Previous Section: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 14
Next Section: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 16
233
§. 15.
Det andra, som här i synnerhet befalles, är at tänka och tala godt om nästan, och vända all ting til thet bästa. Denna plikten står väl i en nära gemenskap med den här näst förutgående, men synes dock på det sättet kunna betraktas särskild, at då i det förra omtalas vår skyldighet at försvara nästans goda namn och rykte, när han af klaffaren1 varder oförskylt förtalad, så ärhindras vi här om vårt eget hjertas och tals beskaffenhet emot honom, nemligen at tänka och tala godt om honom. Och påminner Lutherus här rätteligen, at vi framför alt skola först tänka godt om nästan, ty sker det icke, så blifver det aldrabästa tal icke annat än en för Gud och människor högst vederstyggelig lögn och et bedrägeri.2 Men dertil fordras at med en upriktig öfvertygelse känna sitt eget intet, och af sina dageliga fel och svagheter, dem man ser och ärkänner, förödmjukas uti sitt eget hjerta, så at vi, efter Apostelen Pauli förmaning, icke hålle mycket af oss sjelfva; utan hålla oss lika med them som ringa äro, och icke hålla oss sjelfva för kloka. Rom. 12:16; utan med samma Apostel häldre räkna oss för störst ibland syndare, 1 Tim. 1:15. som derföre med vördnad ödmjukar sig under Guds mäktiga hand. 1 Pet. 5:6.234 I detta tilståndet kan människan först rätt tänka godt om sin nästa, det är, blifva varse hos honom några fullkomligheter, dem man högaktar och älskar, ty annars står nästan gemenligen vår egenkärlek i vägen och bortskymmer det stolta hjertats eftersträfvade ära och anseende. Hos en ödmjuk och redelig granskare upte sig många omständigheter hos andra, dem han ej annat kan än högakta; såsom dess kropps och själs förmögenheter, det värde han fått af sin Förbarmare, som igenlöst honom med sitt blod, den delaktighet han genom trona undfått af denna frälsning; eller om han ej ännu kommit dertil, den nåd som honom än står til buds, och den uphöjelse han igenom dess anammande kan komma til, och åtminstone den obegripeliga långmodighet hvarmed sjelfva den rättfärdige Guden bevärdigar honom här i nådenes tid;3 dessa och otaliga flera omständigheter böra leda oss, at i alla fall tänka godt om nästan, och ingen är sannerligen så usel och ond, at han icke i denna vägen förtjenar vår högaktning, och således både böra och kunna vi tänka godt om nästan, hvarföre Paulus äfven säger, at kärleken tänker intet argt, 1 Cor. 13:5. och förmanar derföre sina Philipper sålunda: Käre bröder, hvad sant är, hvad ärligit är, hvad235 rätt, hvad ljufligit, hvad väl lyder - - och är något låf, tänker ther efter. Cap. 4:8. Af detta goda hjertats fatabur4 åligger oss sedan at äfven bära fram godt. Matth. 12:35. det är, tala godt om vår nästa. Ty såsom Gud satt tungan at vara hjertats tolk, åligger oss äfven, at igenom godt tal öpna det samma för andra; så at vi både i nästans när- och frånvaro omtala och yppa det goda om honom som vi tänke; hvarigenom vi tilvinna oss hans och alla andras kärlek ock högaktning, hvilket likväl bör vara oväldugt och med sanningen öfverensstämmande; det bör ock vara allmänt, så at vårt beröm ej allenast rörer en och annan, för at upsätta honom öfver andra. Men huru är det möjeligit, tänker et stålt hjerta? man måste väl göra skilnad på dygd och last; huru kan man tänka eller tala godt om en uppenbar fiende, en belackare och missgerningsman? Jo, min Christen, det låter väl göra sig utan at kränka sanningen: ho vet om icke du til äfventyrs gifvit sjelf anledning til fiendskapen? Hvad är det för ifver du hafver, at vidlöftigt beskrifva och på det svartaste afmåla hans fel? Är du icke just deruti belackarens broder? och hvad förifrar du dig öfver hans fel? ser du inga hos dig sjelf? Intet så grofva menar du, som hans; jag svarar: ofta långt gröfre om236 du ställer ditt hjerta för en allvetande Guds ögon; men lät vara de äro mindre, de äro dock fördömmelige. Väl an, du är då icke i någon hufvudsak stort bättre än den lastade nästan; och likväl ville du at man skulle tänka och tala godt om dig; så gack o! människa och gör du sammalunda med honom; ty kärleken är tålig och mild, kärleken afvundas intet, kärleken skalkas intet,5 han upblåses icke - - han fördrager all ting, han tror all ting, han hoppas all ting, han lider all ting. 1 Cor. 13:4,7. och således efter Doctor Lutheri ord äfven vänder all ting til thet bästa.6 Ej eller må vi tro, at detta vårt bemödande skal vara fruktlöst; nej ingalunda, ty ingen ting i verlden kan säkrare förvärfva oss et allmänt förtroende än at tänka och tala godt om andra; ty så säger Syrac: Then som all ting til thet bästa uttyder, han gör sig många vänner, och then som talar i sakene til thet bästa, om honom talar man ock thet bästa igen. Cap. 6:5. Och si, mine älskelige, detta är rätta nyckelen til det af oss så högeligen eftersträfvade goda rykte. Denna dygd lättar och förnöjer äfven ganska känbart vårt eget hjerta. Då kärleken är en ljuf själenes känsla, och försätter oss i en slags likhet med Gud, som är sjelfva kärleken, och ofelbart utgör all lycksalighet i tid och evighet,237 men arghet och afvund fräta sig sjelfva, så är ock klart, at i sjelfva människliga umgänget är det ljuft at älska, och at tänka och tala godt om andra, och hela vår sammanlefnad, som förekommer mången ganska svår och tråkig, är för en sådan hel öpen, kär och angenäm.
233
§ 15
Toinen asia, joka tässä erityisesti määrätään, on se, että meidän tulee ajatella ja puhua hyvää lähimmäisestämme ja kääntää kaikki asiat parhain päin. Tämä velvollisuus liittyy toki läheisesti edelliseen, mutta näyttäisi kuitenkin tarpeelliselta käsitellä sitä erikseen, sillä kun edellä puhuttiin velvollisuudestamme puolustaa lähimmäisen hyvää nimeä ja mainetta silloin kun panettelija häntä aiheettomasti moittii, niin tässä meitä muistutetaan oman sydämemme ja puheemme suhtautumisesta häneen, siis että ajattelemme ja puhumme hyvää hänestä. Ja Luther muistuttaakin tässä oikeellisesti, että meidän tulee ennen muuta ajatella hyvää lähimmäisestä, sillä jos niin ei tapahdu, ei paraskaan puhe ole Jumalan ja ihmisten edessä muuta kuin iljettävää valhetta ja petosta. Mutta se edellyttää oman mitättömyytensä rehellistä tuntemista, ja että omat jokapäiväiset virheemme ja heikkoutemme, jotka näemme ja tunnustamme, saavat meidän sydämemme nöyrtymään niin kuin apostoli Paavali kehottaa: Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita Room. 12:16. Meidän tuleekin saman apostolin sanoin pikemmin ajatella, että olemme syntisistä suurimpia7 1. Tim. 1:15, ja siksi meidän tuleekin nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle8 1. Piet. 5:6.234 Vasta tässä tilassa ihminen voi oikein ajatella hyvää lähimmäisestään eli huomata hänessä sellaisia hyviä puolia, joita kunnioittaa ja rakastaa. Muutoin oma itserakkautemme seisoo lähes aina tiellä ja estää näkemästä ylpeän sydämen tavoittelemaa kunniaa ja arvostusta. Nöyrä ja rehellinen tarkkailija huomaa toisessa monia seikkoja, joita hän ei voi muuta kuin arvostaa, kuten toisen ruumiilliset ja sielulliset kyvyt; arvon, jonka hän on saanut hänet verellään lunastaneelta Armahtajalta; hänen tästä pelastuksesta uskon kautta saamansa osallisuuden, tai jos hän ei vielä ole sitä saavuttanut, niin sen armon, joka hänellä yhä on saavutettavissa; kohottautumisen, johon hän armon vastaanottamisella voi vielä yltää, ja ainakin sen käsittämättömän kärsivällisyyden, jota itse vanhurskas Jumala suvaitsee osoittaa hänelle täällä armon ajassa. Näiden ja lukemattomien muiden seikkojen tulee johdattaa meidät kaikissa asioissa ajattelemaan hyvää lähimmäisestä, eikä kukaan todella ole niin surkea ja paha, etteikö hän näissä asioissa ansaitse arvonantoamme. Siksi meidän pitää ja me voimme ajatella hyvää lähimmäisestä, ja Paavali sanookin: rakkaus ei ajattele pahaa9 1. Kor. 13:5, ja kehottaa siksi filippiläisiään näin: Veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä235 oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. Fil. 4:8.Tästä hyvän sydämen varastosta meidän tulee sitten myös tuoda esille jotain hyvää Matt. 12:35, siis puhua hyvää lähimmäisestä. Sillä niin kuin Jumala on asettanut kielen sydämemme tulkiksi, niin meidän velvollisuutemme on hyvillä puheilla avata sitä toisille, niin että sekä lähimmäisen läsnä ollessa että hänen poissa ollessaan puhumme ja ilmaisemme sitä hyvää, mitä hänestä ajattelemme. Sillä me saavutamme hänen ja kaikkien muidenkin rakkauden ja kunnioituksen, mutta tämän kaiken tulee kuitenkin olla puolueetonta ja totuuden kanssa yhdenmukaista. Sen tulee myös olla yleistä, niin että kehumme ei koske vain joitakuita, niin että asetamme jotkut muiden yläpuolelle. Mutta miten se on mahdollista, ajattelee ylpeä sydän? Täytyyhän tehdä ero hyveen ja paheen välillä, miten voi ajatella tai puhua hyvää ilmiselvästä vihollisesta, parjaajasta ja pahantekijästä? Kyllä, hyvä kristittyni, se onnistuu kyllä totuutta loukkaamatta: kuka tietää, vaikka itse olisit sattumoisin antanut aihetta vihamielisyyteen? Miksi olet niin innokkaasti laajalti kuvailemassa ja mustamaalaamassa hänen virheitään? Etkö siinä asiassa olekin parjaajan veli? Ja mitä sinä intoilet hänen virheistään? Etkö huomaa lainkaan omiasi? Eivät ne niin pahoja ole kuin hänen, sinä arvelet, mutta minä vastaan: kun236 asetat sydämesi kaikkitietävän Jumalan silmien eteen, ne ovatkin usein paljon pahempia. Ja olkoot sitten vaikka lievempiä, niin tuomittavia ne ovat silti. Eli et sinä olennaisesti ole paljoakaan parempi kuin paheellinen lähimmäinen ja kuitenkin haluat, että sinusta ajateltaisiin ja puhuttaisiin hyvää. Mene siis, hyvä ihminen, ja tee samoin hänen suhteensa, sillä rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile – – – Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii 1. Kor. 13:4,7, ja käännä siten tohtori Lutherin sanojen mukaisesti kaikki asiat lähimmäisen parhaaksi. Eikä meidän myöskään pidä luulla, että yrityksemme olisivat jääneet tuloksettomiksi, eivät suinkaan, sillä mikään maailmassa ei varmemmin tuota yleistä luottamusta kuin se, että ajattelee ja puhuu hyvää toisista, sillä näin sanoo Sirak: Miellyttävä puhe tuo paljon ystäviä, kauniit sanat saavat suopean vastaanoton Sir. 6:5. Ja katsokaa, rakkaani, tässä on oikea avain meidän niin kovasti tavoittelemaamme hyvään maineeseen. Tämä hyve keventää ja tyydyttää myös tuntuvasti omaa sydäntämme. Koska rakkaus on suloinen sielun tunne ja asettaa meidät tavallaan Jumalan kaltaisiksi, joka on itse rakkaus ja josta koko autuus ajassa ja ikuisuudessa epäilyksettä koostuu,237 kun taas viha ja kateus vain kalvavat itseään, niin onhan selvää, että myös ihmisten kanssakäymisessä on suloista rakastaa, puhua ja ajatella hyvää toisista. Koko yhteiselämämme, joka monelle ihmiselle näyttäytyy sangen vaikeana ja hankalana, on sellaiselle ihmiselle aivan avointa, rakasta ja miellyttävää.
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 14
Next Section: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 16
Places:
Names: Paul
Biblical references:
Subjects: