Previous Section: Toinen katekismussaarna, § 8
Next Section: Toinen katekismussaarna, § 10
§. 9.
Sedan vi nu således til vår upbyggelse betraktat vår Frälsares tvänne hufvud-namn, fordrar äfven vår tros visshet, at vi närmare undersöke om Jesus af Nazaret Mariæ son, som föddes i Bethlehem, är den samme i gamla Testamentet Fäderne utlofvade Messias eller hela verldenes Frälsare. At han var i det gamla förbundet lofvad människom, derom vitnar icke allenast det första Evangelium som verlden fick uti Adam, då Gud straxt efter fallet för257säkrade honom, at qvinnones säd skulle söndertrampa ormsens hufvud, 1 Mos. B. 3:15. utan ock alt för många sednare därom gifna ganska nådefulla försäkringar, såsom åt Abraham, at alt folk på jorden skulle varda välsignade i hans säd, Cap. 22:18. åt David 1 Chrön. B. 17:11,12,13,14. men ännu tydeligare genom de heliga Propheterna på alt för många ställen, bland hvilka jag allenast må nämna et hos Propheten Esaiam, där det heter: Et ris skall upgå utaf Isai slägte och en telning utaf hans rot frukt bära, hvilken sedan i det följande beskrifves såsom begåfvad med de största fullkomligheter, hvilka icke kunna träffas hos någon annan människa, Cap. 11:1,2,3,4. och et annat hos Propheten Zachariam, då Herren säger til Jehosua: Jag vil låta komma min tjenare Zemah, hvilket betyder en telning, genom hvilket namn han förenar denna prophetian med den nyss anförda och berättar tillika i det följande, at han skulle borttaga thes lands synder på enom dag, Cap. 3:8,9. hvaraf tydeligen kan inses i hvad ärende han blefve sänd. I anseende til hvilka tydeliga och mångfaldiga löften äfven bland Juda folket var i synnerhet vid Christi tid en allmän längtan efter Messias och hopp at få honom, hvarföre ock Evangelisten Lucas berättar om258 Simeon: at han vänte efter Israëls tröst och hade fått löfte at med sina egna ögon få se Herrans Christ,1 Luc. 2:25,26. men om denne Jesus nu var den rätte och i gamla Testamentet utlåfvade verldenes Frälsare, derpå beror hela vår Christelige läras sanning. Är Jesus Christus, så hafve vi lif i hans namn, Joh. 20:31. men är han det icke, så är vår predikan fåfäng, så är ock edor tro fåfäng, 1 Cor. 15:14. Men här är icke stället at lägga denna dyra sanningen med alla sina bevis eder för ögonen, dertil fordrades långt mera än i en hel predikan, om det ock vore den vidlyftigaste, kunde anföras: nog af om jag allenast helt kort för denna gången kan anföra de hufvudskäl, hvarpå denna sanning oryggeligen hvilar.
Det första beviset härtil hämte vi af prophetiernes fullbordan, som voro gifne om honom i gamla Testamentet, hvilket skäl de helige Evangelister genom hela deras Evangeliska historier med alfvare påyrka. Han var förut noga beskrifven til sin slägt, at han skulle födas af Isai rot och af Davids stam, och at han är värkeligen född af den, vitna icke allenast Evangelisterne, utan ock de af Mattheo och Luca anförda noga slägt-register öfver honom. Den som nu ej vil erkänna vår Jesus för Messias,259 vise då någon annan af denna ätt, som förtjent Messie namn; men jag försäkrar Judarne sjelfve äro ej i stånd dertil, och nu mera är hela Davids slägt så förlorad och bortblandad at Judarne sjelfve ej veta om den nu mera gifves til eller icke, och et sådant af Gud gifvit kännemärke således aldrig mera kan utmärka någon annan Messias. Tiden då han skulle komma var genom Propheten Daniel Cap. 9:de genom 70 års veckor2 noga utmärkt och tidpunkten hvarifrån samma års veckor, som göra 490 år, skulle räknas, tydeligen faststäld, nemligen at den började ifrån den allmänna befallning, som skulle utgå til Jerusalems stads upbyggande, hvilket skedde uti 20:de året af den Persiske Konungen Artahasaste3 eller som hedniske häfdateknare kalla honom Artaxerxis den långhändtes regemente, Neh. 2:1,5,7,8. hvilket åratal, ehuru den Judiska tideräkningen för denna tiden ej finnes så noga uplyst, dock med tilhjelp af de Grekers och Romares årsräkning tydeligen igenfinnes på det nogaste inträffa på vår Messie födelse. Vise nu andra som vilja beröfva vår Jesus detta namnet någon annan sanskyldig,4 så stor eller större människa, som vandrat denna tiden på jorden, och gjort sig däraf förtjent. Jag är viss260 därpå at de kunna det icke. På flera ställen hos Propheterna var förkunnadt om hedningarnas omvändelse, at den skulle i Messie tid blifva märkelig. Den blef ock sådan straxt i Apostlarnas tid, och ådrog sig på det högsta den tidens Konungars och Kejsares upmärksamhet. En sådan allmän omvändelse kunna hvarken äldre eller yngre handlingar upvisa hafva tildragit sig för eller alt sedan, til icke ringa bevis för oss, at han och ingen annan är den rätta. Här kunde flera prophetier anföras, såsom om orten hvarest han skulle födas,5 den dryck honom gafs på korset,6 om hans kläders lottning,7 med många flera, men tiden tål ej at dröja vid dem, då större bevis på vår sats hopetals erbjuda sig.
Bland hvilka med alt skäl må nämnas främst alla Apostlarnas enhälligt instämmande vitnesbörd om honom, til hvilket de hvarken med penningar, löften eller förhoppning om jordisk ära eller sällhet blefvo bragte, utan tvertom af deras mästare blefvo tilsagde derom, at de för detta namns skull blefvo försmädade och förfölgde, Matth. 5:11. och at de skulle derföre banlysas och dräpas, Joh. 16:2. hvilke icke desto mindre med mun och penna, med lif och blod hafva vitnat at Jesus var Christus, och bestyrkt sin bekännelse med261 många undervärk, som af alla Evangelisternas och Apostlarnas skrifter så tydeligen kan inhämtas, at ej något tvifvelsmål kan därom äga rum. Och Johannes Döparens vitnesbörder instämma alla uti detsamma, som af sjelfva Judiska Historie-skrifvaren Josepho berömmes, som en stor och helig man,8 såsom då han säger, Matth. 3:11. til Judarna, at efter honom skulle komma den, som var starkare än han, hvilkens skor han ej ansåg sig värdig at bära, som skulle döpa dem med den Heliga Anda och eld, och Evangelisten Johannes införer äfven flera af hans9 vitnesbörder om Jesu såsom verldenes Frälsare, hvilket icke litet förvissar oss om sanningen häraf; ty hade han burit fram något falskt vitnesbörd, hade det ofelbart varit til hans egen ära och förmån, men ej en annars, då han likväl med den största uprigtighet ej allenast afsäger sig aldeles denna heder, då den tilböds honom af det Judiska stora andeliga Rådet, utan ock på et märkeligit sätt förödmjukar sig ganska långt under Messias, på det han allena skulle vara stor. Huru mycken styrka vinner icke åter vår dyra tros artikel af så ojäfviga vitnen. Och detta må nu stå som det andra oryggeliga bevis til vår tro om Messia.262
Men lät oss, at än mera öfvertygas om denna tröstefulla sanning, göra som Judiska Rådet med Johanne, och gå sjelfve til vår Jesus och utaf de heliga Evangelisters skrifter fråga honom: hvad säger du om dig sjelf? Til äfventyrs dina Lärjungar och Apostlar hafva tillagt dig en heder, den du ej erkänt komma dig til? Nej ingalunda; han utgaf sig väl icke i alla sina tal til folket uttryckeligen för Messias, men han nekade det ock aldrig, utan tvertom ofta gaf det tydeligen vid handen, såsom då han svarade sin moder: Visten I icke, at uti de stycken som min Fader tilhöra bör mig vara:10 och nästan uti hela sitt samtal med Nicodemo, Joh. 3. Men när det led närmare til slutet af hans vandring vitnade han härom ännu tydeligare, som kan ses af hans sina lärjungar förestäldta fråga: Hvem säger folket mig Människones Son vara? Matth. 16:13. och en annan i samma ämne: Hvem sägen I mig tå vara? hvaruppå Petrus svarar på allas vägnar: Tu äst Christus lefvandes Guds Son, hvilket svar Frälsaren til alla delar gillar och visar at denna kunskap och öfvertygelse var dem lemnad af hans Fader, v. 16, 17. Ändteligen aflade han på Öfversta Prestens befallning för des domstol liflig11 ed därpå at han var Christus Guds Son, Cap.263 26:63,64. hvilken bekännelse han beseglade med sin död, och med de mångfaldiga stora undervärk, som han gjorde, öfvertygade hela verlden om sanningen af den samma. Högre vitnesbörd kan aldrig gifvas på jordenes inbyggare! med hvad trygghet må vi då icke grunda vårt salighets hopp på denna sanning? och då vår Saliggörare tilsatt lifvet för denna bekännelses skull, må vi äfven, för hvilka han dödt, vara redo at häldre våga alt, än sätta denna största sanning i tvifvelsmål.
Dock välsignade Åhörare! Vi hafve ännu det högsta och aldrastarkaste bevis qvar. Ty hvar vi nu anamme människors vitnesbörd, Guds vitnesbörd är större, nemligen det vitnesbörd, som han vitnade om sin Son, 1 Joh. 5:9. Vi måste således få det från himmelen ifrån det stora och sanna vitnet. Vid Jesu dop hördes en röst ifrån himmelen, som sade om den genom den Heliga Anda uti dufvo liknelse utpekade Jesus: Thenne är min käre Son i hvilkom jag hafver et godt behag, Matth. 3:17. Och vil säga: känner nu igen honom, han äret den rätte den utlofvade, han och ingen annan, at ingen må behöfva misstaga sig om hans person. Hvilken underbara händelse äfven de helige Evangelisterne Marcus och Lucas tydeligen264 besanna. Et annat lika härligt vitnesbörd fick han ifrån himmelen vid sin förklaring på berget, då åter samma höga röst hördes från himmelen utur en ljus sky och ropade: Thenne är min käre Son, i hvilkom jag hafver et godt behag, honom hörer, Matth. 17:5. uti hvilken berättelse de nyssnämnde Evangelister på lika sätt instämma; och Apostelen Petrus, som icke skrifvit något Evangelium, omnämner samma märkvärdiga händelse i sin sednare Epistels 1:sta Cap. och 17:de vers. då han säger at Jesus vid detta tilfälle fått af Gud Fader äro och pris genom en röst, som til honom skedde af den stora härligheten, den han sjelf var åsyna vitne12 af. Den himmelske Fadren tillägger här dessa orden: honom hörer, til at därmed upmuntra de tre närvarande vitnen, och alla dem, som genom deras predikan kunde få kunskap om denna uppenbarelsen, at med full trygghet anamma honom, såsom den enda och rätta verldenes Frälsare och Messias, anförtro sig honom och genom hans fullgiltiga försoning allena söka sin salighet. Ingen må då längre våga sig, at hysa mindsta tvifvelsmål i denna sanning. Ingen bland oss må finnas nog djerf at göra Gud til ljugare, utan anammom den ej allenast med full öfvertygelse, utan skyndom oss at265 med innerlig glädje på denna hörnesten äfven bygga hela vårt salighets hopp i tid och evighet.
§ 9
Kun näin olemme mielenylennykseksemme tarkastelleet Vapahtajamme kahta tärkeintä nimeä, niin myös meidän uskomme varmuus vaatii meitä tarkemmin tutkimaan, onko Jeesus Nasaretilainen, Marian poika, joka syntyi Betlehemissä, tuo isille Vanhassa testamentissa luvattu Messias, siis koko maailman Vapahtaja. Siitä, että hänet oli vanhassa liitossa luvattu ihmiskunnalle, ei todista vain ensimmäinen evankeliumi, jonka maailma sai Aadamissa, kun Jumala heti syntiinlankeemuksen jälkeen vakuutti257 hänelle, että naisen siemen tulee polkemaan rikki käärmeen pään13 1. Moos. 3:15, vaan myös monissa tästä asiasta sittemmin annetuissa hyvin armollisissa vakuutuksissa, kuten Abrahamille annettu: sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä 1. Moos. 22:18, tai Daavidille 1. Aik. 17:11–14, mutta vielä selvemmin monessa eri kohdassa pyhien profeettojen kautta. Niistä mainitsen ainoastaan profeetta Jesajan kirjan, jossa sanotaan: Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää, ja jossa seuraavaksi kuvataan, miten tälle on suotu suurin täydellisyys, jollaista ei yhdessäkään muussa ihmisessä voida nähdä Jes. 11:1–4, sekä profeetta Sakarjan kohdan, jossa Herra sanoo Joosualle: minä annan tulla palvelijani, Zemahin,14 mikä merkitsee vesaa, jonka nimen kautta hän yhdistää tämän profetian edellä esitettyyn ja kertoo seuraavaksi, että hän ottaa pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä15 Sak. 3:8–9. Tästä voi selvästi nähdä, millä asialla hänet oli lähetetty. Juudean kansan keskuudessa oli erityisesti Kristuksen aikana näihin selviin ja moninaisiin lupauksiin liittyen yleinen Messiaan kaipuu ja toivo hänen saamisestaan. Evankelista Luukas kertoo258 Simeonista; hän odotti Israelin lohdutusta ja hän oli saanut lupauksen, että hän saisi omin silmin nähdä Herran Kristuksen16 Luuk. 2:25–26. Mutta oliko tämä Jeesus nyt se oikea ja Vanhassa testamentissa luvattu maailman Vapahtaja, siitä riippuu koko meidän kristillisen oppimme totuus. Jos Jeesus on Kristus, meillä on elämä hänen nimessään17 Joh. 20:31, mutta jos hän ei ole, niin turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne18 1. Kor. 15:14. Mutta tässä kohdassa meidän ei tarvitse asettaa tätä kallista totuutta kaikkine todisteineen silmienne eteen. Siihen vaadittaisiin paljon enemmän kuin mitä yhdessä kokonaisessa saarnassa voidaan esittää, vaikka se olisi kuinka pitkä tahansa. Riittää, jos tällä kertaa vain lyhyesti voin esittää ne tärkeimmät perusteet, joiden varassa tämä järkkymätön totuus lepää.
Ensimmäisen todisteen saamme niiden profetioiden toteutumisesta, jotka hänestä Vanhassa testamentissa oli annettu. Juuri tätä perustetta pyhät evankelistat kaikkialla evankeliumikertomuksissaan vahvasti korostavat. Ennalta oli tarkkaan kuvattu, että hän syntyisi Iisain kannosta ja Daavidin suvusta, ja että hän todella syntyi niistä, siitä eivät todista vain evankelistat, vaan myös Matteuksen ja Luukkaan hänestä esittämät tarkat sukuluettelot. Jos joku ei halua tunnustaa meidän Jeesustamme Messiaaksi,259 osoittakoon hän jonkun toisen tästä suvusta, joka on ansainnut Messiaan nimen. Mutta vakuutan, että edes juutalaiset itse eivät siihen pysty. Nyt koko Daavidin suku on niin kadonnut tai sekoittunut, että juutalaiset eivät itsekään tiedä, onko sitä nyt olemassa vai ei. Tällainen Jumalan antama tuntomerkki ei siten voi enää sopia kehenkään toiseen Messiaaseen. Ajankohta, jolloin hän tulisi, oli profeetta Danielin 9. luvun mukaan tarkoin määrätty 70 vuosiviikoksi19 ja ajankohta, josta lähtien nuo viikot, yhteensä 490 vuotta, tulisi laskea, oli selvästi ilmoitettu, nimittäin että se alkaisi Jerusalemin kaupungin jälleenrakentamista koskevasta yleisestä käskystä, joka annettiin Persian kuninkaan Artahsastan kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena – pakanalliset historioitsijat kutsuvat häntä nimellä Artakserkses Pitkäkätinen20 Neh. 2:1,5,7,8. Vaikka juutalaisesta ajanlaskusta tuona aikana ei ole niin tarkkaa tietoa, tämä vuosiluku voidaan kuitenkin kreikkalaisten ja roomalaisten ajanlaskun avulla aivan tarkoin ajoittaa meidän Messiaamme syntymään. Osoittakoon siis ne, jotka haluavat kiistää meidän Jeesukseltamme tämän nimen, jonkun muun todennäköisen, yhtä suuren tai suuremman ihmisen, joka on tuohon aikaan elänyt maan päällä ja tehnyt itsensä tuon nimen arvoiseksi. Olen varma,260 että siihen he eivät pysty. Profeetat julistavat monessa kohden, että Messiaan aikana pakanoiden kääntyminen olisi huomattavaa. Näin tapahtuikin välittömästi apostolien aikana, ja se kiinnitti suuresti tuon ajan kuninkaiden ja keisareiden huomiota. Tällaisesta yleisestä kääntymyksestä ei ole tietoja aikaisemmissa tai myöhemmissä asiakirjoissa ennen tuota aikaa tai sen jälkeen, eikä tämä ole vähäinen osoitus sen puolesta että juuri hän on oikea henkilö eikä kukaan muu. Tässä voitaisiin viitata moniin profeettojen ennustuksiin, ilmauksiin paikasta, jossa hän syntyisi, juomasta jota hänelle annettaisiin ristillä, hänen vaatteidensa jakamiseen arpomalla ja moniin muihin asioihin, mutta aika ei salli meidän viipyä niissä, sillä suurempia todisteita meidän väitteemme puolesta on tarjolla joukoittain.
Niiden joukossa on syytä mainita ennen muuta apostolien yhdenmukaisesti esittämä todistus hänestä, mitä ei ole saatu aikaan rahalla tai lupauksilla tai toivolla maallisesta kunniasta ja autuudesta, vaan heidän mestarinsa päinvastoin sanoi heille, että heitä hänen nimensä vuoksi solvattaisiin ja vainottaisiin, Matt. 5:11, ja että heidät julistettaisiin lainsuojattomiksi ja surmattaisiin, Joh. 16:2. Siitä huolimatta he ovat niin suullaan ja kynällään kuin hengellään ja verellään todistaneet, että Jeesus oli Kristus ja vahvistaneet tämän tunnustuksensa261 monilla ihmeteoilla, jotka ovat kaikkien evankelistojen ja apostolien kirjoituksissa nähtävissä niin selvästi, ettei näistä asioista voi olla mitään epäilystä. Tämän kanssa sopivat yhteen myös kaikki Johannes Kastajan todistajanlausunnot, kuten silloin kun hän, jota itse juutalainen historiankirjoittaja Josephus ylistää21 suureksi ja pyhäksi mieheksi, sanoo Matt. 3:11. juutalaisille, että hänen jälkeensä tulisi se, joka olisi häntä väkevämpi, jonka kenkiäkään hän ei ole kelvollinen kantamaan, ja joka kastaisi heidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Evankelista Johannes esittää vielä lisää hänen22 todistuksiaan Jeesuksesta maailman Vapahtajana, mikä ei ole vähäinen osoitus tämän asian totuudesta. Sillä jos hän olisi esittänyt vääriä todisteita, niin se olisi varmasti tapahtunut hänen omaksi edukseen ja kunniakseen, mutta ei kenenkään muun. Hän kuitenkin täysin vilpittömästi ei vain täysin kiistä itseltään juutalaisten suuren hengellisen neuvoston hänelle tarjoamaa kunniaa, vaan myös merkillepantavalla tavalla hyvin pitkälle nöyrtyy Messiaan alle, jotta tämä yksin olisi suuri. Kuinka paljon tukea meidän kallis uskonkappaleemme saakaan näin puolueettomista todistuksista. Ja tämä olkoon nyt toinen kumoamaton todiste uskollemme Messiaaseen.262
Mutta vakuuttuaksemme vielä paremmin tästä lohdullisesta totuudesta, tehkäämme kuten juutalaisten neuvosto Johanneksen suhteen, käykäämme itse Jeesuksemme luo ja kysykäämme pyhien evankelistojen kirjoista häneltä: Mitä sinä itse sanot itsestäsi? Ovatko sinun oppilaasi ja apostolisi sattumoisin osoittaneet sinulle kunnian, jota et itse tunnusta itsellesi kuuluvaksi? Ei suinkaan. Hän ei tosin itse kaikissa puheissaan kansalle nimenomaisesti ilmoittanut olevansa Messias, mutta hän ei koskaan kieltänyt sitä, ja päinvastoin toi sen usein selvästi esiin, kuten vastatessaan äidilleen: Ettekö tienneet, että minun pitää olla niiden joukossa, jotka kuuluvat minun Isälleni,23 ja koko hänen keskustelussaan Nikodemoksen kanssa Joh. 3. Mutta kun hänen elämänsä lähestyi loppuaan, hän todisti tästä yhä selvemmin, kuten nähdään hänen oppilailleen esittämästään kysymyksestä: Kenen ihmiset sanovat minun, Ihmisen Pojan, olevan?24 Matt. 16:13, ja toinen kysymys samasta asiasta: Kenenkä te sanotte minun olevan? mihin Pietari vastaa kaikkien puolesta: Sinä olet Kristus elävän Jumalan poika. Tämän vastauksen Vapahtaja hyväksyy kaikilta osin ja osoittaa, että tämä tieto ja näkemys on hänen Isänsä heille antama, Matt. 16:16–17. Lopuksi hän ylimmän papin käskystä antoi tuomioistuimen edessä suullisen valan siitä, että hän oli Kristus Jumalan poika,263 Matt. 26:63–64. Tämän tunnustuksen hän vahvisti kuolemallaan ja tekemillään monilla suurilla ihmeteoilla hän vakuutti koko maailman tästä totuudesta. Korkeampaa todistusta ei maan asukkaille koskaan voi antaa! Kuinka turvallisesti voimmekaan perustaa autuuden toivomme tähän totuuteen? Ja kun meidän Autuuttajamme uhrasi elämänsä tämän tunnustuksensa vuoksi, niin olkaamme myös me, joiden puolesta hän kuoli, valmiit mieluummin uhraamaan kaikki kuin asettamaan tämä suurin totuus epäilyksen alaiseksi.
Mutta siunatut kuulijat! Meillä on vielä jäljellä korkein ja kaikista vahvin todiste. Sillä jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi, siis se todiste, että hän on todistanut Pojastansa25 1. Joh. 5:9. Meidän täytyy siten saada tämä taivaasta suurelta ja varmalta todistajalta. Jeesuksen kasteessa kuultiin taivaasta ääni, sanoen Jeesuksesta, jota Pyhä Henki kyyhkysen hahmossa osoitti: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt Matt. 3:17. Tämä tarkoittaa: tunnistakaa hänet nyt, hän on oikea, luvattu, hän eikä kukaan muu, eikä kenenkään tarvitse erehtyä hänen henkilöstään. Tämän ihmeellisen tapauksen vahvistavat täysin myös pyhät evankelistat Markus ja Luukas.264 Toisen yhtä ihanan todisteen taivasta hän sai kirkastuessaan vuorella, kun saman korkean äänen kuultiin taas sanovan taivaan vaaleasta pilvestä: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä, Matt. 17:5. Tämän kertovat samalla tavoin myös äsken mainitut evankelistat, ja apostoli Pietari, joka ei kirjoittanut evankeliumia, mainitsee tämän merkillisen tapauksen jälkimmäisen kirjeensä 1. luvun 17. jakeessa, kun hän sanoo, että Jeesus tällöin sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni,26 mitä hän omin silmin oli todistamassa. Taivaallinen Isä lisää sanat kuulkaa häntä rohkaistakseen tällä tavoin kolmea läsnä olevaa todistajaa ja kaikkia niitä, jotka heidän saarnojen kautta voisivat saada tiedon tästä ilmestyksestä, niin että he täysin turvallisesti ottaisivat hänet vastaan maailman ainoana ja oikeana Vapahtajana ja Messiaana, uskoutuisivat hänelle ja vain hänen täydellisen sovituksensa kautta etsisivät autuuttaan. Älköön siis kukaan silloin rohjetko vähääkään epäillä tätä totuutta. Kukaan meistä ei liene niin julkea, että tekisi Jumalasta valehtelijan. Hyväksykäämme siis se ei vain täysin varmana, vaan rientäkäämme265 myös hartaasti iloiten rakentamaan koko autuuden toivomme ajassa ja ikuisuudessa tälle kulmakivelle.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 9.
Sedan vi nu således til vår upbyggelse betraktat vår Frälsares tvänne hufvud-namn, fordrar äfven vår tros visshet, at vi närmare undersöke om Jesus af Nazaret Mariæ son, som föddes i Bethlehem, är den samme i gamla Testamentet Fäderne utlofvade Messias eller hela verldenes Frälsare. At han var i det gamla förbundet lofvad människom, derom vitnar icke allenast det första Evangelium som verlden fick uti Adam, då Gud straxt efter fallet för257säkrade honom, at qvinnones säd skulle söndertrampa ormsens hufvud, 1 Mos. B. 3:15. utan ock alt för många sednare därom gifna ganska nådefulla försäkringar, såsom åt Abraham, at alt folk på jorden skulle varda välsignade i hans säd, Cap. 22:18. åt David 1 Chrön. B. 17:11,12,13,14. men ännu tydeligare genom de heliga Propheterna på alt för många ställen, bland hvilka jag allenast må nämna et hos Propheten Esaiam, där det heter: Et ris skall upgå utaf Isai slägte och en telning utaf hans rot frukt bära, hvilken sedan i det följande beskrifves såsom begåfvad med de största fullkomligheter, hvilka icke kunna träffas hos någon annan människa, Cap. 11:1,2,3,4. och et annat hos Propheten Zachariam, då Herren säger til Jehosua: Jag vil låta komma min tjenare Zemah, hvilket betyder en telning, genom hvilket namn han förenar denna prophetian med den nyss anförda och berättar tillika i det följande, at han skulle borttaga thes lands synder på enom dag, Cap. 3:8,9. hvaraf tydeligen kan inses i hvad ärende han blefve sänd. I anseende til hvilka tydeliga och mångfaldiga löften äfven bland Juda folket var i synnerhet vid Christi tid en allmän längtan efter Messias och hopp at få honom, hvarföre ock Evangelisten Lucas berättar om258 Simeon: at han vänte efter Israëls tröst och hade fått löfte at med sina egna ögon få se Herrans Christ,27 Luc. 2:25,26. men om denne Jesus nu var den rätte och i gamla Testamentet utlåfvade verldenes Frälsare, derpå beror hela vår Christelige läras sanning. Är Jesus Christus, så hafve vi lif i hans namn, Joh. 20:31. men är han det icke, så är vår predikan fåfäng, så är ock edor tro fåfäng, 1 Cor. 15:14. Men här är icke stället at lägga denna dyra sanningen med alla sina bevis eder för ögonen, dertil fordrades långt mera än i en hel predikan, om det ock vore den vidlyftigaste, kunde anföras: nog af om jag allenast helt kort för denna gången kan anföra de hufvudskäl, hvarpå denna sanning oryggeligen hvilar.
Det första beviset härtil hämte vi af prophetiernes fullbordan, som voro gifne om honom i gamla Testamentet, hvilket skäl de helige Evangelister genom hela deras Evangeliska historier med alfvare påyrka. Han var förut noga beskrifven til sin slägt, at han skulle födas af Isai rot och af Davids stam, och at han är värkeligen född af den, vitna icke allenast Evangelisterne, utan ock de af Mattheo och Luca anförda noga slägt-register öfver honom. Den som nu ej vil erkänna vår Jesus för Messias,259 vise då någon annan af denna ätt, som förtjent Messie namn; men jag försäkrar Judarne sjelfve äro ej i stånd dertil, och nu mera är hela Davids slägt så förlorad och bortblandad at Judarne sjelfve ej veta om den nu mera gifves til eller icke, och et sådant af Gud gifvit kännemärke således aldrig mera kan utmärka någon annan Messias. Tiden då han skulle komma var genom Propheten Daniel Cap. 9:de genom 70 års veckor28 noga utmärkt och tidpunkten hvarifrån samma års veckor, som göra 490 år, skulle räknas, tydeligen faststäld, nemligen at den började ifrån den allmänna befallning, som skulle utgå til Jerusalems stads upbyggande, hvilket skedde uti 20:de året af den Persiske Konungen Artahasaste29 eller som hedniske häfdateknare kalla honom Artaxerxis den långhändtes regemente, Neh. 2:1,5,7,8. hvilket åratal, ehuru den Judiska tideräkningen för denna tiden ej finnes så noga uplyst, dock med tilhjelp af de Grekers och Romares årsräkning tydeligen igenfinnes på det nogaste inträffa på vår Messie födelse. Vise nu andra som vilja beröfva vår Jesus detta namnet någon annan sanskyldig,30 så stor eller större människa, som vandrat denna tiden på jorden, och gjort sig däraf förtjent. Jag är viss260 därpå at de kunna det icke. På flera ställen hos Propheterna var förkunnadt om hedningarnas omvändelse, at den skulle i Messie tid blifva märkelig. Den blef ock sådan straxt i Apostlarnas tid, och ådrog sig på det högsta den tidens Konungars och Kejsares upmärksamhet. En sådan allmän omvändelse kunna hvarken äldre eller yngre handlingar upvisa hafva tildragit sig för eller alt sedan, til icke ringa bevis för oss, at han och ingen annan är den rätta. Här kunde flera prophetier anföras, såsom om orten hvarest han skulle födas,31 den dryck honom gafs på korset,32 om hans kläders lottning,33 med många flera, men tiden tål ej at dröja vid dem, då större bevis på vår sats hopetals erbjuda sig.
Bland hvilka med alt skäl må nämnas främst alla Apostlarnas enhälligt instämmande vitnesbörd om honom, til hvilket de hvarken med penningar, löften eller förhoppning om jordisk ära eller sällhet blefvo bragte, utan tvertom af deras mästare blefvo tilsagde derom, at de för detta namns skull blefvo försmädade och förfölgde, Matth. 5:11. och at de skulle derföre banlysas och dräpas, Joh. 16:2. hvilke icke desto mindre med mun och penna, med lif och blod hafva vitnat at Jesus var Christus, och bestyrkt sin bekännelse med261 många undervärk, som af alla Evangelisternas och Apostlarnas skrifter så tydeligen kan inhämtas, at ej något tvifvelsmål kan därom äga rum. Och Johannes Döparens vitnesbörder instämma alla uti detsamma, som af sjelfva Judiska Historie-skrifvaren Josepho berömmes, som en stor och helig man,34 såsom då han säger, Matth. 3:11. til Judarna, at efter honom skulle komma den, som var starkare än han, hvilkens skor han ej ansåg sig värdig at bära, som skulle döpa dem med den Heliga Anda och eld, och Evangelisten Johannes införer äfven flera af hans35 vitnesbörder om Jesu såsom verldenes Frälsare, hvilket icke litet förvissar oss om sanningen häraf; ty hade han burit fram något falskt vitnesbörd, hade det ofelbart varit til hans egen ära och förmån, men ej en annars, då han likväl med den största uprigtighet ej allenast afsäger sig aldeles denna heder, då den tilböds honom af det Judiska stora andeliga Rådet, utan ock på et märkeligit sätt förödmjukar sig ganska långt under Messias, på det han allena skulle vara stor. Huru mycken styrka vinner icke åter vår dyra tros artikel af så ojäfviga vitnen. Och detta må nu stå som det andra oryggeliga bevis til vår tro om Messia.262
Men lät oss, at än mera öfvertygas om denna tröstefulla sanning, göra som Judiska Rådet med Johanne, och gå sjelfve til vår Jesus och utaf de heliga Evangelisters skrifter fråga honom: hvad säger du om dig sjelf? Til äfventyrs dina Lärjungar och Apostlar hafva tillagt dig en heder, den du ej erkänt komma dig til? Nej ingalunda; han utgaf sig väl icke i alla sina tal til folket uttryckeligen för Messias, men han nekade det ock aldrig, utan tvertom ofta gaf det tydeligen vid handen, såsom då han svarade sin moder: Visten I icke, at uti de stycken som min Fader tilhöra bör mig vara:36 och nästan uti hela sitt samtal med Nicodemo, Joh. 3. Men när det led närmare til slutet af hans vandring vitnade han härom ännu tydeligare, som kan ses af hans sina lärjungar förestäldta fråga: Hvem säger folket mig Människones Son vara? Matth. 16:13. och en annan i samma ämne: Hvem sägen I mig tå vara? hvaruppå Petrus svarar på allas vägnar: Tu äst Christus lefvandes Guds Son, hvilket svar Frälsaren til alla delar gillar och visar at denna kunskap och öfvertygelse var dem lemnad af hans Fader, v. 16, 17. Ändteligen aflade han på Öfversta Prestens befallning för des domstol liflig37 ed därpå at han var Christus Guds Son, Cap.263 26:63,64. hvilken bekännelse han beseglade med sin död, och med de mångfaldiga stora undervärk, som han gjorde, öfvertygade hela verlden om sanningen af den samma. Högre vitnesbörd kan aldrig gifvas på jordenes inbyggare! med hvad trygghet må vi då icke grunda vårt salighets hopp på denna sanning? och då vår Saliggörare tilsatt lifvet för denna bekännelses skull, må vi äfven, för hvilka han dödt, vara redo at häldre våga alt, än sätta denna största sanning i tvifvelsmål.
Dock välsignade Åhörare! Vi hafve ännu det högsta och aldrastarkaste bevis qvar. Ty hvar vi nu anamme människors vitnesbörd, Guds vitnesbörd är större, nemligen det vitnesbörd, som han vitnade om sin Son, 1 Joh. 5:9. Vi måste således få det från himmelen ifrån det stora och sanna vitnet. Vid Jesu dop hördes en röst ifrån himmelen, som sade om den genom den Heliga Anda uti dufvo liknelse utpekade Jesus: Thenne är min käre Son i hvilkom jag hafver et godt behag, Matth. 3:17. Och vil säga: känner nu igen honom, han äret den rätte den utlofvade, han och ingen annan, at ingen må behöfva misstaga sig om hans person. Hvilken underbara händelse äfven de helige Evangelisterne Marcus och Lucas tydeligen264 besanna. Et annat lika härligt vitnesbörd fick han ifrån himmelen vid sin förklaring på berget, då åter samma höga röst hördes från himmelen utur en ljus sky och ropade: Thenne är min käre Son, i hvilkom jag hafver et godt behag, honom hörer, Matth. 17:5. uti hvilken berättelse de nyssnämnde Evangelister på lika sätt instämma; och Apostelen Petrus, som icke skrifvit något Evangelium, omnämner samma märkvärdiga händelse i sin sednare Epistels 1:sta Cap. och 17:de vers. då han säger at Jesus vid detta tilfälle fått af Gud Fader äro och pris genom en röst, som til honom skedde af den stora härligheten, den han sjelf var åsyna vitne38 af. Den himmelske Fadren tillägger här dessa orden: honom hörer, til at därmed upmuntra de tre närvarande vitnen, och alla dem, som genom deras predikan kunde få kunskap om denna uppenbarelsen, at med full trygghet anamma honom, såsom den enda och rätta verldenes Frälsare och Messias, anförtro sig honom och genom hans fullgiltiga försoning allena söka sin salighet. Ingen må då längre våga sig, at hysa mindsta tvifvelsmål i denna sanning. Ingen bland oss må finnas nog djerf at göra Gud til ljugare, utan anammom den ej allenast med full öfvertygelse, utan skyndom oss at265 med innerlig glädje på denna hörnesten äfven bygga hela vårt salighets hopp i tid och evighet.
§ 9
Kun näin olemme mielenylennykseksemme tarkastelleet Vapahtajamme kahta tärkeintä nimeä, niin myös meidän uskomme varmuus vaatii meitä tarkemmin tutkimaan, onko Jeesus Nasaretilainen, Marian poika, joka syntyi Betlehemissä, tuo isille Vanhassa testamentissa luvattu Messias, siis koko maailman Vapahtaja. Siitä, että hänet oli vanhassa liitossa luvattu ihmiskunnalle, ei todista vain ensimmäinen evankeliumi, jonka maailma sai Aadamissa, kun Jumala heti syntiinlankeemuksen jälkeen vakuutti257 hänelle, että naisen siemen tulee polkemaan rikki käärmeen pään39 1. Moos. 3:15, vaan myös monissa tästä asiasta sittemmin annetuissa hyvin armollisissa vakuutuksissa, kuten Abrahamille annettu: sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä 1. Moos. 22:18, tai Daavidille 1. Aik. 17:11–14, mutta vielä selvemmin monessa eri kohdassa pyhien profeettojen kautta. Niistä mainitsen ainoastaan profeetta Jesajan kirjan, jossa sanotaan: Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää, ja jossa seuraavaksi kuvataan, miten tälle on suotu suurin täydellisyys, jollaista ei yhdessäkään muussa ihmisessä voida nähdä Jes. 11:1–4, sekä profeetta Sakarjan kohdan, jossa Herra sanoo Joosualle: minä annan tulla palvelijani, Zemahin,40 mikä merkitsee vesaa, jonka nimen kautta hän yhdistää tämän profetian edellä esitettyyn ja kertoo seuraavaksi, että hän ottaa pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä41 Sak. 3:8–9. Tästä voi selvästi nähdä, millä asialla hänet oli lähetetty. Juudean kansan keskuudessa oli erityisesti Kristuksen aikana näihin selviin ja moninaisiin lupauksiin liittyen yleinen Messiaan kaipuu ja toivo hänen saamisestaan. Evankelista Luukas kertoo258 Simeonista; hän odotti Israelin lohdutusta ja hän oli saanut lupauksen, että hän saisi omin silmin nähdä Herran Kristuksen42 Luuk. 2:25–26. Mutta oliko tämä Jeesus nyt se oikea ja Vanhassa testamentissa luvattu maailman Vapahtaja, siitä riippuu koko meidän kristillisen oppimme totuus. Jos Jeesus on Kristus, meillä on elämä hänen nimessään43 Joh. 20:31, mutta jos hän ei ole, niin turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne44 1. Kor. 15:14. Mutta tässä kohdassa meidän ei tarvitse asettaa tätä kallista totuutta kaikkine todisteineen silmienne eteen. Siihen vaadittaisiin paljon enemmän kuin mitä yhdessä kokonaisessa saarnassa voidaan esittää, vaikka se olisi kuinka pitkä tahansa. Riittää, jos tällä kertaa vain lyhyesti voin esittää ne tärkeimmät perusteet, joiden varassa tämä järkkymätön totuus lepää.
Ensimmäisen todisteen saamme niiden profetioiden toteutumisesta, jotka hänestä Vanhassa testamentissa oli annettu. Juuri tätä perustetta pyhät evankelistat kaikkialla evankeliumikertomuksissaan vahvasti korostavat. Ennalta oli tarkkaan kuvattu, että hän syntyisi Iisain kannosta ja Daavidin suvusta, ja että hän todella syntyi niistä, siitä eivät todista vain evankelistat, vaan myös Matteuksen ja Luukkaan hänestä esittämät tarkat sukuluettelot. Jos joku ei halua tunnustaa meidän Jeesustamme Messiaaksi,259 osoittakoon hän jonkun toisen tästä suvusta, joka on ansainnut Messiaan nimen. Mutta vakuutan, että edes juutalaiset itse eivät siihen pysty. Nyt koko Daavidin suku on niin kadonnut tai sekoittunut, että juutalaiset eivät itsekään tiedä, onko sitä nyt olemassa vai ei. Tällainen Jumalan antama tuntomerkki ei siten voi enää sopia kehenkään toiseen Messiaaseen. Ajankohta, jolloin hän tulisi, oli profeetta Danielin 9. luvun mukaan tarkoin määrätty 70 vuosiviikoksi45 ja ajankohta, josta lähtien nuo viikot, yhteensä 490 vuotta, tulisi laskea, oli selvästi ilmoitettu, nimittäin että se alkaisi Jerusalemin kaupungin jälleenrakentamista koskevasta yleisestä käskystä, joka annettiin Persian kuninkaan Artahsastan kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena – pakanalliset historioitsijat kutsuvat häntä nimellä Artakserkses Pitkäkätinen46 Neh. 2:1,5,7,8. Vaikka juutalaisesta ajanlaskusta tuona aikana ei ole niin tarkkaa tietoa, tämä vuosiluku voidaan kuitenkin kreikkalaisten ja roomalaisten ajanlaskun avulla aivan tarkoin ajoittaa meidän Messiaamme syntymään. Osoittakoon siis ne, jotka haluavat kiistää meidän Jeesukseltamme tämän nimen, jonkun muun todennäköisen, yhtä suuren tai suuremman ihmisen, joka on tuohon aikaan elänyt maan päällä ja tehnyt itsensä tuon nimen arvoiseksi. Olen varma,260 että siihen he eivät pysty. Profeetat julistavat monessa kohden, että Messiaan aikana pakanoiden kääntyminen olisi huomattavaa. Näin tapahtuikin välittömästi apostolien aikana, ja se kiinnitti suuresti tuon ajan kuninkaiden ja keisareiden huomiota. Tällaisesta yleisestä kääntymyksestä ei ole tietoja aikaisemmissa tai myöhemmissä asiakirjoissa ennen tuota aikaa tai sen jälkeen, eikä tämä ole vähäinen osoitus sen puolesta että juuri hän on oikea henkilö eikä kukaan muu. Tässä voitaisiin viitata moniin profeettojen ennustuksiin, ilmauksiin paikasta, jossa hän syntyisi, juomasta jota hänelle annettaisiin ristillä, hänen vaatteidensa jakamiseen arpomalla ja moniin muihin asioihin, mutta aika ei salli meidän viipyä niissä, sillä suurempia todisteita meidän väitteemme puolesta on tarjolla joukoittain.
Niiden joukossa on syytä mainita ennen muuta apostolien yhdenmukaisesti esittämä todistus hänestä, mitä ei ole saatu aikaan rahalla tai lupauksilla tai toivolla maallisesta kunniasta ja autuudesta, vaan heidän mestarinsa päinvastoin sanoi heille, että heitä hänen nimensä vuoksi solvattaisiin ja vainottaisiin, Matt. 5:11, ja että heidät julistettaisiin lainsuojattomiksi ja surmattaisiin, Joh. 16:2. Siitä huolimatta he ovat niin suullaan ja kynällään kuin hengellään ja verellään todistaneet, että Jeesus oli Kristus ja vahvistaneet tämän tunnustuksensa261 monilla ihmeteoilla, jotka ovat kaikkien evankelistojen ja apostolien kirjoituksissa nähtävissä niin selvästi, ettei näistä asioista voi olla mitään epäilystä. Tämän kanssa sopivat yhteen myös kaikki Johannes Kastajan todistajanlausunnot, kuten silloin kun hän, jota itse juutalainen historiankirjoittaja Josephus ylistää47 suureksi ja pyhäksi mieheksi, sanoo Matt. 3:11. juutalaisille, että hänen jälkeensä tulisi se, joka olisi häntä väkevämpi, jonka kenkiäkään hän ei ole kelvollinen kantamaan, ja joka kastaisi heidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Evankelista Johannes esittää vielä lisää hänen48 todistuksiaan Jeesuksesta maailman Vapahtajana, mikä ei ole vähäinen osoitus tämän asian totuudesta. Sillä jos hän olisi esittänyt vääriä todisteita, niin se olisi varmasti tapahtunut hänen omaksi edukseen ja kunniakseen, mutta ei kenenkään muun. Hän kuitenkin täysin vilpittömästi ei vain täysin kiistä itseltään juutalaisten suuren hengellisen neuvoston hänelle tarjoamaa kunniaa, vaan myös merkillepantavalla tavalla hyvin pitkälle nöyrtyy Messiaan alle, jotta tämä yksin olisi suuri. Kuinka paljon tukea meidän kallis uskonkappaleemme saakaan näin puolueettomista todistuksista. Ja tämä olkoon nyt toinen kumoamaton todiste uskollemme Messiaaseen.262
Mutta vakuuttuaksemme vielä paremmin tästä lohdullisesta totuudesta, tehkäämme kuten juutalaisten neuvosto Johanneksen suhteen, käykäämme itse Jeesuksemme luo ja kysykäämme pyhien evankelistojen kirjoista häneltä: Mitä sinä itse sanot itsestäsi? Ovatko sinun oppilaasi ja apostolisi sattumoisin osoittaneet sinulle kunnian, jota et itse tunnusta itsellesi kuuluvaksi? Ei suinkaan. Hän ei tosin itse kaikissa puheissaan kansalle nimenomaisesti ilmoittanut olevansa Messias, mutta hän ei koskaan kieltänyt sitä, ja päinvastoin toi sen usein selvästi esiin, kuten vastatessaan äidilleen: Ettekö tienneet, että minun pitää olla niiden joukossa, jotka kuuluvat minun Isälleni,49 ja koko hänen keskustelussaan Nikodemoksen kanssa Joh. 3. Mutta kun hänen elämänsä lähestyi loppuaan, hän todisti tästä yhä selvemmin, kuten nähdään hänen oppilailleen esittämästään kysymyksestä: Kenen ihmiset sanovat minun, Ihmisen Pojan, olevan?50 Matt. 16:13, ja toinen kysymys samasta asiasta: Kenenkä te sanotte minun olevan? mihin Pietari vastaa kaikkien puolesta: Sinä olet Kristus elävän Jumalan poika. Tämän vastauksen Vapahtaja hyväksyy kaikilta osin ja osoittaa, että tämä tieto ja näkemys on hänen Isänsä heille antama, Matt. 16:16–17. Lopuksi hän ylimmän papin käskystä antoi tuomioistuimen edessä suullisen valan siitä, että hän oli Kristus Jumalan poika,263 Matt. 26:63–64. Tämän tunnustuksen hän vahvisti kuolemallaan ja tekemillään monilla suurilla ihmeteoilla hän vakuutti koko maailman tästä totuudesta. Korkeampaa todistusta ei maan asukkaille koskaan voi antaa! Kuinka turvallisesti voimmekaan perustaa autuuden toivomme tähän totuuteen? Ja kun meidän Autuuttajamme uhrasi elämänsä tämän tunnustuksensa vuoksi, niin olkaamme myös me, joiden puolesta hän kuoli, valmiit mieluummin uhraamaan kaikki kuin asettamaan tämä suurin totuus epäilyksen alaiseksi.
Mutta siunatut kuulijat! Meillä on vielä jäljellä korkein ja kaikista vahvin todiste. Sillä jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi, siis se todiste, että hän on todistanut Pojastansa51 1. Joh. 5:9. Meidän täytyy siten saada tämä taivaasta suurelta ja varmalta todistajalta. Jeesuksen kasteessa kuultiin taivaasta ääni, sanoen Jeesuksesta, jota Pyhä Henki kyyhkysen hahmossa osoitti: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt Matt. 3:17. Tämä tarkoittaa: tunnistakaa hänet nyt, hän on oikea, luvattu, hän eikä kukaan muu, eikä kenenkään tarvitse erehtyä hänen henkilöstään. Tämän ihmeellisen tapauksen vahvistavat täysin myös pyhät evankelistat Markus ja Luukas.264 Toisen yhtä ihanan todisteen taivasta hän sai kirkastuessaan vuorella, kun saman korkean äänen kuultiin taas sanovan taivaan vaaleasta pilvestä: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä, Matt. 17:5. Tämän kertovat samalla tavoin myös äsken mainitut evankelistat, ja apostoli Pietari, joka ei kirjoittanut evankeliumia, mainitsee tämän merkillisen tapauksen jälkimmäisen kirjeensä 1. luvun 17. jakeessa, kun hän sanoo, että Jeesus tällöin sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni,52 mitä hän omin silmin oli todistamassa. Taivaallinen Isä lisää sanat kuulkaa häntä rohkaistakseen tällä tavoin kolmea läsnä olevaa todistajaa ja kaikkia niitä, jotka heidän saarnojen kautta voisivat saada tiedon tästä ilmestyksestä, niin että he täysin turvallisesti ottaisivat hänet vastaan maailman ainoana ja oikeana Vapahtajana ja Messiaana, uskoutuisivat hänelle ja vain hänen täydellisen sovituksensa kautta etsisivät autuuttaan. Älköön siis kukaan silloin rohjetko vähääkään epäillä tätä totuutta. Kukaan meistä ei liene niin julkea, että tekisi Jumalasta valehtelijan. Hyväksykäämme siis se ei vain täysin varmana, vaan rientäkäämme265 myös hartaasti iloiten rakentamaan koko autuuden toivomme ajassa ja ikuisuudessa tälle kulmakivelle.
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section: Toinen katekismussaarna, § 8
Next Section: Toinen katekismussaarna, § 10
Names: Adam Abraham Josephus (Flavius Josephus
Biblical references:
Subjects: