Suomen maatalous, § 9

§ 9.

Om man ock icke aldeles vågar neka dem har man doch altför många inkast mot dem. Då säger man löper ju alt folket från en arbetsdryg landtbruks handtering och blifva skojare och Landthandlare; men denna fruchtan är onödig och dårachtig ty dit gå icke flera än så många som därmed kunna nära sig, och få de däremellan förtiena sig med slögder och andra handtvärk, jämväl jordbruk hvad de gitta. Vidare säger man, at derigenom drages en stor mängd menskor bort från Landtbruket, som behöfde flera arbetare. Jag svarar: Hvad göra flera arbetare vid Landtbruket, då den nödiga afsättningen på Landtmanna varor dem felar? eller mån icke en välgörande Försyn utan konstig åtgärd förser ett land med så många arbetare som i sin frihet kunna nära sig? tviflom ingalunda derupå. Skaparen har innom nog få år upfylt hela jordklotet med folk, och det är hvarcken krig hunger eller pest som så minska en tilväxande folkmängd, som olyckeliga författningar göra det.

Men det svåraste inkastet som härvid möter mig synes vara detta. Efter som Landthandlare äro Rikets inbyggare, och derföre575 nödvändigt böra draga någon börda til Rikets mångfalliga behofver, så upkommer härvid den frågan: När och i hvad ordning och på hvad sätt skola sådana Landthandlare beskattas? hvartil jag först svarar, at för en lyckelig Regering är första omsorgen, at kunna befordra tilväxten och förkofran af undersåtare, som om ei i annat doch uti sina mantalspeningar redan kunde på vist sätt hålla sin öfverhet Skadeslös, men derföre är det ei sagt, at de ei böra efter sin rörelse äfven derutöfver beskattas. Men här ligger en falsk grund i hela vårt kammarvärk: nemligen den, at all beskattning är indelt efter Landt och Stadsmanna näringar, emellan hvilcka likväl ingen grundelig skilnad kan hållas, utan är den mäst immaginaire;6imaginär, påhittad, inbillad ty i städerna nytjas ofta Landtbruk och Boskapsskiötsel, och på Landet drifves äfven någon slags handel och handtverk, hvaraf händer at för Städernas Landtbruk, utom tionden, lärer til Kronan föga eller intet betalas, och Handtvärckare och Landthandlare lika ledes gå mäst skattfrie för all sådan sin handtering på landet. Men at för en sådan mindre lykligt träffad beskattnings grund förbiuda all handel på lands bygden, som där är så nödvändig, det vore icke annat än at slachta en Koo för et sugnings bens skull.7för et sugnings bens skull: för märgen i ett ben I Ryssland äger en och hvar frihet, at äfven på Landet anmäla sig til hvad slags handel som hälst, allenast han derföre ärlägger tvenne Rubel til Kronan. En sådan afgift kunde en Landthandlare i början tåla, om han vore från Staden eller landet, och samma handels genant8handels genant: bestämd summa som betalades för rättigheten att bedriva handel kunde sedan efter tilväxande förmögenhet småningom förökas; hvilcket en landthandlare gierna ville ärlägga, för at ei framdeles behöfva fruchta alla fiscaler, Länsmän, Tull inspectorer, besökare9lägre tulltjänstemän och accis rätter, militairer med flera. Med ett ord för hvar räf som fiäskar10ränner i buskarna, som antingen slukar rofvet på en gång, eller ock blifver hans hvardags gäst.

1. imaginär, påhittad, inbillad
2. för et sugnings bens skull: för märgen i ett ben
3. handels genant: bestämd summa som betalades för rättigheten att bedriva handel
4. lägre tulltjänstemän
5. ränner

§ 9

Ellei niitä tohditakaan täysin kiistää, liian paljon vastaväitteitä niitä vastaan kuitenkin esitetään. Sanotaan, että siinä tapauksessahan kaikki ihmiset pakenevat maatalouden raskaasta raadannasta ryhtyäkseen huijareiksi ja maakauppiaiksi. Tämä pelko on kuitenkin turhaa ja järjetöntä, sillä kauppiaan ammattiin ei siirry useampia kuin se kykenee elättämään, ja kauppatointensa lomassa he saavat ansaita toimeentuloaan erilaisilla käsitöillä ja maataloudellakin sen verran kuin jaksavat. Lisäksi sanotaan, että tuolla tavalla vedetään paljon väkeä pois maataloudesta, joka tarvitsisi enemmän työntekijöitä. Vastaan: mitä hyötyä on useammista maataloustyön tekijöistä, kun heiltä puuttuu tarvittava mahdollisuus maatalouden tuotteiden myymiseen? Vai eiköhän hyväntahtoinen Kaitselmus suo maalle ilman keinotekoista asioihin puuttumista sen verran työntekijöitä kuin siellä pystyy vapaudessa toimeentulonsa hankkimaan? Tätä älköön kukaan epäilkö. Luoja on varsin vähien vuosien aikana täyttänyt koko maapallon ihmisillä, eivätkä sota, nälkä ja kulkutaudit vähennä väkimäärän kasvua yhtä tehokkaasti kuin epäonnistuneet säädökset.

Vaikeimmin torjuttava tässä yhteydessä eteeni nouseva vastaväite näyttää kuitenkin olevan se, jonka nyt esitän. Koska maakauppiaat ovat valtakunnan asukkaita ja575 heidän on näin ollen välttämättä kannettava osansa valtakunnan moninaisten tarpeiden tyydyttämisestä, herää kysymys: milloin ja minkä järjestyksen mukaisesti tuollaisia maakauppiaita on verotettava? Vastaan siihen ensiksikin, että onnistuneesti tehtäviään hoitavan hallitusvallan ensimmäisenä huolenpidon aiheena on alamaisten lisääntymisen ja vaurastumisen edistäminen, ja nämä voisivat ainakin henkirahansa maksamalla pitää huolen siitä, ettei esivalta kärsi tappiota, mutta tämä ei merkitse sitä, ettei heitä pidä sen lisäksi verottaa liiketoimiensa tulosten mukaisesti. Tässä asiassa koko valtiontaloutemme hoito nojaa kuitenkin vääriin perusteisiin; onhan koko verotus jaettu kahtia maaseutu- ja kaupunkielinkeinojen verotukseen, vaikka näitä ei kuitenkaan voida selkeästi erottaa toisistaan. Ero on suurimmaksi osaksi kuvitteellinen. Harjoitetaanhan kaupungeissa usein maanviljelyä ja karjanhoitoa ja maaseudullakin käydään jonkinlaista kauppaa ja harjoitetaan käsityöammatteja. Tämän takia kruunulle ei kaupunkien maataloudesta maksettane juuri mitään kymmenyksiä lukuun ottamatta, ja käsityöläiset ja maakauppiaat selviytyvät enimmäkseen veroa maksamatta kaikista tuollaisista toimistaan maaseudulla. Mutta kaiken maaseudulla tapahtuvan erittäin tarpeellisen kaupankäynnin kieltäminen tuollaisen varsin epäonnistuneen veroperusteiden määrittelyn takia olisi kuin lehmän teurastamista yhden ydinluun saamiseksi. Venäjällä jokainen on vapaa maaseudullakin ilmoittautumaan millaisen tahansa kaupan harjoittajaksi, kunhan hän siitä hyvästä maksaa kruunulle kaksi ruplaa. Maakauppias kykenisi aluksi maksamaan tuollaisen maksun, olipa hän kaupunkilainen tai maalainen, ja tuota kaupan rasitetta voitaisiin sitten korottaa ammatinharjoittajan varallisuuden kasvun mukaan. Ja tämän maakauppias maksaisi mielellään, jotta hänen ei tulevaisuudessa enää tarvitse pelätä kaikkia viskaaleja, nimismiehiä, tullivirkailijoita, laivatarkastajia eikä aksiisioikeuksia, sotilashenkilöitä ym. Sanalla sanottuna ei tarvitse pelätä yhtäkään pensaikossa touhuavaa kettua, joka joko nielaisee saaliinsa kerralla tai ryhtyy hänen päivittäiseksi vieraakseen.

Unfortunately this content isn't available in English