Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Ensimmäinen katekismussaarna, § 36

Previous Section:

Next Section:

Font size: A A A A


Viewing Options:

Unfortunately this content isn't available in English
Original language

§. 36.

Älskade i Herranom Jesu! Således hafva vi ändteligen genom Guds nåd hunnit genomgå vår betraktelse öfver den första Artikelen i vår dyra tros bekännelse, och förklarat de oss deruti197 förelagda Guds stora välgärningar, hvarvid vi först sökt öfvertyga eder om den dyra sanning at det gifves en Gud, som värkar alt detta goda: För det andra hafve vi utredt, hvilka de välgärningar äro, som egenteligen höra hit, och för det tredje, hvad de samma förbinda oss til. Nu förekomma oss til slut några ord, hvarmed salig Lutherus slutat sin förklaring öfver denna Artikel i sin lilla Cateches, som ej heller må undgå vår upmärksamhet. Sedan han betygat sin tro om Gud, om skapelsen, uppehållningen, försörgningen och beskyddningen, om sin egen ovärdighet til alt detta goda och om sin skyldighet, at derföre tacka och låfva sin Gud, tjena och lyda honom, säger han til slut: Thet är visserliga sant.1 Jag tycker at Lutherus tagit dessa ord ifrån Apostelens Pauli sända bref til Titum och dess 3:dje Capitel v. 8. hvarest det heter: Thet är ju et fast ord (är icke detta det samma, som detta är visserligen sant) Thetta vill jag at tu lärer såsom thet som vist är, at the som Gudi trodt hafva, vinlägga sig i goda gärningar föregå: ty sådant är människomen godt och nyttigt. Med dessa ord synes han således vilja säga: alla dyra sanningar, som jag här uppenbarligen för hela verlden bekänt mig tro om Guds varelse och välgärningar,198 betygar jag inför en altvetande och hjertat ransakande Gud mig hafva en oryggelig öfvertygelse om, at de äro och blifva oföränderliga sanningar. Dessa sanningar äro också nödvändiga grundläggningar til den Christeliga tron, så at en och hvar, som vil bära det dyra Christna namnet, bör äfven med oryggelig visshet antaga dem och i sitt hjerta inför Herranom betyga det är visserliga sant.

Välsignade Åhörare! Samma vår tros dyra sanningar äro i dag uplästa för eder, de äro af förnuftet och uppenbarelsen för eder bevista, och til sina hufvud omständigheter efter Guds ord förklarade! kommer nu och görer redo för Herranom för eder tro. Antagen I alla dessa sanningar uti en otvungen bekännelse för oryggeliga; och sägen: Ja Herre vår Gud vi tro at du äst allena Gud öfver alla Gudar och at du hafver oss skapat, uppehållit och försörgt; vi ärkänna vår ovärdighet, och stora förbindelse emot dig och på denna vår tro taga vi här i dag himmel och jord til vittne, at detta är visserligen sant. Edra samveten svare nu inför Gud, om I kunnen gå denna eden eller icke. I vår tid gifvas människor ibland Christna, som, om de ej vilja för skam skull aldeles neka en Gud, så gö199ra de sig likväl inga tydeliga begrep om honom, ehuru de dristigt bele2 alt hvad uppenbarelsen intygat om honom, fast det ock instämde med sjelfva förnuftet, af hvilkets bruk de dock berömma sig. De vilja göra naturen til Gud, den de dock alsintet känna: de vilja gömma denna sin Gud i mörkret, så at de hvarken känna honom sjelf eller någon annan til mera än blotta namnet, at de af honom hade hvarken at frukta eller hoppas något. I denna sin blindhet tåla de inga förnuftiga begrep om Guds egenskaper, inga uppenbarada sanningar om skapelsen och denna verldens styrelse och erkänna ingen välgörare, ingen hämnare, och med det samma ingen last eller dygd. Dessa djuriska människor de tro ingen ting, knapt sin egen varelse: de tvifla om alt: och kunna icke en gång tro sina egna villfarelser, och derföre blifva de i oro och ångest, för hvilken de utan tro fåfängt söka någon lisa: de frugta för den Guden de ej tro, de bäfva för den evighet de neka. Måtte jag dock bland eder ej hafva någon så usel och på det högsta beklagans värd själ! En sådan står näppeligen at hjelpas; Han tycker mycket om sin otro, hvaruti hans olycka består, och hans högmodiga själ gör at han häldre förgås i förtviflan, än lå200ter Guds nåd leda sig til tron. Herren för Jesu skull förbarme sig öfver dem! Men de äro ofelbart flere ibland oss, som, fast de lärdt och läst denna Artikel ifrån barndomen, likväl föga tänkt efter hvad den innehåller. Eder frågar jag, tror Ni hvad Ni har läsit och hvad Ni i dag hört förklaras? Månge af eder torde utan långt besinnande svara ja på denna fråga, såsom I altid gjordt förut, och ändock knapt veta hvarpå I svarat, ja. Men jag bör berätta eder, at en sådan tro är ingen tro: och skall den ändteligen få namn af tro, så bör den blott kallas muntro eller blindtro, sådan som de Påfviska3 fordra af sina Åhörare. Derföre har jag ju öpnat för eder grunderna til vår tro, at I deraf nu sjelfve fingen sluta, antingen I viljen antaga och bekänna den eller icke: Lämner eder derföre ingalunda längre i ovisshet, och emedan jag visst vet, at I med skäl intet hafven emot vår tro at invända, så dröjer då icke at straxt antaga den, och säga: Jag tror, och det är visserligen sant, och gifve Gud, at eder tro i dessa grundvalar aldrig mera svigtade.


  1. Thet är visserliga sant: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den första artikeln
  2. hånfullt skrattar åt
  3. de Påfviska: anhängarna av den romersk-katolska kyrkan

Finnish

§ 36

Rakkaat Herrassa Jeesuksessa! Näin olemme vihdoin saaneet Jumalan armossa käytyä läpi kalliin uskontunnustuksemme ensimmäistä uskonkohtaa koskevan tarkastelumme ja selvittäneet197 Jumalan siinä esitetyt suuret hyvät työt. Tässä yhteydessä olemme koettaneet ensinnäkin vakuuttaa teidät siitä kallisarvoisesta totuudesta, että on olemassa Jumala, joka saa aikaan kaiken hyvän. Toiseksi olemme selvittäneet, mitä ovat ne hyvät teot, jotka tähän varsinaisesti kuuluvat, ja kolmanneksi sen, mihin ne meitä velvoittavat. Nyt esitän lopuksi muutamia sanoja, joilla autuas Luther päättää Vähässä katekismuksessaan selityksensä tästä uskonkohdasta, emmekä voi jättää niitä vaille huomiota. Kun hän on vakuuttanut uskoaan Jumalaan, luomiseen, ylläpitoon, huolehtimiseen, suojelemiseen, omaan ansiottomuuteensa kaikkeen tähän hyvään nähden ja velvollisuuteensa siksi kiittää ja ylistää Jumalaa, palvella ja totella häntä, hän sanoo lopuksi: Tämä on varmasti totta.4 Arvelen, että Luther on ottanut nämä sanat apostoli Paavalin Titukselle lähettämän kirjeen 3. luvun jakeesta 8, jossa sanotaan: Tämä sana on varma (eikö tämä ole sama kun sanoisi, että asia on varmasti totta), ja haluan sinun tähdentävän näitä asioita, jotta ne, jotka uskovat Jumalaan, tekisivät ahkerasti hyvää. Tällainen on ihmisille hyväksi ja hyödyksi Tit. 3:8. Näillä sanoilla hän näyttäisi tahtovan sanoa: kaikki kalliit totuudet, joihin tässä avoimesti koko maailmalle kerron uskovani Jumalan olemuksesta ja hyvistä teoista,198 vakuutan kaikkitietävän ja sydämet tutkivan Jumalan edessä järkkymättä uskovani siihen, että ne ovat ja pysyvät muuttumattomina totuuksina. Nämä totuudet ovat myös kristillisen uskon välttämättömiä perusteita, niin että jokaisen joka haluaa kantaa Kristuksen kallista nimeä, täytyy myös järkkymättömällä varmuudella hyväksyä ne ja sydämessään Herran edessä vakuuttaa, että ne ovat varmasti totta.

Siunatut kuulijat! Samat meidän uskomme kalliit totuudet on luettu teille tänään, ne on teille järjen ja ilmoituksen avulla todistettu ja pääkohdiltaan Jumalan sanan mukaan selitetty. Tulkaa nyt ja tehkää Herran edessä selkoa uskostanne. Hyväksykää siis kaikki nämä totuudet pakottomassa tunnustuksessa järkkymättömiksi ja lausukaa: Kyllä, Herra meidän Jumalamme, me uskomme, että sinä yksin olet Jumala kaikkien jumalien yli ja että sinä olet luonut meidät, ylläpidät meitä ja pidät meistä huolen. Me tunnustamme arvottomuutemme ja suuret velvollisuutemme sinua kohtaan. Tässä uskossa otamme tänään taivaan ja maan todistajiksemme, että tämä on varmasti totta. Vastatkoon nyt teidän omatuntonne Jumalan edessä, voitteko mennä tälle valalle vai ette. Meidän aikanamme on kristittyjen joukossa henkilöitä, jotka eivät ehkä häpeän vuoksi rohkene täysin kieltääkään Jumalaa, mutta199 heillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista selkeää käsitystä hänestä. Siitä huolimatta he röyhkeästi ivaavat kaikkea, mitä ilmoitus hänestä kertoo, vaikka se sopisikin yhteen sen järjen kanssa, jonka käyttäjiksi he itseään kuitenkin kehuvat. He tahtovat tehdä luonnosta Jumalan, jota he eivät kuitenkaan laisinkaan tunne. He haluavat kätkeä tämän Jumalansa pimeään, niin että he eivät tunne Häntä itseään tai ketään muutakaan kuin nimeltä, jotta heillä ei hänen suhteensa olisi mitään pelättävää mutta ei mitään toivottavaakaan. Tässä sokeudessaan he eivät siedä mitään järkevää tietoa Jumalan ominaisuuksista, eivät ilmoituksen totuuksia luomisesta ja tämän maailman hallinnasta. He eivät tunnusta ketään hyväntekijää tai kostajaa, eivätkä sen myötä myöskään mitään hyvettä tai pahetta. Nämä eläimelliset ihmiset eivät usko mihinkään, tuskin edes omaan olemassaoloonsa. He epäilevät kaikkea, eivätkä voi uskoa edes omiin harhaoppeihinsa. Siksi he jäävät levottomuuden ja pelon valtaan, joihin he ilman uskoa turhaan koettavat etsiä jonkinlaista lohtua. He pelkäävät sitä Jumalaa, johon eivät usko, he kauhistuvat ikuisuutta, jonka he kieltävät. Kunpa teidän joukossanne ei kuitenkaan olisi ketään näin kurjaa ja valittelemisen arvoista sielua! Sellaista ei juurikaan voi auttaa. Hän pitää epäuskostaan, johon hänen onnettomuutensa perustuu, ja ylpeän sielunsa vuoksi hän mieluummin menehtyy epätoivoon kuin200 antaa Jumalan johdattaa itseään uskoon. Armahtakoon Herra heitä, Jeesuksen vuoksi! Paljon enemmän joukossamme sen sijaan on varmasti niitä, jotka ovat kyllä oppineet ja lukeneet tämän uskonkohdan jo lapsuudessaan, mutta eivät ole juurikaan ajatelleet sen sisältöä. Teiltä kysyn, uskotteko siihen, mitä olette lukeneet ja mitä tänään olette kuulleet selitettävän? Luulen, että monet teistä vastaavat enempää miettimättä tähän kyllä, niin kuin olette aina tehneet, ettekä te silti juurikaan tiedä, mihin olette vastanneet kyllä. Mutta minä sanon teille, että sellainen usko ei ole mitään uskoa, ja jotta sitä lopulta voitaisiin kutsua uskoksi, niin sitä voidaan sanoa pelkäksi puheeksi tai sokeaksi uskoksi, jollaista paavilaiset vaativat kuulijoiltaan. Siksi olenkin avannut teille meidän uskomme perusteet, niin että voitte siitä itse päätellä, haluatteko hyväksyä ja tunnustaa ne vai ette. Älkää siis suinkaan jääkö enää epävarmuuteen, ja koska tiedän varmasti, että te ette perustellusti voi väittää mitään meidän uskoamme vastaan, niin älkää enää viivytelkö sen välitöntä tunnustamista vaan sanokaa: minä uskon, ja se on varmasti totta. Ja suokoon Jumala, ettei teidän uskonne näissä perusasioissa enää milloinkaan horjuisi.


  1. lainaus Vähästä katekismuksesta (suom. 1999)

English

Unfortunately this content isn't available in English

Previous Section:

Next Section:

Places:

Names:

Biblical references:

Subjects: