Previous Section:
Next Section:
739r
Report of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the Honourable Estates of the Realm on the Freedom of Writing and Printing, submitted at the Diet in Stockholm on 18 December 1765
While it has been considering this rather important matter with the utmost care, the Committee has not failed to perceive how obscurantism and ignorance, in all those particulars on which in a number of respects human felicity or misfortune depend, are our most inescapable inheritance at birth.
If that deficiency of nature is to be remedied and a nation be brought to knowledge and sincere adoration of the true God, as well as to a thorough instruction in those duties that each individual is obliged to observe towards himself and his neighbour as well as to the sciences by means of which reason739v is perfected in so far as credulity and prejudices are removed, then the insights of some and their mutual exchange of experience and information must eventually produce the understanding, clarity and knowledge that will create a happier refuge in an uncertain world than nature alone appears to have prepared for us as we first enter it.
The Committee doubts that there can be any more certain means than the free use of pens and print for this important purpose, for where no innate ideas are present, so to speak, they can be inspired if those members of a society who, by superior education and assiduous efforts, have achieved some particular knowledge in various subjects, are able to freely enlighten and guide others in these740r and also to clear away the false knowledge or the harmful delusions that have arisen either from a lack of rational thought or by contrived manipulation.
A considerable power also resides in the fact that a free nation governed by the law, whose birthright it is to freely enjoy the kind of rights that under despotic, absolutist, aristocratic and democratic governments1 may only be desired but never possessed, is aware of its rights and of the security that is enshrined in the innermost purpose of the form of government but likewise also how far it may, with the vicissitudes of time, have become separated from these and what expedient and timely remedy is most urgent in such a case; and in that respect the Committee also regards the freedom of writing and printing as the most effective and reliable means.740v
The fundamental advantage of such a freedom has been thoroughly experienced by every state, while England, whose freedom of printing was obtained at the cost of blood,2 regards it as one of the strongest bulwarks of its constitution.
On the other hand, one finds in the histories of every epoch deplorable examples of the severity with which communities and societies have been controlled by both the spiritual and secular powers when these have been effective enough to keep them in darkness or to gradually extinguish the lights that had formerly shone, all of which would be too extensive to deal with here in its more particular circumstances. Suffice it to say that ignorance always has a malign effect on manners, poses a danger to the survival of a free government, impedes the true improvement of regulations and branches of the economy to the benefit of the state that is indispensable in every epoch, and offers little security against the audacity or arbitrariness of judges and officials741r in the administration of the law and of the national economy, with innumerable other inconveniences, both generally and for each and every individual in particular.
All this has led the Committee to seek to ascertain from the oldest records the nature of the freedom of writing and printing when it was first established in this country, to enable it to then make a proper comparison with the condition in which it now finds itself and by what kind of measure the difference may have been caused, in order that the Committee shall then be able to propose what appears to require such improvement in that regard as will strengthen general and individual welfare and security.
When the craft of printing was introduced in this kingdom, some form of supervision was presumably established from the very outset, although the Committee, in the absence of documents that could really shed light on this,741v cannot report anything definite on the matter. The earliest information that the Committee has been able to gather about it is that censorship acquired a certain stability during the minority of the late King Charles XI3 and was placed under the supervision of the Royal Board of Chancery, a regulation that the aforesaid King, after his accession to the throne, further confirmed by new decrees and extended to cover various circumstances.
In the instruction on 11 separate points that was issued for the above-mentioned Board on 7 July 1688, the acting censor is directed to report what occurs to the Board and to receive his orders from it, while the Board and the censor are given all the more freedom to reject the kind of writings that they have not thought fit to approve, as the nature of such writings that should not, in terms of this instruction, be allowed to be published is not defined therein other than by the words harmful742r and vexatious, or if they did not possess any merit, a characterization and defect that, with no closer definition of these having been provided, could easily apply to every text that, whether in regard to content or the person of the author, the censoring authority did not wish to favour.
The office of censor, which, together with the Council of the Realm and the entire Board of Chancery, was subordinated to absolutism throughout the following period until the change in the constitution in 1719,4 has since then become entirely subordinated to the Council and the Board of Chancery, and the Chancery Ordinance of 14 June 1720, in its § 20, has also used the similarly undefined terms objectionable or indecent to characterize those writings that ought to be regarded as worthy of rejection and has again instructed the censor not, without a previously submitted report and the subsequent approval of the Board, to permit any writings and books to be printed, whereby the censor’s examination was not only on several occasions virtually nullified but the Board was on the contrary given a free hand,742v by the application of such terms of exception, to condemn such treatises, information and truths to eternal silence that did not accord with the opinions and intentions of the period.
Evidence of how far this unlimited scrutiny could be extended is already found in a letter that the Board of Chancery humbly communicated to His Majesty on 16 February 1735, in which the said Board sought to place obstacles in the way of a most innocent work that had been registered for publication under the title of Then Swenska Patrioten.5 The Board states in that humble address that it had found this work “abounding in errors and so contrived that one would certainly be of the opinion that it could be of very little utility and edification for the general public in view of a number of objectionable and alarming expressions in its judgments, while743r the Board also feared that such things, were they to be so rashly granted permission to be printed, would in future give mischievous people occasion by such means to disseminate lampoons among the people with impunity”, with other arguments for rejecting this work. However, this attempt to abrogate the freedom of writing and printing was not approved on this occasion, but His Majesty ordered in his gracious reply of the 28th of the same month that this work should not be refused permission to be freely printed nor be subject in any other respect to censorship except in so far as it might contain anything contrary to religion, the state or good customs.
On 20 March in the same year of 1735, His Majesty’s gracious permission was also granted to print court records together with the verdict given by the judge, but the Committee finds no reasons743v to be adduced, or fundamentally valid, in support of the fact that the individual opinions of the judges were excepted therefrom, especially as a judge who cares for uprightness has no need to fear people when he has a clear conscience, and his honour lies in his impartiality in the administration of justice becoming manifest, whereas, on the contrary, there is too great a risk that much injustice and trickery may be practised under cover of the secrecy of voting.
Although freedom of printing appeared to have been allowed some scope on these occasions, it nonetheless happened that when, among other publications that appeared in 1745 regarding the high exchange rate and the balance of trade, one was also to be published under the title of Supplement to the High Exchange Rate and Low Balance of Trade as Well as the High Cost of Living,6 His Majesty himself, in an extract of minutes for 1 April, expressed the opinion that it was found to be written744r in objectionable terms against the regulations that His Majesty had issued with regard to the economy and thrift, for which reason the Board of Chancery was graciously ordered to immediately take appropriate measures to ban the said publication and confiscate the copies that had already been printed as well as to summon the censor librorum and intimate to him that “similar writings submitted to him hereafter, which in any way touch upon or are contrary to the regulations with regard to the economy and thrift that have already been or shall hereafter be issued by His Majesty and the Estates of the Realm, should not be allowed to be printed”, and so forth.
With that, the freedom of writing and printing was again placed within the narrowest limits, which subsequently also led the Board of Chancery on its own initiative, without any previous inquiry, to ban the late744v Superintendent Baron Hårleman’s diary,7 simply because it referred to the danger facing the battle fleet at Karlskrona due to the ships lying right in the middle of a group of timber buildings and wooden warehouses, although the Board, on closer consideration, eventually revoked that ban.
Following the repression that was thus increasing, another era finally commenced when greater latitude was allowed for the freedom of writing and printing, which had been repressed long enough; that happened as a result of the recommendation of the Estates of the Realm, through His Majesty’s gracious letter to the Board of Chancery of 9 February 1748, which explained “how useful inventions, observations and information are often held back, if not completely stifled, so that many a person imagines himself subject to some form of liability and prosecution should he publish any propositions on some matter or other that, although innocent enough,745r are contrary to prevailing practice; and His Majesty has thus found it most necessary to draw the distinction that, however criminal and seditious it may be to throw doubt by means of printed publications on the power and authority of the fundamental laws of the kingdom, the King and the Government and the Estates of the Realm, as great may also be the utility that it can provide if, on other matters, as with regard (N.B.) to the financial administration, the economy, commerce, agriculture and other trades and institutions, various thoughts and observations become widely known, as in all sciences the truth is most certainly discovered when one has the opportunity to carefully compare the arguments that may exist both for and against; in regard to all of which His Majesty has graciously decreed that, should anyone be inclined to publish his observations and remarks on the above-mentioned innocuous and useful topics, that should not only, after a preceding745v appropriate censorship, be permitted but also redound to his credit for the zeal and perspicuity manifested on such an occasion”.
But this freedom, however sparingly and cautiously it was still applied at that time, was not for long left unaffected and unchanged, in that the Board of Chancery, without a reason for its existing in any royal decree, chose to declare by means of a rescript that “although anyone was permitted in the manner just stated to write in oeconomicis8 and to have his thoughts printed, that freedom should nonetheless hereafter be circumscribed in so far as whatever is strictly the outcome of executive action by the Government or else examines and judges the regulations that have already been adopted by it should be excluded therefrom.”
It would take too long to reiterate all the many further expositions and qualifications that have from time to time been issued by the Board of Chancery and by means of which a number of writings and works have been denied publication; they all746r have in common that they make freedom of writing and printing increasingly so precarious that its status at present is such that whenever the Board of Chancery has wished to deny the right of any text to be published, it has needed to do nothing else in that respect than to characterize it as useless, harmful, vexatious, futile, indecent, worthless, unfit, objectionable or doubtful and other such things, without showing in what respects all this was actually the case.
At both the Diet of 1761 and at the present one, the honourable Estates of the Realm have again, with the uttermost zeal and enlightenment, realized what significant and harmful consequences this constraint on the freedom of the pen and printing has already had and is capable of causing in the future.
The noble intention of the honourable Estates of the Realm to loosen the bonds by which freeborn Swedish talents have hitherto been fettered and that have prevented them from collaborating for the development and improvement of one another as well as of the public sphere will probably be recognized by all future ages with all the more gratitude746v as a more enlightened posterity will most clearly be able to see the value of it.
The Committee regards it as no less a matter for rejoicing than a duty to promote such a splendid objective with the greatest energy.
And as an often regrettable experience shows that a multiplicity of laws, regulations, rescripts and declarations regarding a matter serve more to obscure and inhibit than to actually promote the chief aim of the legislator and, on the contrary, most commonly provide the less competent or more contentious legal officials with scope, by comparing so many laws and all kinds of declarations, directly contrary to the intention of the legislator, for enveloping the clearest matter in obscurity and ambiguities, the Committee is of the opinion that the worthy objective of the honourable Estates of the Realm in this most important matter would most surely be attained and strengthened by revoking all previously promulgated laws,747r orders, resolutions and regulations regarding publications, censorship and printing, and now presents to the honourable Grand Joint Committee for its further mature consideration a revised ordinance to replace them, which at once comprises all that the Committee on its part believes should henceforth usefully and necessarily constitute the law.
To achieve greater clarity and order therein, the opinion of the Committee is that this ordinance should be divided into three articles, of which the first and most important concerning the freedom of writing and printing itself is now initially enclosed herewith, while the Committee’s drafts of the other articles on censorship and so forth will follow without delay as soon as a firm principle has been adopted by the honourable Estates of the Realm with regard to this first part, on which those other aspects principally depend.
Year and day as above.
On behalf of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the honourable Estates of the Realm.
Gustaf Reuterholm
Carl Fredrik Mennander
Erik I. Miltopæus
Henrik Paldanius
739r
N:o 51
Riksens Höglofl. Ständers Stora Deputations Tredje Utskotts Betänkande, angående Skrif- och Tryckfriheten; gifwit wid Riksdagen i Stockholm then 18 December 1765.
Under thet Utskottet thetta ganska9 wigtiga ämne med yttersta sorgfällighet förehaft, har thet icke kunnat undfalla Utskottets upmärksamhet, huru mörker och okunnoghet uti alla the delar, hwarpå Människans sällhet eller ofärd i flere slags afseende beror, är then wissaste lott, som med födslen ärfwes.
Skall thenna naturens brist kunna botas, och ett Folk föras til then sanna Gudens kännedom och oskrymtade10 dyrkan, såsom ock til en grundelig underwisning om the plikter, som hwar och en emot sig och nästan är skyldig at i ackt taga, samt til the wettenskaper, hwarigenom förnuftet up739vstädas i then mon, som lätt-trogenhet och fördomar borttagas, så måste somligas upmärksamhet samt hwarannan meddelte erfarenhet och uplysningar, småningom bereda the insigter, ljus och kunskaper, som werka ett lyckeligare tillhåll i en wanskelig werld, än blotta naturen wid sielfwa inträdet har synts thet tilldana.
Utskottet twiflar, at något säkrare medel, än frihet i pennor och tryck, kan i thetta angelägna föremål gifwas; ty hwarest, så til sägandes, inga medfödda ideer äro, thär kunna the uptändas, när the medlemmar uti et Samhälle, hwilka genom bättre upfostran samt idogt eftersträfwande, hunnit til någon synnerlig kunskap uti hwarjehanda ämnen, äga obehindrat at therutinnan uplysa och wägleda andra,740r samt utur wägen rödja äfwen then falska kunskapen eller the skadeliga irringar, som antingen af obrukad tankekraftt, eller konstlad tillställning blifwit sådane.
Thet ligger ock ej ringa makt uppå, at en fri och af Lagen regerad Nation, hwars födslorätt är, at ostörd åtnjuta the slags rättigheter, som under Despotiske, Enewäldes, Aristocratiske och Democratiske11 Regeringar kunna allena önskas, men aldrig ägas, känner sin rätt, och then säkerhet, som i Regeringssättets innersta afsigt ligger förwarad, men ock tillika, huru långt hon med tidernes omskiften kan hafwa blifwit therifrån skild, samt hwad för råd och tidig bot i thetta fall högst omtränger: Och thärutinnan anser Utskottet äfwen Skrif- och Tryck-friheten för thet kraftigaste och tillförliteligaste medel.740v
Then wäsendteliga nyttan af en sådan frihet, hafwa alla Stater nogsamt erfarit; och Engeland, hwars tryckfrihet kostat blod at erhålla,12 räknar then samma såsom en ibland the starkaste förmurar för theras Constitution.
Theremot finner man uti alla tiders Historier bedröfweliga efterdömen, med hwad för stränghet menigheter och Samhällen blifwit tyglade både af then Andeliga och Werldsliga armen, tå then warit mäktig at hålla them i mörker, eller ock efter hand släcka the ljus, som tillförene brunnit; hwilket alt till sine nogare omständigheter skulle blifwa för widlyftigt här at afhandla: Nog af at okunnoghet har städse elak werkan på sederne, medförer wådelighet för en fri Regerings bestånd, hindrar en hwarje tidehwarf oundgängelig rättskaffens förbättring af författningar och näringsarter Staten til godo, samt lemnar föga säkerhet emot Domares och Ämbets741rmäns tiltagsenhet eller godtycko wid lagskipningen och then allmänna hushållningen, med flere oräknelige olägenheter så i gemen, som för hwar och en i synnerhet.
Thetta alt har föranlåtit Utskottet, at af the äldste handlingar söka utröna, hurudan Skrif- och Tryck-friheten warit i thess första början här i Riket, för at sedan kunna anställa wederbörlig jämnförelse af then belägenhet, hwari then sig nu befinner, och genom hwad för slags åtgärd olikheten må hafwa härrört, på thet Utskottet therefter kan wara i stånd at framlägga, hwad i then delen synes tarfwa sådan förbättring, som leder til styrko för allmän och enskild wälfärd och säkerhet.
Wid Boktryckeri wettenskapens införande i Riket har wäl förmodeligen någon slags tilsyn therå, genast tagit sin begynnelse, ehuru Utskottet, skilt ifrån handlingar som thetta egenteligen kunde uplysa,741v ej therom något wisst kan upgifwa. Then äldsta underrättelse Utskottet therom kunnat inhämta, är, at under högstsahl. Konung Carl then Elloftes minorennité,13 Censuren fått någon wiss stadga och blifwit satt under Kongl. Cancellie Collegii öfwer-inseende; hwilken författning högstbem:te Konung, efter thess anträde til Regeringen, igenom förnyade påbud14 ytterligare bekräftade, och til åtskillige omständigheter utwidgade.
Uti then Instruction af 11. särskilte puncter, som för bem:te Collegium år 1688 d. 7. Julii15 blifwit utfärdad, ålägges then tilförordnade Censor, at til Collegium referera hwad som förekommer, och thär undfå ordres;16 och lemnas Collegio och Censor så mycket friare händer at förwägra hwad slags skrifter the ej funnit för godt at gilla, som beskaffenheten af sådane skrifter, hwilka i förmågo af thenna instruction ej borde få af Trycket utkomma, icke annorlunda theruti determineras,17 än med the orden skade742rlige och förargelige, eller om the ej woro af något wärde, hwilken titul och lyte,18 tå therå ingen närmare beskrifning blifwit gjord, lätteligen kunde widhäfta uppå hwarje skrift, som antingen i anseende til innehåll, eller Författarens person af Censors myndigheten icke wille gynnas.
Censors Ämbetet, som hela then påföljande tiden alt til Regerings sättets förändring 1719, tillika med Rådet och hela Cancellie Collegium dependerade af En wäldet, har sedermera blifwit aldeles dependent af Rådet och Cancellie Collegium; och har Cancellie Ordningen af d. 14. Junii 1720 uti thess 20. §,19 äfwen med lika odeterminerade titlar af anstöteligit eller oanständigt, betecknat the skrifter, som för wrakwärdige borde anses, samt å nyo ålagt Censor, at icke, utan förut lemnad underrättelse och Collegii therå följde bifall, tillåta någre skrifter och böcker at få tryckas, hwarigenom ej allenast Censors bepröfwande wid flere tillfällen gjordes så godt som til intet, utan ock theremot Collegio lediga hän742vder lemnades, at genom tillämpning af sådane undantagelses titlar, kunna döma the afhandlingar, upgifter och sanningar til en ewig tystnad, som med tidernes tänkesätt och afsigter icke instämde.
Bewis, huru långt thetta oinskränkte bepröfwande kunnat sträckas, finnes redan uti ett bref, som Cancellie Collegium d. 16. Februarii 1735 til Kongl. Maij:t i underdånighet afgå låtit,20 hwarigenom bemälte Collegium sökt lägga hinder i wägen för ett thet oskyldigaste arbete, som under namn af then Swenska Patrioten,21 til tryckning blifwit anmält: Collegium förmäler uti samma underdåniga skrifwelse sig hafwa funnit ”thetta arbete ymnigt af felacktigheter, samt så inrättat, at man oförgripeligen skulle hålla före, thet föga kunna lända publico til någon nytta och upbyggelse i anseende til en hop anstötelige och eftertänkelige ordasätt uti omdömen; fruktandes jemwäl743r Collegium, at sådant, ther thet så oförsedt skulle lemnas frihet at genom trycket utkomma, torde framdeles gifwa kitslige hufwuden anledning, at thermedelst saklöst utsprida pasquiller22 ibland folket”,23 med mera, som til thenna skrifts förkastande blifwit anfördt. Dock blef thetta försök till all Skrif- och Tryckfrihets uphäfwande, för thenna gången icke gillat; utan befalte Kongl. Maij:t uti Thess nådiga swar under d. 28 i samma månad,24 at thetta arbete ej måtte wägras, at genom trycket obehindrat utgå, och uti ingen annan måtto wara censur underkastat, än så wida något theruti funnes emot religionen, staten eller goda seder.
Samma år 1735 d. 20. Martii utfärdades också Kongl. Maij:ts nådiga tillstånd,25 at få trycka rättegångshandlingar, med Domarens gifne Utslag; men at Domhafwandernes särskilte vota26 thär blifwit undantagne, thertil finner Utskottet ej någre skjäl743v wara anförde, eller i grunden för gällande, hälst och emedan en Domare, som hafwer rättrådigheten kär, icke behöfwer rädas människor, när han hafwer ett godt samwete, och thet är hans ära, at hans owäldughet27 i lagskipningen warder uppenbar; men theremot för mycket wådeligt, at under voteringars hemlighet mycken orättwisa och funder28 kunna utöfwas.
Ehuru tryckfriheten wid thessa tillfällen syntes hafwa fått någon luft; hände likwäl åter, at tå ibland andra skrifter, som år 1745, angående then höga Wäxel Coursen och Handels Ballancen utkommo, jemwäl en, under namn af Bihang til then höga wäxelcoursen och låga Handels Ballancen samt dyra tiden,29 wille utgifwas, har hos Kongl. Maij:t sielf, genom Protocolls utdrag under d. 1. April ett sådant utlåtande theröfwer fallit, at then funnes wara för744rfattad i anstötelige ordasätt emot the författningar, som Kongl. Maij:t angående hushållningen och sparsamheten låtit utgå; hwarföre Cancellie Collegium i nåder blef anbefalt, at om berörde skrifts förbjudande samt the redan aftryckte Exemplarens indragande, genast göra behörig anstalt, såsom ock at låta upkalla och antyda Censor Librorum, ”thet slike hädanefter hos honom inkommande skrifter, som på något sätt röra eller äro stridande emot the författningar, som angående hushållningen och sparsamheten, af Kongl. Maij:t samt Riksens Ständer, antingen redan gjorde äro, eller thädanefter gjorde blifwa, ej måge tillåtas at tryckas”, med mera.
Härmed wardt nu åter Skrif- och Tryckfriheten satt inom the aldra trångaste gräntsor; hwilket ock gaf Cancellie Collegium anledning, at sedermera, utom föregången förfrågan, på eget bewåg förbjuda framl.744v Öfwer Intendentens Baron Hårlemans Dagbok,30 endast af then orsak, at theruti omrördes, uti hwad fara örlogsflottan stod i Carlscrona, therföre at Skeppen lågo midt in emellan en hop trähus och materialbodar af trä, ehuruwäl Collegium wid närmare eftersinnande thetta förbud omsider återkallade.
Efter thetta således tiltagande twång, inföll ändteligen en annan tid, tå ett friare fält för then länge nog förtryckta Skrif- och Tryckfriheten öpnades: Thet samma skedde i följe af Riksens Ständers tilstyrkan, genom Kongl. Maij:ts nådiga Skrifwelse til Cancellie Collegium d. 9. Februarii 1748,31 hwaruti förklaras, ”huruledes nyttiga påfund, anmärkningar och uplysningar ofta therigenom tilbaka hållas, om icke aldeles förqwäfjas, at mången föreställer sig blifwa något answar och tiltal underkastad, i fall han uti ett eller annat mål skulle i dagsljuset framgifwa någre, emot thet mäst we745rdertagne bruket stridande, änskönt ganska oskyldige satser; och ty har Hans Kongl. Maij:t funnit then skillnad wara högst nödig, at så förgripeligt och uproriskt thet är, at igenom tryckta skrifter wilja sätta i twifwelsmål Riksens fundamentale lagars, Konungens och Regeringens samt Riksens Ständers makt och myndighet, så stor nytta kan thet ock hafwa med sig, om uti andra mål, såsom hwad NB finance werket, hushållning, Handel, åkerbruk, samt andre handteringar och inrättningar angår, åtskillige tankar och rön blifwa allmänt kunnige, hälst uti alla wettenskaper sanningen tå aldrasäkrast framsökes, enär man har tillfälle at göra en noga jämnförelse af the skjäl, som både mot och med kunna finnas”; I anseende til hwilket alt Kongl. Maj:t tå i nåder förordnat, at ”enär någon uti förbemälte menlösa och gagneliga ämnen kunde wara hugad, at igenom trycket utgifwa thess rön och påminnelser, skal sådant icke allenast, efter förutgången745v wederbörlig Censur wara tillåtit, utan ock then samme, efter thess wid ett sådant tillfälle å daga lagde nit och insigt til beröm lända”.32
Men thenna friheten, ehuru sparsamt och warsamt then ännu the tider nyttjades, blef dock icke länge oanfäcktad och orubbad, i thy Cancellie Collegium, utan at therå anledning finnes af något Kongl. Maij:ts Förordnande, genom Rescript behagade förklara, ”at ehuruwäl hwar och en på nyss anförde sätt war lofgifwit, at in Oeconomicis skrifwa och låta genom trycket utgå thess tankar; borde dock thenna frihet i så måtto hädanefter inskränkas, at hwad uppå Regeringens werkställighet egenteligen beror, eller ock thess redan tagne författningar granskar och dömer, therifrån undantages”.
Thet blefwe för widlyftigt at uprepa alla the mångfaldige ytterligare Explicationer och inskränkningar, som ifrån Cancellie Collegium tid efter annan utgått, och hwarigenom flere skrifter och werk blifwit förmente at i ljuset komma: Allesam746rmans stämma theruti öfwerens, at göra Skrif- och Tryckfriheten mer och mer så waklande, at för thet närwarande thess ställning finnes sådan, at när som hälst Cancellie Collegium welat förneka någon skrift på trycket utgå, har thet ej mera thertil behöft, än at therå lägga ett omdöme at then wore onyttig, skadelig, förargerlig, fåfängelig, oanständig, ej af wärde, odugelig, anstötelig eller betänkelig, och mera sådant, utan at wisa, hwaruti alt thetta skulle egenteligen bestå.
Så wäl wid 1761 års, som närwarande Riksdag hafwa åter Riksens höglofl. Ständer med fullkomligaste nit och uplysning insedt the wigtige och skadelige följder, thetta twång af frihet uti pennor och tryck redan medfört och framgent åstadkomma kunna.
Riksens höglofl. Ständers ädelmodiga afsigt at lossa the band, som härtil legat på friborne Swenske snillen, och hindrat them at gemensamt arbeta på hwars annars och tillika på thet allmännas upodling och förkofring, lärer senaste efterwerld, med så mycket mera tacksamhet746v erkänna, som en mera uplyst framtid wärdet theraf aldrakänbarast kan skönja.
Utskottet skattar ej mindre för en lycka än skyldighet, at ett så dråpeligt33 föremål aldra kraftigast befrämja.
Och som af en ofta beklagelig erfarenhet befinnes, thet mångfaldige lagar, Förordningar, Rescripter och förklaringar uti ett ämne, mera tjena at förmörka och förhindra än werkeligen befrämja Lag Stiftarens hufwud-afsigt, och theremot oftast tjena the mindre kunnige eller mera stridigt sinnade Lagskipningsmän til utrymme, at igenom jämnförelser af så många lagar, samt hwarjehanda förtydningar, twert emot Lag Stiftarens mening, then tydeligaste sak uti mörker och twetydigheter inweckla; har Utskottet trodt, thet Riksens höglofl. Ständers wärdige föremål uti thetta högst wigtiga ämne, säkrast skulle winnas och styrkas medels uphäfwande af alla tillförene angående Skrifter, Censur och Tryck utgångne Stadgar,747r Bref, Resolutioner och författningar, och öfwerlemnar nu till höglofl. Stora Deputationens ytterligare mogna bepröfwande en uti thess ställe projecterad förnyad förordning, som på en gång innefattar alt hwad Utskottet för sin del håller nyttigt och nödigt framgent såsom lag gälla bör.
Til mera tydelighet och ordning therutinnan, är Utskottets tanka, at thenna förordning uti 3:ne articlar indelas må, hwaraf then förste och wigtigaste om sielfwa Skrif- och Tryckfriheten nu härhos först upgifwes; skolandes jemwäl Utskottets project til the senare articlar om Censuren med thet mera ofördröjeligen följa, så fort i thenna första delen, af Riksens höglofl. Ständer, en stadgad principe blifwit widtagen, uppå hwilken thesse öfrige omständigheter förnemligast bero. År och dag, som förr skrifwet står.
Uppå Riksens höglofl. Ständers St. Deputations Tredje Utskotts wäg.34
Gustaf Reuterholm. Carl Fridrik Mennander. E.I. Miltopæus Henr. Paldanius.
739r
N:o 51
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan mietintö kirjoitus- ja painovapaudesta, annettu valtiopäivillä Tukholmassa 18. joulukuuta 1765.
Kun valiokunta on käsitellyt tätä erittäin tärkeää aihetta äärimmäisellä huolellisuudella, ei siltä ole voinut jäädä huomaamatta, miten pimeys ja tietämättömyys kaikilta niiltä osin, joista ihmisen autuus tai turmio monessa suhteessa riippuvat, on kohtalo, joka varmimmin syntymässä peritään.
Jotta tämä luonnollinen puute voitaisiin parantaa, ja kansa voitaisiin saattaa tuntemaan todellinen Jumala ja teeskentelemättä häntä palvomaan, kuten myös saamaan perusteellisen opastuksen niistä velvollisuuksista itseään ja lähimmäisiään kohtaan, jotka jokainen on velvollinen huomioimaan, sekä johdattaa niiden tieteiden pariin, joiden avulla järki siivotaan739v herkkäuskoisuudesta ja ennakkoluuloista, niin täytyy joidenkin henkilöiden tarkkaavaisuuden ja toinen toisilleen välitetyn kokemuksen ja tiedon hiljalleen luoda pohjaa niille oivalluksille, sille valistukselle ja niille tiedoille, jotka takaavat onnellisemman olemassaolon häilyvässä maailmassa, kuin mitä pelkkä luonto näyttää tänne saavuttaessa kansalle varanneen.
Valiokunta epäilee, että tässä tärkeässä asiassa ei voida löytää mitään kirjoitus- ja painovapautta varmempaa menetelmää. Siellä missä niin sanotusti myötäsyntyisiä ideoita ei ole, siellä niitä voi syttyä, kun ne yhteiskunnan jäsenet, jotka paremman kasvatuksen ja ahkeran pyrkimyksen kautta ovat saavuttaneet erityistä tietoa kaikenlaisista aiheista, voivat esteettä valistaa ja johdattaa muita740r sekä raivata tieltä ne valheelliset tiedot tai vahingolliset harhaopit, joiden taustalla on joko ajattelukyvyn laiminlyönti tai vaikeaselkoinen esitystapa.
Ei myöskään ole vailla merkitystä, että vapaa ja lailla hallittu kansakunta, jonka synnynnäisiin oikeuksiin kuuluu saada häiriöttä nauttia sellaisista oikeuksista, joita despoottisten, yksinvaltaisten, aristokraattisten ja demokraattisten35 hallitusten alaisuudessa ainoastaan voidaan toivoa, mutta ei koskaan saavuttaa, tuntee oikeutensa ja sen turvan, joka hallitusmuodon perimmäiseen tarkoitukseen sisältyy, mutta tietää samalla myös, miten kauas kansakunta aikojen muutoksissa on voinut tästä tarkoituksesta loitota ja mitä neuvoja ja varhaisia parannuskeinoja tässä tapauksessa mitä kipeimmin tarvitaan. Valiokunnan näkemyksen mukaan kirjoitus- ja painovapaus on myös tässä voimakkain ja luotettavin väline.740v
Sellaisen vapauden olennaisen hyödyn ovat kaikki valtiot tarkoin kokeneet, ja Englanti, jossa painovapauden hankkiminen on maksettu verellä36, pitää sitä eräänä vahvimmista perustuslakinsa esimuureista.
Sitä vastoin kaikkien aikojen historioista löytyy surullisia esimerkkejä siitä, millä ankaruudella kansoja ja yhteiskuntia on kahlittu sekä hengellisen että maallisen vallan toimesta, kun näillä on ollut tarpeeksi voimaa joko pitää ne pimeydessä tai vähitellen sammuttaa ne valot, jotka aiemmin ovat valaisseet. Tämän kaiken tarkemmat asianhaarat ovat liian laajoja tässä käsiteltäviksi. Riittää kun todetaan, että tietämättömyydellä on aina huono vaikutus tapoihin, se vaarantaa vapaan hallitusmuodon jatkumisen, estää jokaiselle aikakaudelle välttämättömän vilpittömän asetusten ja valtiolle hyödyllisten elinkeinojen parantamisen sekä suojaa heikosti tuomareiden ja virkamiesten741r röyhkeyttä tai mielivaltaa vastaan lainkäytössä ja yleisessä taloudenpidossa. Tämän lisäksi on lukemattomia epäkohtia, niin yleisesti kuin itse kunkin kohdalla erityisesti.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että valiokunta on vanhimmista asiakirjoista pyrkinyt selvittämään, millainen kirjoitus- ja painovapaus tässä valtakunnassa alkujaan on ollut, jotta voitaisiin suorittaa asianmukainen vertailu sen nykytilan kanssa ja selvittää, millaisten toimenpiteiden kautta ero on syntynyt. Tämän perusteella valiokunta voi esittää, mikä tältä osin näyttäisi tarvitsevan sellaista parantamista, joka johtaisi yleisen ja yksityisen hyvinvoinnin sekä turvallisuuden vahvistumiseen.
Jonkinlainen valvonta lienee alkanut heti kun kirjanpainotaito tuli valtakuntaan, vaikka valiokunta ei pysty esittämään mitään varmaa tietoa, koska sillä ei ole käytettävissään asiaa741v varsinaisesti valaisevia asiakirjoja. Vanhin tieto, jonka valiokunta on asiasta löytänyt, on että korkeimmasti autuaan kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen37 aikana sensuuri on saanut tietyn vakiintuneen muodon ja se on asetettu kuninkaallisen kansliakollegion valvontaan. Tämän asetuksen korkeimmin mainittu kuningas valtaan astuttuaan edelleen vahvisti ja useilta osin laajensi uudistetuilla määräyksillä38.
Edellä mainitulle kollegiolle annettiin 7. päivänä heinäkuuta 1688 ohjesääntö39, jossa on 11 eri kohtaa. Sen mukaan tulee tehtävään määrätyn sensorin alistaa esiin tulleet asiat kollegiolle ja saada siltä määräykset. Kollegiolle ja sensorille jätetään hyvin vapaat kädet kieltää sellaiset kirjoitukset, joiden hyväksymistä he eivät ole nähneet hyväksi, koska sellaisten kirjoitusten ominaisuudet, joita tämän ohjesäännön nojalla ei saisi julkaista painosta, määritellään ainoastaan sanoilla ”vahingollinen”742r ja ”loukkaava” tai ”arvoton”. Jälkimmäinen nimitys ja haitallinen piirre jota ei ole tarkemmin kuvailtu, voidaan helposti yhdistää jokaiseen kirjoitukseen joka ei, joko sisällön tai kirjoittajan henkilön puolesta, ole sensuuriviranomaisen mieleen.
Sensorin virka, joka koko tätä seuranneen ajan aina hallitusmuodon muutokseen vuonna 1719 asti oli valtaneuvoston ja koko kansliakollegion tavoin riippuvainen yksinvaltiudesta, on sittemmin tullut täysin riippuvaiseksi valtaneuvostosta ja kansliakollegiosta. 14. kesäkuuta vuonna 1720 annetun kansliasäännön 20. §:ssä40 on myös yhtä määrittelemättömin nimityksin, nimittäin ”loukkaava” tai ”säädytön”, kuvattu niitä kirjoituksia, jotka tulisi hylätä. Siinä on myös uudelleen määrätty, että sensori ei saa ilman ennakkoilmoitusta ja kollegion siihen antamaa suostumusta antaa millekään kirjoituksille tai kirjoille painatuslupaa. Täten sensorin harkintavalta tehtiin useissa tapauksissa lähes olemattomaksi ja sitä vastoin annettiin kollegiolle vapaat kädet742v soveltaa sellaisia poikkeavia nimityksiä ja tuomita ikuiseen hiljaisuuteen ne tutkielmat, tiedot ja totuudet, jotka eivät sopineet aikakauden ajattelutapaan ja tarkoituksiin.
Todisteita siitä, miten pitkälle tämä rajoittamaton harkinta on voitu ulottaa, on jo eräässä kirjeessä, jonka kansliakollegio 16. helmikuuta 173541 on nöyrimmin lähettänyt kuninkaalliselle majesteetille. Tällä kirjeellä mainittu kollegio on pyrkinyt asettamaan esteitä eräälle mitä viattomimmalle työlle, joka nimellä ”Den Swenska Patrioten”42 oli ilmoitettu painettavaksi. Samassa nöyrässä kirjelmässä kollegio ilmoittaa havainneensa tämän työn ”sisältävän runsaasti virheitä, ja olevan laadittu niin, että on vilpittömästi oltava sitä mieltä, että se ei voi antaa yleisölle mitään hyödyllistä tai rakentavaa, kun huomioidaan, että siinä esitettyihin arvioihin sisältyy joukko loukkaavia ja arveluttavia sanamuotoja.743r Kollegio myös pelkää, että jos sellaisen annettaisiin harkitsemattomasti tulla vapaasti painetuksi, antaisi se tulevaisuudessa ilkeämielisille ihmisille siten tilaisuuden levittää pilkkakirjoituksia kansan parissa, ilman että heitä voisi syyttää siitä”43, ynnä muuta, mitä tämän kirjoituksen hylkäämiseksi oli esitetty. Tosin tätä yritystä kaiken julkaisu- ja painovapauden kumoamiseksi ei tällä kertaa hyväksytty, vaan kuninkaallinen majesteetti käski armollisessa vastauksessaan saman kuukauden 28. päivänä44, että tämän työn painamiselle ei saa asettaa esteitä eikä sitä saa muilla tavoin alistaa sensuurille, paitsi jos siitä löydetään jotakin uskonnon, valtion tai hyvien tapojen vastaista.
Samana vuonna, 20. maaliskuuta 1735, julistettiin kuninkaallisen majesteetin armollinen lupa45 saada painaa tuomarin antamia päätöksiä sisältäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Mutta miksi tiedot siitä, miten kukin tuomari on äänestänyt, on jätetty tämän ulkopuolelle, siihen ei valiokunta ole löytänyt743v esitettävän mitään ainakaan pohjimmiltaan päteviä syitä. Rehellisyyttä rakastavan tuomarin ei nimittäin tarvitse pelätä ihmisiä, kun hänellä on hyvä omatunto. Ja hänelle on kunniaksi, että hänen puolueettomuutensa lainkäytössä on kaikkien nähtävillä, mutta on sitä vastoin kovin vahingollista, jos äänestyssalaisuuden suojissa voidaan harjoittaa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja vehkeilyä.
Vaikka painovapaus näyttää näissä tilanteissa saaneen hieman tuulta siipiensä alle, kävi kuitenkin taas niin, että kun vuonna 1745 monien muiden korkeaa vaihtokurssia ja kauppatasetta koskevien kirjoitusten joukossa haluttiin julkaista kirjoitus nimeltään Bihang til then höga wäxelcoursen och låga Handels Ballancen samt dyra tiden46, on kuninkaallinen majesteetti itse pöytäkirjan otteella huhtikuun 1. päivänä antanut siitä lausunnon. Sen mukaan on katsottu, että kirjoitus on laadittu744r loukkaavin sanamuodoin niitä asetuksia vastaan, jotka kuninkaallinen majesteetti on antanut koskien taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä. Siksi kansliakollegiota käskettiin armollisesti ryhtymään välittömästi asianmukaisiin toimenpiteisiin kyseisen kirjoituksen kieltämiseksi ja jo painettujen kappaleiden takaisin vetämiseksi. Lisäksi tuli kutsua sensori puhutteluun ja antaa hänen ymmärtää, ”että sellaisia hänelle jatkossa tulevia kirjoituksia, jotka jotenkin koskevat niitä asetuksia tai ovat niiden kanssa ristiriidassa, jotka koskevat taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä ja jotka kuninkaallinen majesteetti ja valtakunnan säädyt ovat jo säätäneet tai jatkossa säätävät, ei tulisi sallia julkaista painosta”, ynnä muuta.
Täten oli kirjoitus- ja painovapaus jälleen ahdettu mahdollisimman ahtaisiin rajoihin. Tämä antoi sittemmin myös kansliakollegiolle tilaisuuden ilman edeltävää selvitystä omin neuvoin kieltää edesmenneen744v yli-intendentti, paroni Hårlemanin päiväkirja47. Tämä tehtiin ainoastaan siitä syystä, että siinä kerrottiin, millaisessa vaarassa sotalaivasto oli Karlskronassa, kun laivat olivat puutalojen ja puisten tarvikeaittojen ympäröiminä. Tarkemman harkinnan jälkeen kollegio kuitenkin vihdoin viimein perui tämän kiellon.
Tämän siten koko ajan kiristyneen pakon jälkeen alkoi vihdoin toisenlainen aika, jolloin kauan sorretulle kirjoitus- ja painovapaudelle avautui vapaampi kenttä. Se tapahtui valtakunnan säätyjen puoltolauseen seurauksena kuninkaallisen majesteetin armollisella kirjelmällä kansliakollegiolle 9. helmikuuta 174848, jossa selitettiin, ”miten hyödyllisiä keksintöjä, huomautuksia ja tietoja usein salataan, ellei kokonaan tukahduteta, kun moni kuvittelee joutuvansa vastuun ja syytteen alaiseksi, jos hän jossakin asiassa toisi esille joitakin yleisesti hyväksytyn745r käytännön vastaisia, vaikka melko viattomia väitteitä. Ja siksi hänen kuninkaallinen majesteettinsa on pitänyt hyvin tarpeellisena sitä eroa, että vaikka on niin loukkaavaa ja kumouksellista, että painetuilla kirjoituksilla halutaan asettaa epäilyksen alaisiksi valtakunnan perustuslakien, kuninkaan ja hallituksen sekä valtakunnan säätyjen valta ja auktoriteetti, niin siitä voi myös seurata suurta hyötyä, jos toisia asioita, kuten (huom!) valtiontaloutta, taloudenpitoa, kauppaa, maanviljelyä sekä muita toimialoja ja laitoksia koskevia lukuisia ajatuksia ja kokemuksia saatetaan yleiseen tietoon, etenkin kun kaikilla tiedon alueilla totuuden etsiminen on kaikkein varmimmilla pohjalla silloin, kun on mahdollisuus tehdä tarkka vertailu niiden seikkojen välillä, jotka ovat puolesta tai vastaan.” Tämä kaikki huomioiden kuninkaallinen majesteetti määräsi tuolloin armollisesti, että ”koska joku saattaisi olla halukas julkaisemaan omia kokemuksiaan ja huomautuksiaan edellä mainituista harmittomista ja hyödyllisistä aiheista, ei tällaista asianmukaisen745v ennakkosensuurin jälkeen ainoastaan tule sallia, vaan tulee kyseisen henkilön saada kiitosta sellaisessa tilanteessa osoittamansa tunnollisuuden ja tietämyksen perusteella”49.
Mutta tämä vapaus, vaikka sitä tuolloin vielä käytettiin säästeliäästi ja varovasti, ei kauaa saanut olla ahdistamatta ja koskematta, sillä kansliakollegio suvaitsi käskykirjeellä selittää, ilman että mikään kuninkaallisen majesteetin määräys olisi siihen antanut aihetta, ”että vaikka jokaiselle on edellä mainitulla tavalla annettu lupa kirjoittaa taloudellisista asioista ja antaa painosta julkaista ajatuksensa, tulisi tätä vapautta kuitenkin tästedes siinä suhteessa rajata, että pois suljetaan se, mikä varsinaisesti riippuu hallituksen toimeenpanosta tai mikä tutkii ja tuomitsee hallituksen jo hyväksymiä asetuksia”.
Olisi liian laaja tehtävä toistaa kaikki ne moninkertaiset muut selitykset ja rajoitukset, joita kansliakollegiolta on aika ajoin tullut ja joiden takia monet kirjoitukset ja teokset eivät ole nähneet päivänvaloa. Niitä kaikkia746r yhdistää se, että ne tekevät kirjoitus- ja painovapauden yhä horjuvammaksi. Nykyisellään sen asema on sellainen, että milloin tahansa kansliakollegio on halunnut kieltää jonkin kirjoituksen julkaisemisen, sen ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin antaa siitä arvio, jonka mukaan kirjoitus olisi tarpeeton, haitallinen, sopimaton, turhamainen, säädytön, arvoton, kelvoton, loukkaava tai epäilyttävä, ja vielä muuta vastaavaa, ilman että olisi osoitettu mistä tämä kaikki oikein koostuu.
Niin vuoden 1761 kuin näiden valtiopäivien aikana ovat valtakunnan korkea-arvoiset säädyt jälleen mitä täydellisimmällä tunnollisuudella ja valistuneisuudella todenneet ne tärkeät ja vahingolliset seuraukset, jotka tämä kynien ja kirjapainon vapauden rajoittaminen jo on tuonut tullessaan ja tulevaisuudessa voi aiheuttaa.
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen jalo tarkoitus on avata ne siteet, jotka tähän asti ovat sitoneet vapaasyntyisiä ruotsalaisia lahjakkuuksia ja estäneet heitä työskentelemästä yhdessä toistensa ja samalla yleisen kehityksen ja kohenemisen puolesta. Tämän jälkimaailma tullee paljon suuremmalla kiitollisuudella746v tunnustamaan, koska valistuneempi tulevaisuus voi sen arvon kaikkein tuntuvimmin hahmottaa.
Valiokunta pitää yhtä paljon onnenaan kuin velvollisuutenaan mitä voimakkaimmin edistää niin merkittävää asiaa.
Kokemus osoittaa valitettavasti usein, että monihaaraiset lait, asetukset, määräyskirjeet ja selitykset tietyssä aiheessa ovat enemmän omiaan pimentämään ja estämään kuin todella edistämään lainsäätäjän päätavoitetta. Sitä vastoin ne useimmiten antavat vähemmän taitaville tai enemmän riitaisille lainkäyttäjille mahdollisuuden niin lukuisia lakeja vertailemalla ja kaikenlaisia vääristeltyjä tulkintoja tekemällä sotkea selvinkin asia pimeyteen ja epämääräisyyteen vastoin lainsäätäjän tarkoitusta. Tästä syystä valiokunta on uskonut, että valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen arvokas tavoite tässä erittäin tärkeässä asiassa saavutettaisiin ja vahvistettaisiin varmimmin kumoamalla kaikki aiemmat kirjoittamista, sensuuria ja painamista koskevat säädökset,747r kirjeet, päätökset ja asetukset. Valiokunta luovuttaa nyt korkea-arvoisen suuren deputaation kypsään jatkoharkintaan niiden tilalle suunnitellun uudistetun asetuksen, joka samalla kertaa kattaa kaiken sen, mitä valiokunta omalta osaltaan pitää hyödyllisenä ja välttämättömänä tulevaisuudessa saattaa voimaan lakina.
Valiokunnan kanta on, että tämä asetus paremman selvyyden ja järjestyksen vuoksi tulee jakaa kolmeen lukuun, joista ensimmäinen ja tärkein itse kirjoitus- ja painovapaudesta nyt tässä ensiksi esitetään. Valiokunnan suunnitelma jälkimmäisiksi luvuiksi sensuurista ynnä muusta tullaan viipymättä antamaan heti kun valtakunnan korkea-arvoiset säädyt ovat hyväksyneet tässä ensimmäisessä osassa säädetyn periaatteen, josta nämä muut seikat suuressa määrin riippuvat.
Vuosi ja päivä kuten edellä.
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan puolesta
Gustaf Reuterholm Carl Fredrik Mennander
E. I. Miltopaeus Henrik Paldanius
Suom. Veli-Matti Pussinen
739r
Report of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the Honourable Estates of the Realm on the Freedom of Writing and Printing, submitted at the Diet in Stockholm on 18 December 1765
While it has been considering this rather important matter with the utmost care, the Committee has not failed to perceive how obscurantism and ignorance, in all those particulars on which in a number of respects human felicity or misfortune depend, are our most inescapable inheritance at birth.
If that deficiency of nature is to be remedied and a nation be brought to knowledge and sincere adoration of the true God, as well as to a thorough instruction in those duties that each individual is obliged to observe towards himself and his neighbour as well as to the sciences by means of which reason739v is perfected in so far as credulity and prejudices are removed, then the insights of some and their mutual exchange of experience and information must eventually produce the understanding, clarity and knowledge that will create a happier refuge in an uncertain world than nature alone appears to have prepared for us as we first enter it.
The Committee doubts that there can be any more certain means than the free use of pens and print for this important purpose, for where no innate ideas are present, so to speak, they can be inspired if those members of a society who, by superior education and assiduous efforts, have achieved some particular knowledge in various subjects, are able to freely enlighten and guide others in these740r and also to clear away the false knowledge or the harmful delusions that have arisen either from a lack of rational thought or by contrived manipulation.
A considerable power also resides in the fact that a free nation governed by the law, whose birthright it is to freely enjoy the kind of rights that under despotic, absolutist, aristocratic and democratic governments50 may only be desired but never possessed, is aware of its rights and of the security that is enshrined in the innermost purpose of the form of government but likewise also how far it may, with the vicissitudes of time, have become separated from these and what expedient and timely remedy is most urgent in such a case; and in that respect the Committee also regards the freedom of writing and printing as the most effective and reliable means.740v
The fundamental advantage of such a freedom has been thoroughly experienced by every state, while England, whose freedom of printing was obtained at the cost of blood,51 regards it as one of the strongest bulwarks of its constitution.
On the other hand, one finds in the histories of every epoch deplorable examples of the severity with which communities and societies have been controlled by both the spiritual and secular powers when these have been effective enough to keep them in darkness or to gradually extinguish the lights that had formerly shone, all of which would be too extensive to deal with here in its more particular circumstances. Suffice it to say that ignorance always has a malign effect on manners, poses a danger to the survival of a free government, impedes the true improvement of regulations and branches of the economy to the benefit of the state that is indispensable in every epoch, and offers little security against the audacity or arbitrariness of judges and officials741r in the administration of the law and of the national economy, with innumerable other inconveniences, both generally and for each and every individual in particular.
All this has led the Committee to seek to ascertain from the oldest records the nature of the freedom of writing and printing when it was first established in this country, to enable it to then make a proper comparison with the condition in which it now finds itself and by what kind of measure the difference may have been caused, in order that the Committee shall then be able to propose what appears to require such improvement in that regard as will strengthen general and individual welfare and security.
When the craft of printing was introduced in this kingdom, some form of supervision was presumably established from the very outset, although the Committee, in the absence of documents that could really shed light on this,741v cannot report anything definite on the matter. The earliest information that the Committee has been able to gather about it is that censorship acquired a certain stability during the minority of the late King Charles XI52 and was placed under the supervision of the Royal Board of Chancery, a regulation that the aforesaid King, after his accession to the throne, further confirmed by new decrees and extended to cover various circumstances.
In the instruction on 11 separate points that was issued for the above-mentioned Board on 7 July 1688, the acting censor is directed to report what occurs to the Board and to receive his orders from it, while the Board and the censor are given all the more freedom to reject the kind of writings that they have not thought fit to approve, as the nature of such writings that should not, in terms of this instruction, be allowed to be published is not defined therein other than by the words harmful742r and vexatious, or if they did not possess any merit, a characterization and defect that, with no closer definition of these having been provided, could easily apply to every text that, whether in regard to content or the person of the author, the censoring authority did not wish to favour.
The office of censor, which, together with the Council of the Realm and the entire Board of Chancery, was subordinated to absolutism throughout the following period until the change in the constitution in 1719,53 has since then become entirely subordinated to the Council and the Board of Chancery, and the Chancery Ordinance of 14 June 1720, in its § 20, has also used the similarly undefined terms objectionable or indecent to characterize those writings that ought to be regarded as worthy of rejection and has again instructed the censor not, without a previously submitted report and the subsequent approval of the Board, to permit any writings and books to be printed, whereby the censor’s examination was not only on several occasions virtually nullified but the Board was on the contrary given a free hand,742v by the application of such terms of exception, to condemn such treatises, information and truths to eternal silence that did not accord with the opinions and intentions of the period.
Evidence of how far this unlimited scrutiny could be extended is already found in a letter that the Board of Chancery humbly communicated to His Majesty on 16 February 1735, in which the said Board sought to place obstacles in the way of a most innocent work that had been registered for publication under the title of Then Swenska Patrioten.54 The Board states in that humble address that it had found this work “abounding in errors and so contrived that one would certainly be of the opinion that it could be of very little utility and edification for the general public in view of a number of objectionable and alarming expressions in its judgments, while743r the Board also feared that such things, were they to be so rashly granted permission to be printed, would in future give mischievous people occasion by such means to disseminate lampoons among the people with impunity”, with other arguments for rejecting this work. However, this attempt to abrogate the freedom of writing and printing was not approved on this occasion, but His Majesty ordered in his gracious reply of the 28th of the same month that this work should not be refused permission to be freely printed nor be subject in any other respect to censorship except in so far as it might contain anything contrary to religion, the state or good customs.
On 20 March in the same year of 1735, His Majesty’s gracious permission was also granted to print court records together with the verdict given by the judge, but the Committee finds no reasons743v to be adduced, or fundamentally valid, in support of the fact that the individual opinions of the judges were excepted therefrom, especially as a judge who cares for uprightness has no need to fear people when he has a clear conscience, and his honour lies in his impartiality in the administration of justice becoming manifest, whereas, on the contrary, there is too great a risk that much injustice and trickery may be practised under cover of the secrecy of voting.
Although freedom of printing appeared to have been allowed some scope on these occasions, it nonetheless happened that when, among other publications that appeared in 1745 regarding the high exchange rate and the balance of trade, one was also to be published under the title of Supplement to the High Exchange Rate and Low Balance of Trade as Well as the High Cost of Living,55 His Majesty himself, in an extract of minutes for 1 April, expressed the opinion that it was found to be written744r in objectionable terms against the regulations that His Majesty had issued with regard to the economy and thrift, for which reason the Board of Chancery was graciously ordered to immediately take appropriate measures to ban the said publication and confiscate the copies that had already been printed as well as to summon the censor librorum and intimate to him that “similar writings submitted to him hereafter, which in any way touch upon or are contrary to the regulations with regard to the economy and thrift that have already been or shall hereafter be issued by His Majesty and the Estates of the Realm, should not be allowed to be printed”, and so forth.
With that, the freedom of writing and printing was again placed within the narrowest limits, which subsequently also led the Board of Chancery on its own initiative, without any previous inquiry, to ban the late744v Superintendent Baron Hårleman’s diary,56 simply because it referred to the danger facing the battle fleet at Karlskrona due to the ships lying right in the middle of a group of timber buildings and wooden warehouses, although the Board, on closer consideration, eventually revoked that ban.
Following the repression that was thus increasing, another era finally commenced when greater latitude was allowed for the freedom of writing and printing, which had been repressed long enough; that happened as a result of the recommendation of the Estates of the Realm, through His Majesty’s gracious letter to the Board of Chancery of 9 February 1748, which explained “how useful inventions, observations and information are often held back, if not completely stifled, so that many a person imagines himself subject to some form of liability and prosecution should he publish any propositions on some matter or other that, although innocent enough,745r are contrary to prevailing practice; and His Majesty has thus found it most necessary to draw the distinction that, however criminal and seditious it may be to throw doubt by means of printed publications on the power and authority of the fundamental laws of the kingdom, the King and the Government and the Estates of the Realm, as great may also be the utility that it can provide if, on other matters, as with regard (N.B.) to the financial administration, the economy, commerce, agriculture and other trades and institutions, various thoughts and observations become widely known, as in all sciences the truth is most certainly discovered when one has the opportunity to carefully compare the arguments that may exist both for and against; in regard to all of which His Majesty has graciously decreed that, should anyone be inclined to publish his observations and remarks on the above-mentioned innocuous and useful topics, that should not only, after a preceding745v appropriate censorship, be permitted but also redound to his credit for the zeal and perspicuity manifested on such an occasion”.
But this freedom, however sparingly and cautiously it was still applied at that time, was not for long left unaffected and unchanged, in that the Board of Chancery, without a reason for its existing in any royal decree, chose to declare by means of a rescript that “although anyone was permitted in the manner just stated to write in oeconomicis57 and to have his thoughts printed, that freedom should nonetheless hereafter be circumscribed in so far as whatever is strictly the outcome of executive action by the Government or else examines and judges the regulations that have already been adopted by it should be excluded therefrom.”
It would take too long to reiterate all the many further expositions and qualifications that have from time to time been issued by the Board of Chancery and by means of which a number of writings and works have been denied publication; they all746r have in common that they make freedom of writing and printing increasingly so precarious that its status at present is such that whenever the Board of Chancery has wished to deny the right of any text to be published, it has needed to do nothing else in that respect than to characterize it as useless, harmful, vexatious, futile, indecent, worthless, unfit, objectionable or doubtful and other such things, without showing in what respects all this was actually the case.
At both the Diet of 1761 and at the present one, the honourable Estates of the Realm have again, with the uttermost zeal and enlightenment, realized what significant and harmful consequences this constraint on the freedom of the pen and printing has already had and is capable of causing in the future.
The noble intention of the honourable Estates of the Realm to loosen the bonds by which freeborn Swedish talents have hitherto been fettered and that have prevented them from collaborating for the development and improvement of one another as well as of the public sphere will probably be recognized by all future ages with all the more gratitude746v as a more enlightened posterity will most clearly be able to see the value of it.
The Committee regards it as no less a matter for rejoicing than a duty to promote such a splendid objective with the greatest energy.
And as an often regrettable experience shows that a multiplicity of laws, regulations, rescripts and declarations regarding a matter serve more to obscure and inhibit than to actually promote the chief aim of the legislator and, on the contrary, most commonly provide the less competent or more contentious legal officials with scope, by comparing so many laws and all kinds of declarations, directly contrary to the intention of the legislator, for enveloping the clearest matter in obscurity and ambiguities, the Committee is of the opinion that the worthy objective of the honourable Estates of the Realm in this most important matter would most surely be attained and strengthened by revoking all previously promulgated laws,747r orders, resolutions and regulations regarding publications, censorship and printing, and now presents to the honourable Grand Joint Committee for its further mature consideration a revised ordinance to replace them, which at once comprises all that the Committee on its part believes should henceforth usefully and necessarily constitute the law.
To achieve greater clarity and order therein, the opinion of the Committee is that this ordinance should be divided into three articles, of which the first and most important concerning the freedom of writing and printing itself is now initially enclosed herewith, while the Committee’s drafts of the other articles on censorship and so forth will follow without delay as soon as a firm principle has been adopted by the honourable Estates of the Realm with regard to this first part, on which those other aspects principally depend.
Year and day as above.
On behalf of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the honourable Estates of the Realm.
Gustaf Reuterholm
Carl Fredrik Mennander
Erik I. Miltopæus
Henrik Paldanius
739r
N:o 51
Riksens Höglofl. Ständers Stora Deputations Tredje Utskotts Betänkande, angående Skrif- och Tryckfriheten; gifwit wid Riksdagen i Stockholm then 18 December 1765.
Under thet Utskottet thetta ganska58 wigtiga ämne med yttersta sorgfällighet förehaft, har thet icke kunnat undfalla Utskottets upmärksamhet, huru mörker och okunnoghet uti alla the delar, hwarpå Människans sällhet eller ofärd i flere slags afseende beror, är then wissaste lott, som med födslen ärfwes.
Skall thenna naturens brist kunna botas, och ett Folk föras til then sanna Gudens kännedom och oskrymtade59 dyrkan, såsom ock til en grundelig underwisning om the plikter, som hwar och en emot sig och nästan är skyldig at i ackt taga, samt til the wettenskaper, hwarigenom förnuftet up739vstädas i then mon, som lätt-trogenhet och fördomar borttagas, så måste somligas upmärksamhet samt hwarannan meddelte erfarenhet och uplysningar, småningom bereda the insigter, ljus och kunskaper, som werka ett lyckeligare tillhåll i en wanskelig werld, än blotta naturen wid sielfwa inträdet har synts thet tilldana.
Utskottet twiflar, at något säkrare medel, än frihet i pennor och tryck, kan i thetta angelägna föremål gifwas; ty hwarest, så til sägandes, inga medfödda ideer äro, thär kunna the uptändas, när the medlemmar uti et Samhälle, hwilka genom bättre upfostran samt idogt eftersträfwande, hunnit til någon synnerlig kunskap uti hwarjehanda ämnen, äga obehindrat at therutinnan uplysa och wägleda andra,740r samt utur wägen rödja äfwen then falska kunskapen eller the skadeliga irringar, som antingen af obrukad tankekraftt, eller konstlad tillställning blifwit sådane.
Thet ligger ock ej ringa makt uppå, at en fri och af Lagen regerad Nation, hwars födslorätt är, at ostörd åtnjuta the slags rättigheter, som under Despotiske, Enewäldes, Aristocratiske och Democratiske60 Regeringar kunna allena önskas, men aldrig ägas, känner sin rätt, och then säkerhet, som i Regeringssättets innersta afsigt ligger förwarad, men ock tillika, huru långt hon med tidernes omskiften kan hafwa blifwit therifrån skild, samt hwad för råd och tidig bot i thetta fall högst omtränger: Och thärutinnan anser Utskottet äfwen Skrif- och Tryck-friheten för thet kraftigaste och tillförliteligaste medel.740v
Then wäsendteliga nyttan af en sådan frihet, hafwa alla Stater nogsamt erfarit; och Engeland, hwars tryckfrihet kostat blod at erhålla,61 räknar then samma såsom en ibland the starkaste förmurar för theras Constitution.
Theremot finner man uti alla tiders Historier bedröfweliga efterdömen, med hwad för stränghet menigheter och Samhällen blifwit tyglade både af then Andeliga och Werldsliga armen, tå then warit mäktig at hålla them i mörker, eller ock efter hand släcka the ljus, som tillförene brunnit; hwilket alt till sine nogare omständigheter skulle blifwa för widlyftigt här at afhandla: Nog af at okunnoghet har städse elak werkan på sederne, medförer wådelighet för en fri Regerings bestånd, hindrar en hwarje tidehwarf oundgängelig rättskaffens förbättring af författningar och näringsarter Staten til godo, samt lemnar föga säkerhet emot Domares och Ämbets741rmäns tiltagsenhet eller godtycko wid lagskipningen och then allmänna hushållningen, med flere oräknelige olägenheter så i gemen, som för hwar och en i synnerhet.
Thetta alt har föranlåtit Utskottet, at af the äldste handlingar söka utröna, hurudan Skrif- och Tryck-friheten warit i thess första början här i Riket, för at sedan kunna anställa wederbörlig jämnförelse af then belägenhet, hwari then sig nu befinner, och genom hwad för slags åtgärd olikheten må hafwa härrört, på thet Utskottet therefter kan wara i stånd at framlägga, hwad i then delen synes tarfwa sådan förbättring, som leder til styrko för allmän och enskild wälfärd och säkerhet.
Wid Boktryckeri wettenskapens införande i Riket har wäl förmodeligen någon slags tilsyn therå, genast tagit sin begynnelse, ehuru Utskottet, skilt ifrån handlingar som thetta egenteligen kunde uplysa,741v ej therom något wisst kan upgifwa. Then äldsta underrättelse Utskottet therom kunnat inhämta, är, at under högstsahl. Konung Carl then Elloftes minorennité,62 Censuren fått någon wiss stadga och blifwit satt under Kongl. Cancellie Collegii öfwer-inseende; hwilken författning högstbem:te Konung, efter thess anträde til Regeringen, igenom förnyade påbud63 ytterligare bekräftade, och til åtskillige omständigheter utwidgade.
Uti then Instruction af 11. särskilte puncter, som för bem:te Collegium år 1688 d. 7. Julii64 blifwit utfärdad, ålägges then tilförordnade Censor, at til Collegium referera hwad som förekommer, och thär undfå ordres;65 och lemnas Collegio och Censor så mycket friare händer at förwägra hwad slags skrifter the ej funnit för godt at gilla, som beskaffenheten af sådane skrifter, hwilka i förmågo af thenna instruction ej borde få af Trycket utkomma, icke annorlunda theruti determineras,66 än med the orden skade742rlige och förargelige, eller om the ej woro af något wärde, hwilken titul och lyte,67 tå therå ingen närmare beskrifning blifwit gjord, lätteligen kunde widhäfta uppå hwarje skrift, som antingen i anseende til innehåll, eller Författarens person af Censors myndigheten icke wille gynnas.
Censors Ämbetet, som hela then påföljande tiden alt til Regerings sättets förändring 1719, tillika med Rådet och hela Cancellie Collegium dependerade af En wäldet, har sedermera blifwit aldeles dependent af Rådet och Cancellie Collegium; och har Cancellie Ordningen af d. 14. Junii 1720 uti thess 20. §,68 äfwen med lika odeterminerade titlar af anstöteligit eller oanständigt, betecknat the skrifter, som för wrakwärdige borde anses, samt å nyo ålagt Censor, at icke, utan förut lemnad underrättelse och Collegii therå följde bifall, tillåta någre skrifter och böcker at få tryckas, hwarigenom ej allenast Censors bepröfwande wid flere tillfällen gjordes så godt som til intet, utan ock theremot Collegio lediga hän742vder lemnades, at genom tillämpning af sådane undantagelses titlar, kunna döma the afhandlingar, upgifter och sanningar til en ewig tystnad, som med tidernes tänkesätt och afsigter icke instämde.
Bewis, huru långt thetta oinskränkte bepröfwande kunnat sträckas, finnes redan uti ett bref, som Cancellie Collegium d. 16. Februarii 1735 til Kongl. Maij:t i underdånighet afgå låtit,69 hwarigenom bemälte Collegium sökt lägga hinder i wägen för ett thet oskyldigaste arbete, som under namn af then Swenska Patrioten,70 til tryckning blifwit anmält: Collegium förmäler uti samma underdåniga skrifwelse sig hafwa funnit ”thetta arbete ymnigt af felacktigheter, samt så inrättat, at man oförgripeligen skulle hålla före, thet föga kunna lända publico til någon nytta och upbyggelse i anseende til en hop anstötelige och eftertänkelige ordasätt uti omdömen; fruktandes jemwäl743r Collegium, at sådant, ther thet så oförsedt skulle lemnas frihet at genom trycket utkomma, torde framdeles gifwa kitslige hufwuden anledning, at thermedelst saklöst utsprida pasquiller71 ibland folket”,72 med mera, som til thenna skrifts förkastande blifwit anfördt. Dock blef thetta försök till all Skrif- och Tryckfrihets uphäfwande, för thenna gången icke gillat; utan befalte Kongl. Maij:t uti Thess nådiga swar under d. 28 i samma månad,73 at thetta arbete ej måtte wägras, at genom trycket obehindrat utgå, och uti ingen annan måtto wara censur underkastat, än så wida något theruti funnes emot religionen, staten eller goda seder.
Samma år 1735 d. 20. Martii utfärdades också Kongl. Maij:ts nådiga tillstånd,74 at få trycka rättegångshandlingar, med Domarens gifne Utslag; men at Domhafwandernes särskilte vota75 thär blifwit undantagne, thertil finner Utskottet ej någre skjäl743v wara anförde, eller i grunden för gällande, hälst och emedan en Domare, som hafwer rättrådigheten kär, icke behöfwer rädas människor, när han hafwer ett godt samwete, och thet är hans ära, at hans owäldughet76 i lagskipningen warder uppenbar; men theremot för mycket wådeligt, at under voteringars hemlighet mycken orättwisa och funder77 kunna utöfwas.
Ehuru tryckfriheten wid thessa tillfällen syntes hafwa fått någon luft; hände likwäl åter, at tå ibland andra skrifter, som år 1745, angående then höga Wäxel Coursen och Handels Ballancen utkommo, jemwäl en, under namn af Bihang til then höga wäxelcoursen och låga Handels Ballancen samt dyra tiden,78 wille utgifwas, har hos Kongl. Maij:t sielf, genom Protocolls utdrag under d. 1. April ett sådant utlåtande theröfwer fallit, at then funnes wara för744rfattad i anstötelige ordasätt emot the författningar, som Kongl. Maij:t angående hushållningen och sparsamheten låtit utgå; hwarföre Cancellie Collegium i nåder blef anbefalt, at om berörde skrifts förbjudande samt the redan aftryckte Exemplarens indragande, genast göra behörig anstalt, såsom ock at låta upkalla och antyda Censor Librorum, ”thet slike hädanefter hos honom inkommande skrifter, som på något sätt röra eller äro stridande emot the författningar, som angående hushållningen och sparsamheten, af Kongl. Maij:t samt Riksens Ständer, antingen redan gjorde äro, eller thädanefter gjorde blifwa, ej måge tillåtas at tryckas”, med mera.
Härmed wardt nu åter Skrif- och Tryckfriheten satt inom the aldra trångaste gräntsor; hwilket ock gaf Cancellie Collegium anledning, at sedermera, utom föregången förfrågan, på eget bewåg förbjuda framl.744v Öfwer Intendentens Baron Hårlemans Dagbok,79 endast af then orsak, at theruti omrördes, uti hwad fara örlogsflottan stod i Carlscrona, therföre at Skeppen lågo midt in emellan en hop trähus och materialbodar af trä, ehuruwäl Collegium wid närmare eftersinnande thetta förbud omsider återkallade.
Efter thetta således tiltagande twång, inföll ändteligen en annan tid, tå ett friare fält för then länge nog förtryckta Skrif- och Tryckfriheten öpnades: Thet samma skedde i följe af Riksens Ständers tilstyrkan, genom Kongl. Maij:ts nådiga Skrifwelse til Cancellie Collegium d. 9. Februarii 1748,80 hwaruti förklaras, ”huruledes nyttiga påfund, anmärkningar och uplysningar ofta therigenom tilbaka hållas, om icke aldeles förqwäfjas, at mången föreställer sig blifwa något answar och tiltal underkastad, i fall han uti ett eller annat mål skulle i dagsljuset framgifwa någre, emot thet mäst we745rdertagne bruket stridande, änskönt ganska oskyldige satser; och ty har Hans Kongl. Maij:t funnit then skillnad wara högst nödig, at så förgripeligt och uproriskt thet är, at igenom tryckta skrifter wilja sätta i twifwelsmål Riksens fundamentale lagars, Konungens och Regeringens samt Riksens Ständers makt och myndighet, så stor nytta kan thet ock hafwa med sig, om uti andra mål, såsom hwad NB finance werket, hushållning, Handel, åkerbruk, samt andre handteringar och inrättningar angår, åtskillige tankar och rön blifwa allmänt kunnige, hälst uti alla wettenskaper sanningen tå aldrasäkrast framsökes, enär man har tillfälle at göra en noga jämnförelse af the skjäl, som både mot och med kunna finnas”; I anseende til hwilket alt Kongl. Maj:t tå i nåder förordnat, at ”enär någon uti förbemälte menlösa och gagneliga ämnen kunde wara hugad, at igenom trycket utgifwa thess rön och påminnelser, skal sådant icke allenast, efter förutgången745v wederbörlig Censur wara tillåtit, utan ock then samme, efter thess wid ett sådant tillfälle å daga lagde nit och insigt til beröm lända”.81
Men thenna friheten, ehuru sparsamt och warsamt then ännu the tider nyttjades, blef dock icke länge oanfäcktad och orubbad, i thy Cancellie Collegium, utan at therå anledning finnes af något Kongl. Maij:ts Förordnande, genom Rescript behagade förklara, ”at ehuruwäl hwar och en på nyss anförde sätt war lofgifwit, at in Oeconomicis skrifwa och låta genom trycket utgå thess tankar; borde dock thenna frihet i så måtto hädanefter inskränkas, at hwad uppå Regeringens werkställighet egenteligen beror, eller ock thess redan tagne författningar granskar och dömer, therifrån undantages”.
Thet blefwe för widlyftigt at uprepa alla the mångfaldige ytterligare Explicationer och inskränkningar, som ifrån Cancellie Collegium tid efter annan utgått, och hwarigenom flere skrifter och werk blifwit förmente at i ljuset komma: Allesam746rmans stämma theruti öfwerens, at göra Skrif- och Tryckfriheten mer och mer så waklande, at för thet närwarande thess ställning finnes sådan, at när som hälst Cancellie Collegium welat förneka någon skrift på trycket utgå, har thet ej mera thertil behöft, än at therå lägga ett omdöme at then wore onyttig, skadelig, förargerlig, fåfängelig, oanständig, ej af wärde, odugelig, anstötelig eller betänkelig, och mera sådant, utan at wisa, hwaruti alt thetta skulle egenteligen bestå.
Så wäl wid 1761 års, som närwarande Riksdag hafwa åter Riksens höglofl. Ständer med fullkomligaste nit och uplysning insedt the wigtige och skadelige följder, thetta twång af frihet uti pennor och tryck redan medfört och framgent åstadkomma kunna.
Riksens höglofl. Ständers ädelmodiga afsigt at lossa the band, som härtil legat på friborne Swenske snillen, och hindrat them at gemensamt arbeta på hwars annars och tillika på thet allmännas upodling och förkofring, lärer senaste efterwerld, med så mycket mera tacksamhet746v erkänna, som en mera uplyst framtid wärdet theraf aldrakänbarast kan skönja.
Utskottet skattar ej mindre för en lycka än skyldighet, at ett så dråpeligt82 föremål aldra kraftigast befrämja.
Och som af en ofta beklagelig erfarenhet befinnes, thet mångfaldige lagar, Förordningar, Rescripter och förklaringar uti ett ämne, mera tjena at förmörka och förhindra än werkeligen befrämja Lag Stiftarens hufwud-afsigt, och theremot oftast tjena the mindre kunnige eller mera stridigt sinnade Lagskipningsmän til utrymme, at igenom jämnförelser af så många lagar, samt hwarjehanda förtydningar, twert emot Lag Stiftarens mening, then tydeligaste sak uti mörker och twetydigheter inweckla; har Utskottet trodt, thet Riksens höglofl. Ständers wärdige föremål uti thetta högst wigtiga ämne, säkrast skulle winnas och styrkas medels uphäfwande af alla tillförene angående Skrifter, Censur och Tryck utgångne Stadgar,747r Bref, Resolutioner och författningar, och öfwerlemnar nu till höglofl. Stora Deputationens ytterligare mogna bepröfwande en uti thess ställe projecterad förnyad förordning, som på en gång innefattar alt hwad Utskottet för sin del håller nyttigt och nödigt framgent såsom lag gälla bör.
Til mera tydelighet och ordning therutinnan, är Utskottets tanka, at thenna förordning uti 3:ne articlar indelas må, hwaraf then förste och wigtigaste om sielfwa Skrif- och Tryckfriheten nu härhos först upgifwes; skolandes jemwäl Utskottets project til the senare articlar om Censuren med thet mera ofördröjeligen följa, så fort i thenna första delen, af Riksens höglofl. Ständer, en stadgad principe blifwit widtagen, uppå hwilken thesse öfrige omständigheter förnemligast bero. År och dag, som förr skrifwet står.
Uppå Riksens höglofl. Ständers St. Deputations Tredje Utskotts wäg.83
Gustaf Reuterholm. Carl Fridrik Mennander. E.I. Miltopæus Henr. Paldanius.
739r
N:o 51
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan mietintö kirjoitus- ja painovapaudesta, annettu valtiopäivillä Tukholmassa 18. joulukuuta 1765.
Kun valiokunta on käsitellyt tätä erittäin tärkeää aihetta äärimmäisellä huolellisuudella, ei siltä ole voinut jäädä huomaamatta, miten pimeys ja tietämättömyys kaikilta niiltä osin, joista ihmisen autuus tai turmio monessa suhteessa riippuvat, on kohtalo, joka varmimmin syntymässä peritään.
Jotta tämä luonnollinen puute voitaisiin parantaa, ja kansa voitaisiin saattaa tuntemaan todellinen Jumala ja teeskentelemättä häntä palvomaan, kuten myös saamaan perusteellisen opastuksen niistä velvollisuuksista itseään ja lähimmäisiään kohtaan, jotka jokainen on velvollinen huomioimaan, sekä johdattaa niiden tieteiden pariin, joiden avulla järki siivotaan739v herkkäuskoisuudesta ja ennakkoluuloista, niin täytyy joidenkin henkilöiden tarkkaavaisuuden ja toinen toisilleen välitetyn kokemuksen ja tiedon hiljalleen luoda pohjaa niille oivalluksille, sille valistukselle ja niille tiedoille, jotka takaavat onnellisemman olemassaolon häilyvässä maailmassa, kuin mitä pelkkä luonto näyttää tänne saavuttaessa kansalle varanneen.
Valiokunta epäilee, että tässä tärkeässä asiassa ei voida löytää mitään kirjoitus- ja painovapautta varmempaa menetelmää. Siellä missä niin sanotusti myötäsyntyisiä ideoita ei ole, siellä niitä voi syttyä, kun ne yhteiskunnan jäsenet, jotka paremman kasvatuksen ja ahkeran pyrkimyksen kautta ovat saavuttaneet erityistä tietoa kaikenlaisista aiheista, voivat esteettä valistaa ja johdattaa muita740r sekä raivata tieltä ne valheelliset tiedot tai vahingolliset harhaopit, joiden taustalla on joko ajattelukyvyn laiminlyönti tai vaikeaselkoinen esitystapa.
Ei myöskään ole vailla merkitystä, että vapaa ja lailla hallittu kansakunta, jonka synnynnäisiin oikeuksiin kuuluu saada häiriöttä nauttia sellaisista oikeuksista, joita despoottisten, yksinvaltaisten, aristokraattisten ja demokraattisten84 hallitusten alaisuudessa ainoastaan voidaan toivoa, mutta ei koskaan saavuttaa, tuntee oikeutensa ja sen turvan, joka hallitusmuodon perimmäiseen tarkoitukseen sisältyy, mutta tietää samalla myös, miten kauas kansakunta aikojen muutoksissa on voinut tästä tarkoituksesta loitota ja mitä neuvoja ja varhaisia parannuskeinoja tässä tapauksessa mitä kipeimmin tarvitaan. Valiokunnan näkemyksen mukaan kirjoitus- ja painovapaus on myös tässä voimakkain ja luotettavin väline.740v
Sellaisen vapauden olennaisen hyödyn ovat kaikki valtiot tarkoin kokeneet, ja Englanti, jossa painovapauden hankkiminen on maksettu verellä85, pitää sitä eräänä vahvimmista perustuslakinsa esimuureista.
Sitä vastoin kaikkien aikojen historioista löytyy surullisia esimerkkejä siitä, millä ankaruudella kansoja ja yhteiskuntia on kahlittu sekä hengellisen että maallisen vallan toimesta, kun näillä on ollut tarpeeksi voimaa joko pitää ne pimeydessä tai vähitellen sammuttaa ne valot, jotka aiemmin ovat valaisseet. Tämän kaiken tarkemmat asianhaarat ovat liian laajoja tässä käsiteltäviksi. Riittää kun todetaan, että tietämättömyydellä on aina huono vaikutus tapoihin, se vaarantaa vapaan hallitusmuodon jatkumisen, estää jokaiselle aikakaudelle välttämättömän vilpittömän asetusten ja valtiolle hyödyllisten elinkeinojen parantamisen sekä suojaa heikosti tuomareiden ja virkamiesten741r röyhkeyttä tai mielivaltaa vastaan lainkäytössä ja yleisessä taloudenpidossa. Tämän lisäksi on lukemattomia epäkohtia, niin yleisesti kuin itse kunkin kohdalla erityisesti.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että valiokunta on vanhimmista asiakirjoista pyrkinyt selvittämään, millainen kirjoitus- ja painovapaus tässä valtakunnassa alkujaan on ollut, jotta voitaisiin suorittaa asianmukainen vertailu sen nykytilan kanssa ja selvittää, millaisten toimenpiteiden kautta ero on syntynyt. Tämän perusteella valiokunta voi esittää, mikä tältä osin näyttäisi tarvitsevan sellaista parantamista, joka johtaisi yleisen ja yksityisen hyvinvoinnin sekä turvallisuuden vahvistumiseen.
Jonkinlainen valvonta lienee alkanut heti kun kirjanpainotaito tuli valtakuntaan, vaikka valiokunta ei pysty esittämään mitään varmaa tietoa, koska sillä ei ole käytettävissään asiaa741v varsinaisesti valaisevia asiakirjoja. Vanhin tieto, jonka valiokunta on asiasta löytänyt, on että korkeimmasti autuaan kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen86 aikana sensuuri on saanut tietyn vakiintuneen muodon ja se on asetettu kuninkaallisen kansliakollegion valvontaan. Tämän asetuksen korkeimmin mainittu kuningas valtaan astuttuaan edelleen vahvisti ja useilta osin laajensi uudistetuilla määräyksillä87.
Edellä mainitulle kollegiolle annettiin 7. päivänä heinäkuuta 1688 ohjesääntö88, jossa on 11 eri kohtaa. Sen mukaan tulee tehtävään määrätyn sensorin alistaa esiin tulleet asiat kollegiolle ja saada siltä määräykset. Kollegiolle ja sensorille jätetään hyvin vapaat kädet kieltää sellaiset kirjoitukset, joiden hyväksymistä he eivät ole nähneet hyväksi, koska sellaisten kirjoitusten ominaisuudet, joita tämän ohjesäännön nojalla ei saisi julkaista painosta, määritellään ainoastaan sanoilla ”vahingollinen”742r ja ”loukkaava” tai ”arvoton”. Jälkimmäinen nimitys ja haitallinen piirre jota ei ole tarkemmin kuvailtu, voidaan helposti yhdistää jokaiseen kirjoitukseen joka ei, joko sisällön tai kirjoittajan henkilön puolesta, ole sensuuriviranomaisen mieleen.
Sensorin virka, joka koko tätä seuranneen ajan aina hallitusmuodon muutokseen vuonna 1719 asti oli valtaneuvoston ja koko kansliakollegion tavoin riippuvainen yksinvaltiudesta, on sittemmin tullut täysin riippuvaiseksi valtaneuvostosta ja kansliakollegiosta. 14. kesäkuuta vuonna 1720 annetun kansliasäännön 20. §:ssä89 on myös yhtä määrittelemättömin nimityksin, nimittäin ”loukkaava” tai ”säädytön”, kuvattu niitä kirjoituksia, jotka tulisi hylätä. Siinä on myös uudelleen määrätty, että sensori ei saa ilman ennakkoilmoitusta ja kollegion siihen antamaa suostumusta antaa millekään kirjoituksille tai kirjoille painatuslupaa. Täten sensorin harkintavalta tehtiin useissa tapauksissa lähes olemattomaksi ja sitä vastoin annettiin kollegiolle vapaat kädet742v soveltaa sellaisia poikkeavia nimityksiä ja tuomita ikuiseen hiljaisuuteen ne tutkielmat, tiedot ja totuudet, jotka eivät sopineet aikakauden ajattelutapaan ja tarkoituksiin.
Todisteita siitä, miten pitkälle tämä rajoittamaton harkinta on voitu ulottaa, on jo eräässä kirjeessä, jonka kansliakollegio 16. helmikuuta 173590 on nöyrimmin lähettänyt kuninkaalliselle majesteetille. Tällä kirjeellä mainittu kollegio on pyrkinyt asettamaan esteitä eräälle mitä viattomimmalle työlle, joka nimellä ”Den Swenska Patrioten”91 oli ilmoitettu painettavaksi. Samassa nöyrässä kirjelmässä kollegio ilmoittaa havainneensa tämän työn ”sisältävän runsaasti virheitä, ja olevan laadittu niin, että on vilpittömästi oltava sitä mieltä, että se ei voi antaa yleisölle mitään hyödyllistä tai rakentavaa, kun huomioidaan, että siinä esitettyihin arvioihin sisältyy joukko loukkaavia ja arveluttavia sanamuotoja.743r Kollegio myös pelkää, että jos sellaisen annettaisiin harkitsemattomasti tulla vapaasti painetuksi, antaisi se tulevaisuudessa ilkeämielisille ihmisille siten tilaisuuden levittää pilkkakirjoituksia kansan parissa, ilman että heitä voisi syyttää siitä”92, ynnä muuta, mitä tämän kirjoituksen hylkäämiseksi oli esitetty. Tosin tätä yritystä kaiken julkaisu- ja painovapauden kumoamiseksi ei tällä kertaa hyväksytty, vaan kuninkaallinen majesteetti käski armollisessa vastauksessaan saman kuukauden 28. päivänä93, että tämän työn painamiselle ei saa asettaa esteitä eikä sitä saa muilla tavoin alistaa sensuurille, paitsi jos siitä löydetään jotakin uskonnon, valtion tai hyvien tapojen vastaista.
Samana vuonna, 20. maaliskuuta 1735, julistettiin kuninkaallisen majesteetin armollinen lupa94 saada painaa tuomarin antamia päätöksiä sisältäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja. Mutta miksi tiedot siitä, miten kukin tuomari on äänestänyt, on jätetty tämän ulkopuolelle, siihen ei valiokunta ole löytänyt743v esitettävän mitään ainakaan pohjimmiltaan päteviä syitä. Rehellisyyttä rakastavan tuomarin ei nimittäin tarvitse pelätä ihmisiä, kun hänellä on hyvä omatunto. Ja hänelle on kunniaksi, että hänen puolueettomuutensa lainkäytössä on kaikkien nähtävillä, mutta on sitä vastoin kovin vahingollista, jos äänestyssalaisuuden suojissa voidaan harjoittaa paljon epäoikeudenmukaisuutta ja vehkeilyä.
Vaikka painovapaus näyttää näissä tilanteissa saaneen hieman tuulta siipiensä alle, kävi kuitenkin taas niin, että kun vuonna 1745 monien muiden korkeaa vaihtokurssia ja kauppatasetta koskevien kirjoitusten joukossa haluttiin julkaista kirjoitus nimeltään Bihang til then höga wäxelcoursen och låga Handels Ballancen samt dyra tiden95, on kuninkaallinen majesteetti itse pöytäkirjan otteella huhtikuun 1. päivänä antanut siitä lausunnon. Sen mukaan on katsottu, että kirjoitus on laadittu744r loukkaavin sanamuodoin niitä asetuksia vastaan, jotka kuninkaallinen majesteetti on antanut koskien taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä. Siksi kansliakollegiota käskettiin armollisesti ryhtymään välittömästi asianmukaisiin toimenpiteisiin kyseisen kirjoituksen kieltämiseksi ja jo painettujen kappaleiden takaisin vetämiseksi. Lisäksi tuli kutsua sensori puhutteluun ja antaa hänen ymmärtää, ”että sellaisia hänelle jatkossa tulevia kirjoituksia, jotka jotenkin koskevat niitä asetuksia tai ovat niiden kanssa ristiriidassa, jotka koskevat taloudenpitoa ja säästeliäisyyttä ja jotka kuninkaallinen majesteetti ja valtakunnan säädyt ovat jo säätäneet tai jatkossa säätävät, ei tulisi sallia julkaista painosta”, ynnä muuta.
Täten oli kirjoitus- ja painovapaus jälleen ahdettu mahdollisimman ahtaisiin rajoihin. Tämä antoi sittemmin myös kansliakollegiolle tilaisuuden ilman edeltävää selvitystä omin neuvoin kieltää edesmenneen744v yli-intendentti, paroni Hårlemanin päiväkirja96. Tämä tehtiin ainoastaan siitä syystä, että siinä kerrottiin, millaisessa vaarassa sotalaivasto oli Karlskronassa, kun laivat olivat puutalojen ja puisten tarvikeaittojen ympäröiminä. Tarkemman harkinnan jälkeen kollegio kuitenkin vihdoin viimein perui tämän kiellon.
Tämän siten koko ajan kiristyneen pakon jälkeen alkoi vihdoin toisenlainen aika, jolloin kauan sorretulle kirjoitus- ja painovapaudelle avautui vapaampi kenttä. Se tapahtui valtakunnan säätyjen puoltolauseen seurauksena kuninkaallisen majesteetin armollisella kirjelmällä kansliakollegiolle 9. helmikuuta 174897, jossa selitettiin, ”miten hyödyllisiä keksintöjä, huomautuksia ja tietoja usein salataan, ellei kokonaan tukahduteta, kun moni kuvittelee joutuvansa vastuun ja syytteen alaiseksi, jos hän jossakin asiassa toisi esille joitakin yleisesti hyväksytyn745r käytännön vastaisia, vaikka melko viattomia väitteitä. Ja siksi hänen kuninkaallinen majesteettinsa on pitänyt hyvin tarpeellisena sitä eroa, että vaikka on niin loukkaavaa ja kumouksellista, että painetuilla kirjoituksilla halutaan asettaa epäilyksen alaisiksi valtakunnan perustuslakien, kuninkaan ja hallituksen sekä valtakunnan säätyjen valta ja auktoriteetti, niin siitä voi myös seurata suurta hyötyä, jos toisia asioita, kuten (huom!) valtiontaloutta, taloudenpitoa, kauppaa, maanviljelyä sekä muita toimialoja ja laitoksia koskevia lukuisia ajatuksia ja kokemuksia saatetaan yleiseen tietoon, etenkin kun kaikilla tiedon alueilla totuuden etsiminen on kaikkein varmimmilla pohjalla silloin, kun on mahdollisuus tehdä tarkka vertailu niiden seikkojen välillä, jotka ovat puolesta tai vastaan.” Tämä kaikki huomioiden kuninkaallinen majesteetti määräsi tuolloin armollisesti, että ”koska joku saattaisi olla halukas julkaisemaan omia kokemuksiaan ja huomautuksiaan edellä mainituista harmittomista ja hyödyllisistä aiheista, ei tällaista asianmukaisen745v ennakkosensuurin jälkeen ainoastaan tule sallia, vaan tulee kyseisen henkilön saada kiitosta sellaisessa tilanteessa osoittamansa tunnollisuuden ja tietämyksen perusteella”98.
Mutta tämä vapaus, vaikka sitä tuolloin vielä käytettiin säästeliäästi ja varovasti, ei kauaa saanut olla ahdistamatta ja koskematta, sillä kansliakollegio suvaitsi käskykirjeellä selittää, ilman että mikään kuninkaallisen majesteetin määräys olisi siihen antanut aihetta, ”että vaikka jokaiselle on edellä mainitulla tavalla annettu lupa kirjoittaa taloudellisista asioista ja antaa painosta julkaista ajatuksensa, tulisi tätä vapautta kuitenkin tästedes siinä suhteessa rajata, että pois suljetaan se, mikä varsinaisesti riippuu hallituksen toimeenpanosta tai mikä tutkii ja tuomitsee hallituksen jo hyväksymiä asetuksia”.
Olisi liian laaja tehtävä toistaa kaikki ne moninkertaiset muut selitykset ja rajoitukset, joita kansliakollegiolta on aika ajoin tullut ja joiden takia monet kirjoitukset ja teokset eivät ole nähneet päivänvaloa. Niitä kaikkia746r yhdistää se, että ne tekevät kirjoitus- ja painovapauden yhä horjuvammaksi. Nykyisellään sen asema on sellainen, että milloin tahansa kansliakollegio on halunnut kieltää jonkin kirjoituksen julkaisemisen, sen ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin antaa siitä arvio, jonka mukaan kirjoitus olisi tarpeeton, haitallinen, sopimaton, turhamainen, säädytön, arvoton, kelvoton, loukkaava tai epäilyttävä, ja vielä muuta vastaavaa, ilman että olisi osoitettu mistä tämä kaikki oikein koostuu.
Niin vuoden 1761 kuin näiden valtiopäivien aikana ovat valtakunnan korkea-arvoiset säädyt jälleen mitä täydellisimmällä tunnollisuudella ja valistuneisuudella todenneet ne tärkeät ja vahingolliset seuraukset, jotka tämä kynien ja kirjapainon vapauden rajoittaminen jo on tuonut tullessaan ja tulevaisuudessa voi aiheuttaa.
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen jalo tarkoitus on avata ne siteet, jotka tähän asti ovat sitoneet vapaasyntyisiä ruotsalaisia lahjakkuuksia ja estäneet heitä työskentelemästä yhdessä toistensa ja samalla yleisen kehityksen ja kohenemisen puolesta. Tämän jälkimaailma tullee paljon suuremmalla kiitollisuudella746v tunnustamaan, koska valistuneempi tulevaisuus voi sen arvon kaikkein tuntuvimmin hahmottaa.
Valiokunta pitää yhtä paljon onnenaan kuin velvollisuutenaan mitä voimakkaimmin edistää niin merkittävää asiaa.
Kokemus osoittaa valitettavasti usein, että monihaaraiset lait, asetukset, määräyskirjeet ja selitykset tietyssä aiheessa ovat enemmän omiaan pimentämään ja estämään kuin todella edistämään lainsäätäjän päätavoitetta. Sitä vastoin ne useimmiten antavat vähemmän taitaville tai enemmän riitaisille lainkäyttäjille mahdollisuuden niin lukuisia lakeja vertailemalla ja kaikenlaisia vääristeltyjä tulkintoja tekemällä sotkea selvinkin asia pimeyteen ja epämääräisyyteen vastoin lainsäätäjän tarkoitusta. Tästä syystä valiokunta on uskonut, että valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen arvokas tavoite tässä erittäin tärkeässä asiassa saavutettaisiin ja vahvistettaisiin varmimmin kumoamalla kaikki aiemmat kirjoittamista, sensuuria ja painamista koskevat säädökset,747r kirjeet, päätökset ja asetukset. Valiokunta luovuttaa nyt korkea-arvoisen suuren deputaation kypsään jatkoharkintaan niiden tilalle suunnitellun uudistetun asetuksen, joka samalla kertaa kattaa kaiken sen, mitä valiokunta omalta osaltaan pitää hyödyllisenä ja välttämättömänä tulevaisuudessa saattaa voimaan lakina.
Valiokunnan kanta on, että tämä asetus paremman selvyyden ja järjestyksen vuoksi tulee jakaa kolmeen lukuun, joista ensimmäinen ja tärkein itse kirjoitus- ja painovapaudesta nyt tässä ensiksi esitetään. Valiokunnan suunnitelma jälkimmäisiksi luvuiksi sensuurista ynnä muusta tullaan viipymättä antamaan heti kun valtakunnan korkea-arvoiset säädyt ovat hyväksyneet tässä ensimmäisessä osassa säädetyn periaatteen, josta nämä muut seikat suuressa määrin riippuvat.
Vuosi ja päivä kuten edellä.
Valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen suuren deputaation kolmannen valiokunnan puolesta
Gustaf Reuterholm Carl Fredrik Mennander
E. I. Miltopaeus Henrik Paldanius
Suom. Veli-Matti Pussinen
739r
Report of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the Honourable Estates of the Realm on the Freedom of Writing and Printing, submitted at the Diet in Stockholm on 18 December 1765
While it has been considering this rather important matter with the utmost care, the Committee has not failed to perceive how obscurantism and ignorance, in all those particulars on which in a number of respects human felicity or misfortune depend, are our most inescapable inheritance at birth.
If that deficiency of nature is to be remedied and a nation be brought to knowledge and sincere adoration of the true God, as well as to a thorough instruction in those duties that each individual is obliged to observe towards himself and his neighbour as well as to the sciences by means of which reason739v is perfected in so far as credulity and prejudices are removed, then the insights of some and their mutual exchange of experience and information must eventually produce the understanding, clarity and knowledge that will create a happier refuge in an uncertain world than nature alone appears to have prepared for us as we first enter it.
The Committee doubts that there can be any more certain means than the free use of pens and print for this important purpose, for where no innate ideas are present, so to speak, they can be inspired if those members of a society who, by superior education and assiduous efforts, have achieved some particular knowledge in various subjects, are able to freely enlighten and guide others in these740r and also to clear away the false knowledge or the harmful delusions that have arisen either from a lack of rational thought or by contrived manipulation.
A considerable power also resides in the fact that a free nation governed by the law, whose birthright it is to freely enjoy the kind of rights that under despotic, absolutist, aristocratic and democratic governments99 may only be desired but never possessed, is aware of its rights and of the security that is enshrined in the innermost purpose of the form of government but likewise also how far it may, with the vicissitudes of time, have become separated from these and what expedient and timely remedy is most urgent in such a case; and in that respect the Committee also regards the freedom of writing and printing as the most effective and reliable means.740v
The fundamental advantage of such a freedom has been thoroughly experienced by every state, while England, whose freedom of printing was obtained at the cost of blood,100 regards it as one of the strongest bulwarks of its constitution.
On the other hand, one finds in the histories of every epoch deplorable examples of the severity with which communities and societies have been controlled by both the spiritual and secular powers when these have been effective enough to keep them in darkness or to gradually extinguish the lights that had formerly shone, all of which would be too extensive to deal with here in its more particular circumstances. Suffice it to say that ignorance always has a malign effect on manners, poses a danger to the survival of a free government, impedes the true improvement of regulations and branches of the economy to the benefit of the state that is indispensable in every epoch, and offers little security against the audacity or arbitrariness of judges and officials741r in the administration of the law and of the national economy, with innumerable other inconveniences, both generally and for each and every individual in particular.
All this has led the Committee to seek to ascertain from the oldest records the nature of the freedom of writing and printing when it was first established in this country, to enable it to then make a proper comparison with the condition in which it now finds itself and by what kind of measure the difference may have been caused, in order that the Committee shall then be able to propose what appears to require such improvement in that regard as will strengthen general and individual welfare and security.
When the craft of printing was introduced in this kingdom, some form of supervision was presumably established from the very outset, although the Committee, in the absence of documents that could really shed light on this,741v cannot report anything definite on the matter. The earliest information that the Committee has been able to gather about it is that censorship acquired a certain stability during the minority of the late King Charles XI101 and was placed under the supervision of the Royal Board of Chancery, a regulation that the aforesaid King, after his accession to the throne, further confirmed by new decrees and extended to cover various circumstances.
In the instruction on 11 separate points that was issued for the above-mentioned Board on 7 July 1688, the acting censor is directed to report what occurs to the Board and to receive his orders from it, while the Board and the censor are given all the more freedom to reject the kind of writings that they have not thought fit to approve, as the nature of such writings that should not, in terms of this instruction, be allowed to be published is not defined therein other than by the words harmful742r and vexatious, or if they did not possess any merit, a characterization and defect that, with no closer definition of these having been provided, could easily apply to every text that, whether in regard to content or the person of the author, the censoring authority did not wish to favour.
The office of censor, which, together with the Council of the Realm and the entire Board of Chancery, was subordinated to absolutism throughout the following period until the change in the constitution in 1719,102 has since then become entirely subordinated to the Council and the Board of Chancery, and the Chancery Ordinance of 14 June 1720, in its § 20, has also used the similarly undefined terms objectionable or indecent to characterize those writings that ought to be regarded as worthy of rejection and has again instructed the censor not, without a previously submitted report and the subsequent approval of the Board, to permit any writings and books to be printed, whereby the censor’s examination was not only on several occasions virtually nullified but the Board was on the contrary given a free hand,742v by the application of such terms of exception, to condemn such treatises, information and truths to eternal silence that did not accord with the opinions and intentions of the period.
Evidence of how far this unlimited scrutiny could be extended is already found in a letter that the Board of Chancery humbly communicated to His Majesty on 16 February 1735, in which the said Board sought to place obstacles in the way of a most innocent work that had been registered for publication under the title of Then Swenska Patrioten.103 The Board states in that humble address that it had found this work “abounding in errors and so contrived that one would certainly be of the opinion that it could be of very little utility and edification for the general public in view of a number of objectionable and alarming expressions in its judgments, while743r the Board also feared that such things, were they to be so rashly granted permission to be printed, would in future give mischievous people occasion by such means to disseminate lampoons among the people with impunity”, with other arguments for rejecting this work. However, this attempt to abrogate the freedom of writing and printing was not approved on this occasion, but His Majesty ordered in his gracious reply of the 28th of the same month that this work should not be refused permission to be freely printed nor be subject in any other respect to censorship except in so far as it might contain anything contrary to religion, the state or good customs.
On 20 March in the same year of 1735, His Majesty’s gracious permission was also granted to print court records together with the verdict given by the judge, but the Committee finds no reasons743v to be adduced, or fundamentally valid, in support of the fact that the individual opinions of the judges were excepted therefrom, especially as a judge who cares for uprightness has no need to fear people when he has a clear conscience, and his honour lies in his impartiality in the administration of justice becoming manifest, whereas, on the contrary, there is too great a risk that much injustice and trickery may be practised under cover of the secrecy of voting.
Although freedom of printing appeared to have been allowed some scope on these occasions, it nonetheless happened that when, among other publications that appeared in 1745 regarding the high exchange rate and the balance of trade, one was also to be published under the title of Supplement to the High Exchange Rate and Low Balance of Trade as Well as the High Cost of Living,104 His Majesty himself, in an extract of minutes for 1 April, expressed the opinion that it was found to be written744r in objectionable terms against the regulations that His Majesty had issued with regard to the economy and thrift, for which reason the Board of Chancery was graciously ordered to immediately take appropriate measures to ban the said publication and confiscate the copies that had already been printed as well as to summon the censor librorum and intimate to him that “similar writings submitted to him hereafter, which in any way touch upon or are contrary to the regulations with regard to the economy and thrift that have already been or shall hereafter be issued by His Majesty and the Estates of the Realm, should not be allowed to be printed”, and so forth.
With that, the freedom of writing and printing was again placed within the narrowest limits, which subsequently also led the Board of Chancery on its own initiative, without any previous inquiry, to ban the late744v Superintendent Baron Hårleman’s diary,105 simply because it referred to the danger facing the battle fleet at Karlskrona due to the ships lying right in the middle of a group of timber buildings and wooden warehouses, although the Board, on closer consideration, eventually revoked that ban.
Following the repression that was thus increasing, another era finally commenced when greater latitude was allowed for the freedom of writing and printing, which had been repressed long enough; that happened as a result of the recommendation of the Estates of the Realm, through His Majesty’s gracious letter to the Board of Chancery of 9 February 1748, which explained “how useful inventions, observations and information are often held back, if not completely stifled, so that many a person imagines himself subject to some form of liability and prosecution should he publish any propositions on some matter or other that, although innocent enough,745r are contrary to prevailing practice; and His Majesty has thus found it most necessary to draw the distinction that, however criminal and seditious it may be to throw doubt by means of printed publications on the power and authority of the fundamental laws of the kingdom, the King and the Government and the Estates of the Realm, as great may also be the utility that it can provide if, on other matters, as with regard (N.B.) to the financial administration, the economy, commerce, agriculture and other trades and institutions, various thoughts and observations become widely known, as in all sciences the truth is most certainly discovered when one has the opportunity to carefully compare the arguments that may exist both for and against; in regard to all of which His Majesty has graciously decreed that, should anyone be inclined to publish his observations and remarks on the above-mentioned innocuous and useful topics, that should not only, after a preceding745v appropriate censorship, be permitted but also redound to his credit for the zeal and perspicuity manifested on such an occasion”.
But this freedom, however sparingly and cautiously it was still applied at that time, was not for long left unaffected and unchanged, in that the Board of Chancery, without a reason for its existing in any royal decree, chose to declare by means of a rescript that “although anyone was permitted in the manner just stated to write in oeconomicis106 and to have his thoughts printed, that freedom should nonetheless hereafter be circumscribed in so far as whatever is strictly the outcome of executive action by the Government or else examines and judges the regulations that have already been adopted by it should be excluded therefrom.”
It would take too long to reiterate all the many further expositions and qualifications that have from time to time been issued by the Board of Chancery and by means of which a number of writings and works have been denied publication; they all746r have in common that they make freedom of writing and printing increasingly so precarious that its status at present is such that whenever the Board of Chancery has wished to deny the right of any text to be published, it has needed to do nothing else in that respect than to characterize it as useless, harmful, vexatious, futile, indecent, worthless, unfit, objectionable or doubtful and other such things, without showing in what respects all this was actually the case.
At both the Diet of 1761 and at the present one, the honourable Estates of the Realm have again, with the uttermost zeal and enlightenment, realized what significant and harmful consequences this constraint on the freedom of the pen and printing has already had and is capable of causing in the future.
The noble intention of the honourable Estates of the Realm to loosen the bonds by which freeborn Swedish talents have hitherto been fettered and that have prevented them from collaborating for the development and improvement of one another as well as of the public sphere will probably be recognized by all future ages with all the more gratitude746v as a more enlightened posterity will most clearly be able to see the value of it.
The Committee regards it as no less a matter for rejoicing than a duty to promote such a splendid objective with the greatest energy.
And as an often regrettable experience shows that a multiplicity of laws, regulations, rescripts and declarations regarding a matter serve more to obscure and inhibit than to actually promote the chief aim of the legislator and, on the contrary, most commonly provide the less competent or more contentious legal officials with scope, by comparing so many laws and all kinds of declarations, directly contrary to the intention of the legislator, for enveloping the clearest matter in obscurity and ambiguities, the Committee is of the opinion that the worthy objective of the honourable Estates of the Realm in this most important matter would most surely be attained and strengthened by revoking all previously promulgated laws,747r orders, resolutions and regulations regarding publications, censorship and printing, and now presents to the honourable Grand Joint Committee for its further mature consideration a revised ordinance to replace them, which at once comprises all that the Committee on its part believes should henceforth usefully and necessarily constitute the law.
To achieve greater clarity and order therein, the opinion of the Committee is that this ordinance should be divided into three articles, of which the first and most important concerning the freedom of writing and printing itself is now initially enclosed herewith, while the Committee’s drafts of the other articles on censorship and so forth will follow without delay as soon as a firm principle has been adopted by the honourable Estates of the Realm with regard to this first part, on which those other aspects principally depend.
Year and day as above.
On behalf of the Third Committee of the Grand Joint Committee of the honourable Estates of the Realm.
Gustaf Reuterholm
Carl Fredrik Mennander
Erik I. Miltopæus
Henrik Paldanius
Previous Section:
Next Section:
Places: England Karlskrona
Names: Aristotle Browallius, Johan Hårleman, Carl Charles XI Mennander, Carl Fredrik Miltopaeus, Erik I. Paldanius, Henrik Reuterholm, Gustaf Gottfrid
Biblical references:
Subjects: