Previous Section: Toinen saarna käskyistä, § 6
Next Section: Toinen saarna käskyistä, § 8
§. 7.1
Den första frågan, som leder oss til denna kännedomen, måste ofelbart vara den: Om någon Gud är? Gifves något sådant sjelfständigt väsende, som icke äger sitt uphof eller ursprung af något annat, och af hvilken alla andra varelser äro frambragte, och äga sitt bestånd? Denna högmålsfråga blifver lätt at besvara, antingen vi rådfråge förnuftet eller uppenbarelsen. Hela naturen lärer oss, at inga tilfälliga och ombyteliga ting kunna vara till, utan at hafva sin ordsak: vi se et konstigt ur, vi betrakte en konstig byggnad, man frågar: hvem har gjort detta ur, hvem har upfört denna byggning? Lät oss föreställa oss någon svarar: Ingen, ingen har gjort dem. Kunne vi väl anse den, som gåfve sådant svar för en förnuftig menniska? Nej, hans svar är långt under alt hvad vi kalle vett och förnuftig eftertanka. Kaste vi nu våra ögon antingen på det hela af denna verldsbyggnaden, så långt vi hinne at känna den, eller på de minsta oss där förekommande ting, kan vår granskning icke annat än sänka oss i den djupaste förundran öfver så oräkneliga tings varelse, kon188stiga sammansättning och fullkomliga ordning. Det minsta kräk, en liten blomma, och det enklaste löfblad röja så mycken konst och sammanhang, at man vid deras betraktande blifver liksom hänryckt, och stadnar i en häpenhet. Hvem af oss ville blifva ursinnig nog, at neka dem et uphof, eller en värkmästare? Ho vet om icke någon likväl torde invända: tingen måste hafva ordsaken till sin varelse innom sig sjelfva, och hvem känner deras natur? Jag frågar tillbaka: hvem har gifvit dem denna sin natur? och förnekaren må gå med sina sammanspundna upgifter så långt han vill, måste han en gång stanna vid den första ordsaken, som ändock blifver den samma, som vi kalle Gud. Dock, vi behöfve icke stiga många steg fram at söka tingens uphof och danelse uti deras egen natur, förr än vi blifve varse orimligheten däraf; lät oss blott se på oss sjelfva. Föräldrar! ären I sjelfve värkande ordsaken till Edra barns varelse? Är det fadren eller modren, som i moderlifvet gifver dem sin kropps-ställning, lif och födelse? Ären I icke blotta medel i en stor Mästares hand, at i naturens ordning bidraga därtill, utan at därvid vara vidare värkande? Hvar och en, även den minst tänkande, måste hos sig sjelf erfara, at alt189 sådant är långt öfver alt dess begrep, och mera öfver dess förmåga: uplyftas vi då icke af sjelfva naturen, at vörda en större ordsak till vår och andra tings varelse; ty finnes den icke hos oss, som dock äre förnuftiga varelser, huru skall den igenfinnas hos de döda och blott växande ting? det blifver ju orimmeligit. Derföre gifves ej eller något folkslag i verlden, som kommit til någon undersökning af ordsakerna till tingens varelse, hvilka ej måst erkänna någon högre ordsak därtill, än den, som finnes i dem sjelfva. Den fullkomliga ordning och sammanstämmelse, som är imellan de himmelska kropparna och jorden, imellan döda, växande och lefvande ting på jordklotet, och alla tingens sammanhang med det hela, öfvertygar en upmärksam betraktare af naturen, at den måste vara upstäld, och i ordning bragt af en enda Gud och stor Mästare i hela verlden, och at en så undransvärd ordning bland oräkneliga och vilkorliga ting aldrig kunde upkomma af flera uphof, och från hvarandra skilda Gudaväsenden. Man vore annars nödsakad, at gå in i de orimmeligaste forntidens afgudadickter om många och mot hvarandra stridande Gudar, som väl kunna tjena at roa skalder, och bana dem väg till nya påfund; men hafva190 aldrig hunnit till någon trovärdighet hos hedningarne en gång; ehuru de saknade det rätta sanningens ljus, som skulle updaga för dem den enda och oföränderliga Gudomeliga varelsen.
§ 72
Ensimmäinen kysymys, joka meitä tähän tietoon johdattaa, täytyy ilman muuta olla: Onko mitään Jumalaa olemassa? Onko mitään sellaista itsenäistä olemusta, joka ei ole syntynyt tai peräisin mistään toisesta, ja josta kaikki muut olennot ovat saaneet alkunsa ja olemassaolonsa? Tähän tärkeään kysymykseen on helppo vastata, turvaudumme sitten järkeen tai ilmoitukseen. Koko luonto opettaa meille, ettei mitään satunnaisia tai vaihtelevia olioita ole olemassa ilman syytä. Kun näemme monimutkaisen kellon tai katselemme taidokasta rakennusta, kysymme: kuka on tehnyt tämän kellon, kuka on pystyttänyt tämän rakennelman? Kuvitellaanpa, että joku vastaisi: ei sitä kukaan ole tehnyt, ei niin kukaan. Voisimmeko pitää tällä tavoin vastaavaa järjellisenä ihmisenä? Ei, hänen vastauksensa jää paljon sen alapuolelle, mitä me pidämme järkevänä ja järjellisenä ajatteluna. Jos sitten katsomme koko maailmanrakennukseen, niin pitkälle kuin olemme sitä päässeet tuntemaan, tai pienimpiin siinä esiintyviin kohteisiin, niin tarkastelumme voi saada meissä aikaan vain syvän ihmetyksen kaikkien lukemattomien olioiden olemassaoloa, niiden monimutkaista188 kokonaisuutta ja niiden täydellistä järjestystä kohtaan. Vähäisinkin matonen, pieninkin kukka ja yksinkertaisinkin lehti paljastavat sellaista taidokkuutta ja järjestystä, että niitä tarkastellessa aivan ihastuu ja jää hämmennyksen valtaan. Kuka olisi niin älytön, että kieltäisi niillä olevan jonkin alkuperän tai tekijän? Tai saattaapa joku väittää, että syyn olioiden olemassaoloon täytyy olla niissä itsessään ja että kukapa niiden luonnon tuntee? Minä esitän vastakysymyksen: kuka niille on antanut tämän luonnon? Kuinka pitkälle kieltäjä sitten kaikkine kokoamineen tietoineen pääsekään, niin kerran hänen täytyy pysähtyä ensimmäiseen syyhyn, joka lopulta on se sama, jota me kutsumme Jumalaksi. Mutta meidän ei tarvitse ottaa montaa askelta etsiessämme olioiden alkuperää ja muovautumista niiden omasta luonnosta, ennen kuin huomaamme sen järjettömyyden. Katsotaanpa vain itseämme. Vanhemmat! Oletteko te itse se tekijä, joka vaikuttaa lastenne olemukseen? Onko se isä vai äiti, joka kohdussa antaa heille ruumiinmuodon, elämän ja syntymän? Etteköhän te ole vain välineitä suuren Mestarin kädessä, autatte luonnon järjestyksen toteutumista, mutta ette ole siihen sen enempää vaikuttamassa. Jokaisen, joka vähänkään ajattelee, täytyy itsessään kokea, että189 tällainen menee täysin hänen käsityskykynsä yläpuolelle. Eikö luonto itse kohota meitä kunnioittamaan jotain korkeampaa syytä oman ja muiden olioiden olemassaolon perustana, sillä jos sitä ei ole meissä, jotka kuitenkin olemme järjellisiä olentoja, niin miten se voisi löytyä elottomista ja vain kasvavista olioista? Sehän olisi järjetöntä. Siksi maailmassa ei olekaan yhtään kansaa, joka ei jollain tavalla tutkittuaan olioiden alkuperää myöntäisi niillä olevan jokin korkeampi alkusyy kuin se, mikä on niissä itsessään. Se täydellinen järjestys ja yhteenkuuluvuus, joka on taivaankappaleiden ja maan välillä sekä kuolleiden, kasvavien ja elävien olioiden välillä maan päällä, sekä niiden kaikkien yhteys kokonaisuuteen vakuuttaa luontoa tarkasti havainnoivalle sen, että tuon järjestyksen täytyy olla asetettu ja että järjestyksen on koko maailmaan asettanut yksi ainoa Jumala ja suuri Mestari. Tällainen lukemattomien ja toisistaan riippuvien asioiden ihmeellinen järjestys ei olisi koskaan voinut syntyä useasta lähteestä ja usean eri jumalolennon toimesta. Muussa tapauksessa joutuisimme menemään muinaisuuden älyttömimpiin epäjumalatarinoihin, jotka kertovat monista toisiaan vastaan taistelevista jumalista. Ne voivat varmasti huvittaa runoilijoita ja antaa heille aiheita uusiin luomuksiin, mutta190 uskottaviksi ne eivät edes pakanoilla milloinkaan kehittyneet, vaikka he kaipasivatkin oikeaa totuuden valoa, joka osoittaisi heille ainoan ja muuttumattoman jumalallisen olennon.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 7.3
Den första frågan, som leder oss til denna kännedomen, måste ofelbart vara den: Om någon Gud är? Gifves något sådant sjelfständigt väsende, som icke äger sitt uphof eller ursprung af något annat, och af hvilken alla andra varelser äro frambragte, och äga sitt bestånd? Denna högmålsfråga blifver lätt at besvara, antingen vi rådfråge förnuftet eller uppenbarelsen. Hela naturen lärer oss, at inga tilfälliga och ombyteliga ting kunna vara till, utan at hafva sin ordsak: vi se et konstigt ur, vi betrakte en konstig byggnad, man frågar: hvem har gjort detta ur, hvem har upfört denna byggning? Lät oss föreställa oss någon svarar: Ingen, ingen har gjort dem. Kunne vi väl anse den, som gåfve sådant svar för en förnuftig menniska? Nej, hans svar är långt under alt hvad vi kalle vett och förnuftig eftertanka. Kaste vi nu våra ögon antingen på det hela af denna verldsbyggnaden, så långt vi hinne at känna den, eller på de minsta oss där förekommande ting, kan vår granskning icke annat än sänka oss i den djupaste förundran öfver så oräkneliga tings varelse, kon188stiga sammansättning och fullkomliga ordning. Det minsta kräk, en liten blomma, och det enklaste löfblad röja så mycken konst och sammanhang, at man vid deras betraktande blifver liksom hänryckt, och stadnar i en häpenhet. Hvem af oss ville blifva ursinnig nog, at neka dem et uphof, eller en värkmästare? Ho vet om icke någon likväl torde invända: tingen måste hafva ordsaken till sin varelse innom sig sjelfva, och hvem känner deras natur? Jag frågar tillbaka: hvem har gifvit dem denna sin natur? och förnekaren må gå med sina sammanspundna upgifter så långt han vill, måste han en gång stanna vid den första ordsaken, som ändock blifver den samma, som vi kalle Gud. Dock, vi behöfve icke stiga många steg fram at söka tingens uphof och danelse uti deras egen natur, förr än vi blifve varse orimligheten däraf; lät oss blott se på oss sjelfva. Föräldrar! ären I sjelfve värkande ordsaken till Edra barns varelse? Är det fadren eller modren, som i moderlifvet gifver dem sin kropps-ställning, lif och födelse? Ären I icke blotta medel i en stor Mästares hand, at i naturens ordning bidraga därtill, utan at därvid vara vidare värkande? Hvar och en, även den minst tänkande, måste hos sig sjelf erfara, at alt189 sådant är långt öfver alt dess begrep, och mera öfver dess förmåga: uplyftas vi då icke af sjelfva naturen, at vörda en större ordsak till vår och andra tings varelse; ty finnes den icke hos oss, som dock äre förnuftiga varelser, huru skall den igenfinnas hos de döda och blott växande ting? det blifver ju orimmeligit. Derföre gifves ej eller något folkslag i verlden, som kommit til någon undersökning af ordsakerna till tingens varelse, hvilka ej måst erkänna någon högre ordsak därtill, än den, som finnes i dem sjelfva. Den fullkomliga ordning och sammanstämmelse, som är imellan de himmelska kropparna och jorden, imellan döda, växande och lefvande ting på jordklotet, och alla tingens sammanhang med det hela, öfvertygar en upmärksam betraktare af naturen, at den måste vara upstäld, och i ordning bragt af en enda Gud och stor Mästare i hela verlden, och at en så undransvärd ordning bland oräkneliga och vilkorliga ting aldrig kunde upkomma af flera uphof, och från hvarandra skilda Gudaväsenden. Man vore annars nödsakad, at gå in i de orimmeligaste forntidens afgudadickter om många och mot hvarandra stridande Gudar, som väl kunna tjena at roa skalder, och bana dem väg till nya påfund; men hafva190 aldrig hunnit till någon trovärdighet hos hedningarne en gång; ehuru de saknade det rätta sanningens ljus, som skulle updaga för dem den enda och oföränderliga Gudomeliga varelsen.
§ 74
Ensimmäinen kysymys, joka meitä tähän tietoon johdattaa, täytyy ilman muuta olla: Onko mitään Jumalaa olemassa? Onko mitään sellaista itsenäistä olemusta, joka ei ole syntynyt tai peräisin mistään toisesta, ja josta kaikki muut olennot ovat saaneet alkunsa ja olemassaolonsa? Tähän tärkeään kysymykseen on helppo vastata, turvaudumme sitten järkeen tai ilmoitukseen. Koko luonto opettaa meille, ettei mitään satunnaisia tai vaihtelevia olioita ole olemassa ilman syytä. Kun näemme monimutkaisen kellon tai katselemme taidokasta rakennusta, kysymme: kuka on tehnyt tämän kellon, kuka on pystyttänyt tämän rakennelman? Kuvitellaanpa, että joku vastaisi: ei sitä kukaan ole tehnyt, ei niin kukaan. Voisimmeko pitää tällä tavoin vastaavaa järjellisenä ihmisenä? Ei, hänen vastauksensa jää paljon sen alapuolelle, mitä me pidämme järkevänä ja järjellisenä ajatteluna. Jos sitten katsomme koko maailmanrakennukseen, niin pitkälle kuin olemme sitä päässeet tuntemaan, tai pienimpiin siinä esiintyviin kohteisiin, niin tarkastelumme voi saada meissä aikaan vain syvän ihmetyksen kaikkien lukemattomien olioiden olemassaoloa, niiden monimutkaista188 kokonaisuutta ja niiden täydellistä järjestystä kohtaan. Vähäisinkin matonen, pieninkin kukka ja yksinkertaisinkin lehti paljastavat sellaista taidokkuutta ja järjestystä, että niitä tarkastellessa aivan ihastuu ja jää hämmennyksen valtaan. Kuka olisi niin älytön, että kieltäisi niillä olevan jonkin alkuperän tai tekijän? Tai saattaapa joku väittää, että syyn olioiden olemassaoloon täytyy olla niissä itsessään ja että kukapa niiden luonnon tuntee? Minä esitän vastakysymyksen: kuka niille on antanut tämän luonnon? Kuinka pitkälle kieltäjä sitten kaikkine kokoamineen tietoineen pääsekään, niin kerran hänen täytyy pysähtyä ensimmäiseen syyhyn, joka lopulta on se sama, jota me kutsumme Jumalaksi. Mutta meidän ei tarvitse ottaa montaa askelta etsiessämme olioiden alkuperää ja muovautumista niiden omasta luonnosta, ennen kuin huomaamme sen järjettömyyden. Katsotaanpa vain itseämme. Vanhemmat! Oletteko te itse se tekijä, joka vaikuttaa lastenne olemukseen? Onko se isä vai äiti, joka kohdussa antaa heille ruumiinmuodon, elämän ja syntymän? Etteköhän te ole vain välineitä suuren Mestarin kädessä, autatte luonnon järjestyksen toteutumista, mutta ette ole siihen sen enempää vaikuttamassa. Jokaisen, joka vähänkään ajattelee, täytyy itsessään kokea, että189 tällainen menee täysin hänen käsityskykynsä yläpuolelle. Eikö luonto itse kohota meitä kunnioittamaan jotain korkeampaa syytä oman ja muiden olioiden olemassaolon perustana, sillä jos sitä ei ole meissä, jotka kuitenkin olemme järjellisiä olentoja, niin miten se voisi löytyä elottomista ja vain kasvavista olioista? Sehän olisi järjetöntä. Siksi maailmassa ei olekaan yhtään kansaa, joka ei jollain tavalla tutkittuaan olioiden alkuperää myöntäisi niillä olevan jokin korkeampi alkusyy kuin se, mikä on niissä itsessään. Se täydellinen järjestys ja yhteenkuuluvuus, joka on taivaankappaleiden ja maan välillä sekä kuolleiden, kasvavien ja elävien olioiden välillä maan päällä, sekä niiden kaikkien yhteys kokonaisuuteen vakuuttaa luontoa tarkasti havainnoivalle sen, että tuon järjestyksen täytyy olla asetettu ja että järjestyksen on koko maailmaan asettanut yksi ainoa Jumala ja suuri Mestari. Tällainen lukemattomien ja toisistaan riippuvien asioiden ihmeellinen järjestys ei olisi koskaan voinut syntyä useasta lähteestä ja usean eri jumalolennon toimesta. Muussa tapauksessa joutuisimme menemään muinaisuuden älyttömimpiin epäjumalatarinoihin, jotka kertovat monista toisiaan vastaan taistelevista jumalista. Ne voivat varmasti huvittaa runoilijoita ja antaa heille aiheita uusiin luomuksiin, mutta190 uskottaviksi ne eivät edes pakanoilla milloinkaan kehittyneet, vaikka he kaipasivatkin oikeaa totuuden valoa, joka osoittaisi heille ainoan ja muuttumattoman jumalallisen olennon.
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section: Toinen saarna käskyistä, § 6
Next Section: Toinen saarna käskyistä, § 8
Places:
Names:
Biblical references:
Subjects: