Original language
[1]
Berättelse Om Chinesiska Skrif-friheten. Öfversatt Af Danskan.
Stockholm, Tryckt hos Direct. Lars Salvius, 1766.[2]
Hans Konglige Höghet Prins Gustaf, Svea Rikes Högborne Kron-Prins.[3]
Nådigste Herre!
China är det Folk- och Varu-rikaste Rike i verlden. Det har i några tusende år ägt bestånd, och oaktadt det ej fått hämta sin styrka af den sanna Gudens dyrkan, som oförnekeligen är det starkaste Samfunds-band; har[4] dock dess Regemente, hvarken genom Sedernas fördärf, Yppighet eller Tyranni, på så lång tid kunnat gå öfverända.
Ehuru enfaldiga och lätta de medel äro, som i timmelig måtto gjort dess Inbyggare lyckeliga, och måste i alla Riken i verlden, där de vidtagas, hafva samma verkan; så har likväl Europa ännu ej blifvit ense om dem, utan sökt orsaken därtil i Climat, seder och afvelsamhet, med flera tilfälligheter, hälst sådana, som en och hvar trodt bäst kunna försvara dess framsteg för andra Riken.
Et af dessa medel, som ännu hos vissa folkslag torde anses vara långt under Regenters värdighet; men likväl befästat Konunga-Thronen, gjort Nation talrik och välmående, och just därföre blifver en ögnasten i deras Grundlagar,[5] har i Envålds Riken redan fått se dagsljuset; men visar sig här uti enfaldig Svensk drägt, under skygd af det dyra Frihets namnet.
Skal ljus och sanning vara människors ledare, och ingen födes med någondera; så behöfva de bäst förvärfva sig sådant, som hafva millioner at vårda.
Thronen är ofta så hög, at de som sitta därpå, ej hinna til, at rätt lära känna deras tilstånd, hvars välfärd Allmagten dem anförtrodt. Och de ljus, som omgifva Konunga-Stolen och göra den glänsande, skymma ofta Regenter, at de ej se aflägsna undersåtares öden.
Men då Förstar stiga ned i de ringares kojor och höra Nations röst, upeldas et medlidande hjärta, at genom Folkets välsignelser uprätta sig evärdeliga äre-stoder.[6]
Skalderna behöfva ej uphöja deras ära; ty hon är lifligare afmålad i undersåtarenas hjärtan, och Häfdateknare uplifva fåfängt minnet af dem; ty det är odödeligt hos barna-barnen, och deras bårtgång kan ej omtalas utan tårar.
Sverige är et fattigt land, icke af Naturen, utan af konsten. Det är vidsträkt; men litet bebodt: fruktsamt; men ännu til stor del öde.
Eder Kongl. Höghet har genom Hög Börd vunnit rätt därtil; men genom dygd och människo-kärlek bemästrat sig allas hjärtan därinne.
Eder Kongl. Höghets vördade Fäder hafva grundat vårt väl; men Eder Konglige Höghet är den, som i en framtid skal därpå upbygga vår lycka.[7]
Sverige är det Rike, som skal göra Eders Konglige Höghets Namn stort; men Dess egna Höga Ätte-läggar få först i en framtid samla in mogna kärfvor af dess möda.
Dyre Prins! Skåda då med mildhet på vårt Fosterland, som med Din välfärd så nära förknippat sin egen, och hvars inbyggare med et glädjefullt hopp på Dig hafva sina ögon fästade!
Då frögde-rop höres öfveralt, kan jag däruti ingalunda vara utan del. Et rördt sinne förgäter sin oförmögenhet, då det bemödar sig, at kunna visa sin glädje.
Lät då Dyraste Prins! Dessa rader vara min undergifvenhets tolk, och anse ej onådigt, at jag af ömmare känslor betagen, än jag det kan uttrycka, följer hopen åt, och inför Eders[8] Kongl. Höghets Fötter dristar utströ dessa vissnade blad af en lånt blomma, de där af intet annat, än Eder Kongl. Höghets Rättvisa och Nåd kunna upqvickna.
Framhärdar med aldradjupaste vördnad til sista andedrägten.
Eder Kongl. Höghets
underdånigste, tropliktigste tjenare,
Anders Chydenius.
- högättade
- icke af Naturen, utan af konsten: Chydenius ställer här ”naturen”, naturtillståndet, och ”konsten”, alla de ingrepp människan gjort i den naturliga ordningen, mot varandra. Meningen kan tydas på två delvis överlappande sätt: Människan har saknat förmåga och/eller inte följt den naturliga ordningen i sitt agerande.
- avkomlingar, ättlingar
- andetaget
Finnish
[1]
Selonteko kirjoitusvapaudesta Kiinassa.
Käännös tanskasta.
Painettu Tukholmassa johtaja Lars Salviuksen kirjapainossa 1766.[2]
Hänen Kuninkaalliselle Korkeudelleen Prinssi Kustaalle, Ruotsin valtakunnan jalosukuiselle Kruununprinssille[3]
Armollisin Herra!
Maailman valtakunnista Kiinassa on eniten väestöä ja tavaraa. Maa on ollut olemassa muutamia tuhansia vuosia, ja huolimatta siitä, ettei se ole saanut voimaansa oikean Jumalan palvonnasta, mikä on kiistämättä voimakkain yhteiskunnallinen side,[4] Kiinan hallinto ei ole näinkään pitkän ajan kuluessa romahtanut tapainturmeluksen, ylellisyyden tai tyrannian vaikutuksesta.
Vaikkakin ne keinot, joilla Kiinan asukkaat ovat tulleet onnellisiksi maallisessa mielessä, ovat yksinkertaisia ja helppoja, ja vaikka niillä on oltava sama vaikutus maailman kaikissa valtakunnissa, joissa niitä sovelletaan, kaikesta huolimatta niistä ei ole päästy yksimielisyyteen Euroopassa. Onnellisuuden syitä on etsitty ilmastosta, tavoista, sikiävyydestä ja muista satunnaisista seikoista, etenkin sellaisista, joiden kukin uskoo parhaiten selittävän Kiinan edistystä muihin valtioihin nähden.
Yksi näistä menettelytavoista on jo nähnyt päivänvalon yksinvaltaisesti hallituissa maissa, ja vaikka tietyt kansat katsovatkin sen jäävän huomattavasti sen alapuolelle, mitä pidetään hallitsijan arvolle sopivana, se on silti vahvistanut valtaistuinta, tehnyt kansakunnasta väkirikkaan ja hyvinvoivan. Juuri näistä syistä tätä menettelytapaa vaalitaan kuin silmäterää kyseisten kansojen perustuslaeissa.[5] Mutta täällä meillä se näyttäytyy yksinkertaisessa ruotsalaisessa asussa, kalliin vapauden nimikkeen suojaamana.
Koska kukaan ei saa syntyessään sitä valoa ja totuutta, jonka tulisi johdattaa ihmisiä, on erityisesti heidän, joilla on miljoonia huolehdittavinaan, syytä hankkia niitä itselleen.
Valtaistuimet ovat usein niin korkeita, etteivät niiden haltijat pääse kunnolla tutustumaan niiden oloihin, joiden hyvinvoinnin Kaikkivaltias on uskonut heidän hoidettavakseen. Ja kuninkaan istuinta ympäröivä hohto häikäisee usein hallitsijat niin, etteivät he pysty erottamaan etäisten alamaistensa kohtaloita.
Mutta jos ruhtinaat laskeutuvat alhaisempien majoihin kuuntelemaan kansakunnan ääntä, silloin myötätunto elähdyttää heidän sydämissään halun kansan siunaamina pystyttää itselleen iäti kestäviä muistomerkkejä.[6]
Runoilijoita ei tarvita nostattamaan heidän kunniaansa, koska se on paljon eloisammin piirtynyt alamaisten sisimpään, ja historiankirjoittajien on turha enää elävöittää ruhtinaiden muistoa koska se säilyy kuolemattomana lastenlasten mielessä, eikä ruhtinaiden kuolemasta voida puhua kyyneliä vuodattamatta.
Ruotsi on köyhä maa, ei tosin luonnonoloiltaan, vaan ihmisistä johtuvista syistä. Maa on laaja, mutta harvaan asuttu, hedelmällinen, mutta yhä suurelta osin autio.
Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne on saanut oikeuden Ruotsiin korkean syntyperänsä perusteella, mutta on hyveillään ja ihmisrakkaudellaan valloittanut kaikkien asukkaiden sydämet.
Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne kunnioitetut esi-isät ovat luoneet perustan meidän menestyksellemme, mutta juuri Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne on sille perustalle tulevaisuudessa rakentava meidän onnemme.[7]
Ruotsin valtakunta on tekevä Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne nimen suureksi, mutta vasta Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne omat korkeat jälkeläiset ovat tulevaisuudessa kokoava tämän vaivannäön kypsiä hedelmiä.
Kallis Prinssi! Katsele siis lempeästi meidän isänmaatamme, joka on liittänyt oman menestyksensä niin läheisesti Sinun menestykseesi, ja jonka asukkaat ovat kiinnittäneet katseensa Sinuun iloisin odotuksin!
Silloin kun kaikkialta kuullaan riemuhuutoja, en voi mitenkään olla yhtymättä niihin. Liikuttunut mieli unohtaa kykyjensä puutteet pyrkiessään osoittamaan ilonsa.
Sallikaa siis, kallein Prinssi, näiden rivien olla alamaisuuteni tulkkina, älkääkä pitäkö pahantahtoisuuden osoituksena, että seuraan kansanjoukkojen esimerkkiä jouduttuani niin herkkien tunteiden valtaan, etten kykene edes ilmaisemaan niitä, ja[8] rohkenen sirotella nämä lainakukkasen kuihtuneet lehdet Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne jalkojen juureen. Vain Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne oikeudenmukaisuus ja armollisuus voivat saada ne virkoamaan.
Tulen mitä syvimmin kunnioittaen viimeiseen hengenvetoon asti olemaan
Teidän Kuninkaallisen Korkeutenne alamaisin, uskollisin palvelija
Anders Chydenius.
- Alkuteksti kuuluu ”icke af Naturen, utan af konsten”. Luonnontilan vastakohdaksi asetetaan ”konst”, joka tarkoittaa kaikkia ihmisen toimenpiteitä. Lause voidaan tulkita kahdella, osittain päällekkäisellä tavalla: ihmisiltä on puuttunut taitoa ja/tai ihmiset eivät ole toiminnassaan noudattaneet luonnon järjestystä.
English
[1]
Account of the Chinese Freedom to Write
Translated from Danish
Stockholm, Printed by Director Lars Salvius, 1766.
[2]
His Royal Highness Prince Gustavus, Sweden’s Illustrious Crown Prince.
[3]
Most Gracious Sire!
China is the wealthiest country in the world in terms of population and commodities. It has existed for several millennia, and although it has not been able to derive its strength from the worship of the true God, which undoubtedly provides the strongest social bond,[4] yet its government has never in such a long time collapsed either through moral depravity, luxuriance or tyranny.
However simple and easy the means may be by which in a temporal sense its inhabitants have been made happy and which must have the same effect in every country in the world where they are applied, yet Europe has still not reached a consensus about them but has sought the reason for that in its climate, customs and fecundity, with other accidental circumstances, in particular those that everyone believed could best explain its advantages over other countries.
One of those means, which among certain nations seems still to be regarded as far below the dignity of rulers, although it has strengthened the throne, made the nation numerous and prosperous and is for that very reason regarded as a keystone of their constitution,[5] has already been allowed to emerge in autocratic states but presents itself here in plain Swedish attire under the aegis of the precious name of freedom.
If light and truth are to be the guides of humanity – and neither of them is innate in any individual – then those are most in need of acquiring them who have millions in their care.
The throne is often so lofty that those who occupy it are unable to gain a real understanding of the condition of those with whose welfare the Almighty has entrusted them. And the illuminations that surround the throne and lend it brilliance often blind the rulers, so that they do not see the fates of their distant subjects.
But when princes descend to the cabins of the humbler people and listen to the voice of the nation, compassion arouses in them the desire to construct eternal memorials to themselves through the benedictions of the people. [6]
The poets have no need to exalt their glory, for it is more vividly preserved in the hearts of their subjects, and historians in vain enliven their memory, for it remains imperishable among later generations, and their departure cannot be mentioned without tears.
Sweden is a poor country, not due to nature but to human practice. It is extensive but sparsely populated, fertile but still to a large extent uncultivated.
Your Royal Highness has gained entitlement to it by exalted ancestry but has won the hearts of all who live there by virtue and love of humanity.
The revered ancestors of Your Royal Highness have laid the foundations of our welfare, but it is Your Royal Highness who will in future build our happiness upon them. [7]
Sweden is the realm that will magnify Your Royal Highness’ name, but only at a future time will Your own illustrious Scions gather in the ripened sheaves produced by Your labours.
Dear Prince! Look then with mildness upon our native land, which has so closely associated Your welfare with its own, and the inhabitants of which have turned their eyes to You with joyous hope!
As cries of rejoicing are everywhere heard, I cannot fail to participate in them. A mind that is moved forgets its limitations as it endeavours to demonstrate its joy.
Let these lines therefore, dearest Prince, serve to interpret my devotion and do not view with disfavour that I, overwhelmed by warmer feelings than I can express, follow the crowd and venture to strew at Your[8] Royal Highness’ feet these faded petals of a borrowed bloom, which only the justice and grace of Your Royal Highness can revivify.
I remain, with the most profound reverence to my last breath,
Your Royal Highness’
most obedient, most faithful servant,
Anders Chydenius.
