Toinen katekismussaarna, § 12

§. 12.

Men den hufvudsakeliga värkan, som denna båda naturernas gemenskap medförer, är den, at hvardera naturen meddelar den andra sina egenskaper, och hvardera antager den andras egenskaper så långt det för hvardera naturen i anseende til deras olika väsende blifver möjeligit, hvilket vi nu för det fjerde anmärke. Om denna båda naturernas egenskapers meddelning tro och bekänne vi, at den ingalunda består allenast uti några sådane förblomerade1förskönande talesätt, som synas betekna den samma, utan at den är värkelig och tydelig,280 dock ingalunda naturlig, utan lika underbar och obegripelig som sjelfva föreningen. At bestyrka sanningen häraf, må jag allenast åberopa mig et det aldratydeligaste vitnesbörd, som förekommer i hela Bibelen, nemligen Apostelens Pauli ord til de Colosser Cap. 2:9. där han säger, at i Christo bor all Guddomsens fullhet lekamliga. Uti hvilka ord med all Guddomsens fullhet ej kan annat förstås än alla Guddomeliga egenskaper; de bo säger han icke allenast uti Christo den af tvänne naturer förenade personen, utan de bo där lekamliga, hvarmed tydeligen åsyftas den människliga naturen; det är, alla Guddomeliga egenskaper bo uti den människliga naturen, eller äro den samma meddelte och af den människliga antagne, men lekamligen, så at den ändock blifver mandom, som den varit, det är, så långt som den människliga naturen utan förstöring af sitt väsende kunnat emottaga; och på lika sätt hafver äfven den Guddomeliga naturen antagit af den människliga des egenskaper så långt det för dess Guddomeliga väsende varit möjeligit, hvilket af flera den heliga Skrifts talesätt, dem vi rätt nu tänke närmare omröra, blifver nog tydeligt.

Denna båda naturernas egenskapers meddelning är i sig sjelf icke mera än281 enahanda och enkel; och består däruti, som sagdt är, at hvardera naturen undfår och antager den andra naturens egenskaper, hvaraf sedan följer at den människliga naturen måste blifvit delagtig af alla Guddomeliga förmåner och egenskaper och at hela människo-slägtets förlossning således icke kan tilkomma någondera naturen serskildt, utan at han är vår Frälsare til bägge naturerna. Til förklarande hvaraf i anledning af de mångfaldiga i 15 hundrade talet upkomna stridigheter, de lärde börjat samla alla de språk, som handla om denna sak, i trenne flockar, af hvilka til den första höra alla de den heliga Skrifts språk och talesätt, uti hvilka handlas om Christo i gemen, och hans hela person tilegnas antingen Guddomeliga eller människliga egenskaper, hvarvid likväl bör märkas, at Christi person nämnes på trenne serskildta sätt i den heliga Bibelen; ty stundom har han namn af den Guddomeliga naturen, stundom af den människliga och ibland åter sådane namn, som tilkomma båda naturerna. Så får hans person namn af den Guddomeliga naturen, Ap. G. 3:15. då det heter: Lifsens Förste dråpen I, men honom tilerkännes likväl en människlig egenskap, som är at kunna dödas, och Gal. 4:4. Guds son föddes af282 qvinno, då likväl det var en människlig egenskap at födas af en qvinna, men tilräknas Christi person, som här bär namn af den Guddomeliga naturen. Likaledes får han namn af den människliga naturen, och likväl tilegnas honom Guddomeliga egenskaper, såsom Joh. 3:13. hvarest Frälsaren säger at Människones Son, det är Christi person nämnd efter den människliga naturen far up i himmelen, och är där en altrådande Gud, hvilket är åter en Guddomelig egenskap. Och ibland åter får han et sådant namn, som tilkommer båda naturerna, under hvilket honom tilegnas Guddomeliga egenskaper, såsom då Petrus bekänner om Christo och säger Herre tu vetst all ting, Joh. 21:17. hvarest en Guddomelig allvetenhet tilerkännes hela Christi person.

Til den andra flocken höra åter egenteligen de språk af den heliga Skrift, som uphöja den människliga naturens höghet och Majestät i kraft af denna egenskapernas meddelning, eller hvarest Christi människliga natur tilerkännas Guddomeliga naturens höga egenskaper, såsom en Guddomelig allmagt, Matth. 11:27. Cap. 28:18. och fullkomlig allvetenhet, Col. 2:3. med flera; hvarvid likväl bör märkas, at han ej innehafver alla Guddomeliga egenskaper til sin män283niskliga natur på enahanda sätt, utan så vida de kunna meddelas och af den människliga naturen nyttjas.

Och til den tredje flocken samlas egenteligen de Skriftenes talesätt, som handla om vår Frälsares dyra försonings arbete, hvilka visa, at det tilräknas icke någondera naturen enskildt, utan hela Christi person, som är en tydelig följd af den förut bevista egenskapernas meddelning, men ock tillika ganska tröstelig sanning för vår tro om vår försonings fullgiltighet, då den människliga allena ej förmått gifva en fullgiltig lösepenning för våra synder, och den Guddomeliga ej kunnat undergå den oss ådömda döden. Sådana äro bland andra följande tröste-språk utur vår heliga Bibel, af hvilka somlige nämna Christi person af Guddomen, andra af mandomen och somlige med sådane namn, som tilkomma egenteligen hela personen. Paulus säger at Gud har förvärfvat sin Församling med sitt blod, Ap. G. 20:28. hvarest under namnet Gud förstås Christi person, som här bär namn af Guddomen, och om honom heter det at han förvärfvat sin församling med sitt blod, hvilket bör så förstås, at den människliga naturen väl lidit pina och död och ej den Guddomeliga, men i kraft af den personliga föreningen har284 denna pina och död fått et högt och oändeligt värde, såsom hade Gud sjelf utstått dem, och det utgutna blodet varit et Guda-blod. Frälsaren Jesus åter betygar sjelf, Luc. 9:56. at Människones Son är kommen at frälsa själar, hvarest Christi person nämnes af den människliga naturen, men tilräknas icke desto mindre en frälsnings-kraft, som åter öfvertygar oss om den människliga naturens deltagande uti återlösnings-värket jämte och i förening med den Guddomeliga. Åter säger Apostelen Paulus 1 Cor. 15:3. at Christus är döder för våra synder. Här tages hela Christi person för den som undergått en försonings död för verldens synder, den mandomen dock allena undergått, hvarigenom den af en Guddomelig person får, til vår obeskrifveliga tröst, et Guddomeligit värde. Men vi få ej tid at anföra flera.

1. förskönande

§ 12

Mutta tärkein vaikutus, jonka tämä molempien luontojen yhteys saa aikaan, on se, että kumpikin luonto välittää toiselle omat ominaisuutensa ja omaksuu toisen ominaisuudet niin pitkälle, kuin kummallekin luonnolle sen oman erityisen olemuksen kannalta on mahdollista, mikä on neljäs huomiomme tästä asiasta. Tästä molempien luontojen välittymisestä uskomme ja tunnustamme, että se ei suinkaan perustu vain joihinkin kaunisteleviin kielikuviin, joilla sitä kuvataan, vaan se on selvä ja todellinen,280 mutta ei suinkaan luonnollinen, vaan yhtä ihmeellinen ja käsittämätön kuin itse yhdistyminenkin. Tämän totuuden vahvistamiseksi minun tarvitsee vedota vain yhteen koko Raamatun kaikkein selvimmistä todisteista, nimittäin apostoli Paavalin sanoihin kolossalaisille Kol. 2:9, jossa hän sanoo, että Kristuksessa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Nämä sanat jumaluuden täydestä eivät voi tarkoittaa muuta kuin kaikkia jumalallisia ominaisuuksia. Hän sanoo, että ne eivät ole vain Kristuksessa, kahdesta luonnosta yhdistyneessä persoonassa, vaan ne ovat tässä ruumiillisina, millä selvästi viitataan inhimilliseen luontoon; se tarkoittaa, että kaikki jumalalliset ominaisuudet asuvat inhimillisessä luonnossa tai ovat siihen annettuina ja inhimillisen luonnon omaksumina, niin että se kuitenkin pysyy ihmiseksitulleena, mitä se on ollut, siis että ne toisin sanoen on omaksuttu niin pitkälle kuin inhimillinen luonto on oman olemuksensa tuhoutumatta voinut niitä vastaanottaa. Samalla tavalla myös jumalallinen luonto on ottanut itselleen inhimillisen ominaisuuksia niin pitkälle kuin jumalalliselle olemukselle on mahdollista, mikä käy meille selväksi monista Pyhän kirjan ilmauksista, joita juuri nyt käymme lähemmin käsittelemään.

Tämä molempien luontojen ominaisuuksien välittyminen ei sinänsä ole muuta kuin281 tietynlaista ja yksinkertaista. Se perustuu, kuten sanottu, siihen että kumpikin luonto ottaa vastaan ja omaksuu toisensa ominaisuuksia ja tämän seurauksena inhimillisen luonnon täytyy tulla osalliseksi jumalallisista eduista ja ominaisuuksista, eikä ihmiskunnan sovituksen tehtävää siten voida lukea kummallekaan luonnolle erikseen, vaan hän on Vapahtajamme molemmilta luonnoiltaan. Tämän asian selvittämiseksi ja asiasta syntyneiden riitojen vuoksi 15. vuosisadan oppineet alkoivat koota kaikkia tätä asiaa koskevia raamatunkohtia kolmeen eri ryhmään. Niistä ensimmäiseen tulivat kaikki Pyhän kirjan kohdat ja ilmaukset, joissa käsitellään Kristusta yleisesti ja koko hänen persoonaansa liitetään joko jumalallisia tai inhimillisiä ominaisuuksia. Tässä on kuitenkin huomattava, että Kristuksen persoonaa kutsutaan pyhässä Raamatussa kolmella eri tavalla: joskus hänestä käytetään jumalallisen luonnon mukaista nimitystä, joskus inhimillisen, ja joskus sellaista nimeä, johon kuuluvat nämä molemmat luonnot. Näin hänen persoonansa saa jumalallisen luonnon mukaisen nimen Ap. t. 3:15, jossa sanotaan: te surmasitte elämän ruhtinaan, mutta hänelle kuitenkin myönnetään inhimillinen ominaisuus, se että hänet voidaan tappaa, ja Gal. 4:4 Jumalan Poika, naisesta syntynyt,2kääntäjän suomennos 282 koska naisesta syntyminen oli inhimillinen ominaisuus, mutta se luetaan Kristuksen persoonaan, jota tässä kutsutaan jumalalliseksi luonnoksi. Samalla tavoin hän saa inhimillisen luonnon nimen, ja silti häneen liitetään jumalallisia ominaisuuksia, kuten Joh. 3:13, jossa Vapahtaja sanoo että Ihmisen Poika, siis Kristuksen persoona inhimillisen luonnon mukaan nimettynä, on noussut taivaaseen ja on siellä kaikkeahallitseva Jumala, joka sen sijaan on jumalallinen ominaisuus. Ja toisinaan hän saa nimen, johon sisältyvät molemmat luonnot ja jonka alla häneen liitetään jumalallisia ominaisuuksia, kuten silloin kun Pietari tunnustaa Kristuksen ja sanoo Herra, sinä tiedät kaiken Joh. 21:17, missä jumalallinen kaikkitietävyys liitetään Kristuksen koko persoonaan.

Toiseen ryhmään kuuluvat puolestaan kaikki ne Pyhän kirjan kohdat, jotka ylistävät inhimillisen luonnon korkeaa asemaa ja majesteettisuutta näiden ominaisuuksien välittymisen pohjalta, tai joissa Kristuksen inhimilliseen luontoon liitetään jumalallisen luonnon korkeita ominaisuuksia, kuten jumalallinen kaikkivaltius Matt. 11:27, 28:18, täydellinen kaikkitietävyys Kol. 2:3 sekä muita. Tässä tulee kuitenkin huomata, että hänellä ei inhimillisessä283 luonnossaan ole kaikkia jumalallisia ominaisuuksia samalla tavalla vaan siinä määrin kuin niitä voidaan välittää ja inhimillinen luonto voi niitä käyttää hyödykseen.

Ja kolmanteen ryhmään tulevat sitten varsinaisesti ne Pyhän kirjan ilmaukset, jotka käsittelevät Vapahtajamme kallista sovitustyötä ja jotka osoittavat, että niitä ei liitetä kumpaankaan Kristuksen luontoon yksinomaisesti, vaan Kristuksen koko persoonaan, mikä on selkeästi seurausta aiemmin todistetusta ominaisuuksien välittymisestä, mutta myös hyvin lohdullinen totuus meidän uskollemme sovituksen täydelliseen kattavuuteen, sillä inhimillinen ei yksin olisi voinut antaa täysin pätevää lunastusmaksua synneistämme, eikä jumalallinen taas olisi voinut kokea meille määrättyä kuolemaa. Tällaisia ovat muiden muassa seuraavat lohdutuksen sanat pyhästä Raamatustamme, joista jotkut nimeävät Kristuksen persoonan jumaluudeksi, toiset ihmiseksi, ja jotkut sellaisilla nimillä jotka kuuluvat molemmille persoonille. Paavali sanoo: Jumala on omalla verellään on lunastanut seurakuntansa31992/muokattu Ap. t. 20:28, ja Jumala-nimellä tarkoitetaan tässä Kristuksen persoonaa, joka tässä kantaa jumaluuden nimeä ja josta sanotaan, että hän on lunastanut seurakuntansa verellään, mikä tulee ymmärtää niin, että inhimillinen luonto oli kylläkin se, joka kärsi piinan ja kuoleman, ei jumalallinen, mutta persoonien yhdistymisen avulla284 tämä piina ja kuolema on saanut äärettömän korkean arvon, niin kuin Jumala itse olisi ne kärsinyt ja vuotaneet veripisarat olisivat olleet Jumalan verta. Vapahtaja Jeesus vakuuttaa itse, että Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sieluja41992/muokattu Luuk. 9:56, missä Kristuksen persoonaa kutsutaan inhimillisen luonnon nimellä, mutta silti häneen yhtä lailla liitetään pelastuksen voima, joka jälleen vakuuttaa meidät inhimillisen luonnon osallisuudesta sovitustyöhön yhdessä jumalallisen kanssa ja sen rinnalla. Apostoli Paavali puolestaan sanoo 1. Kor. 15:3, että Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi. Tämän mukaan Kristuksen koko persoona on se, joka on läpikäynyt sovituskuoleman maailman syntien vuoksi, vaikka vain ihmiseksi tullut luonto on sen kokenut, minkä kautta tämä sovitus on jumalallisesta persoonasta meidän sanoinkuvaamattomaksi lohduksemme saanut jumalallisen arvon. Mutta meillä ei ole aikaa esittää lisää raamatunkohtia.

1. kääntäjän suomennos
2. 1992/muokattu
3. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English