, den skada de tilfoga wåra öfriga fiskerier, och den nytta egna fiskerierna derigenom skulle tilflyta, det ringa förlag som ärfordrades til deras fångande.
Kan jag ei annat finna än at de præmier som för Hwalfisk fångsten och Robbenslageriet af Deputationen nu äro före slagna äro Riket i högsta måtton skadeliga. – I sådanne omständigheter har jag äfwen sökt af infödda Hålländare göra mig underrättad, om några præmier där af Staterna förunna[s], antingen för Sill eller Hwalfis[k][11] fänge, men har fått ärfara at från urminnes tider aldrig några sådanne præmier af publico bestådde blifwit. I synnerhet har det altför mycket ömmat mig at wår inlänska Tran är wid ett wist pris69 til utförsel utur Rijket aldeles förbuden70, men den ute fångade exporteras med ansenliga præmier.
Jag är aldeles nögd med det beslut Riksens Högl. Ständer behaga taga härutinnan, och giör mig ödmiukt försäkrad derom at det blifwer sådant som omedelbarligen leder til Rikets och ei blott några få medborgares nytta och wårt beträngda [Fä]dernes lands hielp.
[1]
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen asettamassa kalastusdeputaatiossa on ollut esillä seuraava aihe: missä määrin kalastukselle maksettavat tukipalkkiot ovat edelleen tarpeellisia? Mainittu deputaatio on katsonut tarpeelliseksi suositella korkea-arvoisille säädyille palkkioiden maksamista valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä Grönlannissa ja Davisinsalmessa71 jatkossakin. Mutta kun en ole havainnut niiden olevan valtakunnalle ja kansalaisille millään tavoin hyödyllisiä, en ole mitenkään voinut yhtyä tähän suositukseen. Päinvastoin olen katsonut, että kansalaisvelvollisuuteni on esittää vilpittömät ajatukseni tässä asiassa valtakunnan korkea-arvoisille ja korkeasti valistuneille säädyille ja alistaa ne säätyjen omaan kypsään harkintaan.[2]
Tuet ovat yleisesti katsoen itse asiassa veronmaksua yhdeltä kansalaiselta toiselle. Tai myös eräänlainen rasitus kansalaiselle tietyssä asiassa, jotta hän voisi saada jonkin helpotuksen toisessa asiassa. Jälkimmäisessä tapauksessa on vain kyse siitä, että otetaan toisesta kädestä ja pannaan toiseen käteen. Jos esimerkiksi sillinsuolaaja maksaa yhden taalerin enemmän tullia suolasta kuin aiemmin ja hän saa kruunulta taalerin kolmasosan palkkiona jokaisesta suolaamastaan tynnyristä, niin tämä on turha operaatio, joka ei hyödytä mitään. Runsas vaivannäkö ja aikaavievät muodollisuudet vain tyrehdyttävät elinkeinon.
Mutta mitä aiempaan tapaan tulee, eli että kerätään rahasto kruunulta tai kansalaisilta ja jaetaan siitä tietyille henkilöille ja elinkeinonharjoittajille, niin on selvää että ne, jotka saavat tällaisesta rahastosta varoja, hyötyvät niistä kruunun ja kansalaisten kustannuksella, ja nämä taas kantavat verotaakan edellisten hyväksi.[3]
En kuitenkaan kokonaan halua kiistää sellaisten keräysten hyödyllisyyttä valtakunnassa. Mielestäni niitä saa esiintyä ainoastaan silloin, kun varoja kerätään kukoistavalta, vähemmän tarpeelliselta ja vähemmän kannattavalta elinkeinolta uuden, tarpeellisemman ja hyödyllisemmän elinkeinon rohkaisemiseksi. Muuten käy kerran vielä niin, että saamme kulkea silkkivaatteissa tyhjin vatsoin ja ravita itsemme sillillä ilman leipää.
Petämme itseämme lähes kaikkialla sanoilla ”kansallinen voitto”72 ja väitämme, että vaikka työ ei olisi kannattavaa ilman yleisesti koottuja varoja, niin kansakunta kuitenkin saa siitä voittoa. Jos Ruotsin kaikki viljelykelpoinen maa olisi kaikkialla yhtä hoidettua kuin Hollannissa, jos maata ei enää olisi tarpeeksi rakentamista varten, vaan asuisimme proomuissa kuten Kiinassa, eikä maaseudulla enää olisi kannattavaa harjoittaa elinkeinoja, silloin voitaisiin tietyssä mielessä kutsua kansalliseksi voitoksi sitä, minkä väestön ylijäämä vähemmän kannattavassa elinkeinossa ansaitsee, vaikka tätä tukiessaan muut kansalaiset köyhtyvät. Mutta että meillä, jossa maa on kesannolla, ruukeissa ei ole seppiä,[4] kangaspuut seisovat käyttämättöminä ja rannat ovat vailla kalastajia, tukipalkkioilla kannustetaan ja jopa ylläpidetään joitakin muita elinkeinoja, sen täytyy aina olla kansallista tappiota.
Vähäisinkin kansalainen, joka kaukaisessa nurkassaan hankkii itselleen ja perheelleen ravinnon työllään, säilyttää tai lisää aina kansallista voittoa niin kauan kuin hän pysyy työssään. Mutta heti kun hän ryhtyy harjoittamaan elinkeinoa, joka ei kannata ilman valtion apua, hänestä tulee rasite ja hän kasvattaa samassa määrin valtakunnan alijäämää. Tämä johtuu siitä, että hänen entinen työpanoksensa ei silloin ole käytettävissä kotona ja se korvautuu vain siinä määrin kuin hän todellisuudessa pystyy muualla ansaitsemaan. Loput hänen täytyy saada valtiolta ja tästä muodostuu vääjäämättä kansakunnalle tappiota. Se vaikea tilanne, jossa laitoksemme tässä suhteessa ovat, ja lähes koko Euroopassa omaksuttu ja hyväksytty virhearvio kansallisesta voitosta on isänmaani osalta minusta näyttänyt niin surkealta, että minun on ollut mahdoton peittää sitä koskeva huoleni valtakunnan korkea-arvoisilta säädyiltä.[5]
Kun tarkastelen kalastuksen avustamiseksi osoitettua rahastoa, havaitsen että se rasittaa kansalaisia vuosittain noin 73 aikana, jolloin kruunu ja sen alamaiset taipuvat meitä painavien sisäisten onnettomuuksien alla. Näistä valtakunnan korkea-arvoiset säädyt saavat päivittäin mitä surullisimpia todisteita, kun kansalaiset välttämättä tarvitsevat jotakin lievennystä ja kruunu tarvitsee apua.
Minun tekee pahaa nähdä se huomattava velkatilanne, johon tämä kalastusrahasto on joutunut. Se johtuu rahaston riittämättömyydestä luvattujen tukipalkkioiden välittömään maksamiseen. Edellisten valtiopäivien jälkeen tulleet varat ovat vaivoin riittäneet sen velan maksamiseen, joka mainitulla rahastolla oli vuonna 1762. Mikäli rahasto jatkossa olisi yhtä suuri kuin se tähän asti on ollut, kuluvat sen varat seuraavien kuuden vuoden aikana pelkästään niiden tukipalkkioiden maksuun, joihin kalastusta ja vientiä harjoittavat jo nyt ovat oikeutettuja. Mikäli nyt annetaan joitakin asetuksia uusien tukipalkkioiden jakamisesta valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle,[6] ei pelkästään avaudu uusi keino kasvattaa rahaston tasetta, vaan tätä kautta valtakunnan korkea-arvoiset säädyt joutuvat tietyllä tavalla pakosta ylläpitämään tätä rahastoa jatkossakin. Tähän on syynä se, että joku on perustanut liiketoimintansa suunnitelmat valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen valaanpyynnille ja hylkeenmetsästykselle lupaamien tukien varaan.
Seuraavaksi tarkastelen tämän rahaston hallintoa ja törmään niin erikoisiin seikkoihin, että en voi niistä hyvällä omallatunnolla vaieta valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen edessä.
On uskomatonta, miten paljon tämä on aiheuttanut tehtäviä, laskuja ja pöytäkirjoja kuninkaalliselle kauppakollegiolle, joka huolehtii siitä, että kaikki sujuisi oikeassa järjestyksessä. Tämä aiheuttaa neuvottomuutta virkamiehissä, jotka eivät näiden töiden lisäksi ehdi hoitaa muita tehtäviään. Viime vuosina suurin osa hallinnosta on ollut mainitun kuninkaallisen kollegion tiettyjen jäsenten alaisuudessa. Vuosittain tämä on aiheuttanut rahastolle 74 hopeataalerin kulut, mutta kaikki on kuitenkin ollut kuninkaallisen kollegion valvonnassa ja sen vastuulla. Virkamiehiä on työllistänyt, tosin vähäisellä palkalla, niin laaja ja[7] rasittava työ, että he ovat vain vähän tai eivät lainkaan ole voineet huomioida muita velvollisuuksiaan kuninkaallisessa kollegiossa.
Paperinkulutus on näiden tehtävien takia kasvanut sadoilla, ellei tuhansilla seksterneillä75, ja muutamassa vuodessa on täyttynyt kokonainen arkisto. Mutta erityisesti minua kauhistuttaa, kun ajattelen niitä tuhansia kalastajien, pakkauksenvalvojien76 ja tarkastajien vannomia valoja77, joita on ohjeiden mukaan käytetty, tai paremminkin käytetty väärin, jopa niin pitkälle, että poika on vannonut isänsä tai palvelija isäntänsä rehellisyyttä.
Sivuutan tahallani kysymyksen siitä, ovatko maksetut tukipalkkiot päätyneet oikeisiin käsiin tai olisiko se edes mahdollista. Tästä asiasta deputaatio saanee tulevaisuudessa lähemmin lausua ajatuksensa. Se haitta, joka itse kalastukselle aiheutuu virkamiesten ja katsastajien toimista sekä muista muodollisuuksista, joihin kalastajien on alistuttava tukipalkkioiden takia, on niin merkittävä, että suurimmat kalastajat pitävät tukipalkkioita enemmän rasituksena kalastukselle kuin etuna. Kalastuksen kaltainen herkkä ja merkittävä elinkeino ei koskaan menesty vähäisenkään pakon alaisena. Mutta kun kalastaja on vaarassa joutua pakkauksenvalvojan vehkeilyn kohteeksi, suolavesi valuu hukkaan,[8] hän ei pääse matkaan oikeaan aikaan ja joutuu täydessä sillilastissa ja hyvässä tuulessa odottamaan viidestä kahdeksaan päivää pakkauksenvalvojaa ja tarkastajaa, joka viinaryypyllä saadaan hyväksymään pilaantunut kala (mutta ellei ryyppyä tule, purkaa harminsa jonkun toisen hyvään tavaraan ja astioihin), eikä ulkomaalaista saada hyväksymisleiman perusteella kelpuuttamaan pilaantunutta tavaraa, tästä kaikesta on sanottava, että se ei voi muuta kuin uuvuttaa ahkeran ja valppaan kalastajan.
Jos vielä tarkastelen itse valaanpyyntiä Shetlannissa ja Grönlannissa, jota deputaatio on erityisesti kannattanut esityksessään valtakunnan korkea-arvoisille säädyille, havaitsen siinäkin mitä suurimpia epäilyttäviä seikkoja.
On tunnettua, miten paljon Herran siunaama runsas sillikanta, joka nyt on hakeutunut Ruotsin rannikoille, on vetänyt työväkeämme puoleensa. Tämä on kaiketi suuri asia muiden elinkeinojen harjoittajille, mutta se on hyväksyttävä, kun siunaus on niin runsas. Mutta että nyt tukipalkkioilla samanaikaisesti kannustetaan joukko ihmisiä hylkäämään kotona tekemänsä kannattava työ, jota vastaan he voisivat puolet pienemmillä kustannuksilla, ajalla ja vaivalla ostaa yhtä paljon traania ja valaanluuta[9] kuin Grönlannissa voivat saada, se on mielestäni täysin vahingollista valtakunnalle.
Erityisesti tässä nousee esiin se erikoinen seikka, että Hollanti, joka aiemmin hyvällä menestyksellä on harjoittanut tätä valaanpyyntiä, ja jolla on siihen kaikki tieto ja kokemus, nyt yleisesti valittaa valaiden puutetta Grönlannin vesillä. Tämän syyksi he ilmoittavat oman ja muiden kansakuntien liian ahkeran pyynnin. He ovat siksi vähentäneet valaanpyyntialustensa78 määrän 300:sta 150:een ja vähentävät vielä päivittäin niiden lukumäärää. Englanti, joka myös on merimahti ja sijaitsee lähempänä, on samasta syystä katsonut tarpeelliseksi lopettaa tämän valaanpyynnin. Sitä vastoin on valaita nykyään vuosittain näyttäytynyt Ruotsin rannikolla Göteborgin ja Bohusin läänissä ja niitä on satunnaisesti myös pyydetty. Miten ajattelematonta olisikaan, että me palkkioilla yrittäisimme kannustaa kalastusta, jota parhaimmat mestarit ovat joutuneet vähentämään ja kokonaan lopettamaan, kun meillä on kädet täynnä muita tehtäviä.
Mielestäni Ruotsi tekisi itsensä täysin naurunalaiseksi muiden kansakuntien silmissä, jos se jättäisi huomioimatta omille rannoillemme uivat valaat ja suurilla kustannuksilla ylläpitää huonosti kannattavaa kaupanalaa,[10] vain voidakseen teeskennellä merivaltaa. Tähän lisään vielä hylkeet, joita on siunauksellisen runsaasti omissa merenlahdissamme, sen vahingon, jonka ne aiheuttavat muulle kalastuksellemme, ja sen hyödyn, jonka oma kalastuksemme niiden kautta saisi sekä sen vähäisen kustannuksen, joka niiden pyytämisestä aiheutuisi.
Tämä kaikki huomioiden en voi todeta muuta kuin että deputaatiolle ehdotetut valaanpyynnistä ja hylkeenmetsästyksestä maksettavat tukipalkkiot ovat valtakunnalle mitä suurimmassa määrin vahingollisia. Tällaisten olosuhteiden vallitessa olen myös yrittänyt selvittää syntyperäisiltä hollantilaisilta, maksavatko valtiot siellä mitään tukipalkkioita sillin- tai valaanpyynnistä,[11] ja olen saanut tietää, että muinaisista ajoista lähtien ei julkinen valta koskaan ole sellaisia tukipalkkioita tarjonnut. Erityisesti minua on kovin huolestuttanut se, että kotimaisen traanin vienti valtakunnasta on tietyllä hinnalla79 täysin kielletty80. Sen sijaan ulkomailta saatua viedään huomattavien tukipalkkioiden avulla.
Olen täysin tyytyväinen siihen ratkaisuun, jonka valtakunnan korkea-arvoiset säädyt suvaitsevat tässä asiassa tehdä, ja nöyrimmin varmistan että siitä tulee sellainen, joka välittömästi johtaa valtakunnan, ei pelkästään muutaman harvan kansalaisen, hyödyksi ja ahdingossa olevan isänmaamme avuksi.
Suom. VMP
Unfortunately this content isn't available in English