27
Påminnelser
Wid de af Trycket nyligen utkomne Oförgripeliga Tankar om Fem Stapel-Städers inrättande i Rikets Norra Provincer.
För någon tid sedan utkom af Hesselbergs Tryckeri1 en Afhandling, under namn af Wederläggning af de skäl, hwarmed man söker bestrida Öster- och Wästerbotniska samt Wäster-Norrländska Städer fri Seglation, som uptager och beswarar de förnämsta däremot anförda inkast; men några weckor därpå, utkom af Grefings2 et arbete, under namn af Oförgripeliga Tankar, om fem nya Stapel Städers inrättande i Rikets Norra Provincer3 … Norra Provincer: Skriften utgavs anonymt, men var sannolikt skriven av Erik Schröder, före detta sekreterare för Stockholms borgerskap., som på andra sidan wil ådaga lägga, den rätt och billighet4 Stockholm äger, at, så godt som ensam, handla med Norrlänningarna.
Wid dessas genomläsande och jämförande, kan det ej annat, än upwäcka Läsarens upmärksamhet, då han ser den senare af dessa, wara af helt stridigt innehåll med den förra, och ändå föga bruka andra skäl därtil, än de, som i den förra finnas granskade och wederlagde, utan at med minsta finger röra de där anförda motskäl.
Auctoren til den förra Skriften, wågar sig inför en uplyst allmänhet i enwiges kamp5 med sina motsägare; men den senare står med en skingrad Tropp, och wil efteråt öfwertyga åskådaren om sin seger, utan at wåga möte med dess Contrapart6. Det ser ut, som han antingen setat7 i så djupa tankar, at han hwarken sett eller hördt, hwad nu i detta ämne kunnat förelöpa, ehuru Motskriften finnes på twänne Boklådor8 til köps, är notificerad i Awisorna9, recenserad i Lärda Tidningarna10, och utdelt i alla fyra28 Stånden, eller ock af fruktan at förlora drabbningen, om man komme til äntrings11 med hwarandra, hållit sig blott wid landet, och sökt förswara sig med ena laget allena12.
I sådan händelse, råder wäl försigtigheten at spara skott, då man ej sjelf kan träffas, och imedlertid föra Flottan i fria sjön; men som det är minsta delen, som förstår sjö-operationerna13 rätt, och de fläste stå så långt ifrån, at de ej se deras werkan, utan märka blott på lösen14, hwem som sköt sist, och sluta däraf om segren, tycks det ej wara skäl, at wara nogräknad på några skått, om de ock skedde med förladdning15 allena, när man därmed kan öfwertyga menigheten om tilgången.
Auctoren til den senare utkomna Skrift, wisar ifrån pag. 5 til 10, med flera i wåra uplysta tider utkomna Kongl. Förordningars ord, huru ej allenast fides publica16, utan ock salus publica17, genom handelens ställande på en annan fot, skulle märkeligen rubbas; men tycks hafwa förgätit, at så uplyst, som wår näst framflutna tid, på ena sidan hafwer warit för dem, som stått sjelfwe wid ljuset, så excessivt egennyttig har hon ock warit på den andra; så at jag måste tilstå det auctoritets-skäl, som däraf är tagit, wara et af de lättaste. Och hwad sjelfwa Förordningarnas ord beträffar, som beskrifwa närwarande handels-twång wara Riket gagneligt, försäkrar jag, at Allmänheten wore oförlikneligen18 bögd, at sätta tro därtil, om hon funne dylika intagande talesätt i dem allena, som röra denna handels-system; men när jag blifwer warse et Koppar- och Tjäru-Compagnie, Wäxel- och Salt-Contoiren &c. inrättas och förswaras i det längsta med lika behageliga termer, wet jag icke hwad man skal säga därom.29
Men än swårare blifwer detta at tro, när man märker inga florerande19 Stater i werlden bära sådana bojor i sin handel som wi, eller göra några inskränkningar, utan at taga stöt däraf. Men aldraswårast då wi betrakte dess werkan hos oss, nämligen huru, från den stund den olyckliga skilnad upkom imellan Up- och Stapel-Städer, och utlänningen stängdes utur wåra hamnar, waru- och folk-mängden började at minskas, wårt mynt at storma ut, och ännu följa samma marche-ruta20: huru wi blifwit pung-rene21, wåra händer fyllde med repræsentanter22, och wåra Köpmän utlänningens ProCent-Handlare23.
Jag håller därföre rådeligt, då wi hädanefter tale om wår nu warande Handels-System, at lämna bårt det ordet nyttig, eller om det ändteligen skal stå där, då lägga et O framföre.
Hwad åter fides publica beträffar, så är wäl klart, at om Stockholms Handlande tro dem wara lofwat utan wilkor det, som med klara förbehåll är skedt, de i händelse af en större frihet i de andra Städers handels-rörelse, se sig i sin tro bedragne; men om det på andra sidan uti Wederläggningen pag. 17 til 23, wore wist, at Stockholm warit en orätt ränte-tagare af sina med-undersåtare, pag. 8 til 12: at hela wår frihet och Regements-Constitution24, skulle genom däraf flytande öfwerlägsen styrka, sättas i äfwentyr, mon icke fides publica, grundad på §. 2. Regerings-Formen25, skulle rubbas, om de öfrige Rikets Städer, i stöd af uttryckeliga förbehållet, i Regerings-Formens 51 §.26 ej finge nödig undsättning? Jag tror äfwen den förut nämnde 2 §., wara et så essentiale constitutivum27 uti wår Grund-Lag, at man hade swårt at känna igen Öfwerhet och Undersåtare då den wore bårta, och än swårare någon fides publica.30
Konung Johan inskränkte år 1587 Norrlands utländska handel, at därigenom upmuntra Stockholms inwånare at bygga Sten-Hus; men nu när Staden är fullbygd med de präktigaste wåningar, och de särdeles wigtiga orsaker således uphördt, påstår man, at fides publica lider, om samma inskränkning skulle uphäfwas.
Grund-Orsaken til Ordinantien af år 1617, är handgripelig, hwad Norr-Bottens handel beträffar, nämligen, at sedan den Stålboviska freden28 slöts samma år, imellan Swerige och Ryssland, tänkte Konung Gustaf Adolph sätta gränse-orterna i större rörelse och förswars-stånd, därigenom, at Kexholm och Nöteborg, som lågo ganska beqwämt til, at draga handelen åt sig från Safwolaks och Carelen, gjordes til Stapel-Städer; men det är underligt, at nu när Ryssen äger dem och mera til, och Grannen suger märgen utur dessa Landskaper, wil man lika wäl, at wi i wåre handels-operationer skola följa samma plan. Det blifwer ju oemotsäjeligt, at ju mera handels-rörelsen dämmes åt Sinus Botnicus29, ju mera drager den sig up åt Landet, och ju mera underhållas Lurendrägerier30, och ju wissare31 kan Norrige och Ryssland rosa sin marknad.
I öfrigt bygger Stockholms Stad sina skäl på twänne så swiksama grunder, at den ena stöter omkull den andra. Man säger på ena sidan, at denna Stad wid en sådan friare handels-rörelse blifwer lidande, i det han sättes i mistning af victualier32 och nödiga trä-waror: på andra sidan påstår man, at de Städer, som finge Seglations-Friheten, ingen ting kunde winna därigenom.
Handelen liknar aldeles en ström: wattnet faller altid nederåt, och handelen drifwes af intet annat än winnings-lystnaden. Kunna icke de andre Städerne med större31 winst segla utomlands, än til Stockholm, så tycks Förbudet däremot wara lika onödigt, som at ställa wakt wid en älf, at han ej skal få löpa upföre, eller at bygga en kostsam damm i Norr-Ström33, på det saltsjö-watnet34 ej skal storma in uti Mälaren och dränka Inbyggarena däromkring, och at bestyrka nödwändigheten däraf, anföra en ordentelig argumentation, af saltsjö-watnets myckenhet emot Mälarens.
Wi kalle wåra tider uplysta: de må så heta; men at man om ljusa dagen för hela Nation wil dölja sanningen, är nog dristigt. Man säger: Tjära och Bräder kunna aldrig med fördel exporteras utan Järn, och Järnet stannar qwar, om det icke får Bräder til stufning35. Hwad tycker du min Läsare? Är det rimligt? I Norrige tilwerkas årligen wid pass 24 000 Skep:d Stång-Järn, som faller denna Nation så dyrt, at det icke ens kan exporteras, utan måste alt i Norrige och de öfriga Kronan Dannemark tilhöriga Provincer, förbrukas, hwarföre äfwen alt utländskt Järn är til införsel förbudit, och likwäl utskeppas därifrån Bräder i större myckenhet, än ifrån Swerige, til de flästa Europeiska hamnar, utan minsta barlast af Järn. Twärt om utskeppas Järn från Petersburg til stor myckenhet, utan några bräder til stufning, och om jag ändteligen skal säga rent ut, så kunna goda Bräder aldrig brukas til stufning bland Järnet, utan at af Järnet blifwa stötta och skämda: man brukar därföre häldre kastwed36 därtil. Äro icke desse hemligheter sådane, at de i wåra uplysta tider äfwen måste komma för en dag37?
Men jag märker det är för ömt, at röra på den strängen. Man ropar med en mun: det är ogrundadt. Jag swarar: må göra. Lät det wara omöjeligt, at trä-waror med fördel kunna utskeppas allena: lät det wara lika omöjeligt, at Stockholm med fördel kan afsätta Järnet, utan32 at hafwa Bräder til stufning: mon det ändock icke wore långt lättare, at ifrån Öster- och Wäster-Botten införskrifwa Bräder, som de sjelfwe wore förlägne med38 så mycket som åstundas, än ifrån Ängland och andra utländska orter skaffa in victualier och andra waror; det senare se wi wara möjeligt utan ordinantie, hwarföre icke då det förra?
Förledit år 1764, blef Stockholms Stad från utländska orter försedd med 7 133 lissp. Fläsk, 1 046 Gås-Halfwor39, 2 422 1/2 T:r Salt Kött, 291 lissp. Torrt Kött, 4 038 st. Metwurstar, 1 336 063 skålp. Surmjölks-Ost, 34 907 skålp. Sötmjölks-Ost, 875 st. Skinkor, 19 476 lissp. Smör, 19 318 lissp. Talg och Ox-Tungor för 84 R:dal. utan någon ordinantie. År 1763 är til Swerige inskeppadt Caffé-Bönor 239 720 skålp. Spannemål och mjöl 414 484 7/16 T:r. Win af diverse sorter, tilsammans 15 339 1/2 Åmar, Socker 2 267 351 skålp. Tobak 1 047 348 skålp. och Silke 13 106 skålp., och i fjohl Caffé 438 599 skålp. Spanmål 644 993 1/4 T:r. Win 10 509 3/4 Åmar. Socker 3 017 175 skålp. Tobak 1 196 556 skålp. och Silke 26 333 skålp., utan at någon Lag, utom winnings-lystnaden, som i all handel är den rätta och sanskyldiga drif-fjädern, kunnat nödga utlänningen därtil. Säg då min Läsare, hwad är orsaken til den onaturliga misströstan hos Stockholms Handlande, at de wid en fri handel hos med-borgare, frukta för at både swälta och frysa ihjäl? Är det deras alfware, böra de beklagas, hwarom icke, så lät ej skräma dig.
Jag wet icke någon ordinantie, som pålägger Allmogen omkring Stockholm, at förse honom med Trä-Käril, Såll och Sop-Qwastar, och likwäl ser jag dageligen af dem lass-tals på Torget. Tänk hwad bryderi, om man wille räkna ut, huru mycket årligen åtgår af dessa Waror i Stockholm: huru äfwentyrligt det wore, at låta alt ankomma på Böndernas egen frihet, när och huru mycket33 de wille föra af dessa Waror til Staden, och bewisa huru ömkeligt det skulle se ut i alla hus och på gator, när inga sopqwastar mera skulle fås, at göra dem rena med, och grunda därpå en ordinantie i denna lilla närings-gren? Och det är wisst, at om Stockholm aldrig tilförene saknat dessa behof, skedde det då.
Herr Auctoren til de Oförgripeliga Tankar, wil pag. 11, af köparenas antal bewisa, huru den Norrländska Handelen icke arbetar under något twång; men blifwer icke warse den märkeliga skilnad, som finnes imellan antalet af köpare utaf mat-waror och utrikes exporter. De förre finnas til myckenhet, fast största hopen tillika så fattig, at den ej äger förlag til någon större uphandling, utan nödgas häldre köpa det styfwertals40 af Hökare41, så at wåra victualiers pris, äfwen til större delen regleras af denna sammansättning. Men af de senare finnas åter så få, som äga styrka och tiltagsenhet, at influera på export-warornas pris, at de ej äro öfwer 15 eller 20 stycken. Tänk! när nu wid pass 200 Skeps-Laddningar af export-waror, måste årligen falla i så få mäns händer, hwilka hwar dag associera sig med hwarandra, hwad frihet kan man då wänta i en sådan handel? Se widare härom pag. 27 til 33 i Wederläggningen.
Hwad åter den förmenta öfwerwigten42 anbelangar, hwaruti Auctoren tror Norrbottningarna stå uti sin handel, och de däraf dragna slutsatser, ser jag det icke wara framfördt med nog moget betänkande. Ty i et land där intet mynt slås eller sedlar utgifwas, och flera Tunnor Gull genom Ränte-Kamrarna flyta öfwer sjön tilbaka, blefwe ingen ting nödwändigare för inbyggarena, än årligen öka sin skuld hos Kronan, förlora sin skatt-rättighet, och lämna hemmanen i skatt-wrak43, om icke så många penningar år34ligen genom handelen komme öfwer igen. Men om Norrbottningarne äfwen wore i öfwer-balance emot Stockholm, kunde de dock ej annat, än förlora, genom gränse-handel och lurendrägerier, hwilka i samma mån wäxa til Rikets skada, som handelen är trög omkring Norrbotten; ty då krafsade grannarne åt sig wår förmögenhet uti redbara stycken44, och skummade gräddan af wår möda. Således blifwer det obewist ännu, om Norrbottningarne i wår nu warande ställning, winna uti Handels-Wågen antingen med Stockholm eller utlänningen. Men om det åter alt wore sant, följer dock däraf aldrig det som Auctoren wil sluta, näml. at näringarne ej stå under twång, eller sakna upmuntran.
Spanioren kommer som oftast med Silfwer-Flottan från America, och likwäl ligger hans jord i linda. Wi winne årligen uti Handels-Wågen med Ängland stora summor. År 1763 war Riket 19 895 119 dal. K:mt i öfwer-balance; men mon wi icke därföre kunne wara hans Commissions-Handlare, eller mon däraf följa, at Swerige har mera frihet och upmuntran i Handel och Näringar?
Bland annat plägar äfwen emot en friare handel anföras wår brist på tjänliga och lönande exporter, at drifwa utländsk handel med. Et rätt magert skäl. Mon man fruktar, at de nya Stapel-Städer skulle segla lika wäl, fast de hwarken hade exporter, eller kunde winna utomlands något på frakter? eller hwarföre är man då prutsam45 i denna deras begäran, som dock i sig sjelf betyder nästan ingen ting? men lät oss likwäl tala alfwarsamt.
Mon det icke är rörelsen som ökar exporter? eller mon man först i några år skal samla exporter, och sedan först begära lof, at få exportera dem? Måste jag icke se ungefärligen, hwad nytta jag kan hafwa af mitt arbete, om35 jag skal hafwa hog därtil? Waran skal sökas och efterfrågas innan hon blifwer tilwerkad. Är det icke dårskap, at i år med force46 lägga sig på Krydd- och Trägårds-Frukters frambringande, för at efter 6 år på må få, wänta export-frihet därpå?
Slut-Konsten47 blifwer härwid altså denna: emedan wi ej finne någon werkan af de medel, som nu ej fått brukas, därföre skola samma medel för framtiden äfwen wara landtförwiste. Wore det icke ömkeligt, at döma en Skräddare förlustig sitt Mästare-Bref därföre, at han i fängelset, utan sax och fingerbor48, ej kunnat göra goda kläder? Eskar du mera ljus häruti, så fås det i Wederlägg. sid. 45 til 48.
De wälsignade Steg, Riksens Höglofl. Ständer widtagit, at hjelpa Riket från sin skuld, och härställa säkerheten i wåra publica Cassor, är oss allom så fägnesame, at et genljud af wårt frögde-rop redan swarar oss från Fin- och Lapska Fjällar49; men slipper icke winnings-lystnaden tillika fri, at draga skatter tilhopa af wåra grannar, blifwe wi så wisst i wår förra wan-magt, som en curerad sjuklinge aldrig kan taga hull på sig med watten och bröd allena.
Rätt så! jag blef ändock för widlöftig, fast jag tänkte sluta på första sidan. Herr Auctor til de af Trycket utkomne Oförgripeliga Tankar, har werkeligen handterat ämnet på den sidan så wäl, at en swag sak ej kunnat få bättre anseende. Arbetet hedrar werkeligen sin Uphofs-Man. Men finner du min Läsare, dig öfwertygad om annat, och ändock icke gör alfware af, at hjelpa din Foster-Bygd, för at ej wilja stöta någon; så är wisst din Patriotisme så swag, at den föga förtjänar det namnet.
27
Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande i rikets norra provincer”50.
Jokin aika sitten Hesselbergin kirjapaino julkaisi tutkielman ”Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus”. Siinä tuodaan esiin tärkeimmät asiasta esitetyt väitteet ja vastataan niihin. Muutamaa viikkoa myöhemmin Grefingin kirjapaino julkaisi kirjasen ”Oförgripeliga tankar om fem nya stapel-städers inrättande i rikets norra provincer”, jossa puolestaan yritetään todistaa, että on oikeus ja kohtuus, että Tukholma saa lähes yksin käydä kauppaa norlantilaisten kanssa.
Kun lukee nämä julkaisut ja vertailee niitä, ei voi olla huomaamatta, että jälkimmäisen sisältö on lähes täydellisessä ristiriidassa edellisen kanssa. Jälkimmäisessä käytetään miltei yksinomaan niitä perusteluja, jotka edellisessä on tarkasteltu ja kumottu, mutta siinä esitettyjä vastakkaisia perusteluja ei kosketella ollenkaan.
Edellisen julkaisun tekijä uskaltautuu kaksintaisteluun vastustajansa kanssa valistuneen yleisön edessä. Jälkimmäisen tekijän joukot ovat puolestaan hajalla ja hän haluaa saada katsojat jälkeenpäin uskomaan voittoonsa, vaikka hän ei uskaltaudu kohtaamaan vastustajaa. Näyttää siltä, että hän on joko istunut niin syvissä mietteissä, ettei ole nähnyt eikä kuullut mitä asiassa on tapahtunut, vaikka vastakirjoitus on myynnissä kahdessa kirjakaupassa, vaikka siitä on ollut ilmoituksia lehdissä ja arvosteluja Lärda Tidningar -lehdessä ja vaikka se on jaettu kaikille neljälle28 säädylle. Tai sitten hän on pelännyt häviävänsä, jos laivat kävisivät lähitaisteluun, ja on pysytellyt rannan tuntumassa ja puolustautunut vain yhdeltä laidalta.
Kun vihollinen ei voi osua meihin, varovaisuus neuvoo säästämään kuulia ja ohjaamaan laivasto-osaston vapaille vesille. Mutta vain aivan pieni vähemmistö ymmärtää meritaistelun operaatiot oikein. Useimmat seisovat niin etäällä, etteivät erota niiden vaikutuksia, vaan panevat vain merkille, kuka ampui viimeisen tunnuslaukauksen, ja päättelevät sillä perusteella voittajan. Näyttää siis siltä ettei laukauksia kannata liian tarkkaan laskeskella, varsinkin jos niissä on ammuttu pelkät etupanokset, kun tämäkin riittää vakuuttamaan yleisön menestyksestä.
Jälkimmäisen kirjoituksen tekijä osoittaa sivuilla 5–10 meidän valistuneena aikanamme julkaistuista kuninkaallisista säädöksistä poimimillaan monilla sanoilla, kuinka kaupankäynnin perustan muutos ei järkyttäisi merkittävästi vain yleisön luottamusta, vaan samalla myös yhteistä hyvää. Hän näkyy kuitenkin unohtaneen, että niin valistunut kuin lähimenneisyytemme onkin yhtäältä ollut niille, jotka ovat itse saaneet olla valossa, toisaalta viime ajat ovat olleet äärimmäisen omanvoitonpyyteisiä. Minun on siis myönnettävä, että tässä esitetty arvovaltainen perustelu on yksi keveimmistä. Mitä tulee itse säädösten sanoihin, joilla nykyistä kaupan pakkojärjestystä kuvataan valtakunnalle edulliseksi, voin vain vakuuttaa, että yleisö olisi erittäin taipuvainen luottamaan niihin, jos se löytäisi tällaisia viehättäviä sanontoja vain kaupankäynnin järjestelmää koskevissa asetuksissa. Kun kuitenkin havaitsen, että perustetaan kupari- ja tervayhtiöitä, vekseli- ja suolakonttoreita jne. ja että niitä puolustetaan yhtä miellyttävin termein miten pitkälle tahansa, en enää tiedä mitä pitäisi oikein sanoa koko asiasta.29
Mutta tähän on vielä vaikeampi uskoa, kun havaitsee, ettei yksikään kukoistava valtio maailmassa ole pannut kaupankäyntiään sellaisiin kahleisiin kuin me, eikä yksikään ole tehnyt siihen rajoituksia kärsimättä vahinkoa. Kaikkein vaikeimmaksi uskominen käy, kun tarkastelemme miten kahleet ovat vaikuttaneet meihin: siitä hetkestä lähtien, jolloin maa- ja tapulikaupunkien onneton erottelu synnytettiin ja ulkomaalaiset suljettiin satamistamme, tavaroiden ja väestön määrä alkoi vähetä ja metalliraha syöksyä ulos maasta. Tämä tahti jatkuu edelleen: meistä on tullut rahattomia, vaikka taskumme ovat täynnä rahan korvikkeita51, ja kauppiaistamme on tullut provision varassa toimivia ulkomaalaisen vähittäiskauppiaita.
Kun me tästä lähin puhumme nykyisestä kauppajärjestelmästämme, neuvoisin välttämään ”edullinen”-sanaa, tai jos sitä on pakko käyttää, lisättäköön sanaan etuliite ”epä-”.
Mitä sitten tulee yleisön luottamukseen, on selvää että jos Tukholman kauppiaat luulevat, että heille on luvattu ehdoitta se, mikä on tapahtunut selvin varauksin, he joutuvat uskossaan pettymään siinä tapauksessa, että kaupankäynnin vapaus muissa kaupungeissa lisääntyy. Mutta jos toisaalta oletamme Purjehdusvapauden sivuilla 17–23 toteennäytetyksi, että Tukholma on vääryydellä kerännyt korkoja maanmiehiltään ja edelleen sivuilla 8–12, että sen näin saama liian vahva asema saattaa koko vapautemme ja perustuslakimme vaaraan, ja eikö silloin hallitusmuodon toiseen pykälään52 perustuva yleisön luottamus mahtaisi horjua, elleivät valtakunnan muut kaupungit saisi tarvitsemaansa apua, kuten hallitusmuodon 51. pykälässä53 nimenomaan edellytetään? Uskon myös, että mainittu toinen pykälä on niin olennainen tekijä perustuslaissamme, että ilman sitä olisi vaikea tunnistaa esivaltaa ja alamaisia, puhumattakaan minkäänlaisesta yleisön luottamuksesta.30
Kuningas Juhana rajoitti vuonna 1587 Norlannin ulkomaankauppaa kannustaakseen siten tukholmalaisia rakentamaan kivitaloja. Kun kaupunki on nyt rakennettu täyteen mitä komeimpia huoneistoja, ja tärkeät erityissyyt ovat siten lakanneet vaikuttamasta, väitetäänkin yleisön luottamuksen kärsivän, jos tämä kaupan rajoitus poistettaisiin.
Vuoden 1617 säädöksen perussyy on Norlannin kaupankäynnin kannalta ilmeinen: kun Ruotsi ja Venäjä solmivat samana vuonna Stolbovan rauhan, kuningas Kustaa II Adolf ajatteli tehdä rajaseudut vilkkaammiksi ja puolustuksen kannalta varmemmiksi määräämällä tapulikaupungeiksi Käkisalmen ja Pähkinälinnan, jotka sijaitsivat aika sopivasti voidakseen vetää Savon ja Karjalan kaupankäynnin näihin kaupunkeihin. Merkillistä on, että kun Venäjä pitää nyt hallussaan kyseisiä kaupunkeja ja muitakin alueita, ja naapuri imee näiden maakuntien ydinmehun, meidän halutaan edelleen kauppaoperaatioissamme noudattavan samaa suunnitelmaa. Käy vastaansanomattomasti niin, että mitä enemmän kaupankäyntiä estetään Pohjanlahden suuntaan, sitä enemmän kauppa siirtyy sisämaahan, sitä enemmän salakuljetus saa elinmahdollisuuksia ja sitä varmemmin Norja ja Venäjä voivat kehuskella markkinoillaan.
Muutoin Tukholman kaupunki rakentaa väittämänsä kahden niin pettävän perustelun varaan, että toinen kumoaa toisen. Yhtäältä sanotaan, että kaupunki kärsisi vapaammasta kaupankäynnistä, koska se menettäisi elintarvikkeita ja tarvitsemiaan puutavaroita. Toisaalta väitetään, etteivät ne kaupungit, joille annettaisiin vapaa purjehdusoikeus, voisi voittaa siinä mitään.
Kaupankäynti muistuttaa täsmälleen virtaa: vesi kulkee aina alaspäin, eikä kaupankäyntiä puolestaan ohjaa mikään muu kuin voitonhalu. Jos toiset kaupungit eivät pystyisi saamaan suurempaa31 voittoa purjehtimalla ulkomaille Tukholman sijasta, siinä tapauksessa purjehduskielto olisi yhtä tarpeeton kuin jos joku pantaisiin vartioimaan, ettei joki virtaa yläjuoksuun, tai jos Norrströmiin54 tehtäisiin kallis pato, jotta merivettä ei pääsisi Mälareniin eikä hukuttamaan sen rantojen asukkaita, ja toimenpide osoitettaisiin välttämättömäksi esittämällä perusteelliset todisteet siitä, että meressä on enemmän vettä kuin Mälarenissa.
Me kutsumme omaa aikaamme valistuneeksi, ja voidaanhan sellaista nimeä käyttää. Mutta on kyllä häpeämätöntä, että koko kansakunnalta halutaan kirkkaassa päivänvalossa kätkeä totuus. Väitetään, ettei tervaa ja lautoja pystytä milloinkaan viemään ilman rautaa, ja että rauta jää viemättä, ellei lautoja saa mukaan ahtaukseen. Mitä mieltä sinä olet, lukijani? Onko tämä uskottavaa? Norjassa valmistetaan vuosittain suunnilleen 24 000 kippuntaa kankirautaa, joka tulee kansakunnalle niin kalliiksi, ettei sitä voi edes viedä maasta, vaan kaikki joudutaan käyttämään Norjassa ja muissa Tanskan kruunulle kuuluvissa maakunnissa. Tästä syystä myös kaikki ulkomaisen raudan tuonti on kielletty. Kuitenkin Norjasta viedään lautatavaraa enemmän kuin Ruotsista. Sitä viedään useimpiin Euroopan satamiin eikä rautaa käytetä lainkaan paarlastina. Ja päinvastoin: Pietarista laivataan hyvin runsaasti rautaa käyttämättä lautoja ahtauksessa, ja jos lopulta sanon mielipiteeni suoraan, ei kunnon lautoja voi milloinkaan käyttää ahtauksessa raudan joukossa ilman että rauta kolhii ja pilaa laudat. Niinpä siihen tarkoitukseen käytetäänkin mieluummin halkoja. Eikö näiden salaisuuksien ole jo meidän valistuneena aikanamme päästävä päivänvaloon?
Huomaan kuitenkin, että tähän asiaan puuttuminen on liian arkaluontoista. Huudetaan yhteen ääneen: väitteet ovat perusteettomia. Vastaan siihen: olkoot. Olkoon sitten mahdotonta, että puutavaraa voisi yksinään viedä voitollisesti maasta. Olkoon yhtä mahdotonta, että Tukholma pystyisi myymään rautaa voitolla32 käyttämättä lautoja ahtauksessa. Mutta eikö olisi sentään huomattavasti helpompaa tilata Pohjanmaalta ja Länsipohjasta tarvittava määrä lautoja, joista tukholmalaisilla itsellään on pulaa, kuin hankkia Englannista ja muualta ulkomailta ruokatarvikkeita ja muita tavaroita. Kuten huomaamme, jälkimmäinen toiminta on mahdollista ilman asetusta, joten miksi edellinen ei olisi?
Viimeksi kuluneena vuonna eli 1764 Tukholmaan tuotiin ulkomailta 7 133 leiviskää läskiä, 1 046 hanhenrintaa, 2 422 1/2 tynnyriä suolalihaa, 291 leiviskää kuivattua lihaa, 4 038 metvurstia, 1 336 063 naulaa piimäjuustoa, 34 907 naulaa tuorejuustoa, 875 kinkkua, 19 476 leiviskää voita, 19 318 leiviskää talia sekä 84 riikintaalerilla häränkieliä, ja ilman mitään asetusta. Vuonna 1763 Ruotsiin tuotiin kahvipapuja 239 720 naulaa, viljaa ja jauhoja 414 484 7/16 tynnyriä, erilaisia viinejä yhteensä 15 339 1/2 aamia, sokeria 2 267 351 naulaa, tupakkaa 1 047 348 naulaa sekä silkkiä 13 106 naulaa, ja viime vuonna tuotiin kahvia 438 599 naulaa, viljaa 644 993 1/4 tynnyriä, viinejä 10 509 3/4 aamia, sokeria 3 017 175 naulaa, tupakkaa 1 196 556 naulaa sekä silkkiä 26 333 naulaa, eikä mikään laki velvoittanut ulkomaalaisia tuomaan niitä, paitsi voitonpyynti, joka on kaikessa kaupankäynnissä ainoa oikea ja todellinen kannustin. Sanopa nyt, lukijani, mikä on syynä tukholmalaisten kauppiaiden luonnottomaan epätoivoon, kun he pelkäävät sekä nääntyvänsä nälkään että paleltuvansa kuoliaaksi jos kansalaiset saavat vapaasti käydä kauppaa? Jos he ovat tosissaan, asiaa sopii valittaa, mutta elleivät ole, moisesta ei kannata pelästyä.
Tietääkseni ei ole säädöstä, joka määräisi Tukholman lähistöllä asuvan rahvaan varustamaan kaupungin puuastioilla, seuloilla ja luudilla, mutta siitä huolimatta näen joka päivä kuormakaupalla näitä tavaroita torilla. Millaista päänvaivaa tuottaisikaan, jos haluttaisiin osoittaa, paljonko niitä vuodessa menee kaupaksi Tukholmassa, ja kuinka uhkarohkeaa onkaan, että jätetään riippumaan talonpoikien vapaasta halusta, milloin33 he tuovat näitä tavaroita kaupunkiin ja kuinka paljon. Sitten osoitettaisiin, miten surkeilta kaikki talot ja kadut näyttäisivätkään, jos siistimiseen ei enää saisikaan luutia ja ruvettaisiin miettimään säädöstä tälle pienelle elinkeinonhaaralle. Jos Tukholmassa ei ole milloinkaan koettu näiden tavaroiden puutetta, silloin sitäkin varmasti ilmaantuisi.
”Oförgripeliga tankar” -kirjasen herra kirjoittaja haluaa sivulla 11 todistaa ostajien lukumäärän perusteella, ettei Norlannin kaupassa ole mitään pakkoa. Hän ei kuitenkaan huomaa sitä merkillepantavaa eroa, joka on vallalla ruokatarvikkeiden ja ulkomaille vietävien tavaroiden ostajien välillä. Edellisiä on suurin joukoin, mutta enin osa on niin köyhiä, ettei heillä ole varaa isompiin ostoihin, vaan he joutuvat ostamaan ruokakauppiailta pienissä erissä. Näin tämä kauppiaiden joukko suurimmaksi osaksi säätelee myös ruokatarvikkeittemme hintoja. Mutta sellaisia vientitavaroiden ostajia, joilla olisi kylliksi voimaa ja yritteliäisyyttä vaikuttaakseen näiden tavaroiden hintoihin, on vain vähän, korkeintaan 15–20. Sopii miettiä! Vuosittain vientiin menevät noin 200 laivalastillista ovat hyvin harvojen käsissä, ja kyseiset henkilöt ovat joka päivä tekemisissä keskenään. Millaista vapautta sellaisessa kaupankäynnissä voi odottaa? Tästä voi lukea enemmän Purjehdusvapauden sivuilta 27–33.
Mitä sitten tulee siihen yliotteeseen, jonka tekijä uskoo norrbottenilaisten saaneen kaupankäynnissään ja hänen tästä tekemiinsä johtopäätöksiin, hän ei mielestäni esitä asiassa kypsää harkintaa. Jos maassa ei lyödä metallirahaa eikä lasketa liikkeelle seteleitä, ja jos useampia tynnyreitä kultaa virtaa sieltä veroina takaisin meren taakse, silloin kaikkein väistämättömin seuraus väestölle on, että velka kruunulle lisääntyy vuosi vuodelta, oikeudet perintötiloihin menetetään ja tilat jäävät veronmaksukyvyttömiksi, mikäli kaupankäynti ei joka34 vuosi tuo samaa rahamäärää takaisin. Vaikka norrbottenilaiset olisivatkin voitolla Tukholmaan verrattuna, he jäisivät pakosta tappiolle rajakaupan ja salakuljetuksen aiheuttamien menetysten vuoksi. Kun Norrbottenin alueen kaupankäynti on verkkaista, lisääntyvät vastaavasti rajakauppa ja salakuljetus ja aiheuttavat valtakunnalle vahinkoa. Silloin näet naapurit kahmivat itselleen meidän varallisuuttamme kelpo annoksina ja kuorivat kerman ponnisteluistamme. Siten jää toistaiseksi todistamatta, ovatko norrbottenilaiset nykyisessä tilanteessamme voitolla Tukholmaan vai ulkomaalaisiin nähden. Jos heidän voittonsa olisi tosiasia, silti siitä ei voi milloinkaan kirjoittajan lailla tehdä sitä johtopäätöstä, ettei elinkeinoissa ole vallalla mitään pakkoa eikä niistä puutu kannustusta.
Espanjan laivastot tuovat toistuvasti hopeaa Amerikasta, mutta silti heidän oma maansa on kesannolla. Me voitamme vuosittain suuria summia Englannin kanssa käytävässä kaupassa. Vuonna 1763 ylijäämä valtakunnan hyväksi oli 19 895 119 kuparitaaleria, mutta mahtaako olla niin, että tällä tavoin toimimme englantilaisten kauppa-asiamiehinä, vai voiko tästä päätellä, että Ruotsi jättää kaupan ja elinkeinojen vapaudessa ja kannustuksessa jälkeensä Englannin?
Vapaampaa kauppaa vastaan on muun ohella tapana esittää, että emme pysty käymään ulkomaankauppaa, koska meiltä puuttuu sopivia ja edullisia vientitavaroita. Tämä on todella heikko peruste. Mahdetaanko pelätä, että uudet tapulikaupungit harjoittaisivat purjehdusta yhtä lailla, vaikka niillä ei olisi vientituotteita eivätkä ne voisi saada mitään ulkomaisista rahdeista? Vai miksi näiden kaupunkien anomukseen suhtaudutaan niin nirsosti, vaikka se ei sinänsä merkitse juuri mitään? Mutta käsitelkäämme asiaa silti vakavasti.
Eiköhän ole niin, että kaupankäynti lisää vientiä? Vai onko ensin muutaman vuoden ajan koottava vientitavaroita ja vasta sitten anottava lupaa viedä ne maasta? Eikö minun pidä suunnilleen tietää mitä voin hyötyä työstäni, jotta35 minulla voisi olla kiinnostusta siihen? Tavaraa on etsittävä, sille on oltava kysyntää ennen kuin sitä ryhdytään valmistamaan. Eikö ole hulluutta, jos tänä vuonna ryhtyy tarmokkaasti viljelemään mauste- ja puutarhakasveja, joille hyvässä lykyssä kuuden vuoden kuluttua saattaisi olla odotettavissa vientilupa?
Tässä käytetään siis seuraavan kaltaista päättelytaitoa: koska emme havaitse niillä keinoilla, joita tähän mennessä ei ole saanut käyttää, olevan mitään vaikutusta, siksi samat keinot on vastedeskin pidettävä loitolla tästä maasta. Eikö olisi surkeaa, jos räätäli määrättäisiin menettämään mestarinkirjansa siitä syystä, ettei hän ole pystynyt tekemään kunnon vaatteita ollessaan vankilassa, ilman saksia ja sormustinta? Jos haluat lisävalaistusta asiaan, saat sitä Purjehdusvapauden sivuilta 45–48.
Ne siunatut toimet, joihin valtakunnan kunnioitetut säädyt ovat ryhtyneet auttaakseen valtakuntaa pääsemään veloistaan ja saamaan julkiset kassamme varmalle pohjalle, ovat meille kaikille niin mieluisia, että riemunkiljahduksemme kaiku vastaa jo meille Suomen ja Lapin tuntureilta55. Mutta ellei myös voitonhalua vapauteta ja päästetä verottamaan naapureitamme, jäämme entiseen voimattomuuden tilaamme yhtä varmasti kuin parantunut potilas, joka ei ikinä pulskistu pelkällä vedellä ja leivällä.
Näin tässä kävi! Olin sittenkin liian pitkäsanainen, vaikka aioin lopettaa ensimmäiselle sivulle. Painosta tulleen ”Oförgripeliga tankar”-kirjasen herra tekijä on todellakin käsitellyt aihetta sillä ensimmäisellä sivulla niin hyvin, ettei huonoa asiaa voisi saada enää näyttämään paremmalta. Työ kiittää todellakin tekijäänsä. Mutta jos sinä, lukijani, vakuutut muusta etkä silti ryhdy tosissasi auttamaan synnyinseutuasi, jotta et loukkaisi jotakuta toista, siinä tapauksessa isänmaanrakkautesi on niin heiveröistä, että se tuskin ansaitsee nimeään.
Suom. Antero Tiusanen
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section:
Next Section:
Places: America England Europe Karelia Kyyjärvi Lapland Västerbotten Norway Norrland Gulf of Bothnia Ostrobothnia Sweden Savo (Savolax) Denmark Stockholm Russia Västernorrland
Names: Gustav II Adolf Schröder, Erik
Biblical references:
Subjects: