[1]
126.
Upl. d:n 15. Mart. 1766.
Ödmiukt Memorial.
Under det Riksens Högl. Ständer syslosättas med botande af de sår, som en lång tid tärt styrckan i wår Riks kropp synes äfwen wara angelägit, at wända ögonen på sielfwa menigheten, såsom den der utgör wesenteligaste grundwalen til ett Samhälles styrcka och bestånd.
Ett allmänt trångsmål om brödföda och en excessiv1 dyrhet på spannemål witna at här är nöd på färde för den fattiga.
En i framflutna tider owanlig penninge brist, som nu är allmän och påtagelig ökar så märckeligen2 faran härwid, at om[2] Riksens Högl. Ständer ei wända ett medlidande öga til sina trängda medbröder, och straxt räcka dem en hielpsam hand, så är faran wärdt at all annor3 hielp kommer för sent och den usla emedlertid försmächtar.4
Det glädie rop, hwarmed allmänheten emottagit och beledsagat dessa Ständers göromål, och det hopp de giordt sig om sitt Fädernes lands räddning derigenom skulle då förwandlas i en ömkelig klagan och tårar.
Nation har updragit oss hela sitt förtroende. Folckets ögon stå uppmärcksamma på alla wåra göromål, och fattiga Medborgare wänta af oss undsättning.
Ingenting är som mera kan intaga menighetens sinne, än då lifwets förnödenheter aldrig tryta. Lifwet är det Käraste, men förloras inom några dagar när födan ei är til fångs.5
Flera medel gifwas wäl, at mota detta onda, af hwilcka inga böra försummas; Ty nu behöfwas de alle sammans: Men för denna gången will[3] jag allenast föreslå ett, såsom tilförene6 försökt och påliteligit.
År 1741: funno Riksens Högl. Ständer, huru brist och dyrhet på spannemål trykte Rikets undersåtare, och woro derföre högst angelägna at rädda dem utur nöden.
Säkraste och snaraste botemedlet fants bestå i spannemålens och matwarornas friare införsel: I anledning hwaraf Hans Kongl. Maij:st under d:n 12: Februarii samma år genom öppet Påbud genast lämnade alla utländska, så wäl som inhemska tilstånd och frihet, at med fremmande skepp och farkostar, ifrån hwad ort de wara måge, til Swerige och Finland införa spannemål emot samma tuls och umgälders ärläggande, som för Swenska skepp och farkostar betalas.7
Härigenom blef ei allenast Riket försedt med en ansenlig myckenhet spannemål, utan såldes den äfwen til ganska civilt8 pris.
Nu är nöden dubbel. Här är ei allenast brist på spannemål förhanden, utan ock på penningar och wäxlar, at införskrifwa före, och de som äga deraf nå[4]got förråd sättas dymedelst i stånd, at dyrcka up9 priset för den fattiga til det högsta.
Jag underställer altså wördsammast om icke Högwördigste Herr ArchiBiskoppen10 och det Högwyrdiga Ståndet finna ett lykadant expedient11 nu wara högst nödigt, at til nästkommande Michaelisdag12 widtaga, och i sådan händelse detta sitt beslut ei allenast genom extr: Protocolli13 de öfrige respective Stånden straxt communicera utan ock genom Deputation14 målet til skyndsamt afgörande anmäla.
Sådan Mennisko-Kärlek och Ömhet för den fattiga, hwars nöd Högwördiga Ståndet bäst lärt känna, hedrar och mäst wårt Stånd, och skall i en framtid, ehwad wälfningar ock kunde existera befria oss från tillmälen15 af försummelse och Kallsinnighet i Rikets närwarande betrykta tilstånd.
Stockholm d:n 16 Martii 1766: Anders Chydenius.
[1]
Luettu 15. maaliskuuta 1766
Nöyrä muistio
Kun valtakunnan korkea-arvoisia säätyjä työllistää valtakunnan ruumin voimia pitkään kuluttaneiden haavojen parantaminen, näyttäisi myös olevan tärkeää kääntää katseet itse rahvaaseen. Sehän on olennaisin perusta yhteiskunnan voimalle ja jatkuvuudelle.
Yleinen leivänpuute ja viljan kohtuuton kalleus todistavat, että köyhien tilanne täällä on muuttumassa hädänalaiseksi.
Menneinä aikoina harvinainen rahanpuute, joka nyt on yleinen ja kouriintuntuva, lisää merkittävästi tähän liittyvää vaaraa. Jolleivät[2] siis valtakunnan korkea-arvoiset säädyt käännä säälivää katsettaan kohti kärsiviä kanssaveljiään, ja heti tarjoa heille auttavaa kättään, on suuri vaara, että kaikki muu apu tulee liian myöhään ja sillä aikaa kurjat nääntyvät.
Ne riemunhuudahdukset, joilla yleisö on ottanut vastaan ja seurannut näiden säätyjen toimenpiteitä, ja se toivo isänmaan pelastumisesta, jonka se on näin saanut, vaihtuisivat silloin surkeaan valitukseen ja kyyneliin.
Kansakunta on antanut meille kaiken luottamuksensa. Kansa seuraa tarkkaavaisena kaikkia tekemisiämme ja köyhät kansalaiset odottavat meiltä apua.
Mikään ei hallitse kansan mieltä enemmän kuin ajatus siitä, että elämälle välttämättömät hyödykkeet eivät milloinkaan ehtyisi. Elämä on kaikkein rakkain, mutta se loppuu muutamassa päivässä, kun ravintoa ei ole saatavilla.
On toki olemassa useita eri keinoja, joilla tätä pahaa voidaan vastustaa. Mitään niistä ei tule jättää käyttämättä, sillä nyt niitä kaikkia tarvitaan. Mutta tällä kertaa haluan[3] ainoastaan ehdottaa yhtä, jota on aiemmin yritetty ja joka on luotettava.
Vuonna 1741 valtakunnan korkea-arvoiset säädyt havaitsivat, miten viljan puute ja kallis hinta rasittivat valtakunnan alamaisia, ja siksi ne pitivät korkeimpana huolenaan näiden pelastamista hädästä.
Havaittiin, että varmin ja nopein lääke oli viljan ja elintarvikkeiden vapaampi maahantuonti. Tämän johdosta hänen kuninkaallinen majesteettinsa antoi saman vuoden helmikuun 12. päivänä avoimen määräyksen16, jonka mukaan kaikki ulkomaalaiset, kuten oman maan asukkaatkin, saivat välittömästi luvan ja vapauden tuoda viljaa vierailla laivoilla ja aluksilla miltä tahansa paikkakunnalta Ruotsiin ja Suomeen. Tullit ja maksut suoritettiin tästä tuonnista samalla tavalla kuin ruotsalaisten laivojen ja alusten osalta.
Täten valtakuntaan saatiin huomattava määrä viljaa, ja se myytiin lisäksi melko kohtuulliseen hintaan.
Nyt hätä on kaksinkertainen. Käsillä ei ole ainoastaan viljapula, vaan on myös puute rahasta ja vekseleistä, joilla sitä voisi hankkia. Ne, joilla on jotakin[4] varastossa, voivat siten nostaa köyhien maksaman hinnan korkeimmilleen.
Esitän siis nöyrimmin kunnian-arvoisimman herra arkkipiispan17 ja kunnian-arvoisen säädyn harkitsemaan, eikö samanlaisen keinon käyttöönottoa seuraavaan Mikonpäivään asti voida pitää nyt hyvin tarpeellisena, ja mikäli sääty näin päättää, sekä tiedottamaan tästä päätöksestä nopeasti muille säädyille pöytäkirjan otteella että lähetystön kautta18 saattamaan asian nopeasti päätettäväksi.
Sellainen ihmisrakkaus ja myötämielisyys köyhiä kohtaan, joiden hädän korkea-arvoinen sääty on parhaiten oppinut tuntemaan, on myös eniten kunniaksi meidän säädyllemme. Ja tulevaisuudessa, kaikista mahdollisista mullistuksista huolimatta, se tulee vapauttamaan meidät soimauksilta laiminlyönnistä ja kylmäkiskoisuudesta valtakunnan nykyisessä ahdingossa.
Tukholmassa maaliskuun 16. päivänä 1766 Anders Chydenius
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
126.
Upl. d:n 15. Mart. 1766.
Ödmiukt Memorial.
Under det Riksens Högl. Ständer syslosättas med botande af de sår, som en lång tid tärt styrckan i wår Riks kropp synes äfwen wara angelägit, at wända ögonen på sielfwa menigheten, såsom den der utgör wesenteligaste grundwalen til ett Samhälles styrcka och bestånd.
Ett allmänt trångsmål om brödföda och en excessiv19 dyrhet på spannemål witna at här är nöd på färde för den fattiga.
En i framflutna tider owanlig penninge brist, som nu är allmän och påtagelig ökar så märckeligen20 faran härwid, at om[2] Riksens Högl. Ständer ei wända ett medlidande öga til sina trängda medbröder, och straxt räcka dem en hielpsam hand, så är faran wärdt at all annor21 hielp kommer för sent och den usla emedlertid försmächtar.22
Det glädie rop, hwarmed allmänheten emottagit och beledsagat dessa Ständers göromål, och det hopp de giordt sig om sitt Fädernes lands räddning derigenom skulle då förwandlas i en ömkelig klagan och tårar.
Nation har updragit oss hela sitt förtroende. Folckets ögon stå uppmärcksamma på alla wåra göromål, och fattiga Medborgare wänta af oss undsättning.
Ingenting är som mera kan intaga menighetens sinne, än då lifwets förnödenheter aldrig tryta. Lifwet är det Käraste, men förloras inom några dagar när födan ei är til fångs.23
Flera medel gifwas wäl, at mota detta onda, af hwilcka inga böra försummas; Ty nu behöfwas de alle sammans: Men för denna gången will[3] jag allenast föreslå ett, såsom tilförene24 försökt och påliteligit.
År 1741: funno Riksens Högl. Ständer, huru brist och dyrhet på spannemål trykte Rikets undersåtare, och woro derföre högst angelägna at rädda dem utur nöden.
Säkraste och snaraste botemedlet fants bestå i spannemålens och matwarornas friare införsel: I anledning hwaraf Hans Kongl. Maij:st under d:n 12: Februarii samma år genom öppet Påbud genast lämnade alla utländska, så wäl som inhemska tilstånd och frihet, at med fremmande skepp och farkostar, ifrån hwad ort de wara måge, til Swerige och Finland införa spannemål emot samma tuls och umgälders ärläggande, som för Swenska skepp och farkostar betalas.25
Härigenom blef ei allenast Riket försedt med en ansenlig myckenhet spannemål, utan såldes den äfwen til ganska civilt26 pris.
Nu är nöden dubbel. Här är ei allenast brist på spannemål förhanden, utan ock på penningar och wäxlar, at införskrifwa före, och de som äga deraf nå[4]got förråd sättas dymedelst i stånd, at dyrcka up27 priset för den fattiga til det högsta.
Jag underställer altså wördsammast om icke Högwördigste Herr ArchiBiskoppen28 och det Högwyrdiga Ståndet finna ett lykadant expedient29 nu wara högst nödigt, at til nästkommande Michaelisdag30 widtaga, och i sådan händelse detta sitt beslut ei allenast genom extr: Protocolli31 de öfrige respective Stånden straxt communicera utan ock genom Deputation32 målet til skyndsamt afgörande anmäla.
Sådan Mennisko-Kärlek och Ömhet för den fattiga, hwars nöd Högwördiga Ståndet bäst lärt känna, hedrar och mäst wårt Stånd, och skall i en framtid, ehwad wälfningar ock kunde existera befria oss från tillmälen33 af försummelse och Kallsinnighet i Rikets närwarande betrykta tilstånd.
Stockholm d:n 16 Martii 1766: Anders Chydenius.
[1]
Luettu 15. maaliskuuta 1766
Nöyrä muistio
Kun valtakunnan korkea-arvoisia säätyjä työllistää valtakunnan ruumin voimia pitkään kuluttaneiden haavojen parantaminen, näyttäisi myös olevan tärkeää kääntää katseet itse rahvaaseen. Sehän on olennaisin perusta yhteiskunnan voimalle ja jatkuvuudelle.
Yleinen leivänpuute ja viljan kohtuuton kalleus todistavat, että köyhien tilanne täällä on muuttumassa hädänalaiseksi.
Menneinä aikoina harvinainen rahanpuute, joka nyt on yleinen ja kouriintuntuva, lisää merkittävästi tähän liittyvää vaaraa. Jolleivät[2] siis valtakunnan korkea-arvoiset säädyt käännä säälivää katsettaan kohti kärsiviä kanssaveljiään, ja heti tarjoa heille auttavaa kättään, on suuri vaara, että kaikki muu apu tulee liian myöhään ja sillä aikaa kurjat nääntyvät.
Ne riemunhuudahdukset, joilla yleisö on ottanut vastaan ja seurannut näiden säätyjen toimenpiteitä, ja se toivo isänmaan pelastumisesta, jonka se on näin saanut, vaihtuisivat silloin surkeaan valitukseen ja kyyneliin.
Kansakunta on antanut meille kaiken luottamuksensa. Kansa seuraa tarkkaavaisena kaikkia tekemisiämme ja köyhät kansalaiset odottavat meiltä apua.
Mikään ei hallitse kansan mieltä enemmän kuin ajatus siitä, että elämälle välttämättömät hyödykkeet eivät milloinkaan ehtyisi. Elämä on kaikkein rakkain, mutta se loppuu muutamassa päivässä, kun ravintoa ei ole saatavilla.
On toki olemassa useita eri keinoja, joilla tätä pahaa voidaan vastustaa. Mitään niistä ei tule jättää käyttämättä, sillä nyt niitä kaikkia tarvitaan. Mutta tällä kertaa haluan[3] ainoastaan ehdottaa yhtä, jota on aiemmin yritetty ja joka on luotettava.
Vuonna 1741 valtakunnan korkea-arvoiset säädyt havaitsivat, miten viljan puute ja kallis hinta rasittivat valtakunnan alamaisia, ja siksi ne pitivät korkeimpana huolenaan näiden pelastamista hädästä.
Havaittiin, että varmin ja nopein lääke oli viljan ja elintarvikkeiden vapaampi maahantuonti. Tämän johdosta hänen kuninkaallinen majesteettinsa antoi saman vuoden helmikuun 12. päivänä avoimen määräyksen34, jonka mukaan kaikki ulkomaalaiset, kuten oman maan asukkaatkin, saivat välittömästi luvan ja vapauden tuoda viljaa vierailla laivoilla ja aluksilla miltä tahansa paikkakunnalta Ruotsiin ja Suomeen. Tullit ja maksut suoritettiin tästä tuonnista samalla tavalla kuin ruotsalaisten laivojen ja alusten osalta.
Täten valtakuntaan saatiin huomattava määrä viljaa, ja se myytiin lisäksi melko kohtuulliseen hintaan.
Nyt hätä on kaksinkertainen. Käsillä ei ole ainoastaan viljapula, vaan on myös puute rahasta ja vekseleistä, joilla sitä voisi hankkia. Ne, joilla on jotakin[4] varastossa, voivat siten nostaa köyhien maksaman hinnan korkeimmilleen.
Esitän siis nöyrimmin kunnian-arvoisimman herra arkkipiispan35 ja kunnian-arvoisen säädyn harkitsemaan, eikö samanlaisen keinon käyttöönottoa seuraavaan Mikonpäivään asti voida pitää nyt hyvin tarpeellisena, ja mikäli sääty näin päättää, sekä tiedottamaan tästä päätöksestä nopeasti muille säädyille pöytäkirjan otteella että lähetystön kautta36 saattamaan asian nopeasti päätettäväksi.
Sellainen ihmisrakkaus ja myötämielisyys köyhiä kohtaan, joiden hädän korkea-arvoinen sääty on parhaiten oppinut tuntemaan, on myös eniten kunniaksi meidän säädyllemme. Ja tulevaisuudessa, kaikista mahdollisista mullistuksista huolimatta, se tulee vapauttamaan meidät soimauksilta laiminlyönnistä ja kylmäkiskoisuudesta valtakunnan nykyisessä ahdingossa.
Tukholmassa maaliskuun 16. päivänä 1766 Anders Chydenius
Suom. Veli-Matti Pussinen
Unfortunately this content isn't available in English