Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Neljäs saarna käskyistä, § 10

Previous Section:

Next Section:

Font size: A A A A


Viewing Options:

Unfortunately this content isn't available in English
Original language

§. 10.

Senare Delen.

Sedan vi nu således i Herrans välsignade namn sökt och äfven med trygghet funnit den rätta hvilodagen, eller tiden då Gud skal dyrkas, blifver för oss lika nödigt at undersöka, huru den samma bör rätt helgas. At denna dagens firande ingalunda består blott i dess afsöndrande från andra dagar i veckan, det kunne vi lätt sluta, allenast vi först ärhindre oss den dyra befallning som oss är gifven i första budet, at allena frukta och älska den sanna Guden, och ej tilbedja andra Gudar, eller förtrösta på något annat i verldene, än Honom, och efter det andra budet, at gifva Honom en rätt Gudomelig dyrkan. Dessa heliga göromål måste således blifva de367 samma, hvartil Sabbatsdagen bör användas. Detta bevisar oss vidare sjelfva budets ord: Tänk på at tu helgar hvilodagen. Ty det är icke allenast befalt at den skal urskiljas ifrån andra dagar, utan ock at den skal värkeligen helgas, det är: på den dagen bör intet syndigt och fåfängeligit företagas, utan den bör hel och hållen användas til heliga göromål, til Guds dyrkan och allahanda slags Gudaktighets öfningar. Til sådana heliga förrättningar hafver den äfven blifvit nyttjad i Gamla och Nya Testamentet. Vi behöfve således icke längre uppehålla oss vid Sabbatens helgande i gemen, då det däremot blifver af större angelägenhet at förklara, huru det egenteligen bör ske.

Gamla Testamentets Ceremonialiska Sabbat, som i den Levitiska lagen var anbefald, skulle äfven i utvärtes måtto firas ganska strängt. Gud gaf Israëls barn i öknen en befallning, at ingen skulle gå ut ifrån sit rum på sjunde dagen; 2 Mos. B. 16:29. intet vid lifsstraff något arbete göra: Intet uptända på Sabbatsdagenom någon eld i alla sina boningar: Cap. 35:2,3. De skulle vakta sig, at de icke bäro någon börda om Sabbatsdagen, Jer. 17:21,22. med flera; men Apostelen Paulus kallar dem svaga och vedertorftiga stadgar, Gal. 4:9. nemligen svaga, emedan de icke368 ägde någon kraft at rättfärdiga; men vedertorftiga betyder fattiga och ringa, som med all sin stränghet intet innefattade någon tröst och vederqveckelse för den odödeliga själen, och straffar därföre de Galater, at de än, sedan de genom Christum blifvit befriade ifrån sådana Levitiska stadgar, ville på nytt tjena dem. Och til de Collosser säger han rent ut: Så låter nu ingen göra Eder samvet öfver mat och dryck, eller öfver bestämda helgedagar, eller nymånader, eller Sabbater; hvilket är skuggan af thet som tilkommande var; men kroppen sjelf är i Christo. Coll. 2:16,17. Och på et annat ställe säger han äfven: Lagen, nemligen den Levitiska, hafver skuggan af thet tilkommande goda, och icke sjelfva varelsen. Ebr. 10:1. Den Levitiska Sabbaten var dels en åminnelse af det framfarna, dels ock en förebild, som syftade på det tilkommande. Den helgades i synnerhet til en hugkomst1 af Herrans Zebaoths stora hvila på sjunde dagen, som förut är nämt, den skulle ock påminna dem om den ro de försattes uti, då Herren frälsade dem med stora under ifrån sitt svåra slafveri i Egypten. Den pekade framåt på Jesu tysta hvila öfver denna dagen i grafven, men ock tillika på de trognas eviga Sabbat och ro i himmelen, som samme Apostel nog tydligen369 gifver tilkänna i samma sitt sändebref til de Ebreer och dess 4:de Capitel. Således var det allenast skuggan, och kan i dessa yttre omständigheter ej binda vårt samvete, längre än hvad tillika bidrager til vår andeliga hvila i vår Frälsare, och bereder oss til den efterlängtade roligheten2 i himmelen.


  1. hågkomst, minne
  2. ron, vilan

Finnish

§ 10

Jälkimmäinen osa

Kun nyt olemme siis Herran siunatussa nimessä etsineet ja myös varmasti löytäneet oikean lepopäivän tai sen ajankohdan, jolloin Jumalaa tulee palvoa, niin meidän on samalla tavoin välttämätöntä tutkia, miten se tulee oikealla tavalla pyhittää. Voimme helposti päätellä, että tämän päivän vietto ei perustu vain sen erottamiseen viikon muista päivistä, kunhan me ensin muistamme sen kalliin määräyksen, joka meille on ensimmäisessä käskyssä annettu. Meidän tulee pelätä ja rakastaa yksin todellista Jumalaa, eikä rukoilla muita Jumalia tai luottaa mihinkään muuhun maailmassa kuin häneen. Toisen käskyn mukaan meidän on osoitettava hänelle oikeaa Jumalan palvomista. Nämä pyhät teot ovat siis367 samoja, joihin sapattipäiväkin tulee käyttää. Tämän todistavat myös itse käskyn sanat: Muista pyhittää lepopäivä. Tässä ei siis vain käsketä erottamaan se muista päivistä, vaan se on myös todella pyhitettävä. Tuona päivänä ei toisin sanoen pidä ryhtyä mihinkään syntiseen tai turhaan vaan se on kokonaisuudessaan käytettävä pyhien asioiden tekemiseen, Jumalan palvomiseen ja kaikenlaiseen jumalisuuden harjoittamiseen. Tällaisiin pyhiin asioihin sitä on käytetty myös Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Meidän ei siis tarvitse pitempään viipyä sapatin pyhittämisessä yleensä, mutta sen sijaan on tärkeämpää selittää, miten sen oikeastaan tulee tapahtua.

Vanhan testamentin seremoniaalisen sapatin vieton, josta säädettiin leeviläisessä laissa, tuli olla myös ulkonaisesti sangen ankaraa. Jumala antoi Israelin kansalle autiomaassa määräyksen, että kenenkään ei pidä seitsemäntenä päivänä lähteä asuinpaikastaan 2. Moos. 16:29, ja jokainen, joka sinä päivänä tekee työtä, surmattakoon. Älkää sytyttäkö sapatinpäivänä tulta, missä sitten asuttekin 2. Moos. 35:2–3. Heidän tuli huolehtia, etteivät kanna sapattina mitään kantamusta3 Jer. 17:21–22 ym. Apostoli Paavali kutsuu näitä kuitenkin heikoiksi ja surkeiksi säädöksiksi Gal. 4:9. Heikoiksi, koska niillä ei368 ollut voimaa tehdä vanhurskaaksi. Surkea taas merkitsee köyhää ja vähäpätöistä, sellaista joka ei kaikessa ankaruudessaan anna mitään lohtua ja virvoitusta kuolemattomalle sielulle. Siksi hän rankaisee galatalaisia, jotka tahtoivat uudelleen noudattaa leeviläisiä määräyksiä sen jälkeen kun Kristus oli heidät niistä vapauttanut. Kolossalaisille hän sanoo suoraan: Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhlapäiviä ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; itse ruumis on Kristuksessa4 Kol. 2:16–17. Toisessa kohdassa hän sanoo vielä: Laissa, siis leeviläisessä, on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää Hepr. 10:1. Leeviläinen sapatti oli osaksi muisto menneiltä ajoilta, osaksi myös enteilevä kuva, joka viittasi tulevaan. Se pyhitettiin erityisesti Herran Sebaotin seitsemännen päivän suuren levon muistoksi, kuten edellä mainittiin, mutta sen tuli myös muistuttaa heitä siitä rauhasta, jonka he saivat, kun Herra suurten ihmeiden avulla vapautti heidät Egyptin raskaasta orjuudesta. Se osoitti eteenpäin Jeesuksen hiljaiseen lepoon tuona päivänä haudassa, mutta samalla myös uskovien ikuiseen sapattiin ja rauhaan taivaassa, minkä sama apostoli varsin selvästi369 tuo esille samassa kirjeessään heprealaisille, sen 4. luvussa. Se oli siis vain varjo, eikä se näissä ulkoisissa olosuhteissa voinut enää velvoittaa omaatuntoamme pitemmälle kuin mikä edistää hengellistä lepoamme Vapahtajassamme ja valmistaa meitä kaivattuun rauhaan taivaassa.


  1. 1992/muokattu
  2. 1776/1992/muokattu

English

Unfortunately this content isn't available in English

Previous Section:

Next Section:

Places:

Names:

Biblical references:

Subjects: